Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ja lapsi eivät pärjää lomalla keskenään?
17.07.2019 |
Lapsi on 5-vuotias, sinällään melko helppo tapaus mutta toki keskittymiskyky ja itsesäätely on ikätasoista eli ei vielä kovin kehittynyttä. Mies on ollut lapsen kanssa kahdestaan lomalla nyt toista viikkoa ja tulee suru puseroon kun joka päivä kotiin tullessani mies on kuin myrskyn merkki ja lapsi melkein itku kurkussa. :( Mies tiuskii ja komentaa lasta koko ajan. Yrittää tehdä omia juttujaan (esim. lukea, pelata, soittaa musiikkia, eli lapsi ei voi osallistua), ei järjestä lapselle mitään tekemistä. Hänen mielestään kaikki retket ym. omasta mielestäni normaalit kesäpuuhat ovat palkintoja jotka lapsen pitää ansaita, ja eihän siitä ansaitsemisesta tule mitään kun lapsi on mökkihöperö ja miehellä hirveän tiukat käyttäymisnormit...
Mitä voin tehdä helpottaakseni tilannetta? En voi jäädä itse juuri nyt lomalle, piti limittää lomat koska päiväkoti kiinni juhannuksesta elokuuhun. Olen jutellut miehen kanssa mutta turhaan, valittaa vaan että lapsi käyttäytyy huonosti ja hän joutuu siitä kärsimään...
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan saat itseesi syyttää miehesi valinnasta. Tutustukaa kunnolla niihin miehiinne, ennenkuin alatte perhettä perustamaan.
Olimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapsi syntyi, kuinkahan pitkä tutustumisaika on mielestäsi riittävä? Ihmisen käytöstä vanhempana on aika hankala arvioida ennen kuin hän on vanhempi.
AP
En usko.
Minä olin mieheni kanssa 12 vuotta ennen esikoisen syntymää, äärimmäisen lapsirakas ja hoidin paljon veljeni lapsia, olin kärsivällinen, puuhakas, oikein mallitäti. Toisen oman lapsen synnyttyä uuvuin, minusta tuli tiuskiva ja aggressiivinen äksyilijä, kärsimätön, koko ajan pinna kireällä. Tai no ei koko ajan, välillä pilkahti se "oma itseni" sieltä alta, mikä varmaan oli lasten näkökulmasta ihan hirveän epävakaata. Yritin liikaa, en huolehtinut omista rajoista (esim. unesta, omasta ajasta) ja minusta tuli ihan mulkero.
Ei varmasti tätä mieheni ennakkoon arvannut. Onneksi tuo on nyt historiaa enkä saanut kengän kuvaa persauksiin vaan apua (jota piti kyllä aika sitkeästi itse kerjätä lopulta naisten väkivaltaan erikoistuneelta hoitotaholta kun kaikki muut, esim. neuvola, psykiatrinen sairaanhoitaja ja läheiset hoki vain että on ihan normaalia olla välillä vähän väsy ja kärttyinen).
Tämä on kerännyt mammojen sympatiat. Äidiltä tämä on ok, mutta isä ei saa näin käyttäytyä.
KUKAAN ei saa käyttäytyä noin, en usko että yksikään ihminen on peukuttanut huonoa käytöstäni. Ehkä myötäilleet sitä että 1) sitä ei aina itsekään tiedä mitä itsestään vanhemmuuden tai eri elämäntilanteiden myötä löytää saati että kumppani voisi sen varmaksi etukäteen arvata ja 2) onneksi mulkkuuteen löytyi ratkaisu ja sitä täytyykin etsiä eikä vain tyytyä olemaan mulkku.
- se jota lainasit, ja joka ei koskaan tule ihan täysin antamaan itselleen anteeksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota, eikö sillä miehellä ole mitään hyödyllisempää puuhaa kuin musiikin kuuntelu ja pelailu yms..?
Itselläni kun muksut olivat tuon ikäisiä, niin tehtiin niiden kanssa yhdessä lomaaikoina taloremppaa, piharemppaa, salaojien kaivamista, autojen huoltamista. Sitten välissä syötiin eväitä ulkona. Eihän se työteho mitään 100% ollut, mutta 60% - 80% kuitenkin ja hommat hiljalleen edistyi. Ja ennen kaikkea kaikilla oli hauskaa! :)
M41
Mitähän taloyhtiömme (kerrostalo) tykkäisi, jos mies ja lapsi ryhtyisivät oma-aloitteisesti tekemään salaojaremppaa? :D
Toki voidaan olla montaa mieltä siitä, mikä on hyödyllistä ja mikä ei. Lomalla saa mielestäni tehdä sitä mistä tykkää, kunhan hoitaisi lapsen kunnolla siinä ohessa.
AP
No, nuo teidän iskän hommat ei kuulosta kovin sellaiselta että niissä paljon olisi lapselle viihdykettä. Tuollaiset remppapuuhat yms. on myös lapselle paljon mielenkiintoisempia. Kannattaisi valita asuinpaikka paremmin.
