Ärsyttävimmät "kaverit"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itse yhden miehen, jolla on viimeisen 4 vuoden aikana aika moni ystävyyssuhde mennyt poikki tai muuten vaan "kuihtunut". Syitä siihen hänen kohdallaan on useampi:

Passiivisuus/yksipuolinen yhteydenpito.

Tämä tuntemani mies ei koskaan itse soita kenellekkään ja kysele kuulumisia, tai muutenkaan ehdota vaikka tapaamista. Hän aina odottaa, että joku muu ottaa häneen yhteyttä, tai ehdottaa tapaamista. Minulle hän on joskus sanonut, ettei hän viitsi soitella kenellekkään, kun vain silloin, jos hänellä on "jotain asiaa" kyseiselle henkilölle (eli käytännössä ei koskaan). Silti hän minulle joskus valittelee, kun kukaan ei käy hänen luonaan, tai muuten soittele, mutta hän ei kykenee näkemään omaa passiivisuuttaan osasyynä hänen sosiaalisten kontaktiensa katoamiseen.

Haluttomuus tehdä mitään toisten kanssa ja/tai yksipuolinen ohjelmatarjonta.

Muutama tämän miehen ja minun yhteinen tuttu on kertonut, että he eivät enää viitsi tavata tätä miestä, tai käydä hänen luonaan, koska hän ei nykyään juuri muuta ole kiinnostunut tekemään, kuin käymään baareissa ja juomaan siellä änkyräkännit (hänellä on jonkin sortin alkoholi-ongelma). Kännipäissään hän sitten alkaa huutelemaan ihmisille kaikkea törkeyksiä, ja muuttuu muutenkin negatiiviseksi, (joskaan ei kuitenkaan väkivaltaiseksi). Vielä 4 vuotta sitten hän oli sellainen, että jos häntä tapasi, hän saattoi ehdottaa vaikka metsälenkin tekemistä läheisessä metsässä, tai muuten vaan metsässä olemista. Nykyään hän ei enää tällaisestakaan ole kiinnostunut, vaan aina se baariin meneminen juomaan lärvit tuntuu kiinnostavan enemmän. Kännissä hän sitten ehkä voisi metsäkävelylle lähteä, mutta tuskimpa ketään muuta siinä vaiheessa se enää kiinnostaa. Selvinpäin hän ei kai ilmeisesti enää halua sinne lähteä jostain syystä.

Negatiivisuus.

Ne harvat kerrat kun itse esim. hänen kanssaan puhelimessa puhun, hän ei juuri muusta puhu, kuin oman elämänsä kurjuudesta, tai sitten hän haukkuu jotain toista ihmistä. Mitään positiivista hänellä ei tunnu olevan koskaan kerrottavana, eikä hänen kanssaa voi esim. mitään hauskoja menneitä juttuja muistella, kun hän ei niitä muista, tai jos muistaa, hän ei ole kiinnostunut niitä muistelemaan. Sen sijaan jotain  negatiivisia asioita hän kyllä muistaa esim. hän muistaa vieläkin hyvin sen, kun eräs yhteinen tuttumme oli todennut hänelle joskus vuoden 2009 syksyllä, että nikotiinipurukumia on turha kaamoksua siksi, että se maistuu pahalta, koska sitä nikotiinia on myös siinä itse tupakassa (tämä kertomani mies on aika kova polttamaan ja hän ei kertomansa mukaan halua syödä nikotiinipurukumia siksi koska se maistuu hänen mielestään kauhealta). Tästä kommentista hän on edelleen katkera tälle meidän yhteiselle tutulle, vaikka siinä ei ollut mitään ilkeilyä vaan pelkkä toteamus. Tämäm yhteinen tuttumme on joskus itsekkin polttanut, (lopetti vuonna 2008), joten tuskin ihan omiaan puhuu.

Tämä kertomani mies täyttää tänä vuonna jo 36 vuotta, ja vähän epäilen että hän ei enää tuosta tule juuri muuttumaan. Itsekkin olen ajatellut lopettaa yhteydenpidon häneen, kun hänestä saa vain rasittuneen mielen.

Tosi surullista. Mies on varmaankin masentunut. En silti ollenkaan ihmettele muiden suhtautumista häneen. Tuollainen ihminen syö energian.

