Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Pitää olla ensin onnellinen yksin, jotta voi saada hyvän parisuhteen." Miten te yksineläjät huolehditte seksuaalisuudestanne ja arkisen läheisyyden ja jakamisen tarpeista, kun kumppania ei ole?
06.07.2019 |
Olen nelikymppinen vela-nainen. Pitkä parisuhteeni päättyi nelisen vuotta sitten. Elelin sen jälkeen 1,5 vuotta yksinäni ja sitten aloitin deittailun, joka johti kaksi vuotta kestäneeseen uuteen suhteeseen. Tämän suhteen jälkimainingeissa olen alkaut miettiä tuota otsikon hokemaa.
Olen aina kuvitellut olevani juuri sellainen ihminen, joka on onnellinen yksinkin. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani enkä tapaa edes ystäviäni erityisen aktiivisesti. Käytännössä en ole aikuisiällä kuitenkaan kovin pitkiä aikoja yksin asunut. Pisin jakso taitaa olla tämä 1,5 vuoden toipuminen erosta.
Uudessa suhteessani, ja erityisesti nyt sen loputtua, havaitsin itsessäni jonkin verran läheisriippuvuuden merkkejä. Olen mennyt suhteeseen aivan liian positiivisin odotuksin siitä, mitä tulevaisuus tämän miehen kanssa toisi tullessaan. Katsoin siis monesta varoitusmerkistä ohi, ja aloin suhteeseen niistä välittämättä. Suhteessa ollessani asetin miehen itseni edelle ja lopulta kadotin itseni siihen kokonaan. Näin kävi, vaikka olin tietoinen siitä että oma elämä ja omat asiat tulisi asettaa etusijalle. Jotenkin mies vain onnistui (osittain painostamalla ja manipuloimallakin) saamaan minut tilaan, jossa uhrasin itseäni hänen hyvinvointinsa alttarille. Yritin valvoa omiakin etujani ja niiden toteutumista, mutta lopulta totesin että en voi jatkaa suhteessa, jossa minun tarpeeni ja toimeeni tulevat huomioiduksi ainoastaan silloin, kun lähes aggressiivisesti sitä erikseen vaadin.
Myönnän että halusin ja yritin muuttaa kumppaniani itselleni mieleisemmäksi. Tiedän että näin ei yleensä kannata toimia, mutta suhteen alussa mies erikseen monta kertaa sanoi haluavansa muuttua ja kehittyä tietyissä asioissa, ja tarvitsevansa siihen tukea minulta. Yksi näistä oli mm. tupakoinnin lopettaminen, toinen pukeutumistyylin kehittäminen sellaiseksi, joka tukisi paremmin miehen tulevia urasuunnitelmia, ja kaikenlaista muutakin oli. En yleensä lähtisi suhteeseen jossa toista pitää muuttaa, jotta tämä ns. "kelpaisi" minulle, mutta tein tässä poikkeuksen, kun mies erikseen sitä painokkaasti pyysi. Tulokset olivat huonoja. Suhteen loppuvaiheessa mies syytti minua siitä että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Tilanne oli sama myös toisin päin; mies yritti myös muuttaa minua enemmän mieleisekseen (vaikka en ollut sellaista pyytänyt ja halunnut).
(jatkuu)
Kommentit (83)
Mitä vikaa on irtoseksissä? Suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vikaa on irtoseksissä? Suosittelen.
Yleisellä tasolla ei mitään, mutta itse nautin todella paljon enemmän tutun kumppanin kanssa. Silloin seksi on kokonaisvaltaista ja perustuu kummankin persoonallisuuden piirteisiin primitiivisemmän tason lisäksi. Jos vaihtoehdot ovat irtoseksi tai masturbointi, jälkimmäinen on kymmenen kertaa parempaa, jos minulta kysytään.
Olen sen verran irtoseksiä kokeillut, että uskon ettei tarvitse enempää kokeilla tietääkseni mistä puhun. Kavereilta olen lisäksi kuullut, että suuri osa miehistä on irtoseksissä aika itsekkäitä eikä heitä kiinnosta nähdä vaivaa naisen nautinnon eteen.
ap
Lähde etsimään itsestäsi uusia puolia. Tee kaikkea sitä, mistä pelkäisit, että joku mies nauraa päin naamaa, pitää pilkkanaan tai tuomitsee.
Esim. itse olen tilannut ne kaikista oudoimmatkin seksileulut, joille joku mies lähinnä nauraisi. Katsonut mitä erikoisinta pornoa. Kasvattunut kokeeksi alapääkarvat, kun miehiä varten olen aina ajellut lähes posliiniksi. Aloittanut harrastamaan lauamista (ilman minkäänlaista sävelkorvaa) jne.
Ei minulla ole ainakaan keskivertomiehenä mitään mahdollisuuksia toteuttaa seksuaalisuuttani ja saada tarpeeksi läheisyyttä sinkkuna. Sen vuoksi deittailenkin. Jos minulla olisi säännöllinen seksikumppani, elelisin varmasti onnellisena ilman suhdetta, mutta seksi on minulle perustarve ja ilman sitä olo on korkeintaan "okei".
