Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Pitää olla ensin onnellinen yksin, jotta voi saada hyvän parisuhteen." Miten te yksineläjät huolehditte seksuaalisuudestanne ja arkisen läheisyyden ja jakamisen tarpeista, kun kumppania ei ole?
06.07.2019 |
Olen nelikymppinen vela-nainen. Pitkä parisuhteeni päättyi nelisen vuotta sitten. Elelin sen jälkeen 1,5 vuotta yksinäni ja sitten aloitin deittailun, joka johti kaksi vuotta kestäneeseen uuteen suhteeseen. Tämän suhteen jälkimainingeissa olen alkaut miettiä tuota otsikon hokemaa.
Olen aina kuvitellut olevani juuri sellainen ihminen, joka on onnellinen yksinkin. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani enkä tapaa edes ystäviäni erityisen aktiivisesti. Käytännössä en ole aikuisiällä kuitenkaan kovin pitkiä aikoja yksin asunut. Pisin jakso taitaa olla tämä 1,5 vuoden toipuminen erosta.
Uudessa suhteessani, ja erityisesti nyt sen loputtua, havaitsin itsessäni jonkin verran läheisriippuvuuden merkkejä. Olen mennyt suhteeseen aivan liian positiivisin odotuksin siitä, mitä tulevaisuus tämän miehen kanssa toisi tullessaan. Katsoin siis monesta varoitusmerkistä ohi, ja aloin suhteeseen niistä välittämättä. Suhteessa ollessani asetin miehen itseni edelle ja lopulta kadotin itseni siihen kokonaan. Näin kävi, vaikka olin tietoinen siitä että oma elämä ja omat asiat tulisi asettaa etusijalle. Jotenkin mies vain onnistui (osittain painostamalla ja manipuloimallakin) saamaan minut tilaan, jossa uhrasin itseäni hänen hyvinvointinsa alttarille. Yritin valvoa omiakin etujani ja niiden toteutumista, mutta lopulta totesin että en voi jatkaa suhteessa, jossa minun tarpeeni ja toimeeni tulevat huomioiduksi ainoastaan silloin, kun lähes aggressiivisesti sitä erikseen vaadin.
Myönnän että halusin ja yritin muuttaa kumppaniani itselleni mieleisemmäksi. Tiedän että näin ei yleensä kannata toimia, mutta suhteen alussa mies erikseen monta kertaa sanoi haluavansa muuttua ja kehittyä tietyissä asioissa, ja tarvitsevansa siihen tukea minulta. Yksi näistä oli mm. tupakoinnin lopettaminen, toinen pukeutumistyylin kehittäminen sellaiseksi, joka tukisi paremmin miehen tulevia urasuunnitelmia, ja kaikenlaista muutakin oli. En yleensä lähtisi suhteeseen jossa toista pitää muuttaa, jotta tämä ns. "kelpaisi" minulle, mutta tein tässä poikkeuksen, kun mies erikseen sitä painokkaasti pyysi. Tulokset olivat huonoja. Suhteen loppuvaiheessa mies syytti minua siitä että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Tilanne oli sama myös toisin päin; mies yritti myös muuttaa minua enemmän mieleisekseen (vaikka en ollut sellaista pyytänyt ja halunnut).
(jatkuu)
Kommentit (83)
Mitä tarjottavaa sulla on parisuhteelle, nimenomaan sulla? Äläkä sano p*llu koska sellainen löytyy 50 % maapallon väestöstä. Mikä tekee sinusta niin ainutlaatuisen että joku haluaa sinut kanssaan parisuhteeseen, olla sinulle uskollinen, rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Miksi pahoittelet vaivalla kyhäämääsi tekstiseinää? Tänne saa kirjoittaa ihan mitä haluaa, etkä edes ole kirjoittajana huonoimmasta päästä. Se että joku suuttuu siitä, ettei itse jaksa lukea, ei ole sinun vikasi eikä sinun pidä sitä pyytää anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Mikä ihme on jakamisen tarve? Minulla ei ole ikinä ollut tarvetta jakaa kotiani, ihoani, elämääni kenenkään kanssa. Parisuhteessa on joutunut tekemään noin, tuo on tavallaan ollut hinta siitä, että olen saanut mukavaa seuraa ja lapset. Mieluiten olisin elänyt etäsuhteessa, puolison kanssa eri kodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen siis tajunnut toimineeni tuossa suhteessa jonkin verran läheisriippuvalla tavalla, ja haluan välttää saman toistumista jatkossa. Olen lukenut, että ihminen, joka ei tunne itseään kokonaiseksi, menee helposti huonoonkin suhteeseen eikä ole siis riittävän kriittinen suhteen alussa. Juuri näin minulle kävi. Päättelen tästä, että minulla on siis ilmeisesti jotain vajausta omassa itsessäni, ja haluan kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi ennen kuin alan uudelleen etsiä kumppania.