Masennusta hänellä varmasti myös on. Ja itseänikin joskus surettaa hänen tilansa. Toisaalta, koska hänen seuransa ja (rajoittuneet ja negatiiviset) juttunsa ja tekemisensä aiheuttavat minussa lähinnä ärtymystä ja pahaa oloa, niin, en toisaalta myöskään pysty tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa hänen kanssaan kaveerata enää samalla tavalla, kuin ennen. Varsinkin, kun kaiken lisäksi hänen käsityksensä ihmisten välisestä ystävyydestä on niin erikoinen.

Ja tuskin se auttanee, että asian yrittäisi ottaa puheeksi jotenkin?

Joskus on asia otettu puheeksi, mutta hän ei joko halua noista asioista keskustella, tai sitten hänellä on niihin oma selityksensä.

Tuohon toisille soittamiseen liittyvän asian hän kuittaa yleensä tuolla, että hän ei viitsi soitella, koska hänellä ei ole mitään asiaa, tai ei halua kerryttää itselleen puhelinlaskua.

Tuon kännäämisen taas  hän kuittaa kiistämällä, että hänellä olisi mitään alkoholi-ongelmaa (vielä muutama vuosi takaperin, kun hän oli ns. kuvilla, hän myönsi silloin, että hänellä on ollut joskus ongelmia alkoholin kanssa, mutta nyt kun on viime vuosina ratkenut uudelleen juomaan, niin kanta on luonnollisesti  muuttunut.). Kännissä tapahtuvat huutelut ja herjailutkin hän aina kuittaa sanomalla, että niistä ei pidä pahoittaa mieltään, tai hävetä, koska ne ovat "vain kännisiä möläytyksiä".

Noihin muihin aikasemmassa viestissäni kertomiin asioihin en ole häneltä mitään kovin selkeää perustelua saanut. Vaikka niistäkin minulla on omat veikkaukseni.

Onko tämä mies it-alalla? Kuulostaa niin kovin tutulta.

Ei ole töissä. Pari vuotta sitten kyllä jopa valehteli olevansa jossain kaupassa töissä, mutta sain toista kautta kuulla, että näin ei todellisuudessa ole. En tiedä tarkalleen hänen nykyistä tilannettaan, että onko edes työtön työnhakija. En ole viimeiseen 3 vuoteen puhunut hänen kanssaan muuten kuin puhelimessa ja tekstiviestein.  Joskus 2 vuotta sitten viimeksi kyselin hänen töistään ja millä hän elää, mutta ei tuntunut edes itse tietävän mitä rahaa hän saa. Puhui vain silloin jostain kansaneläkkeestä, jolloin minulla heräsi epäilys, että hän taitaa todellisuudessa olla (työkyvyttömyys)eläkkeellä ja kenties jonkin sortin edunvalvojan/holhouksen alaisuudessa, kun ei tunnu edes omista raha-asioistaan tietävän. Eikä sitten kaiketi vain kehtaa myöntää koko asiaa.

Miksi ihmeessä tivaat toisen raha-asioista?

Hän kysyi itse ensin minun työ-ja raha-asioistani johon kerroin, että olen vielä opiskelija ja teen lisäksi pientä työtä sivussa. Esitin sitten hänelle saman vastakysymyksen ja hänen vastauksensa oli tuo. Vasta myöhemmin sitten kuulin muuta kautta (hänen sukulaiseltaan), ettei hän todellisuudessa ole ollut töissä.

Manipuloija,joka pyörittää koko kaveriporukkaa.Itse lähdin vetämään.Kun näen kuvia entisistä kavereista brunssilla tai mökillä,tulee vain sääli muita.Been there,done that ja minua ne poreeraukset ei hämää.Oikeasti illat yhdessä on kireää teeskentelyä ja jännittämistä,että milloin se yksi noita sivaltaa jotakin tai saa kunnon itkuraivarit.

Outo kaveri,jonka kanssa mikään sovittu ei onnistu tai toteudu.Hänellä on joku pakonomainen tarve muuttaa aina suunnitelmat lennosta.

Minulla on opiskelukaveri(ollaan molemmat kolmekymppisiä perheellisiä alanvaihtajia), joka on omasta mielestään vähän parempi ihminen kuin muut. On siis ihan fiksu ja pärjää AMK:ssa aika vähällä lukemisella. Jaksaa aina jauhaa siitä, miten hän on niin fiksu ja hänellä on niin loistavat opiskelutekniikat ettei joudu tekemään niin paljon töitä kuin muut.

