Olen ajatellut, että jos saan lapsen, yritän pitää asian mahdollisimman salassa

Toivon, ettei ap koskaan ikinä milloinkaan tee lasta. Jokainen lapsi ansaitsee henkisesti tasapainoisen ÄIDIN, joka ei tahallaan synnytä lastaan keskelle omia mielenterveysongelmiaan. Lapsi ansaitsee äidin, joka ei koe omaa äitiyttään vastenmielisenä. Ap voisi hetken miettiä miten nuo omat asenteet ja mielipiteet vaikuttaa sen mahdollisen lapsen hyvinvointiin. Ei lapsi ole mikään lelu tai sätkynukke, joka tulee tänne ja on juuri sellainen kuin äiti haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tekee nyt sen virheellisen oletuksen, että kaikki ovat hänestä ja hänen elämästä kauhean kiinnostuneita. Ei ole. Suurimmalle osalle tutuista ihmisistä esim juuri toisen tuttavan lapset on melkoisen yhdentekeviä. Läheiset ystävät ja perheenjäsenet sitten voivat olla kiinnostuneempia, mutteivät aina hekään. Ei kukaan tule sinulta tivaamaan lapsestasi yhtään mitään. Jos et jaa mitään someen, et jaa eikä se hetkauta muita mitenkään.[/quote

Jostakin kumman syystä monet ovat aivan HIRRRRRRVEÄN kiinnostuneita siitä, että milloinka pullautan vaginastani lapsen ja kyselevät sen perään. Eivätkä edes ole olleet läheisiä ystäviä. Ja vieläpä paljon kiinnostuneempia asiasta kuin siitä, mitä minulle oikeasti kuuluu. Mutta kaipa se on kiva leikkiä jollakin mielikuvalla toisista ihmisistä. Ap

Ihmiset yrittävät olla kohteliaita, silloin kun kyselevät tulevalta äidiltä raskaudesta jne. Jokainen tietää, että äidit pitävät lapsiaan ihmeinä. Kuuluu siis ihan small talkiin kysellä raskaudesta ja lapsista, eikä se tarkoita, että oikeasti oltaisiin hirveän kiinnostuneita. Itse kasvatin omat lapseni ennen someaikaa, mutta tuskin nykyisin ollaan sen enempää kiinnostuneita muiden lapsista kuin ennenkään. Ei sitä kukaan tietenkään äideille mene sanomaan suoraan, että nyytti kuin nyytti, onhan noita maailmassa.  

Kun itse sain lapsia, sukulaisia kävi synnytykseen jälkeen katsastamassa suvun uuden jäsenen ja toivottamassa onnea. Siinäpä se sitten olikin. Tuskin nykyään asiat ovat sen kummemmin, vaikka jotkut someen laittavatkin perheensä kuulumisia. Muut näyttelevät kohteliaasti kiinnostunutta, kuten asiaan kuuluu.

"Jokainen tietää..."

Itseasiassa ei se lapsi mikään ihme ole, paitsi jos pariskunta on kärsinyt pitkään lapsettomuudesta. Tai sitten jos on neitsyt Maria. On myös ihme, jos parantuu sairaudesta, jonka suhteen todennäköisyydet olivat äärimmäisen mitättömät. Minua ainakin ärsyttää tuollaisen ihme-sanan käyttäminen tavallisesta asiasta. Lapsi ei ole ihme kuin poikkeustapauksissa.

