Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?
Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elina Gustafsson aloitti nyrkkeilyn 20-vuotiaana, nyt hän on maailman huippuja.
Sitten on se joku mies, joka aloitti oopperalaulamisen vasta aikuisena ilman mitään aiempaa laulukokemusta ja josta noin vain on kohonnut yksi tunnetuimmista tämän päivän suomalaisartisteista. Kiertelee maailman lavoja, käy välillä Suomessa piipahtamassa. Ei tule nyt nimi mieleen.
Oliko Elina tehnyt mitään herkkyysiässä vai istuiko kotona värittämässä yksisarviskirjaa?
Ja muutenkin nuo esimerkit on hauskoja: 1/5 000 000
Onnea matkaan että tenavasi on lumihiutale
Tämähän se on. Jos on pienestä pitäen harrastanut monipuolisesti liikuntaa, on mahdollista vielä teini-iässä aloittaa jokin urheilu, tanssi tms. Siellä on silloin se fysiikka kordinaatio yms hanskassa. Esim tyttäreni on harrastanut omaa lajiaan 6 vuotiaasta lähtien ja jossain vaiheessa harjoittelusta tuli tavoitteellista. Suhteellisen helposti muutkin lajit pystyy omaksumaan.
AP voisi ehdottaa kilpavoimistelun sijaan naisvoimistelua. Mukavaa liikuntaa ryhmässä ja pääsee myös esiintymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa kilpailutasolle niin alkaa tuo ikä olla vähän korkea mutta harrastukselle ei mikään este
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elina Gustafsson aloitti nyrkkeilyn 20-vuotiaana, nyt hän on maailman huippuja.
Sitten on se joku mies, joka aloitti oopperalaulamisen vasta aikuisena ilman mitään aiempaa laulukokemusta ja josta noin vain on kohonnut yksi tunnetuimmista tämän päivän suomalaisartisteista. Kiertelee maailman lavoja, käy välillä Suomessa piipahtamassa. Ei tule nyt nimi mieleen.
Ei naisten nyrkkeilyä voi verrata esim. taitoluisteluun tai voimistelun. Taitotaso ja harrastajien määrä on täysin eri. Samoin voisin ihan mutullakin väittää, että venäläiset ja kiinalaiset treenauttaa jo pikkulapsia todella kovaa. Ei sieltä muuten voi säännöllisesti nousta ihan teini-ikäisiä supervoimistelijoita.
Kun Elina on vasta aloittanut nyrkkeilyuraansa, on jo huippuvoimistelujat eläkkeellä. Näin kärjistetysti. Mutta ero on huima.
Oma poikani on 12 ja on pelannut jääkiekkoa pienestä asti. Ei siihen joukkueeseen ole enää vuosiin voinut kukaan aloittelija nousta, pelaavat jo harjoittelun tuloksena niin kovaa ja taitavasti. Joten kyllä hyvin moneen lajiin 10-vuotias on jo liian vanha.
Venäjällä treenaus on todella kovaa niille jotka haluavat huipulle. Suomessa siitä tulisi lasu.
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.
Koita saada tyttö innostumaan vaikka karatesta tai judosta. Harrastusmaksut on yleensä tämän tapaisissa lajeissa aika edulliset, voi höntsäillä menemättä kisoihin, mutta vyökokeet tuovat kuitenkin tekemiseen jotain tavoitteellisuutta. Itselläni kehittyi fysiikka huimasti karatessa vielä 14-vuotiaana aloitettunakin, enkä ollut edes vanha aloittelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elina Gustafsson aloitti nyrkkeilyn 20-vuotiaana, nyt hän on maailman huippuja.
Sitten on se joku mies, joka aloitti oopperalaulamisen vasta aikuisena ilman mitään aiempaa laulukokemusta ja josta noin vain on kohonnut yksi tunnetuimmista tämän päivän suomalaisartisteista. Kiertelee maailman lavoja, käy välillä Suomessa piipahtamassa. Ei tule nyt nimi mieleen.
Oliko Elina tehnyt mitään herkkyysiässä vai istuiko kotona värittämässä yksisarviskirjaa?