Sama kaveri kuvittelee, että omakotitalo jossain metsänkeskellä, palju, kaksi autoa, lasten maksulliset harrastukset ja äidin salijäsenyys ovat joku merkki siitä, että he ovat vähän parempi perhe. Hän on elänyt köyhän lähiölapsuuden ja kuvittelee nyt, että pelkkä asuinpaikka tekee heistä jotenkin paremman perheen. Ikävä kyllä äidin taustat näkyy lapsissa, jotka ovat kurittomia huutajia. Kaveri vastaa lasten huutoon huutamalla ja haukkumalla lapsiaan. Ajattelin ensin, että onpa kiva, kun löytyi kaveri, jolla on saman ikäiset lapset. No, enpä halua omien lasten katsovan sellaista menoa, joka heillä on.

Sama kaveri myös puhuu halveksuen ”niistä äideistä, joilla ei ole muuta elämää kuin lapset”, tarkoittaen selkeästi minua. Vietän viikonloput mieluusti lasten kanssa, sillä arkena illat ovat lyhyet ja ikävöin lapsiani. Viikonloppuisin käymme museoissa, teatterissa, leffassa, uimassa jne. ihan normaaleja juttuja. Kaveri jaksaa pyöritellä silmiään ja käyttää kaiken vapaa-ajan kuntosalilla tai ryyppäämässä bändien keikoilla.

Kaiken kaikkiaan ärsyttävä kaveri, johon olenkin pitänyt etäisyyttä koko kesän, kun ei ole ollut pakko olla tekemisissä. Syksyllä varmaan taas tarvitsee, kun opinnot jatkuu, mutta onneksi valmistumme kohta.

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä ystävä mutta muistan mm. yo-juhlat joissa olin vieraana. Olin täysin näkymätön, tämä ei juuri mulle puhunut mitään..

Sama oli kun olimme samassa harrastuspiirissä ja istuimme pöydän ääressä, niin tämä toimitti tärkeät asiansa uudelle tuttavuudelleen, ei katsonutkaan muhun.

Hiukan outoa.

Sitten vasta kun muita ei ollut paikalla, muutuin näkyväksi.

Tulipa erikoinen kokemus tällaista käytöstä liipaten. Ehdotin yhtenä talvena kaverille josko mentäisiin kokeilemaan uutta avantoa/saunaa. Hän mielellään lähti mukaan mutta oli itsenäisesti kutsunut työkaverinsa myös mukaan. Ei tällä nyt sinänsä ollut merkitystä (olin tavannut kyseisen työkaverin ennenkin) mutta kuitenkin. No, siellä saunassa sitten kaveri alkoi yhtäkkiä maireasti kehuskella työkaveriaan kuinka ihanaa on että edes joku hänen kaverinsa käy avannossa myös, hän kun oli ihan luullut ettei kukaan kaverinsa harrasta sitä! Siinä tuli wtf-efekti kyllä 100 % kun itse käyn avannossa joka talvi useasti enkä suinkaan ole edes ainoa tuon kaverin tuttavista joka avantouintia harrastaa. Ja hän taatusti tietää tämän. Mutta miksi hänen piti antaa työkaverinsa luulla olevansa jotenkin spesiaali asian suhteen? Olisi kehunsa sanonut edes kahden kesken mutta mun kuullen ja se äänensävy huhhuh. Meni hiljaiseksi kyllä kun kommentoin että harrastanhan minäkin ja teidät kutsuinkin tänne, samoin kuin harrastavat säännöllisesti Aila ja Pinja ja Saara ja Marja. Mutta ehkä meitä ei sitten lasketa kavereihin.

Kaveri, joka paasaa jatkuvasti itsestään ja omista pienistä ongelmistaan, ei anna toisille suunvuoroa eikä osaa samaistua toisiin. Ei osaa eikä halua kuunnella, on jatkuvasti huomion keskipisteenä ja tottunut siihen takuulla lapsesta asti, on nimittäin erittäin kaunis, eikä ehkä ihan ymmärrä sitä, että tavisten ja rumien kokemukset elämästä ovat hieman erilaisia kuin hänellä. Hänen mielestään muiden ongelmat on selätettävissä sillä, että ottaa itseään niskasta kiinni, mutta hänen ongelmistaan pitää jauhaa maailman tappiin asti.

Kaveri, jolla on huono itsetunto ja joka tietää minullakin olevan, ja siksi mieluusti vetää minut entistä pahemmin pohjalle. Tykkää hienovaraisesti iskeä vyön alle, esimerkiksi haukkumalla itseään niin että vetää minut siihen mukaan ("mehän ollaan tällaisia surkimuksia molemmat" "eipä olla elämässä mihinkään edetty ja dieetitkin menee aina pilalle, taitaa meillä olla ikuisesti nämä läskit reidetkin"). Ei koskaan kehu mistään, mutta odottaa saavansa kehuja itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitin juuri toisessa ketjussa.

