Olenko m jotenkin tyhmä kun ajattelen, että ex-mieheni voisi tukea mua äitiydessäni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Oma exäni ei ikinä välittänyt ottaa kantaa ja auttaa missään lapsiin liittyvissä kasvatusasioissa eikä koskaan jos on ollut jotain ongelmia tai asioita päätettävänä. Olen aina tehnyt kaikki päätökset yksin ja selvittänyt kaikki ongelmat yksin. Joskus on tullut mieleen, että olisi ihanaa jos voisi jakaa jonkun kanssa noita asioita tai edes keskustella jonkun kanssa, jolla olisi jokin mielipide asiaan. Luulisi että lasten oma vanhempi olisi siihen paras vaihtoehto. Mutta ei. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. 

Toki olen selvinnyt itse, ei siinä mitään, mutta typerää on se, että exä nyppii  vain rusinat pullasta, eli lasten kanssa tehdään pelkästään kivoja asioita ja postataan someen "hyvä isä"-postauksia lasten kuvien kera. Ja kehuskellaan lasten fiksuudella ja saavutuksilla ympäriinsä, vaikka omalla toiminnalla ja kasvatuksella ei ole niihin mitään osuutta. Todellisesta vanhemmuuden arjesta hänellä ei ole mitään käsitystä.

Nyt lapsista jo nuorempikin on melkein täysi-ikäinen, joten ongelma on jo poistunut ja olen tuen puutteesta huolimatta onnistunut kasvattamaan kaksi järkevää ja fiksua nuorta.

En nyt ota kantaa sinuun ja juuri teidän eroon, mutta yleisemmin ns. Turhiin eroihin. Minua ärsyttää av-ketjut ”mieheni ei halua leikkipuistoon - otanko eron”, ”mieheni tekee liian pitkää työpäivää - otanko eron” tai ”mieheni jättää sukat lattialle - otanko eron”.

Eron jälkeen tullaan kitisemään, kun eksä toimii ylläolevasti, tai isän uudessa uusperheessä on kaikkia ongelmia, tai isä ei tue, tai ei maksa elareita.

Ja kaikki vain sen takia, että likaiset sukat ärsytti.

No kuulehan ääliö. Itsekin otin eron juuri siksi, ettei miestä kiinnostanut perhe-elämä. Miksi sellaisen kanssa pitäisi olla parisuhteessa. Mutta silti mies on edelleen lapsistaan vastuussa.

Tule vasta sitten inisemään kun olet itse läpikäynyt eron. Tuskin sitä kukaan ottaa noilla mainitsemillasi perusteilla. Ilmeisesti elämänkokemuksesi perustuu av-palstaan eikä todelliseen elämään.

Minulle on hyvin, hyvin moni kaveri tunnustanut eronneensa liian helposti. He tunnustavat tämän vasta 10-20 vuotta eron jälkeen. Eli kyllä on olemassa paljonkin turhia eroja.

Totta. Ne jotka juuri nyt, tai vasta ovat eronneet typeristä syistä, eivät vielä tiedä tätä. Heidän pitää odottaa se 10-20 vuotta. Tätä ennen on turha marmattaa.

Vierailija kirjoitti:

JOS PALATAAN SIIHEN LAPSEEN JOLLA ON ONGELMIA. TUKEA ÄITIYTTÄ TARKOITTAA KAI TÄSSÄ KOHTAA, ETTÄ LAPSI EI TOTTELE AP:TÄ MITENKÄÄN, ESIM KOTIINTULOAJOISSA, PÄIHTEISSÄ, KOULUN HOITAMISESSA. Tämä isä ilmeisesti ei myöskään laita lasta tottelemaan, eli hän on ns tuuliajolla nyt, kun kukaan ei saa otetta.

No miksei äiti ITSE LAITA SITÄ LASTA TOTTELEMAAN, vai vainko isä osaa tämän?