Se on se lapsuus. Vuorovaikutuksen ja kiintymyksen häiriöt 0-3 vuoteen. Vanhemmat eivät vastanneet lapsen odotuksiin, riitelyä, epäjohdonmukaisuutta. Normaalisti kumppanin löytäminen tapahtuu kuin itsestään, nuoruudesta lähtien. Psykoterapiassa mahdollista saada jotain takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kolme vakituista ns rakastajaa. En jaksaisi satunnaista seksiä tuntemattomien kanssa, se ei ole hyvää seksiä oikeastaan ikinä. Rakastaja on sijoitus! Sinä sijoitat häneen aikaasi ja valtavan määrän tietoa siitä, kuinka miellyttää juuri sinua.
On muuten kannattava sijoitus.
Miksi AINA ajatellaan että parisuhteessa olevat ovat onnellisia ja sinkut onnettomia?
Kun yleensä se on päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se lapsuus. Vuorovaikutuksen ja kiintymyksen häiriöt 0-3 vuoteen. Vanhemmat eivät vastanneet lapsen odotuksiin, riitelyä, epäjohdonmukaisuutta. Normaalisti kumppanin löytäminen tapahtuu kuin itsestään, nuoruudesta lähtien. Psykoterapiassa mahdollista saada jotain takaisin.
Luitkohan keskustelua ollenkaan? Tässä ei ongelmana ollut kumppanin löytäminen, vaan tilanne jossa ei halua vielä uutta parisuhdetta koska ei ole siihen syystä tai toisesta valmis.
Otetaan vähän miestä väkevämpää ja aletaan työstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 8v sinkkuna ennen nykyistä miestäni, ja olin ihan onnellinen ennen häntäkin, ja myös onneton, koska onneni ei riipu parisuhdestatuksesta, vaan siitä miten itse koen oman elämäni. Ehkä tuolla tarkoitetaan tätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Panettaa mutta ei ole ketään kuka haluaa.
Totta kai olisi miehiä, jotka haluaisivat seksiä kanssani. Mutta minä en saa irtoseksistä paljon mitään verrattuna parisuhdeseksiin. Ja kun en voi tällä hetkellä aloittaa uutta parisuhdetta, en saa parisuhdeseksiäkään. Se tuntuu hankalalta ja mietin, miten muut ovat tällaisen tilanteen ratkaisseet.
ap
No miksi stressata itseään jos tiedät tuon? Itselläni sama että pitää olla tunneside ennen touhuiluita kun muuten se on turhaa. Tiedostan että turha on turhaa joten en haikaile turhan perään ja ihan mukavasti menee näin yksinään, sinkkuna, ilman että miettisin parisuhdetta jotta olisi seksiä.
Aloituksessa ihmisen muuttamisesta turinoit ja mainitsit vastapuolen polttelevan ja haluavan lopettaa. Tieteski moisessa pitää tukea ilman että miettii mahdollista toisen manipulointia tai vastaavia, jos toinen moisesta tuesta sitten mielensä pahoittaa niin aika idiootti on hän, ei ihmistä ole luotu savupiipuksi!
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Olen 54, ollut suhteita miesten kanssa, yhden lapsenkin olen kasvattanut. En ole ollut naimisissa ja aina olen viihtynyt myös yksin. Ollut hyviä ja huonoja miehiä, itse olen myös tärvellyt suhteita tyhmyyksissäni. Nykyään ajattelen et en jaksaisi enää suhdetta enkä olisi hyvä kumppani kenellekään. Halut on jokseenkin hävinneet enkä kaipaa ees nukkumakaveria. Joten voin sanoa että en kaipaa enää ketään, näin on hyvä, mulle paras tapa olla.
Sama tilanne mulla. Kolme avoliittoa takana, kaksi aikuista lasta. Kaikki eivät halua naimisiin. Joskus harvoin tulee ajateltua että olisi mukava jakaa arkeaan jonkun kanssa, mutta kun kuuntelen ystävien miehistään kertomaa juttua, tulee lähes pakokauhu. En todellakaan jaksaisi. En jaksa katsella ketään miestä lähemmin ja pidempään, enää. Seksiä haluaisin joskus helposti, mutta eipä tällainen melkein kuuskymppinen sitä lähde mistään etsimään. Omin käsin onneen.
Taustalla itselläni perhe, jossa en kelvannut koskaan mitenkään päin äidilleni. Avioliittoja, jotka nostettiin ainakin minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se lapsuus. Vuorovaikutuksen ja kiintymyksen häiriöt 0-3 vuoteen. Vanhemmat eivät vastanneet lapsen odotuksiin, riitelyä, epäjohdonmukaisuutta. Normaalisti kumppanin löytäminen tapahtuu kuin itsestään, nuoruudesta lähtien. Psykoterapiassa mahdollista saada jotain takaisin.
Auttaako psykoterapia saamaan seksiä ja läheisyyttä? Koska ne ovat emotionaalisia ja fyysisiä tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Perusteellisuus on hyve.