Ja muutenkin nuo esimerkit on hauskoja: 1/5 000 000
Onnea matkaan että tenavasi on lumihiutale
Tämähän se on. Jos on pienestä pitäen harrastanut monipuolisesti liikuntaa, on mahdollista vielä teini-iässä aloittaa jokin urheilu, tanssi tms. Siellä on silloin se fysiikka kordinaatio yms hanskassa. Esim tyttäreni on harrastanut omaa lajiaan 6 vuotiaasta lähtien ja jossain vaiheessa harjoittelusta tuli tavoitteellista. Suhteellisen helposti muutkin lajit pystyy omaksumaan.
AP voisi ehdottaa kilpavoimistelun sijaan naisvoimistelua. Mukavaa liikuntaa ryhmässä ja pääsee myös esiintymään.
Tarkoitan siis tätä lajia jossa tavallaan yhdistyy joukkueliikunta, voimistelu ja tanssi. Näköjään tässä voi myös kilpailla. https://www.ksml.fi/tv/P%C3%A4iv%C3%A4n-video-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-Nais…
Vierailija kirjoitti:
Koita saada tyttö innostumaan vaikka karatesta tai judosta. Harrastusmaksut on yleensä tämän tapaisissa lajeissa aika edulliset, voi höntsäillä menemättä kisoihin, mutta vyökokeet tuovat kuitenkin tekemiseen jotain tavoitteellisuutta. Itselläni kehittyi fysiikka huimasti karatessa vielä 14-vuotiaana aloitettunakin, enkä ollut edes vanha aloittelija.
Jonkin itsepuolustuslajin osaaminen voi tulla vielä tarpeeseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos paikkakunnalla on cheertanssimahdolöisuutta niin sen voi aloittaa myöhemminkin ja nousta vielä vaikka SM-tasollekin. Jos on siis liikunnallinen ja mahdollisesti venyvä ja perusakrobatia tulee helposti.
Nuo mainitut karate, judo ja lisäksi vielä brasilialainen jujutsu ovat mahtavia lajeja aloittaa vielä vähän vanhempinakin, ihan aikuisenakin. Lisäisin vielä crossfitin, monilta saleilta löytyy junnuryhmiä ja treeni kehittää loistavasti ja monipuolisesti kehoa. Mukana on paljon voimistelu- ja kehonpainoliikkeitäkin ja asenne on se että kaikki ovat tervetulleita mukaan lähtötasosta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wallinheimo aloitti jääkiekon 11-vuotiaana
Tuli tosi paha mieli lapsesi puolesta. Eiköhän se kehittyminen vaadi enemmän sisäistä motivaatiota, kuin varhaista ikää. Voisin ainakin kuvitella, että lapsi, joka on aloittanut harrastuksen 4-vuotiaana ilman tietoa, haluaako jatkaa sitä ei ole teini-iässä välttämättä yhtä motivoitunut kehittymään eteenpäin, kuin lapsi joka 10-vuotiaana aloittaa saman harrastuksen täysin omasta halustaan.
Aikuiset osaa syödä lapsia tosi tehokkaasti sisältäpäin. Enkä nyt puhu aloittajasta, vaan noista valmentajista. Suurin osa ei edes halua huipuiksi, vaan harrastaa itselleen mieluista lajia.
Sanoisin, että päästä lapsesi ainakin sinne viulutunnille, voihan hänestä silti kehittyä todella hyvä viulisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kaverini aloitti pianotunnit yli 50-vuotiaana. Hän olisi halunnut soittaa jo nuorena mutta perheellä ei ollut siihen varaa - tai oikeastaan raha-asioista vastanneen isän mielestä pianonsoitto oli typerää vouhotusta ja turhaa rahanmenoa.
Musiikkiharrastuksen voi aloittaa siis minkä ikäisenä tahansa, ja on ihan omista kriteereistä kiinni se, milloin katsoo olevansa ”riittävän hyvä”.
