Ero ja asuntolaina: Jos toinen puoliso on aina lyhentänyt asuntolainan ja toinen maksanut muut asumisen kulut. Miten jaetaan omistussuhde?

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Niinpä. Ei avioliitossakaan mitään todella arvokasta voi lahjoittaa ilman veroseuraamuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

No se on eri keissi sitten, vaan ihan yleisesti kun jaetaan jotain arvokkaampaa, voidaan vedota siihen, kuka sen tosiasiassa on maksanut. Vaikka paperissa olisi mitä.

Mitä hyötyä olisi selvittää omissuhteita omaisuudesta, joka on jokatapauksessa menossa puoliksi, riippumatta että kumman ne ovat? Avioerossa omaisuus jaettaan tasan, se on ihan sama että onko omistussuhteet olleet 0-100 vai 50-50, se on osituksen jälkeen joka tapauksessa 50-50.

Yhteenlaskettu euromääräinen omaisuus jaetaan tasan, mutta tasingon antaja saa päättää antaako tasingon ihan rahana vai esim. osana asuntoa vai vaikka kesämökkinä. Paperille merkityt omistajuudet tietenkin määrittää sen että kumpi on tasingon antaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Höpö höpö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Lahja on lahja avioliiton aikana. Erotessa omaisuuden jakaminen ei ole lahja, vaan ositus, eikä avioero-ositus kiinnostele verottajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Niinpä. Ei avioliitossakaan mitään todella arvokasta voi lahjoittaa ilman veroseuraamuksia.

Älkää jaksako lässyttää tyhjää paskaa. Lahjat on eri juttu, mutta tasinko ei ole lahja, eikä tasinko ole verotettavaa tuloa. Varainsiirtovero tulee kysymykseen, jos kiinteistö vaihtaa omistajaa eron yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Niinpä. Ei avioliitossakaan mitään todella arvokasta voi lahjoittaa ilman veroseuraamuksia.

Kannattaa lukea tämä linkki: https://antti-juhani.kaijanaho.fi/newblog/archives/2299

Avioliiton aikana lahjoittaminen voi olla lahjaveronalaista, mutta avioero-osituksella ei ole mitään tekemistä lahjojen kanssa. Avioerossa toinen puoliso ei anna mitään "lahjoja" toiselle, vaan omaisuus tasataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Tämä  riippuu aivan siitä kuka on lainaa hakemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Tämä  riippuu aivan siitä kuka on lainaa hakemassa. 

Missä tilanteessa lainojen erillisyys voisi olla palkin etu? Toki pankki saa kahdesta lainasta käsittelykulut tuplana, mutta siihen se pankin etu sitten jääkin.

Avioliittohan on aika kävetevä tapa siirtää omaisuuttaan toisen haltuun, koska erossa sen saa tehdä verovapaasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

No eikä katsota. Aviopari on yksi taloudellinen toimija. Ketään ei kiinnosta, kuka on maksanut mitäkin. Lainkin mukaan puolisoilla on jopa elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Se mikä ratkaisee on omistussuhteet. Toisaalta on myös tapauksia joissa mies omistaa 100 % kaiken. Vaimo on kotona , hoitaa perheen ja kodin, eikä tuo penniäkään kotiin missään vaiheessa. Eron tulessa, mikäli ei ole avioehtoa. Hän saa puolet avio-oikeuden perusteella. Avoliiton purkautuessa kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden ja yhdessä hankittu omaisuus puolitetaan. Jos toinen ei ole osallistunut rahallisesti esim asunnon hankintaan , hänellä on oikeus hyvitykseen, mikäli on omalla toiminnallaan esim. Kodinhoidollla tai lastenhoidolla mahdollistanut toisen omaisuuden hankkimista. Sori vaan tyypit. Näin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Tämä  riippuu aivan siitä kuka on lainaa hakemassa. 

Missä tilanteessa lainojen erillisyys voisi olla palkin etu? Toki pankki saa kahdesta lainasta käsittelykulut tuplana, mutta siihen se pankin etu sitten jääkin.

No mitä haittaa pankille on kahdesta erillisestä lainasta? Pankki saa aina omansa pois. Kyllä ne siitä pitää huolen nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

No eikä katsota. Aviopari on yksi taloudellinen toimija. Ketään ei kiinnosta, kuka on maksanut mitäkin. Lainkin mukaan puolisoilla on jopa elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Se mikä ratkaisee on omistussuhteet. Toisaalta on myös tapauksia joissa mies omistaa 100 % kaiken. Vaimo on kotona , hoitaa perheen ja kodin, eikä tuo penniäkään kotiin missään vaiheessa. Eron tulessa, mikäli ei ole avioehtoa. Hän saa puolet avio-oikeuden perusteella. Avoliiton purkautuessa kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden ja yhdessä hankittu omaisuus puolitetaan. Jos toinen ei ole osallistunut rahallisesti esim asunnon hankintaan , hänellä on oikeus hyvitykseen, mikäli on omalla toiminnallaan esim. Kodinhoidollla tai lastenhoidolla mahdollistanut toisen omaisuuden hankkimista. Sori vaan tyypit. Näin se menee.