Ei minua kiinnosta näytellä kiinnostunutta. Hoitakoot muut sen homman, kun osaavat sen kerran paremmin. Miksi minun pitäisi? Jos minua oikeasti kiinnostaa niin kysyn sitten. Ja minä kysyn paljon, koska niin moni asia kiinnostaakin. Mutta minua ei kiinnosta kysellä teennäisiä kysymyksiä ja elää teennäistä elämää. Sanokaa sitten ilkeäksi. Ainakin olen rehellinen. Ap

Töykeät ihmiset vetoavat usein juuri rehellisyyteensä oikeuttaakseen sen, että ovat töykeitä. Ihmisten väliseen kanssakäymiseen kuuluu usein paljon sellaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joita noudatetaan kohteliaisuussyistä. Kun tietää, että lapset ovat vanhemmilleen tärkeitä, tuttavat kyselevät lasten kuulumisia ollakseen kohteliaita. Näin käyttäydytään, jos halutaan olla ystävällisiä. Eivät toisten lasten ihottumat tai vatsataudit aina niin kiinnostavia ole, mutta silti sitä haluaa osoittaa ystävällisyyttä. 

Jos ei välitä toisista ihmisistä sen vertaa, että joustaa hiukan omista kiinnostuksenkohteistaan itselleen tärkeiden ihmisten vuoksi tai vaikka ihan yleisten hyvien käytöstapojen vaatimien ponnistusten verran, on parempi pysytellä ihan omissa oloissaan. Tuollaisella asenteella nämä muka rehelliset ja oikeasti töykeät ihmiset vain pahoittavat toisten mielen. 

Tai sitten löytää kaltaisiaan ihmisiä, jotka eivät jaksa tuota pinnallista sontaa ja samoja tanssikuvioita kerrasta toiseen. Miksi haaskaisin aikaa ihmisiin, joille pitää olla mukakohteliaita? Antaa loukkaantua sitten, jos on loukkaantuekseen, kun en kysele oksennuksen koostumuksesta. Eiköhän lopulta kummallakin ole parempi, kun pystyy karsimaan sellaisen ihmisen pois elämästään, josta ei ole mitään arvoa.

Ap

Edelleen ihmettelen, miksi haluat lapsen. Käsitätkö, miten paljon tanssikuvioita siinä joutuu toistamaan kerta toisensa perään? Joutuisit opettamaan niitä tanssikuvioita myös omalle lapsellesi. Sinulle olisi ehkä helpompi karsia lapsi pois, kun ei enää jaksa sitä sontaa ja tanssikuvioita lapsen kanssa. 

Pakko ei ole kuin kuolla :)) Ap

No niinhän juuri sanoinkin, että sinä kai hylkäät lapsenkin, kun ei enää kiinnosta. Ei ole pakko kiinnostaa. Mutta sinun ei ole myöskään pakko edes tehdä sitä lasta. Miksi ylipäätään haluat lapsen, kun selvästikään se ei ole sinun juttusi ollenkaan ja se aiheuttaa vain kärsimystä? 

Miksi ketään pitäisi myöskään sitten kiinnosta sinun mielipiteesi ja ajatuksesi, ap? Jos joku kutsuu sinua äidiksi (tai vaikka ihan mammaksi :D) ja kyselee raskaudesta ja imetyksestä ja yövalvomisista, miksi kenenkään pitäisi huomioida, miten sinä toivoisit heidän suhtautuvan. Tai miksi ketään pitäisi kiinnostaa se mielipiteesi, ettei sinua kiinnosta muiden lapset? Miksi sinun pitäisi olla se, joka määrää ne muidenkin tanssiliikkeet? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä pitääkö työhaastattelussa kertoa lapsistaan vai onko pikemminkin meriitti, jos jättää kertomatta mukuloistaan? Ap

Millä tavalla se voisi olla meriitti?

Että keskittyy olennaiseen eli asioihin, jotka liittyvät mahdolisiin työtehtäviin, eikä tuo perhe-elämää työpaikalle? Ap

Vai että jos salailee perhetilannettaan, on kenties muutakin salattavaa? Miten se, että kertoo perhetilanteestaan liittyy kykyyn keskittyä työtehtäviin? Mitä tarkoittaa perhe-elämän tuominen työpaikalle? 

