"Pitää olla ensin onnellinen yksin, jotta voi saada hyvän parisuhteen." Miten te yksineläjät huolehditte seksuaalisuudestanne ja arkisen läheisyyden ja jakamisen tarpeista, kun kumppania ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea noin pitkää aloitusta, mutta harkitse vastaavassa elämäntilanteessa olevaa seksikaveria. Elätte muuten omaa elämäänne ja tapaatte vaikka viikonloppuisin tai pari kertaa viikossa romanttisissa merkeissä. Monelle miehelle kelpaisi hyvin.

Tämä on maailman huonoin neuvo tuollaiselle "läheisriippuvaiselle" joka ei ole vielä hyväksynyt sitä että elämässä olla lopulta aika yksin. Kehittelee tunteita kuitenkin "seksikaveria" kohtaan ja on sitten entistä rikkinäisempi.

Siinähän sitä irtipäästämistä voi harjoitella, jos on tietoinen tavastaan takertua toisiin.

Sinkkuina viihtyvien mutta seksiseuraa kaipaavien lisäksi löytyy myös avoimissa suhteissa eläviä polyamoristeja, joilla on puolison luvalla muita rakastajia/rakastajattaria varsinaisen parisuhteensa lisäksi. Se voisi olla riskittömämpää siinä mielessä ettei takerruta toisiin. Eräs ystävätäni on hoitanut läheisyydenkaipuunsa näin vaikka muuten elää mieluummin sinkkuna.

Tämä on muuten loistoidea, kiitos! Jos toinen osapuoli on sellainen, joka osaa olla takertumatta, saan tällaisessa suhteessa ehkä itse mahdollisuuden opetella sitä. Samalla saan läheisyydentarvettani hoidettua tavalla, joka ei edellytä syvän ja sitoutuneen suhteen rakentamista ja energian käyttämistä siihen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masturbaatio on seksiä ihmisen kanssa, josta todella välität. Ja ihan rehellisesti sanottuna, usein se on parempaa kuin jonkun muun kanssa.

Läheisyys on sitten vähän toinen juttu, mutta en oikeastaan kaipaa sitä kuin hyvin harvoin.

Minun täytyy sanoa, että seksi jota olen kokenut miesten kanssa (erityisesti tämän yhden miehen kanssa josta hiljattain erosin), on niin paljon itsetyydytystä parempaa että ei niistä voi puhua samana päivänäkään.

ap

Itsetyydytys on tekniikkalaji. Sinäkin voit oppia siinä hyväksi!

Olen siinä erittäin hyvä. Kyse on siitä, että taitavan ja hyvin yhteensopivan kumppanin kanssa seksi vain tuntuu paljon paremmalta kuin yksin. Samaan tapaan kuin itseään ei voi kutittaa, tietyt jutut tuntuvat aivan erilaiselta toisen tekemänä vs. itse tehtynä. Joitain asioita ei ole edes mahdollista yrittää itse (esim. sitä kun mies nostaa minut syliinsä ja painaa seinää vasten, tai pyörittää kehoani sängyllä eri asentoihin). Eikä ole pelkästään teknisistä jutuista kysymys, vaan myös siitä mitä toinen puhuu seksin aikana, miltä tuntuu katsoa toista silmiin, tuntea hänen tuoksunsa, nähdä hänen nauttivan, jne.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sama lyhennettynä kiitos

Panettaa mutta ei ole ketään kuka haluaa.

Totta kai olisi miehiä, jotka haluaisivat seksiä kanssani. Mutta minä en saa irtoseksistä paljon mitään verrattuna parisuhdeseksiin. Ja kun en voi tällä hetkellä aloittaa uutta parisuhdetta, en saa parisuhdeseksiäkään. Se tuntuu hankalalta ja mietin, miten muut ovat tällaisen tilanteen ratkaisseet.

ap

Vakipano. Eli tutuksi muodostuva seksikumppani, jolloin seksistä alkaa saada enemmän irti. On toiminut minulle ainakin pari vuotta, en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta ainakin nyt olo tuntuu hyvältä ja rauhalliselta ja vapaalta. N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masturbaatio on seksiä ihmisen kanssa, josta todella välität. Ja ihan rehellisesti sanottuna, usein se on parempaa kuin jonkun muun kanssa.

Läheisyys on sitten vähän toinen juttu, mutta en oikeastaan kaipaa sitä kuin hyvin harvoin.

