Miksi mummo pyytää hoitoon, mutta valittaa jälkikäteen miten kauheaa oli?

Mummot ovat nopeasti katoava lajike, vuosi vuodelta tullaan raihnaammiksi, eikä jakseta enää tehdä samoja asioita kuin nuorena. Meteli ja kiire rasittavat hermoja, on kaikenlaista kremppaa, nukutaan huonosti, ikä masentaa ym.  Mutta lapsenlapset ovat tärkeitä ja halutaan luoda hyviä muistoja kun vielä ollaan elävien kirjoissa ja jonkinlaisessa vireessä. Yritetään tsempata kun lapsenlapset on yökylässä ja jaksetaankin välillä olla ihan kelpo mummeleita ja pelataan, kokataan, tehdään monenlaisia mukavia juttuja lapsosten kanssa ja viihdytään yhdessä ihan aidosti. Sitten välillä väsähdetään, pitäisi päästä nokosille, mutta pienten muksujen kera se ei aina onnistu. Kouluikäiset ovat jo helpompia, heihin on toki luotu hyvät suhteet jo vauvavuosina kun mummeli oli myös itse vähän nuorempi ja jaksavampi.

Jos isovanhemmat haluavat hoitaa lapsenlapsia, niin miniä ei anna kuin omalle äidilleen. Jos he eivät halua hoitaa lapsenlapsia, niin silloin valitetaan etteivät isovanhemmat välitä. Vali vali vali... Kaikki asiat tehdään tosi vaikeiksi. Jos lapsia tehdään, niin täytyy sisäistää, että itse hoitaa lapsensa. Isovanhempien antama apu on ylimääräistä plussaa. Yrittäkää ymmärtää, että isovanhemmat ovat omat lapsensa kasvattaneet. Ei heidän tarvitse lähteä uudelle kasvatuskierrokselle. Jos isovanhemmat ovat työelämässä, niin on tosi raskasta ottaa lapset hoitoon töiden jälkeen. Jos lapset hankitaan toisten hoidettaviksi, niin parempi olla hankkimatta lapsia ja keskittyä vain itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Mummot ovat nopeasti katoava lajike, vuosi vuodelta tullaan raihnaammiksi, eikä jakseta enää tehdä samoja asioita kuin nuorena. Meteli ja kiire rasittavat hermoja, on kaikenlaista kremppaa, nukutaan huonosti, ikä masentaa ym.  Mutta lapsenlapset ovat tärkeitä ja halutaan luoda hyviä muistoja kun vielä ollaan elävien kirjoissa ja jonkinlaisessa vireessä. Yritetään tsempata kun lapsenlapset on yökylässä ja jaksetaankin välillä olla ihan kelpo mummeleita ja pelataan, kokataan, tehdään monenlaisia mukavia juttuja lapsosten kanssa ja viihdytään yhdessä ihan aidosti. Sitten välillä väsähdetään, pitäisi päästä nokosille, mutta pienten muksujen kera se ei aina onnistu. Kouluikäiset ovat jo helpompia, heihin on toki luotu hyvät suhteet jo vauvavuosina kun mummeli oli myös itse vähän nuorempi ja jaksavampi.

Hyvin kiteytetty sanoma. Mikä se on, että monet ( keittiöpsykologit) tuppaavat tyrkyttämään " narsistin diagnoosia," kun mummo ei jaksakaan kaikkea ja vielä uskaltaa vielä siitä mainita?

En veisi tuolle mummulle enää hoitoon. Sanoisin ystävällisesti mutta jämäkästi, että huolehdimme hänen terveydestään niin paljon, ettemme halua rasittaa tarpeettomasti. Valitus alkaa mutta mitä sitten. Marttyyreja riittää.

Vierailija kirjoitti:

Jos isovanhemmat haluavat hoitaa lapsenlapsia, niin miniä ei anna kuin omalle äidilleen. Jos he eivät halua hoitaa lapsenlapsia, niin silloin valitetaan etteivät isovanhemmat välitä. Vali vali vali... Kaikki asiat tehdään tosi vaikeiksi. Jos lapsia tehdään, niin täytyy sisäistää, että itse hoitaa lapsensa. Isovanhempien antama apu on ylimääräistä plussaa. Yrittäkää ymmärtää, että isovanhemmat ovat omat lapsensa kasvattaneet. Ei heidän tarvitse lähteä uudelle kasvatuskierrokselle. Jos isovanhemmat ovat työelämässä, niin on tosi raskasta ottaa lapset hoitoon töiden jälkeen. Jos lapset hankitaan toisten hoidettaviksi, niin parempi olla hankkimatta lapsia ja keskittyä vain itseensä.

