Ero ja asuntolaina: Jos toinen puoliso on aina lyhentänyt asuntolainan ja toinen maksanut muut asumisen kulut. Miten jaetaan omistussuhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on pitkä avioliitto eikä avioehtoa, ei ole mitään merkitystä sillä, kenen nimissä omaisuus on, mitä kumpikin on maksanut ja onko toisella ylipäänsä ollut tuloja avioliiton aikana. Suomen lain mukaan omaisuus jaetaan avioerossa joka tapauksessa tällöin tasan. Vain perintönä ja lahjana saatu omaisuus jätetään tasajaon ulkopuolelle, jos testamentissa tai lahjakirjassa on sanottu, että puolisolla ei ole avio-oikeutta ko. omaisuuteen.

Ja jos tällä perinnöllä maksetaan vaikka sitä lainaa, se vaikuttaa tasajakoon.

Silloin on kyllä syytä kirjoituttaa vaikka pankin lakimiehellä paperi, että osuus x asunnosta katsotaan erossa perinnön sijaan hankituksi omaisuudeksi.

Ei ole avioehtoa. Hyvä vaan että on keskustelua erilaisista tilanteista. Saa useampi apua tästä.

Ap

Jos asunnon omistussuhde on paperilla (kauppakirjassa) 50/50, niin se käytännössä pitää aina. Silloin ei kannata toisen osapuolen yksin maksaa koko lainaa, jos haluaa erossa saada isomman omistusosuuden asunnosta. Oli sitten avoliitto tai avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on pitkä avioliitto eikä avioehtoa, ei ole mitään merkitystä sillä, kenen nimissä omaisuus on, mitä kumpikin on maksanut ja onko toisella ylipäänsä ollut tuloja avioliiton aikana. Suomen lain mukaan omaisuus jaetaan avioerossa joka tapauksessa tällöin tasan. Vain perintönä ja lahjana saatu omaisuus jätetään tasajaon ulkopuolelle, jos testamentissa tai lahjakirjassa on sanottu, että puolisolla ei ole avio-oikeutta ko. omaisuuteen.

Älä välitä väärää tietoa. Jos nimissäni on minulle rakas mökki, urheiluauto tai ihan mitä vaan ja tarpeeksi irtorahaa tasingon maksamiseen, saan eron hetkellä pitää mökin tai auton. Jos nämä kaikki olisivat vastaavasti puolisoni nimissä, en voisi niitä itselleni vaatia, jos hän päättäisi maksaa tasingon rahalla.

Joo, olet oikeassa siinä, että enemmän omistava voi päättää, minkä osan omaisuudesta hän pitää itsellään ja mitä hän antaa tasinkona puolisolleen. Minä ajattelin vastauksessani vain omaisuuden arvoa: erossa kumpikin saa arvoltaan yhtä paljon omaisuutta ihan siitä riippumatta, kenen nimissä se on ja kumpi sen on maksanut.

30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

On eri asia yhteisymmärryksessä sopia poikkeavasta omaisuuden jaosta kuin että, toinen haluaa jakaa omaisuuden toisen kuin paperilla ja toinen ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole avioehtoa. Hyvä vaan että on keskustelua erilaisista tilanteista. Saa useampi apua tästä.

Ap

Onko jommallakummalla puolisolla velkaa tai muuta omaisuutta asunnon lisäksi? Onko jompikumpi puolisoista saanut lahjan tai perinnön, jossa puolison avio-oikeus on suljettu pois? Nämä ovat vielä olennaisia juttuja sen selvittämiseksi, miten omaisuus jaetaan erossa.

Jos lähdette asiasta riitelemään, niin voi tilanteesta tulla sellainen, että se päätyy siihen samaan 50/50 jos kumpikaan ei anna periksi. Ja lisäksi tulee sitten lasku lakimieheltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on pitkä avioliitto eikä avioehtoa, ei ole mitään merkitystä sillä, kenen nimissä omaisuus on, mitä kumpikin on maksanut ja onko toisella ylipäänsä ollut tuloja avioliiton aikana. Suomen lain mukaan omaisuus jaetaan avioerossa joka tapauksessa tällöin tasan. Vain perintönä ja lahjana saatu omaisuus jätetään tasajaon ulkopuolelle, jos testamentissa tai lahjakirjassa on sanottu, että puolisolla ei ole avio-oikeutta ko. omaisuuteen.

Älä välitä väärää tietoa. Jos nimissäni on minulle rakas mökki, urheiluauto tai ihan mitä vaan ja tarpeeksi irtorahaa tasingon maksamiseen, saan eron hetkellä pitää mökin tai auton. Jos nämä kaikki olisivat vastaavasti puolisoni nimissä, en voisi niitä itselleni vaatia, jos hän päättäisi maksaa tasingon rahalla.