Käytännön toteutus kuitenkin mietityttää minua. Olen eron jälkeen elellyt rauhallisesti ja käyttänyt aikaa mm. eron suremiseen. Alan olla siinä ihan hyvässä vaiheessa. Arkielämäni toimii hyvin. Pidän työstäni, vaikka joskus sen haastavuus ylikuormittaa minua. Osaan kuitenkin vastapainoksi levätä riittävästi. Harrastan käsitöitä, lukemista, laulamista ja joogaa, ja saan näistä kaikista nautintoa. Katson joskus tv:stä hyviä sarjoja. Käyn kävelyillä ja nautin luontoelämyksistä. Minulla on pari hyvää, läheistä ystävää ja liuta sellaisia vähemmän läheisiä kaveritason kontakteja. Jotain tunnen kuitenkin puuttuvan.
Pitkin päivää minulle tulee impulsiivista tarvetta jakaa jokin pieni, kiva asia jonkun ihmisen kanssa. Iltaisin ihanin tietämäni tekeminen olisi seksin harrastaminen. Olen tosi seksuaalinen ihminen ja nautin hyvin paljon kosketuksesta ja kiireettömästä seksuaalisesta kontaktista toiseen ihmiseen. Nämä kaksi asiaa - arjen tasolla jatkuvasti tapahtuva oivallusten, ajatuksien ja sattumusten jakaminen, ja seksi - ovat minulle paljon nautinnollisempia kuin monet niistä tekemisistä, joista on mahdollista nauttia yksin. En siis voi rehellisesti sanoa että olisin nyt sinkkuna yhtä onnellinen kuin olin hyvässä parisuhteessa. Onnellisuuteni on kyllä nyt paremmalla tasolla tuohon päättyneeseen suhteeseen verrattuna. Kuitenkin haaveilen päivittäin ihanasta seksistä rakastavan kumppanin kanssa, ja tunnen yksinäisyyttä niinä hetkinä kun saan vaikkapa tärkeän oivalluksen töissä eikä minulla olekaan ketään, jonka kanssa voisin siitä iloita. Myös pienet arjen hellyydenosoitukset - halaukset, suukot ja yhdessä nukkuminen - ovat asia, jota kovasti kaipaan.
En ole tällä hetkellä valmis aloittamaan seuranhakua ja uutta suhdetta, koska minulla on työelämän puolella menossa isompi muutosprosessi, joka vaatii lähes kaiken aikani ja energiani. Tämä päivittäinen kaipaus tuntuu kuitenkin hankalalta. Seksuaalinen haaveiluni kohdistuu edelleen entiseen kumppaniini (seksissä suhteemme toimi erinomaisesti), ja pelkään että jos ex ehdottaisi tapaamista, saattaisin suostua siihen ihan vain siksi että seksi hänen kanssaan on edelleen hyvin houkutteleva ajatus. Tuo mainittu jakamisen tarve taas ei kovin hyvin toteutunut hänen kanssaan, koska hänellä oli vaikeuksia ymmärtää minua ja ajatteluani. Jaan toki tärkeimpiä asioitani myös ystävien kanssa, mutta sellaiset pienet arjen asiat jäävät pyörimään pääni sisälle jonkinlaiseen tyhjiöön. Yksin nukkumaan meneminen tuntuu rehellisesti sanoen kurjalta. Minulla on iso tyyny, jota halaan, mutta kaipan lähelleni toisen ihmisen kehoa ja mm. sitä, että voisin kuunnella toisen hengityksen ääntä.
<strong>Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin?</strong> Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin? Olen käsittänyt, että vasta sellaisen tilan saavutettuaan ihminen olisi aidosti valmis parisuhteeseen.
Kiitän etukäteen kaikista asiallisista vastauksista.
ap
Minä en lainkaan kaipaa enää parisuhdetta, koska jokainen nainen on yrittänyt muuttaa minua. Olen myös onnellisempi yksin, koska status ei merkkaa elämässni mitään, eikä elämä ole enää suorittamista. Olenko aidosti valmis parisuhteeseen ? Olen jos vain saan olla oma itseni ja saan elää yhtä seesteistä elämää kuin nyt.
