Sain tänään tietää odottavani down-syndroomaista

Ap on yllättäen kadonnut. Porvoo kutsui omansa pois.

No tottakai ap oli Porvoosta. Kuka kirjoittaa ”sain tietää odottavani down-syndroomaista”.

Tuleva äiti joka odottaa toivottua lasta (kuten ap väittää) sanoisi ”sain tietää että vauvallani on downin-syndrooma”.

Vierailija kirjoitti:

No tottakai ap oli Porvoosta. Kuka kirjoittaa ”sain tietää odottavani down-syndroomaista”.

Tuleva äiti joka odottaa toivottua lasta (kuten ap väittää) sanoisi ”sain tietää että vauvallani on downin-syndrooma”.

Totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä

Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit

Et tajua yhtään mistä puhut. Kysy keski-ikäisten kehitysvammaisten vanhenevilta ja väsyneitä vanhemmilta. Onko vaikka kiva toimia 24/7 tukipuhelimena niin että puhelin piippaa kerran tunnissa, kaksi kertaa...

Hel vetin huonosti järjestetyt tukitoimet tai munattomat vanhemmat, jotka ei osaa rajoja asettaa aikuiselle lapselleen. (Kehitysvammaisuus on tuossa sivuseikka)

Terv. ohjaaja vammaispalveluista

Tämä! Olen sairaanhoitaja päivystyksessä ja sinne tuotiin kerran kehitysvammainen nainen, joka käyttäytyi todella ikävästi. Raapi, potki, riehui. Kaksi keva-ohjaajaa vain seisoi ja oli voimattoman näköisiä, tyyliin "tällaista se aina on".

Hermostuin ja sanoin naiselle "et sä voi potkia ihmisiä!" kun yritin saada hänelle kanyylia. Yllätyksekseni nainen vastasi "no kun harmittaa!" Sanoin hänelle, että "ymmärrän, että harmittaa, mutta sun pitää sanoa jos harmittaa eikä potkia."

Lopulta rauhottui, nyyhkytteli vähän, tehtiin hommat ja selitin kokoajan mitä tapahtuu. Loppu sujui hyvin.

Monesti työssäni törmään siihen, että lapsi tai aikuinen on kehitysvammainen, joten hän ei muka ymmärrä sääntöjä tai häntä ei voi opettaa. Hän ymmärtää niitä ihan hyvin, opettelu vain kestää kauemmin kuin normaalilla ihmisellä.

Vieläkin harmittaa tuon naisen puolesta, joka pystyi sanoittamaankin tunteensa, mutta jolle ei edes ammattiohjaajat ole avustaneet oikeita tapoja kertoa niistä!

Ajatella. Ihan yhtäkkiä sinä sh osasit kysyä oikean kysymyksen ja vaikea kehitysvammainen osasi yhtäkkiä sanoittaa, että harmittaa ja lopetti riehumisen.

Pitääpä tämä kertoa seuraavalla kerralla, kun keh.vam. puree ja rapii ja hakkaa ja heittelee huonekaluja seinään ja särkee ikkunan. Sanoitappa tunteesi, niin kas, hän heti rauhoittuu.

Imo on vienyt aseet nykyään hoitajilta. Kun et oikein saa tehdä mitään, kun asukas hyökkää kuristamaan toista tai hoitajaa ja nakkaa televison ovesta ulos.  Eristykseen ei saa viedä, mitään ei saa tehdä, lepareita ei saa käytää.

Mutta onneksi löytyy aina sinulaisia sairaanhoitajia, joka yhtäkkiä keksii kysyä, mikä sinua vaivaa ja toinen heti rauhoittuu.

Ei kiinnosta kiukuttelusi. Olen nähnyt paljon väärää hoitoa kehitysvammaisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä

Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit

Et tajua yhtään mistä puhut. Kysy keski-ikäisten kehitysvammaisten vanhenevilta ja väsyneitä vanhemmilta. Onko vaikka kiva toimia 24/7 tukipuhelimena niin että puhelin piippaa kerran tunnissa, kaksi kertaa...

Hel vetin huonosti järjestetyt tukitoimet tai munattomat vanhemmat, jotka ei osaa rajoja asettaa aikuiselle lapselleen. (Kehitysvammaisuus on tuossa sivuseikka)

Terv. ohjaaja vammaispalveluista

Tämä! Olen sairaanhoitaja päivystyksessä ja sinne tuotiin kerran kehitysvammainen nainen, joka käyttäytyi todella ikävästi. Raapi, potki, riehui. Kaksi keva-ohjaajaa vain seisoi ja oli voimattoman näköisiä, tyyliin "tällaista se aina on".