Kaveri ei pistä välejä poikki eikä kerro, mistä kiikastaa. Haluaa tavata vain kahden kesken. On tällöin todella mukava.

Koskaan ei lähde nykyään kanssani ehdottamiini menoihin. Ei voi kieltäytyä suoraan, vaan sanoo esim. katsotaan, jos jaksaa. Itse ei ehdota minulle, mutta käy kertomatta muiden kavereidensa kanssa tapahtumissa.

Tajusin lempata vasta, kun aloin miettiä, että keneltäkään mieheltä en olisi katsellut "ristiriitaisia viestejä" näinkään kauan. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta, näkemiin.

Ja siis nyt kun rupesin miettimään, niin oudosti on käyttäytynyt tää kaveri. Viimeksi yhdessä oltiin jossain muualla kuin kahvilla melkein vuosi sitten. Tavattiin silloin myös sattumalta yksi mun vanha tuttu ja sovittiin, että lähdetään kaupungille jatkamaan iltaa siitä. Minä ja se tuttu molemmat ihmeteltiin, kun kaveri sanoikin yhtäkkiä et hän lähtee kotiinsa, väsyttää. Olin luullut ja tuo mun tuttu myös sai käsityksen, että hän haluaa lähteä mukaan mutta muuttikin mielensä.

Myös törmäsin häneen kaupungilla vähän aikaa sitten, sanoi menevänsä x paikkaan. Sattumalta näin silloin bussin ikkunasta, että hän tapasi yhden kaverinsa siinä. Myöhemmin kysyin, että miten meni muuten silloin tuossa x paikassa, niin hän vastasi kuin olisi ollut silloin yksin liikkeellä. En ymmärrä tuota käytöstä, että salailee tapaavansa muita ystäviä!

Ei halua olla kolmantena pyöränä. Tällaiset kaverit ovat ärsyttäviä, että kolmen porukassa yksi jätetään ns. kolmanneksi pyöräksi.

Vierailija kirjoitti:

Olemme yrittäneet miehen kanssa lasta pitkään, onnistumatta. Takana raskas jakso keskenmenoineen, josta kaveri on tietoinen. Nyt kun olen raskaana, koen ristiriitaisia tunteita. Lähinnä siksi, koska tätä on yritetty kauan ja aina on tapahtunut jotain. Joudin aina rlämään tilassa, jossa suunnittelen sitten kun olen raskaana ja ehkä saan lapsen. Mun vatipää "kaveri" kommentoi mun kertomia ristiriitaisia tunteita tuomitsemalla, että etteköhän kuitenkin ole kauan yhdessä suunnitelleet lasta. Meni muuten tämä eukko suoraan älä vastaa-osastoon.

Nämä pitkään lasta yrittäneet ovat ihan helvetin ärsyttäviä ”kavereita”. Elämä pyörii ensin luomulastenteon ympärillä, sitten ivf hoitojen ympärillä ja sitten adoptioasioissa. Kellään muilla ei ole niin vaikeaa kuin heillä. Ja kun kuukautiset taas saapuvat, ensin itketään ja sitten raivotaan eikä mitkään mitä ystävä sanoo, ole oikein sanottu. Keskenmenot kerta toisensa perään ovat raskaita myös läheisille, jotka tietenkään ei ymmärrä mistään mitään. Jos toinen ihminen menettää jotain, vaikka työpaikkansa, niin se ei ole yhtään mitään lapsettomuuden rinnalla. Kysyä ei saa mitään, kommentoida ei saa mitään. Vuodesta toiseen nämä tyypit pyörivät kirjaimellisesti oman navan ympärillä.

"Kaveri", joka haluaa viettää aikaa aina kun hänen oikeat kaverit ovat kiireisiä, haluaa esitellä miehensä rikkauksia, tai on jotain vailla.

Räikeimpänä esimerkkinä viikkoja ennakkoon suunniteltu ja odotettu yhteisen harrastuksen aloittaminen, joka kaatui siihen, kun "hei en mä pääsekään, kun kaveri pyysi just paistamaan lettuja". Aha. Menin sitten yksin, ja illan päätteeksi sain kuvia hänen ja kaverinsa kauniista kattauksesta ja ohukaisista. Arvatkaa kiinnostiko letut siinä vaiheessa.