Juu, minustakin tuo mantra on puppua. Miksi ihmiset ylipäätään ovat parisuhteissa ja miksi erot sattuvat, jos yksin on ihan hyvä olla. Ei se silti tarkoita sitä, ettei osaisi ja pärjäisi yksin, mutta ei siinä pitäisi olla mitään vikaa, että haluaa elämänkumppanin. Minäkin ajattelin vuosikausia, että pärjään hyvin yksin, mutta kyllä vain pidemmän päälle löi vasten kasvoja se totuus, että tarvitsen ihmisen, jolle voin purkaa huolia, jota halata, jonka kanssa viettää tärkeät hetket. Ei ystävä tai sisarus ainakaan minulla voi tällaisia asioita korvata, koska heillä on omat elämät. Hassu ajatus, että sinkku, joka kaipaa seuraa olisi jotenkin riippuvainen, mutta parisuhteessa elävä henkilö on ihan normaali ja tasapainoinen. No johtuisiko juuri siitä, että hänellä on se, mitä se sinkkukin kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noin pitkää aloitusta, mutta harkitse vastaavassa elämäntilanteessa olevaa seksikaveria. Elätte muuten omaa elämäänne ja tapaatte vaikka viikonloppuisin tai pari kertaa viikossa romanttisissa merkeissä. Monelle miehelle kelpaisi hyvin.
Tämä on maailman huonoin neuvo tuollaiselle "läheisriippuvaiselle" joka ei ole vielä hyväksynyt sitä että elämässä olla lopulta aika yksin. Kehittelee tunteita kuitenkin "seksikaveria" kohtaan ja on sitten entistä rikkinäisempi.
Tähän on todella vaikea vastata, kun se vapaaehtoinen sinkkuus on ollut aina niin itsestään selvä asia. En ole sitä pahemmin miettinyt edes. Se on jotenkin samanlainen sisäsyntyinen asia kuin vapaaehtoinen lapsettomuus, itselleen luonnollinen perustila.
Nyt olen seurustellut pari vuotta (ensimmäistä kertaa elämässäni), kun rakastuin vain niin totaalisesti, että tein tuon kipeän valinnan ja päätin lähteä parisuhteeseen. Ensimmäinen vuosi meni asian kanssa kipuillessa, mutta nyt olen tottunut asiaan. Yhteenmuutto ei kuitenkaan tule kysymykseen. Jos meille tulee ero, varmaan jatkan taas tyytyväistä sinkkuilua. En osaa kuvitella itseäni edelleenkään parisuhteeseen, muuta kuin tämän yhden miehen kanssa.
N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Mikä ihme on jakamisen tarve? Minulla ei ole ikinä ollut tarvetta jakaa kotiani, ihoani, elämääni kenenkään kanssa. Parisuhteessa on joutunut tekemään noin, tuo on tavallaan ollut hinta siitä, että olen saanut mukavaa seuraa ja lapset. Mieluiten olisin elänyt etäsuhteessa, puolison kanssa eri kodeissa.
Olet siis halunnut mukavaa seuraa. Eikö se nimenomaan ole jakamista?
Kevyt tapailusuhde hoitaa nämä tarpeet. Hyvää seksiä ja seuraa ilman sitoutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noin pitkää aloitusta, mutta harkitse vastaavassa elämäntilanteessa olevaa seksikaveria. Elätte muuten omaa elämäänne ja tapaatte vaikka viikonloppuisin tai pari kertaa viikossa romanttisissa merkeissä. Monelle miehelle kelpaisi hyvin.
Itse asiassa kokeilin tätä silloin, kun aloitin seuranhaun toivuttuani erosta pitkän suhteen jälkeen. Tapasin miehen, jonka kanssa en halunnut suhdetta, mutta seksi toimi. Ehdotin tällaista järjestelyä ja hän suostui siihen, mutta myöhemmin kävi ilmi että hän oli suostunut vain siksi, että toivoi tilanteen johtavan kuitenkin ajan myötä parisuhteeseen. Lopulta jouduimme lopettamaan tapailun. Ja nyt tulee oman tilanteeni kannalta mielenkiintoisin huomio: eroaminen tuntui minulle äärimmäisen pahalta. Siis vaikka suhteessa oli kyse pelkästään seksistä, enkä edes halunnut muuta.
Olen miettinyt, olisiko mahdollista että tykkään seksistä jotenkin vähän liikaakin? Jouduin suremaan sen ihanan fyysisen läheisyyden menetystä ihan intensiivisesti, ja tunteet yllättivät voimakkuudellaan. Vai onko kuitenkin ihan normaalia että pitää seksiä tärkeänä ja olennaisena osana elämää? En ymmärrä ollenkaan niitä, jotka kertovat seksin olevan "yliarvostettua" tmv. Tietenkään huonosta seksistä ei ole mihinkään, mutta hyvä seksi taas on ihan suoranainen paratiisi, ainakin minulle.
