Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos vanhempasi olivat tylyjä, piittaamattomia eikä auttaneet koskaan, auttaisitko sinä heitä?
30.07.2019 |
Kuvittele tilanne jossa vanhempasi olisivat olleet huonoja, väkivaltaisia ja piittaamattomia jo lapsuutesi ajan, ja sitten kotoa muuttaessasi olisivat hylänneet sinut liki täysin (eli vierailuita, soittelua, kiinnostusta sinun elämääsi). Ja kun sait lapsen, eivät onnitelleet, eivät tulleet ristiäisiin, eivät viitsineet tavata lastasi, eivät ikinä hoitaneet. Kaikin tavoin osoittivat että sinä olet ihan yhdentekevä.
JA SITTEN kun itse alkoivat vanheta, alkavat katkerana kitisemään että sinun pitäisi auttaa ja hoivata ja pitää yhteyttä ja olet kiittämätön kun et tarpeeksi auta.
Kokisitko velvollisuudeksesi auttaa? Auttaisitko?
Kysyn tätä siksi etät narsistin lapsena syyllistyn kovasti vanhempieni vaatimuksista ja koen voimakasta pakkoa ja velvollisuutta auttaa (halua auttamiseen ei ole, vaan ainoastaan painostava pakon tunne).
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, auttaahan monet ihmiset ihan ventovieraitakin, jotka eivät ole taatusti panneet tikkua ristiin auttajansa hyväksi.
Ventovieras, joka on ollut henkisesti tai-ja fyysisesti väkivaltainen yhtä ihmistä kohtaan, ei ole ventovieras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Mielesi ei tottele, koska olet altistanut itsesi narsistin vallalla edelleenkin. Miten olet päätynyt tilanteeseen, että vanhempasi jälleen syyllistävät sinua? Miten se tapahtui, soittavatko he sinulle vai tapasitko heidät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Ihme jankuttaja. En ole sulle selitysvelvollinen. Olen lukenut kaikki kirjat ja tieteelliset tutkimukset. Vanhempani toimittavat viestit välikäden kautta tai postitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Älkää vastatko tälle, tunnistan heti kirjoitustyylitä tän vakiotrollaajan. Tulee juuri tällaisiin ketjuihin riitelemään ja syyllistämään. Tietää varmaan narsismista ihan omakohtaisesti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApEn ainakaan rakkaudesta.
Olen ainoa lapsi, en halua kostaa. Onhan tää välillä rankkaa, kun pitää keskittyä, ettei räjähdä.
Olet kyllä urhea kun autat. Eikö vaarana ole että lapsuuden kaltoinkohtelu vaan jatkuu (tai alkaa uudestaan), sillä monesti lapsuuden roolit palaavat äkkiä ennalleen kun ollaan tekemisissä.
Tiedän täysin, miltä tuntuu elää turvaton lapsuus perheväkivaltakodissa, missä ainoa "arvo" on ns. kulissien ylläpito. Lapsena oppi, että näistä ikävistä asioista ei puhuta kenellekään. Lapsena pyrin selviytymään vain päivästä toiseen järjissäni ja itse pidin mm. huolen siitä, että pärjään koulussa.
Onneksi en kokenut esimerkiksi insestiä. En muista, että minua olisi ikinä halattu tai että perheessämme olisi näytetty myönteisiä tunteita. Sellaista meillä ei tapahtunut. Olin 15-vuotiaana lähes järkyttynyt, kun minua halattiin.
Lapsena koin velvollisuudekseni pitää huolta äidistäni. Oli raskasta jo kuusivuotiaana yrittää antaa omalle äidille parisuhdeneuvontaa, kun en ymmärtänyt, miksi kukaan antaisi hakata itseään ilman syytä ja miksi kukaan kestäisi jatkuvaa pettämistä, olemista ilman yhtään rahaa jne. Ikävä tunne itselle tuli siitäkin, että äidilläni oli tapana todeta minulle, että "sinä sentään pääset täältä joskus pois".
Lapsuuteni sentään toi minulle sen "edun", että lopulta minusta tuli sellainen, että pidän puoleni.