Kyseli kyllä myöhemmin, kun olin jo löytänyt uudesta harrastuksesta uusia kavereita ja kävin siellä heidän kanssaan, että "mäkin voisin lähtee joku kerta kokeilemaan". Juu, paista sinä niitä lettuja vaan kun niin kovasti niistä tykkäät. 😂

Muutenkin niin helkkarin masentavaa ja kuluttavaa seuraa, aina vinkumassa kun itellään oli vaikeeta, mutta eipä paljon sympatiaa löytynyt vastavuoroisesti. Että joo, eipä jaksanu olla tekemisissä enempiä.

Pahin "kaverini" on ehdottomasti ollut eräs nainen yläaste- ja lukioajoilta. Ei siinä mitään, että lukiossa tytöt juoruilee ja jauhaa toisistaan pahaa, mutta kun tän tyypin pitää vielä 15 vuotta myöhemminkin muistella menneitä ja jauhaa samoista tyypeistä, joita ei oo nähty yli vuosikymmeneen. "Muistatko sillon yhden kerran mitä Pirkko sano Martalle, eikö ollutkin törkeetä?" No joo, olis varmaan jos muistaisin ketä nää henkilöt edes on. "Kuulitko että sekin yks hammasrauta-Bertta on päässy naimisiin, joku on senkin huolinut!" ja samalla näyttää kuvaa Bertasta joka on kaunistunut lähes tunnistamattomaksi. Voi luoja oikeesti.

Herää kysymys että eikö sen elämässä ole tapahtunut yhtään mitään merkittävää sitten koulutyttöaikojen? Vai onko vaan niin pahansuopa, että pitää kaikkia vanhoja juttuja kaikista kaivella? Ikää kuitenkin liki 30.

Meni sitten välit lopulta, kun en suostunut olemaan joojoo-miehenä ja komppaamaan "kaveria" tämän ilkeissä jutuissa. Oma olo ollu paljon parempi kun ei oo ollenkaan tekemisissä tollasen henkilön kanssa. Eikä sillä taida juuri muita kavereita ollakaan. Mistähän johtuu..?

mua ärsyttää tekosyyt ja viesteihin vastaamattomuus. ärsyttää että luullaan että uskon muka yhtäkkiset sairastumiset, jos aiemmin on ehdottanut että perutaanko kyseinen tapaaminen koska häntä ei huvitakaan. oli varmaan keksinyt muuta seuraa kuten kerran aiemmin suoraan myönsi.

Vierailija kirjoitti:

Olemme yrittäneet miehen kanssa lasta pitkään, onnistumatta. Takana raskas jakso keskenmenoineen, josta kaveri on tietoinen. Nyt kun olen raskaana, koen ristiriitaisia tunteita. Lähinnä siksi, koska tätä on yritetty kauan ja aina on tapahtunut jotain. Joudin aina rlämään tilassa, jossa suunnittelen sitten kun olen raskaana ja ehkä saan lapsen. Mun vatipää "kaveri" kommentoi mun kertomia ristiriitaisia tunteita tuomitsemalla, että etteköhän kuitenkin ole kauan yhdessä suunnitelleet lasta. Meni muuten tämä eukko suoraan älä vastaa-osastoon.

Olen ehkä vähän tyhmä, mutta en tajunnut mitä kaverisi tarkoitti tuolla "etteköhän kuitenkin ole kauan yhdessä suunnitelleet lasta". En osaa rivien välistä lukea mikä tuossa oli se tuomitseminen, joten voisiko joku selittää?

Vierailija kirjoitti:

Pahin "kaverini" on ehdottomasti ollut eräs nainen yläaste- ja lukioajoilta. Ei siinä mitään, että lukiossa tytöt juoruilee ja jauhaa toisistaan pahaa, mutta kun tän tyypin pitää vielä 15 vuotta myöhemminkin muistella menneitä ja jauhaa samoista tyypeistä, joita ei oo nähty yli vuosikymmeneen. "Muistatko sillon yhden kerran mitä Pirkko sano Martalle, eikö ollutkin törkeetä?" No joo, olis varmaan jos muistaisin ketä nää henkilöt edes on. "Kuulitko että sekin yks hammasrauta-Bertta on päässy naimisiin, joku on senkin huolinut!" ja samalla näyttää kuvaa Bertasta joka on kaunistunut lähes tunnistamattomaksi. Voi luoja oikeesti.

Herää kysymys että eikö sen elämässä ole tapahtunut yhtään mitään merkittävää sitten koulutyttöaikojen? Vai onko vaan niin pahansuopa, että pitää kaikkia vanhoja juttuja kaikista kaivella? Ikää kuitenkin liki 30.