O-saat-ko lu-ke-a?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummot tänäpäivänä myös vanhempia, koska lapset tehdään myöhempään.

Tänäkin asia olisi hyvä huomioida. Tulevaisuudessa vielä kun pitäisi jaksaa tehdä töitä 70 vuotiaaksi ennenkun pääse eläkkeelle, niin vielä väsyneempiä mummoja tiedossa.

Tänä päivänä?

Äidin siskolla oli 20 v ikäero. Kun vanhempi sisar synnytti, nuorempi oli vuoden ikäinen.

1930-luvulla syntyneillä äideillä oli osalla noin. Nykyisin noin on harvoin, koska ensisynnyttäjät ovat useimmiten kolmikymppisiä.

Eikö mummolta voisi kysyä että jaksatko oikeasti ottaa hoitoon? Muistuttaa että on kokenut monta kertaa aiemmin hoitamisen olevan kovin raskasta. Jos tästä huolimatta vakuuttaa haluavansa hoitaa ja alkaa sen jälkeen valittaa, niin sanoo sitten että puhuimme tästä etukäteen, ja kysyin jaksatko oikeasti. Tästä lähtien lapset eivät tule hoitoon, koska et enää halua tällaista keskustelua jälkikäteen käydä.

Kerro että lapset menee toiselle mummolleen hoitoon, kun tämä jaksaa paremmin. Vielä enemmän kateutta herättää jos kyseessä on joku "varamummo" joka ei ole varsinaista sukua.

Tuon ikäpolven naiset ovat joskus uhriutujia ja nauttivat siitä.

En veisi enää hoitoon. Tuota anopin ärsyttävää käytöstä ei voi mitenkään muulla tavoin tulkita. Ihan kuin haluaisi lapset sinne, että saisi kritisoinnin aihetta. Ei varmaankaan oikein pidä Ap:sta jos on saanut jutuillaan miehen siskokin puolelleen eikä valita pojalleen mitään asiasta. Miksi ne miehet ei saa suutaan auki tällaisissa tilanteissa ?

Tuo on jotain niin rasittavaa! Passiivisaggressiivista itsekorostusta.

Äitini tekee tuota kaiken aikaa. On aina tehnyt. Ensin kehuu miten paljon pätevämpi on kaikessa, ottaa hoitaakseen asioita, sitten ”uupuu” ja uhriutuu ja lopulta haukkuu takanapäin paisutellen samalla sen toisen surkeaa asioiden hoitokykyä ja omaa erinomaisuuttaan.

Ja sitten jos ei anna hänen hoitaa, keksii hoitaneensa. Eli lopputulos on aina se kaikkensa antanut naispolo, jota muut ”hyväksikäyttää”.

Vierailija kirjoitti:

Eikö mummolta voisi kysyä että jaksatko oikeasti ottaa hoitoon? Muistuttaa että on kokenut monta kertaa aiemmin hoitamisen olevan kovin raskasta. Jos tästä huolimatta vakuuttaa haluavansa hoitaa ja alkaa sen jälkeen valittaa, niin sanoo sitten että puhuimme tästä etukäteen, ja kysyin jaksatko oikeasti. Tästä lähtien lapset eivät tule hoitoon, koska et enää halua tällaista keskustelua jälkikäteen käydä.

Juuri noin pitäisi toimia. Hyvä neuvo.

Kiitos taas ajatuksistanne. Kyse ei tosiaan ole siitä, että me työnnämme lapset raihnaisen mummon hoitoon jatkuvasti, vaan mummo itse vaatii ja haluaa lapset sinne, vaikkei jaksa hoitaa. Hoitamista on ollut max. pari kertaa vuodessa, yleensä näin kesällä loma-aikaan. Minkäänlaisia mummon hyväksikäyttäjiä meistä ei saa.

Mietin tuota miehen sanomaa, että valitanhan minäkin välillä. Tilanne on kuitenkin eri, sillä minä olen "pakotettu" (kauhea sana, en keksi parempaa :D ) elämään perhe-elämää, ja olen sen itse aikoinaan valinnut. Lasten kanssa on raskaampia ja helpompia jaksoja. Mutta ei minulle tulisi mieleenkään tarjota apua naapurin äidille ja sitten valittaa kauheasti kun hän hakee lapsensa takaisin. Tarjoan kyllä apua, mutta se on aina pyyteetöntä, enkä hoida jos en halua. Vaikka vastentahtoisestikin ottaisin kaverin lapsen meille hetkeksi, niin en minä siitä jälkikäteen kehtaisi valittaa. Olisin myös todella häkeltynyt, jos äitikaverini alkaisi ruikuttaa kauheasti, vaikka itse lupautui katsomaan muksujeni perään hammaslääkärissä. Tämä ei edelleenkään ole mielestäni sama asia kuin avautua puolisolle. Tällainen on töykeää käytöstä, tai tosiaan joidenkin ihmisten tai sukupolvelle ominainen tapa kommunikoida.