Näin se on. 

Ja jos toinen on sekä hoitanut kodin että lapset että myös maksanut asuntolainat ja perheen syömiset, niin ei hän voi erossa saada siltä toiselta (joka ei ole hoitanut lapsia eikä kotia eikä maksanut lainaa eikä ruokia) mitään hyvitystä. On ihan oma vika, jos sekä hoitaa kodin että lapset ja myös maksaa kaiken. Ei siitä hyvityksiä erossa saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Luuletko ettei pankki ota etukäteen selvää asiakkaidensa maksukyvystä? Pankin kannaltaan on ihan sama maksaako lainaa yksi ihminen vai kymmenen. Mikäli toinen ei hoida asioistaan kyllä se toinen osaomistaja on se, joka on ongelmissa kun pankkiin myy omaisuuden alta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

No eikä katsota. Aviopari on yksi taloudellinen toimija. Ketään ei kiinnosta, kuka on maksanut mitäkin. Lainkin mukaan puolisoilla on jopa elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Se mikä ratkaisee on omistussuhteet. Toisaalta on myös tapauksia joissa mies omistaa 100 % kaiken. Vaimo on kotona , hoitaa perheen ja kodin, eikä tuo penniäkään kotiin missään vaiheessa. Eron tulessa, mikäli ei ole avioehtoa. Hän saa puolet avio-oikeuden perusteella. Avoliiton purkautuessa kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden ja yhdessä hankittu omaisuus puolitetaan. Jos toinen ei ole osallistunut rahallisesti esim asunnon hankintaan , hänellä on oikeus hyvitykseen, mikäli on omalla toiminnallaan esim. Kodinhoidollla tai lastenhoidolla mahdollistanut toisen omaisuuden hankkimista. Sori vaan tyypit. Näin se menee.

Avioliiton päättyessä jaetaan kummankin netto-omaisuus puoliksi, sillä ei ole merkitystä että onko oamisuus hankittu ennen avioliittoa vai sen aikana, vain avioliiton jälkeen hankittu omaisuus jää laskelmista pois.

Eli jos naisella on vaikka aikaisemmasta elämästä 400 tonnin asunto ja sitten heillä on mihen kanssa  åuoliksiyhteinen 400 tonnin asunto. Erossa naisen omaisuus 600 tonnia ja mihen 200 tonnia, yhteensä siis 800 tonnia ja puoliksi jaettuna 400 tonnia, eli nainen maksaa miehelle tasinkoa 200 tonnia. Käytännössä nainen siis saa pitää oman aikasemmin omistamansa asunnon ja tämä yhdessä hankittu menee miehelle.

Tällaisessa tilanteessa avioehto on aika kohtuullinen toimenpide, jos sillä rajataan tuo naisen aikaisemmin omistama asunto avio-oikeuden ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Luuletko ettei pankki ota etukäteen selvää asiakkaidensa maksukyvystä? Pankin kannaltaan on ihan sama maksaako lainaa yksi ihminen vai kymmenen. Mikäli toinen ei hoida asioistaan kyllä se toinen osaomistaja on se, joka on ongelmissa kun pankkiin myy omaisuuden alta.

Voi voi kun kuule pankillakkaan ei ole mitään kristallipalloa. Ajattele tilanne että toinen velallinen menettää työkykynsä. Erillisissä lainoissa olisi suurempi riski että toinen laina jää maksamatta. Yhteisessä lainassa se työkykyinen maksaa kokolainan yhteisvastuullisena. Kymmenen velallisen yhteinen laina on pankille paljon pienempi riski kuin 10 erillistä lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Toisin sanoo laki eräistä yhteisomistussuhteista, jota sovelletaan avioliitossa aivan yhtä lailla näiltä osin: Viime kädessä osapuolten tarkoitus hankintahetkellä ratkaisee. Jos osapuolet haluavat poiketa siitä mikä omistussuhde paperissa lukee, siitä voidaan piiketa vain, jos jompikumpi pystyy näyttämään toteen, että osapuolten tarkoitus omistussuhteiden määrittämisessä poikkesi _omaisuuden hankintahetkellä_ siitä, mitä papereihin kirjattiin. Sillä ei ole väliä, mitä kumpikin jälkeenpäin kustantaa. Vapaaehtoisesti omistussuhteita voi toki sopia miten vain, mutta sillä voi olla veroseuraamuksia, ellei omaisuus siirry verovapaasti tasinkona. T. Juristi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

No höpö höpö.

Mitens muuten kun maksan aviomieheni ruoan ravintolassa tai ostan kaupasta ruokaa ja juomaa myös hänelle niin kyseessähän on lahja eli mieheni maksaa sitten lahjaveron ja voi hyvä tavaton ne kukat synttärilahjaksi...