Vierailija kirjoitti:

Olette eronneet ja teillä on yhteishuoltajuus. Kasvatatte lapsia tapaamissopimuksen määrämässä suhteessa ellei teillä ole poikkeuksellisen hyvät välit eron jälkeen. Useimmilla ei ole.

Yritin itse alussa eron jälkeen tukea ex-vaimoa kaikin mahdollisin keinoin, mutta pian huomasin että hänen mielestään tukeni oli vääränlaista ja kasvatin lapsia virheellisesti vaikka lapset voivat huonosti nimenomaan eksän luona ollessaan. Pöyristyneenä tästä kiitoksesta lopetin sitten tukemisen kokonaan jätin eksän pyörimään itse keittämässään kakkaliemessä. Kerron lapsille aina totuuden äidistään enkä siloittele tämän virheitä.

Tätä samaa se on siis meilläkin ollut lasten äidin taholta. Kaikki tehdään meillä väärin, mutta ongelmia on silti vain hänen luonaan.

T: 9 ekalta sivulta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

JOS PALATAAN SIIHEN LAPSEEN JOLLA ON ONGELMIA. TUKEA ÄITIYTTÄ TARKOITTAA KAI TÄSSÄ KOHTAA, ETTÄ LAPSI EI TOTTELE AP:TÄ MITENKÄÄN, ESIM KOTIINTULOAJOISSA, PÄIHTEISSÄ, KOULUN HOITAMISESSA. Tämä isä ilmeisesti ei myöskään laita lasta tottelemaan, eli hän on ns tuuliajolla nyt, kun kukaan ei saa otetta.

Miten isä voi laittaa lasta tottelemaan, jos ei edes asu lapsen kanssa?

Vaikka keskustelemalla lapsen kanssa, kun näkee häntä. Voi myös itse soveltaa ja käyttää järkeä.

Miksi se äiti ei voi keskustella lapsen kanssa? Tai soveltaa ja käyttää omaa järkeään? Kuulostaa siltä että lapsi olisi hyvä siirtää isälle asumaan.

Et ole tyhmä, juuri niin teidän kuuluukin toimia. Meillä toimitaan noin eli keskustellaan ja sovitaan yhdessä lasten kasvatuksesta ja kulujen jakamisesta. Näin on sovittu jo siinä vaiheessa kun lasten tekemisestä sovittiin. Keskustellaan usein yhdessä myös lasten kanssa ja käydään useamman kerran vuodessa esimerkiksi lasketelemassa, huvipuistossa jopa mökillä minä, ex:äni ja lapseni jotta saadaan yhteistä aikaa ja vapaita keskusteluja aikaiseksi. Eron syyt olivat muut kuin lapset joten miksemme voisi kuitenkin onnistua yhdessä vanhempina? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ex sanoi joskus eron jälkeen, että minun pitäisi tukea hänen isyyttään. En ymmärtänyt yhtään, enkä vieläkään ymmärrä, mitä se ”tukeminen” olisi. En haukkunut häntä lapsille - mitä muuta voi toiselta edes vaatia?

Eli ehkäpä exäsiei vain ymmärrä, mitä haluat?

