Lue keskustelun säännöt.
Sain tänään tietää odottavani down-syndroomaista
23.07.2019 |
Kamala tilanne, ajatukset ovat ihan sekaisin, enkä tiedä kuinka tämän kertoisin miehelleni. Pelkään tuntevani hänet sen verran hyvin että haluaa keskeytyksen...miten aina käy huonosti, ikääkin vasta alle 30 :((
Kommentit (641)
Kehitysvammaisia ja syntymänsä jälkeen vammautuneita on ollut yhtä kauan kuin ihmisiä. Toiset kulttuurit ovat pitäneet heistä vähemmän huolta kuin toiset. Nyt meillä on varaa ja mahdollisuuksia elättää niitäkin joille jaetaan huonot kortit elämässä.
Kaikki ihmiset eivät ole tuottavia jäseniä yhteisössä, syitä on monia. Ollaan liukkaalla pinnalla kun aletaan arvostelemaan yksilöiden hyötyjä ja haittoja yhteiskunnalle.
Ja kehitysvammaiset, jopa laitoksiin nakatut, työllistävät suomalaisia. Kaikki ovat luomassa ja osa nykyistä itsenäistä Suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämässä (aikoinaan) karisi kuva aurinkoisesta ja hymyilevästä down-henkilöstä. Ovat hyvinkin aggressiivisia joskus ja selkäänsä ei kannattanut kääntää koska saattoivat käydä käsiksi. Jotkut pärjäävät hienosti, kuten täällä jo esiteltiin TV-sarjan Corky. Toinen esimerkki on mallina työskentelevä Maija.
Mutta on myös niitä downeja jotka kulkevat koko ikänsä vaipoissa ja tarvitsevat ruokalapun koska syöminen on parivuotiaan tasolla. Aikuinen, suurikokoinen mies vaipoissa ja valtavine voimineen on suuri taakka vanheneville vanhemmille. Olkoon kuinka rakas tahansa.
Henkilökohtaisesti en haluaisi saattaa maailmaan down-lasta kun ei ole mitään takeita siitä että yhteiskunnan turvaverkko on ottamassa vastaan sitten kun aika meistä vanhemmista jättää.
Ap:n tapauksessa down-lapsen lisäksi odotettavissa myös mahdollisesti myös yksinhuoltajuus kun mies on kantansa ilmaissut. Lisäksi down-lapsella on yleensä sairauksia, etenkin sydänvikaa. Altzheimerin tauti ilmenee jo varhain, neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä
Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit
Et tajua yhtään mistä puhut. Kysy keski-ikäisten kehitysvammaisten vanhenevilta ja väsyneitä vanhemmilta. Onko vaikka kiva toimia 24/7 tukipuhelimena niin että puhelin piippaa kerran tunnissa, kaksi kertaa...
Kuka on sanonut sinulle, että elämä on aina kivaa? Hieman keskenkasvuinen lähtökohta.
Ihmeen moni kehtaa tunnustaa kannattavansa sitä, että vammaisia ei saisi olla olemassa. Minusta tämä on hyvin lähellä Saksan historian puhdistus-oppia. Kehtaatteko peräti myöntää kannattavanne H itlerin aatteita? Rehellistä olisi.
Kylmää kyytiä, missä sydämenne rakkaus?
Ja taas on vedetty mutkat suoriksi. Tuntuu, että tällä palstalla on aika heikko lukemisen ymmärtämisen taso. Se, että kannattaa sitä, että vanhemmat voivat keskeyttää halutessaan raskauden ei tarkoita, että kannattaa sitä, että kehitusvammaisia ei saa olla olemassa. Minä kannatan oikeutta rasjauden keskeytykseen ja oikeutta siihen, että saa myös päättää synnyttää lapsen. Ja jos näin päättää, yhteiskunnan pitää tarjota tukea lapsen hoitamiseen.
Tämä oli hyvä vastaus kirjoitukseeni!