Hermostuin ja sanoin naiselle "et sä voi potkia ihmisiä!" kun yritin saada hänelle kanyylia. Yllätyksekseni nainen vastasi "no kun harmittaa!" Sanoin hänelle, että "ymmärrän, että harmittaa, mutta sun pitää sanoa jos harmittaa eikä potkia."

Lopulta rauhottui, nyyhkytteli vähän, tehtiin hommat ja selitin kokoajan mitä tapahtuu. Loppu sujui hyvin.

Monesti työssäni törmään siihen, että lapsi tai aikuinen on kehitysvammainen, joten hän ei muka ymmärrä sääntöjä tai häntä ei voi opettaa. Hän ymmärtää niitä ihan hyvin, opettelu vain kestää kauemmin kuin normaalilla ihmisellä.

Vieläkin harmittaa tuon naisen puolesta, joka pystyi sanoittamaankin tunteensa, mutta jolle ei edes ammattiohjaajat ole avustaneet oikeita tapoja kertoa niistä!

Ajatella. Ihan yhtäkkiä sinä sh osasit kysyä oikean kysymyksen ja vaikea kehitysvammainen osasi yhtäkkiä sanoittaa, että harmittaa ja lopetti riehumisen.

Pitääpä tämä kertoa seuraavalla kerralla, kun keh.vam. puree ja rapii ja hakkaa ja heittelee huonekaluja seinään ja särkee ikkunan. Sanoitappa tunteesi, niin kas, hän heti rauhoittuu.

Imo on vienyt aseet nykyään hoitajilta. Kun et oikein saa tehdä mitään, kun asukas hyökkää kuristamaan toista tai hoitajaa ja nakkaa televison ovesta ulos.  Eristykseen ei saa viedä, mitään ei saa tehdä, lepareita ei saa käytää.

Mutta onneksi löytyy aina sinulaisia sairaanhoitajia, joka yhtäkkiä keksii kysyä, mikä sinua vaivaa ja toinen heti rauhoittuu.

Hieman nyt taisit niputtaa kaikki kevat samaan kasaan ja halusit nostaa itsesi sankarin asemaan keva-ohjaajana.

En ole se kelle vastasit, mutta olen nähnyt samaa kuin tuo sh. Oletetaan, että kevat on kaikki toivottomia tapauksia, mutta jos viitsisi vähän nähdä vaivaa, voi heillekin opettaa tapoja ja arvoja. Nykyään onneksi aika usein opetetaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis monet näköjään lankeavat siihen illuusioon, että kaikki down-lapset ovat aurinkoisia ja rakastavia ja "antavat paljon" perheilleen. Sitten tuleekin tenkkapoo jos lapsi onkin monivammainen "häirikkö", joka tahtoo esimerkiksi vahingoittaa sisaruksiaan.

Siinäpä sitten perhe kärvistelee ja yrittää jaksaa.

Kuinka oikeudenmukaista se on niitä sisaruksia kohtaan? Kun heidänkin arkipäivänsä täyttyvät sen down-vammaisen ollessa koko ajan keskipisteenä kaikissa tilanteissa ja vanhempien jaksaminen on sen down-vammaisen käsittelyn jaksamista. Koskaan ei jaksamista liikenekään sisaruksille.

Sitten kuitenkin yritetään pitää yllä kulisseja että kuinka ihana ja opettavainen se vammainen lapsi onkaan, ja hei oikeasti ollaan kiitollisia kun on saatu vammainen lapsi perheeseen.

Yeah right.

Se on oikeastaan vielä vastenmielisempää kuin pelkkä onnettomuuden kestäminen, kun yritetään tuputtaa samaa onnettomuuden hyväksyntää muillekin ja hehkutetaan senkaltaista raskasta elämää, vaikka itsekin ollaan jaksamisen äärirajoilla.

Jos kerran annetaan mahdollisuus etukäteen päättää elämästä (ja perheen tulevasta elämästä) siltä osin, että voi päästä kokonaan käyttämästä voimiaan (usein yksinhuoltajana) tällaiseen, niin on jotenkin aivan hullua ja vastuutonta jättää käyttämättä tuota tilaisuutta.

