Voiko lapset jättää käytännössä ilman perintöä?

Vierailija kirjoitti:

Lesken kuollessa omaisuus puolitetaan, ja silloin aiemmin kuolleen miehen lapset saavat osansa.

Sinä sotket nyt tässä asioita totaalisesti. Puhut tilanteesta jossa leski on perinyt lapsettoman puolisonsa.

Tuo ei mitenkään sovi tähän tapaukseen, jossa leski ei ole perinyt  puolisoltaan yhtään mitään, vaan on pelkästään pitänyt oman, omissa nimissään olleen, omaisuutensa. Ja totta kai kieltäytyy maksamasta tasinkoa puolisonsa perillisille. Siihen hänellä on täysi lain suoma oikeus. Ja tuo kieltäytyminen tietysti tehdään vain kerran ja se pätee. Ei lesken kuoltua hänen omaisuudestaan mene mitään ensin kuolleen puolison perillisille.

Älä kirjoita soopaa, kun et tiedä mitään historiasta.

Entä rahastot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kerro perintösuunnittelu siitä ettei omat lapset olisi tärkeitä. Mä olen myös suunnitellut oman kuolemani varalta asioita niin, että lapset saavat tietyn verran, ja vaimo (nykyinen, ei lasten äiti josta olen eronnut vuosia sitten) saa tietyn verran. Lapsille on kerätty rahaa jo syntymästä asti, ja sijoitettu, joten kun ovat täysi-ikäisiä, heille on tulossa muhkea potti molemmille. Asunto, jonka omistamme vaimon kanssa 50/50, ei ole kovinkaan arvokas, joitakin kymppejä päälle sadantonnin. Kaikkea mitä vaimo tarvitsee kuolemanikin jälkeen, mutta mihin hänellä ei olisi sitten yhtäkkiä varaa, on vaimon nimissä, mm. auto. Vaimon nimi on myös edunsaajana vakuutuksessani kuoleman varalle, koska HÄN sitä tulee tarvitsemaan jos kuolen ennen häntä.

 Näitä asioita sitten titraillaan sen mukaan kun ja jos asiat muuttuvat suuntaa jos toiseen. Tällä hetkellä lapsille on tulossa ihan tarpeeksi rahaa kun aikuistuvat, joten prioriteettinä on tottakai se että rakas vaimo saa jäädä asumaan tähän yhteiseen kotiin vaikka kuolisin, ja että hänellä olisi rahaa ylläpitää taloa ainakin sen aikaa että tietää miten haluaa talon ja muun kanssa toimia. Pääasia että asiat ovat selviä, eikä niistä tarvitse vaimoni alkaa vääntämään esim. lasteni äidin kanssa, kun hän korppikotkana saapuisi paikalle valitsemaan "lasten omaisuutta" itselleen.

En ole koskaan rakastanut rahalla lapsiani, vaan kasvattanut heistä omillaan toimeentulevia ja empaattisia ihmisiä, ja mikäli potti ei lapsille riitä, niin se on heidän ongelmansa. On ollut tapana katsoa että KAIKKI rakkaat ja läheiset pärjäävät, eikä niin että lapsille kaikki, ja vaimo kulkekoot ryysyissä ja muuttakoot omasta kodistaan pois jotta lapsille jää enemmän. Hyh.

Jos vaimollasi olisi lapsi, uhraisiko ajatustakaan miehensä omaisuudelle vai priorisoisiko oman lapsen? Veikkaan jälkimmäistä.

Vaimolla on täysi-ikäinen lapsi. Priorisointi on ehkä vähän väärä sana kohdallani, koska eihän se ole priorisointia että kaikista huolehditaan, jolloin jokaiselle jää jotain. Parempi vain kun ei tarvitse kenenkään sitten tapella, että asiat on hyvin selvillä. Tottakai voi käydä niin että vaimo kuolee ensin, jolloin hänen lapsensa ilman muuta perii mm. auton. Siitä on tuolle lapselle varmasti paljon hyötyä, ja kun äidiltä ei muutenkaan paljoa rahana jää. Varmaan muuttaisin johonkin tästä talosta, koska tuntuu pahalta ajatus ettei vaimoa olisi enää täällä, jolloin myös talosta vaimon lapsi saisi omansa nopeasti pois.

