Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ero ja asuntolaina: Jos toinen puoliso on aina lyhentänyt asuntolainan ja toinen maksanut muut asumisen kulut. Miten jaetaan omistussuhde?

Vierailija
13.07.2019 |

Eli toinen on parikymmentä vuotta maksanut lapsiperheen asuntolainan kokonaan 600-1000€/kk ja toinen maksanut veden, sähkön, jätemaksut, puhelimet. Niin meneekö se eroa ajatellen tasan vai kuuluuko asuntolainan lyhentäneelle isompi omistussuhde talosta? Papereissa 50/50.

Kommentit (144)

Vierailija
101/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Käytännössä ei päädytä muuhun kuin tuohon 50/50, joka on papereissa!

Sinä muistelet nyt tapausta, jossa ei ole avioehtoa ja jossa toinen omistaa kaiken 100%, vaikka toinen on maksanut ns. juoksevia kuluja. Silloin syntyy erossa tilanne, jossa se kaiken omistava voi kyseenalaistaa toisen oikeuden jaettavaan omaisuuteen. Mutta jos papereihin on kirjattu 50/50, niin se ei muutu.

Harvoin avioliitossa pennilleen syynätään, kumpi on maksanut mitäkin.

Yhteiseen pesään tuo kumpikin rahaa ja kumpikin sitä käyttää, vaikka omat tilit olisikin.

Erotilanteessa omaisuus sitten jaetaan tasan.

Yhden tapauksen tiedän, että pihalle potkittu aviomies ei saanut mitään(paitsi henkilökohtaiset tavarat) ja hän tyytyi siihen.

Mies ei ollut avioliiton aikana ansainnut juuri mitään ja pisti nekin kurkusta alas.

Vierailija
102/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Sehän on aina pankin etu että lainassa on useampia velvollisia. Pankille on ilman muuta parempi että laina on yhteinen eikä erillisiä.

Tämä  riippuu aivan siitä kuka on lainaa hakemassa. 

Missä tilanteessa lainojen erillisyys voisi olla palkin etu? Toki pankki saa kahdesta lainasta käsittelykulut tuplana, mutta siihen se pankin etu sitten jääkin.

No mitä haittaa pankille on kahdesta erillisestä lainasta? Pankki saa aina omansa pois. Kyllä ne siitä pitää huolen nykyisin.

No esimerkiksi puolikkaan asunnon myyminen on pankille paljon hankalampaa kuin kokonaisen asunnon myyminen. Kahdelta ulosmitattavalta saa paremmin varoja kuin yhdeltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Toisin sanoo laki eräistä yhteisomistussuhteista, jota sovelletaan avioliitossa aivan yhtä lailla näiltä osin: Viime kädessä osapuolten tarkoitus hankintahetkellä ratkaisee. Jos osapuolet haluavat poiketa siitä mikä omistussuhde paperissa lukee, siitä voidaan piiketa vain, jos jompikumpi pystyy näyttämään toteen, että osapuolten tarkoitus omistussuhteiden määrittämisessä poikkesi _omaisuuden hankintahetkellä_ siitä, mitä papereihin kirjattiin. Sillä ei ole väliä, mitä kumpikin jälkeenpäin kustantaa. Vapaaehtoisesti omistussuhteita voi toki sopia miten vain, mutta sillä voi olla veroseuraamuksia, ellei omaisuus siirry verovapaasti tasinkona. T. Juristi.

Liian koukeroista ja monimutkaista tekstiä, en ymmärtänyt. Voitko selittää saman asian rautalangasta?

Vierailija
104/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Käytännössä ei päädytä muuhun kuin tuohon 50/50, joka on papereissa!

Sinä muistelet nyt tapausta, jossa ei ole avioehtoa ja jossa toinen omistaa kaiken 100%, vaikka toinen on maksanut ns. juoksevia kuluja. Silloin syntyy erossa tilanne, jossa se kaiken omistava voi kyseenalaistaa toisen oikeuden jaettavaan omaisuuteen. Mutta jos papereihin on kirjattu 50/50, niin se ei muutu.