Tietysti vammaisia lapsia syntyy, vaikka etukäteen tehtäisiinkin seulontakokeita. Sille ei mitään voi, ja sellainen tilanne onkin erilainen. Mutta jos koe on tehty ja todetaan sikiö joltakin osin vammaiseksi, niin mielestäni on vain yksi järkevä valinta ja se on abortti.

Eräs tuttavaperheeni on tällainen täysin kehittymättömän, vammaisen pojan rampauttama. Olen nähnyt tämän kehityksen aivan läheltä, etten kyllä kehottaisi ketään ihan helposti vapaaehtoisesti kokeilemaan että miten yhden lapsen vammaisuus perheeseen vaikuttaa.

Nyt sinä lonksahdit toiseen äärilaitaan: kaikki sisarukset kärsii vammaisesta ym. Ei kukaan voi väittää, että vammaisen kanssa olisi pelkkää onnea , mjutta ei myöskään ettei sitä onnea olisi. Älyllistä epärehellisyyyttä molempien väitteet.

Minun veljeni on ke hari, ja suurimmaksi osaksi elämä oli aika tavallista. Rakastan veljeäni paljon, mutta totta kai joskus harmitti, että hän ei ollut ns. normaali.  Toisaalta, ei me koskaan riidelty, niinkuin kaverit terveiden sisarustensa kanssa. Koin aina saavani tarpeeksi huomiota, kehitysvammainen veljeni ei koskaan ollut keskipiste tai mitenkään vienyt vanhempieni kaikkia paukkuja, vaikka välillä tietenkin on aiheuttanut huolta.  Toisaalta, veljeni ei koskaan ole ryypännyt, eli yksi huoli vanhemmilla siinäkin vähemmän kun ei tarvinnut odotella pikkutunneilla missä viipyy.

Elämä ei ole mustavalkoista, koskaan.

Sinulta jäi ilmeisesti huomaamatta käyttämäni sana "jos". Sitä kun ei voi tietää etukäteen, minkäasteinen down tai muu vammainen sieltä sitten putkahtaa.

Ei voi tietää, ei vaikka kuinka ultrattaisiin ja seulottaisiin. Vammaisiksi luultuja abortoidaan ja hups, olikin terve, ja toisin päin.

Minä en tiedä etukäteen eikä lääkärikään, mutta Jumala tietää <3 Hän on tehnyt uuden ihmisen, idullansa sen jo näki. Luotan siihen, että tapahtuu kuten on tarkoitettu. Jos Hän haluaa antaa minulle vammaisen lapsen niin sitten antaa, tervetuloa perheeseemme!

Vierailija kirjoitti:

Haluan vain sanoa teille, että älkää ikinä pitkää lastenne tai omaa terveyttänne itsestään selvyytenä, vaan olkaa siitä kiitollisia joka päivä.

Kaikki eivät tätä lahjaa saa, joten olkaa te onnellisia ja kiitollisia jotka olette syntyneet terveenä ja saaneet terveitä lapsia.

Oma lapseni todettiin raskausaikana olevan vakavasti sairas ja kärsivän vaikeista kehityshäiriöistä.

Lääkärit eivät uskoneet raskauden edes kestävän loppuun asti ja sanoivat, että en tule poikaa elossa synnyttämään ja jos hän syntyisi ei hän tulisi elämään kauan.

En suostunut aborttini ja kaikista odotuksista huolimatta poika syntyi.

Sain hänet syliini, kun hän otti ensimmäiset henkäyksensä ja sain pidellä häntä 11 päivää myöhemmin kun hän otti viimeisen henkäyksen ja vaipui pois.

Olen erittäin onnellinen, että sain olla hänen kanssaan jopa 11 päivää ja 16 tuntia.

Minulle joka hetki oli arvokas ja olen kiitollinen joka hetkestä, jonka sain viettää poikani kanssa.

Minulle hän oli täydellinen, vaikka ulkomaailmalle hän oli "viallinen".

Olkaa siis kiitollisia jokaisesta terveestä päivästä ja jokaisesta terveestä lapsesta jonka saatte. Terveys ei ole itsestään selvyys.

Entä poikasi? Olivatko hänen 11 päiväänsä 11 kärsimyksen päivää? Joka olisi voitu välttää, lopputuloksen ollessa sama.