En tiedä uskallanko kokeilla tuollaista panosuhdetta enää uudestaan, koska sen lisäksi että sen päättyminen satutti minua, tilanne satutti myös miestä, joka haaveili parisuhteesta. :/
ap
Kuten edellä on muutamaan otteeseen todettu vastaus on en mitenkään. Ajan oloon asiaan tottuu, suhteen päättymisen jälkeinen aika oli vaikeampaa mutta kun tietyn pisteen yli pääsee tämä helpottuu. Yhtä vaikeaa olisi opetella parisuhde-elämää uudelleen jos joku potentiaalinen kumppani osuisi kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Miksi pahoittelet vaivalla kyhäämääsi tekstiseinää? Tänne saa kirjoittaa ihan mitä haluaa, etkä edes ole kirjoittajana huonoimmasta päästä. Se että joku suuttuu siitä, ettei itse jaksa lukea, ei ole sinun vikasi eikä sinun pidä sitä pyytää anteeksi.
Hyvä huomio. :D Kiitos! Juuri tällaista dynamiikkaa tuossa päättyneessä suhteessanikin oli. Ja vaikka yritän siitä oppia eroon, niin näemmä lipsahtelen edelleen uhrauvuuden puolelle.
ap
Masturbaatio on seksiä ihmisen kanssa, josta todella välität. Ja ihan rehellisesti sanottuna, usein se on parempaa kuin jonkun muun kanssa.
Läheisyys on sitten vähän toinen juttu, mutta en oikeastaan kaipaa sitä kuin hyvin harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla toimi monta vuotta FWB tyyppinen ratkaisu. Kävin frendillä leikkimässä kotia ja panemassa, kun teki mieli. Sopi meille molemmille siinä kohtaa hyvin.
Mies oli sellainen, että en ikinä ois voinut kuvitella meitä vakavasti yhteen, mutta seksi toimi ja frendejä ollaan yhä, koska tyyppi on ihan hyvä jätkä ja se sai mut nauramaan.
Itselle ei sovi sellainen tindershoppailu, mutta toi toimi hyvin. Ei mustasukkaisuutta puolin tai toisin. Muutaman vuoden päästä jatkettiin molemmat matkaamme eri suuntiin, kun alkoi olla valmis ja tarpeeksi itsenäinen parisuhteeseen.
En yritä korvata parisuhdekumppania millään. Se ei onnistuisi mitenkään. Luultavasti olisin hyvässä parisuhteessa onnellisempi kuin nyt - mutta olen nytkin onnellinen, joten parisuhteen löytäminen ei ole välttämätöntä onnellisuudelle.
Niitä konkreettisia keinoja:
1. Näen parhaita ystäviäni usein (vähintään kerran viikossa). Pidämme hauskaa mutta teemme myös yhdessä arkisia asioita kuten laitamme ruokaa ja katselemme telkkaria
2. Samoille ystäville tekstailen melkein päivittäin arjen hauskoista sattumuksista, ideoista jne ja he tekevät samoin
3. Harrastan, liikun ja käyn kulttuuririennoissa myös yksin
4. Masturboin. Olen rauhassa opetellut, mistä pidän, ja panostanut muutamaan laadukkaaseen leluun
Vierailija kirjoitti:
Masturbaatio on seksiä ihmisen kanssa, josta todella välität. Ja ihan rehellisesti sanottuna, usein se on parempaa kuin jonkun muun kanssa.
Läheisyys on sitten vähän toinen juttu, mutta en oikeastaan kaipaa sitä kuin hyvin harvoin.
Minun täytyy sanoa, että seksi jota olen kokenut miesten kanssa (erityisesti tämän yhden miehen kanssa josta hiljattain erosin), on niin paljon itsetyydytystä parempaa että ei niistä voi puhua samana päivänäkään.
Olen ollut aina aika valikoiva seksikumppanieni suhteen, eikä minulla ole kuin pari sellaista mitätöntä kokemusta, jos ei lasketa nuoruuden ensimmäisiä juttuja ajalta kun en vielä tuntenut itseäni. Kaksi viimeisintä partneriani olivat sellaisia, että en mitenkään pysty samaan yksinäni, vaikka mitkä temput tekisin (ja teenkin - osaan siis kyllä nauttia yksinkin mahdollisimman maksimaalisella tavalla). Pitkän suhteen partnerin kanssa seksi oli suunnilleen yhtä hyvää kuin masturbointi.