Koska isäni vielä noin 10 vuotta sitten, väkivaltaisena, oli käymässä myös minun päälleni mitättömästä syystä, olin sen verran kyllästynyt kaikkeen jo lapsena näkemääni, että KEHOTIN häntä pahoinpitelemään minut ja ilmoitin, että sen jälkeen kävelen perheestämme ensimmäisenä poliisilaitokselle ja hän joutuu ensimmäistä kertaa ikinä vastuuseen väkivaltaisuudestaan. Isäni kykeni itsekuriin. Sen jälkeen en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä.
Äitiäni säälin, sillä hän on yhä sama itsetunnoton rassukka kuin aina ennenkin. Äitini mielestä meillä on "hyvät välit". Minusta välit ovat maksimissaan neutraalit. Minulla onneksi on sukulainen, hän tosin on jo vanha, jonka miellän eniten äidikseni, vaikka sellainen minulta käytännössä on puuttunutkin aina.
(Jatkuu...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäpuoleni soitti eilen ja itki ettei siskoni ollut päästänyt häntä vessaan vaan piti pissiä housuun. Kun muistutin että oli tehnyt meille samaa seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus, "taas sie kuvittelet" ja puhelun katkeaminen. Kovasti koettavat leimata minut ja siskoni muistot kuvitelmiksi ja harhoiksi.
Sisko käy "auttamassa" voidakseen maksaa potut pottuina , itse pysyn mahdollisemman kaukana. Puhelinsoitot ovat ok, mutta mihinkään yhteisiin joulu tms pelleylyihin en rupea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Ihme jankuttaja. En ole sulle selitysvelvollinen. Olen lukenut kaikki kirjat ja tieteelliset tutkimukset. Vanhempani toimittavat viestit välikäden kautta tai postitse.
Jatka sitten narsistin vallanallaolo vapaasti., ellei muutos kiinnosta. Voisit neuvoa meitä muita narsistien lapsia, mitä kirjoja ja tieteellisiä tutkimuksia meiltä selvinneiltä voisi vielä olla lukematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En auta, pärjätköön keskenään, sisaruksianikaan ei ole enää auttamassa. Laitoin välit kertaalleen poikki, annoin sitten vanhat anteeksi, kunnes lopulta oli uudelleen pakko katkaista välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Ihme jankuttaja. En ole sulle selitysvelvollinen. Olen lukenut kaikki kirjat ja tieteelliset tutkimukset. Vanhempani toimittavat viestit välikäden kautta tai postitse.
Jatka sitten narsistin vallanallaolo vapaasti., ellei muutos kiinnosta. Voisit neuvoa meitä muita narsistien lapsia, mitä kirjoja ja tieteellisiä tutkimuksia meiltä selvinneiltä voisi vielä olla lukematta.
Oot selvinnyt? Ala sitten elämään, äläkä lue aiheesta enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas
ja nämä vanhempasi taitavat olla niitä suurten ikäluokkien ylisuuria eläkkeitä saavia ainokaistaan vieroksuvia, nyt siis jo myös narsisteja, kuten olet toistuvasti noin kuukauden välein täällä käynyt kitisemässä.
Jos printtaat tänne kirjoittamasi viestit ja viet ne työterveyslääkärille, niin eiköhän se hoitoprosessi etene, ja saat diagnoosin. Ja pääset kenties terapiaankin, paitsi jos diagnoosi on narsisti..........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, joten meillä ei ole ihan samat lähtökohdat, mutta muuten kyllä.
Tälläkin hetkellä olen auttamassa äitiäni. Ns. vapaasta tahdostani.Teetkö sen velvollsiuuden/syyllisyyden tunteesta vai rakkaudesta?
Mulla juuri ruo syyllisyys on jotenkin istutettu aivoihin, vaikka järjen tasolla tiedän että en ole mitääb velkaa paskasta lapsuudesta. Auttamisesta kieltäytyminen vaan on... no, vaikeaa ellei mahdotonta. Kun pian tulee vanhemmille ”paha mieli”.