Sellainenkin juolahti mieleen, että pitääkö minun olla se pahis joka kieltää, sitäkö anoppi hakee? Mummo tykittää nyt lapsillekin whatsappia hoitoontulosta. Ja pojalleen on mainostanut, ei minulle. Miksi ihmeessä.... Ja minä saan valitukset osakseni. Onko tämä joku kiero peli, että kun minä tiedän miten rankkaa ja kauheaa mummolla on (ei valita muille), niin minä sanoisin, että lapset eivät voi mennä hoitoon kun mummo ei jaksa. Mies pitää minua kahelina, eihän äitinsä sellaista hänelle ole puhunut, ja valitus on kevyt kommentti jonka voi ohittaa. Lapset suuttuvat minulle, koska tykkäävät olla mummolassa hoidossa ja minä kieltäisin sen heiltä vedoten rasitukseen, joka ei lapsille ole mitenkään näkynyt. Eli minusta tehdään inhottavaa ihmistä? On totta, ettei anoppini pidä minusta kauheasti, vaikka käytöksensä on aina perusystävällistä. Tuntuu, että pientä piikkiä satelee kuitenkin jatkuvasti.

Pienemmässä mittakaavassa olen joutunut olemaan pahis mm. silloin kun olimme lähdössä pois anopilta, edessä oli pitkähkö automatka ja lapsilla on matkapahoinvointia, mistä anoppi on tietoinen. Anoppi tuputti lapsille karkkia, limsaa ja jäätelöä hirveät määrät juuri ennen lähtöä (tietää että sokeri oksettaa heitä eniten). Kun minä totesin lapsille ettei syödä edempää vaikka onkin hyvää, ettei autossa tule huono olo (toki tämä oli myös anopille suunnattu vinkki) niin hän haki pakastimesta lisää jäätelöä ja avasi uuden limsapullon. Anoppi uhmakkaana kantoi lisää herkkua pöytään ja totesi itkua vääntäen, että mummo antaisi rakkaille lisää herkkua mutta kun äiti kieltää. Tämä ihmeellinen näytelmä on jäänyt muistiin. Ehkä hän tekee minusta jälleen pahista. Eihän tällainen normaaliakaan voi olla.

Sanot kauniisti, että kiitoksia paljon hoitoavun tarjoamisesta ja että arvostat oikein kovasti elettä, kaunista häneltä. Sitten sanot perään kuitenkin myös, että ette halua rasittaa häntä ja ei tarvitse hoitaa/lapset ei tule hoitoon, ettei ole vaivaksi. Hymy perään.

Seuraavan kerran, kun vetää sinut sivuun, niin pyydät odottamaan ja pyydät miehesikin paikalle, että voi kertoa teille molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos taas ajatuksistanne. Kyse ei tosiaan ole siitä, että me työnnämme lapset raihnaisen mummon hoitoon jatkuvasti, vaan mummo itse vaatii ja haluaa lapset sinne, vaikkei jaksa hoitaa. Hoitamista on ollut max. pari kertaa vuodessa, yleensä näin kesällä loma-aikaan. Minkäänlaisia mummon hyväksikäyttäjiä meistä ei saa.

Mietin tuota miehen sanomaa, että valitanhan minäkin välillä. Tilanne on kuitenkin eri, sillä minä olen "pakotettu" (kauhea sana, en keksi parempaa :D ) elämään perhe-elämää, ja olen sen itse aikoinaan valinnut. Lasten kanssa on raskaampia ja helpompia jaksoja. Mutta ei minulle tulisi mieleenkään tarjota apua naapurin äidille ja sitten valittaa kauheasti kun hän hakee lapsensa takaisin. Tarjoan kyllä apua, mutta se on aina pyyteetöntä, enkä hoida jos en halua. Vaikka vastentahtoisestikin ottaisin kaverin lapsen meille hetkeksi, niin en minä siitä jälkikäteen kehtaisi valittaa. Olisin myös todella häkeltynyt, jos äitikaverini alkaisi ruikuttaa kauheasti, vaikka itse lupautui katsomaan muksujeni perään hammaslääkärissä. Tämä ei edelleenkään ole mielestäni sama asia kuin avautua puolisolle. Tällainen on töykeää käytöstä, tai tosiaan joidenkin ihmisten tai sukupolvelle ominainen tapa kommunikoida.

