Haittaako iso ikäero parisuhteessa?
Olen 30-vuotias nainen, ja aviomieheni on itseäni 17 vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja isosta ikäerostamme huolimatta tänä aikana sekä minä että mieheni olemme "aikuistuneet" yhdessä. Voi siis sanoa että olemme yhteen kasvaneet, sielunkumppanit, ystävät ja rakastavaiset. Elämässä on iloja ja suruja, vastoinkäymisiä ja hyviä hetkiä, mutta kaikkinensa olemme valtavan onnellisia yhdessä. Miehelläni on lapsia edellisestä suhteestaan, ja nyt suunnittelemme myös yhteistä lasta. Rakkauden lisäksi yhteinen arvomaailma, harrastukset, ystävät ja yritys pitävät meidät yhdessä, vaikka olemmekin eri aikakausien kasvatteja. Mielestäni on turha murehtia etukäteen sitä hetkeä, kun itse olen "vireä" kuuskymppinen, ja mies mahdollisesti sairas vanhus vaipoissaan. Rakkaudella ja kiitollisena kohtaan sen ajan jos sinne asti päästään, olenhan saanut elää onnellisen ja rikkaan elämän rakastettuni kanssa, ja se jos mikä on harvinaista tänä päivänä, oli kumppanit sitten kuinka saman tai eri-ikäisiä hyvänsä. Toisin sanoen, ei ole mitään takeita että molemmat, tai edes toinen olisi hengissä enää huomenna, joten tuntemattomaan tulevaisuuteen pohjaten, en ikimaailmassa luopuisi siitä upeasta suhteesta ja ihmisestä, minkä olen onnekseni löytänyt rinnalleni kulkemaan.
Kommentit (110)
Miehellä tulee tippumaan tulot 15~v kuluessa elääkkelle siirtyessään. Oletko valmis elättämään hänet siitä seuraavat 17v?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
Mulla on itseani liki 14 vuotta nuorempi avomies. Ei ole mikaan "ratto", vaikka ulkomailta on tullutkin. Niin olen tullut minakin, silla asumme molemmat nyt maassa, joka ei ole kotimaamme. Ja kylla taalla olisivat paikallisetkin huolineet, vaan mina nyt satuin rakastumaan tahan tyyppiin.
Sa et voi maaritella toisten ihmisten valista rakkautta. Edes sen yrittaminen kertoo, etta olet aika kapeakatseinen.
Vierailija kirjoitti:
Ellei hän näytä isältäsi tai peräti papaltasi.
Jos on nuorekas esim. 40 v ja vierellä tönkkö harmaa papparainen 60 v niin onhan se kornia.
Nuori nuorelle, vanha vanhalle.
Niin ei tarvitse yökkäillä.
Vanhasta tarttuu seniilibasillit ja nuorempi RUPSAHTAA RINNALLA.
EHDOTON EI.
Näytä minulle oikeasti nuorekas 40v nainen?
Vierailija kirjoitti:
Miehellä tulee tippumaan tulot 15~v kuluessa elääkkelle siirtyessään. Oletko valmis elättämään hänet siitä seuraavat 17v?
Mitä sillä olisi väliä? Nykytapauksessa mies joutuu maksamaan naisen piennemmän eläkkeen takia vähintäänkin loppuvuodet. Yleensä koko parisuhteen ajan. Minulle eläke ote ennakoi 3800€/kk eläkettä. Aika harva nainen saa palkkana tuota.
mies51v
Olipa viisas ja kypsän, aikuisen naisen kirjoitus.
Hyvin harvalla on rohkeutta hypätä suhteeseen, jossa on suuri ikäero. Tunnistaa haasteet ja hyödyt. Ja joita varmasti joutuu pohtimaan enemmän kuin jos kaksi ihmistä tuosta vain paukkasee yhteen saman ikäisinä. On oltava siis voimaa ja älyä ja hahmotuskykyä, millaisessa yhteiskunnassa elämme ja millaisia odotuksia meille asetetaan eri ikävuosina.
Usein ruikutetaan yksinäisyyttä ja miten ei löydä ketään. Eletään vankilassa, jossa omat ajatukset ovat kaltereina kohdata ketä tahansa ja sopivinta seuraa. Vedotaan moraaliin ja normeihin ja mikä olisi oikein, vaikka siihen ei mitään yleispätevää ohjetta ole.
