Ero ja asuntolaina: Jos toinen puoliso on aina lyhentänyt asuntolainan ja toinen maksanut muut asumisen kulut. Miten jaetaan omistussuhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

No onko heillä ollut näytettävissä oleva sopimus, että toinen hoitaa suurinpiirtein vastaavalla summalla kuluja? Riitatilanteissa varmasti kumpikin väittää omaksi edukseen ja jos ei vaikka tiliotteet todista tätä, on se joka ei ole lainaa maksanut heikommalla.

Avioliiton aikana omaisuus on molempien omaa omaisuutta. Vasta avioerossa, jos ei ole poissulkevaa avioehtosopimusta, muuttuu omaisuus yhteiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä maksan molempien nimissä olevan asunnon kaikki lainanlyhennykset, ja avovaimo maksaa muita laskuja.

Parempituloisena tämä järjestely sopii itselleni vallan mainiosti.

Jos meille joskus tulisi ero, niin en tosiaan lähtisi vaatimaan mitään hyvityksiä avovaimoni puolelta (vaikka nyt joka kuukausi enemmän maksankin yhteisiä kuluja). Kämppä menisi sitten varmaan myyntiin, ja saatu summa jaettaisiin 50/50 jaolla. 

Tämähän on se tavallisin tilanne. Perhe toimii yhtenä talousyksikkönä ja kaikki kantaa kortensa kekoon. Jos erotaan se on sitten 50-50. Jos ei tätä halua ,tekee kumppaninsa kanssa avioehdon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

No jos vaikka lapset jää exän kanssa siihen taloon asumaan, niin voi luopua edullisesti tai jäädä yhteisomistajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

No eikä päädytå. Jos ja kun ei ole avioehtoa niin kaiki menee puoliksi. Sillä ei ole mitään väliä minkä verran saanut esim palkkaa toiseen verrattuna. Molemmat osallistuu kykynså esim palkan mukaan yhteisiin kuluihin. Myös kun on avioehto mutta esim omistusoikeus on 50/50 niin se on 50/50 sitå ei avioehto muuta.

Eli ap sinulle kuuluu 50% niin kuin lukee ja älä ole tyhmä ja edes mieti muuta. Hullu saa olla mutta tyhmä ei kannata koskaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Väärässä olet!

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä maksan molempien nimissä olevan asunnon kaikki lainanlyhennykset, ja avovaimo maksaa muita laskuja.

Parempituloisena tämä järjestely sopii itselleni vallan mainiosti.

Jos meille joskus tulisi ero, niin en tosiaan lähtisi vaatimaan mitään hyvityksiä avovaimoni puolelta (vaikka nyt joka kuukausi enemmän maksankin yhteisiä kuluja). Kämppä menisi sitten varmaan myyntiin, ja saatu summa jaettaisiin 50/50 jaolla. 

Hyvä homma. Taidat olla niitä fiksuja ihmisisä, jotka ymmärtävät jo lähtiessään suhteeseen, että se on ihan sinun vapaaehtoisesti solmimasi suhde, ja sillä tietämyksellä, ja sen hyväksymisellä, että puoliso tienaa vähemmän. Nolointa on lähteä parempituloisena suhteeseen pienempituloisen kanssa, ja sitten alkaa eron hetkellä itkemään että minä olen maksanut enemmän.  Johan tuo on tiedossa kun yhteiselämää aloitellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

No jos vaikka lapset jää exän kanssa siihen taloon asumaan, niin voi luopua edullisesti tai jäädä yhteisomistajaksi.

Miksi tässä kohtaa luopuisi itselleen kuuluvasta osasta exän hyväksi. Asuipa exän kanssa ketä hyvänsä. Järkevää hän tässä kohtaa olisi antaa osuus lapsille, muutenhan exä voi halutessaan myydä asunnon ja tehdä rahoilla mitä lystää. Eikä lapset hyödy mitenkään.

Eli tilanne on se, että ap on varakkaampi/parempituloinen kuin aviomiehensä. Avioehtoa heillä ei ole. Ovat ostaneet asunnon, jonka papereihin on merkitty, että omistus on 50/50. Ovat ottaneet lainen, joka on yhteinen.