En tiedä muista, mutta mulle perhe-elämän tuominen töihin tarkoittaa esim. näitä vastaan tulleita tilanteita:

Lukiossa:

Opettajan lapsi on päässyt kotiin alakoulun puolelta ja kävelee kesken tunnin luokkaan. Ope selvittelee hetken lapsen asioita, käväisee naapuriluokassa kysymässä miehensä mielipidettä ja vaihtaa matkalla töissä mukana roikotettavan vauvan vaipat.

Tanssikurssilla:

Mukana kuskattava vauva alkaa huutaa kopassaan, minkä jälkeen lopputunti tehdään sitä, mitä nyt pystytään, että saadaan vauva pysymään tyytyväisenä.

Tallilla:

Vauvanvaunut tukkii kulkureitin, ope yrittää rauhoittaa huutavaa vauvaa heiluttelemalla vaunuja samalla, kun koira ja taapero pyörii kentällä/käytävällä. Tarvittaessa tallitytöt (= hevosten hoitajina vapaaehtoisesti toimivat teinit) nakitetaan vauvan/lapsenpiiaksi - ilmaiseksi, toki.

+

Ilmeisesti missä melkein tahansa työpaikalla?

"Niin mä sit varaan lomat ekana, koska lapset."

"Niin mä en sit voi tehdä X koska lapset."

"No mut ei millään pahalla, mutta ymmärrät kyllä tän asian sit, KUN sulla on lapsia." *alentuva hymy*

"ÄITINÄ (koska sehän pätevöittää mihin vain) olen kyllä sitä mieltä, että..." 

Näitä tilanteita on tullut minullakin vastaan. Ymmärrän kyllä, että monet lapsiperheiset haluaa pitää lomat samaan aikaan, että voivat käydä jossakin, mutta näitä tilanteita tulee vastaan, kun ÄIDIN rooli tuntuu olevan päällä joka paikassa, siellä työpaikallakin. Vaikka ei lapsi olisikaan siinä kiinni kyljessä. Tai sitten sitä lasta roikotetaan joka paikkaan mukana. Osa kyllä tajuaa, että jos lapsi ei rauhoitu, niin silloin on pakko poistua. Mutta auta armias, jos ei mene jakeluun. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä pitääkö työhaastattelussa kertoa lapsistaan vai onko pikemminkin meriitti, jos jättää kertomatta mukuloistaan? Ap

Millä tavalla se voisi olla meriitti?

Että keskittyy olennaiseen eli asioihin, jotka liittyvät mahdolisiin työtehtäviin, eikä tuo perhe-elämää työpaikalle? Ap

Vai että jos salailee perhetilannettaan, on kenties muutakin salattavaa? Miten se, että kertoo perhetilanteestaan liittyy kykyyn keskittyä työtehtäviin? Mitä tarkoittaa perhe-elämän tuominen työpaikalle? 

En tiedä muista, mutta mulle perhe-elämän tuominen töihin tarkoittaa esim. näitä vastaan tulleita tilanteita:

Lukiossa:

Opettajan lapsi on päässyt kotiin alakoulun puolelta ja kävelee kesken tunnin luokkaan. Ope selvittelee hetken lapsen asioita, käväisee naapuriluokassa kysymässä miehensä mielipidettä ja vaihtaa matkalla töissä mukana roikotettavan vauvan vaipat.

Tanssikurssilla:

Mukana kuskattava vauva alkaa huutaa kopassaan, minkä jälkeen lopputunti tehdään sitä, mitä nyt pystytään, että saadaan vauva pysymään tyytyväisenä.

Tallilla:

Vauvanvaunut tukkii kulkureitin, ope yrittää rauhoittaa huutavaa vauvaa heiluttelemalla vaunuja samalla, kun koira ja taapero pyörii kentällä/käytävällä. Tarvittaessa tallitytöt (= hevosten hoitajina vapaaehtoisesti toimivat teinit) nakitetaan vauvan/lapsenpiiaksi - ilmaiseksi, toki.

+

Ilmeisesti missä melkein tahansa työpaikalla?

