Haittaako iso ikäero parisuhteessa?
Olen 30-vuotias nainen, ja aviomieheni on itseäni 17 vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja isosta ikäerostamme huolimatta tänä aikana sekä minä että mieheni olemme "aikuistuneet" yhdessä. Voi siis sanoa että olemme yhteen kasvaneet, sielunkumppanit, ystävät ja rakastavaiset. Elämässä on iloja ja suruja, vastoinkäymisiä ja hyviä hetkiä, mutta kaikkinensa olemme valtavan onnellisia yhdessä. Miehelläni on lapsia edellisestä suhteestaan, ja nyt suunnittelemme myös yhteistä lasta. Rakkauden lisäksi yhteinen arvomaailma, harrastukset, ystävät ja yritys pitävät meidät yhdessä, vaikka olemmekin eri aikakausien kasvatteja. Mielestäni on turha murehtia etukäteen sitä hetkeä, kun itse olen "vireä" kuuskymppinen, ja mies mahdollisesti sairas vanhus vaipoissaan. Rakkaudella ja kiitollisena kohtaan sen ajan jos sinne asti päästään, olenhan saanut elää onnellisen ja rikkaan elämän rakastettuni kanssa, ja se jos mikä on harvinaista tänä päivänä, oli kumppanit sitten kuinka saman tai eri-ikäisiä hyvänsä. Toisin sanoen, ei ole mitään takeita että molemmat, tai edes toinen olisi hengissä enää huomenna, joten tuntemattomaan tulevaisuuteen pohjaten, en ikimaailmassa luopuisi siitä upeasta suhteesta ja ihmisestä, minkä olen onnekseni löytänyt rinnalleni kulkemaan.
Kommentit (110)
Valtaosa parisuhteista kyllä on aika samanikäisten kanssa. Oma vaimo on 26v ja itse lähestyn jo 50v ikää. Perheenlisäystä tulossa 1/2 vuoden päästä. Jokainen löytää rakkauden mistä löytää.
Vierailija kirjoitti:
Olipa viisas ja kypsän, aikuisen naisen kirjoitus.
Hyvin harvalla on rohkeutta hypätä suhteeseen, jossa on suuri ikäero. Tunnistaa haasteet ja hyödyt. Ja joita varmasti joutuu pohtimaan enemmän kuin jos kaksi ihmistä tuosta vain paukkasee yhteen saman ikäisinä. On oltava siis voimaa ja älyä ja hahmotuskykyä, millaisessa yhteiskunnassa elämme ja millaisia odotuksia meille asetetaan eri ikävuosina.
Usein ruikutetaan yksinäisyyttä ja miten ei löydä ketään. Eletään vankilassa, jossa omat ajatukset ovat kaltereina kohdata ketä tahansa ja sopivinta seuraa. Vedotaan moraaliin ja normeihin ja mikä olisi oikein, vaikka siihen ei mitään yleispätevää ohjetta ole.
Toivotan ap:lle mitä parhainta onnea eteenpäin. Viestissäsi, muuten, kiteytyy yksi parisuhdeoppaiden tärkein lause: eletään nyt ja tätä hetkeä kuin murehdittaisiin huomista. Miten moni suhde toimisi, jos niitä odotuksia ja toiveita ei ladeltaisi niin valtavia määriä.
Naisilla yksinäisyys on useimmiten oma valinta,miehillä ei.

🤣😂😂😂🤣
Kaverilla on 6 vuotta vanhempi mies, jolla loppui seksihalut. Nyt kaveri 40+ parhaassa ja halukkaimmassa iässä, eikä seksiä tipu. 😬

Pötyä. Mies saa aina naisen aasiata tai itä-euroopasta.
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla on 6 vuotta vanhempi mies, jolla loppui seksihalut. Nyt kaveri 40+ parhaassa ja halukkaimmassa iässä, eikä seksiä tipu. 😬
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/e8865e4a-f365-4725-9c…
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
Mulla on 12 vuotta nuorempi mies, mutta ei minkään puumailun vaan rakastumisen vuoksi. 5 vuotta ollaan oltu yhdessä ja suhde vaan paranee. Lapset on molemmilla onneksi tehtyinä, että siitä ei tarvitse huolehtia enää.
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Eikä nykynainen riittävän kiihottavaa kohdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla on 6 vuotta vanhempi mies, jolla loppui seksihalut. Nyt kaveri 40+ parhaassa ja halukkaimmassa iässä, eikä seksiä tipu. 😬
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/e8865e4a-f365-4725-9c…
– Yleensä ajatellaan, että tällaisia ongelmia ilmaantuu vasta keski-iässä.Kuitenkin esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön tutkimusten mukaan 27 prosenttia keski-iältään 24-vuotiaista nuorista miehistä kärsii joistain ”miesten vaivoista”. Yleisimmät niistä ovat liian nopea siemensyöksy, vaikeutunut siemensyöksy ja erektio-ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Ei tuo noin yksioikoista ole. Itselläni o ollut n.30 vuotiaita naisia, joiden lantio ei vaan toimi ei sitten yhtään. Ja muistan yhdenkin, joka suorastaan pelästyi, kun aloitin ihan tavallisen klitorisimutuksen ravintolaillan päätteeksi. Muija keräsi pikavauhtia vaatteensa ja lähti, kun itse tuskin ehdin ihmetellä mitä tapahtui. M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 21v poikani p aneskelee 35v naisen kanssa. Ihan rehellisesti sanottuna en pidä ajatuksesta yhtään ja toivon, etten tapaa naista enkä päädy miksikään bonusmummoksi.