Mutta on täällä niitäkin viestejä, joissa on sanottu, että vammaisia ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa, koska tulee kansantaloudelle kalliiksi ym. Se on kylmää.
Totta, minustakin se on kylmää ja tulen aina vastustamaan vammaisten ihmisten palvelujen leikkausta. Mutta onneksi nuo viestit ovat vähemmistössä. Uskon, että suurin osa abortin kannattajista kannattaa tuota samaa linjaa kuin minä. Eli vanhemmilla on oikeus päättää, miten toimivat, ja yhteiskunnan pitää tukea kumpaakin päätöstä.
"Vanhemmilla on oikeus päättää" joo mutta sitten heidän kuuluu se lapsi myös hoitaa eikä nakata yhteiskunnan niskoille kun ei enää huvita omistautua vammaisen hoitoon. Ei kukaan muukaan voi sekä syödä piparinsa että samaan aikaan pitää sen säilössä. Kovin moni ei saa tuollaista luksusmahdollisuutta eli etukäteistietoa elämäntilanteen todennäköisestä muuttumisesta täydellisesti, ja sitten kuitenkin valita se ehdottomasti huonompi vaihtoehto kun on kuulemma yhteiskunnan velvollisuus tarjota sitä, tätä ja tuota, vaikka vanhemmat olisivat voineet valita toisin. Yhteiskunta ei siis tässä tilanteessa saa valita, vaan sen on pakko sitten vain järkätä hoito, jos vanhemmat eivät enää haluakaan pitää lasta kotona? Koska vammaisuudesta syntyy takuuvarmasti ongelmia.
Vanhemmat eivät ole alunperin päättäneet, että ehdoin tahdoin toivovat vammaista lasta. Monilla vaan moraali tulee vastaan abortissa, siis kokevat että eivät voi sitä tehdä, vaikka kuinka painostettaisiin tai olisi "järkevintä". Moni ajattelee, että vammaisella on ihan yhtä iso oikeus saada elää ja syntyä kuin muillakin.
Yhteiskunta pysyy toivottavasti aina sivistysyhteiskuntana, eli se pitää kansalaisistaan jotain huolta, olivat ne sitten vammaisia, sairaita, ärsyttäviä tai muuten vain idiootteja.
Elämästä syntyy aina ongelmia. Vammaisesta ei välttämättä merkittävästi enempää kuin kenestä tahansa, sinusta tai minusta. Kaikilla on oikeus elää, vaikka sinä olisitkin eri mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti, ap, haluaisitko ihan oikeasti olla sellaisen ihmisen äiti joka tulee aina olemaan älyllisesti muiden ihmisten alapuolella? Haluaisitko oikeasti lapsen, jonka kanssa ette koskaan ole muuta kuin "lapsi ja äiti", suhde ei koskaan kehity aikuisen lapsen ja äidin ystävyydeksi? Ette koskaan voi keskustella esim. kirjallisuudesta, tieteestä, tms.
Äly on se, mikä meidät ihmiset erottaa elämistä. Äly tekee meistä ihmisiä. Kehitysvammaiset ovat aina älyllisesti jälkeenjääneitä -kyllä, jopa ne "hyvätasoisimmat" Downit. Älyllisesti jälkeenjäänyt ihminen on vähemmän ihminen kuin älyltään normaali.
Miksi tekisit sellaisen lapsen kun voit valita olla tekemättä?
Kehitysvammainen ihminen on silti arvokas kuten muutkin. Äly ei tarkoita sitä, että ihminen olisi muuten paras vaan sitä älyä käytetään myös kaikkeen pahaankin. En minäkään silti keskustele vanhempieni kanssa mistään tieteestä, kun emme muutenkaan ole samanlaisia ja heitä kiinnostaa ne arkisemmat asiat, joten kyllä tavallisissakin ihmisissä on eroja ja en minäkään mikään nero ole, vaikka ihan terve olenkin. Veikkaan, että monet ihmiset juuri puhuvat niistä ihan arkisista asioista ja siinä mielessä on korosta sitä eroa vammaisten ja terveiden välillä. Äitini on ollut kehitysvammaisten parissa töissä ja monella oli ihan sellaiset "tavalliset" jutut kuin olisi ihan terveetkin voineet puhua.