"Niin mä sit varaan lomat ekana, koska lapset."

"Niin mä en sit voi tehdä X koska lapset."

"No mut ei millään pahalla, mutta ymmärrät kyllä tän asian sit, KUN sulla on lapsia." *alentuva hymy*

"ÄITINÄ (koska sehän pätevöittää mihin vain) olen kyllä sitä mieltä, että..." 

Näitä tilanteita on tullut minullakin vastaan. Ymmärrän kyllä, että monet lapsiperheiset haluaa pitää lomat samaan aikaan, että voivat käydä jossakin, mutta näitä tilanteita tulee vastaan, kun ÄIDIN rooli tuntuu olevan päällä joka paikassa, siellä työpaikallakin. Vaikka ei lapsi olisikaan siinä kiinni kyljessä. Tai sitten sitä lasta roikotetaan joka paikkaan mukana. Osa kyllä tajuaa, että jos lapsi ei rauhoitu, niin silloin on pakko poistua. Mutta auta armias, jos ei mene jakeluun. Ap

Missä päin tällaista siis tapahtuu? Itse en muista yhtä ainutta kertaa, että olisin huomannut jotain äidin roolia työpaikalla, ellei lasta ole paikalla. Siis tottakai voidaan puhua lasten ja perheen kuulumisia, mutta ei kai se vielä mikään rooli ole vaan ihan normaalia kuulumisten vaihtoa ja arjen lörpöttelyä. 

Joka paikassa lapsen mukana roikottaminen on monesti ihan pakon sanelema juttu ja sekin on kyllä ihan vain normaali arkinen asia. Miksi ihmeessä lapsi pitäisi pitää jossain komerossa, jos haluaa lähteä vaikka lenkille tai kauppaan? 

Älä vain hanki lapsia, kun ajatus äitiydestä ja muuttumisesta on sinulle noin vastenmielinen.

Työpaikkani on naisvaltainen ja melkein kaikilla on lapsia. Pari mammaa ei muusta puhukaan, kuin lapsistaan. (vaikka pennut on jo 7-15 v, ymmärtäisin vielä esikoisen juuri saaneen innostuksen). Ihan kuin joiltain katoaisi kokonaan oma persoonallisuus synnytyksen mukana.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, ettei ap koskaan ikinä milloinkaan tee lasta. Jokainen lapsi ansaitsee henkisesti tasapainoisen ÄIDIN, joka ei tahallaan synnytä lastaan keskelle omia mielenterveysongelmiaan. Lapsi ansaitsee äidin, joka ei koe omaa äitiyttään vastenmielisenä. Ap voisi hetken miettiä miten nuo omat asenteet ja mielipiteet vaikuttaa sen mahdollisen lapsen hyvinvointiin. Ei lapsi ole mikään lelu tai sätkynukke, joka tulee tänne ja on juuri sellainen kuin äiti haluaa.

Lapsi tarvitsee yhdenkin vanhemman. ÄITI ei ole välttämättömyys, mutta kaipa monille ÄIDEILLE se on unelmien täyttymys, kun ollaan kerrankin jotain tärkeää ja korvaamatonta. Tosin vaikka ÄITI menehtyisi, kun lapsi on nuori niin toinen vanhempi -tai vaikka molemmat vanhemmat kuolisivat ja tilalle tulisi ottovanhemmat - kyllä sen lapsen pystyisi hoitamaan, jos on lainkaan JÄRKEVÄ ihminen.

