Miksi mummo pyytää hoitoon, mutta valittaa jälkikäteen miten kauheaa oli?
Nyt en löydä logiikkaa. Mummo (anoppi) pyytää lapsenlapsia hoitoon, "jotta voitte käydä jossain". Emme ole tottuneet hoitoapuun, mutta olemme sitten keksineet jonkin pienen reissun, ikään kuin tikusta asiaa, jotta voimme antaa lapset hoitoon. Ja onhan se mukavaa olla edes hetki erossa muksuista. Hoitokertoja on ollut 1-2 vuodessa, kestoltaan päivän tai yön yli, ei sen pidempiä. Monena vuonna lapset eivät ole olleet hoidossa kertaakaan. Pieninä eivät ollenkaan. Tänä vuonna mummo vietti heidän kanssaan noin kahdeksan tuntia, omasta halustaan, ja valitti jälkikäteen hirveästi miten raskasta se oli, tuli fyysisiä kipuja niin että piti ottaa lääkettä, eikä hänestä ole enää lapsia hoitamaan. Tämä toistuu joka kerran jälkeen ja kohdistuu yleensä minuun, eli anoppi vetää sivummalle ja minun pitää kuunnella miten hirveää oli. En oikein mielelläni anna enää lapsia hoitoon hänelle, koska miksi hän sellaista haluaa, eikä kuitenkaan halua.
Mummo pyysi nyt uudestaan että tuokaa lapset taas hoitoon, mies oli sanonut äidilleen että kyllä se varmaan järjestyy. Nyt kuitenkin miehen sisko kipakasti sanoi minulle, että anoppi on tosi rasittunut kun hänen _pitää_ hoitaa lapsiamme, oli siskollekin valittanut miten raskaita lapsemme ovat. En ymmärrä nyt yhtään missä mennään, mies ei suostu asiaa selvittämään. Mummo hoitaa muita lapsenlapsiaan enemmän ja valittaa puolestaan minulle miten kauheaa se on. Mikä ihmeen järki tässä on, mihin mummo pyrkii? Lapset ovat jo koululaisia, ihan tavallisia lapsia, jotka auttavat jo kotitöissäkin. Mielestäni jopa helppoja ja rauhallisia lapsia. Jos nyt annamme lapset hoitoon kuten hän haluaa, niin sitten hän valittaa taas minulle miten ei jaksa.
Kommentit (162)
Ah, huomion kerjuu syyllistämällä. Oikea trendi 40-50-luvulla syntyneiden naisten keskuudessa. Syyllistävät jos eivät tapaa lapsenlapsia ja syyllistävät siitä kun väsyivät heidän tapaamisesta.
Vankkaan tilanteen mukaan jomman kumman, valitukset saan anyway.
Suomessa on kyllä uskomaton tapa hoidattaa lapset isovanhemmilla tai ainakin oletus hoitoavusta, jos tähän mummot ei suostu, jotka usein ovat vielä mukana työelämässä, syyllistetään ja haukutaan mitä ilkeimmin sanakääntein ja näin äifit antavat mallin ja esimerkin lapsille, ettei vanhuksia tarvitse kunnioittaa, ei ainakaan isän äitiä.
Mihin vanhemmat käyttävät ajan, vaikka Suomessa on Eu-maiden pisimmät äitiys- ja perhevapaat ja lapsella oikeus kunnalliseen päivähoitoon 10-12h/pv jo muutaman kuukauden ikäisestä lähtien.
Muualla Euroopassa jos mummot hoitavat lapsenlapsiaan, silloin vanhemmat ovat työssä, kun yleensä isoäidit ovat kotirouvia ja päivähoito kallista, jopa 2000-2500€/kk jonka tietenkin vanhemmat maksavat ja äitiysloma on vain muutaman kuukauden lapsen synnyttyä, eikä perhevapaita tunneta
Eikä tulisi kuuloonkaan muualla maailmassa, että lapsen vanhemmat menisivät syömään kahdestaan tai viettäisi parisuhdeaikaa. Ei, vaan jos illalla lähdetään syömään, mukaan lähtee lasten vanhempien lisäksi lapset, isovanhemmat, tädit, enot jne siis koko suku.
Näyttää siltä, mitä enemmän perheet saavat tuettuja vapaita ja etuuksia, sitä enemmän he laiskistuvat ja siirtävät vastuuta muiden kannettavaksi.
Uskomaton ketju ja uskomattomia kommentteja.
Oletteko alkoholi- tai pornoperhe? Onko mummolla päihteiden käytön kanssa ongelmia?