Ap on ollut lasten kanssa kotona, maksellut perheen ruokia ja maksanut melkein kaikki lainan lyhennykset. Koska on halunnut tai ainakin asia on tehty yhteisymmärryksessä miehen kanssa eli tuo malli on käynyt molemmille. Nyt ovat eroamassa ja ap:ta harmittaa, että hän menettää erossa rahaa. Häntä harmittaa nyt eron tullen JÄLKIKÄTEEN, että maksoi melkein kaikki lainanlyhennykset vaikka asunto oli puoliksi ja näin tavallaan kerrytti miehen omaisuutta. Se sopi ap:lle liiton aikana hyvin (varmaan siksi, että yhteinen perhe puhaltaa yhteiseen hiileen jne..), mutta nyt jälkikäteen ap:ta kaduttaa ja hän haluaakin saada asunnon myyntitulosta isomman osan itselleen, koska on maksanut ruokia ja lainaa enemmän kuin mies.

Jälkikäteen on turha harmitella että teki asioita omasta halustaan liiton aikana. Olisit ap kieltäytynyt maksamasta perheen ruoat ja lainanlyhennykset liiton aikana. Nyt on turha itkeä kun itse toimi tyhmästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Tästähän ei ole mitään näyttöä, koska toinen on maksanut elämistä muutoin. Ei tule menemään oikeudessa läpi että toinen on kieltäytynyt lainan maksusta. Samalla tavallahan menee sitten läpi että toinen on kieltäytynyt osallistumasta juokseviin kuluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

Eroava pariskunta saa tosiaan sopia erossa omaisuuden jaosta muutenkin kuin mikä olisi lain mukaan menevä jako. Tässä ketjussa vastaajat ovat nyt lähteneet siitä, että kumpikaan puolisoista ei vapaaehtoisesti luovu siitä, mihin hänellä lain mukaan on oikeus.

Mistähän syystä kukaan luopuisi vapaaehtoisesti mistään, mihin hänellä on lain mukaan oikeus?

No jos vaikka lapset jää exän kanssa siihen taloon asumaan, niin voi luopua edullisesti tai jäädä yhteisomistajaksi.

Miksi tässä kohtaa luopuisi itselleen kuuluvasta osasta exän hyväksi. Asuipa exän kanssa ketä hyvänsä. Järkevää hän tässä kohtaa olisi antaa osuus lapsille, muutenhan exä voi halutessaan myydä asunnon ja tehdä rahoilla mitä lystää. Eikä lapset hyödy mitenkään.

Neuvo: Ei kannata koskaan luopua exän hyväksi mistään omasta. Voi tulla myöhemmin tilanne jossa asia kaduttaa. Esim. veljeni jätti pikkusummalla yhteisen talon avioerossaan exvaimolle "koska lapset". Ex vaimo meni naimisiin uuden miehen kanssa, ja nyt kun exvaimo on kuollut, eivät lapset todellakaan saa perintöä, jonka isänsä heille maksoi, eli taloa, koska leskenoikeus asua talossa kuolemaansa saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Tästähän ei ole mitään näyttöä, koska toinen on maksanut elämistä muutoin. Ei tule menemään oikeudessa läpi että toinen on kieltäytynyt lainan maksusta. Samalla tavallahan menee sitten läpi että toinen on kieltäytynyt osallistumasta juokseviin kuluihin.

Ja oikeudessa pitäisi olla todella vahvaa todistusaineistoa siitä, että henkilö on kieltäytynyt maksamasta lainaa. Todistusaineistoksi ei riitä, että näyttää tiliotteista, että rahat on mennyt vain toisen tililtä. 

Esim. meillä tiliotteiden perusteella minä olen yksin maksanut kaikki perheen ruoat ja muut arkiset tarvehankinnat kuten siivousaineet ja lakanat ja sellaiset ja vuokra ollaan maksettu puoliksi. Todellinen tilanne on kuitenkin se, että mies osaa yhtä usein ruokaa ja siivousvälineitä ym kuin minä, mutta hän maksaa kaiken aina käteisellä. Tai jos minä ostan vaikka tammikuussa imurin ja lakanat ja sellaista, niin mies usein antaa minulle tukun käteistä osallistuakseen hankintoihin. (Hän tykkää käyttää käteistä). Meillä ei ole noista käteisjutuista mitään viralliseksi kelpaavaa kirjallista toteen näytettävää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

Ei pidä paikkaansa - eroava pariskunta voi ja saa sopia omaisuudesta jaosta 50/50-jaosta poikkeavasti. Ystäväpariskunta oli vastaavassa tilanteessa jossa mies ei ollut työttömyyden takia pystynyt osallistumaan lainanmaksuun vaikka paperilla omistus oli fifty-fifty, sopivat (ihan virallisesti) että laina ja kämppä jäi vaimolle.