Se on se "10,000:n" sääntö. Taiteilijalla 10,000 maalausta tai piirrosta, säveltäjällä 10,000 piisiä, tanssijalla 10,000 tanssia jne. Siihen mennessä jos vieläkin jaksaa sitä tehdä ja innokkaasti oppia uutta niin ei voi muuta kuin olla hyvä asiassa.
Samaa menetelmää käytetään armeijassakin, toistetaan samat tylsät asiat niin kyllästymiseen asti että ne iskostuvat selkärankaan ja tulevat tarvittaessa suoraan alitajunnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.
Näinhän se on, valitettavasti.
Oma poikani lopetti futsalin ja jalkapallon 14-vuotiaana, kun harjoitusten määrä alkoi nousta 3-4 kertaan viikossa eikä aikaa tuntunut jäävän enää millekään muulle.
Vierailija kirjoitti:
Jos paikkakunnalla on cheertanssimahdolöisuutta niin sen voi aloittaa myöhemminkin ja nousta vielä vaikka SM-tasollekin. Jos on siis liikunnallinen ja mahdollisesti venyvä ja perusakrobatia tulee helposti.
Olin just tulossa sanomaan, että kilpacheerleading tai cheertanssi vois olla hyvät. Itse aloitin 5-luokalla. Olin mm kilpacheerleadingin edustusjoukkueessa monta vuotta. Lämpimät muistot niiltä ajoilta 😊 mahtava joukkue ja paljon ystäviä jäi. Reenaaminen oli kyllä aika vaativaa ja aikaa vievää, jos tosiaan halusi olla parhaassa joukkueessa.
Tosin muistan myös niitä ihmisiä jotka aloitti samaan aikaan kuin minä, mutta eivät koskaan saavuttaneet samaa tasoa ja jäivät sitten alempiin joukkueisiin. Mutta sekään ei oo huono asia! Hyvin sielläkin treenataan, tosin ajallisesti ei niin paljoa (ei yhtään huono asia) ja kisaamassakin käyvät. Plussana vielä se että kilpacheerleading on hyvin monipuolista urheilua 👍
Vierailija kirjoitti:
Se on se "10,000:n" sääntö. Taiteilijalla 10,000 maalausta tai piirrosta, säveltäjällä 10,000 piisiä, tanssijalla 10,000 tanssia jne. Siihen mennessä jos vieläkin jaksaa sitä tehdä ja innokkaasti oppia uutta niin ei voi muuta kuin olla hyvä asiassa.
Samaa menetelmää käytetään armeijassakin, toistetaan samat tylsät asiat niin kyllästymiseen asti että ne iskostuvat selkärankaan ja tulevat tarvittaessa suoraan alitajunnasta.
Niinpä. Jääkiekostakin sanotaan, että normaalilla 3 x viikossa harjoittelutahdilla täytyy harrastaa 9 vuotta lajia, että luistelu ja kiekon käsittely tulee vaistomaisesti. Ikäluokkansa kehittyneimmät pelaajat pistää siihen vielä rutkasti päälle omaa harjoittelua.
Miksi edes pitäisi olla tavoitteena kehittyä erityisen hyväksi? Harrastushan on nimenomaan HARRASTUS, ei mikään ura jolla pitäisi edetä. Harrastuksen pitää olla mielekästä tekemistä ja voimavara josta saa iloa ja jaksamista! Joku yksilö nyt sitten aina on poikkeuksellisen hyvä ja kilpailuhenkinen, mutta eihän nyt kaikkien tarvitse olla! Ärsyttää muutenkin kun jo lasten leikkejä arvioidaan ja arvostellaan että onko ne varmasti kehittäviä. Eikö mitään voi tehdä vain siksi että se on kivaa?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.Näinhän se on, valitettavasti.
Oma poikani lopetti futsalin ja jalkapallon 14-vuotiaana, kun harjoitusten määrä alkoi nousta 3-4 kertaan viikossa eikä aikaa tuntunut jäävän enää millekään muulle.
Minulta jäi muodostelmaluistelu 9-vuotiaana kun treenejä olisi ollut kahdeksat viikossa.