Meni sitten välit lopulta, kun en suostunut olemaan joojoo-miehenä ja komppaamaan "kaveria" tämän ilkeissä jutuissa. Oma olo ollu paljon parempi kun ei oo ollenkaan tekemisissä tollasen henkilön kanssa. Eikä sillä taida juuri muita kavereita ollakaan. Mistähän johtuu..?

Apua, mulla oli myös yksi tällainen ystävä. Pääasiassa ilkkuu ja arvostelee sitä miltä kukakin on näyttänyt tuolloin murrosiässä, toki myös muut ominaisuudet huomioidaan. Kellä oli hammasraudat/kuivaksi blondattu tukka/rumat vaatteet/kuka oli lihava/ärsyttävä hissukka/liian reipas jne.

Muistan kun haukkui yhtä tyttöä, joka oli kertonut että saa paljon vaatteita käytettynä äitinsä työkavereilta. Vaatteet oli siis ihan siistejä ja ehjiä, tavallisia nuoren vaatteita. Mutta käytettyjä. "Siis huoh oikeesti miten noloo käyttää toisten vanhoja vaatteita, mä aina heitän kaikki mun vaatteet roskiin, joita en halua enää pitää." Totesin hänelle että mulla ei kuule muita olekaan kuin käytettyjä vaatteita. Siihen loppui p-skanpuhuminen.

Sanomattakin selvää, ettei olla enää ystäviä. :D

Mulla oli kolme hyvää, pitkäaikaista kaveria paikkakunnalla jossa asuin ennen. Yksi oli opiskelukaveri, yksi treenikaveri ja yksi hyvä ystävä entiseltä työpaikalta. Muutin työn perässä 300 km päähän yksin, mutta sovittiin että pidetään yhteyttä. Yhteyttä pidettiinkin aluksi tiiviisti viesteillä ja somen kautta. Mutta kun olin menossa viikonlopuksi entiselle kotipaikkakunnalleni, ei yhtäkkiä kenellekkään sopinutkaan nähdä kun oli muuta menoa. Entisen työkaverin selitys oli usein se, että "väsyttää pitkän työviikon jälkeen ja viikonloppuna pitää levätä". 

Muutaman kerran yritettiin sopia näkemisiä ja kerran yksi kavereistani kävi luonani ja vietimme mukavan viikonlopun. Silloin suunnittelimme jo seuraavaa näkemistä; menisin noin 2kk päästä käymään entisellä kotipaikkakunnallani. Ilmoittelin tulevasta visiitistäni hyvissä ajoin (2kk etukäteen) kahdelle muullekkin kaverille ja olivat ilahtuneita. Päätin yöpyä hotellissa, etten olisi liikaa vaivaksi kavereille (jotka eivät siis tunteneet toisiaan) ja voisin tavata kaikkia jossain vaiheessa pitkää viikonloppua. Kun reissuun oli enää viikko aikaa, palasin asiaan ja kyselin kaikilta kolmelta kaverilta ko viikonlopun aikatauluista. Yksi ei vastannut mitään, vaikka oli lukenut viestit. Toinen sanoi, ettei hänelle ko viikonloppu sovikkaan. Ja työkaveri vetosi jälleen väsymykseen: "niin se viikonloppu on kyllä kesän ainut jolloin ajattelin olla vain kotona ja haluaisin olla rauhassa yksikseni". Totesin, että turhaan vaivaudun edes menemään kyseiselle reissulle sitten.. Peruin hotellin ja keksin muuta tekemistä. 

Viikon päästä kaveri, joka ei ollut ennen reissua vastannut mitään, päätti sitten vastata ja kysellä että milloinkohan olinkaan tulossa.. No se meni jo.. Surkea olo tuollaisesta tulee, kun asioista kuitenkin oltiin kaikkien kanssa puhuttu moneen kertaan jo paljon etukäteen ja jouduin tekemään reissun takia järjestelyjä ja varaamaan hotellinkin. Ei tee kyllä mieli enää toista kertaa suunnitella moista. 

Minulla on kaksi eläkkeellä olevaa, parikymmentä vuotta itseöni vanhempaa kaveria, itse olen työtön ja erittäin huonossa, koko ajan huononevassa tilanteessa. En ole heille varsinaisesti kateellinen, vaikka heillä kummallakin on kaupunkiasunto ja sijoitusasunto(ja), rantahuvila, autoja ja osakkeita; he ovat hankkineet omaisuutensa vuosikymmenien mittaan nykyisen tai ex-puolisonsa kanssa yhdessä ja hoitaneet asiansa kaikin puolin hyvin.