Nooo... eiköhän nyt oo vähän liiottelua että riippuisi asuinpaikasta voiko olla hyvä isä lapselleen. Kyllä mun mies on aina osallistunut ja ollut lapselle läheinen vaikka ihan kerrostalossa asutaan. Kun tätä ketjua luen, tajuan yhä selvemmin miten ihana isä hän onkaan. Aina on aikaa huomioida lasta nätisti, kärsivällisesti jaksaa selittää ja opettaa, ihmettelee yhdessä lapsen kanssa oksalla istuvaa oravaa tai ohi ajavaa roska-autoa. Just tää että osaa kohdata lapsen ikätasoon sopivasti on ihana piirre hänessä. Sopivasti on lempeää auktoriteettia, huumoria ja kekseliäisyyttä. Kyllä näkee lapsestakin että on iloinen, vapautunut ja rohkea kokeilemaan ja oppimaan uutta. Nytkin kun lomalla ovat, nuo kaksi oli ihanasti keittäneet mulle aamulla kahvin termariin ja jättäneet lapun ”lähdettiin katsomaan löytyiskö mustikoita. Hyvää työpäivää!”. Itse täällä kotona valmistaudun iltavuoroon lähtöön... ja jos oikein arvaan, illalla odottaa kotona isän ja pojan yhdessä leipoma mustikkapiirakka...
Sinun miehesi on sitä laatua että osaa keksiä mielekästä puuhaa lapsen kanssavarmaan vaikka asuisitte paskahuussissa. Mutta kun kaikki ei ole, niin sellaisille tyypeille tuollainen kerrostaloasuminen ei sovi ollenkaan. Näethän jo ap:n kirjoituksesta että se isä lähinnä soittelee, pelailee ja kaikkea muuta joutavaa. Paljon hyödyllisempää olisi vaikka kunnostella omaa taloa siinä muksun kanssa. Nuo ap:n miehen hommat vaan on sellaisia joissa ei ole lapselle erityisen mielenkiintoista tekemistä.
Taitaa olla ap:n mies sitä laatua että jos asuisivat omakotitalossa, saisi talo rauhassa rapistua ja mies edelleenkin pelaisi ja soittelisi musiikkia... jotkut ei vaan koskaan opi ottamaan vastuuta edes itsestään, saati sitten muista...
On kyllä aika vässykkä mies, anteeksi vaan sanavalinta... Ei mun mieskään mikään täydellinen ole, enkä ole itsekään!!, mutta nytkin mies otti heinäkuun isyysvapaata jotta voi olla pojan kanssa heinäkuun kun lapsen hoitopaikka on kiinni. Minä olen raskaana, joten ison mahan kanssa on vaikeaa pärjätä yksin koko päivä tuollaisen TODELLA vilkkaan ja toimintaa vaativan taaperon kanssa, esikoinen nimittäin on vielä alle 2-vuotias!
Hyvin mies pärjää alle 2-vuotiaan kanssa päivät kotona. Mutta he käyvätkin pyöräretkillä, hoplopissa, kirjastossa, kaupoissa, ovat puutarhassa, leikkikentillä, jne. Pari kertaa mies on jo nyt heinäkuun aikana tehnyt niin että laittaa mulle vaan viestin että lähtivät mökille yöksi, eli olen saanut olla töiden jälkeen illan kotona yksikseni ja levätä!
On toki niitäkin päiviä (esim tänään) kun mieheltä tulee viesti jo yhdeksältä aamulla että taapero on ollut koko aamun ihan hirveä, kiljunut ja marissut vain. Mutta kaikille sattuu huonoja päiviä. Tälläisinä päivinä olen itse yrittänyt töiden jälkeen olla lapsen kanssa enemmän, jos mies on ollut kireänä kotiin tullessani.
Lapsetkin on erilaisia, toiset leikkii yksinään ja toiset ei. Meidän lapsi vaikuttaa olevan sellainen, että ei viihdy lainkaan yksin, vaan hänen kanssaan on PAKKO olla koko ajan siellä lattialla niitä autoja työntelemässä tai torneja rakentamassa. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä, ei viihdy paikoillaan koska on niin energinen yksilö. Pyykkejä kun on pesty niin lapsi osaa jo auttaa pyykkien ripustelussa, eli ojentelee kopasta niitä märkiä pyykkejä että aikuinen saa sitten ne ripustaa telineeseen.
Teidän lapsi on jo 5v mutta ehdottomasti kaipaa sitä OIKEAA tekemistä, ettei koko päivää tarvi nyhjöttää itsekseen kun isi leikkii omia leikkejään. Miehesi nyt vain on vässykkä, aika saamaton tapaus. Hänen tehtävänsä on olla lapselle läsnä, ja vaikka joskus itseä väsyttää ja v*tuttaa niin silti pitää pystyä olemaan sen lapsen kanssa... Sitä se vanhemmuus on. Kyllä se teini-ikä sieltä vastaan tulee, sitten se lapsi ei enää halua olla teidän kanssa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaa aika perheneuvolaan. Se ei tää kesää pelasta, mutta ehkä isän ja lapsen myöhemmän suhteen.