Meidänkin mummo halusi hoidon, mutta sitten kun tilasin sen kotikäynnille niin oli ihan järkyttynyt. En tiedä millainen miehen olisi sitten pitänyt olla, ei nyt voi kuvitella, että niin nopealla aikataululla mitään ihan adonista saa ainakaan tässä maassa...
Vierailija kirjoitti:
Oletteko alkoholi- tai pornoperhe? Onko mummolla päihteiden käytön kanssa ongelmia?
Mikä ihme on pornoperhe?? Joku suomalainen erikoisuus?
Vierailija kirjoitti:
Ah, huomion kerjuu syyllistämällä. Oikea trendi 40-50-luvulla syntyneiden naisten keskuudessa. Syyllistävät jos eivät tapaa lapsenlapsia ja syyllistävät siitä kun väsyivät heidän tapaamisesta.
Vankkaan tilanteen mukaan jomman kumman, valitukset saan anyway.
Miksi nykyään lastenlapsien hoitovastuu on vain anopeilla?
Missä on miehet? Lasten isät ja isoisät.
Tilastojen mukaan poikalapsia syntyy yhtä paljon kuin tyttölapsia, niin mistä ihmeestä poikalapset saavat miehenmallin kun pyörivät vain naisten helmoissa? Ja tänä on vielä nykyajan äitien vaatimus, kun lähes kaikki aloitukset lastenhoitoavusta pyörii anoppien ympärillä, ei koskaan lasten isien tai isoisien?
Millaisen mallin ja esimerkin nykyään poikalapset saavat kotoa perheen tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, kun miehet on ulkoistettu perheestä?
Nykyään monen naisen perhe-elämä ja ihanteet taitavat olla suoraan 1800-luvulta, jolloin miehet metsästi ja anoppi hääri keittiössä ja hoiti lapset.
Vierailija kirjoitti:
Ah, huomion kerjuu syyllistämällä. Oikea trendi 40-50-luvulla syntyneiden naisten keskuudessa. Syyllistävät jos eivät tapaa lapsenlapsia ja syyllistävät siitä kun väsyivät heidän tapaamisesta.
Vankkaan tilanteen mukaan jomman kumman, valitukset saan anyway.
Onhan se tietysti ikävää, nämä 50-luvun hulttionaiset, mutta jo silloin oltiin hyvin tietoisia perheen tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta.
Olen syntynyt 50-luvulla ja jo silloin minua ja sisaruksia osasivat hoitaa isä ja isoisät, eikä pelkästään isänäiti. Hienoja muistoja isoisistä edelleen.
Sama, kun omat lapset oli pieniä 70-luvulla, ei korostunut millään tavalla anoppini pätevyys isovanhempana, vaan yhtä hyviä oli äitini ja isoisät.
Ja minä 50-luvulla syntynyt naisketkula en hitto vie ota yksin vastuuta lapsenlapseni hoidosta, kun rinnallani on mies, joka on yhtä hyvä ja vastuullinen hoitaja lapsenlapselleni isoisänä, vaati sitä miniä vaikka maailman tappiin asti.
Ps. Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa, millaisia poikalapsia teillä on ja millaisen esimerkin ja mallin äitinä annatte pojillenne.
Voi joku nainen saada kultakimpaleen.
Nii, meidän lapsia anopin lisäksi hoitaa pappa (äidinisä). Hänellä ei ole tarvetta rynnätä meille kotiin vaatimaan lapsia hoitoon eikä hän myöskään kerro kylillä, että minähän nämä hoidan kun ei äidistä ja isästä ole hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies hakee lapset yksin ettei voi sinulle valittaa. Mies voi kysyä että miten on mennyt ja miten mummo jaksoi.
Jos mummo vetää joskus sinua sivummalle ja juttelee miten raskasta oli, voit pyytää myös miehen paikalle, ovathan ne hänenkin lapsensa.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kyllä uskomaton tapa hoidattaa lapset isovanhemmilla tai ainakin oletus hoitoavusta, jos tähän mummot ei suostu, jotka usein ovat vielä mukana työelämässä, syyllistetään ja haukutaan mitä ilkeimmin sanakääntein ja näin äifit antavat mallin ja esimerkin lapsille, ettei vanhuksia tarvitse kunnioittaa, ei ainakaan isän äitiä.
Mihin vanhemmat käyttävät ajan, vaikka Suomessa on Eu-maiden pisimmät äitiys- ja perhevapaat ja lapsella oikeus kunnalliseen päivähoitoon 10-12h/pv jo muutaman kuukauden ikäisestä lähtien.
