Lue keskustelun säännöt.
Ikuisuusaihe once again: A) sielujen sympatia tai ei mitään vai B) otetaan se, mikä omalta tasolta katsottuna on paras catch
Tutkija
02.07.2019 |
Asia nousi mieleen, katsoin Ylen dokkaria aiheesta. Tällä palstalla useissa keskusteluissa tulee nämä selitykset parinvalintaan ja aika usein menee kommenteissa tunteisiin, jos joku on eri mieltä kuin itse.
A) Kun sen oikean kohtaa, siinä ei paina ulkonäkö,koulutus tai varallisuus jne. Joskus ihminen ei vain kohtaa sitä oikeaa, silloin voi olla parempi olla yksin. Ei rakkaus/välittäminen voi siihen loppua, jos toisen ominaisuus x muuttuu suuntaan y.
B) Ihmisellä on tietty "markkina-arvo" parisuhdeasioissa ja normi-ihminen jotenkin tämän oman arvonsa tiedostaa ja osaa katsoa oikeaa "kohderyhmää". On luonnollista, että tässä pyrkii maksimoimaan "vaihto-arvonsa". En tarkoita, että nämä olisivat tietoisia "laskelmoituja" päätöksiä välttämättä.
Arvioi kumpi näistä (ääripäistä) paremmin kuvaa omaa ajatteluasi sukupuolen mukaan.
Kommentit (689)
Tasoluokittaja kirjoitti:
Moni nainen kieltää tasojen olemassa olon yksilöllisiin eroihin vedotin. Tasojen idea on kuitenkin asian keskimääräisyys. Eli miten suosittu joku on suuren joukon keskuudessa. Silloinhan on mahdollisuus valita kumppani suuremmasta joukosta.
Sanottakoon kuitenkin, että se, mikä toteutuu yleisellä tasolla, ei välttämättä toteudu yksilötasolla.
Eli kuitenkin ne tasot on sellaisille joilla kriteerit suhteeseen ovat tosi matalalla jos suuri joukko ihmisiä on sellaisia joiden kanssa haluaa itse suhteeseen ja pyrkii siksi miellyttämään massoja eikä sitä tiettyä. Onko lopulta kaikki teoreetikot tyytyjiä vai eivätkö tiedä mitä itse hauluavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tasoihin uskominen jakautua naisten ja miesten välillä niin selvästi koska miehillä tasojen hajonta on suurempaa? Ihan heitto vaan. Vaikka molempien sukupuolten välillä hajonta on toki todella suurta. Miehillä se on vain vielä asteen suurempaa kuin naisilla.
Helpostihan 7 ottaa kumppaniksi 6:n tai 8:n. Heidän on helppo uskoa romanttiseen rakastumiseen kun oman tasoisia on niin paljon, mutta vain harvan kanssa kolahtaa. Jos taas olet 5 % vähemmistöön kuuluva -2 tason mies, ei ole olemassa -2 tason naisia. Eikä kovin moni rakastu romanttisesti aivan erilaiseen ihmiseen, -2 tason ihmiseen. Silloin asian näkee niin, että vain tasolla on merkitystä. Kun on -2 eikä saa ainuttakaan mahdollisuutta (siihenkin asiaan voi usein vaikuttaa).
Ja jos mies on tasoa 12 niin joitain 10 tason naisia olisi kyllä ottajaksi valmiina rakastumaan ja vaikka kuinka monta persoonallisuushäiriöistä 6 tason naista elätettäväksi. Tämä 12 tason mies rakastuu tietenkin yhtä usein kuin ihmiset keskimäärin, 3-4 kertaa elämässään. Mutta vientiä riittää enemmänkin.
Tietenkin "tasokkaimmille" naisillekin on enemmän vientiä kuin heikompitasoisille, tämä pätee. Mutta kun se taso ei yksinään riitä silloin kun haetaan itselle täydellisintä kumppania. "Mutta miksi missit rakastuvat vain statusmiehiin?" Eivät aina raskatukaan vaikka huolivat ja joskus rakastuvat vaikka tauskiin. Eli totuus on monimutkaisempi kuin _pelkkä_ taso.