Itseäni todellakin ärsyttää myös se älystä puhuminen, koska eivät kaikki vaan voi olla niitä neroja ja kyllä sellaisetkin ihmiset voivat pärjätä, jotka ovat heikommassa asemassa ja oikeastaan maailmasta tulee vähän inhimillisempi paikka jos ihmiset ymmärtävät erilaisuutta. Jotkut eivät ajattele, että voi kamala kun minulla on vammainen lapsi ja häpeä häntä ja minusta se on ihan oikein. Siinä ei ole mitään hävettävää, eikä muut saisi siihen puuttua. Kaikki eivät mieti lapsiaan älyn kannalta vaan rakastavat kaikesta huolimatta. Silti minä ymmärrän kuinka paljon työtä vammaisesta lapsesta on ja tiedän kuinka rankkaa se voi olla. Sen takia todellakin ymmärrän jos joku ei jaksa ja sekin on tietenkin hyväksyttävää. Itse en kuitenkaan tekisi päätöstä sen perusteella, että olisi häpeä jos lapseni olisi vammainen tyhmä vaan ihan muista syistä johtuen. Kuten sen miten jaksan.
Ei se älykkyys tarkoita näissä keskusteluissa sitä, että halutaan ns. fiksu tai menestyvä lapsi eikä tyhmää vaan juurikin sitä, että kykeneekö lapsi aikuisena itsenäiseeen elämään vai jääkö ns. lapsen tasolle. Kyllähän se älykkyys vaikuttaa suoraan siihen, mitä elämisen perustaitoja pystyy omaksumaan. Harvat 30-40-vuotiaat vanhemmat varmaan nykyään häpeävät kehitysvammaista lasta, koska ei se vamma ole kenekään syy vaan synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Down on synnynäinen vamma, mutta muuten kehitysvamma voi tulla syntymän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti, ap, haluaisitko ihan oikeasti olla sellaisen ihmisen äiti joka tulee aina olemaan älyllisesti muiden ihmisten alapuolella? Haluaisitko oikeasti lapsen, jonka kanssa ette koskaan ole muuta kuin "lapsi ja äiti", suhde ei koskaan kehity aikuisen lapsen ja äidin ystävyydeksi? Ette koskaan voi keskustella esim. kirjallisuudesta, tieteestä, tms.
Äly on se, mikä meidät ihmiset erottaa elämistä. Äly tekee meistä ihmisiä. Kehitysvammaiset ovat aina älyllisesti jälkeenjääneitä -kyllä, jopa ne "hyvätasoisimmat" Downit. Älyllisesti jälkeenjäänyt ihminen on vähemmän ihminen kuin älyltään normaali.
Miksi tekisit sellaisen lapsen kun voit valita olla tekemättä?
Kehitysvammainen ihminen on silti arvokas kuten muutkin. Äly ei tarkoita sitä, että ihminen olisi muuten paras vaan sitä älyä käytetään myös kaikkeen pahaankin. En minäkään silti keskustele vanhempieni kanssa mistään tieteestä, kun emme muutenkaan ole samanlaisia ja heitä kiinnostaa ne arkisemmat asiat, joten kyllä tavallisissakin ihmisissä on eroja ja en minäkään mikään nero ole, vaikka ihan terve olenkin. Veikkaan, että monet ihmiset juuri puhuvat niistä ihan arkisista asioista ja siinä mielessä on korosta sitä eroa vammaisten ja terveiden välillä. Äitini on ollut kehitysvammaisten parissa töissä ja monella oli ihan sellaiset "tavalliset" jutut kuin olisi ihan terveetkin voineet puhua.