Ei mene aikaa selventävien kysymysten vastaamiseen.
Minulla ei ole läheisyys tarpeita. Ihmisseuraksi riittää vaikka tämä palsta tai parin sanan vaihto kaupan kassan kanssa. Seksin hoidan omin käsin. Ei parisuhteessakaan läheisyys tämän paremmin tule hoidettua, joten en ole huomannut eroa parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole läheisyys tarpeita. Ihmisseuraksi riittää vaikka tämä palsta tai parin sanan vaihto kaupan kassan kanssa. Seksin hoidan omin käsin. Ei parisuhteessakaan läheisyys tämän paremmin tule hoidettua, joten en ole huomannut eroa parisuhteeseen.
Samaan aikaan surullinen ja kadehdittava tilanne.
Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei taivastele yksineläviä sinkkuja, koska ihmislajin selviämisen vuoksi panemista joutuu väistämättä hillitsemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Miksi pitää saavuttaa jonkinlainen valaistunut tila jossa ei yhtenäkään sekuntina haaveile parisuhteesta ja seksistä? Vaikka hyvä parisuhde ja seksisuhde kelpaisi, voi silti olla onnellinen yksinään. Tai onnellinen monena hetkenä ollessaan ilman parisuhdetta itsekseen.
Itselläni on melko helppo olla yksin, koska viihdyn hyvin itseni kanssa. Ihminenhän on loppujen lopuksi yksin. Arvostan omaa aikaa ja tilaa. Olen ollut niin pitkään yksin, että suorastaan kavahdan ajatusta jonkun kompromissityypin kanssa olemisesta, pariskuntaillanvietoista tai -viikonlopuista(yäk), yhdessä asumisesta, huonosta ja tylsästä seksistä, kompromisseista ajankäytössä eli omien menojen unohtamisesta ja kotitöistä ja rahakäytöstä sopimisesta ym. Seksuaalisuuteni taas menee jollain lailla off-tilaan yksin ollessani, ja on paljon vaikeampaa olla esimerkiksi ilman seksiä jos on jotain säätöä ja vakipanoja. Joko haluan melko paljon seksiä ollessani suhteessa tai sitten pärjään yksin omin voimin. Näissä säädöissä häiritsee myös mahdollinen ihastuminen ja päänvaiva suhteen jatkosta ja pettymykset. Olen pohjimmiltani perinteinen parisuhdeihminen enkä halua mitään epäselviä kevytjuttuja mahdollisesti väärän ihmisen kanssa. Pelkkään läheisyydenhaluun auttaa lemmikkien rapsutus.
Näin se vain on. Osa meistä viihtyy paremmin yksikseen, sinä taas et ole kovin onnellinen yksin. Olet parisuhdeihminen. Itse ajattelin nyt pitkän, pitkän ajan jälkeen panostaa parisuhteen tai edes sutinan etsimiseen koska itseni ja miesten vanhetuessa on viimeiset hetket etsiä joku siedettävän kuntoinen ja näköinen;).
Alue: Aihe vapaa
Minä! Olen lapsesta asti tiennyt että jään vanhaksipiiaksi. Se ei ole koskaan surettanut mua vaan ollut ihan itsestäänselvyys. Olin sitten kuitenkin ikävuodet 21–30 parisuhteessa, koska sosiaalinen paine ja se elämänvaihe kun kaikilla mukamas piti olla joku. Otin sitten ekan jonka sain ja pidin sitä sinne asti kunnes tajusin, ettei mun ole sitä kenenkään takia pakko enää katsella. Ja sieltä asti olen ollut tyytyväisenä ja onnellisena yksin tänne nelikymppiseksi. Eikä tulisi mieleenkään ottaa enää ketään kotiini passattavaksi, ihanaa kun saa mennä ja tulla miten tykkää ja välillä ei tarvitse tulla tai mennä ollenkaan.
Seksissä olen aina saanut paremmin yksin kuin toisen kanssa, joten tässä ei ole ongelmaa. Läheisyyttä kaipaan välillä, mutta toisaalta kun ei sellaiseen ole koskaan oppinut tai tottunut niin en suoraan sanottuna edes tiedä, miltä se tuntuu. Ei me entisen kanssa koskaan mitään likistelty, ei meitä kiinnostanut kumpaakaan olla toisen lähellä. Joten ehkä se on vain mielikuva eikä oikea tarve, kun joskus harvoin käy mielessä, että olisi kiva loikoilla jonkun kanssa vaikka lusikassa. Tai lähinnä ne hetket tulevat vain silloin kun sellaista näkee esim jossain leffassa, niin muistaa, että tosiaan tuollaistakin on. Mtta kun en siitä tiedä niin enpä sitä kaipaakaan.
Olen tosi onnellinen! Ei elämän päätarkoituksen tarvitse pariutuminen olla. Keskityn ennemmin töihin ja ikuisiin jatko-opintoihin, ne antavat minulle sellaista sielunravintoa mitä mistään muusta en saa.