Harvoin avioliitossa pennilleen syynätään, kumpi on maksanut mitäkin.

Yhteiseen pesään tuo kumpikin rahaa ja kumpikin sitä käyttää, vaikka omat tilit olisikin.

Erotilanteessa omaisuus sitten jaetaan tasan.

Yhden tapauksen tiedän, että pihalle potkittu aviomies ei saanut mitään(paitsi henkilökohtaiset tavarat) ja hän tyytyi siihen.

Mies ei ollut avioliiton aikana ansainnut juuri mitään ja pisti nekin kurkusta alas.

Ositustahan ei ole mikään pakko tehdä. Voidaan erota niinkin että kumpikin pitää oman omaisuuden ja yhteinen jää edelleen yhteiseksi, tiedän tällaisenkin tapauksen. Mutta jos toinen sen osituksen haluaa, niin sitten se tehdään.

Vierailija
105/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Käytännössä ei päädytä muuhun kuin tuohon 50/50, joka on papereissa!

Sinä muistelet nyt tapausta, jossa ei ole avioehtoa ja jossa toinen omistaa kaiken 100%, vaikka toinen on maksanut ns. juoksevia kuluja. Silloin syntyy erossa tilanne, jossa se kaiken omistava voi kyseenalaistaa toisen oikeuden jaettavaan omaisuuteen. Mutta jos papereihin on kirjattu 50/50, niin se ei muutu.

Harvoin avioliitossa pennilleen syynätään, kumpi on maksanut mitäkin.

Yhteiseen pesään tuo kumpikin rahaa ja kumpikin sitä käyttää, vaikka omat tilit olisikin.

Erotilanteessa omaisuus sitten jaetaan tasan.

Yhden tapauksen tiedän, että pihalle potkittu aviomies ei saanut mitään(paitsi henkilökohtaiset tavarat) ja hän tyytyi siihen.

Mies ei ollut avioliiton aikana ansainnut juuri mitään ja pisti nekin kurkusta alas.

Ositustahan ei ole mikään pakko tehdä. Voidaan erota niinkin että kumpikin pitää oman omaisuuden ja yhteinen jää edelleen yhteiseksi, tiedän tällaisenkin tapauksen. Mutta jos toinen sen osituksen haluaa, niin sitten se tehdään.

Jos ositus jää avioerossa tekemättä, niin tulee ongelmia kun toinen osapuoli kuolee tai menee uusiin naimisiin ja ottaa avioeron. 

Jos ositusta ei ole tehty, niin kuolintapauksessa se merkitään perukirjaan ja ositus joudutaan setvimään samalla kun tehdään perunkirjoitus ja perinnönjako. Tai tosiaan sen toisen avioliiton avioeron yhteydessä on jo todella monimutkainen tilanne, jos siinä erossa joudutaan setvimään sekä ekan liitos ositus että tokan liiton ositus.

Vierailija
106/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Juuri näin. Se mitä siellä paperissa lukee on samantekevää, vaan tärkeintä kuka sen on maksanut ja mikä on molempien maksukyky.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

Jos ei koe olevansa oikeutettu toisen omaisuuteen, niin voi jättää vaatimatta tasinkoa. Jos omaisuus on vaikka yritys, niin sitä sen jakaminen on hankalaa ja samlalla voisi mennä puolisolta elinkeino ja se olisi huono juttu yhteisille lapsille jne.

Vierailija
108/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Juuri näin. Se mitä siellä paperissa lukee on samantekevää, vaan tärkeintä kuka sen on maksanut ja mikä on molempien maksukyky.

Provon yllä pito pitää osata lopettaa ajoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tule mieleen yhtään tapausta, jossa avioliitto on jatkunut yli vuoden (ja/tai on yhteisiä lapsia) ja se enemmän maksanut saisi erossa enemmän (jos ei ole avioehtoa). 