Itseäni todellakin ärsyttää myös se älystä puhuminen, koska eivät kaikki vaan voi olla niitä neroja ja kyllä sellaisetkin ihmiset voivat pärjätä, jotka ovat heikommassa asemassa ja oikeastaan maailmasta tulee vähän inhimillisempi paikka jos ihmiset ymmärtävät erilaisuutta. Jotkut eivät ajattele, että voi kamala kun minulla on vammainen lapsi ja häpeä häntä ja minusta se on ihan oikein. Siinä ei ole mitään hävettävää, eikä muut saisi siihen puuttua. Kaikki eivät mieti lapsiaan älyn kannalta vaan rakastavat kaikesta huolimatta. Silti minä ymmärrän kuinka paljon työtä vammaisesta lapsesta on ja tiedän kuinka rankkaa se voi olla. Sen takia todellakin ymmärrän jos joku ei jaksa ja sekin on tietenkin hyväksyttävää. Itse en kuitenkaan tekisi päätöstä sen perusteella, että olisi häpeä jos lapseni olisi vammainen tyhmä vaan ihan muista syistä johtuen. Kuten sen miten jaksan.
Ei se älykkyys tarkoita näissä keskusteluissa sitä, että halutaan ns. fiksu tai menestyvä lapsi eikä tyhmää vaan juurikin sitä, että kykeneekö lapsi aikuisena itsenäiseeen elämään vai jääkö ns. lapsen tasolle. Kyllähän se älykkyys vaikuttaa suoraan siihen, mitä elämisen perustaitoja pystyy omaksumaan. Harvat 30-40-vuotiaat vanhemmat varmaan nykyään häpeävät kehitysvammaista lasta, koska ei se vamma ole kenekään syy vaan synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Down on synnynäinen vamma, mutta muuten kehitysvamma voi tulla syntymän jälkeen.
Se on tuosta huonosti valitusta sanamuodosta huolimatta varmasti kaikille selvää, kun se asia on monta kertaa tässä ketjussa todettu. Pääpointti oli se, että vammaa varmaan nykyään enää harvoin hävetään, koska se ei ole kehitysvammaisen oma syy, että hän on vammainen ja ihmiset aika hyvin tiedostavat, että kehitysvammainen lapsi ei voi kaikessa toimia ikäisensä terveen lapsen tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monilla aikuisten kehitysvammaisten lasten vanhemmilla on suuri huoli pääasiassa siitä, miten lapsen käy kun heistä aika jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä
Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit
Kuvottava kommentti.
Kyllä, vammaisiahan pitäisi haukkua ja arvostella surutta.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siihen seulontaan mennään juuri siksi että voi tehdä nopeasti keskeytyksen. Meillä oli toinen syy, mutta kuitenkin tehtiin keskeytys lääkärit suosittelivat. Nyt on terveitä lapsia kaksi. Tytär tuli pian uudelleen raskaaksi. Olin tukena mukana. Parilla ystävälläni on vaikeavammainen lapsi, elämä on pelkkää sairaalaa. Myös sisarukset ovat kovilla. Päätös on raskas, mutta suosittelen keskeytystä. Ei vammaiset ole onnellisia. Ihmiset ovat niin tekopyhiä.
Kyllä moni vammainen on onnellinen. On loukkaavaa, tekopyhää ja ilkeää kertoa toisen puolesta, etteivät he ole onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä (aikoinaan) karisi kuva aurinkoisesta ja hymyilevästä down-henkilöstä. Ovat hyvinkin aggressiivisia joskus ja selkäänsä ei kannattanut kääntää koska saattoivat käydä käsiksi. Jotkut pärjäävät hienosti, kuten täällä jo esiteltiin TV-sarjan Corky. Toinen esimerkki on mallina työskentelevä Maija.
Mutta on myös niitä downeja jotka kulkevat koko ikänsä vaipoissa ja tarvitsevat ruokalapun koska syöminen on parivuotiaan tasolla. Aikuinen, suurikokoinen mies vaipoissa ja valtavine voimineen on suuri taakka vanheneville vanhemmille. Olkoon kuinka rakas tahansa.
