Kuinka hyvin tunnet suomalaiset muinaiset jumalat?
Niitä on monta, kumpaakin sukupuolta.
En muista että koulussa olisi opetettu, ihmettelen kyllä miksi.
Kommentit (120)
Joulukaan ei millään tavalla alunperin liittynyt kristinuskoon vaan se oli vuoden pimeimmän ajan juhla (nimeltään Yule tulee germaaneilta). Kristityt vain omivat jo olemassa olevat juhlat, jotta kansa hyväksyisi uskon. Kristityt omivat myös avioliiton. Naimisiin on nimittäin menty iät kaiket jo ennen kristinuskon leviämistä. Joten repikää siitä uskovaiset!!
Vierailija kirjoitti:
En muista että koulussa olisi opetettu, ihmettelen kyllä miksi.
Opiskelin 70-luvulla peruskoulussa ainetta, jolla oli hupaisa nimi "uskontojen historia ja siveysoppi", sitä oli meille uskontokuntiin kuulumattomille. Saimme itse äänestää, mitä asioita opiskelemme, ja sen tuloksena oli myös kurssi suomalaisesta muinaisuskonnosta. Valitettavasti siitä ei jäänyt sen pysyvämpää jälkeä mieleeni kuin muistakaan kouluaineista.
Olen mm. vastannut kokeessa kysymykseen "kerro maahisten elintavoista" :)
Jumalia en muista oikein muuta kuin Ukko, Ahti, Pellervo ja Mielikki, mutta nehän kai tietää kaikki muutenkin. Joku Rauni taisi olla myös mutta hänen roolinsa jäi minulle epäselväksi.
Se oli kuitenkin selvää, että tonttu ei ensisijaisesti ole joulutonttu, vaan ympärivuotinen tiettyyn paikkaan liittyvä asukas. Oli kotitonttuja ja oli riihitonttuja ja ehkä saunatonttujakin, ja tonttujen kanssa kannatti pysyä hyvissä väleissä. Kun Soihdut sammuu -joululaulussa tontut hiipivät alta sillan, niin ne ovat nimeomaan kotitonttuja, joiden mieliksi jouluruokia on jätetty pöytään, ja siltakin on talon omia lattiarakenteita eikä mikään vesistöjä ylittävä silta. Samoin Rydbergin runoon Tonttu sävelletyssä laulussa on tuollainen "ympärivuotinen" tonttu katsastamassa asuinsijojaan, se ei siis alun perin liity jouluun mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Joulukaan ei millään tavalla alunperin liittynyt kristinuskoon vaan se oli vuoden pimeimmän ajan juhla (nimeltään Yule tulee germaaneilta). Kristityt vain omivat jo olemassa olevat juhlat, jotta kansa hyväksyisi uskon. Kristityt omivat myös avioliiton. Naimisiin on nimittäin menty iät kaiket jo ennen kristinuskon leviämistä. Joten repikää siitä uskovaiset!!
Juurikin näin.