Kyllä se niin menee, että jos ei ole avioehtoa, niin omaisuus menee puoliksi vaikka toinen olisi maksanut liiton aikana melkein kaikki yhteiset jutut.

Vierailija
110/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Käytännössä ei päädytä muuhun kuin tuohon 50/50, joka on papereissa!

Sinä muistelet nyt tapausta, jossa ei ole avioehtoa ja jossa toinen omistaa kaiken 100%, vaikka toinen on maksanut ns. juoksevia kuluja. Silloin syntyy erossa tilanne, jossa se kaiken omistava voi kyseenalaistaa toisen oikeuden jaettavaan omaisuuteen. Mutta jos papereihin on kirjattu 50/50, niin se ei muutu.

Harvoin avioliitossa pennilleen syynätään, kumpi on maksanut mitäkin.

Yhteiseen pesään tuo kumpikin rahaa ja kumpikin sitä käyttää, vaikka omat tilit olisikin.

Erotilanteessa omaisuus sitten jaetaan tasan.

Yhden tapauksen tiedän, että pihalle potkittu aviomies ei saanut mitään(paitsi henkilökohtaiset tavarat) ja hän tyytyi siihen.

Mies ei ollut avioliiton aikana ansainnut juuri mitään ja pisti nekin kurkusta alas.

Ositustahan ei ole mikään pakko tehdä. Voidaan erota niinkin että kumpikin pitää oman omaisuuden ja yhteinen jää edelleen yhteiseksi, tiedän tällaisenkin tapauksen. Mutta jos toinen sen osituksen haluaa, niin sitten se tehdään.

Jos ositus jää avioerossa tekemättä, niin tulee ongelmia kun toinen osapuoli kuolee tai menee uusiin naimisiin ja ottaa avioeron. 

Jos ositusta ei ole tehty, niin kuolintapauksessa se merkitään perukirjaan ja ositus joudutaan setvimään samalla kun tehdään perunkirjoitus ja perinnönjako. Tai tosiaan sen toisen avioliiton avioeron yhteydessä on jo todella monimutkainen tilanne, jos siinä erossa joudutaan setvimään sekä ekan liitos ositus että tokan liiton ositus.

Mitä ihmettä horiset? Jos erossa kumpikin on pitänyt omaisuutensa yhteisellä sopimuksella, niin se on siinä. Ei sitä tarvi enää koskaan setviä jälkikäteen millään tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

No höpö höpö.

Mitens muuten kun maksan aviomieheni ruoan ravintolassa tai ostan kaupasta ruokaa ja juomaa myös hänelle niin kyseessähän on lahja eli mieheni maksaa sitten lahjaveron ja voi hyvä tavaton ne kukat synttärilahjaksi...

Pöh. Normaali eläminen ei ole lahjoittamista. Saahan sitä elättää käytännössä ketä vaan. Eivätkä rahallisesti vähäiset lahjat kiinnosta ketään.

Mutta sellainen omaisuus, joka menee verottajankin tietouteen, kuten asunnot, osakkeet jne on eri juttu. Siinä on ihan euromäärät paljonko voi lahjoittaa.

Vierailija
112/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Toisin sanoo laki eräistä yhteisomistussuhteista, jota sovelletaan avioliitossa aivan yhtä lailla näiltä osin: Viime kädessä osapuolten tarkoitus hankintahetkellä ratkaisee. Jos osapuolet haluavat poiketa siitä mikä omistussuhde paperissa lukee, siitä voidaan piiketa vain, jos jompikumpi pystyy näyttämään toteen, että osapuolten tarkoitus omistussuhteiden määrittämisessä poikkesi _omaisuuden hankintahetkellä_ siitä, mitä papereihin kirjattiin. Sillä ei ole väliä, mitä kumpikin jälkeenpäin kustantaa. Vapaaehtoisesti omistussuhteita voi toki sopia miten vain, mutta sillä voi olla veroseuraamuksia, ellei omaisuus siirry verovapaasti tasinkona. T. Juristi.