Jos kaikille on selvää, olet kertonut lapsillesi? Vaimosi olisi voinut itse tehdä töitä ja tienata autonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kerro perintösuunnittelu siitä ettei omat lapset olisi tärkeitä. Mä olen myös suunnitellut oman kuolemani varalta asioita niin, että lapset saavat tietyn verran, ja vaimo (nykyinen, ei lasten äiti josta olen eronnut vuosia sitten) saa tietyn verran. Lapsille on kerätty rahaa jo syntymästä asti, ja sijoitettu, joten kun ovat täysi-ikäisiä, heille on tulossa muhkea potti molemmille. Asunto, jonka omistamme vaimon kanssa 50/50, ei ole kovinkaan arvokas, joitakin kymppejä päälle sadantonnin. Kaikkea mitä vaimo tarvitsee kuolemanikin jälkeen, mutta mihin hänellä ei olisi sitten yhtäkkiä varaa, on vaimon nimissä, mm. auto. Vaimon nimi on myös edunsaajana vakuutuksessani kuoleman varalle, koska HÄN sitä tulee tarvitsemaan jos kuolen ennen häntä.

 Näitä asioita sitten titraillaan sen mukaan kun ja jos asiat muuttuvat suuntaa jos toiseen. Tällä hetkellä lapsille on tulossa ihan tarpeeksi rahaa kun aikuistuvat, joten prioriteettinä on tottakai se että rakas vaimo saa jäädä asumaan tähän yhteiseen kotiin vaikka kuolisin, ja että hänellä olisi rahaa ylläpitää taloa ainakin sen aikaa että tietää miten haluaa talon ja muun kanssa toimia. Pääasia että asiat ovat selviä, eikä niistä tarvitse vaimoni alkaa vääntämään esim. lasteni äidin kanssa, kun hän korppikotkana saapuisi paikalle valitsemaan "lasten omaisuutta" itselleen.

En ole koskaan rakastanut rahalla lapsiani, vaan kasvattanut heistä omillaan toimeentulevia ja empaattisia ihmisiä, ja mikäli potti ei lapsille riitä, niin se on heidän ongelmansa. On ollut tapana katsoa että KAIKKI rakkaat ja läheiset pärjäävät, eikä niin että lapsille kaikki, ja vaimo kulkekoot ryysyissä ja muuttakoot omasta kodistaan pois jotta lapsille jää enemmän. Hyh.

Jos vaimollasi olisi lapsi, uhraisiko ajatustakaan miehensä omaisuudelle vai priorisoisiko oman lapsen? Veikkaan jälkimmäistä.

Vaimolla on täysi-ikäinen lapsi. Priorisointi on ehkä vähän väärä sana kohdallani, koska eihän se ole priorisointia että kaikista huolehditaan, jolloin jokaiselle jää jotain. Parempi vain kun ei tarvitse kenenkään sitten tapella, että asiat on hyvin selvillä. Tottakai voi käydä niin että vaimo kuolee ensin, jolloin hänen lapsensa ilman muuta perii mm. auton. Siitä on tuolle lapselle varmasti paljon hyötyä, ja kun äidiltä ei muutenkaan paljoa rahana jää. Varmaan muuttaisin johonkin tästä talosta, koska tuntuu pahalta ajatus ettei vaimoa olisi enää täällä, jolloin myös talosta vaimon lapsi saisi omansa nopeasti pois.

Jos kaikille on selvää, olet kertonut lapsillesi? Vaimosi olisi voinut itse tehdä töitä ja tienata autonsa.