Jep, kristityt rupesivat viettämään omia juhliaan olemassaolevien juhlien aikaan.
Mutta tuo on vähän paksua kun sanot, että kristityt omivat avioliiton. Kristityillehän olin alusta alkaen selvää, että ihmiset avioituvat ja että avioliitto on normaali käytäntö ihmisten keskuudessa. Eivät kristityt koskaan ole väittäneet keksineensä avioliittua, eivät ennen eivätkä nykyään. Jos joku pieni minulle tuntematon hihhulilahko niin tekee niin ehkä tekee, mutta kaikkien vähänkään isompien kirkkokuntien kanta on, että avioliitto on ollut olemassa ennen kristinuskoa.
Vierailija kirjoitti:
Seppä tai seppo Ilmarinen on suomalaisten kansanrunojen seppäsankari, jolla on myös jumalallisia piirteitä.
Iro-neito synnytti Ilmarisen yöllä ja jo päivällä Ilmarinen teki pajan. Ilmarinen takoi maailman alussa taivaankantta niin taidokkaasti, etteivät näy pihtien pitämät, eivätkä tunnu vasaran iskut. Ilmarisen kädenjälkeä ovat myös revontulet sekä aamu- ja iltaruskon värit. Myös raudan keksiminen ja alkutulen iskeminen ovat kansantarujen mukaan Ilmarisen saavutuksia.
Raudan käytön yleistymisellä oli suuri vaikutus itämerensuomalaiseen mytologiaan ja Ilmarisestakin tuli Seppo tai takoja iän ikuinen vasta raudan käyttöönoton jälkeen.
Tätä ennen Ilmari oli taivaan ja ukkosenjumala. Nimi lainattiin myös Udmurtin kielen taivaanjumalalle muodossa Inmar ja se esiintyy joskus myös saamenkielessä tuulenjumalana muodossa Ilmaris ja mahdollisesti myös ukkosenjumalana muodossa Ilmaričče.
Ihailen sua Johanna!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joulukaan ei millään tavalla alunperin liittynyt kristinuskoon vaan se oli vuoden pimeimmän ajan juhla (nimeltään Yule tulee germaaneilta). Kristityt vain omivat jo olemassa olevat juhlat, jotta kansa hyväksyisi uskon. Kristityt omivat myös avioliiton. Naimisiin on nimittäin menty iät kaiket jo ennen kristinuskon leviämistä. Joten repikää siitä uskovaiset!!
Juurikin näin.
Juhla tulee germaaneilta, julekin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en muista että heistä oltaisiin pahemmin koulussa puhuttu. Uskonnon tunneilla ei ainakaan puhuttu, siitä olen varma. Näin siis peruskoulussa, lukiota en ole käynyt niin en tiedä. Ehkä historiassa aihetta sivuttiin, mutta jotenkin minulla on sellainen muistiikuva että kreikkalaisten ja roomalaisten jumalista puhuttiin enemmän kuin suomalaisten.
m41
Käytännössä samat jumalat eri nimet.
Jeesus ei tule hyväksymään teidän haikailua muinaisia epäjumalia kohtaan. Tehkää parannus ja kääntykää Vapahtajan luo.
Jeesus hiljaa kulkee hiekkatietää pitkiiin, Hän pienokaista siunaa, jaa polovelleen sen nyt oottaaa,
Hän siunoo hiekkatieeen ja pienokaiseeen tieen povelle suureen pöytään taivaisiiin.
Isää äitii ei ennää pelelkee kun Kiesus pienoisen silmät sulkoo.
Ma armastan sua Jumala ja luon luottavaisen katseen sun luo. Tie taivaan Isän luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksei noita opeteta. Olen vasta aikuisena saanut edes tietää, että suomalaisilla on muinaiset jumalat ja menneisyys, siitä ei puhuta MISSÄÄN KOSKAAN.
Jauhetaan vain sodasta ja lähimenneisyydestä.Olen itse käynyt lukiossa muinaissuomalaisuutta käsittelevän kurssin. Oli kyllä tosi mielenkiintoista. Jos kiinnostaa lukea asiasta itse, voisin suositella Risto Pulkkisen kirjaa Suomalainen kansanusko (https://www.adlibris.com/fi/kirja/suomalainen-kansanusko-9789524953405) sekä samalta kirjailijalta Suomalaisen kansanuskon sanakirjaa (https://www.gaudeamus.fi/suomalaisenkansanuskonsanakirja/).
Kiitos vinkistä! Todella mielenkiintoinen aihe.
Tunnen suomalaista muinaiskulttuuria ihan liian vähän. Olen kyllä lukenut Kalevalan, mutta en ole ihan varma olenko ymmärtänyt siitä ihan kaikkea.
Nämä aion lukea heti seuraavaksi.
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
M31 ja latino kirjoitti:

Ällös käänny pois Kiesuksen tiält!
Kiasus on Armastaja
Pasi Klemettinen: Karjalan räyhähenget (2018) on myös mielenkiintoinen vaikka ei varsinaisesti jumaliin liitykään.

Mutta ei ole totta.
Tuollaista ei tapahdu tieteellisen maailman kiikarin silmin.
Asioita pitäisi yksiselitteisesti todistaa kameroin ja erilaisin välinein. Mitään sellaista ei satu ja ainoastaan sekopäät uskoo tuollaiseen roskaan.
Valitettavasti tuollainen myy.
Jeesus on ainua vapahtaja kirjoitti:

Mun usko on niin vahva, ettei ole mitään pelkoa, että muinaisjumalat saisi minua käännytettyä. Otan tämän yleissivistyksen ja historian oppituntina.
Olen sitä mieltä, että kaikista eri uskonnoista on hyvä tietää ainakin perusteet, vaikka niihin ei itse uskoisikaan.