ApMiten tiedät, että vanhempasi ovat narsisteja, jos samalla hämmästelet syyllisyyden tunnetta itsessäsi? Oletko tutkinut narsismia? Jos olet, niin olisit jo tunnistanut narsistin tavat ja osaisit suojella itseäsi, ainakin pysymällä poissa narsistin läheltä. Silloin saisit rauhaa tutkia ongelmaa enemmän ja vahvistuisit. Netissä on paljon tietoa narsismista. Oleellista on ymmärtää narsismi kokonaisuudessaan, silloin olet viisaampi narsistia ja monta askelta edempänä. Mitä odotat terapiasta?
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.
Aloituksessa kirjoitat että vanhempasi ovat vanhemmiten alkaneet katkerana kitisemään. Mistä sen tiedät että kitisevät? Millaisia kirjoituksia ja mistä, olet lukenut narsismista 15 vuoden ajan?
Älkää vastatko tälle, tunnistan heti kirjoitustyylitä tän vakiotrollaajan. Tulee juuri tällaisiin ketjuihin riitelemään ja syyllistämään. Tietää varmaan narsismista ihan omakohtaisesti...
Kommenttisi on kuin persoonallisuushäiriöisen vanhempani, joka puhui ja puhui, eikä mitään olisi saanut hänelle kommentoida. Jos jotakin kyseenalaistin, hän leimasi minut sellaiseksi mitä en ollut. En ole palstalla riidellyt tai trollannut, älä yritä leimata toista, vaikka aiheelliset kysymykset ei sinua miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä teen parhani ja olen lämmin ja rakastava omille lapsilleni. Mutta terapa, miten siihen pääsee? Olen pyytänyt pari kertaa lähetettä työterveydestä psykologille mutta en saa kun olen ns terve ja työkykyinen. Mulla ei ole masennusta eikä mitään mt-diagnoosia ja pärjään työssä hyvin. Se että olen ”rikki” ei ole lääkärin mukaan mikään sairaus. Pitääkö terapia itse maksaa jos dignoosi puuttuu?
Joko niin, että maksat itse tai sitten pikkasen kieroilet. Eli liioittelet oloasi. Kela maksaa terapian jos olet riittävän huonossa kunnossa, mutta silti sellaisessa kunnossa, että terapialla pysyt työkuntoisena. Sitä ne tukee, eli että ihminen saadaan pysymään veronmaksajana.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas
ja nämä vanhempasi taitavat olla niitä suurten ikäluokkien ylisuuria eläkkeitä saavia ainokaistaan vieroksuvia, nyt siis jo myös narsisteja, kuten olet toistuvasti noin kuukauden välein täällä käynyt kitisemässä.
Jos printtaat tänne kirjoittamasi viestit ja viet ne työterveyslääkärille, niin eiköhän se hoitoprosessi etene, ja saat diagnoosin. Ja pääset kenties terapiaankin, paitsi jos diagnoosi on narsisti..........
Ai tällainen tapaus. Ilmankos ap:n reagointi tylyä, muistan samankaltaisen "tyypin" palstalta. Palstalla on kyllä ollut todella hyviä ketjuja narsistien lapsien elämästä, ongelmista ja selviytymisprosesseista, mutta tämä ketju ei taida lukeutua niihin.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas
ja nämä vanhempasi taitavat olla niitä suurten ikäluokkien ylisuuria eläkkeitä saavia ainokaistaan vieroksuvia, nyt siis jo myös narsisteja, kuten olet toistuvasti noin kuukauden välein täällä käynyt kitisemässä.
Jos printtaat tänne kirjoittamasi viestit ja viet ne työterveyslääkärille, niin eiköhän se hoitoprosessi etene, ja saat diagnoosin. Ja pääset kenties terapiaankin, paitsi jos diagnoosi on narsisti..........
Minulla on sisaruksia, en ole ainokainen, en ole myöskään tästä vanhempien auttamisesta kirjoittanut ennen. Joku taitaa olla liikaa palstalla ja muuttua vainoharhaiseksi...
AINA, siis aina, narsistin lapsien ketjuun tulee nää vähättelijät huutamaan. Älkää kirjoittako tälle palstalle, parempikin foorumi on olemassa missä oikeaa vertaistukea.