Vaimo on tehnyt elämässään kaiken sen mihin hän on kyennyt, ja siinä on ihan tarpeeksi, ja paljon enemmän kuin sinä tulet elämässäsi saavuttamaan. Sinä voit mennä tienaamaan kannuksesi miten sinua huvittaa. Sitä paitsi auto on yhteinen, niin kuin kaikki muukin meillä. Sinä voit olla millaisessa avioliitossa haluat, me ollaan tällaisessa eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kerro perintösuunnittelu siitä ettei omat lapset olisi tärkeitä. Mä olen myös suunnitellut oman kuolemani varalta asioita niin, että lapset saavat tietyn verran, ja vaimo (nykyinen, ei lasten äiti josta olen eronnut vuosia sitten) saa tietyn verran. Lapsille on kerätty rahaa jo syntymästä asti, ja sijoitettu, joten kun ovat täysi-ikäisiä, heille on tulossa muhkea potti molemmille. Asunto, jonka omistamme vaimon kanssa 50/50, ei ole kovinkaan arvokas, joitakin kymppejä päälle sadantonnin. Kaikkea mitä vaimo tarvitsee kuolemanikin jälkeen, mutta mihin hänellä ei olisi sitten yhtäkkiä varaa, on vaimon nimissä, mm. auto. Vaimon nimi on myös edunsaajana vakuutuksessani kuoleman varalle, koska HÄN sitä tulee tarvitsemaan jos kuolen ennen häntä.

 Näitä asioita sitten titraillaan sen mukaan kun ja jos asiat muuttuvat suuntaa jos toiseen. Tällä hetkellä lapsille on tulossa ihan tarpeeksi rahaa kun aikuistuvat, joten prioriteettinä on tottakai se että rakas vaimo saa jäädä asumaan tähän yhteiseen kotiin vaikka kuolisin, ja että hänellä olisi rahaa ylläpitää taloa ainakin sen aikaa että tietää miten haluaa talon ja muun kanssa toimia. Pääasia että asiat ovat selviä, eikä niistä tarvitse vaimoni alkaa vääntämään esim. lasteni äidin kanssa, kun hän korppikotkana saapuisi paikalle valitsemaan "lasten omaisuutta" itselleen.

En ole koskaan rakastanut rahalla lapsiani, vaan kasvattanut heistä omillaan toimeentulevia ja empaattisia ihmisiä, ja mikäli potti ei lapsille riitä, niin se on heidän ongelmansa. On ollut tapana katsoa että KAIKKI rakkaat ja läheiset pärjäävät, eikä niin että lapsille kaikki, ja vaimo kulkekoot ryysyissä ja muuttakoot omasta kodistaan pois jotta lapsille jää enemmän. Hyh.

Jos vaimollasi olisi lapsi, uhraisiko ajatustakaan miehensä omaisuudelle vai priorisoisiko oman lapsen? Veikkaan jälkimmäistä.

Vaimolla on täysi-ikäinen lapsi. Priorisointi on ehkä vähän väärä sana kohdallani, koska eihän se ole priorisointia että kaikista huolehditaan, jolloin jokaiselle jää jotain. Parempi vain kun ei tarvitse kenenkään sitten tapella, että asiat on hyvin selvillä. Tottakai voi käydä niin että vaimo kuolee ensin, jolloin hänen lapsensa ilman muuta perii mm. auton. Siitä on tuolle lapselle varmasti paljon hyötyä, ja kun äidiltä ei muutenkaan paljoa rahana jää. Varmaan muuttaisin johonkin tästä talosta, koska tuntuu pahalta ajatus ettei vaimoa olisi enää täällä, jolloin myös talosta vaimon lapsi saisi omansa nopeasti pois.

Jos kaikille on selvää, olet kertonut lapsillesi? Vaimosi olisi voinut itse tehdä töitä ja tienata autonsa.

Vaimo on tehnyt elämässään kaiken sen mihin hän on kyennyt, ja siinä on ihan tarpeeksi, ja paljon enemmän kuin sinä tulet elämässäsi saavuttamaan. Sinä voit mennä tienaamaan kannuksesi miten sinua huvittaa. Sitä paitsi auto on yhteinen, niin kuin kaikki muukin meillä. Sinä voit olla millaisessa avioliitossa haluat, me ollaan tällaisessa eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

Vaimon lapsella ei ole omaa isää jättämässä perintöä? Ihmettelen miesten vimmaa tulla höynäytetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kerro perintösuunnittelu siitä ettei omat lapset olisi tärkeitä. Mä olen myös suunnitellut oman kuolemani varalta asioita niin, että lapset saavat tietyn verran, ja vaimo (nykyinen, ei lasten äiti josta olen eronnut vuosia sitten) saa tietyn verran. Lapsille on kerätty rahaa jo syntymästä asti, ja sijoitettu, joten kun ovat täysi-ikäisiä, heille on tulossa muhkea potti molemmille. Asunto, jonka omistamme vaimon kanssa 50/50, ei ole kovinkaan arvokas, joitakin kymppejä päälle sadantonnin. Kaikkea mitä vaimo tarvitsee kuolemanikin jälkeen, mutta mihin hänellä ei olisi sitten yhtäkkiä varaa, on vaimon nimissä, mm. auto. Vaimon nimi on myös edunsaajana vakuutuksessani kuoleman varalle, koska HÄN sitä tulee tarvitsemaan jos kuolen ennen häntä.