Toivotan ap:lle mitä parhainta onnea eteenpäin. Viestissäsi, muuten, kiteytyy yksi parisuhdeoppaiden tärkein lause: eletään nyt ja tätä hetkeä kuin murehdittaisiin huomista. Miten moni suhde toimisi, jos niitä odotuksia ja toiveita ei ladeltaisi niin valtavia määriä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
En tiedä ulkolaisista miehistä kun ei ole kokemusta parisuhteesta heidän kanssaan. Tunnen kuitenkin aika monta naista, osa ihan lapsuudenystäviä, joilla on ollut jo 20v itseään nuorempi mies. Ikäeroa on 5-17 vuotta. Oma mieheni on vain 5v nuorempi. Kaikkien miehet ovat suomalaisia. En siis pidä näin päin olevaa ikäeroa mitenkään erityisenä asiana. Olen myös sitä mieltä että jos nyt joku ei kelpaa esim suomalaiselle, miin hyvä että jollekin kelpaa. Parempi on lyhytkin rakkaus kuin olla ilman ja vielä muiden ivailtavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
No asennehan se on tuokin. Jos miehesi tai lapsesi sairastuu tai vammautuu, niin laitokseen vaan. Toivottavasti löydät sellaisen, ja sinulla on varaa siihen.
Minulla ei ole lapsia eikä myöskään miestä, hetero kun olen.

Itsellä 13 vuotta nuorempi mies, ja ihan supisuomalainen. Naimisissa ollaan oltu 18 vuotta. Luuletko tosiaan että tämä on jotenkin hyväksikäyttöä tai puumailua? Meitä on paljon enemmän kuin uskotkaan.
Täällä toinen pari jolla 13 vuotta ikäeroa, miehen ollessa nuorempi osapuoli. Minä olen 34v ja miesystävä 21v. Olemme olleet vasta 2 vuotta yhdessä, mutta ihan kunnon suhteesta meilläkin kyse eikä mistään fetissistä tai hyväksikäytöstä. En varsinaisesti etsinyt nuorempaa, mutta hän sai mielenkiintoni ikäistään erilaisemmalla olemuksella ja elämäntyylillä.
Eihän tuo ikäero ap:lla sinällään mikään iso juttu ole, mutta ei lapsia noin vanhan kanssa kannata ruveta tekemään.
Kukin tyylillään. Rakkaus on aina ihana asia. Jälkikasvun hankkimista sen sijaan harkitsisin vielä kerran. Yli 50-vuotiaalla se jaksaminen pienten lasten kanssa ei ole samaa kuin 30-vuotiaalla. Itselleni yli 10 vuotta vanhempi kumppani on sula mahdottomuus, olen mieluummin yksin kuin parisuhteessa ihmisen kanssa, joka voisi olla iältään isäni. Mutta kuten sanoin, kukin tyylillään ja ei toisten parisuhde ja rakkaus ole minulta pois.

Minulla oli jo 25-vuotiaana liikaa elämänkokemusta ja tervettä järkeä, että olisin voinut tulla harhautetuksi vanhemmuuteen. 20-vuotiaana olisin vielä voinutkin olla liian tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haittaa. Varsinkin siinä kohtaa kun se vanhempi osapuoli alkaa vanheta fyysisesti ja henkisesti. Onnea vaan omaishoitajallle kärrtyisen ja vaivaisen eläkeläisen kanssa.
En minä ainakaan ryhdy omaishoitajaksi kenellekään.
No asennehan se on tuokin. Jos miehesi tai lapsesi sairastuu tai vammautuu, niin laitokseen vaan. Toivottavasti löydät sellaisen, ja sinulla on varaa siihen.
Minulla ei ole lapsia eikä myöskään miestä, hetero kun olen.
Eikä ihme
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
En tiedä ulkolaisista miehistä kun ei ole kokemusta parisuhteesta heidän kanssaan. Tunnen kuitenkin aika monta naista, osa ihan lapsuudenystäviä, joilla on ollut jo 20v itseään nuorempi mies. Ikäeroa on 5-17 vuotta. Oma mieheni on vain 5v nuorempi. Kaikkien miehet ovat suomalaisia. En siis pidä näin päin olevaa ikäeroa mitenkään erityisenä asiana. Olen myös sitä mieltä että jos nyt joku ei kelpaa esim suomalaiselle, miin hyvä että jollekin kelpaa. Parempi on lyhytkin rakkaus kuin olla ilman ja vielä muiden ivailtavana.
