Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen pienen pojan täti ja kohtelen kuulema epäreilusti hänen puolisisaruksiaan
02.07.2019 |
Poika on nyt 6 vuotias ja asun noin tunnin ajomatkan päässä heidän kodista. Otan silloin tällöin hänet yökylään. Pääasiassa olemme luonani, hän tykkää hoitaa koiraani eli harjaa sitä ja heittää palloa. Pelaamme sellaisia korttipelejä mitä lapsi osaa tai muistipelejä. Samoja juttuja mitä teen hänen kanssa jos käyn heillä kylässä. Olen opettanut häntä soittamaan pianoa. Joskus olemme käyneet elokuvateatterissa, isossa leikkipuistossa, syöneet mäkkärissä hampparit yms pientä mistä hän on ilahtunut ja mitä ei ole heidän kotipaikkakunnallaan.
Nyt lapsen toinen vanhempi on alkanut vihjailla, että hänen lapset edellisestä liitosta voisi haluta myös kaupunkiviikonloppuja ja sanoikin jo, että on epäreilua kun vaan nuorin pääsee viettämään tädin kanssa viikonloppuja muiden jäädessä kotiin. Vanhemmat lapset eivät koskaan edes vietä aikaa samassa huoneessa kun käyn siellä. Tiedättehän sellaiset esiteini-ikäiset jotka juuri ja juuri tervehtivät ja vastaavat yhdellä sanalla jos jotain kuulumisia yrittää kysyä ja eristäytyvät omiin huoneisiin. En oikeastaan edes tunne heitä, kun aina ovat olleet ujoja ja näemme kuitenkin aika harvoin, ehkä kerran kuussa tai kahden kuukauden välein. Jos käyvät koko perheen voimin minun luonani, he kyselevät koska lähdetään kotiin, joko lähdetään jne.
En usko että viihtyisivät täällä mun luona leipoen tai koiraa lenkittäen hetkeäkään, vaan odottaisivat kai koko viikonlopun jotain parempaa tekemistä ja viihdytystä. Mitä en jaksaisi järjestää ja vieläpä käytännössä lähes vieraille lapsille.
En ole tarjoutunut ottamaan heitäkin kylään, mutta miten voisin ketään loukkaamatta kieltäytyä, jos vanhempi kysyy suoraan? En keksi miten voi ystävällisesti sanoa, että en koe heidän olevan minulle sukua ja että minun pitäisi alkaa tädiksi heillekin tasapuolisuuden vuoksi?
Kommentit (156)
Mun veljellä ainakin ne avopuolisot ja niiden lapset vaihtuu niin tiuhaan, että ei maksa vaivaa alkaa tutustua kaffepöytäkeskusteluja enempää.
Yhteydenpito veljen biolapseenkin sujuu tämän äidin kautta, veli ei häntä sukulaisiin kuskaa. Olis ihan hullua jos veljentytön siivellä tulisi aina pari muutakin, täysin tuntematonta mukulaa mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se geneettinen sukulaisuus on vahvempi sukulaisuus jo evolutiivisusta syistäkin ja vaikuttaa tunnesiteeseen, turha siitä uusperheiden närkästyä. Ja onhan niillä bonuslapsillakin kuutenkin jo kaksi sukua, pakkoko niiden on kolmaskin suku saada?
Ei, ei ole mikään pakko. Mutta haluaisin kuulla näkemyksiä niiltä mummoilta, tädeiltä ja muilta, jotka jakavat pitkäaikaisen uusperheen lapset "omiin sukulaisiin" ja "muiden sukulaisiin" ja lahjovat, tapaavat ja hoitavat sen mukaan, vaikka perheen puolelta näytettäisiin vihreää valoa sisaruksina kohtelemiselle, niin mikä on se henkilön oma motiivi, tunne tai tarve joka ohjaa jaotteluun? Tämä ei ole retorinen kysymys, etteikö sellaista hyvää syytä olisi, mutta voisiko joku selittää sen. Ajatteletteko että se on biologinen tarve turvata "omien" geenien asema tulevaisuudessa vai onko siinä muuta? Vai onko siinä joku periaate, että jonkun muun (sen oman biologisen suvun) pitäisi hoitaa tämä (riippumatta siitä hoitaako) ja on epäreilua että minä joutuisin? Millainen on tällaisen ihmisen ajatuksissa esim. adoptiolapsen tai vuosikymmenen ajan perheessä asuvan sijaislapsen asema?