Vaatiminen on aika vahva sana, mutta minä ymmärrän tukemisen niin, että yhteinen vanhemmuus jatkuu erosta huolimatta ja yhteiseen vanhemmuuteen kuuluu lapsen asioista yhdessä keskustelu ja sopiminen, senkin jälkeen, kun alun hoitokuviot on selvitetty, joskus joustotkin. Vanhemman jaksaminen heijastuu myös lapsiin ja siinä syy auttaa toista, jos siihen on mahdollisuus. Onko sinusta toisen tukeminen sitä, että ei hauku toista? Jos mietit vaikka muissa ihmissuhteissa? Eron aikoihin, mitä mies vastusti, itselleni oli tärkeää auttaa häntä sen vaiheen yli, jotta lasten takia hyvät välit säilyy. Autoin käytännön järjestelyissä ja kävin monia (samojakin) keskusteluja aiheesta, yms. Nyt vuosien jälkeen kumpi tahansa voi edelleen puhua mistä tahansa. Rajoista kasvatuksessa, mutta myös jos omassa elämässä on menossa jotain semmoista, mikä vaikuttaa lapsiin. On ollut vaikeita hetkiä molemmilla ja silloin on joustettu lasten hoitovuoroissa. Esim. jos hän on ollut kipeänä olen pitänyt lapsia (pyynnöstään) täällä pidempään, auttanut kaupassa käynnissä... Kun itseltäni kuoli läheinen hän otti lapset heti luokseen, kun näki tilanteeni. Nämä esimerkkinä, tukemista ihan kuin ketä tahansa ystävää tukisi. Olen toivonut, että jos hänellä on jotain sellaista, että ei voi olla lasten kanssa niin kysyy ensisijaisesti minulta. Lapsilla on muitakin hoitajia, joten ei nyt jokaista pikkujuttua ole tarkoitus kysyä, mutta isommissa asioissa.

Ei kaikkien kanssa voi sivistyneesti keskustella. Sellaista henkilöä ei pysty tukemaan mitenkään. Jos hänellä on ongelma, jota on tuloksettomasti yrittänyt ratkaista, mutta hänen ratkaisunsa eivät ole toimineet, ja hän on siitä pahana. Niin hänelle kun kertoo miten kannattaa tehdä, että se auttaa, niin ei voi, koska se on väärä tapa. Mitä se tukeminen siis olisi? 

Vierailija kirjoitti:

No esim itse erosin syystäkin, kukaan ei olisi pitänyt sellaista täysin hyödytöntä juoppoa enää yhtään kauempaa, eikä niinkään pitkään nurkissaan. Odota siinä sitten jotain toimivaa yhteistä vanhemmuutta.

Miksi teit lapia juopon kanssa? Etkö tiedä että alkoholismi periytyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

JOS PALATAAN SIIHEN LAPSEEN JOLLA ON ONGELMIA. TUKEA ÄITIYTTÄ TARKOITTAA KAI TÄSSÄ KOHTAA, ETTÄ LAPSI EI TOTTELE AP:TÄ MITENKÄÄN, ESIM KOTIINTULOAJOISSA, PÄIHTEISSÄ, KOULUN HOITAMISESSA. Tämä isä ilmeisesti ei myöskään laita lasta tottelemaan, eli hän on ns tuuliajolla nyt, kun kukaan ei saa otetta.

Miten isä voi laittaa lasta tottelemaan, jos ei edes asu lapsen kanssa?

Vaikka keskustelemalla lapsen kanssa, kun näkee häntä. Voi myös itse soveltaa ja käyttää järkeä.

Minä olen nainen ja minulla on kaksi teinipoikaa. En todellakaan tiedä, miten heitä voisi kukaan ei-kotona-asuva saada tottelemaan. Teinit eivät kuuntele puhetta. He tietävät itsekin, jos tekevät jotain väärin, ja tekevät silti.

Olen koulutukseltani kasvatustieteilijä, ja silti olisin aika kädetön vastaavassa tilanteessa. Ehkä järkeni ei vain riitä?

Sinun teinit ei kuuntele puhetta, sillä ei raivoisa teinikapina ole mikään välttämätön osa tervettä kehitystä. Minulla on aina ollut lasten kanssa hyvä keskusteluyhteys ja se kantoi läpi teini-iänkin. Helposti vaan vanhemmat ottavat tuon linjan ettei voi tehdä mitään.

Heti kuin naapurini, joka joka sanoi ettei syöpäkivut ole ollenkaan pahoja. Hänellä ei itsellään ole syöpää ollut, mutta hän tietää ksoka on niin hieno ihminen, ja paljon parempi kuin muut.