Arkena heillä on ihan hyvä suhde ja kaikki toimii OK, sitä tässä ihmettelenkin että miten nyt näin.
AP
Sitä niittää, mitä kylvää. Olenko väärässä, jos oletan ettet ole antanut isän pitää vanhempainvapaita ja opetella vastuunottamista ja arkea lapsen ollessa pieni? Mieti omalle kohdalle, millaista on ottaa yhtäkkiä vastuu 5v täyspäiväisestä hoidosta, jos ei sellaista ole tehnyt ennen? Iltoja ollut sinun valvonnassa yhdessä, mutta ei ole saanut pyörittää kotia omilla ehdoillaan. 2-3 kuukautta kun olisi vähintään saanut olla kotona ilman valitusta, niin arvelen että kummasti olisi hoivavietti herännyt ja osaisi ottaa vastuuta ja hoitaa kotia. Tietäisi myös miten suhtautua lapseen ja hänen tarpeisiinsa.
Summattuna: Jos ei ole saanut hoitaa lapsen arkea, niin kyllä se tuossa vaiheessa on kova paikka. Jos ero tulee ja saa omilla ehdoillaan hoitaa lasta, niin eiköhän se kuukaudessa korjaannu.
Haha. Kyllä minä ainakin "annoin" isän jäädä kotiin kun menin äitiyslomalta töihin. Siitä loistoisyydestä hehkuttamisesta ei tullut loppua ollenkaan, mitä satoi miehen ylle kun sukulaiset bongasivat ihanan koti-isän. Tosiasiassa mies oli kuin perseeseenammuttu karhu kun pääsin kotiin kauppakassien kanssa ja aloin laittaa ruokaa siksi illaksi ja seuraavaksi päiväksi heille. Rukkaset tippuivat samalla sekunnilla kun laitoin oven kiinni, ihan tosissaan mies väitti että nyt on hänen työpäivänsä tehty ja huusholli oli kuin pallosalaman jäljiltä, kun hänen työnsähän oli lapsen hoito eikä siivoaminen. Lapsen hoidonkin kanssa oli niin ja näin, kun mies nukahti päikkäreilleen ei pommikaan herättänyt ja lapsi sai puuhastella keskenään. Kyllä kehut ja kunnia kelpasivat, mutta työt eivät.
No, ei miehet olekkaan tehty pikkulapsia hoitamaan. Isompien kanssa sitten kun voidaan yhdessä tehdä hyödyllisiä asioita. Näin on evoluutio meidät jalostanut. Äidit hoitaa pikkulapsiajan ja lasten kasvaessa siirtyivät esimerkiksi isien mukaan metsästysreissuille, maanviljelyspuuhiin yms... Joten ei mikään ihme että nyt konflikteja tulee, ei toki kaikilla mutta selvästi enemmän kuin lapsen ja äidin välillä.
Läpi yhteiskuntien ja historian se mies on elänyt niiden pikkulasten kanssa saman katon alla ja osallistunut niiden elämään. Katselepa huviksesi vaikka vanhoja valokuvia ja ns. primitiivisistä yhteisöistä otettuja kuvia. Paljon näkee esim miehiä kanniskelemassa ihan pieniä lapsia tai taaperoikäisiä miesten seurassa. Tuo evoluutioselityksesi ei taida perustua muuhun kuin mutuun ja miehet nyt ylipäätään rakastavat evoluutioselityksiä tekosyynä siihen, että mitään ei tarvi osata eikä missään kehittyä. Naisille on luontaisempaa hoitaa ihan pientä vauvaa (imetys), mutta kun lapsi on vieroitettu ja jaloillaan, ei ole olemassa mitään evolutiivista syytä siihen miksei mies voisi hoitaa omaa lastaan, opettaa sitä ja leikkiä sen kanssa.
Tämä! Jo pinnallisellakin perehtymisellä huomaa, että juurikin noissa alkukantaisissa yhteisöissä (eli sellaisessa elämässä johon ihminen nimenomaan on evolutiivisesti sopeutunut) lapset ovat aina yhteisön rikkaus ja keskiö ja koko yhteisö osallistuu lasten elämään ja kasvuun. Isyys ja äitiys ovat ylpeydenaiheita ja isillä on moninaisia velvollisuuksia ja rooliodotuksia lasten elämässä. Lapset kömpivät isän syliin ja taapertavat isän perässä siinä missä äidinkin. Ai että sieppaa nämä mutuilija-evoluutiomiehet, joilla ei ole mitään käsitystä siitä millainen on ns. luonnonmukainen ihmisyhteisö.