Oma tilanteeni:
Olen jo alun perin "mummipuoli" viidelle lapselle, jotka siis ovat puolisoni lapsenlapsia. Itselläni on kaksi aikuista lasta, mutta ei (vielä?) lapsenlapsia. Mieheni viiden lapsenlapsen elämässä olen ollut heidän koko ikänsä; vanhin on nyt 15-vuotias ja nuorin kolmevuotias.
Elämässäni on myös muita, edellisen avioliittoni ajoilta elämääni edelleen jääneitä nuoria aikuisia ja jopa heidän lapsiaan. Sekä veljeni kolme lasta.
Kaksi vuotta sitten miehen toinen tytär meni yhteen uuden miehen kanssa, jolla myös kaksi teini-ikäistä lasta. Tämä uusioperhe reissailee uusioperheenä ja yrittää toistaiseksi huonolla menestyksellä saada molempien teinejä yhtymään onnelliseksi uusperheeksi.
Koska olemme olleet paljon aina tekemisissä näiden miehen tyttärenlasten kanssa, he nyt ilmeisesti odottavat, että ottaisimme samalla tavalla näitä uusiakin lapsia mukaan. Mutta emme halua. He tuntuvat vierailta, heillä on omat isovanhemmat toisaalla, mielestämme nämä kaikki neljä teiniä kokevat olonsa lähinnä vaivautuneeksi yhdessä ollessaan.
Että siinä yksi syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama. Veljelläni on edellisestä liitostaan 9- ja 10-vuotiaat lapset. Olen ottanut heitä aina kylään, reissuihin ja muualle mukaan koska meillä on saman ikäiset lapset. Veljeni avopuolisolla on entisestä suhteestaan 4-vuotiaat kaksoset.
No tämä veljeni puoliso on nyt sitä mieltä että minun pitäisi alkaa ottamaan myös tämän lapsia meille ja muualle mukaan. Viimeeksi kun olin lähdössä lasten kanssa seikkailupuistoon niin hän tuli ovelle kyselemään että seuraavalla kerralla keksit varmaan jotain, mihin kaikki voivat osallistua.
Minusta nuo lapset ovat niin pieniä vielä, että heidän pitäisi olla hoidossa vain tutuilla ihmisillä. En myöskään halua ottaa vastuuta noin pienistä, vieraista lapsista. Lisäksi minusta on kohtuutonta edes ehdottaa että katsoisin kolmen omani ja veljeni kahden lapsen lisäksi vielä kahta taaperoa. Ja maksaisin myös näiden vieraiden lasten menot (huvipuistot, korkeasaaret jne.). Tavallaan nuo veljenlapset ovat menneet samassa kuin omani kun heistä on seuraa toisilleen.
Minulla on kyllä aiemminkin ollut vähän erikoinen tilanne tuon naisen kanssa kun hän suuttui kun olin ottanut veljeni lapset mukaan ruotsiin näiden äiti-viikolla. Hän oli vihainen kun hoidan lapsia näiden äiti-viikolla vaikka selitin että oltiin lyöty päivämäärät lukkoon jo aikoja sitten ja ne nyt vain sattuivat äiti-viikolle.
Hankala tilanne. Kukaan ei varmaankaan oleta (tai ainakaan ei ole kohtuullista), että huolehtisit 5 ala-asteikäisestä (kolme omaa ja kaksi veljesi lasta) ja kahdesta pikkulapsesta samaan aikaan. Eihän tuollainen porukka mahdu edes kulkemaan yhdellä autolla. Toisaalta samassa talossa asuvat lapset kokevat kuitenkin, että heitä on kohdeltava tasapuolisesti. Toki se, että kaksi lasta on sinun mukana antaa vanhemmille mahdollisuuden keksiä, jotain ikätasoista haukaa kahdelle pienemmälle. Voisitko ainakin välillä ehdottaa jotain kivaa tekemistä koko perheiden kesken eli kutsuisit reisuun mukaan koko veljesi perheen. Esim. seikkailupuistossa on ratoja myös pieneimmille ja toinen vanhempi voi vahtia heitä siellä ja seikkailun jälkeen, voitte syödä jätskit porukalla.