Mä olen luullut että tasoja mitataan joko asteikolla 1-10 tai Suomen kouluarvosanoilla 4-10. Tällä palstalla olen nähnyt käytettävän kumpaakin asteikkoa ja kun olen kysynyt, kumpi asteikoista on se oikea, en ole saanut selvää vastausta. Toisaalta olen ajatellut, että tasoteoria olisi kansainvälinen ilmiö eikä siis pätisi ainostaan Suomessa. Näin ollen pitäisin loogisena, että tasot määrittyisivät kansainvälisesti ymmärrettävämmällä asteikolla 1-10, kuin Suomen kouluarvosana-asteikolla.
Mutta sinun viestisi perusteella edes 1-10 asteikko ei ole pätevä? Tasoja voi siis olla myös negatiivisella asteikolla ja yläraja on 10:n yläpuolella. Ja ilmeisesti sama asteikko ei päde molempiin sukupuoliin, koska miehet ovat jotenkin rumempia kuin naiset siten ettei negatiivisen asteikon naisia ole edes olemassa mutta miehiä on? Vai miten tämä viesti pitäisi tulkita?
Kun tällä palstalla miehet niin kovasti rutisevat siitä, että naiset eivät usko tasoteoriaan, niin voisiko tässä olla yksi syy siihen? Ilmeisesti tasoteoria on jotain täysin määrittelijästä riippuvaista toisten tasokkuuden arviointia vailla minkäänlaista yhteistä ja yleisesti käytössä olevaa määritelmää? Aika monesti ihmisten pitäisi tietää mitä joku teoria tarkkaan ottaen tarkoittaa ja määrittelee, ja millaisia johtopäätöksiä se noudattaa, voidakseen pitää teoriaa uskottavana. Tasoteoria puolestaan vaikuttaisi olevan aika pitkälti eri ihmisten erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja. Tämän palstan juttujen perusteella tasoteorialla ei ole olemassa edes yhtenäistä perusrunkoa, puhumattakaan sitten siitä, että muutkaan teorian määrittelijät olisivat yhtään vähempää pelkkää subjektiivista mutuilua.
Itse asiassa tasoja taitaa olla kolme.
1. Supermalli-instapimu-miljonääri
2.Tavis
3.200-kiloinen surkealla luonteella.
Ainakaan muista tasoista ei koskaan ole ollut puhetta.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on nettideittailussa nähty, että kuvat, profiili ja kivat kirjoittelut ei kerro mitään siitä, miltä oikeasti tuntuu kun tavataan. On kokemusta.
Esimerkiksi miehen ääni ja ominaistuoksu. Siis ihan se suihkun jälkeen puhdas ihminen. Eräs tuoksui nenääni todella pahalta. Ei tullut mitään.
Vasta kun tapaa IRL tiedän, onko mitään mahkuja koskaan.
Mutta ellei ulkonäkö riitä, ei pääse kanssasi suihkuun katsomaan olisiko ominaistuoksu oikea.
Naiset vetoavat aina siihen ettei tietty mies olut mieleinen.
Yhäkin jää kertomatta kuinka matalatasoinen mies pääsee kokeilemaan kemioita? Ei mitenkään. Koska matalatasoisella miehellä ei ole haluttavaa ulkonäköä, rahaa, statusta eikä viettelytaitoja.
Tietty komea mies ei kelvannut -> valituksi tuli joku muu komea mies. Tasoteoria toteutui taas.
SUIHKUUN? En minä siellä suihkussa hänen kanssaan ollut. Kyllä hän sai käydä ihan itse.
Oletko sinä joku "matalatasoinen" kun valitat täällä koko ajan samasta asiasta? Mikä se siis on?
Ei aina tarvita mitään viettelytaitoja.
Sovin esimerkiksi joskus netissä s*treffejä. Valintaperusteena että mies tarjoaa minulle sellaista s* kuin haluan ja hänellä on iso.
Livenä selviää, onko kemiaa.