Omat lapseni ovat harrastaneet leikki-iästä lähtien vuoden, pari yhtä lajia, sitten toista (sirkus, tanssi, uimakoulu, tennis, jalkapallo, parkour, pesis nyt äkkisiltään tulee mieleen), ovat nyt alakoululaisia. Vaihtavat sitten kun keksivät jotain uutta mielenkiintoista. Maksettu kausi käydään loppuun ja sinnikkyyttä noista lapsista ei puutu, määrätietoiseksi pitkäjänteiseksi harjoitteluksi riittää minusta peruskoulukin, joten en ole nähnyt aihetta vaatia lajiuskollisuutta. Mutta en voi olla miettimättä kadunko joskus, että en painostanut jatkamaan yhden lajin parissa ja tulemaan "hyväksi" jossain. Kaipaavatko nuo joskus sitä? Nyt uskon enemmän liikunnan iloon, uudesta innostumiseen ja siihen että haluaa oppia erilaisia taitoja. Ja uskon, että harrastaminen jatkuu varmemmin läpi nuoruusiän jos se on jotain mitä voi tehdä vähän kevyemmällä asenteella ja suuntaa mieltymysten mukaan muuttaen - ja saatan olla täysin väärässä. Itse olen vasta aikuisena uskaltanut aloittaa harrastuksia sillä asenteella että "kunhan kokeilen", moni juttu on jäänyt kokeilun asteelle ja jotkut sitten palaavat uudelleen ja uudelleen arkeeni muodossa tai toisessa, kuten tanssi.
Andre Agassi aloitti treenit heti synnyttyään. Tennisvalmentaja-isä oli kiinnittänyt kätkyeeseen tennispallon jota vauva sai heti läpsiä. Tosin mailaa ei (kai?) heti ollut.
Kun valmentajat puhuvat nuorena aloittamisesta, he unohtavat aina mainita, etta oikeasti hyvaksi (josta sataa heidan ansioluetteloonsa kunniaa) tulemiseksi vaaditaan lisaksi myos lahjakkuutta ja asennetta. Suurin osa pienenakin aloittaneista lopettaa alkuunsa tai jaa aiemmin mainituiksi keskinkertaisuuksiksi. Valmentajan intressissa on saada mahdollisimman paljon nuorena aloittajia, jotta saadaan sitten raakataan ne pari huippua.
Harrastajaryhmissa ei ole mitaan vikaa, olen aikuisena harrastanut telinevoimistelua, ja meidan ohjaajistakin oli jotkut aloittaneet kymmenvuotiaina ja fyysiesti soveltuvina edistyneet paljonkin muutamassa vuodessa ja kilpailleet, vaikkeivat nyt tietenkaan suomenmestaritasolle. Samaten osa aikuisharrastajista oppi todella napparasti temppuja harrastajatasoisella harjoittelulla, olisivat varmasti lapsena aloittaneena olleet kilpavoimistelijoita, eli ei se lahjakkuus todellakaan mitenkaan totaalisesti katoa ian myota, vaikka optimioppimisvaihe on ohitettu. Toiset sitten eivat edistyneet juurikaan, ja samalla tavalla nakyi samaan aikaan olevassa pikkulasten temppukoulussa jotkut olevan luontaisia lahjakkuuksia ja osa edistyi ehka omaan tasoonsa nahden mutta oppimatta oikeastaan mitaan ulkopuolisen silmaan vaikuttavaa tai hienoa. Suurin osa jotain silta valilta.
Maailman parhautta on turha edes miettia ennen kuin on kokeillut. Simone Biles eli telinevoimistelun maailman huippu oli oppinut itsekseeen voimistelutemppuja ja valmentajan kertoman mukaan teki neljannella oppitunnillaan taaksepainvoltin lattialla (ei trampalla). Voimaa oli jo ilman mitaan kilpatreenia kuin pienessa kylassa. Eli geenifriikkeja lienee suurin osa maailman huipuista noissa kovatasoissa lajeissa. Ja suomessa tosiaan ei ole mahdollisuuttakaan sellaiseen treenaamiseen kuin jossain Kiinassa tai USAssa.