No itse asiassa, juristi hyvä, juurikin riitaisessa omaisuuden jaossa, missä itse olin osapuolena, tätä lakia sovellettiin ja kaikki maksut, lainan lyhennykset jne piti todistaa kuitein, kun tilanne meni niin hankalaksi. Kyse ei kyllä ollut avioliiton päättymisestä, joten tässä ei tullut avioliiton säädökset harkittavaksi. Mutta se omistussuhdepaperi todella piti pilkulleen todistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tule mieleen yhtään tapausta, jossa avioliitto on jatkunut yli vuoden (ja/tai on yhteisiä lapsia) ja se enemmän maksanut saisi erossa enemmän (jos ei ole avioehtoa). 

Kyllä se niin menee, että jos ei ole avioehtoa, niin omaisuus menee puoliksi vaikka toinen olisi maksanut liiton aikana melkein kaikki yhteiset jutut.

Ei kyllä mene. Tiedän tapauksen jossa mies jäi tyhjän päälle (ei lapsia, avioliitto) kun omaisuus oli naisen nimissä ja hänellä oli kuitit näyttää millä rahoilla ne oli hankittu ja miehellä pitkiä työttömyysjaksoja ja pienipalkkaista pätkätöitä. Ei avioehtoa.

Mies sai muutaman tonnin ja sekin kohdistui johonkin remppaan. Ja tätä puitiin kahdessa tuomioistuimessa.

Vierailija
114/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule mieleen yhtään tapausta, jossa avioliitto on jatkunut yli vuoden (ja/tai on yhteisiä lapsia) ja se enemmän maksanut saisi erossa enemmän (jos ei ole avioehtoa). 

Kyllä se niin menee, että jos ei ole avioehtoa, niin omaisuus menee puoliksi vaikka toinen olisi maksanut liiton aikana melkein kaikki yhteiset jutut.

Ei kyllä mene. Tiedän tapauksen jossa mies jäi tyhjän päälle (ei lapsia, avioliitto) kun omaisuus oli naisen nimissä ja hänellä oli kuitit näyttää millä rahoilla ne oli hankittu ja miehellä pitkiä työttömyysjaksoja ja pienipalkkaista pätkätöitä. Ei avioehtoa.

Mies sai muutaman tonnin ja sekin kohdistui johonkin remppaan. Ja tätä puitiin kahdessa tuomioistuimessa.

Linkkaa ratkaisu. Olisi kyllä niin harvinainen tapaus että se uutisoitu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli lainapaperissa 50/50, mutta koska ex-mies oli tehnyt muutamia isompia kertalyhennyksiä lainaan, oma asianajaja varoitti, että mies voi oikeudessa vedota näihin ja saada isomman omistuksen. Ei kuitenkaan näin tehnyt, ja kämppä jaettiin tasan.

Eikö olisi ollut reilua, että olisit luopunut osasta ihan oma-aloitteisesti? Ymmärrän toki ahneuden ja kostonhalun tunteet, mutta itse ainakin nukun yöni paremmin, kun asiat ovat menneet reilusti.

Vierailija
116/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

Kaikki eivät ole lompakkoloisia. Sinä taidat olla, kun et muuta pysty näkemään.

Vierailija
117/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Toisin sanoo laki eräistä yhteisomistussuhteista, jota sovelletaan avioliitossa aivan yhtä lailla näiltä osin: Viime kädessä osapuolten tarkoitus hankintahetkellä ratkaisee. Jos osapuolet haluavat poiketa siitä mikä omistussuhde paperissa lukee, siitä voidaan piiketa vain, jos jompikumpi pystyy näyttämään toteen, että osapuolten tarkoitus omistussuhteiden määrittämisessä poikkesi _omaisuuden hankintahetkellä_ siitä, mitä papereihin kirjattiin. Sillä ei ole väliä, mitä kumpikin jälkeenpäin kustantaa. Vapaaehtoisesti omistussuhteita voi toki sopia miten vain, mutta sillä voi olla veroseuraamuksia, ellei omaisuus siirry verovapaasti tasinkona. T. Juristi.