Muualla Euroopassa jos mummot hoitavat lapsenlapsiaan, silloin vanhemmat ovat työssä, kun yleensä isoäidit ovat kotirouvia ja päivähoito kallista, jopa 2000-2500€/kk jonka tietenkin vanhemmat maksavat ja äitiysloma on vain muutaman kuukauden lapsen synnyttyä, eikä perhevapaita tunneta
Eikä tulisi kuuloonkaan muualla maailmassa, että lapsen vanhemmat menisivät syömään kahdestaan tai viettäisi parisuhdeaikaa. Ei, vaan jos illalla lähdetään syömään, mukaan lähtee lasten vanhempien lisäksi lapset, isovanhemmat, tädit, enot jne siis koko suku.
Näyttää siltä, mitä enemmän perheet saavat tuettuja vapaita ja etuuksia, sitä enemmän he laiskistuvat ja siirtävät vastuuta muiden kannettavaksi.
Uskomaton ketju ja uskomattomia kommentteja.
Onkohan tää yks ja sama meuhkaaja, ihan kuin rikkinäinen levy. Luitko aloitusta? Ymmärsitkö lukemasi?

Nimenomaan muualla maailmassa panostetaan parisuhteen hoitoon kahden keskistä aikaa viettämällä, vaikka oltaisiin vanhempia (ja nimenomaan silloin)...
Mitä helvettiä täällä valitatte mummoistanne? Nehän vaan kostaa teille siitä, miten karseita kakaroita olette itse olleet pienenä.
Jotkut nykyäidit on todella itsekkäitä ja olettavat muiden olevan lastensa hoitoautomaatteja, niin kuin serkkuni.
Jos erehtyy pyytåmään heitä kylään, niin satavarmasti tuo vain lapset ja itse menevät shoppailemaan, eikä pelkästään tunniksi tai pariksi, vaan koko päiväksi. Eikä edes soiteta, onko menoja.
Jollakin ei ole mitään suhteellisuuden tajua, kuinka pitkä aika olisi sopivaa hoidattaa lapsiaan muilla. Kyllä siinä ihan eri tavalla väsyy, onko lapset 2h vai 10h.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä monet mummot arvioivat voimavaransa yläkanttiin, kun se voi jopa vaihdella tunnin sisälle. Ja kyllä iäkkäälle 8h hoidot ovat usein ylimitoitettuja, vaikka lapset olisi kuinka helppoja hoidettavia, kun päälle tulevat ruokailut, välipalat ja jatkuva läsnäolo ja se melu.
Jopa iäkäskin vanhus voi "näytellä" lääkärille hyväkuntoista ja pirteää vanhusta 15min. vaikka ei enää selviäisi kotona arkisista asioista.Eikö isovanhempien ja lasten tapaamisia ja yhdessäoloa voisi hoitaa yhdessä vanhempien kanssa eli seurustelevat ja viettävät yhdessöoloa ja lapsen vanhemmat hoitavat ruokailut ja muut mitä lapsi nyt sattuu tarvitsemaan.
AP:n mainitsema mummo juuri eläkkeelle jäänyt. Jaksaa matkustella yms. Omien lasteni mumma 79 v. viettää parhaillaan mökki viikonloppua viiden lapsenlapsensa kanssa yksin. Nimenomaan itse vaati näin. Tosin pistää lapsetkin kotitöihin. Lasten iät 8-15.
Meillä aikoinaan anoppi kutsui itsensä hoitamaan lapsia 1v ja 3v ja tilanne päätyi riitaan jota on nyt jatkut 17 vuotta.
Rakensimme tuolloin ja kävimme töissä. Lapsilla oli päivähoitopaikka, mutta mummi oli painokkaasti itsensä meille kutsunut appiukon mukaan. Appiukko siis auttoi raksalla miestäni.
Anoppi itse halusi, että lapsia ei viedä päivähoitoon vaan hän voi heitä hoitaa päivät yhdessä appiukon kanssa. Appi ei siis päivisin yksin raksalla tehnyt mitään vaan yhdessä klo 17 jälkeen aloitti mieheni kanssa työt.
3 päivä kuluttua naapurin rva tuli keskustelemaan kanssani. Tiedusteli minulta, että tiedänkö mitä anoppi päivät pitkät touhuaa? Hän kierteli rattaiden kanssa naapurustojen ovien takana valittamassa lastenhoidon rankkautta ja sitä miten 65 vuotiasta eläkeläistä voidaan näin käyttää hyväksi. Hänen kipeät ranteensa huutavat tuskasta.