 Näitä asioita sitten titraillaan sen mukaan kun ja jos asiat muuttuvat suuntaa jos toiseen. Tällä hetkellä lapsille on tulossa ihan tarpeeksi rahaa kun aikuistuvat, joten prioriteettinä on tottakai se että rakas vaimo saa jäädä asumaan tähän yhteiseen kotiin vaikka kuolisin, ja että hänellä olisi rahaa ylläpitää taloa ainakin sen aikaa että tietää miten haluaa talon ja muun kanssa toimia. Pääasia että asiat ovat selviä, eikä niistä tarvitse vaimoni alkaa vääntämään esim. lasteni äidin kanssa, kun hän korppikotkana saapuisi paikalle valitsemaan "lasten omaisuutta" itselleen.

En ole koskaan rakastanut rahalla lapsiani, vaan kasvattanut heistä omillaan toimeentulevia ja empaattisia ihmisiä, ja mikäli potti ei lapsille riitä, niin se on heidän ongelmansa. On ollut tapana katsoa että KAIKKI rakkaat ja läheiset pärjäävät, eikä niin että lapsille kaikki, ja vaimo kulkekoot ryysyissä ja muuttakoot omasta kodistaan pois jotta lapsille jää enemmän. Hyh.

Jos vaimollasi olisi lapsi, uhraisiko ajatustakaan miehensä omaisuudelle vai priorisoisiko oman lapsen? Veikkaan jälkimmäistä.

Vaimolla on täysi-ikäinen lapsi. Priorisointi on ehkä vähän väärä sana kohdallani, koska eihän se ole priorisointia että kaikista huolehditaan, jolloin jokaiselle jää jotain. Parempi vain kun ei tarvitse kenenkään sitten tapella, että asiat on hyvin selvillä. Tottakai voi käydä niin että vaimo kuolee ensin, jolloin hänen lapsensa ilman muuta perii mm. auton. Siitä on tuolle lapselle varmasti paljon hyötyä, ja kun äidiltä ei muutenkaan paljoa rahana jää. Varmaan muuttaisin johonkin tästä talosta, koska tuntuu pahalta ajatus ettei vaimoa olisi enää täällä, jolloin myös talosta vaimon lapsi saisi omansa nopeasti pois.

Jos kaikille on selvää, olet kertonut lapsillesi? Vaimosi olisi voinut itse tehdä töitä ja tienata autonsa.

Vaimo on tehnyt elämässään kaiken sen mihin hän on kyennyt, ja siinä on ihan tarpeeksi, ja paljon enemmän kuin sinä tulet elämässäsi saavuttamaan. Sinä voit mennä tienaamaan kannuksesi miten sinua huvittaa. Sitä paitsi auto on yhteinen, niin kuin kaikki muukin meillä. Sinä voit olla millaisessa avioliitossa haluat, me ollaan tällaisessa eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

Vaimon lapsella ei ole omaa isää jättämässä perintöä? Ihmettelen miesten vimmaa tulla höynäytetyksi.

Lapsi ei ole koskaan nähnytkään isäänsä, koska isä kuoli jo ennen kuin lapsi syntyi.

Kyllä voi jättää käytännössä perinnöttä, vaikka teoriassa perintöä jäisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lesken kuollessa omaisuus puolitetaan, ja silloin aiemmin kuolleen miehen lapset saavat osansa.

Ei. AP:n tapauksessa leski ei ole sukua näille vainajan kahdelle lapselle, eivätkä nämä ole osallisena perinnön jaossa lesken kuoltua.