Henkilökohtaisesti en haluaisi saattaa maailmaan down-lasta kun ei ole mitään takeita siitä että yhteiskunnan turvaverkko on ottamassa vastaan sitten kun aika meistä vanhemmista jättää.
Ap:n tapauksessa down-lapsen lisäksi odotettavissa myös mahdollisesti myös yksinhuoltajuus kun mies on kantansa ilmaissut. Lisäksi down-lapsella on yleensä sairauksia, etenkin sydänvikaa. Altzheimerin tauti ilmenee jo varhain, neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.
Miltä vuodelta työkokemuksesi downeista on ja kuinka vanhoja he olivat? Ikävä kyllä aiempina vuosikymmeninä kehitysvammaisia jopa hävettiin ja ehkäpä oletuksena tarjottiin laitoshoitoa. Vasta 2000-luvulla (?!) Downejakin on todella alettu kuntouttamaan fysioterapialla, puheterapialla jne. Lapsuutensa 80-luvun laitoksessa viettänyt down ei ole saanut samaa huolenpitoa kuin 2019 syntyvä down.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kaunis nainen ja ottanut komean miehen ja antanut rumalle pakit? Olis ehkä kantsinu se ruma ottaa, niin ei tulis down-kakaraa.
M34
Jos yrität lapsellisuuden maailmanennätystä niin hyvin menee 👍.
Vierailija kirjoitti:
monilla aikuisten kehitysvammaisten lasten vanhemmilla on suuri huoli pääasiassa siitä, miten lapsen käy kun heistä aika jättää.
Kuten myös kehitysvammaisilla itsellään. Myös niillä tuetussa asumisessa elävillä "itsenäisillä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti, ap, haluaisitko ihan oikeasti olla sellaisen ihmisen äiti joka tulee aina olemaan älyllisesti muiden ihmisten alapuolella? Haluaisitko oikeasti lapsen, jonka kanssa ette koskaan ole muuta kuin "lapsi ja äiti", suhde ei koskaan kehity aikuisen lapsen ja äidin ystävyydeksi? Ette koskaan voi keskustella esim. kirjallisuudesta, tieteestä, tms.
Äly on se, mikä meidät ihmiset erottaa elämistä. Äly tekee meistä ihmisiä. Kehitysvammaiset ovat aina älyllisesti jälkeenjääneitä -kyllä, jopa ne "hyvätasoisimmat" Downit. Älyllisesti jälkeenjäänyt ihminen on vähemmän ihminen kuin älyltään normaali.
Miksi tekisit sellaisen lapsen kun voit valita olla tekemättä?
Älyllisesti jälkeenjäänyt vähemmän ihminen??!! kuin älyltään normaali??!! Huh huh, miten sairasta ajattelua. Ihmisyys ei ole kiinni älystä. Ihmisarvo on sama, vaikka olisi koko elämän toisten avun varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän on ihmisen arvoinen vauva silti, jos minulla olisi down lapsi, olisin onnellinen. Hän olisi kanssani aina. T. Isä
Heillä on paljon rakkautta antaa ja ihmisinä monesti paljon parempia, kuin ns. normaalit
Et tajua yhtään mistä puhut. Kysy keski-ikäisten kehitysvammaisten vanhenevilta ja väsyneitä vanhemmilta. Onko vaikka kiva toimia 24/7 tukipuhelimena niin että puhelin piippaa kerran tunnissa, kaksi kertaa...
Hel vetin huonosti järjestetyt tukitoimet tai munattomat vanhemmat, jotka ei osaa rajoja asettaa aikuiselle lapselleen. (Kehitysvammaisuus on tuossa sivuseikka)
Terv. ohjaaja vammaispalveluista
Mistä turiset?