Ovat olleet porukalla mökillämme ja sukujuhlissa ja olemme silloin tällöin käyneet jossain yhdessä.
Tuo ongelma koskee sitä kun otan vain veljen lapset mukaamme.
Usein se menee niin että päätän ex tempore viedä omat lapset vaikka johonkin tramppa-puistoon,megazoneen, uimaan tai ratsastamaan ja ajattelen että ehkä veljen lapset haluavat tulla messissä. Meillä nuo aktiviteetit menevät sen mukaan mistä omat lapseni ovat kiinnostuneet ja serkut tulevat siinä vähän kuin siivellä.
Minusta tuntuisi todella oudolta jättää veljen lapset kotiin ja suunnitella tasapuolisuuden nimissä jotain ohjelmaa 4-vuotiaille enkä oikeasti usko että omat lapsenikaan innostuisivat 4-vuotiaille suunnatusta ohjelmasta. Enkä usko että veljeni avokkikaan tuota haluaisi, luulen että hän haluaisi että ottaisin koko katraan jotta saa itse vapaata, mutta heillähän on kyllä veljen lasteni äiti-viikot jolla voisivat vain viedä pienet jollekin hoitoon. Onhan hänelläkin sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se geneettinen sukulaisuus on vahvempi sukulaisuus jo evolutiivisusta syistäkin ja vaikuttaa tunnesiteeseen, turha siitä uusperheiden närkästyä. Ja onhan niillä bonuslapsillakin kuutenkin jo kaksi sukua, pakkoko niiden on kolmaskin suku saada?
Ei, ei ole mikään pakko. Mutta haluaisin kuulla näkemyksiä niiltä mummoilta, tädeiltä ja muilta, jotka jakavat pitkäaikaisen uusperheen lapset "omiin sukulaisiin" ja "muiden sukulaisiin" ja lahjovat, tapaavat ja hoitavat sen mukaan, vaikka perheen puolelta näytettäisiin vihreää valoa sisaruksina kohtelemiselle, niin mikä on se henkilön oma motiivi, tunne tai tarve joka ohjaa jaotteluun? Tämä ei ole retorinen kysymys, etteikö sellaista hyvää syytä olisi, mutta voisiko joku selittää sen. Ajatteletteko että se on biologinen tarve turvata "omien" geenien asema tulevaisuudessa vai onko siinä muuta? Vai onko siinä joku periaate, että jonkun muun (sen oman biologisen suvun) pitäisi hoitaa tämä (riippumatta siitä hoitaako) ja on epäreilua että minä joutuisin? Millainen on tällaisen ihmisen ajatuksissa esim. adoptiolapsen tai vuosikymmenen ajan perheessä asuvan sijaislapsen asema?
Koska se "sukulaisuus" ja läheisyys ei synny nappia painamalla kun joku lähisukulaisesi avioituu/pariutuu jonkun kanssa.Minusta on ääliömäistä olettaa/vaatia että kun joku sukulainen lyö hynttyyt yhteen jonkun kanssa jolla jo lapsia on niin näistä lapsista pitäisi tulla samantien yhtä tärkeitä ja tasavertaisia niiden lasten kanssa jotka ovat jo pidempää kuuluneet sukuun ja joilla on side sukuun. Heillähän on jo omat sukunsa sekä biologisen isän että äidin puolelta.
Toki kaikkia tulee kohdella hyvin, mutta ettehän te ole vaatimassa että sen eksän isovanhemmat ottavat uudesta suhteesta syntyneitä lapsianne ulkomaan matkoilleenkaan, miksi siis nykyisenne isovanhempien pitäisi ottaa entisestä suhteestanne syntyneet omilleen?
Minä sanoisin, että tuskin teini-ikäisiä kiinnostaa koiran harjaaminen ja muistipelit, mutta jos lapsetonta vapaata kaipaatte, voin tulla teille joskus illaksi/yöksi (määrittele aika, ettet joudu koko vkl/eteläloman ajaksi), että vanhemmat pääsevät hetkeksi rentoutumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ne uuden kumppanin sukulaiset ole mitään maksu-automaatteja ja lapsenvahteja joille yritetään tunkea myös entisestä suhteesta syntyneet lapset.
