Eikö ole raskasta, jos terveellä työssäkäyvällä on sairauseläkkeellä oleva työtön puoliso?

Osa vastauksista on ihan outoja.

Näin terveenä työssäkäyvänä pariskuntana jutellaan aikatauluista, tuloista, menoista.. että pystyy pikkasen suunnittelemaan päivällistä, lasten kyydityksiä..

Olis todella outoa, jos pidettäis ahdasmielisenä kyttäämisenä "monelta tuut kotiin?" "Käytkö kaupassa tullessas?" Kysymyksiä.

Ihan perusarjen pyöritystähän nuo ovat.

Tai tuo merkillinen oletus, että kaikki sairaseläkkeellä olevat ovat sidottu neljän seinän sisään mököttämään ja valittamaan.

Monella on aktiivinen arkielämä.

Mun mies sairastui vakavasti. Oli siinä sellainen parin vuoden sairaalakierre ja sitten kotiutui. Olin omaishoitaja, kunnes omat voimat loppuivat. Meillä oli silloin kaksi alakouluikäistä lasta, jotka oireilivat myös ja olin lopulta lataamossa huilaamassa. Mies tarvitsi apua pukemisessa ja riisuuntumisessa ja suihkussa. Tilanne ei ollut olennaisesti parantumassa ja yks perjantai olin niin ahdistunut, että olin valmis menemään junan alle. Siihen loppui omaishoitajuus. Onneksi en mennyt junan alle, vaan pääsin sairaalaan.

Mies ei ollut pahapäinen tai vaikea, mutta kaikki oma-aloitteisuus, se vähäkin mitä oli ollut, oli poissa. Vastasin kaikesta yksin, niin miehen, lasten kuin omistakin asioista, joita ei ollut ihan vähän. Miehen fyysiset ominaisuudet olisivat riittäneet pyykinpesuun ja astianpesukoneen käyttöön tai vaikka pienimuotoiseen siivoamiseen, mutta hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa sellaisiin. Identiteetti muuttui sairaan identiteetiksi ja edes kuntohoitajan määräämiä jumppia ei tehnyt. Jotenkin se paikalleen jämähtäminen ja jopa taantuminen oli liikaa mulle.