Minun täytyy sanoa, että seksi jota olen kokenut miesten kanssa (erityisesti tämän yhden miehen kanssa josta hiljattain erosin), on niin paljon itsetyydytystä parempaa että ei niistä voi puhua samana päivänäkään.

ap

Itsetyydytys on tekniikkalaji. Sinäkin voit oppia siinä hyväksi!

Mikään itsetyydytys ei kuitenkaan vedä vertoja yhdynnälle miehen kanssa. Ei käsi tai lelu voi korvata penistä.

Ap, ajatuksesi ovat melkein kuin omasta maailmastani. Olen ajatellut olevani hieman läheisriippuvainen,

ehkäpä sinäkin? Huomaan usein kadottavani itsestäni jotain oleellista parisuhteissa tai seksisuhteissa.

Yleensä ne päättyvät, kun ymmärrän sen toisen hakevan vain omaa etuaan ja itse olevani pelkkä assistentti.

Petyn ja ymmärrän, ettei suhde ole vuorovaikutteinen, en tule nähdyksi enkä kuulluksi, toinen osapuoli ei halua

jakaa asioita, ei nähdä vaivaa vuokseni, ei ilahduttaa.

Jäädyn ja lopetan suhteen. En halua pyytää, mielestäni toisen huomioimisen pitäisi olla sisäsyntyistä,

ja toiselle hyvien asioiden haluamisen vapaaehtoista.

Olisi ihanaa olla yksin onnellinen, en osaa. En vaan taida riittää itselleni. Ja rakastan seksiä, nimenomaan

saman kumppanin kanssa. Läheisyyttä, asioiden jakamista. En tiedä myöskään, miten voisin oppia?

Vierailija kirjoitti:

Ap, ajatuksesi ovat melkein kuin omasta maailmastani. Olen ajatellut olevani hieman läheisriippuvainen,

ehkäpä sinäkin? Huomaan usein kadottavani itsestäni jotain oleellista parisuhteissa tai seksisuhteissa.

Yleensä ne päättyvät, kun ymmärrän sen toisen hakevan vain omaa etuaan ja itse olevani pelkkä assistentti.

Petyn ja ymmärrän, ettei suhde ole vuorovaikutteinen, en tule nähdyksi enkä kuulluksi, toinen osapuoli ei halua

jakaa asioita, ei nähdä vaivaa vuokseni, ei ilahduttaa.

Jäädyn ja lopetan suhteen. En halua pyytää, mielestäni toisen huomioimisen pitäisi olla sisäsyntyistä,

ja toiselle hyvien asioiden haluamisen vapaaehtoista.

Olisi ihanaa olla yksin onnellinen, en osaa. En vaan taida riittää itselleni. Ja rakastan seksiä, nimenomaan

saman kumppanin kanssa. Läheisyyttä, asioiden jakamista. En tiedä myöskään, miten voisin oppia?

Tutulta kuulostaa, paitsi että pitkä suhteeni oli kyllä kohtalaisen tasaväkinen. Erosimme muista syistä ja olemme edelleen läheisiä ystäviä.

Tämä uusin ex ei ollut sellaista tyyppiä joka ei halua jakaa asioita, vaan aivan päin vastoin: vuorovaikutuksemme oli lähes kokonaan sitä, että hän puhui asioistaan ja minä kuuntelin ja kommentoin. Annoin joko emotionaalista tukea tai loogis-rationaalista neuvontaa, tilanteen mukaan. Kun olisin sitten itse tarvinnut vastaavaa, se ei toteutunut. Terapeuttini mielestä kyse oli siitä(kin), että miehellä ei ollut rahkeita tukea minua toivomallani tavalla, ja uskon tähän kyllä itsekin. Minulla pitäisi siis olla pariutuessa rima korkeammalla. Mutta se on ollut minulla aina tosi korkealla, joten jos vielä tästä sitä nostan niin tajuan joutuvani etsimään mahdollisesti hyvin pitkäänkin seuraavaa kumppania, ja voi hyvin käydä niin ettei sopivaa löydy koskaan.

Nämä ajatukset johtivat tämän ketjun aloittamiseen. Yritän oppia hyväksymään, että en ehkä enää koskaan ole parisuhteessa, ja keksimään miten voin siitä huolimatta elää onnellisen loppuelämän.

ap

Ap, tarkoitin jakamisella vuorovaikutteista jakamista.

En itse jaksa olla suhteissa, joissa minun asiani eivät kiinnosta, ainoastaan sen toisen asioista puhutaan,

mietitään näkökulmia ja vaihtoehtoja.