Hei ap! Tosi monesti down-diagnoosi seulonnasta osoittautunut myös virheelliseksi. Ja rakastaisitteko lastanne vähemmän jos lapsella down-syndrooma? Down-lapset valloittavia ja elämäniloisia. Monilla myös ylläridiagnooseja vauvan synnyttyä, meillä esim. sydämen rakennevika selvisi vauvan synnyttyä

T. Vammaisavustaja

Niskaturvotus ei vielä kerro onko down, onko muita seulatuloksia otettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan vain sanoa teille, että älkää ikinä pitkää lastenne tai omaa terveyttänne itsestään selvyytenä, vaan olkaa siitä kiitollisia joka päivä.

Kaikki eivät tätä lahjaa saa, joten olkaa te onnellisia ja kiitollisia jotka olette syntyneet terveenä ja saaneet terveitä lapsia.

Oma lapseni todettiin raskausaikana olevan vakavasti sairas ja kärsivän vaikeista kehityshäiriöistä.

Lääkärit eivät uskoneet raskauden edes kestävän loppuun asti ja sanoivat, että en tule poikaa elossa synnyttämään ja jos hän syntyisi ei hän tulisi elämään kauan.

En suostunut aborttini ja kaikista odotuksista huolimatta poika syntyi.

Sain hänet syliini, kun hän otti ensimmäiset henkäyksensä ja sain pidellä häntä 11 päivää myöhemmin kun hän otti viimeisen henkäyksen ja vaipui pois.

Olen erittäin onnellinen, että sain olla hänen kanssaan jopa 11 päivää ja 16 tuntia.

Minulle joka hetki oli arvokas ja olen kiitollinen joka hetkestä, jonka sain viettää poikani kanssa.

Minulle hän oli täydellinen, vaikka ulkomaailmalle hän oli "viallinen".

Olkaa siis kiitollisia jokaisesta terveestä päivästä ja jokaisesta terveestä lapsesta jonka saatte. Terveys ei ole itsestään selvyys.

Entä poikasi? Olivatko hänen 11 päiväänsä 11 kärsimyksen päivää? Joka olisi voitu välttää, lopputuloksen ollessa sama.

Aika ilkeä kommentti. Tehty mikä tehty, joten miksi mustata toisen muisto omasta lapsestaan? Mitä muuta sillä saavutetaan, kuin pahaa mieltä?

Jos raskaus alunperin molemmille toivottu, pitäkää lapsi oli seulatulos mitä vaan. Nyt koita välttää stressausta. Tämä mielipiteeni ja kehoitan tekemään päätöksen itsenäisesti huolimatta siitä mitä palstalle anonyymit huutelee. Keskustelkaa miehenne kanssa, uutinen voi myös lähentää teitä tiiminä yhteen hiileen puhaltamisessa

Kommentoijat lietsoneet jutuillaan, vammaiset eivät ole huonompiarvoisia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan vain sanoa teille, että älkää ikinä pitkää lastenne tai omaa terveyttänne itsestään selvyytenä, vaan olkaa siitä kiitollisia joka päivä.

Kaikki eivät tätä lahjaa saa, joten olkaa te onnellisia ja kiitollisia jotka olette syntyneet terveenä ja saaneet terveitä lapsia.

Oma lapseni todettiin raskausaikana olevan vakavasti sairas ja kärsivän vaikeista kehityshäiriöistä.

Lääkärit eivät uskoneet raskauden edes kestävän loppuun asti ja sanoivat, että en tule poikaa elossa synnyttämään ja jos hän syntyisi ei hän tulisi elämään kauan.

En suostunut aborttini ja kaikista odotuksista huolimatta poika syntyi.

Sain hänet syliini, kun hän otti ensimmäiset henkäyksensä ja sain pidellä häntä 11 päivää myöhemmin kun hän otti viimeisen henkäyksen ja vaipui pois.

Olen erittäin onnellinen, että sain olla hänen kanssaan jopa 11 päivää ja 16 tuntia.

Minulle joka hetki oli arvokas ja olen kiitollinen joka hetkestä, jonka sain viettää poikani kanssa.

Minulle hän oli täydellinen, vaikka ulkomaailmalle hän oli "viallinen".

Olkaa siis kiitollisia jokaisesta terveestä päivästä ja jokaisesta terveestä lapsesta jonka saatte. Terveys ei ole itsestään selvyys.

Entä poikasi? Olivatko hänen 11 päiväänsä 11 kärsimyksen päivää? Joka olisi voitu välttää, lopputuloksen ollessa sama.

Aika ilkeä kommentti. Tehty mikä tehty, joten miksi mustata toisen muisto omasta lapsestaan? Mitä muuta sillä saavutetaan, kuin pahaa mieltä?