Sen sijaan lesken hallintaoikeus yhteiseen asuntoon päättyy ja nuo edellä mainitut lapset saavat jo aikaisemmin perimänsä asunnon puolikkaan hallinnan.

Ilman testamenttia lesken kuollessa aiemmin kuolleen puolison perijät saavat puolet omaisuudesta.

Huvittaa tällainen uskomusten varassa eläminen, toivottavasti ei mitään oikeasti odotella tai pettymys tulee olemaan karvas. Tasinkoa maksetaan ainoastaan, jos puolisoista varakkaampi kuolee ensin. Jos leski itse on varakkaampi, ei hänen tarvitse tasinkoa maksaa. Tasinko ei koske perijöitä, vaan puolisoita. Tässä tapauksessa leski saa pitää kaiken paitsi asunnon puolikkaan ja hänen perillisensä perivät hänet aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kerro perintösuunnittelu siitä ettei omat lapset olisi tärkeitä. Mä olen myös suunnitellut oman kuolemani varalta asioita niin, että lapset saavat tietyn verran, ja vaimo (nykyinen, ei lasten äiti josta olen eronnut vuosia sitten) saa tietyn verran. Lapsille on kerätty rahaa jo syntymästä asti, ja sijoitettu, joten kun ovat täysi-ikäisiä, heille on tulossa muhkea potti molemmille. Asunto, jonka omistamme vaimon kanssa 50/50, ei ole kovinkaan arvokas, joitakin kymppejä päälle sadantonnin. Kaikkea mitä vaimo tarvitsee kuolemanikin jälkeen, mutta mihin hänellä ei olisi sitten yhtäkkiä varaa, on vaimon nimissä, mm. auto. Vaimon nimi on myös edunsaajana vakuutuksessani kuoleman varalle, koska HÄN sitä tulee tarvitsemaan jos kuolen ennen häntä.

 Näitä asioita sitten titraillaan sen mukaan kun ja jos asiat muuttuvat suuntaa jos toiseen. Tällä hetkellä lapsille on tulossa ihan tarpeeksi rahaa kun aikuistuvat, joten prioriteettinä on tottakai se että rakas vaimo saa jäädä asumaan tähän yhteiseen kotiin vaikka kuolisin, ja että hänellä olisi rahaa ylläpitää taloa ainakin sen aikaa että tietää miten haluaa talon ja muun kanssa toimia. Pääasia että asiat ovat selviä, eikä niistä tarvitse vaimoni alkaa vääntämään esim. lasteni äidin kanssa, kun hän korppikotkana saapuisi paikalle valitsemaan "lasten omaisuutta" itselleen.

En ole koskaan rakastanut rahalla lapsiani, vaan kasvattanut heistä omillaan toimeentulevia ja empaattisia ihmisiä, ja mikäli potti ei lapsille riitä, niin se on heidän ongelmansa. On ollut tapana katsoa että KAIKKI rakkaat ja läheiset pärjäävät, eikä niin että lapsille kaikki, ja vaimo kulkekoot ryysyissä ja muuttakoot omasta kodistaan pois jotta lapsille jää enemmän. Hyh.

Jos vaimollasi olisi lapsi, uhraisiko ajatustakaan miehensä omaisuudelle vai priorisoisiko oman lapsen? Veikkaan jälkimmäistä.

Vaimolla on täysi-ikäinen lapsi. Priorisointi on ehkä vähän väärä sana kohdallani, koska eihän se ole priorisointia että kaikista huolehditaan, jolloin jokaiselle jää jotain. Parempi vain kun ei tarvitse kenenkään sitten tapella, että asiat on hyvin selvillä. Tottakai voi käydä niin että vaimo kuolee ensin, jolloin hänen lapsensa ilman muuta perii mm. auton. Siitä on tuolle lapselle varmasti paljon hyötyä, ja kun äidiltä ei muutenkaan paljoa rahana jää. Varmaan muuttaisin johonkin tästä talosta, koska tuntuu pahalta ajatus ettei vaimoa olisi enää täällä, jolloin myös talosta vaimon lapsi saisi omansa nopeasti pois.

Jos kaikille on selvää, olet kertonut lapsillesi? Vaimosi olisi voinut itse tehdä töitä ja tienata autonsa.