Sellainenkin juolahti mieleen, että pitääkö minun olla se pahis joka kieltää, sitäkö anoppi hakee? Mummo tykittää nyt lapsillekin whatsappia hoitoontulosta. Ja pojalleen on mainostanut, ei minulle. Miksi ihmeessä.... Ja minä saan valitukset osakseni. Onko tämä joku kiero peli, että kun minä tiedän miten rankkaa ja kauheaa mummolla on (ei valita muille), niin minä sanoisin, että lapset eivät voi mennä hoitoon kun mummo ei jaksa. Mies pitää minua kahelina, eihän äitinsä sellaista hänelle ole puhunut, ja valitus on kevyt kommentti jonka voi ohittaa. Lapset suuttuvat minulle, koska tykkäävät olla mummolassa hoidossa ja minä kieltäisin sen heiltä vedoten rasitukseen, joka ei lapsille ole mitenkään näkynyt. Eli minusta tehdään inhottavaa ihmistä? On totta, ettei anoppini pidä minusta kauheasti, vaikka käytöksensä on aina perusystävällistä. Tuntuu, että pientä piikkiä satelee kuitenkin jatkuvasti.

Pienemmässä mittakaavassa olen joutunut olemaan pahis mm. silloin kun olimme lähdössä pois anopilta, edessä oli pitkähkö automatka ja lapsilla on matkapahoinvointia, mistä anoppi on tietoinen. Anoppi tuputti lapsille karkkia, limsaa ja jäätelöä hirveät määrät juuri ennen lähtöä (tietää että sokeri oksettaa heitä eniten). Kun minä totesin lapsille ettei syödä edempää vaikka onkin hyvää, ettei autossa tule huono olo (toki tämä oli myös anopille suunnattu vinkki) niin hän haki pakastimesta lisää jäätelöä ja avasi uuden limsapullon. Anoppi uhmakkaana kantoi lisää herkkua pöytään ja totesi itkua vääntäen, että mummo antaisi rakkaille lisää herkkua mutta kun äiti kieltää. Tämä ihmeellinen näytelmä on jäänyt muistiin. Ehkä hän tekee minusta jälleen pahista. Eihän tällainen normaaliakaan voi olla.

Valtataistelua. Meillä tehdään tuota samaa. Järjestetään tilanteet aina niin että minä olen se mäntti ilkimys joka kieltää. Ja oikein uhitellaan juurikin tuolla tavoin.

Kaikken idiootein tempaus oli se kun silmälääkäri totesi lapsen näön muuttuneen ja kielsi vanhojen silmälasien käytön ja minä sitten tietty myös. Tämän jälkeen mummo antoi omat lasinsa lapselle! Kun halusi sallia jotain jonka äiti oli jo kieltänyt. Absurdia käytöstä.

Kyllä, seuraavan kerran saa luvan valittaa pojalleenkin. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos taas ajatuksistanne. Kyse ei tosiaan ole siitä, että me työnnämme lapset raihnaisen mummon hoitoon jatkuvasti, vaan mummo itse vaatii ja haluaa lapset sinne, vaikkei jaksa hoitaa. Hoitamista on ollut max. pari kertaa vuodessa, yleensä näin kesällä loma-aikaan. Minkäänlaisia mummon hyväksikäyttäjiä meistä ei saa.

Mietin tuota miehen sanomaa, että valitanhan minäkin välillä. Tilanne on kuitenkin eri, sillä minä olen "pakotettu" (kauhea sana, en keksi parempaa :D ) elämään perhe-elämää, ja olen sen itse aikoinaan valinnut. Lasten kanssa on raskaampia ja helpompia jaksoja. Mutta ei minulle tulisi mieleenkään tarjota apua naapurin äidille ja sitten valittaa kauheasti kun hän hakee lapsensa takaisin. Tarjoan kyllä apua, mutta se on aina pyyteetöntä, enkä hoida jos en halua. Vaikka vastentahtoisestikin ottaisin kaverin lapsen meille hetkeksi, niin en minä siitä jälkikäteen kehtaisi valittaa. Olisin myös todella häkeltynyt, jos äitikaverini alkaisi ruikuttaa kauheasti, vaikka itse lupautui katsomaan muksujeni perään hammaslääkärissä. Tämä ei edelleenkään ole mielestäni sama asia kuin avautua puolisolle. Tällainen on töykeää käytöstä, tai tosiaan joidenkin ihmisten tai sukupolvelle ominainen tapa kommunikoida.