Ei tuntunut minustakaan mukavalta kirjoittaa mutta toisaalta eikö jonkun pitäisi puhua lasten puolesta varsinkin kun usein tällaiset päätökset on uskonnon sanelemia. Kuviteltu kärsimys (ei saa syntyä) menee todellisen kärsimyksen edelle. Toivon ettei tämän tapauksen lapsi kärsinyt ja jos se vaara oli, sai kivunlievitystä. Ja toivon että ylipäänsä vanhemmat ajattelisivat myös tätä puolta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä

Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit

Kanssasi aina??? Miten tällainen ihminen voi pärjätä aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan vain sanoa teille, että älkää ikinä pitkää lastenne tai omaa terveyttänne itsestään selvyytenä, vaan olkaa siitä kiitollisia joka päivä.

Kaikki eivät tätä lahjaa saa, joten olkaa te onnellisia ja kiitollisia jotka olette syntyneet terveenä ja saaneet terveitä lapsia.

Oma lapseni todettiin raskausaikana olevan vakavasti sairas ja kärsivän vaikeista kehityshäiriöistä.

Lääkärit eivät uskoneet raskauden edes kestävän loppuun asti ja sanoivat, että en tule poikaa elossa synnyttämään ja jos hän syntyisi ei hän tulisi elämään kauan.

En suostunut aborttini ja kaikista odotuksista huolimatta poika syntyi.

Sain hänet syliini, kun hän otti ensimmäiset henkäyksensä ja sain pidellä häntä 11 päivää myöhemmin kun hän otti viimeisen henkäyksen ja vaipui pois.

Olen erittäin onnellinen, että sain olla hänen kanssaan jopa 11 päivää ja 16 tuntia.

Minulle joka hetki oli arvokas ja olen kiitollinen joka hetkestä, jonka sain viettää poikani kanssa.

Minulle hän oli täydellinen, vaikka ulkomaailmalle hän oli "viallinen".

Olkaa siis kiitollisia jokaisesta terveestä päivästä ja jokaisesta terveestä lapsesta jonka saatte. Terveys ei ole itsestään selvyys.

Entä poikasi? Olivatko hänen 11 päiväänsä 11 kärsimyksen päivää? Joka olisi voitu välttää, lopputuloksen ollessa sama.

Aika ilkeä kommentti. Tehty mikä tehty, joten miksi mustata toisen muisto omasta lapsestaan? Mitä muuta sillä saavutetaan, kuin pahaa mieltä?

Ei tuntunut minustakaan mukavalta kirjoittaa mutta toisaalta eikö jonkun pitäisi puhua lasten puolesta varsinkin kun usein tällaiset päätökset on uskonnon sanelemia. Kuviteltu kärsimys (ei saa syntyä) menee todellisen kärsimyksen edelle. Toivon ettei tämän tapauksen lapsi kärsinyt ja jos se vaara oli, sai kivunlievitystä. Ja toivon että ylipäänsä vanhemmat ajattelisivat myös tätä puolta asiasta.

Kun lapsi syntyy, hän saa kaiken mahdollisen avun ja kivun lievityksen. Saa nukkua pois vanhemman sylissä. Abortoitava sikiö ei tätä saa. Ja aivan oikeasti näitä abortteja tehdään vielä melko myöhäisillä raskausviikoilla. Ja joskus se minivauva syntyy elävänä. Annetaan vaan kuolla kituen eikä kukaan saa auttaa. Yleensäkin kukaan ei voi tietää minkä verran sikiö abortissa kärsii.

Ap, pidä lapsi. Ne ovat ihania <3

Vierailija kirjoitti:

Keskeytys ehdottomasti. Et jaksa seuraavaa 50 vuotta omaishoitajana. Lisäksi et voi tietää millaiseen laitokseen hän joutuu kärsimään teidän jälkeen.

Mistä sinä tiedät, mitä tuntematon ihminen jaksaa tai ei jaksa. Typerää tällainen kommentointi.

Ja tässähän ollaankin sitten jännän äärellä ihan konkreettisesti sen suhteen, kuinka kersat pilaavat elämäsi Vol. XXXX

Epäonneksi olkoon ! Miten meni se kersan eli riesan hankinta, noin niin kuin omasta mielestä ap ?

Abortti ainoa järkevä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Abortti ainoa järkevä ratkaisu.

Ei ole.