Minä maksoin suurimman osan siskon tyttäreni lukio-kuluista ja jatko-opiskelusta (kun oli muuttanut omilleen), koska olin tehnyt saman omille lapsilleni ja tiesin, ettei siskollani ole varaa.
Tämä otettiin sisareni uusperheessä vastaan niin, että oletettiin että hoidan myös sisareni miehen tyttärien kulut heidän opiskellessaan. Nyt olen väleissä ainoastaan sisaren tyttären kanssa koska sisareni mukaan olen kohdellut heidän perhettään niin huonosti.
Mainittakoot etten ole mikään rikas jolla olisi ollut varaa viskoa rahaa joka suuntaan ja se sisaren tyttärenkin koulutus teki hirveän loven omaan lompakkoon.
Kerran viet teinit pussikaljalle puistoon ja opetat käärimään sätkiä, niin ei enää pyydetä eikä kukaan loukkaannu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miltä sinusta tuntuisi, jos tämän 6 vuotiaan vanhemmat sanoisivat, että kaikki tai ei ketään? Eli "menettäisit" tämän 6 vuotiaan. Et saisi enää tavata häntä, ottaa luoksesi jne.
Ei ne jonkun lähisukulaisen uuden puolison muksut nyt vaan tunnu omilta sukulaisilta ja miksi pitäisikään. Niillä on ne omat sukunsa, hakekoon sieltä mitä tarvitsevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös niillä muilla muksuilla ole omia tätejä esim.kummi sellaisia.Rutiskoon se toinen vanhempi niitä ottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miltä sinusta tuntuisi, jos tämän 6 vuotiaan vanhemmat sanoisivat, että kaikki tai ei ketään? Eli "menettäisit" tämän 6 vuotiaan. Et saisi enää tavata häntä, ottaa luoksesi jne.
Tuskin tuollaisen kiristäjäperheen kanssa kukaan haluaisi olla tekemisissä :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusperhe ei voi edellyttää, että kaikille sukulaisillekin kaikki uusperheen kautta tulevat uudet "sukulaiset" on yhtä läheisiä ja tärkeitä kuin ne syntymästä asti tutut ja läheiset.
Jokaisella on omat sukulaiset. Muiden sukulaisia ei voi velvoittaa ottamaan kaikkia lapsia mukaan, vaikka ottavat sen oman sukulaislapsensa.
Kuten joku hyvin jo sanoikin - kun ap ottaa pienimmän hoitoonsa, jää uusperheen vanhemmille mukavasti aikaa keskittyä niihin esiteineihin.
Yleislapsenvahdiksi ei tarvitse suostua.
Ei kai se geneettinen sukulaisuuskaan ollut se ongelma vaan se ettei ap:lla ole mitään suhdetta noihin toisiin lapsiin.Sanot suoraa sisaruksellesi asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miltä sinusta tuntuisi, jos tämän 6 vuotiaan vanhemmat sanoisivat, että kaikki tai ei ketään? Eli "menettäisit" tämän 6 vuotiaan. Et saisi enää tavata häntä, ottaa luoksesi jne.
Tuskin tuollaisen kiristäjäperheen kanssa kukaan haluaisi olla tekemisissä :O
Ehkä ei tai sitten haluaa. Kysyin siksi, että tiedän tällaisen tädin nakatun ulos koko suvusta ihan sen vuoksi, että rupesi luokittelemaan lapsia (ja muitakin läheisiä). Nyt ihmettelee, miksi ei kutsuta sukutapahtumiin tai tuntuu kuin häntä ei haluttaisi jouluksi kotiin jne. Olen sanonut hänelle, että uskon sen johtuvan tuosta luokittelusta, mutta kieltäytyy uskomasta. Ja jatkaa kohtalonsa surkuttelua. Minä puolestani, en enää jaksa kauaa häntä kuunella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se geneettinen sukulaisuus on vahvempi sukulaisuus jo evolutiivisusta syistäkin ja vaikuttaa tunnesiteeseen, turha siitä uusperheiden närkästyä. Ja onhan niillä bonuslapsillakin kuutenkin jo kaksi sukua, pakkoko niiden on kolmaskin suku saada?