Sitten tosiaan tuo läheisyys on vielä erillisenä komponenttinaan vaikuttamassa asiaan. Myönnän avoimesti kaipaavani sitä paljonkin. On ihanaa olla toisen lähellä, vaikka ilman seksiäkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea noin pitkää aloitusta, mutta harkitse vastaavassa elämäntilanteessa olevaa seksikaveria. Elätte muuten omaa elämäänne ja tapaatte vaikka viikonloppuisin tai pari kertaa viikossa romanttisissa merkeissä. Monelle miehelle kelpaisi hyvin.
Tämä on maailman huonoin neuvo tuollaiselle "läheisriippuvaiselle" joka ei ole vielä hyväksynyt sitä että elämässä olla lopulta aika yksin. Kehittelee tunteita kuitenkin "seksikaveria" kohtaan ja on sitten entistä rikkinäisempi.
Siinähän sitä irtipäästämistä voi harjoitella, jos on tietoinen tavastaan takertua toisiin.
Sinkkuina viihtyvien mutta seksiseuraa kaipaavien lisäksi löytyy myös avoimissa suhteissa eläviä polyamoristeja, joilla on puolison luvalla muita rakastajia/rakastajattaria varsinaisen parisuhteensa lisäksi. Se voisi olla riskittömämpää siinä mielessä ettei takerruta toisiin. Eräs ystävätäni on hoitanut läheisyydenkaipuunsa näin vaikka muuten elää mieluummin sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
En yritä korvata parisuhdekumppania millään. Se ei onnistuisi mitenkään. Luultavasti olisin hyvässä parisuhteessa onnellisempi kuin nyt - mutta olen nytkin onnellinen, joten parisuhteen löytäminen ei ole välttämätöntä onnellisuudelle.
Niitä konkreettisia keinoja:
1. Näen parhaita ystäviäni usein (vähintään kerran viikossa). Pidämme hauskaa mutta teemme myös yhdessä arkisia asioita kuten laitamme ruokaa ja katselemme telkkaria
2. Samoille ystäville tekstailen melkein päivittäin arjen hauskoista sattumuksista, ideoista jne ja he tekevät samoin
3. Harrastan, liikun ja käyn kulttuuririennoissa myös yksin
4. Masturboin. Olen rauhassa opetellut, mistä pidän, ja panostanut muutamaan laadukkaaseen leluun
Tuo lihavoitu kohta on mielenkiintoinen! Tuollaista en omien ystävieni kanssa tee. Tosin en usko että voisinkaan tehdä, he kun ovat kaikki perheellisiä ihmisiä. Kuka pikkulasten vanhempi lähtee ystävänsä luokse laittamaan ruokaa ja katsomaan tv:tä? Ehkä realistisemmin minä voisin mennä heidän luokseen, mutta en oikein tiedä siitäkään. Ystäväni eivät taida olla sellaisia ihmisiä, jotka tuollaista harrastaisivat. Enkä ole kyllä sellainen itsekään. Vihaan myös digilaitteita ja somea, en tykkää tekstailuviestinnästä ja siitä, että sosiaalinen elämä tapahtuu jonkin laitteen välityksellä.
Muuten listasi kohdat ovat tuttuja minullekin. Mietin, lähtisinkö tänä vuonna jopa lomamatkalle yksin. Sitä en ole vielä aiemmin kokeillutkaan, tosin työmatkoilla on tullut käytyä niin että olen jäänyt muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi rentoutumaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masturbaatio on seksiä ihmisen kanssa, josta todella välität. Ja ihan rehellisesti sanottuna, usein se on parempaa kuin jonkun muun kanssa.
Läheisyys on sitten vähän toinen juttu, mutta en oikeastaan kaipaa sitä kuin hyvin harvoin.
Minun täytyy sanoa, että seksi jota olen kokenut miesten kanssa (erityisesti tämän yhden miehen kanssa josta hiljattain erosin), on niin paljon itsetyydytystä parempaa että ei niistä voi puhua samana päivänäkään.
ap
Itsetyydytys on tekniikkalaji. Sinäkin voit oppia siinä hyväksi!
Alue: Aihe vapaa
En jaksa lukea noin pitkää aloitusta, mutta harkitse vastaavassa elämäntilanteessa olevaa seksikaveria. Elätte muuten omaa elämäänne ja tapaatte vaikka viikonloppuisin tai pari kertaa viikossa romanttisissa merkeissä. Monelle miehelle kelpaisi hyvin.