Olen ollut hoitsuna hoitokodissa, kyllähän hoidettavilla oli myös muita psyykkisiä diagnooseja kehitysvamman lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis monet näköjään lankeavat siihen illuusioon, että kaikki down-lapset ovat aurinkoisia ja rakastavia ja "antavat paljon" perheilleen. Sitten tuleekin tenkkapoo jos lapsi onkin monivammainen "häirikkö", joka tahtoo esimerkiksi vahingoittaa sisaruksiaan.
Siinäpä sitten perhe kärvistelee ja yrittää jaksaa.
Kuinka oikeudenmukaista se on niitä sisaruksia kohtaan? Kun heidänkin arkipäivänsä täyttyvät sen down-vammaisen ollessa koko ajan keskipisteenä kaikissa tilanteissa ja vanhempien jaksaminen on sen down-vammaisen käsittelyn jaksamista. Koskaan ei jaksamista liikenekään sisaruksille.
Sitten kuitenkin yritetään pitää yllä kulisseja että kuinka ihana ja opettavainen se vammainen lapsi onkaan, ja hei oikeasti ollaan kiitollisia kun on saatu vammainen lapsi perheeseen.
Yeah right.
Se on oikeastaan vielä vastenmielisempää kuin pelkkä onnettomuuden kestäminen, kun yritetään tuputtaa samaa onnettomuuden hyväksyntää muillekin ja hehkutetaan senkaltaista raskasta elämää, vaikka itsekin ollaan jaksamisen äärirajoilla.
Jos kerran annetaan mahdollisuus etukäteen päättää elämästä (ja perheen tulevasta elämästä) siltä osin, että voi päästä kokonaan käyttämästä voimiaan (usein yksinhuoltajana) tällaiseen, niin on jotenkin aivan hullua ja vastuutonta jättää käyttämättä tuota tilaisuutta.
Tietysti vammaisia lapsia syntyy, vaikka etukäteen tehtäisiinkin seulontakokeita. Sille ei mitään voi, ja sellainen tilanne onkin erilainen. Mutta jos koe on tehty ja todetaan sikiö joltakin osin vammaiseksi, niin mielestäni on vain yksi järkevä valinta ja se on abortti.
Eräs tuttavaperheeni on tällainen täysin kehittymättömän, vammaisen pojan rampauttama. Olen nähnyt tämän kehityksen aivan läheltä, etten kyllä kehottaisi ketään ihan helposti vapaaehtoisesti kokeilemaan että miten yhden lapsen vammaisuus perheeseen vaikuttaa.
Onhan se kauheaa miten puhutaan ihmisistä. Ei muuta kuin henki pois ennen syntymää. Kauhea kuluerä. Ja kissankakat. Downit eivät yhteiskunnan taloutta kaada. Miksi juuri he siihen olisivat syyllisiä, kun yleensä melko kevyellä tuella selviävät. On paljon downeja isompi joukko vammaisia, joiden hoito on paljon vaativampaa ja kalliimpaa. Näilläkin ihmisillä on oikeus saada hoitoa ja heillä on ihmisarvo.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis monet näköjään lankeavat siihen illuusioon, että kaikki down-lapset ovat aurinkoisia ja rakastavia ja "antavat paljon" perheilleen. Sitten tuleekin tenkkapoo jos lapsi onkin monivammainen "häirikkö", joka tahtoo esimerkiksi vahingoittaa sisaruksiaan.
Siinäpä sitten perhe kärvistelee ja yrittää jaksaa.
Kuinka oikeudenmukaista se on niitä sisaruksia kohtaan? Kun heidänkin arkipäivänsä täyttyvät sen down-vammaisen ollessa koko ajan keskipisteenä kaikissa tilanteissa ja vanhempien jaksaminen on sen down-vammaisen käsittelyn jaksamista. Koskaan ei jaksamista liikenekään sisaruksille.
Sitten kuitenkin yritetään pitää yllä kulisseja että kuinka ihana ja opettavainen se vammainen lapsi onkaan, ja hei oikeasti ollaan kiitollisia kun on saatu vammainen lapsi perheeseen.
Yeah right.