Ei, ei ole mikään pakko. Mutta haluaisin kuulla näkemyksiä niiltä mummoilta, tädeiltä ja muilta, jotka jakavat pitkäaikaisen uusperheen lapset "omiin sukulaisiin" ja "muiden sukulaisiin" ja lahjovat, tapaavat ja hoitavat sen mukaan, vaikka perheen puolelta näytettäisiin vihreää valoa sisaruksina kohtelemiselle, niin mikä on se henkilön oma motiivi, tunne tai tarve joka ohjaa jaotteluun? Tämä ei ole retorinen kysymys, etteikö sellaista hyvää syytä olisi, mutta voisiko joku selittää sen. Ajatteletteko että se on biologinen tarve turvata "omien" geenien asema tulevaisuudessa vai onko siinä muuta? Vai onko siinä joku periaate, että jonkun muun (sen oman biologisen suvun) pitäisi hoitaa tämä (riippumatta siitä hoitaako) ja on epäreilua että minä joutuisin? Millainen on tällaisen ihmisen ajatuksissa esim. adoptiolapsen tai vuosikymmenen ajan perheessä asuvan sijaislapsen asema?
Koska se "sukulaisuus" ja läheisyys ei synny nappia painamalla kun joku lähisukulaisesi avioituu/pariutuu jonkun kanssa.Minusta on ääliömäistä olettaa/vaatia että kun joku sukulainen lyö hynttyyt yhteen jonkun kanssa jolla jo lapsia on niin näistä lapsista pitäisi tulla samantien yhtä tärkeitä ja tasavertaisia niiden lasten kanssa jotka ovat jo pidempää kuuluneet sukuun ja joilla on side sukuun. Heillähän on jo omat sukunsa sekä biologisen isän että äidin puolelta.
Toki kaikkia tulee kohdella hyvin, mutta ettehän te ole vaatimassa että sen eksän isovanhemmat ottavat uudesta suhteesta syntyneitä lapsianne ulkomaan matkoilleenkaan, miksi siis nykyisenne isovanhempien pitäisi ottaa entisestä suhteestanne syntyneet omilleen?
Siksi siellä olikin se sana "pitkäaikaisen". Enkä ole vaatimassa mitään, eikä minusta isovanhemmilta voi vaatia mitään oli lapsenlapset sitten biologisia tai "sukuun naituja". Mietin, että mitkä ajatukset johtavat siihen että ihminen haluaa muodostaa suhteen ehdottomasti vain osaan niistä lapsista joita oma läheinen (laps/sisarus/tms.) kasvattaa perheessään. Itse en voisi millään kuvitella, jos vaikka lapsellani olisi perheessään 6-, 8- ja 10-vuotiaat lapset, joista vanhin olisi puolison edellisestä suhteesta, että minä kieltäytyisin ottamasta tätä vanhinta kylään / ostamasta joululahjaa / tms., koska se biologisuus ei minulle ole perhettä määrittävä tekijä. Se on totta että suhteen pitää syntyä ja kiintymyksen kasvaa, se ei tule nappia painamalla, mutta ei myöskään sillä että aikuinen lokeroi lapset ja valitsee pitää biot lähellä ja muut kaukana.
menee hiukan asian vierestä,mutta naapurin ukko huuteli mulla alapihalle että hän tuo heidän bonustyttärensä mulle hoitoon kun kerran olet päiväkodissa töissä! WTF!!
Tylysti sanoin ei.
Suuttui!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se geneettinen sukulaisuus on vahvempi sukulaisuus jo evolutiivisusta syistäkin ja vaikuttaa tunnesiteeseen, turha siitä uusperheiden närkästyä. Ja onhan niillä bonuslapsillakin kuutenkin jo kaksi sukua, pakkoko niiden on kolmaskin suku saada?
