Haittaako iso ikäero parisuhteessa?
Olen 30-vuotias nainen, ja aviomieheni on itseäni 17 vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja isosta ikäerostamme huolimatta tänä aikana sekä minä että mieheni olemme "aikuistuneet" yhdessä. Voi siis sanoa että olemme yhteen kasvaneet, sielunkumppanit, ystävät ja rakastavaiset. Elämässä on iloja ja suruja, vastoinkäymisiä ja hyviä hetkiä, mutta kaikkinensa olemme valtavan onnellisia yhdessä. Miehelläni on lapsia edellisestä suhteestaan, ja nyt suunnittelemme myös yhteistä lasta. Rakkauden lisäksi yhteinen arvomaailma, harrastukset, ystävät ja yritys pitävät meidät yhdessä, vaikka olemmekin eri aikakausien kasvatteja. Mielestäni on turha murehtia etukäteen sitä hetkeä, kun itse olen "vireä" kuuskymppinen, ja mies mahdollisesti sairas vanhus vaipoissaan. Rakkaudella ja kiitollisena kohtaan sen ajan jos sinne asti päästään, olenhan saanut elää onnellisen ja rikkaan elämän rakastettuni kanssa, ja se jos mikä on harvinaista tänä päivänä, oli kumppanit sitten kuinka saman tai eri-ikäisiä hyvänsä. Toisin sanoen, ei ole mitään takeita että molemmat, tai edes toinen olisi hengissä enää huomenna, joten tuntemattomaan tulevaisuuteen pohjaten, en ikimaailmassa luopuisi siitä upeasta suhteesta ja ihmisestä, minkä olen onnekseni löytänyt rinnalleni kulkemaan.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellei hän näytä isältäsi tai peräti papaltasi.
Jos on nuorekas esim. 40 v ja vierellä tönkkö harmaa papparainen 60 v niin onhan se kornia.
Nuori nuorelle, vanha vanhalle.
Niin ei tarvitse yökkäillä.
Vanhasta tarttuu seniilibasillit ja nuorempi RUPSAHTAA RINNALLA.
EHDOTON EI.
Näytä minulle oikeasti nuorekas 40v nainen?
Näytä mulle oikeasti nuorekas yli 35-vuotias mies!
Tuossa ainakin yksi?
Miksköhän AV-palstalla on aina niin paljon huomattavasti vanhemman miehen kanssa pariutuneita naisia? Mä en tiedä omassa lähipiirissäni montaa tällaista paria.. Ja nekin pari naista jotka tunnen, joilla on siis vanhemmat miehet, ei oo sieltä ihan "laadukkaimmasta" päästä.. On lapsuuden traumaa, ongelmia isä-suhteen kanssa, riippuvuuksia.. Tietämilläni koulutetuilla, fiksuilla naisilla on taas yleensä kutakuinkin ikäisensä miehet. Sattumaa?
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla esitetyistä esimerkeistä varmaan yli puolet on feikkejä, kun seniilit miehet yrittää pehmittää nuoria suhteeseen kanssaan.
Kaikki nämä ikäerokirjoitukset tähtäävät siihen, että naiset saataisiin ottamaan vanhempi mies.
Parisuhteet on nykyään muutenkin määraikaisia (80% uusista liitoista tulee ero viiden vuoden sisällä). Ero tulee heti kun tulee elämänmuutos tai löytyy parempi kumppani. Älytöntä säätämistä olisi alkaa tehdä mitään rajoja aikuisten suhteille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
Kannattaa sitten olla yksin. omaishoitajaksi voi joutua milloin vaan ja missä suhteessa vaan
Toki. Mutta väistämätöntä ja todennäköisempää se on näissä tapauksissa, joissa ikäero on suuri.
Olen 40 v mies ja vaimo on 53v. Kun tavattiin, niin vaimo oli 43 ja minä 30v. En olisi ikinä uskonut, että olisin tolla ikäerolla, mutta kun ihminen on se mistä unelmoin, niin iällä ei ole merkitystä. Huolehtii itsestään ja kelpaisi monelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellei hän näytä isältäsi tai peräti papaltasi.
Jos on nuorekas esim. 40 v ja vierellä tönkkö harmaa papparainen 60 v niin onhan se kornia.
Nuori nuorelle, vanha vanhalle.
Niin ei tarvitse yökkäillä.
Vanhasta tarttuu seniilibasillit ja nuorempi RUPSAHTAA RINNALLA.
EHDOTON EI.
Näytä minulle oikeasti nuorekas 40v nainen?
Jenni ja Sale. Irvokkaan näköinen pari nykyisin kun miehessä on alkanut ikä näkyä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ysi suurimpia ongelmia on nyt se, että yi-ikäisten määrä kasvaa huimaa vauhtia. Pitääkö asiaa pahentaa sillä, että nuoret pariutuu näiden vanhojen kanssa. Eikö nyt pitäisi päinvastoin etsiä keinoja päästä eroon näistä yli-ikäisistä, jotka tulevat nuorten taakaksi. M33
Saippuatehtailua olet tainnut ajatella! Poliittista kotiasi ei tarvinne arvailla.
10. hääpäivä tulossa, mieheni on 17 vuotta nuorempi ja elämme normaalia parisuhdetta. Pidämme samoista asioista ja nautimme pienistä elämyksistä yhdessä.
Tuntuu hyvältä.
Miehen polvi vihoittelee ja hän lähti ruuan jälkeen pitkäkseen, istun aurinkoisella verannalla ja maistelen vielä viinilasillisen loppua. On kesä ja kärpäset😃
Suuri ikäero haittaa. Ja haittaa tosi paljon.