Seurustelusuhdetta hakiessa rahalla ja statuksella ei ole paskankaan väliä.
Kuule kun minä luulen, että kaikki nämä sun viestit ja teoriat on vain yritystä selitellä, miksei SINULLA ole tuuria naisten kanssa.
"Miten matalatasoinen (???) mies pääsee kokeilemaan kemioita". Ei niitä sängyssä eikä edes halaamalla testata. Sen tuntee ja tietää kun näkee toisen eleet, ilmeet, katseen, hymyn. Asia varmistuu kun kuulen äänen ja jutellaan.
Joskus tervehdin miestä töissä ja tiedän heti, että tuo katse! Tuo hymy! KYLLÄ!
Olen tympääntynyt noihin horinoihin. Toisaalta säälittää, jos teidän elämämme on tuollaista.
Tiedän olevani kaunis ja kuuma. Sekö tekee "korkeatasoisen"? No, kerron suuresta rakkaudestani. Nettideittimies haki minut ensimmäisille deiteille tosi vanhalla autolla. Tuskin käytti kelloa. Pukeutui aika rumasti (ei yhtään osannut katsoa, mitkä vaatteet sopii yhteen tms.) ja halpoihin vaatteisiin. Tavallinen duunari, köyhän oloinen. Iso maha. Rakastuin enemmän kuin kehenkään koskaan.
Tämä on se juttu, mitä sinunlaisesi eivät ikinä ymmärrä. Hän oli todella älykäs ja huumorintajuinen, aivan ihana mies. MINUN silmissäni jopa hänen silmäpussinsa olivat ihanat.
Teidän maailmassa ei oo rakkautta ilmeisesti olemassa. En ole ainakaan ikinä kuullut. N
Koko tilanneasettelu on tehty lasssukkkaisista lähtökohdista ja vastausvaihtoehdot ovat näin ollen lassukkkaisuuden mukaiset.
Uskon ihmisyksilöiden kohtaamisiin ja sielujen sympatian löytymiseen sitä kautta ennen pitkää. Ajattelutapa, että on löydyttävä täydellinen vaihtoehto tai muuten olen yksin, tai se vaihtoehto että laimeasti tyydyn jotenkuten "markkina-arvo"-jumputuksen päättämään vaihtoehtoon, on typerä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä jokin Tinder-ajan ilmiö, jossa treffeillekin mennään kuin työhaastatteluun? Omassa nuoruudessani ei ollut vielä World Wide Webiäkään vaan ihmiset tapasivat ja tutustuivat reaalimaailmassa. Kun mies kiinnostui ravintolassa jostain naisesta tai nainen miehestä, silmäpelin jälkeen kävi hakemassa toista tanssimaan. Jo siinä hyvin huomasi, tuntuiko toisen vartalo omaa vartaloa vasten miellyttävältä vai kenties epämukavalta. Kähmijöiden kanssa ei huvittanut tanssia toista kertaa.
Jonkun tyypin saattoi tavata useammankin kerran samassa tanssipaikassa eikä tästä tiennyt oikeastaan kuin etunimen. Mitä ravintolassa toisen kanssa jutteli, ei liittynyt millään tavalla hänen pankkitilinsä saldoon, kavereiden lukumäärään yms asiaan, jotka liittyvät noihin tasoihin. Yleensä puhuttiin musiikista, festareilla käymisestä, millaisista elokuvista tykkää yms. Tärkeintä oli yhteinen huumorintaju ja se, että toisen seurassa oli hyvä olla. Mies saattoi joskus saattaa naisen taksiasemalle tai peräti kotiovelle asti valomerkin jälkeen. Kun ihastus oli riittävää, vaihdettin puhelinnumeroita ja aloitettiin seurustelu. Raha-asiat, urasuunnitelmat, sosiaalinen status yms tulivat ajankohtaiseksi vasta sitten, kun oltiin jo lyömässä hynttyitä yhteen, mutta silloinkin ne olivat merkityksellisiä vain sen suhteen, missä ja minkä hintaisessa asunnossa asutaan sekä millaiseen elämään (esim toisen vuoksi edustustilaisuuksia tms) oli astumassa. Seurusteluaikana tietysti tutustuttiin toisen ystäviin ja kavereihinkin, mutta ei kukaan ystävien tai kavereiden lukumäärää laskenut. Jos toinen osoittautui kovin suosituksi, se oli yleensä suhteen kannalta huono asia, koska yhteistä aikaa oli silloin vähemmän ellei toinen suostunut vähentämään ystävien ja kavereiden tapaamisia.