Heh. enpä kaipaile seksiä sinäänsä, ei mitään tarvetta siihen. Mutta toisaalta tekisi mieli melkein ostella maksullista naista, ei seksin takia vaan juuri läheisyyden takia (ihokosketus/halailu jne). Myös oishan se kiva jos sais juttelukumppani kämppään edes välillä.

Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin? Olen käsittänyt, että vasta sellaisen tilan saavutettuaan ihminen olisi aidosti valmis parisuhteeseen.

Samoin kuin moni muu, ajattelen, että tämä on kukkua.

On vähän eri asia, jos ei kestä itseään yksin tai tarvitsee toista kainalosauvaksi.

Minäkin olen nelikymppinen lapseton vela ja nainen.

Mietin tuota ylläolevan lainauksen periaatetta aika paljon tässä muutaman viime vuoden aikana. Kai se pyörii sen verran keskusteluissa ja kirjoituksissa, että se oli tarttunut päähäni, eikä lähtenyt pois ilman ajatuksen purkamista.

Totesin, että omalla kohdallani ajatus siitä, että eläisin loppuelämäni ilman rakkaussuhdetta, on yksi surullisimmista, jonka tiedän. Olen unelma-ammatissani, ja minulla on ollut onnea ystävien suhteen. Se ei poista kaipuuta romanttiseen rakkauteen.

Ajatus oli niin surullinen, että itkin. Kohtasin sen tosiasian, että on mahdollista, etten koskaan enää löydä rakastettua. En toivoisi sellaista kohtaloa kenellekään, ja silti monille käy niin.

Prosessin seurauksena ymmärsin, miten korkealle arvostan romanttisen rakkauden elämässäni. Tajusin, että minun ehdottomasti kannattaa vakavasti pyrkiä rakkaussuhteen löytämiseen. Ja samoin minun kannattaa kartoittaa, minkälaista suhdetta toivon, tai missä olosuhteissa en voisi olla suhteessa.

Toinen seuraus oli, että huomasin myös muiden tärkeiden ihmissuhteideni arvon entistä selkeämmin. Totesin, että pitkäkestoiset ystävyyssuhteet, suhteet muutamaan eksään joita todella arvostan, ja minulle tärkeisiin perheenjäseniin tuovat jatkuvuutta elämääni. Keskinäinen huolenpito ja tärkeiden asioiden jakaminen toteutuu minulla näissä suhteissa, joten minun kannattaa vaalia niitä.

Seksi ja aistillisuus ovat minullekin tärkeitä. Sovin itseni kanssa, etten kiellä niitä itseltäni, vaikka olisinkin yksin. Olen kartoittanut nautintojani ja esim. valinnut leluja kaikessa rauhassa.

Ajatusprosessin jälkeen on tapahtunut monia hyviä asioita. Suhteeni erääseen ihmiseen, jonka kanssa meillä oli virittelyä, mutta parisuhde ei onnistunut, on syventynyt intiimiksi ystävyydeksi, jossa asioiden jakaminen tuntuu merkityksellisellä. Olemme mm. matkustaneet yhdessä ja nauttineet, vaikka suhteemme onkin vanhanaikaisesti sanoen platoninen.

Totesin ja hyväksyin myös sen, että koska toivon suhdetta, minun kannattaa jaksaa jatkaa deittailua. Samalla tavallaan hyväksyin perustavalla tavalla sen, että kenenkään ei ole pakko haluta minua. Kumma kyllä ajatuksesta tuli uudenlaista itsevarmuutta ja rauhallisuutta, jonka avulla pystyin rauhassa havainnoimaan, onko toinen kiinnostunut vai ei. Yllätyksekseni huomasin, että itse asiassa aika moni deittikumppani osoitti kiinnostuksen merkkejä. Itseäni kuunneltuani totesin useimmiten, että minä olen se, joka jarruttaa.

Nyt tapasin tyypin, joka on minusta söpö. Tunne on onneksi molemminpuolinen. Juttumme on ihan alussa, ja tuntuu hyvältä edetä hitaasti, mutta kuitenkin niin, että kumpikin uskaltaa sanoa haluavansa tätä suhdetta.

Tavallaan olen siis itsekin kokenut sen, että tekee hyvää uskaltaa irrottaa parisuhdenälästä ja katsoa yksinäisyyttä silmiin. Minun kohdallani olisi kuitenkin täyttä valehtelua väittää, että olisin onnellisin yksin, tai etten kaipaisi suhdetta. Minusta se olisi julma vaatimus sinkulle, enkä näe siitä olevan mitään hyötyä.