T. Harrastaja-antropologi
Näin se menee jossakin lämpimien alueiden alkukantaisissa yhteisöissä, joissa ruoan yms. hankkiminen on helppoa. Täällä pohjoisen karummissa olosuhteissa isät on joutuneet enemmän olemaan pois perheenparista ja tekemään enemmän töitä, niin kehtiys on mennyt erisuuntaan. Tokihan lapset tälläkin on kiipeilleet isän syliin kun isä on ollut paikalla, mutta isä vaan on vähemmän voinut olla paikalla ja siten äidit on jalostuneet enemmän pikkulapsivaiheen lapsen hoitoon. Isä on oettanut taitoja sitten myöhemmin. Eikä tässä ole mitään pahaa. Eri alueilla on muutenkin jalostunut erilaisia taitoja.
Ja mutuilu jatkuu. Se ajanjakso, jonka ihmiset ovat eläneet pohjoisen ankarissa oloissa ei ole niin pitkä, että se olisi merkittävästi ehtinyt vaikuttaa ihmisen evoluutioon. Vertailun vuoksi, osa ihmiskunnasta on elänyt maanviljelyn varassa jo 10 000 vuotta, mutta ihmiskeho ei ole vieläkään erityisesti sopeutunut maanviljelijän ruokavalioon. Pohjoiset kansat ovat kehittäneet _kukttuureita_ jotka ovat sopeutuneet olosuhteisiin joissa resursseja on vähän ja ne ovat hajallaan. Evoluutio on eri asia kuin kulttuurinen sopeuma. Ja yhtä lailla se poromies on kodassaan lasten kanssa ja hylkeenpyytäjä-inuiitti iglussaan kuin muutkin maailman miehet kun ei ole jossain tundralla. Tällaisissa paljon oppimista ja sopeutumista vaativissa yhteisöissä lapset aloittavat taitojen ja yhteisöllisen roolin oppimisen hyvin varhain ja miesten taitojen opettaminen on miesten vastuulla, oli lapsi sitten 2 tai 10 vuotias. Miehillä on luontainen taipumus hoitaa omia lapsiaan yhteisöstä riippumatta, ainoastaan kulttuuriset ja yksilökehitykselliset seikat voivat tämän taipumuksen estää. Heität päästäsi läppää etkä itse tajua kuinka väärässä olet. Tiedät varmaan tämän efektin nimen?
En lukenut koko ketjua, mutta ovatko lapsesi kaikki kaverit siis jossain lomalla? 5 v on sen verran iso lapsi jo, ettei viikkojen kotona oleminen pelkästään aikuisen kanssa taida riittää. Illat ja viikonloput ovatkin varmaan aiemmin sujuneet ihan hyvin, koska lapsella on ollut päiväkodissa leikkiseuraa ikäisistään. Löytyykö naapurustosta lapsia, jotka olisivat kotona? Lapsen on toki hyvä opetella viihtymään välillä itsekseenkin, mutta tottakai aika käy lapselle pitkäksi. Voisiko teillä auttaa jonkinlainen kompromissi eli vaikka niin, että aamupäivällä isä ja lapi puuhaisivat jotain yhdessä ja iltapäivän lapsi keksi itselleen jotain puuhaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, en nyt pidättele hengitystäni tämän suhteen mutta tässä voisi olla saumaa saada mies tokenemaan. Mun tyypillinen kesälomapäivä 5v:n kanssa menee niin, että aamulla lähdetään puistoon/uimaan/retkelle/pyöräilemään. Leikkii osan aikaa lapsen kanssa ja osan aikaa lapsi itsekseen kiipeilee tms. Tähän menee se kolmisen tuntia. Sitten voi käydä vielä syömässä jossain mukavassa ravintolassa. Tämän jälkeen lapsi on aika romuna ja haluaa kotona levätä. Isä saa tehdä omiaan, ehkä vielä lukee jonkun kirjan lapselle. Pian sinä tulet jo kotiin. Isällekin elämä olisi paljon helpompaa jos toimisi noin.
Näin itsekin toimin ja tämäntyyppistä olen miehelle ehdottanut, mutta hän on tosiaan sitä mieltä että retket ym. (jopa vaan uimaan/puistoon/jätskille) pitää ansaita hyvällä käytöksellä.
AP
Toisin sanoen miestä ihan kiinnostaisi että teillä olisi hyväkäytöksinen lapsi ja sinä olet hurmosmamma.
Lapsi on ihan yhtä paljon miehen kuin sinunkin. Anna miehesi olla isä omalla tavallaan. Mitä jos miehesi kirjoittaisi tänne aloituksia, että vaimo vaan paapoo lasta ja palkitsee huonosta käytöksestä?
Totta hemmetissä retket uimaan jne. pitää ansaita hyvällä käytöksellä. Ei lapset opi IKINÄ käyttäytymään jos saa palkinnon vaikka käyttäytyisi miten.
Uimaan retket ehkä pitääkin ansaita, kun on spesiaaliohjelmanumero tavallaan, mutta ilmeisesti ap:n mies on sitä mieltä, että jokainen kotoa poistuminen pitää ansaita. Se on kyllä liikaa mielestäni.