Se on oikeastaan vielä vastenmielisempää kuin pelkkä onnettomuuden kestäminen, kun yritetään tuputtaa samaa onnettomuuden hyväksyntää muillekin ja hehkutetaan senkaltaista raskasta elämää, vaikka itsekin ollaan jaksamisen äärirajoilla.
Jos kerran annetaan mahdollisuus etukäteen päättää elämästä (ja perheen tulevasta elämästä) siltä osin, että voi päästä kokonaan käyttämästä voimiaan (usein yksinhuoltajana) tällaiseen, niin on jotenkin aivan hullua ja vastuutonta jättää käyttämättä tuota tilaisuutta.
Tietysti vammaisia lapsia syntyy, vaikka etukäteen tehtäisiinkin seulontakokeita. Sille ei mitään voi, ja sellainen tilanne onkin erilainen. Mutta jos koe on tehty ja todetaan sikiö joltakin osin vammaiseksi, niin mielestäni on vain yksi järkevä valinta ja se on abortti.
Eräs tuttavaperheeni on tällainen täysin kehittymättömän, vammaisen pojan rampauttama. Olen nähnyt tämän kehityksen aivan läheltä, etten kyllä kehottaisi ketään ihan helposti vapaaehtoisesti kokeilemaan että miten yhden lapsen vammaisuus perheeseen vaikuttaa.
Nyt sinä lonksahdit toiseen äärilaitaan: kaikki sisarukset kärsii vammaisesta ym. Ei kukaan voi väittää, että vammaisen kanssa olisi pelkkää onnea , mjutta ei myöskään ettei sitä onnea olisi. Älyllistä epärehellisyyyttä molempien väitteet.
Minun veljeni on ke hari, ja suurimmaksi osaksi elämä oli aika tavallista. Rakastan veljeäni paljon, mutta totta kai joskus harmitti, että hän ei ollut ns. normaali. Toisaalta, ei me koskaan riidelty, niinkuin kaverit terveiden sisarustensa kanssa. Koin aina saavani tarpeeksi huomiota, kehitysvammainen veljeni ei koskaan ollut keskipiste tai mitenkään vienyt vanhempieni kaikkia paukkuja, vaikka välillä tietenkin on aiheuttanut huolta. Toisaalta, veljeni ei koskaan ole ryypännyt, eli yksi huoli vanhemmilla siinäkin vähemmän kun ei tarvinnut odotella pikkutunneilla missä viipyy.
Elämä ei ole mustavalkoista, koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä (aikoinaan) karisi kuva aurinkoisesta ja hymyilevästä down-henkilöstä. Ovat hyvinkin aggressiivisia joskus ja selkäänsä ei kannattanut kääntää koska saattoivat käydä käsiksi. Jotkut pärjäävät hienosti, kuten täällä jo esiteltiin TV-sarjan Corky. Toinen esimerkki on mallina työskentelevä Maija.
Mutta on myös niitä downeja jotka kulkevat koko ikänsä vaipoissa ja tarvitsevat ruokalapun koska syöminen on parivuotiaan tasolla. Aikuinen, suurikokoinen mies vaipoissa ja valtavine voimineen on suuri taakka vanheneville vanhemmille. Olkoon kuinka rakas tahansa.
Henkilökohtaisesti en haluaisi saattaa maailmaan down-lasta kun ei ole mitään takeita siitä että yhteiskunnan turvaverkko on ottamassa vastaan sitten kun aika meistä vanhemmista jättää.
Ap:n tapauksessa down-lapsen lisäksi odotettavissa myös mahdollisesti myös yksinhuoltajuus kun mies on kantansa ilmaissut. Lisäksi down-lapsella on yleensä sairauksia, etenkin sydänvikaa. Altzheimerin tauti ilmenee jo varhain, neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.