Olet läheisriippuvainen, hakeudu terapiaan. Muuta neuvoa ei tule.

Hyvä kysymys! Olen itse myös jäänyt yksin ja mietin usein tätä samaa. Mietin, että kuinka surullista tuleekaan olemaan loppuelämäni yksin. Ja mietin, että kannattiko erota. Olis ainakin ollut se joku. Mutta tajuan kuitenkin heti, että olen nyt onnellisempi kuin edellisessä parisuhteessa. Olin niin onneton vaikken ollutkaan yksin.

Ei tietenkään tartte olla onnellinen ilman puolisoa. Ilman puolisoa ei voi saada seksuaalisia tarpeita tyydytetyksi eikä ole sitä arjen tukea ja turvaa.

Mitä mieltä on aloittaa parisuhde, jos on onnellinen yksinkin?

Olen hankkinut muutaman rakastajan itselleni. Kätevää ja helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä on aloittaa parisuhde, jos on onnellinen yksinkin?

Onneton olo voi  johtua siitä parisuhteen puutteesta. Ei ole seuraa, ei seksiä, ei läheisyyttä.

Olen ollut vain yhdessä vakavassa, melkein seitsemän vuoden parisuhteessa. En silloinkaan koskaan osannut tai halunnut seksiä. En tykkää läheisyydestä muussa mielessä kuin haliminen, vierekkäin istuminen jne. Suutelukin on jo minun mukavuusalueenk ulkopuolella. Ehkä siksi etten koskaan oppinut suutelemaan koska en halunnut ja käänsin sen aina muuksi.

Tuossa suhteessa minua käytettiin rahallisesti hyväksi, jouduin huolehtimaan kotitöistä ja muusta joten en tällä hetkellä kaipaa ketään vierelleni vaikka erosta vuosi. En yhtään tykkää miesten iskuyrityksistä. Mukava mies muuttuu täysin vastenmieliseksi kun yrittää minua iskeä.

En varmaan koskaan saa tai huoli miestä rinnalleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sama lyhennettynä kiitos

Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:

Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?

ap

Mikä ihme on jakamisen tarve? Minulla ei ole ikinä ollut tarvetta jakaa kotiani, ihoani, elämääni kenenkään kanssa. Parisuhteessa on joutunut tekemään noin, tuo on tavallaan ollut hinta siitä, että olen saanut mukavaa seuraa ja lapset. Mieluiten olisin elänyt etäsuhteessa, puolison kanssa eri kodeissa.

Olet siis halunnut mukavaa seuraa. Eikö se nimenomaan ole jakamista? 

Minkä jakamista? Inhoan jakaa kotiani, tavaroitani, aikaani niin, että joku toinen saa niistä päättää. Mieluiten tapailisin omaan tahtiin jotain mukavaa tyyppiä, jonka kanssa jakaisin korkeintaan ajatuksia.

Pitkän suhteen jälkeen tulin brutaalisti jätetyksi ja ensimmäinen asia, jota kaipaisin, oli juurikin tuo pienten asioiden jakaminen. Ja sit toki kaipasin läheisyyttä ja seksiäkin. Mut itse olen sopeutunut asiaan, enää en samalla lailla kaipaa niitä. Kaikkeen tottuu? Mulle riittää se haaveilu, fantasiat ja suristin. Täydellisessä yksineläjän vapaudessa on myös puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Olet läheisriippuvainen, hakeudu terapiaan. Muuta neuvoa ei tule.

Haluaisin mennä pariterapiaan mutta ei ole paria.

Minusta tuntuu, että parhaiten menee niinä aikoina kun minun ei tarvitse olla muiden ihmisten ja etenkään vastakkaisen sukupuolen kanssa syvemmin tekemisissä. Eli se on viikonloput ja muut vapaat lähinnä ja silloin elelen "onnellisen tietämättömässä" tilassa. Töissä sun muualla missä vastasukupuolen edustajien kanssa joutuu olemaan pitempään tekemisissä alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan, kun sitä jotenkin alkaa ajattelemaan mistä sitä jää paitsi. Etenkin jotkut viihdeillat kavereiden kanssa baarissa jne. sai aikaan tosi massiivisen masennuksen, minkä takia ei olekaan tullut käytyä aikoihin.