Minua ärsyttää se, että jäätyäni työttömäksi nämä ennen niin mukavat kaverit alkoivat katsella minua hieman - välillä vähän enemmänkin - halveksivan holhoavasti alaspäin. Kaikkein ärsyttävintä on se usein kuulemani toteamus, että heillä itsellään on niin pieni eläke, ettei sillä mitenkään voi elää (eivät mainitse näissä mielialankohotuspuheissaan huomattavaa varallisuuttaan, vuokratulojaan, osinkojaan ja toisen puolison hyvää eläkettä). Kumpikin on lohdutellut minua kertomalla, että materia on pelkkää materiaa ja että ihminen tulee toimeen tosi vähälläkin (heistä kumpikaan ei kuitenkaan ole kokeillut sitä), ja jos kaikki omaisuus menee, on aina olemassa yömajoja ja autossakin voi aina nukkua, ja terveyshän on kuitenkin tärkeintä.

Miksi en hankkiudu eroon näistä kavereista? Koska minulla ei ole ketään muuta.

Parempi heivata kaikki edellä mainitut tyypit pois elämästään, säästyy monelta mielipahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitin juuri toisessa ketjussa.

Kaveri ei pistä välejä poikki eikä kerro, mistä kiikastaa. Haluaa tavata vain kahden kesken. On tällöin todella mukava.

Koskaan ei lähde nykyään kanssani ehdottamiini menoihin. Ei voi kieltäytyä suoraan, vaan sanoo esim. katsotaan, jos jaksaa. Itse ei ehdota minulle, mutta käy kertomatta muiden kavereidensa kanssa tapahtumissa.

Tajusin lempata vasta, kun aloin miettiä, että keneltäkään mieheltä en olisi katsellut "ristiriitaisia viestejä" näinkään kauan. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta, näkemiin.

Ja siis nyt kun rupesin miettimään, niin oudosti on käyttäytynyt tää kaveri. Viimeksi yhdessä oltiin jossain muualla kuin kahvilla melkein vuosi sitten. Tavattiin silloin myös sattumalta yksi mun vanha tuttu ja sovittiin, että lähdetään kaupungille jatkamaan iltaa siitä. Minä ja se tuttu molemmat ihmeteltiin, kun kaveri sanoikin yhtäkkiä et hän lähtee kotiinsa, väsyttää. Olin luullut ja tuo mun tuttu myös sai käsityksen, että hän haluaa lähteä mukaan mutta muuttikin mielensä.

Myös törmäsin häneen kaupungilla vähän aikaa sitten, sanoi menevänsä x paikkaan. Sattumalta näin silloin bussin ikkunasta, että hän tapasi yhden kaverinsa siinä. Myöhemmin kysyin, että miten meni muuten silloin tuossa x paikassa, niin hän vastasi kuin olisi ollut silloin yksin liikkeellä. En ymmärrä tuota käytöstä, että salailee tapaavansa muita ystäviä!

Mitä outoa tuossa on, sinun seurasi ei selvästi kiinnosta. Ja hän yrittää kohteliaasti peitellä sen, että tapaa muita ystäviään. Oletko itserakas, kun et pysty ymmärtämään että sinun seurasi ei ehkä jotakuta kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitin juuri toisessa ketjussa.

Kaveri ei pistä välejä poikki eikä kerro, mistä kiikastaa. Haluaa tavata vain kahden kesken. On tällöin todella mukava.

Koskaan ei lähde nykyään kanssani ehdottamiini menoihin. Ei voi kieltäytyä suoraan, vaan sanoo esim. katsotaan, jos jaksaa. Itse ei ehdota minulle, mutta käy kertomatta muiden kavereidensa kanssa tapahtumissa.

Tajusin lempata vasta, kun aloin miettiä, että keneltäkään mieheltä en olisi katsellut "ristiriitaisia viestejä" näinkään kauan. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta, näkemiin.

Ja siis nyt kun rupesin miettimään, niin oudosti on käyttäytynyt tää kaveri. Viimeksi yhdessä oltiin jossain muualla kuin kahvilla melkein vuosi sitten. Tavattiin silloin myös sattumalta yksi mun vanha tuttu ja sovittiin, että lähdetään kaupungille jatkamaan iltaa siitä. Minä ja se tuttu molemmat ihmeteltiin, kun kaveri sanoikin yhtäkkiä et hän lähtee kotiinsa, väsyttää. Olin luullut ja tuo mun tuttu myös sai käsityksen, että hän haluaa lähteä mukaan mutta muuttikin mielensä.