Joten eipä se ÄITI olekaan niin korvaamaton, vaikka sitä itselleen uskottelee. Ja siitähän tuo tärkeyden tavoittelu ja ÄITIYDEN korostaminen taitaa tulla. Kun elämässä ei ole mitään muuta sisältöä. Ei lapsi ole saavutus, joten älä elä lapsen kautta. Ap

Jos minä puhun työpaikallani, että kävin poikaystävän kanssa matkalla, tarkoittaako se siis, että minä en pysty edes työpaikalla irrottautumaan seksipetorakastajan ja maailmanmatkaajan roolista? En nyt ihan saa kiinni, mitä tässä tarkoitetaan tuolla, että äidin rooli on työpaikallakin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ketään pitäisi myöskään sitten kiinnosta sinun mielipiteesi ja ajatuksesi, ap? Jos joku kutsuu sinua äidiksi (tai vaikka ihan mammaksi :D) ja kyselee raskaudesta ja imetyksestä ja yövalvomisista, miksi kenenkään pitäisi huomioida, miten sinä toivoisit heidän suhtautuvan. Tai miksi ketään pitäisi kiinnostaa se mielipiteesi, ettei sinua kiinnosta muiden lapset? Miksi sinun pitäisi olla se, joka määrää ne muidenkin tanssiliikkeet? 

Miksi muidenkaan pitäisi ohjailla minua? :)) Jos tuossa tilanteessa jatkuvasti kysellään ja leikitään muka-kiinnostunutta jotain niin alan kyllä suhtautua melko kylmäkiskoisesti moiseen typerykseen. Sanon, ettei kiinnosta ja toivon, ettei minua kutsuttaisi äidiksi, sillä en sellainen ole. Jos sen jälkeen ei jutut muutu niin ei tarvitse kummankaan kuluttaa aikaa toisiinsa vaan voi kehitellä jotain järkevämpää tekemistä. Eikö se ole lopulta molempien etu? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, ettei ap koskaan ikinä milloinkaan tee lasta. Jokainen lapsi ansaitsee henkisesti tasapainoisen ÄIDIN, joka ei tahallaan synnytä lastaan keskelle omia mielenterveysongelmiaan. Lapsi ansaitsee äidin, joka ei koe omaa äitiyttään vastenmielisenä. Ap voisi hetken miettiä miten nuo omat asenteet ja mielipiteet vaikuttaa sen mahdollisen lapsen hyvinvointiin. Ei lapsi ole mikään lelu tai sätkynukke, joka tulee tänne ja on juuri sellainen kuin äiti haluaa.

Lapsi tarvitsee yhdenkin vanhemman. ÄITI ei ole välttämättömyys, mutta kaipa monille ÄIDEILLE se on unelmien täyttymys, kun ollaan kerrankin jotain tärkeää ja korvaamatonta. Tosin vaikka ÄITI menehtyisi, kun lapsi on nuori niin toinen vanhempi -tai vaikka molemmat vanhemmat kuolisivat ja tilalle tulisi ottovanhemmat - kyllä sen lapsen pystyisi hoitamaan, jos on lainkaan JÄRKEVÄ ihminen.

Joten eipä se ÄITI olekaan niin korvaamaton, vaikka sitä itselleen uskottelee. Ja siitähän tuo tärkeyden tavoittelu ja ÄITIYDEN korostaminen taitaa tulla. Kun elämässä ei ole mitään muuta sisältöä. Ei lapsi ole saavutus, joten älä elä lapsen kautta. Ap

Vieläkään en ymmärrä, mitä ihmettä sinä teet lapsella. Jos sinut pystyy kuka tahansa korvaamaan, et sinä koskaan sen lapsen kanssa ole ollut niin läheinen kuten äidin kuuluu olla. Normaalisti kiintynyt lapsi kyllä kipuilee äitinsä (tai vanhempansa) kuolemaa tai muuta poismenoa. Se, että lapsi pärjää ja kasvaa aikuiseksi, ei tätä faktaa poista. 

En tiedä, mitä pahaa äitisi on sinulle tehnyt, mutta kyllä tässä nyt paistaa aika kauas se, että suhteenne ei ole ongelmaton. 

Minusta tuntuu, että ap on nyt vähän vaan päättänyt nostaa itsensä jalustalle ja ärsyyntyy, kun muut sanovat että kyseinen jalusta on mielikuvituksen tuotetta.