No itse asiassa, juristi hyvä, juurikin riitaisessa omaisuuden jaossa, missä itse olin osapuolena, tätä lakia sovellettiin ja kaikki maksut, lainan lyhennykset jne piti todistaa kuitein, kun tilanne meni niin hankalaksi. Kyse ei kyllä ollut avioliiton päättymisestä, joten tässä ei tullut avioliiton säädökset harkittavaksi. Mutta se omistussuhdepaperi todella piti pilkulleen todistaa.

Eli teidän tilanteessa ei ollut avioliitosta kyse, näin ollen ei myöskään puolisoiden välistä elatusvelvollisuutta. Jos esim. laitettu 50/50 omistussuhde avioliiton aikana ja toinen ei lainaa lyhennä, ei väliä pääsääntöisesti. Useinhan näin tehdään juuri jotta turvattaisiin kotiinjäävän puolison tilanne. Se joka väittää, että tarkoitus ei ole ollutkaan 50/50 hankintahetkellä, joutuu todistamaan sen. Miten, se onkin sitten eri kysymys. Koska tiliotteilla ei suurtakaan merkitystä, niin monesti mennään henkilötodisteluun. Mitä puolisot puhuneet muille henkilöille, jne. 

Sinun tapauksessa ilmeisesti kyse siitä, että yhteisomistus, ei avioliittoa, ja toinen osapuoli tekee väitteen omistussuhteista. Silloin on selvää, että tositteilla on merkitystä (ei elatusvelvollisuutta, ei yhteistä taloutta). Jos ostettu serkun kanssa mökki 50/50 ja serkku maksanut väitteensä mukaan kaikki kustannukset, sinä et mitään, niin tositteisiinhan siinä mennään. Katsotaan pitääkö serkun väite paikkaansa vai sinun, että oletkin maksanut. Tilanne siis täysin eri kuin tässä ketjussa. 

T. Toinen juristi

Vierailija
118/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Käytännössä ei päädytä muuhun kuin tuohon 50/50, joka on papereissa!

Sinä muistelet nyt tapausta, jossa ei ole avioehtoa ja jossa toinen omistaa kaiken 100%, vaikka toinen on maksanut ns. juoksevia kuluja. Silloin syntyy erossa tilanne, jossa se kaiken omistava voi kyseenalaistaa toisen oikeuden jaettavaan omaisuuteen. Mutta jos papereihin on kirjattu 50/50, niin se ei muutu.

Harvoin avioliitossa pennilleen syynätään, kumpi on maksanut mitäkin.

Yhteiseen pesään tuo kumpikin rahaa ja kumpikin sitä käyttää, vaikka omat tilit olisikin.

Erotilanteessa omaisuus sitten jaetaan tasan.

Yhden tapauksen tiedän, että pihalle potkittu aviomies ei saanut mitään(paitsi henkilökohtaiset tavarat) ja hän tyytyi siihen.

Mies ei ollut avioliiton aikana ansainnut juuri mitään ja pisti nekin kurkusta alas.

Ositustahan ei ole mikään pakko tehdä. Voidaan erota niinkin että kumpikin pitää oman omaisuuden ja yhteinen jää edelleen yhteiseksi, tiedän tällaisenkin tapauksen. Mutta jos toinen sen osituksen haluaa, niin sitten se tehdään.

Jos ositus jää avioerosoasa tekemättä, niin tulee ongelmia kun toinen osapuoli kuolee tai menee uusiin naimisiin ja ottaa avioeron. 

Jos ositusta ei ole tehty, niin kuolintapauksessa se merkitään perukirjaan ja ositus joudutaan setvimään samalla kun tehdään perunkirjoitus ja perinnönjako. Tai tosiaan sen toisen avioliiton avioeron yhteydessä on jo todella monimutkainen tilanne, jos siinä erossa joudutaan setvimään sekä ekan liitos ositus että tokan liiton ositus.