Sellainenkin juolahti mieleen, että pitääkö minun olla se pahis joka kieltää, sitäkö anoppi hakee? Mummo tykittää nyt lapsillekin whatsappia hoitoontulosta. Ja pojalleen on mainostanut, ei minulle. Miksi ihmeessä.... Ja minä saan valitukset osakseni. Onko tämä joku kiero peli, että kun minä tiedän miten rankkaa ja kauheaa mummolla on (ei valita muille), niin minä sanoisin, että lapset eivät voi mennä hoitoon kun mummo ei jaksa. Mies pitää minua kahelina, eihän äitinsä sellaista hänelle ole puhunut, ja valitus on kevyt kommentti jonka voi ohittaa. Lapset suuttuvat minulle, koska tykkäävät olla mummolassa hoidossa ja minä kieltäisin sen heiltä vedoten rasitukseen, joka ei lapsille ole mitenkään näkynyt. Eli minusta tehdään inhottavaa ihmistä? On totta, ettei anoppini pidä minusta kauheasti, vaikka käytöksensä on aina perusystävällistä. Tuntuu, että pientä piikkiä satelee kuitenkin jatkuvasti.

Pienemmässä mittakaavassa olen joutunut olemaan pahis mm. silloin kun olimme lähdössä pois anopilta, edessä oli pitkähkö automatka ja lapsilla on matkapahoinvointia, mistä anoppi on tietoinen. Anoppi tuputti lapsille karkkia, limsaa ja jäätelöä hirveät määrät juuri ennen lähtöä (tietää että sokeri oksettaa heitä eniten). Kun minä totesin lapsille ettei syödä edempää vaikka onkin hyvää, ettei autossa tule huono olo (toki tämä oli myös anopille suunnattu vinkki) niin hän haki pakastimesta lisää jäätelöä ja avasi uuden limsapullon. Anoppi uhmakkaana kantoi lisää herkkua pöytään ja totesi itkua vääntäen, että mummo antaisi rakkaille lisää herkkua mutta kun äiti kieltää. Tämä ihmeellinen näytelmä on jäänyt muistiin. Ehkä hän tekee minusta jälleen pahista. Eihän tällainen normaaliakaan voi olla.

Valtataistelua. Meillä tehdään tuota samaa. Järjestetään tilanteet aina niin että minä olen se mäntti ilkimys joka kieltää. Ja oikein uhitellaan juurikin tuolla tavoin.

Kaikken idiootein tempaus oli se kun silmälääkäri totesi lapsen näön muuttuneen ja kielsi vanhojen silmälasien käytön ja minä sitten tietty myös. Tämän jälkeen mummo antoi omat lasinsa lapselle! Kun halusi sallia jotain jonka äiti oli jo kieltänyt. Absurdia käytöstä.

Meilläkin. Meillä on valikoitunut ruoka valituksen aiheeksi.

Vain minulle valitetaan kun on niin kallista ostaa kaikille ruoka mökille, miehelle sanotaan ettei mitään tarvi ostaa kaikkea on. Jos ostan itse meidän ruoat niin olen kauhea pahis kun nyt mummon ruoat pilaantuu kun on ostanut niin paljon, vaikka mummolle on sanottu että tuodaan omat.

Lisäksi minulle vihjataan, että on niin aikaavievää kokkailla kaikille, kuitenkaan minun tai miehen tekemät ei kelpaa tai ainakin ruoka on väärään aikaan niin ettei ole nälkä (+nyt joutuu taas heittämään mummon ruuat roskikseen).

Lukeminen ja kirjoittaminen oli täysi kymppi! Ym-mär-rät-kö mi-tä tar-koi-tan?

Ehkä lapsenne on kauhukakaroita. Siksi valittaa kun eivät osaa käyttäytyä. Siis lapsenne eivät osaa. Kiljutaan ja huudetaan ja kiipeillään suurin piirtein seinillä ja riekutaan kuin mitkäkin apinat psykoosissa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsenne on kauhukakaroita. Siksi valittaa kun eivät osaa käyttäytyä. Siis lapsenne eivät osaa. Kiljutaan ja huudetaan ja kiipeillään suurin piirtein seinillä ja riekutaan kuin mitkäkin apinat psykoosissa.

Mummo on itse psykoosissa kun haluaa vapaaehtoisesti hoitaa jakomielisiä apinoita.