Kaikki ovat erilaisia ap, ihan sukupuolesta, vanhemmuudesta tai työpaikasta riippumatta. Sinulla näyttää olevan jokin tarve ajatella kaikki muut - eritoten naispuoliset vanhemmat - yhtenä massana, paitsi itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, ettei ap koskaan ikinä milloinkaan tee lasta. Jokainen lapsi ansaitsee henkisesti tasapainoisen ÄIDIN, joka ei tahallaan synnytä lastaan keskelle omia mielenterveysongelmiaan. Lapsi ansaitsee äidin, joka ei koe omaa äitiyttään vastenmielisenä. Ap voisi hetken miettiä miten nuo omat asenteet ja mielipiteet vaikuttaa sen mahdollisen lapsen hyvinvointiin. Ei lapsi ole mikään lelu tai sätkynukke, joka tulee tänne ja on juuri sellainen kuin äiti haluaa.

Lapsi tarvitsee yhdenkin vanhemman. ÄITI ei ole välttämättömyys, mutta kaipa monille ÄIDEILLE se on unelmien täyttymys, kun ollaan kerrankin jotain tärkeää ja korvaamatonta. Tosin vaikka ÄITI menehtyisi, kun lapsi on nuori niin toinen vanhempi -tai vaikka molemmat vanhemmat kuolisivat ja tilalle tulisi ottovanhemmat - kyllä sen lapsen pystyisi hoitamaan, jos on lainkaan JÄRKEVÄ ihminen.

Joten eipä se ÄITI olekaan niin korvaamaton, vaikka sitä itselleen uskottelee. Ja siitähän tuo tärkeyden tavoittelu ja ÄITIYDEN korostaminen taitaa tulla. Kun elämässä ei ole mitään muuta sisältöä. Ei lapsi ole saavutus, joten älä elä lapsen kautta. Ap

Äiti ei ole korvaamaton. Mutta henkisesti sairaan ja lapseensa inholla suhtautuva äiti, joka sinäkin olisit, ei anna lapselle kasvualustaa, jonka hän tarvitsee. Ja juttujesi perusteella sinä et ole JÄRKEVÄ ihminen, vaan henkisesti hyvin epävakaa. Jos et aio olla henkisesti tasapainoinen äiti, on sinun parempi jättää vanhemmuus niille, jotka ovat henkisesti siihen valmiita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ketään pitäisi myöskään sitten kiinnosta sinun mielipiteesi ja ajatuksesi, ap? Jos joku kutsuu sinua äidiksi (tai vaikka ihan mammaksi :D) ja kyselee raskaudesta ja imetyksestä ja yövalvomisista, miksi kenenkään pitäisi huomioida, miten sinä toivoisit heidän suhtautuvan. Tai miksi ketään pitäisi kiinnostaa se mielipiteesi, ettei sinua kiinnosta muiden lapset? Miksi sinun pitäisi olla se, joka määrää ne muidenkin tanssiliikkeet? 

Miksi muidenkaan pitäisi ohjailla minua? :)) Jos tuossa tilanteessa jatkuvasti kysellään ja leikitään muka-kiinnostunutta jotain niin alan kyllä suhtautua melko kylmäkiskoisesti moiseen typerykseen. Sanon, ettei kiinnosta ja toivon, ettei minua kutsuttaisi äidiksi, sillä en sellainen ole. Jos sen jälkeen ei jutut muutu niin ei tarvitse kummankaan kuluttaa aikaa toisiinsa vaan voi kehitellä jotain järkevämpää tekemistä. Eikö se ole lopulta molempien etu? Ap

Lauma, yhteiskunta, demokratia, soittaako mitään kelloja tällaiset käsitteet? Jos yhteiskunnassa on todettu tietynlaisiin käytössääntöihin ja tapoihin, eivät ne ole syntyneet sattumalta tai kenenkään typerästä oikusta, vaan niistä on koettu olevan jotain hyötyä. Se, että sinä et tällaista hyötyä näe ja tunnista, paljastaa vain typeryytesi. Hyödyt yhteiskuntajärjestyksestä, vaikka samalla halveksit sitä. Joku muukin sen tuolla sanoi, "uniikki lumihiutale". 