Ihmeesti tässä on ihmiset ehdotelleet eroamista, vaikka mulle ainakin tuli sellainen käsitys, että ap:n mies on ihan ok tapaus muuten ja lomanviettoon liittyvissä asioissa vain on ongelmaa. Lähinnä siis näkemysero siitä, mitä on normilomameininki. Miehelle normilomameininki on sitä, että lapsi puuhaa omiaan, hän pääsee puuhaamaan omiaan, ja kaikki ohjelma lapselle on erikseen ansaittava spesiaalijuttu. Ap:lle normilomameininkiä taas on se, että lapselle keksitään joka päiväksi jotain tekemistä.
Ei ole normaalia lomalla eikä arjessa, että isä hermostuu jos lapsi yrittää pyytää isäänsä potkimaan palloa kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, en nyt pidättele hengitystäni tämän suhteen mutta tässä voisi olla saumaa saada mies tokenemaan. Mun tyypillinen kesälomapäivä 5v:n kanssa menee niin, että aamulla lähdetään puistoon/uimaan/retkelle/pyöräilemään. Leikkii osan aikaa lapsen kanssa ja osan aikaa lapsi itsekseen kiipeilee tms. Tähän menee se kolmisen tuntia. Sitten voi käydä vielä syömässä jossain mukavassa ravintolassa. Tämän jälkeen lapsi on aika romuna ja haluaa kotona levätä. Isä saa tehdä omiaan, ehkä vielä lukee jonkun kirjan lapselle. Pian sinä tulet jo kotiin. Isällekin elämä olisi paljon helpompaa jos toimisi noin.
Näin itsekin toimin ja tämäntyyppistä olen miehelle ehdottanut, mutta hän on tosiaan sitä mieltä että retket ym. (jopa vaan uimaan/puistoon/jätskille) pitää ansaita hyvällä käytöksellä.
AP
Toisin sanoen miestä ihan kiinnostaisi että teillä olisi hyväkäytöksinen lapsi ja sinä olet hurmosmamma.
Lapsi on ihan yhtä paljon miehen kuin sinunkin. Anna miehesi olla isä omalla tavallaan. Mitä jos miehesi kirjoittaisi tänne aloituksia, että vaimo vaan paapoo lasta ja palkitsee huonosta käytöksestä?
Totta hemmetissä retket uimaan jne. pitää ansaita hyvällä käytöksellä. Ei lapset opi IKINÄ käyttäytymään jos saa palkinnon vaikka käyttäytyisi miten.
Uimaan retket ehkä pitääkin ansaita, kun on spesiaaliohjelmanumero tavallaan, mutta ilmeisesti ap:n mies on sitä mieltä, että jokainen kotoa poistuminen pitää ansaita. Se on kyllä liikaa mielestäni.
Ihmeesti tässä on ihmiset ehdotelleet eroamista, vaikka mulle ainakin tuli sellainen käsitys, että ap:n mies on ihan ok tapaus muuten ja lomanviettoon liittyvissä asioissa vain on ongelmaa. Lähinnä siis näkemysero siitä, mitä on normilomameininki. Miehelle normilomameininki on sitä, että lapsi puuhaa omiaan, hän pääsee puuhaamaan omiaan, ja kaikki ohjelma lapselle on erikseen ansaittava spesiaalijuttu. Ap:lle normilomameininkiä taas on se, että lapselle keksitään joka päiväksi jotain tekemistä.
Ei ole normaalia lomalla eikä arjessa, että isä hermostuu jos lapsi yrittää pyytää isäänsä potkimaan palloa kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta ovatko lapsesi kaikki kaverit siis jossain lomalla? 5 v on sen verran iso lapsi jo, ettei viikkojen kotona oleminen pelkästään aikuisen kanssa taida riittää. Illat ja viikonloput ovatkin varmaan aiemmin sujuneet ihan hyvin, koska lapsella on ollut päiväkodissa leikkiseuraa ikäisistään. Löytyykö naapurustosta lapsia, jotka olisivat kotona? Lapsen on toki hyvä opetella viihtymään välillä itsekseenkin, mutta tottakai aika käy lapselle pitkäksi. Voisiko teillä auttaa jonkinlainen kompromissi eli vaikka niin, että aamupäivällä isä ja lapi puuhaisivat jotain yhdessä ja iltapäivän lapsi keksi itselleen jotain puuhaa?
Kyllä 5v lapsi tarvitsee iltapäivälläkin hoitoa ja valvomista esim. ruokailu, eikä kehitykseltään voi edes odottaa yksin olemista ja pärjäämistä. Se on selvä lapsen heitteellejättö ja lapsen jättämistä oman onnensa nojaan.
Ja ainakin meillä, lapset eivät enää leiki omassa pihassa, kun leikkipaikkaa ei edes ole, vaan lapset viedään kaupungin ylläpitämiin leikkipuistoihin, josta lapset saa seuraa toisistaan. Mutta tämähån vaatii jo vanhemman aktiivisuutta.
Ja miten ap. lapsen kohdalla täyttyy edes 2-4h/pv ulkoilu- ja liikuntasuositus? Ei ihme, jos lapset ovat ylipainoisia ja 10v korkeat kolesterolit, kun vanhemmat eivät viitsi viedä lapsiaan ulos leikkimään, vaan nyhjötetään sisätiloissa.