No niin, oletin että jokaisen oma järki leikkaa sen verran että tajuaa että yhteisellä sopimuksella voi jaon tehdä toisinkin. Kuten myös sen että en kirjoittanut mistä nuo 100 ja 0 koostuu. Ne voi olla vaikka moottoripyöriä tai veneitä, aivan sama mutta jos omaisuus jaetaan puoliksi, jostain toisen sitä pitää toiselle irrottaa. Ei se aina ole rahaa, auto tai asunto.

Mun äidille jäi aikanaan ok-talo. Isä maksoi elatusmaksut kaikki heti ja äiti maksoi vielä 30 000 isälle eli otti lainan.

Miksei kukaan nykyään toimi näin?

Puoliksi tosiaan menee omaisuus ja rahasta ei kannata riidellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on nimiperiaate, eli se kenen nimissä omaisuus on se on hänen omaisuuttaan. Tätä ei mikään oikeus muutu mihinkään. Moni tässä puhuu tässä, että osituksen kohtuullistamisesta tietyissä tilanteissa. Tämä yleensä rajoittaa puolison tasinko-oikeutta, eli ei muuta omistusoikeuksia. Ja sitä paitsi tilanteessa jossa toinen maksaa lainan ja toinen juoksevat kulut, niin siinä ei ole syitä kohtuullistaa tasinko-oikeutta sillä kumpikin ovat osallistuneet yhteisiin talouden menoihin. 

Minä omistin vanhempani kanssa ensiasuntoni puoliksi. Meille tuli välirikko, ja jouduin oikeuden kautta hakemaan omaisuuden jakamista, kun halusin muuttaa. Tuolloin lakimies painotti, että pitää pystyä myös osoittamaan kumpi asunnon on maksanut, muutoin jako voi olla jotain muuta kuin se, mitä on paperilla. Suoraan tämä ei ole vertailukelpoinen avioliittoon tietenkään, koska silloin monesti laina on yhteinen ja on elatusvelvollisuudet ja avioehto voi määrittää myös omistuksia.

Vanhempien ja aikuisen lapsen suhde on juridisesti täysin eri asia kuin aviopuolisoiden välinen suhde.

Tottakai, niinhän tuo kirjoittaja sanoikin. Mutta on tärkeää ymmärtää, että omistus ei kaikissa tapauksissa ole aukottomasti se, mitä papereissa sanotaan, jos se, joka on maksanut enemmän päättää asian riitauttaa. Vaikka täällä suurin osa tuntuu niin kuvittelevan. Ei se auta kuin palkata juristi pariksi tunniksi käymään asiaa läpi ja kertomaan faktat juuri tähän tilanteeseen soveltuen, jos haluaa tarkasti tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on nimiperiaate, eli se kenen nimissä omaisuus on se on hänen omaisuuttaan. Tätä ei mikään oikeus muutu mihinkään. Moni tässä puhuu tässä, että osituksen kohtuullistamisesta tietyissä tilanteissa. Tämä yleensä rajoittaa puolison tasinko-oikeutta, eli ei muuta omistusoikeuksia. Ja sitä paitsi tilanteessa jossa toinen maksaa lainan ja toinen juoksevat kulut, niin siinä ei ole syitä kohtuullistaa tasinko-oikeutta sillä kumpikin ovat osallistuneet yhteisiin talouden menoihin. 

Minä omistin vanhempani kanssa ensiasuntoni puoliksi. Meille tuli välirikko, ja jouduin oikeuden kautta hakemaan omaisuuden jakamista, kun halusin muuttaa. Tuolloin lakimies painotti, että pitää pystyä myös osoittamaan kumpi asunnon on maksanut, muutoin jako voi olla jotain muuta kuin se, mitä on paperilla. Suoraan tämä ei ole vertailukelpoinen avioliittoon tietenkään, koska silloin monesti laina on yhteinen ja on elatusvelvollisuudet ja avioehto voi määrittää myös omistuksia.

Vanhempien ja aikuisen lapsen suhde on juridisesti täysin eri asia kuin aviopuolisoiden välinen suhde.