Myös törmäsin häneen kaupungilla vähän aikaa sitten, sanoi menevänsä x paikkaan. Sattumalta näin silloin bussin ikkunasta, että hän tapasi yhden kaverinsa siinä. Myöhemmin kysyin, että miten meni muuten silloin tuossa x paikassa, niin hän vastasi kuin olisi ollut silloin yksin liikkeellä. En ymmärrä tuota käytöstä, että salailee tapaavansa muita ystäviä!

Mitä outoa tuossa on, sinun seurasi ei selvästi kiinnosta. Ja hän yrittää kohteliaasti peitellä sen, että tapaa muita ystäviään. Oletko itserakas, kun et pysty ymmärtämään että sinun seurasi ei ehkä jotakuta kiinnosta?

Höpö höpö, väärä tulkinta. Mutta on tuon asiaa miettivänkin tulkinta musta outo. Mitä outoa kaverin käytöksessä on? Hän ei varmaan vaan halua tavata puolituntemattomia ihmisiä porukalla. Introvertti? Mitä outoa on tavata aina kahvitellen ja jutellen muutenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme yrittäneet miehen kanssa lasta pitkään, onnistumatta. Takana raskas jakso keskenmenoineen, josta kaveri on tietoinen. Nyt kun olen raskaana, koen ristiriitaisia tunteita. Lähinnä siksi, koska tätä on yritetty kauan ja aina on tapahtunut jotain. Joudin aina rlämään tilassa, jossa suunnittelen sitten kun olen raskaana ja ehkä saan lapsen. Mun vatipää "kaveri" kommentoi mun kertomia ristiriitaisia tunteita tuomitsemalla, että etteköhän kuitenkin ole kauan yhdessä suunnitelleet lasta. Meni muuten tämä eukko suoraan älä vastaa-osastoon.

Olen ehkä vähän tyhmä, mutta en tajunnut mitä kaverisi tarkoitti tuolla "etteköhän kuitenkin ole kauan yhdessä suunnitelleet lasta". En osaa rivien välistä lukea mikä tuossa oli se tuomitseminen, joten voisiko joku selittää?

En ole jutun kertonut, mutta itse tulkitsin niin että raskautunut on saattanut kertoa ettei vaikkapa iloitse raskaudesta ja saattaa jopa toivoa, ettei olisi. Ja nämä olisivat niitä ristiriitaisia tunteita? Kyllähän sellaiseen reagointi noin kuin tarinan kertonut kertoo, on aika törkeä ja kertoo ettei sanojalla ole sosiaalista älykkyyttä.

Minua sieppaavat kaverit, jotka vuodattavat minulle elämänsä kipeitä kohtia tuntikausia joka kerta tavatessamme. Kukaan näistä kavereista ei kysele, miten minulla menee tai jos kysäisevät ohimennen ja alan kertoa kuulumisiani, he vaihtavat pikaisesti puheenaihetta. Minusta alkaa tuntua, että suurin osa kavereistani on tällaisia. Syy miksi tämä minua erityisesti häiritsee on se, että olen ammatiltani psykologi ja kuuntelen toisten tuskia työkseni. Kaverit kuvittelevat, että korvat höröllä odotan kuulevani taas uudet käänteet heidän mielialassaan ja elämässään. Eräskin viime viikolla ehdotti tapaamista pian, jotta voisi kertoa, mitkä asiat häntä nyt ovat alkaneet painaa. Tekisi mieli sanoa, että ajatteletteko minun olevan päivystävä psykologi 24 tuntia vuorokaudessa. Teen töitä noin 8h päivässä ja sen jälkeen olen vaikkapa nyt Anni, enkä psykologi. Tietysti vastavuoroisesti voidaan syntyjä syviä pohtia ja peilata itseämme toisen kanssa, mutta suhteiden ollessa yksipuolisia en saa niistä mitään irti.

Tämän lukeva, jolla on lähipiirissä jokin ammattiauttaja, mietithän, että hän tekee jo sitä työkseen ja vapaa-ajalla toivoisi todennäköisesti olevansa ensisijaisesti jotakin muuta kuin ammattiauttaja. :)

Yksi entinen työkaveri ottaa aina yhteyttä vain juorutakseen vanhalle työyhteisölleni musta. Olin siellä semikiusattu.  Olen kertonut tuolle tyypille ihan puuta heinää todetakseni mihin asti ne jutut leviävät. Ja kauas tuntuu kantavan.