Onko poikasi sanonut, että kyse on paneskelusta? Mikäli näin on niin tuskin pelkoa mummon asemasta. Mikäli kyse oikeasta suhteesta niin kannattaisi korjata asennettasi ihan kaikkien takia, erityisesti itsesi. Toki mummoksi ei tarvitse ruveta, mutta normaalit käytöstavat olisi hyvä jokaiselta löytyä. Poikasi on ihan oma yksilö eikä sinun jatke ja elää omaa elämäänsä kuten haluaa, sinä voit käytökselläsi vaikuttaa siihen millaisessa roolissa hänen elämässään olet.
Meillä on hyvät välit ja ne varmasti säilyykin kun molemmat kunnioittaa toistensa mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
No asennehan se on tuokin. Jos miehesi tai lapsesi sairastuu tai vammautuu, niin laitokseen vaan. Toivottavasti löydät sellaisen, ja sinulla on varaa siihen.
Minulla ei ole lapsia eikä myöskään miestä, hetero kun olen.
Eikä ihme
Minustakaan ei ole ihme, että hetero seurustelee naisen kanssa miehen sijaan. Vapaaehtoinen lapsettomuuskaan on tuskin enää mikään äimistelyn aihe.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
Puumanainen on ikivanha juttu. Eikä kyse todellakaan ole mistään ylijäämänaisista vaan ihan eliitistä..Erityisesti valtaan nousseet naiset ovat aina käyttäneet asemaansa hyväkseen ja hankkineet nuoria rakastajia. Parisuhteeseen liittyy aina jonkinasteinen hyväksikäytön elementti molempiin suuntiin vaikka siitä kuinka suhteessa vaiettaisiin. Mitä väliä sillä, jos kaikki tapahtuu aikuisten yhteisymmärryksen ja vapaaehtoisuuden pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Ei tuo noin yksioikoista ole. Itselläni o ollut n.30 vuotiaita naisia, joiden lantio ei vaan toimi ei sitten yhtään. Ja muistan yhdenkin, joka suorastaan pelästyi, kun aloitin ihan tavallisen klitorisimutuksen ravintolaillan päätteeksi. Muija keräsi pikavauhtia vaatteensa ja lähti, kun itse tuskin ehdin ihmetellä mitä tapahtui. M43[/
Just. Taidan tietää, miksi keräsi vaatteensa. Ärsyttäviä juuri kaltaisesi vanhat mehet, jotka luulevat tietävänsä, mistä naiset pitävät. Tavallinen imutus saattaa tuntua toisesta inhottavalta. Mutta vanhat miehet eivät vaivaudu kommunikoimaan naisten kanssa. Ja sitten selitetään, mikä naisessa on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Mun laajan tutkimuksen mukaan yli 40v miehet on parhaimpia sängyssä, 60v vanhin mitä kokeilin. Kertaakaan en ole joutunut pettymään. Oma aviomies 50v ja jaksaa päivittäin ja tarpeeksi kauan. Lasten vuoksi harvemmin mahdollisuuksia useempaan kertaan päivässä, mutta tarvittaessa onnistuu heittämällä. En koskis pitkällä tikullakaan alle 45v miehiin..
N32
Eiköhän henkinen ikä parisuhteessa ole ratkaisevampaa kuin fyysinen. 50 mieskin on voinut jäädä 20-vuotiaan bimboteinin asteelle sekä ajatuksiltaan etä käytökseltään, jolloin match syntyy helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 40v miehet ei vaan pysty tarjoamaan riittävästi ja laadullisesti tyydyttävää seksiä 50-kymppisenkään nykynaisen tarpeisiin. Itse matkustan paljon ja vertailukohtana on nykyään Tinderistä pokattu seksiseura isoissa metropoleissa. Sieltä löytyy kovantason seksin harrastajia parin tunnin varoitusajalla.
Paluu kotimaan ympyröihin on aina raju. Täällä miehet ei pidä seksikunnostaan huolta, eikä se todellakaan tarkoita vaan erektiota. Jos yli 40 vuotiasmies ei aktiivisesti treenaa esimerkiksi lantion käyttöä, tuloksena on surkeaa seksiä oli peniksen koko mikä tahansa. Eikä vaan lantio. Seksissä pitää pystyä venymään monenlaisiin asentoihin ja lihaskunnon pitää olla kohdallaan.
Muunkin tekniikan pitää olla kohdallaan. Milloin ja miten käyttää kieltä, imeä, sormettaa, pidättää laukeamista jne. Vanhemmat miehet on näistä asioista yleensä ihan pihalla vaikka Suomen pitäisi olla insinöörien maa. Nuoriakin pitää ohjata, mutta he ovat sentään vielä oppivaisia.
Tämä ei ole pieni asia. Modernissa parisuhteessa seksin osuus on 80%.
N53
Mun laajan tutkimuksen mukaan yli 40v miehet on parhaimpia sängyssä, 60v vanhin mitä kokeilin. Kertaakaan en ole joutunut pettymään. Oma aviomies 50v ja jaksaa päivittäin ja tarpeeksi kauan. Lasten vuoksi harvemmin mahdollisuuksia useempaan kertaan päivässä, mutta tarvittaessa onnistuu heittämällä. En koskis pitkällä tikullakaan alle 45v miehiin..
N32
Just. Oma kokemus n kyllä aivan toisenlainen. Ettei vaan setä siellä itse kirjoittelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan jos ikäeroa on yli 2 vuotta niin ero tulee 95% todennäköisyydellä 5 vuoden sisällä eli käytännössä varmasti.
Missä tällainen tutkimus on julkaistu?
Pahkasiassa aikoinaan.
Näytä mulle oikeasti nuorekas yli 35-vuotias mies!