Tottakai, niinhän tuo kirjoittaja sanoikin. Mutta on tärkeää ymmärtää, että omistus ei kaikissa tapauksissa ole aukottomasti se, mitä papereissa sanotaan, jos se, joka on maksanut enemmän päättää asian riitauttaa. Vaikka täällä suurin osa tuntuu niin kuvittelevan. Ei se auta kuin palkata juristi pariksi tunniksi käymään asiaa läpi ja kertomaan faktat juuri tähän tilanteeseen soveltuen, jos haluaa tarkasti tietää.

Avioliitossa puolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus eli velvollisuus maksaa puolison asumista ja ruokaa jos puoliso ei itse niitä maksa. Siitä ei voi vaatia jälkikäteen erossa hyvitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Puhut nyt kyllä ihan omasta mielestäsi temmattuja asioita.

Jos sopimus on ollut ja se on näytettävissä, että toinen maksaa x maksut ja toinen lainan ja se on sovittu asia, niin ei sitä erotilanteessa voi enää lähteä muuttamaan. 

Ja jos vielä on perheessä lapsia, ja jos oletetaan että kotivanhemman roolissa ollut henkilö on maksanut vähemmän niin mitä todennäköisesti oikeus tulee katsomaan talon omistuksen olevan yhä se 50/50.

Suomi ei ole niinkuin ameriikka, jossa paras puhuja voittaa. 

Ja ei tarvitse siis todellakaan olla mitään erillistä sopimusta kirjoitettuna jossa sovitaan että toinen maksaa lainaa ja toinen elämistä muutoin. Riittää että asunnon omistussuhde on puoliksi.

Meillä esim. ei ole 50/50 lainaa, jolloin molemmilla olisi oma puolikas, eli 200 000:sta, molemmilla satkut, vaan meillä on yhteinen laina, jolloin jos toinen ei sitä maksa, niin toisen se on maksettava. Pankkia ei kiinnosta kumpi maksaa ja mitä maksaa, vaikka erottaisiinkin, vaan laina säilyy yhteisenä, ellemme itse tee asialle jotain. Asunto on eron jälkeen tietenkin pakko jakaa 50/50, koska sitä on vaikea yhdessä omistaa hamaan tappiin. Tietenkin jompikumpi ostaa tuon 50, jotta se on sen jälkeen hänen 100 prosenttisesti, tai sitten myydään talo yhdessä pois. Ei mitään väliä kumpi näkyy maksajana pankille. Jos asia on asuntoa enemmän maksanutta häirinnyt, niin ei olisi pitänyt koskaan kirjoitella tuollaisia sopimuksia. Sopimus on sopimus vaikka se jälkikäteen harmittaisikin.

Jos tilanne on se, että toinen kieltäytyy maksamasta enää lainaa ja laina on kummankin nimiin otettu, ja sama henkilö maksaa vielä puolet tai suurimman osan asunnon kuluista niin silloinhan on jo näyttöä siitä, että vain yksi henkilö on maksanut toisen kieltäytyessä maksamisesta. Tällöin henkilö voi saada oikeuden kautta itselleen korvausta.

Kyse ei kuitenkaan ole tuo tilanne, vaan että AP on ymmärrykseni mukaan sopinut tilanteen, jossa toinen maksaa lainan ja toinen asunnon muut kulut. Tällöin voidaan katsoa, että henkilöt ovat yhteisymmärryksessä maksaneet asiat näin joten talon omistaminen menee 50/50. Tottakai se, joka on lainan antanut ei välitä pätkääkään siitä, kuka sen maksaa kunhan se on maksettu, mutta jos oikeudessä lähdetään riitelemään talon omistuksesta ja lainasta, niin sehän on sitten ihan eri asia. 

Verottajaa voi myös kiinnostaa, jos toinen on maksanut koko lainan ja silti omistus on 50/50 siinä tapauksessa, että pariskunta eroaa. Se voidaan katsoa nimittäin lahjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on nimiperiaate, eli se kenen nimissä omaisuus on se on hänen omaisuuttaan. Tätä ei mikään oikeus muutu mihinkään. Moni tässä puhuu tässä, että osituksen kohtuullistamisesta tietyissä tilanteissa. Tämä yleensä rajoittaa puolison tasinko-oikeutta, eli ei muuta omistusoikeuksia. Ja sitä paitsi tilanteessa jossa toinen maksaa lainan ja toinen juoksevat kulut, niin siinä ei ole syitä kohtuullistaa tasinko-oikeutta sillä kumpikin ovat osallistuneet yhteisiin talouden menoihin. 