Suomalainen mytologia on mulla lähes hämärän peitossa. Sen sijaan olen suht hyvin perehtynyt Norjan, Kreikan, Italian ja Egyptin mytologioihin.. Mun pitääkin alkaa tutkimaan omaa taustaa paremmin. Kiitos! <3
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksei noita opeteta. Olen vasta aikuisena saanut edes tietää, että suomalaisilla on muinaiset jumalat ja menneisyys, siitä ei puhuta MISSÄÄN KOSKAAN.
Jauhetaan vain sodasta ja lähimenneisyydestä.
Riippuu mitä ikäluokkaa on. Ainakin -90 luvun alun lapsosille jo opetettiin näitä koulussa.
M31 ja latino kirjoitti:
Jeesus on ainua vapahtaja kirjoitti:
M31 ja latino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksei noita opeteta. Olen vasta aikuisena saanut edes tietää, että suomalaisilla on muinaiset jumalat ja menneisyys, siitä ei puhuta MISSÄÄN KOSKAAN.
Jauhetaan vain sodasta ja lähimenneisyydestä.Olen itse käynyt lukiossa muinaissuomalaisuutta käsittelevän kurssin. Oli kyllä tosi mielenkiintoista. Jos kiinnostaa lukea asiasta itse, voisin suositella Risto Pulkkisen kirjaa Suomalainen kansanusko (https://www.adlibris.com/fi/kirja/suomalainen-kansanusko-9789524953405) sekä samalta kirjailijalta Suomalaisen kansanuskon sanakirjaa (https://www.gaudeamus.fi/suomalaisenkansanuskonsanakirja/).
Kiitos vinkistä! Todella mielenkiintoinen aihe.
Tunnen suomalaista muinaiskulttuuria ihan liian vähän. Olen kyllä lukenut Kalevalan, mutta en ole ihan varma olenko ymmärtänyt siitä ihan kaikkea.
Nämä aion lukea heti seuraavaksi.
Ällös käänny pois Kiesuksen tiält!
Kiasus on Armastaja
Mun usko on niin vahva, ettei ole mitään pelkoa, että muinaisjumalat saisi minua käännytettyä. Otan tämän yleissivistyksen ja historian oppituntina.
Olen sitä mieltä, että kaikista eri uskonnoista on hyvä tietää ainakin perusteet, vaikka niihin ei itse uskoisikaan.
Älä suhtaudu Suomen haltioihin jne. "uskontona". Uskomukset eivät ole uskontoja. Ei ollut mitään yhtä yhtenevää "uskontoa" vaan erilaisia uskomuksia joihin eri puolilla Suomea vähän eri lailla suhtauduttiin. Ei voi eikä pidä verrata kristinuskoon tms. Uskomuksissa ei myöskään ole mitään "käännyttävää". Esimerkiksi lapsille istutettiin suojeluspuiksi pihlajat tai saunatontulle heitettiin viimeinen vesikauhallinen kiukaalle tyhjään saunaan kun lähdettiin pois. Lapsia peloteltiin hiisillä jne. etteivät putoa kaivoihin ja lähteisiin. Tavallaan perusarkeen sidottuja taruja, joista on ollut joskus hyötyäkin. Ja paikasta ja ajasta riippuvaisia eroja miten missäkin on missäkin ajateltu ja tehty tai mitäkin kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pasi Klemettinen: Karjalan räyhähenget (2018) on myös mielenkiintoinen vaikka ei varsinaisesti jumaliin liitykään.
Mutta ei ole totta.
Tuollaista ei tapahdu tieteellisen maailman kiikarin silmin.
Asioita pitäisi yksiselitteisesti todistaa kameroin ja erilaisin välinein. Mitään sellaista ei satu ja ainoastaan sekopäät uskoo tuollaiseen roskaan.
Valitettavasti tuollainen myy.
Itse rinnastaisin räyhähenkijutut lähinnä kansansatuihin tai Kalevalaan enkä tieteellisesti todistettavaan faktaan.
Epäilyttävä ilmiö on esim. Aaveiden jäljillä tv-sarja, jossa yritettiin manata haamuja "tieteellisillä laitteilla".
Miten niitä voisi opettaa kun mitään lähteitä ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Kalevalaa käsitellään koulussa.
Lauluissa tulee esiin (Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston, Tapiolan vainiolla karhun kanssa painiin käyn...)
Äidinkielessä karhun synonyymit, ettei karhu kuulisi oikeaa nimeään (otso, mesikämmen, metsän kuningas, kontio).
Historiassa hiidenkivet, karsikkopuut, pyhät pihlajat, nimistö jne. Lallin tappaminen Köyliön jäälle, kun hän tuli tuomaan uutta uskoa tänne.
Ette vain ole osanneet yhdistää näitä muinaisuskoon. Paljonkin käsitellään koulussa tätä.
Kalevala on Lönnrotin puoliksi sepittämää tai muuntelemaa.
Jeesus Kristus on nimi.