Minut oli haukkunut ja kyseenalaistanut äitinä olemisen, koska olen lähtenyt töihin lasten ollessa pieniä.
Tämän kuultua menin suoraan kotiin, kerroin kuulemani miehelleni ja sanoin, että nyt on valinnan edessä.. täältä lähtee joko minä ja lapset tai hänen vanhemmat.
Vanhemmat lähti, emme ole tuon jälkeen anopin tai apen kanssa tavanneet. Mies on lasten kanssa vahempiensa luona vieraillut.
Mitään syytä käytökselleen anoppi ei koskaan antanut. Ja niistä 3 päivästä muuten sai 400e lastenhoitorahaa.
Mummo haluaa tehdä itsensä tärkeäksi.
Olemme pornoperhe, mutta en tiedä miten se vaikuttaisi asiaan? ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuinkas vanha mummo on?
Jäi juuri eläkkeelle suht varhaisessa iässä. Menohaluja riittää ja on aktiivinen, koko ajan menossa. Ei ole jaksamisongelmia tai kipuja matkustellessa ulkomailla ja Suomessa. Tämäkin on sellainen ristiriita jota ihmettelen, miten ihminen jaksaa kävellä pitkin kaupunkeja koko päivän, mutta kaksi tuntia lasten kaitsentaa on liikaa ja rikkoo kropan. Ja kun se on, niin miksi ihmeessä hän pyytää lapsia hoitoon? Keskittyisi asioihin, jotka eivät tuota pahaa mieltä.
Kaupungilla kävellessä voi levätä silloin kun haluaa, samoin matkustellessa.
Harva eläkkeelle jäävää on 30v kunnossa.
Lastenlapset ovat rakkaita, mutta paljon raskaimpia hoidettavia kuin omat, heille haluaa olla koko ajan läsnä, introvertille käy työstä.
Pienempiä pitää pitää joka sekunti silmällä ja tietenkin ruoka, sitä pitää olla tarjolla paljon useammin kuin eläkeläinen on tottunut.
Jotain kivaa tekemistä pitää olla, omat kouluikäiset voi komentaa siivoamaan huonettaan kun menee kähinäksi.
Lastenlapsista ajattelee vielä, ettei heille vaan saa sattua mitään ikävää kun ovat hoidossa.
Omien kanssa ei samanlaista jännitystä ollut.
Lisäksi toivoo, ettei lapsilla olisi tylsää ja pitää keksiä tekemistä, varsinkin jos käyvät kerran vuodessa hoidossa, ei heitä edes kunnolla tunne, mistä he nauttivat.
Kyllä lastenlasten hoito käy työstä vaikka se ihanaa onkin.
Koitan olla valittamatta.Miksi sitten pyydät heitä hoitoon ilmoittamatta, että tarkoitat korkeintaan parintunnin pätkää joka sekin on (ainakin apn anopille) todella raskasta? Oletan, että teet näin koska annat ymmärtää, että tilanteesi on yhteneväinen aloitusviestin tilanteeseen.
Eikö olisi helpompi pyytää koko perhe kylään eikä vain lapsia hoitoon?
Koska haluan, lasten lapset ovat ihania, heidän kehitystään on mukava seurata, omiani tapaan joka viikko eli tunnen heidät, listasin syitä miksi isovanhemmille lastenhoito on raskasta, en ole edes eläkkeellä vielä.
Lisäksi kun lapset ovat yksin hoidossa voi keskittyä lapseen eikä aikuiset vie huomiota, voidaan tehdä yhteisiä juttuja lasten kanssa ilman vanhempia. Ja kyllä he vierailevat usein perheenkin.
Se, että lastenhoito on raskasta ei tarkoita, että en tekisi sitä mieluusti, isovanhemmuus on parasta, monet asiat ovat esim. matkustus, v. mäistä herätä klo 3 ja lentää 10h ja olla perillä täysin uupuneena, aikaan jolloin pitäisi olla pirteimmillään, mutta kivaahan matkustaminen on.
Välit lasten vanhempiin on myös sellaiset, että voin sanoa en nyt jaksa tai kiva kun tulitte, lapsi vei jo kaikki mehut, mummu lepää nyt pari yötä hyvin.
Juu, meillä taas ruikutetaan hoitoon ja välillä tullaan vain hakemaan lasta ja loukkaannutaan kun ei anneta. Sitten, jos annetaan hoitoon niin myöhemmin saa kyliltä kuulla:"Onpa kiva, kun X jaksaa teitä auttaa, kun sinä et pärjää lastesi kanssa." Jostain kumman syystä emme halua antaa lapsia hoitoon kyseiselle mummolle.