Ei, ei ole mikään pakko. Mutta haluaisin kuulla näkemyksiä niiltä mummoilta, tädeiltä ja muilta, jotka jakavat pitkäaikaisen uusperheen lapset "omiin sukulaisiin" ja "muiden sukulaisiin" ja lahjovat, tapaavat ja hoitavat sen mukaan, vaikka perheen puolelta näytettäisiin vihreää valoa sisaruksina kohtelemiselle, niin mikä on se henkilön oma motiivi, tunne tai tarve joka ohjaa jaotteluun? Tämä ei ole retorinen kysymys, etteikö sellaista hyvää syytä olisi, mutta voisiko joku selittää sen. Ajatteletteko että se on biologinen tarve turvata "omien" geenien asema tulevaisuudessa vai onko siinä muuta? Vai onko siinä joku periaate, että jonkun muun (sen oman biologisen suvun) pitäisi hoitaa tämä (riippumatta siitä hoitaako) ja on epäreilua että minä joutuisin? Millainen on tällaisen ihmisen ajatuksissa esim. adoptiolapsen tai vuosikymmenen ajan perheessä asuvan sijaislapsen asema?
Mä en halua yhdenkään sellaisen lapsen kiintyvän minuun, joka on mun elämässäni vain sen aikaa, kun hänen vanhempansa ja minun sukulaiseni ovat yhdessä. Tunnen nuoria aikuisia, joilla ei ole minkäänlaisia juuria, koska vanhempien muodostamien uusperheiden myötä omat juuret ovat kadonneet, kun sukua on vaihdettu ja taas myöhemmin tämäkin suku on kadonnut elämästä. Mun mielestä suku on ja pysyy eikä sukua voi vaihtaa aina vanhemman uuden kumppanin myötä.
Kamalia vaatimuksia uusperheellisillä. Kokeillaan että kuinka tyhmä se ihminen on, jospa se ottaisi liudan tuntemattomiakin niin uusiopariskunta saa enemmän omaa aikaa.
Aika erikoista jos avustaa sukulaislasta niin pitäisi miehen ihan eri suvusta lapsetkin avustaa. Jos antaa pikkusormen niin vaaditaan koko kättä.
Minua ällötti sisareni perheessä uuden miehet lapset jotka olivat paljon vanhempia kuin sisareni lapsi eikä se tuntunut perheeltä enään ollenkaan. Kaksi vierasta sakkia koitettiin väkisin niputtaa yhteen eikä se kauaa toiminut. Miehen lapsilla oli omat mummonsa ja vaarinsa, sukunsa niin ei niitä edes koitettu meidän sukuun tyrkyttää.
Monet kokeilee montaakin uusperhettä, niitä tulee ja menee ja hyvin harvalla onnistuu enkä tiedä ketään lähipiiristä jolla olisi onnistunut. Pitää olla sukulaisille ihan vapaa ehtoista huomioida tuntemattomien lapsia joiden elämässä ei ole ollut alusta asti ja törkeää alkaa vatimalla vaatimaan joka voi aiheuttaa sen että laitetaan kokonaan välit poikki. Suhteen loputtua ne tuntemattomat lapset sitten katoaa kuin tuhka tuuleen niin kuin olen nähnyt ja kohta taas tulee uudet tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miltä sinusta tuntuisi, jos tämän 6 vuotiaan vanhemmat sanoisivat, että kaikki tai ei ketään? Eli "menettäisit" tämän 6 vuotiaan. Et saisi enää tavata häntä, ottaa luoksesi jne.
Meillä lähtisi tuollaiset kuvottavat kiristäjät älä vastaa-osastoon.
Alue: Aihe vapaa
Ei, ei ole mikään pakko. Mutta haluaisin kuulla näkemyksiä niiltä mummoilta, tädeiltä ja muilta, jotka jakavat pitkäaikaisen uusperheen lapset "omiin sukulaisiin" ja "muiden sukulaisiin" ja lahjovat, tapaavat ja hoitavat sen mukaan, vaikka perheen puolelta näytettäisiin vihreää valoa sisaruksina kohtelemiselle, niin mikä on se henkilön oma motiivi, tunne tai tarve joka ohjaa jaotteluun? Tämä ei ole retorinen kysymys, etteikö sellaista hyvää syytä olisi, mutta voisiko joku selittää sen. Ajatteletteko että se on biologinen tarve turvata "omien" geenien asema tulevaisuudessa vai onko siinä muuta? Vai onko siinä joku periaate, että jonkun muun (sen oman biologisen suvun) pitäisi hoitaa tämä (riippumatta siitä hoitaako) ja on epäreilua että minä joutuisin? Millainen on tällaisen ihmisen ajatuksissa esim. adoptiolapsen tai vuosikymmenen ajan perheessä asuvan sijaislapsen asema?