Minä omistin vanhempani kanssa ensiasuntoni puoliksi. Meille tuli välirikko, ja jouduin oikeuden kautta hakemaan omaisuuden jakamista, kun halusin muuttaa. Tuolloin lakimies painotti, että pitää pystyä myös osoittamaan kumpi asunnon on maksanut, muutoin jako voi olla jotain muuta kuin se, mitä on paperilla. Suoraan tämä ei ole vertailukelpoinen avioliittoon tietenkään, koska silloin monesti laina on yhteinen ja on elatusvelvollisuudet ja avioehto voi määrittää myös omistuksia.

Vanhempien ja aikuisen lapsen suhde on juridisesti täysin eri asia kuin aviopuolisoiden välinen suhde.

Tottakai, niinhän tuo kirjoittaja sanoikin. Mutta on tärkeää ymmärtää, että omistus ei kaikissa tapauksissa ole aukottomasti se, mitä papereissa sanotaan, jos se, joka on maksanut enemmän päättää asian riitauttaa. Vaikka täällä suurin osa tuntuu niin kuvittelevan. Ei se auta kuin palkata juristi pariksi tunniksi käymään asiaa läpi ja kertomaan faktat juuri tähän tilanteeseen soveltuen, jos haluaa tarkasti tietää.

Avioliitossa puolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus eli velvollisuus maksaa puolison asumista ja ruokaa jos puoliso ei itse niitä maksa. Siitä ei voi vaatia jälkikäteen erossa hyvitystä.

No kuka tässä on nyt mitäkin vaatimassa? Jos aloittaja on maksanut enemmän lainoja, tottakai riippuen avioehdosta jne hän voi vaatia isompaa osaa asunnosta. Eri asia on kuinka asia käytännössä ratkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

No se on eri keissi sitten, vaan ihan yleisesti kun jaetaan jotain arvokkaampaa, voidaan vedota siihen, kuka sen tosiasiassa on maksanut. Vaikka paperissa olisi mitä.

Mitä hyötyä olisi selvittää omissuhteita omaisuudesta, joka on jokatapauksessa menossa puoliksi, riippumatta että kumman ne ovat? Avioerossa omaisuus jaettaan tasan, se on ihan sama että onko omistussuhteet olleet 0-100 vai 50-50, se on osituksen jälkeen joka tapauksessa 50-50.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa nämä jotka huutelevat, että menee 50-50 ovat osittain väärässä. Ääritapauksissa jos oikeasti riidellään, sitä aletaan oikeasti syynäämään kuka on maksanut, ja kenellä on esim ollut maksukykyä. Käytännössä toki, jos kuluja maksanut osapuoli voi osoittaa maksaneena elämisestä suunnilleen saman summan kuin lyhennys kuukaudessa, päädytään tuohon 50-50, mutta jos vaikka kuluihin on mennyt kuukaudessa 200e ja lainaan 600e, kyllä voidaan päätyä siihen, että omistus on jotain muuta kuin 50-50.

Loppujen lopuksi vain lakimies voittaa, jos tuolle tasolle lähdetään riitelemään, mutta mahdollista se on.

Mutta eihän avioerossa ilman avioehtoa ole paskankaan merkitystä vaikka toinen omistaa 100 ja toinen 0. Omaisuus jaetaan joka tapauksessa puoliksi.

No se on eri keissi sitten, vaan ihan yleisesti kun jaetaan jotain arvokkaampaa, voidaan vedota siihen, kuka sen tosiasiassa on maksanut. Vaikka paperissa olisi mitä.

Mitä hyötyä olisi selvittää omissuhteita omaisuudesta, joka on jokatapauksessa menossa puoliksi, riippumatta että kumman ne ovat? Avioerossa omaisuus jaettaan tasan, se on ihan sama että onko omistussuhteet olleet 0-100 vai 50-50, se on osituksen jälkeen joka tapauksessa 50-50.

Ei sitä asuntoa ole pakko jakaa tasan, jos on muutakin omaisuutta. Jos ns varakkaampi haluaa pitää koko kämpän ja antaa vaikka osakkeita puolisolleen, se on täysin mahdollista hänelle. Eli on sillä omistajuudella merkitystä.