Miltä vuodelta työkokemuksesi downeista on ja kuinka vanhoja he olivat? Ikävä kyllä aiempina vuosikymmeninä kehitysvammaisia jopa hävettiin ja ehkäpä oletuksena tarjottiin laitoshoitoa. Vasta 2000-luvulla (?!) Downejakin on todella alettu kuntouttamaan fysioterapialla, puheterapialla jne. Lapsuutensa 80-luvun laitoksessa viettänyt down ei ole saanut samaa huolenpitoa kuin 2019 syntyvä down.
Turha kuvitella, että tässä näivettyvässä Suomessa KUKAAN saa hyvää hoitoa tulevaisuudessa. Pelkkää poliitikkojen jargonia. Käytännön elämä on jotakin aivan muuta. Sitä et näe ja tiedä muutakuin työskentelemällä ko laitoksessa/hoitokodissa. Valitettavaa, mutta niin totta.
riippuu ihan hirveästi ihmisestä. naapurin perheessä on 5 lasta ja iltatähtenä syntynyt tyttö on down-lapsi. rouva ajatteli että tulkoot lapsi sellaisena kuin on. tosin rouvakin on itse sellainen rento, iloinen ja jalat maassa tyyppi. toisiksi nuorin lapsi on jotain 8v. vanhempi.
perheen nuoret ovat liikunnallista porukkaa. He ovat aika kivasti ottaneet pikkusiskonsa mukaan kaikkeen. Hän harrastaa tanssia ja pihaleikkejä ja he retkeilevät yhdessä. Se down- tyttö tuntuu aina olevan yhtä aurinkoa. hän on nyt kymmenen vuotta ja hoikka, kauniisti vaatetettu ja kulkee pää pystyssä iloisena muiden mukana. Tosin rouva sanoi, että on tytölläkin niitä vaikeita hetkiä ja itsehillinnän suhteen vielä tekemistä, mutta muuten on ihana lapsi ja täynnä rakkautta kaikkia kohtaan.
Olen nähnyt vammaisia ihmisiä työni kautta paljon. Ikinä en ehdoin tahdoin toisi vammaista lasta maailmaan. Tukitoimia ja palveluita toki on, mutta nimensä mukaisesti, ne ovat tukitoimia. Itse on jaksettava vammaisen lapsen kanssa (mikä tarkoittaa sitä, että koko elämäsi pyörii lapsen terapioiden yms ympärillä). Isompana lapsi tulee asumaan jossain asumisyksikössä. Yksiköissä henkilökunta vaihtuu usein, eikä asumispaikkaa voi välttämättä valita oman mielen mukaan. Osa vammaisista on aggressiivisia tai täysin estottomia, jolloin syövät ulosteitaan tai vetävät käteen milloin missäkin.
Opiskelun ja työllistymisen voit unohtaa. Lapsi tulee olemaan erityisluokilla, joka lähinnä ylläpidollista toimintaa. Sieltä jatko-opintoihin, jossa oikeastaan taas säilössä. Sieltä työskeskukseen, jossa on loppuelämänsä laittamassa ruuveja pussiin toisten vammasten kanssa.
Jos voit tehdä abortin ja saada terveen lapsen, miksi ihmeessä edes harkitset asiaa? Iso osa erityislasten vanhemmista päätyy eroon. Arki on todella raskasta ja kuormittavaa. Kunnalta saat tukitoimia, mutta vastuu lapsesta tulee olemaan sinulla.
Tsemppiä päätöksen tekoon. Suosittelen, että teet sen enemmän järjellä, kuin tunteella. Päätös määrää loppuelämäsi suunnan ja sisällön täysin...
Suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin kuuluu se, että heikompaa pitää tukea ja jokainen ihminen on yhtä arvokas riippumatta siitä, onko hän taloudellisesti tuottava yhteiskunnalle vai ei.
Kaikkia downin syntroomaisia tai muitakaan vammoja ei pystytä toteamaan seulonnoissa, vaan myös näitä "yllätysdowneja" syntyy vuosittain. Myös tuosta näkökulmasta palvelujen leikkaaminen on ongelmallista.
Ja olen siis tuo aborttioikeuden kannattaja.