Toinen osapuoli on aina ulkona toisen kumppanin mielenkiinnnoista, harrastuksista ja elämänarvoistakin joskus.
Sanotaanko näin, että jos olisin ikäerosuhteessa (etenkin niin jos mies olisi vanhempi) niin kyllä haittaisi. Minulle syy on yksinkertainen. En vaan kykene kokemaan seksuaalista halua tai romanttisia tunteita huomattavasti vanhempia miehiä kohtaan. Nuoruudessani nimeomaan vain vanhemmat miehet tekivät aloitteita suuntaani, mikä oli aivan kuin kohtalon ivaa. Muilla naisilla tuntui olevan vientiä ja valinnanvaraa valita minkä näköinen ja -ikäinen mies vain. Päädyin vanhaksi piiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
Kannattaa sitten olla yksin. omaishoitajaksi voi joutua milloin vaan ja missä suhteessa vaan
Toki. Mutta väistämätöntä ja todennäköisempää se on näissä tapauksissa, joissa ikäero on suuri.
Omaishoitajaksi ei tarvitse ryhtyä missään suhteessa eikä minkään ikäisen kumppanin kanssa, jos ei sellaista roolia halua ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellei hän näytä isältäsi tai peräti papaltasi.
Jos on nuorekas esim. 40 v ja vierellä tönkkö harmaa papparainen 60 v niin onhan se kornia.
Nuori nuorelle, vanha vanhalle.
Niin ei tarvitse yökkäillä.
Vanhasta tarttuu seniilibasillit ja nuorempi RUPSAHTAA RINNALLA.
EHDOTON EI.
Näytä minulle oikeasti nuorekas 40v nainen?
Näytä mulle oikeasti nuorekas yli 35-vuotias mies!
Tuossa ainakin yksi?
Tuo oli lähes 6 kypänen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Mun laajan tutkimuksen mukaan yli 40v miehet on parhaimpia sängyssä, 60v vanhin mitä kokeilin. Kertaakaan en ole joutunut pettymään. Oma aviomies 50v ja jaksaa päivittäin ja tarpeeksi kauan. Lasten vuoksi harvemmin mahdollisuuksia useempaan kertaan päivässä, mutta tarvittaessa onnistuu heittämällä. En koskis pitkällä tikullakaan alle 45v miehiin..
N32
Näin puhuu se, joka ei koskaan saanut nuorelta viriililtä mieheltä. Lerpoakulleissa ei tietty eroja ole.
Minun hyvä ja seksualiseti aktiivinen ystävä sanoo, että nuoret miehet ja ma mut osaa vain jyystää ilman mitään taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaanko näin, että jos olisin ikäerosuhteessa (etenkin niin jos mies olisi vanhempi) niin kyllä haittaisi. Minulle syy on yksinkertainen. En vaan kykene kokemaan seksuaalista halua tai romanttisia tunteita huomattavasti vanhempia miehiä kohtaan. Nuoruudessani nimeomaan vain vanhemmat miehet tekivät aloitteita suuntaani, mikä oli aivan kuin kohtalon ivaa. Muilla naisilla tuntui olevan vientiä ja valinnanvaraa valita minkä näköinen ja -ikäinen mies vain. Päädyin vanhaksi piiaksi.
Et ole ainut. Kyllä vanhemmat miehetkin haluaa nuoria naisia toiselle kierrokselle. Minkä ikäinen olet? Ei välttämättä vielä vanha piika
Vierailija kirjoitti:
Suuri ikäero haittaa. Ja haittaa tosi paljon.
Toinen osapuoli on aina ulkona toisen kumppanin mielenkiinnnoista, harrastuksista ja elämänarvoistakin joskus.
Samanikäisillä nämä siis aina kohdallaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Mun laajan tutkimuksen mukaan yli 40v miehet on parhaimpia sängyssä, 60v vanhin mitä kokeilin. Kertaakaan en ole joutunut pettymään. Oma aviomies 50v ja jaksaa päivittäin ja tarpeeksi kauan. Lasten vuoksi harvemmin mahdollisuuksia useempaan kertaan päivässä, mutta tarvittaessa onnistuu heittämällä. En koskis pitkällä tikullakaan alle 45v miehiin..
N32
Näin puhuu se, joka ei koskaan saanut nuorelta viriililtä mieheltä. Lerpoakulleissa ei tietty eroja ole.
Minun hyvä ja seksualiseti aktiivinen ystävä sanoo, että nuoret miehet ja ma mut osaa vain jyystää ilman mitään taitoa.
Joo. Ihan varmasti näin. Lol
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
Kannattaa sitten olla yksin. omaishoitajaksi voi joutua milloin vaan ja missä suhteessa vaan
Jos et tiennyt, omaishoitajaksi ei milloinkaan jouduta. Se on rooli, johon voi itse oma-aloitteisesti ryhtyä, jos haluaa. Ihmisellä ei ole mitään lakiin tai moraaliin perustuvaa velvollisuutta ryhtyä seurustelukumppaninsa hoivaajaksi, jos se ei ole sellainen suhde, jonka hän haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri ikäero haittaa. Ja haittaa tosi paljon.
Toinen osapuoli on aina ulkona toisen kumppanin mielenkiinnnoista, harrastuksista ja elämänarvoistakin joskus.
Samanikäisillä nämä siis aina kohdallaan!
En oikein näe miten miehellä ja naisella voi olla missään tapauksessa samat arvot: Epäilys raastaa mieltäni onko "miehesi" oikeasti nainen
Puumissa