Jätä se sika ja vaadi yksinhuoltajuutta, sehän vahingoittaa lastaan. Kerää ensin todisteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan joitain piirteitä omasta perhetilanteesta. Yksi syy isän kireydelle on kännykkäriippuvuus, jota ei tietenkään myönnä. Ärsyyntyyhän siinä, kun omat viihdyttävät puuhat keskeytyvät lapsen kanssa jatkuvasti. Sitten ei hoksata että aivannitse aiheutettu tilanne.
Koita ehdottaa miehelle, että edes kerran kokeilisi sinun ehdottamaa toimintaa lapsen kanssa päivällä esim puisto piknik.
Tai lyö vetoa ettei miehesi jaksa lapsen kanssa sinne kuitenkaan mennä. yleensä meillä toimii tämä "käänteispsykologian" tapainen eli itse sanon miehelle tyyliin "et sä varmaan kuitenkaan jaksa/viitsi/pärjää sitä puisto piknikkiä, voin viedä viikon loppuna lapset sinne, ei sun tartte"
Miehillä, ainakin minun miehellä, on erittäin iso ego ja näyttämisen tarve, joten tuo taktiikka yleensä toimii, kun haluan miehen vievän lapset jonnekkin ja normaali pyyntö ei mene lävitse :D
Hän kyllä usein ihan vapaa ehtosesti vie lapsia joka paikkaan eli tuota joutuu käyttämään aika harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta ovatko lapsesi kaikki kaverit siis jossain lomalla? 5 v on sen verran iso lapsi jo, ettei viikkojen kotona oleminen pelkästään aikuisen kanssa taida riittää. Illat ja viikonloput ovatkin varmaan aiemmin sujuneet ihan hyvin, koska lapsella on ollut päiväkodissa leikkiseuraa ikäisistään. Löytyykö naapurustosta lapsia, jotka olisivat kotona? Lapsen on toki hyvä opetella viihtymään välillä itsekseenkin, mutta tottakai aika käy lapselle pitkäksi. Voisiko teillä auttaa jonkinlainen kompromissi eli vaikka niin, että aamupäivällä isä ja lapi puuhaisivat jotain yhdessä ja iltapäivän lapsi keksi itselleen jotain puuhaa?
Kyllä 5v lapsi tarvitsee iltapäivälläkin hoitoa ja valvomista esim. ruokailu, eikä kehitykseltään voi edes odottaa yksin olemista ja pärjäämistä. Se on selvä lapsen heitteellejättö ja lapsen jättämistä oman onnensa nojaan.
Ja ainakin meillä, lapset eivät enää leiki omassa pihassa, kun leikkipaikkaa ei edes ole, vaan lapset viedään kaupungin ylläpitämiin leikkipuistoihin, josta lapset saa seuraa toisistaan. Mutta tämähån vaatii jo vanhemman aktiivisuutta.
Ja miten ap. lapsen kohdalla täyttyy edes 2-4h/pv ulkoilu- ja liikuntasuositus? Ei ihme, jos lapset ovat ylipainoisia ja 10v korkeat kolesterolit, kun vanhemmat eivät viitsi viedä lapsiaan ulos leikkimään, vaan nyhjötetään sisätiloissa.
En tarkoittanutkaan, että lapsi jätettäisiin iltapäiväksi yksin kotiin vaan että lapsi puuhailisi vaikka legojen, palapelien, piirustuspaperin ja kynien, muovailuvahojen yms kanssa omassa huoneessaan tai vaikka keittiönpöydän ääressä. Silloin isä voisi tehdä niitä musiikkijuttujaan. Aamupäivällä sitten isän kanssa ulos vaikka potkimaan palloa, leikkipuistoon tms.
Siis miten ihmeessä aikuinen, lomaileva ihminen kykenee nyhjäämään kotona kokonaisen päivän? Vielä kesällä?? Kotona käydään nukkumassa ja syömässä, hoitamassa kotiaskareet ja illaksi sit rauhoitutaan kotiin. Vai rankaiseeko mies itseäänkin lapsen takia, ei sitten itsekään pääse kotoa poistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen on oikeasti hirveän vahingollista lapsen kehitykselle. Mies opettaa ehtoja sanelemalla ettei lapsella ole oikeutta omiin tunteisiinsa, muutenkin mies kuulostaa räkyttävältä kusipäältä joka ei vaan tajua ettei 5-vuotias ole tunneilmaisultaan vielä aikuisen tasolla.
Tuskinpa miestä kiinnostaa oikeasti ruveta vuoroviikkojärjestelyyn jos jätät sen, kunhan uhkailee. Jos mies ei todellakaan tajua miten syvät arvet tuollainen käytös lapseen jättää, kannattaisi lopettaa jahkailu ja erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan saat itseesi syyttää miehesi valinnasta. Tutustukaa kunnolla niihin miehiinne, ennenkuin alatte perhettä perustamaan.
Olimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapsi syntyi, kuinkahan pitkä tutustumisaika on mielestäsi riittävä? Ihmisen käytöstä vanhempana on aika hankala arvioida ennen kuin hän on vanhempi.
AP
En usko.
Minä olin mieheni kanssa 12 vuotta ennen esikoisen syntymää, äärimmäisen lapsirakas ja hoidin paljon veljeni lapsia, olin kärsivällinen, puuhakas, oikein mallitäti. Toisen oman lapsen synnyttyä uuvuin, minusta tuli tiuskiva ja aggressiivinen äksyilijä, kärsimätön, koko ajan pinna kireällä. Tai no ei koko ajan, välillä pilkahti se "oma itseni" sieltä alta, mikä varmaan oli lasten näkökulmasta ihan hirveän epävakaata. Yritin liikaa, en huolehtinut omista rajoista (esim. unesta, omasta ajasta) ja minusta tuli ihan mulkero.
Ei varmasti tätä mieheni ennakkoon arvannut. Onneksi tuo on nyt historiaa enkä saanut kengän kuvaa persauksiin vaan apua (jota piti kyllä aika sitkeästi itse kerjätä lopulta naisten väkivaltaan erikoistuneelta hoitotaholta kun kaikki muut, esim. neuvola, psykiatrinen sairaanhoitaja ja läheiset hoki vain että on ihan normaalia olla välillä vähän väsy ja kärttyinen).
Hei, pystytkö kertomaan, minkälaista apua sait?
Voi kuulostaa rujolta, mutta oletko keskustellut miehesi kanssa siitä, onko hän todella halunnut kanssasi lapsen? Jos isää kiinnostaisi isyys, hän tietenkin osallistuisi. Onko lapsi hänen ensimmäisensä? Oletteko te kaksi kovinkin nuoria, +20 vai +30? Oliko hänellä miten realistinen kuva tai tuntuma isyyteen ennen lapsen tuloa? Kumpi teistä teki aloitteen lapsen saamiseen?
Tämä kuulostaa epäilemättä kauhealta enkä sano sitä pahalla, mutta jos olisi niin onnettomasti, että olet tullut vahingossa (tai "vahingossa") raskaaksi tai lasta ei muuten suunniteltu, voi kyse olla puhtaasti siitäkin ettei mies viihdy perheessä ja perheenä, ei isänä eikä lapsiperheessä. Ehkä hän on ajatellut että lapsi on sinun projektisi tai äidin juttu, mutta nyt kun lapsi kasvaa, ärsyyntyy siihen miten vaativaa kasvattaminen on ja miten lapsi, kasvava ihminen, ei olekaan mikään huonekalu tai sisustuselementti, joka työntää pois tieltä kun siltä tuntuu.
Jos näin ei ole, voi olla toki kyse siitäkin että teillä on tosi eri näkemys siitä miten lapsen kanssa ollaan. Jos lapsi on tottunut saamaan sinulta vaikka rajatonta huomiota eikä osaa tai viitsi leikkiä itsekseen, siitä tulee tietenkin ongelmia heti kun lapsi on muiden kuin sinun seurassasi. Keskustelkaa ja muista arvioida myös omaa toimintaasi ja suhdettasi lapseen, vaikka se tuntuisikin epämukavalta. Ei äitiys ole synonyymi täydellisyydelle.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulostaa rujolta, mutta oletko keskustellut miehesi kanssa siitä, onko hän todella halunnut kanssasi lapsen? Jos isää kiinnostaisi isyys, hän tietenkin osallistuisi. Onko lapsi hänen ensimmäisensä? Oletteko te kaksi kovinkin nuoria, +20 vai +30? Oliko hänellä miten realistinen kuva tai tuntuma isyyteen ennen lapsen tuloa? Kumpi teistä teki aloitteen lapsen saamiseen?
Tämä kuulostaa epäilemättä kauhealta enkä sano sitä pahalla, mutta jos olisi niin onnettomasti, että olet tullut vahingossa (tai "vahingossa") raskaaksi tai lasta ei muuten suunniteltu, voi kyse olla puhtaasti siitäkin ettei mies viihdy perheessä ja perheenä, ei isänä eikä lapsiperheessä. Ehkä hän on ajatellut että lapsi on sinun projektisi tai äidin juttu, mutta nyt kun lapsi kasvaa, ärsyyntyy siihen miten vaativaa kasvattaminen on ja miten lapsi, kasvava ihminen, ei olekaan mikään huonekalu tai sisustuselementti, joka työntää pois tieltä kun siltä tuntuu.
Jos näin ei ole, voi olla toki kyse siitäkin että teillä on tosi eri näkemys siitä miten lapsen kanssa ollaan. Jos lapsi on tottunut saamaan sinulta vaikka rajatonta huomiota eikä osaa tai viitsi leikkiä itsekseen, siitä tulee tietenkin ongelmia heti kun lapsi on muiden kuin sinun seurassasi. Keskustelkaa ja muista arvioida myös omaa toimintaasi ja suhdettasi lapseen, vaikka se tuntuisikin epämukavalta. Ei äitiys ole synonyymi täydellisyydelle.