Vaimo on tehnyt elämässään kaiken sen mihin hän on kyennyt, ja siinä on ihan tarpeeksi, ja paljon enemmän kuin sinä tulet elämässäsi saavuttamaan. Sinä voit mennä tienaamaan kannuksesi miten sinua huvittaa. Sitä paitsi auto on yhteinen, niin kuin kaikki muukin meillä. Sinä voit olla millaisessa avioliitossa haluat, me ollaan tällaisessa eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

Vaimon lapsella ei ole omaa isää jättämässä perintöä? Ihmettelen miesten vimmaa tulla höynäytetyksi.

Näinhän se usein menee, jos perheissä on useamman perheen lapsia. Naisen lapset saa omien vanhempiensa perinnöt, sekä tietysti osan naisen puolison perinnöstä, koska "perheen keskinen tasajako". Miehen omaisuus jaetaan maailmalle, koska naisen omat lapset ovat aina tärkeimpiä, ovathan he naisen lapsia. Muista (puolison lapsista) viis.

Eli miehen lapset jakavat isän puolen perintönsä ties keiden kanssa. Täytyy vain toivoa, että heidän äitinsä taas hommailee omalta puolisoltaan lapsilleen päin, jotta tilit tasoittuvat. Ja naisen lapset taas menettävät osuuden isänsä perinnöstä jollekin naikkoselle ja lapsilleen. Pahinta tässä on, jos koko kuviossa on vain yksi tyhmä mies ja se sattuu olemaan oma isä.

Me olemme tehneet samalla lailla. Miehen lapset olivat kyllä tästä tietoisia etukäteen. Ovat hyvin toimeentulevia. Ehkä sen takia, kun jo nuorena tiesivät, että perintöä on turha odottaa.

Jotta ei tulisi väärinkäsitystä, niin osa lesken omaisuudesta oli suojattu jo avioehdolla 20v aiemmin kuten vainajan silloinen asuntokin.

Käsitys kuitenkin oli, että kahden hyvin tienaavan perheessä molemmille olisi kerääntynyt kalliin asunnon lisäksi osakkeita ja rahastosijoituksia tai ainakin huomattavia säästöjä, mutta tässä tapauksessa vain leski oli sijoittanut.

Oli puhuttu meidän mökistä ja meidän metsästä jne, mutta ne kaikki ovat lesken omaisuutta. Siksi aikamoinen shokki.

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei tulisi väärinkäsitystä, niin osa lesken omaisuudesta oli suojattu jo avioehdolla 20v aiemmin kuten vainajan silloinen asuntokin.

Käsitys kuitenkin oli, että kahden hyvin tienaavan perheessä molemmille olisi kerääntynyt kalliin asunnon lisäksi osakkeita ja rahastosijoituksia tai ainakin huomattavia säästöjä, mutta tässä tapauksessa vain leski oli sijoittanut.

Oli puhuttu meidän mökistä ja meidän metsästä jne, mutta ne kaikki ovat lesken omaisuutta. Siksi aikamoinen shokki.

Sellaistahan se on, ikinä ei pitäisi olettaa mitään. Tässä tapauksessa mies on varmaan maksanut kaiken elämisen ja kaikki laskut ja vaimon kaikki ansiot ovat jääneet hänelle itselleen. Se on ollut heidän valintansa.

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei tulisi väärinkäsitystä, niin osa lesken omaisuudesta oli suojattu jo avioehdolla 20v aiemmin kuten vainajan silloinen asuntokin.

Käsitys kuitenkin oli, että kahden hyvin tienaavan perheessä molemmille olisi kerääntynyt kalliin asunnon lisäksi osakkeita ja rahastosijoituksia tai ainakin huomattavia säästöjä, mutta tässä tapauksessa vain leski oli sijoittanut.

Oli puhuttu meidän mökistä ja meidän metsästä jne, mutta ne kaikki ovat lesken omaisuutta. Siksi aikamoinen shokki.

Niin, jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo. Tämä keskustelu on hyvä esimerkki ihmisten ahneudesta. Itse toivon, että läheiseni käyttävät omaisuutensa itseensä haluamallaan tavalla eläessään. Olen itse vastuussa omasta toimeentulostani, se ei perustu perinnön odottamiseen.