Puuma on kai sellainen, joka tietoisesti etsii nuoria miehiä seksisuhteeseen. Usein suhde on syntynyt ikäerosta huolimatta. Tuttavapiirissäni kaikille lähimmillä ystäville on itseään 3-7 vuotta nuorempi mies. Eron jälkeen aloin seurustella itseäni 13 vuotta nuoremman miehen kanssa ja exäni jaksoi länkyttää ikäerosta. Miehille on aivan käsittämättömän kova paikka, että naisellakin nuorempi mies, kun ovat tottuneet ajattelemaan, että se on toisinpäin. Varsinkin jos nainen pitää seksistä, kannattaa ottaa se nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Mun 21v poikani p aneskelee 35v naisen kanssa. Ihan rehellisesti sanottuna en pidä ajatuksesta yhtään ja toivon, etten tapaa naista enkä päädy miksikään bonusmummoksi.
Onko poikasi sanonut, että kyse on paneskelusta? Mikäli näin on niin tuskin pelkoa mummon asemasta. Mikäli kyse oikeasta suhteesta niin kannattaisi korjata asennettasi ihan kaikkien takia, erityisesti itsesi. Toki mummoksi ei tarvitse ruveta, mutta normaalit käytöstavat olisi hyvä jokaiselta löytyä. Poikasi on ihan oma yksilö eikä sinun jatke ja elää omaa elämäänsä kuten haluaa, sinä voit käytökselläsi vaikuttaa siihen millaisessa roolissa hänen elämässään olet.
Ap, mieti vielä, mitkä riskit vanha isä tuo lapselle. Tutkimusten mukaan kaikkein tyytymättömämpiä liittoonsa ovat naiset, joiden kumppani on noin 15 vuotta vanhempi. Ja se tyytymättömyys tulee naiselle 50+ iässä.
Siis ei haittaa.Meillä on 50-vuoden ikäero.Odottelemme, että tyttöystäväni täyttää 18 ja voimme mennä naimisiin
Meitä yhdistää samanlaiset harrastukset ja ajatusmaailma: instaaminen, snäppääminen ja bloggaaminen ja bailaaminen
T.Teräs-Setä vm60
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä puumanainen on ihan tuulesta temmattu juttu, median suurentelema käsite. Ihan oikeesti, kuinka suurella prosentilla suomalaisista naisista on itseään yli kymmenen vuotta nuorempi mies? Ja nekin naiset, monet niistä ovat ns ylijäämäkamaa niin joutuvat tyytymään ulkomailta tuomaansa rattoon. Ihan sama homma kuin peräkamarin miesten kanssa, "ostetaan vaimo" ulkomailta kun Suomesta ei saada. Ei se tee ihmisestä likaista, jos haluaa läheisyyttä ja (teko)rakkautta ulkomailta kun Suomesta ei löydy. Ainoa epäilyttävä asia tässä on hyväksikäyttö. Kuka käyttää hyväksi ja ketä. Oikeasta rakkaudesta ei tohdi puhua tässä yhteydessä.
En tiedä ulkolaisista miehistä kun ei ole kokemusta parisuhteesta heidän kanssaan. Tunnen kuitenkin aika monta naista, osa ihan lapsuudenystäviä, joilla on ollut jo 20v itseään nuorempi mies. Ikäeroa on 5-17 vuotta. Oma mieheni on vain 5v nuorempi. Kaikkien miehet ovat suomalaisia. En siis pidä näin päin olevaa ikäeroa mitenkään erityisenä asiana. Olen myös sitä mieltä että jos nyt joku ei kelpaa esim suomalaiselle, miin hyvä että jollekin kelpaa. Parempi on lyhytkin rakkaus kuin olla ilman ja vielä muiden ivailtavana.
Puuma on kai sellainen, joka tietoisesti etsii nuoria miehiä seksisuhteeseen. Usein suhde on syntynyt ikäerosta huolimatta. Tuttavapiirissäni kaikille lähimmillä ystäville on itseään 3-7 vuotta nuorempi mies. Eron jälkeen aloin seurustella itseäni 13 vuotta nuoremman miehen kanssa ja exäni jaksoi länkyttää ikäerosta. Miehille on aivan käsittämättömän kova paikka, että naisellakin nuorempi mies, kun ovat tottuneet ajattelemaan, että se on toisinpäin. Varsinkin jos nainen pitää seksistä, kannattaa ottaa se nuorempi.
Samaa mieltä.Yli 50-vuotiast ukkelit eivät sytytä tai haluta, sori
Taas tämmönen ketju...yli 35-vuotiaat setämiehet haaveilee m* pystyssä pääsevänsä panemaan nuoria naisia...mitä nuorempi, sen parempi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