Joo, olet oikeassa siinä, että enemmän omistava voi päättää, minkä osan omaisuudesta hän pitää itsellään ja mitä hän antaa tasinkona puolisolleen. Minä ajattelin vastauksessani vain omaisuuden arvoa: erossa kumpikin saa arvoltaan yhtä paljon omaisuutta ihan siitä riippumatta, kenen nimissä se on ja kumpi sen on maksanut.

30

Rahallahan näistä yleensä tosiaan selviää. Jos on rakkaita omaisuus osia niin siinäpä hän sitten maksat. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Kannattaa kuitenkin huomata, että asunnon omistussuhde ja lainan jakosuhde on eri asiat. Se mitä lainapaperissa lukee ei suoraan vaikuta asunnon omistussuhteeseen. Asunnon kauppakirjaan merkitään se asunnon omistussuhde (jos ei ole merkitty mitään ja on molempien nimet omistajina, niin se on 50/50). Vaikka asunto olisi 50/50, niin laina voi olla erilliset lainat 70/30 (riippuen vakuuksista pankki suostuu tällaiseen tai ei suostu).

Meillä minä maksan molempien nimissä olevan asunnon kaikki lainanlyhennykset, ja avovaimo maksaa muita laskuja.

Parempituloisena tämä järjestely sopii itselleni vallan mainiosti.

Jos meille joskus tulisi ero, niin en tosiaan lähtisi vaatimaan mitään hyvityksiä avovaimoni puolelta (vaikka nyt joka kuukausi enemmän maksankin yhteisiä kuluja). Kämppä menisi sitten varmaan myyntiin, ja saatu summa jaettaisiin 50/50 jaolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

Juurihan tuossa ylhäällä yksi vastaaja kertoo tilanteesta, jossa erossa työtön mies vapaaehtoisesti luopui hänelle lain mukaan kuuluvasta osuudesta asunnosta.

Joillakin käsitys oikeudenmukaisuudesta menee avioerossakin oman edun edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on nimiperiaate, eli se kenen nimissä omaisuus on se on hänen omaisuuttaan. Tätä ei mikään oikeus muutu mihinkään. Moni tässä puhuu tässä, että osituksen kohtuullistamisesta tietyissä tilanteissa. Tämä yleensä rajoittaa puolison tasinko-oikeutta, eli ei muuta omistusoikeuksia. Ja sitä paitsi tilanteessa jossa toinen maksaa lainan ja toinen juoksevat kulut, niin siinä ei ole syitä kohtuullistaa tasinko-oikeutta sillä kumpikin ovat osallistuneet yhteisiin talouden menoihin. 

Minä omistin vanhempani kanssa ensiasuntoni puoliksi. Meille tuli välirikko, ja jouduin oikeuden kautta hakemaan omaisuuden jakamista, kun halusin muuttaa. Tuolloin lakimies painotti, että pitää pystyä myös osoittamaan kumpi asunnon on maksanut, muutoin jako voi olla jotain muuta kuin se, mitä on paperilla. Suoraan tämä ei ole vertailukelpoinen avioliittoon tietenkään, koska silloin monesti laina on yhteinen ja on elatusvelvollisuudet ja avioehto voi määrittää myös omistuksia.

Vanhempien ja aikuisen lapsen suhde on juridisesti täysin eri asia kuin aviopuolisoiden välinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Kannattaa kuitenkin huomata, että asunnon omistussuhde ja lainan jakosuhde on eri asiat. Se mitä lainapaperissa lukee ei suoraan vaikuta asunnon omistussuhteeseen. Asunnon kauppakirjaan merkitään se asunnon omistussuhde (jos ei ole merkitty mitään ja on molempien nimet omistajina, niin se on 50/50). Vaikka asunto olisi 50/50, niin laina voi olla erilliset lainat 70/30 (riippuen vakuuksista pankki suostuu tällaiseen tai ei suostu).

Niin? Kirjoitin että riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi, mitä et ymmärtänyt?

Tämän LISÄKSI kirjoitin miten meillä on laina sovittu oankin kanssa. Tämä ei poista sitä mitä kirjoitin ensimmäiseksi. Kannattaa huomata että laina voi olla myös yhteinen, jolloin se ei olu puoliksi, tai 70/30, vaan se on yhteinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

Vaikka ihan siitä syystä ettei halua jotain toiselle kuulunutta. 

Tältä palstalta kannattaa selvästi kysyä lainopillisia neuvoja. Jos toinen on maksanut kaikki lainanlyhennykset, on hänen sukunsa kolmanteen polveen asti oikeutettu asunto-osakeyhtiön osakkeisiin. Jos kyseessä on kiinteistö, omistus kuuluu sille, joka on ostanut elintarvikkeet ja hammastahnat talouteen.

https://antti-juhani.kaijanaho.fi/newblog/archives/2299