(Jatko:)
Turvaton lapsuus ja se, että elämässä kaikki piti oppia itse ja usein kantapään kautta, altistivat minut nuorena mm. r a i s k a u k s i l l e. Jos nuorella ei ole ketään aikuista turvanaan, niin minkäs teet, vaikka sinut r a i s k a t a a n. Minä en nuorena käyttänyt yhtään päihteitä. R a i s k a u s tilanteissa ns. jähmetyin kauhusta.
Ei sitä tosi nuorena tiedä, että kannattaisi mennä poliisiasemalle. Sitäpaitsi, r a i s k a u k s e t kin ovat sana sanaa vastaan -rikoksia. Väkisin tulee mieleen, uskotaanko, mitä kertoo ja etenkin nuorena.
Olen aikuisena auttanut äitiäni, vaikka äitini oman aikansa mm. siskopuoltani kohteli täysin toisin kuin meitä muita lapsia. Meitä muita ei esimerkiksi autettu mitenkään oman elämän alkuun. Pikemminkin päinvastoin.
En vihaa äitiäni. Lähinnä säälin häntä. Autan, mutten auta enää liikaa, sillä äitini ei ole koskaan huomannut edes kunnolla sitä, millaisia asioita olen hänelle antanut anteeksi ja kuinka paljon minä olen häntä auttanut.
Miesystäväni, jolla on ollut turvallinen lapsuus kodissa, missä lapsista on välitetty, inhoaa äitiäni, joten sitenkin on kätevää, etten ole liikaa tekemisissä äitini kanssa. Tosin enpä äidilleni kylään pääsekään, koska minulla on koira ja äitini on pakkomielteinen siivooja, jolle minun kyläilyni kera koiran on liikaa, vaikka kaivaisin itse sen imurin esiin kyläilyn jälkeen.
Neuvoni on, että auta vanhempiasi vain sen verran, ettet yhtään liikaa väsy heidän vuokseen. On hienoa, jos et ole samanlainen kuin he, muttei velvollisuutesi ole heihin käyttää liikaa aikaa. Kyllä se vanhemmuuskin pitää tietyllä lailla ansaita eikä vain niin, että pukataan lapsia olosuhteisiin, mihin en itse ikinä synnyttäisi lasta.
Joskus mietin, että on ikävää, että kuka tahansa voi väkertää lapsia tähän maailmaan. Ohi aiheen sanon tämän, että jos haluaisit adoptoida lapsen, niin on kummallista, että silloin sinun tarvitsee olla paperilla kuin ns. yli-ihminen.
Voimia tilanteeseesi! Toivottavasti vastaukseni edes vähän auttoi sinua, ketjun aloittaja. :)
PS: Muutin joitakin sanoja, kun näköjään sensuuri(?) iski mielestäni täysin asialliseen tekstiini.
Kuka on täydellinen? Minusta ei ole väärin antaa samalla mitalla takaisin. Kun menee yli niin ei tarte ottaa enempi paskaa niskaan mitä on jo tullut. Toinen vanhemmista sukuineen on ollut paha toiselle jolta on mennyt sen takia liki kaikki ja minuunkin on vaikuttanut liikaa. Minulla ei ole mitään velvoitetta eikä pakkoa eikä tarvetta auttaa sukua missään eikä olla tekemisissä. Jos heidän vieressään olisi täysin outo henkilö niin auttaisin häntä ja toiset etsikööt avun muualta, niin minunkin on pitänyt tehdä. Toisen vanhemman kanssa on monimutkaisempaa vanhemmuuden takia. Hän ei ollut ihannevanhempi eikä puoliso ja hyvät muistikuvat on harvassa. En murehdi hänen sairauksistaan en kuulumisista. Jos hän joutuu vanhainkotiin luulen etten käy katsomassa, en tiedä. Naapureina on minä minä tyyppejä. Ei saanut apua kysyttäessäkään, heille se kelpasi. Hekin ovat ikääntyneet ja olen miettinyt auttavani korostetusti ja auliisti, jos pyyntöä tulee. Tekisin sen mitä heiltä ei saanut ja noin sen tiettäväksi.
Alue: Aihe vapaa
Olen lukenut 15 vuoden ajan kaiken narsmista ja todellakin tiedän aiheesta. En vain pääse syyllistymisestä eroon. Se ei ole tahdon alainen päätös, mieli ei tottele. Et taida ymmärtää narsistin lapsen vaurioita.