Mitä ihmettä horiset? Jos erossa kumpikin on pitänyt omaisuutensa yhteisellä sopimuksella, niin se on siinä. Ei sitä tarvi enää koskaan setviä jälkikäteen millään tavalla.

Et ilmeisesti kovin paljoa ole perehtynyt avioliittolakiin tai perintökaareen.... Itse tehnyt mm. perunkirjoituksia ja perinnönjakoja vuodessa noin 50 kpl 20 vuoden ajan, joten hieman on pohjaa.

Kaikkein karseimpia työn kannalta on perunkirjoitukset, joissa ositusta ei ole tehty -20 luvulta alkaen (on erottu, uusia kuolemia, uusia naimisiinmenoja, uusia lapsia). Alapa tekeen perukirjaa, koska siellä on niitä osituksia tekemättä. Suht helppo on soitella aiemmille puolisoille, jos sattuvat olemaan elossa ja kysyä osituksista. Jos on tehty, mutta ilman paperia, teen paperin allekirjoitettavaksi, jossa aikaisempi puoliso allekirjoittaa paperin, että jako hoidettu suullisesti ja ei vaatimuksia tätä minun työnalla olevaa kuolinpesää kohtaan. Se toimitetaan myös verottajalle. 

JOTEN ihmiset, tehkää ne osituspaperinne vaikka ruutulapulle. Kunhan semmoinen jostan vain löytyisi. 

Ei siinä mitään, minä kyllä hoitelen paperit kuntoon, mutta luonnollisesti asioiden selvittely maksaa. Kaikki pääsisivät helpommalla kun paperit olisi kunnossa.

F (asianajaja)

Vierailija
119/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä horiset? Jos erossa kumpikin on pitänyt omaisuutensa yhteisellä sopimuksella, niin se on siinä. Ei sitä tarvi enää koskaan setviä jälkikäteen millään tavalla.

Kyllä pitää setviä viimeistään toisen kuoltua, jos tästä ei ole tehty paperia. Kumpikin puoliso voi kyllä pitää oman omaisuutensa yhteisellä sopimuksella, mutta on todella tärkeää tehdä paperi, jossa tämä todetaan ja jonka molemmat puolisot allekirjoittavat. Silloin ositus on tehty eikä sitä tarvitse enää myöhemmin setviä.

Vierailija
120/144 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ole kyllä itse kuullut tapauksista, jossa kaksi henkilöä maksaisi lainaa, vaan se menee aina yhdeltä tililtä tai yhteiseltä.

Me ostimme asunnon 50/50 ja kummallakin oli täysin oma asuntolainansa. Samasta pankista kyllä, koska se tarjosi parhaat ehdot, mutta olisivat voineet olla myös eri pankeista. Toisella meistä oli enemmän ennakkosäästöjä ja paljon pienempi laina, joten maksoi myös lainansa loppuun nopeasti. Toinen maksoi sitten omaansa muutaman vuoden pitempään.

Ei tuo niin harvinaista ole.

Voi myös olla että pankki ei suostu muuhun kuin omiin lainoihin, toisin kuin meillä, me emme saaneet taas omia lainoja, vaan pankki vaati lainan ehdoksi että laina on yhteinen laina.

Esimerkiksi tilanne jossa toinen on toista huomattavasti pienituloisempi. Pankki ei välttämättä kelpuuta yhteen taloon, jossa se talo toimii osaltaan yhtenä vakuutena(taloa ei voi halkaista), kahta eri lainaa, eli tällöin ei voi ottaa toinen 10 000 euroa lainaa, ja toinen samaan taloon 120 00 euroa lainaa, ja omistussuhteet samassa suhteessa. Se on paljon epävarmempaa.  Toisella talon omistajalla voi myös olla paremmat vakuudet, ja yhteisellä lainalla ne vakuudet ovat yhteisiä. Pankit voivat edelleen määrätä itse lainaehdoista, se menee vain sitten pankin omaan riskiin. Edelleen sukulaisuussuhteet, ja suhteet mitä kautta tahansa pankkiin vaikuttavat lainan saantiin, ja ehtoihin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kolme