Ja sitten mitä? Onko isillä joku "vapaudut vastuusta" kortti, jos 5 vuoden lapsiperhe-elämän jälkeen tuleekin sellainen olo, että emmäätätähalunnutkaaneiookivaaplääh.
Keskustelu on toki aina hyväksi, mutta mitä ihmettä tämä nyt on olevinaan, että se jotenkin miehen asemaan perheessä vaikuttaisi, että ehkä hän silloin aikoinaan vähän niinku ajatteli, että se lapsi on niinku sen äidin juttu ja vähä niinku sen vastuulla tai jotain.
Mies on isä, hänellä on lapsi ja se vastuu on otettava. Lapsi on asetettava oman itsen edelle, ihan sama mikä on jossain mielen perukoilla ollut fiilis joskus aikoinaan. Kukaan ei tiedä etukäteen millainen se oma lapsi tulee olemaan, miten puoliso hoitaa vanhemmuuden ja millaiseksi se oma perhe-elämä kehittyy. Tilanteen mukaan pitää elää ja parhaansa tehdä vaikka ei aina huvittaisikaan. Turha syyllistää lasta ja turha syyllistää ap:tä, ongelma on selvästi miehen oma ja hän toimii väärin. Miehen on korjattava käytöstään, koska sitä "vapaudut vastuusta" korttia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulostaa rujolta, mutta oletko keskustellut miehesi kanssa siitä, onko hän todella halunnut kanssasi lapsen? Jos isää kiinnostaisi isyys, hän tietenkin osallistuisi. Onko lapsi hänen ensimmäisensä? Oletteko te kaksi kovinkin nuoria, +20 vai +30? Oliko hänellä miten realistinen kuva tai tuntuma isyyteen ennen lapsen tuloa? Kumpi teistä teki aloitteen lapsen saamiseen?
Tämä kuulostaa epäilemättä kauhealta enkä sano sitä pahalla, mutta jos olisi niin onnettomasti, että olet tullut vahingossa (tai "vahingossa") raskaaksi tai lasta ei muuten suunniteltu, voi kyse olla puhtaasti siitäkin ettei mies viihdy perheessä ja perheenä, ei isänä eikä lapsiperheessä. Ehkä hän on ajatellut että lapsi on sinun projektisi tai äidin juttu, mutta nyt kun lapsi kasvaa, ärsyyntyy siihen miten vaativaa kasvattaminen on ja miten lapsi, kasvava ihminen, ei olekaan mikään huonekalu tai sisustuselementti, joka työntää pois tieltä kun siltä tuntuu.
Jos näin ei ole, voi olla toki kyse siitäkin että teillä on tosi eri näkemys siitä miten lapsen kanssa ollaan. Jos lapsi on tottunut saamaan sinulta vaikka rajatonta huomiota eikä osaa tai viitsi leikkiä itsekseen, siitä tulee tietenkin ongelmia heti kun lapsi on muiden kuin sinun seurassasi. Keskustelkaa ja muista arvioida myös omaa toimintaasi ja suhdettasi lapseen, vaikka se tuntuisikin epämukavalta. Ei äitiys ole synonyymi täydellisyydelle.
Kuten mainitsin ylempänä, olemme olleet yhdessä miehen kanssa 15 vuotta. Ikää molemmilla ~37 v. Lapsi tekemällä tehty, yli vuosi meni yrittäessä. Yhteisymmärryksessä, mies innokkaasti mukana. Mies haluaisi kuulemma toisenkin lapsen, itse en suostu tällaiseen tilanteeseen toista harkitsemaankaan.
Sehän se, kun lapsi itse asiassa touhuaa itsekseen aika kivasti, piirtelee, muovailee, tekee palapelejä jne., mutta toki siinä puuhaillessaan juttelee ja välillä esittelee "taideteoksiaan" vanhemmalle. Eli kyse ei ole sellaisesta nilkasta roikkuvasta mankujasta, jolla on aina tylsää. Itsekään en jaksa aina olla kiilusilmin mukana lapsen jutuissa, mutta olen sentään samassa huoneessa/saman pöydän ääressä ja kommentoin lapsen tuotoksia, vaikka puuhailisin siinä samalla omiani. En todellakaan väitä, että olisin täydellinen äiti.
AP
Tarkennan edellistä viestiäni, että en tietenkään AINA ole samassa huoneessa; toki lapsi aina välillä vetäytyy oma-aloitteisesti omaan huoneeseensa leikkimään jne. Mutta en myöskään linnoittaudu omiin oloihini, en esim. laita kuulokkeita korville vaan olen lapsen saatavilla, jos tarve on.
AP
No olisi nyt edes LÄSNÄ lapselleen!!! Vaikka eivät ihmeempiä tekisi! Nythän tilanne on se että 5-v on käytännössä päivät ihan yksin!