Tämä kuulostaa ihan siltä kivikissaäidiltä. Paitsi hänellä on lapset, mutta ehkä toivoo että ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa ihan siltä kivikissaäidiltä. Paitsi hänellä on lapset, mutta ehkä toivoo että ei olisi.

Samaa mietin minäkin ☝️

Kyllä äiti on korvaamaton. Joku muukin voi lapsen kasvattaa aikuiseksi, mutta keneenkään muuhun ei synny samanlaista tunnesidettä ja symbioosia kuin omaan äitiin.

Mistä tiedän; koska minulla oli äiti ja hän kuoli. Minulla oli sen jälkeen aivan hyvä kasvatusperhe, ulospäin ei mitenkään eronnut normaalista perheestä ja lapsuudesta. Silti mikään ei voi korvata äitiä, kun kerran sain tuntea, mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa ihan siltä kivikissaäidiltä. Paitsi hänellä on lapset, mutta ehkä toivoo että ei olisi.

Samaa mietin minäkin ☝️

Ihminen, joka inhoaa sitä, että on nainen, ja sitä että hänet olisi kahlittu olemaan äiti joillekin vastenmielisille lapsille. Joka kokee menettävänsä identiteettinsä kun tulee äidiksi. Ihminen, jonka ei ikinä pitäisi tehdä lapsia, tai jos niin onnettomasti käy, ainakin antaa ne isän hoitoon kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tein just näin. En jakanut mahakuvia, en postaa kuvia instaan lapsesta. Töissäkin kerroin vasta ihan viime hetkellä.

Kerroitko vain tuleville isovanhemmille ja missä vaiheessa? Kuinka ihmiset suhtautuivat asiaan, kun joillekin on arvatenkin pikku hiljaa valjennut, että sinulla on lapsi? Ap

Mulla on kolme lasta ja yhdestäkään en ole kertonut KENELLEKÄÄN, paitsi töissä sitten vaadittuna aikana jotta äippälomalle voi jäädä.

Isovanhemmille ei ole myöskään kerrottu koska toiset heistä ovat ilkeitä, hankalia ja aggressiivisia, toiset vain muuten etäisiä. Kerroin toisille tekstarilla että ”lapsi on syntynyt” (näille etäisille) ja toisille vasta ristiäisten jälkeen että on synytynyt lapsi jonka nimeksi tuli X. Kunmiltakaan isovanhemmilta ei ole tullut onnitteluja eivätkä he halua tavata lapsenlapsiaan muutenkaan. Molemmilla on ”omia ongelmia” joten ehkä siksi ovat todella tylyjä ja piittaamattomia.

Jos olisi ihanat ja lämpimät isovanhemmat niin ilman muuta pitäisin yhteyttä ja jakaisin asioita, nyt vaan ikävä kyllä heitä ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä äiti on korvaamaton. Joku muukin voi lapsen kasvattaa aikuiseksi, mutta keneenkään muuhun ei synny samanlaista tunnesidettä ja symbioosia kuin omaan äitiin.

Mistä tiedän; koska minulla oli äiti ja hän kuoli. Minulla oli sen jälkeen aivan hyvä kasvatusperhe, ulospäin ei mitenkään eronnut normaalista perheestä ja lapsuudesta. Silti mikään ei voi korvata äitiä, kun kerran sain tuntea, mitä se on.

Olet VÄÄRÄSSÄ, äitiin ei todellakaan aina synny rakkaudellista symbioosia. Mun äiti on luonnevikainen lapsenhakkaaja ja nöyryytti ja alisti ja hakkasi koko lapsuuden. Olisin totisesti onnellisempi ilman äitiä. Kaikki äidit ei ole hyviä!!!