Kuinka monilla Tinder-treffeillä olet ollut kun tiedät noin hyvin millaisia ne ovat?
Itse tuhlasin kaksi iltaa tutustumalla baarissa tavattuun mieheen, ennen kuin paljastui että elämänarvomme ovat täysin erilaiset. Nettideittailu on paljon helpompaa ja ainakin introverteille sopivampaa.
En ole käynyt yksilläkään ja juuri sen vuoksi ihmettelinkin, että ihanko tosiaan nykyisin ensin selvitetään, onko toinen riittävän tasokas ja vasta sen jälkeen jatketaan tutustumista niin, että voisi ihastuakin?
Ymmärrän kuitenkin pointtisi, koska olen elänyt nuoruuteni aikana, jolloin kaikilla oli aika samanlainen arvomaailma. Arvostettiin työssäkäyntiä ja omillaan toimeentulemista (ammatilla ei ollut niin väliä) , arvostettiin kotia ja perhettä, arvostettiin uskollisuutta suhteessa, arvostettiin rehellisyyttä ja lainkuuliaisuutta jne Valtaosa kuului vielä kirkkoonkin, vaikka ei varsinaisesti edes uskonut mihinkään. Nykyisin ihmisten arvomaailmoissa on enemmän erottavia tekijöitä kuin vielä 1970- ja 1980-luvuilla.
Niinpä. Jos ajatellaan esim. sellaistakin jokapäiväistä asiaa kuin ruoka, niin vielä muutama vuosikymmen sitten periaatteessa kaikki söivät samaa ruokaa, eikä puolisoa valitessa ruualla ollut täten mitään merkitystä.
Nythän ruokavalio alkaa olla kohta tärkeimpien valintakriteerien listalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Tasoa nostavia ominaisuuksia (miehet):
- pituus, optimi 185-190cm
- komeat ja maskuliiniset kasvot, mm. voimakas leuka
- matala ääni
- geneettinen raamikkuus
- sosioekonominen status, siis kaikki rahasta ja statuksesta siihen että mies on kaveripiireissä arvostettu ja mielellään johtajatyyppiä
- henkiset ominaisuudet joilla nostetaan sosioekonomista statusta. Itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimo, hauskuus
- romanttinen ja seksuaalinen taitavuus + dominanssi. Esim. mies on aloitteellinen ja mieluummin viejä kuin naiselle alistuva, kokemus, taito lukea naista ja laittaa asiat vain tapahtumaanMitä enemmän näitä piirteitä, sitä kovempi kysyntä ja sitä paremmat mahdollisuudet vaatia kumppanilta tasokkuutta koska kysyntä on tarjontaa suurempi. Ja päin vastoin: esim. lyhyitä miehiä on paljon enemmän kuin lyhyitä miehiä suosivia naisia, ja seksuaalisesti alistuvia miehiä on paljon enemmän kuin seksuaalisesti dominoivia naisia.
Valitsin nuo kaksi esimerkeiksi koska ne ovat helpoimmin mitattavissa. Ylivoimainen enemmistö suosii pitkiä miehiä ja keskimääräinen pituustoive on yli 185cm. Kuitenkin miesten keskipituus Suomessa on 179cm. Miehistä seksuaalisesti submissiivisia on 20-25, naisista seksuaalisesti dominoivia on 1-4%. Tarkoittaa sitä että 185-190cm dominoiva mies pääsee valkkaamaan, kun taas lyhyt ja submissiivinen mies kilpailee muiden kaltaistensa kanssa harvoista naisista jotka suosivat näitä ominaisuuksia, tai edes hyväksyvät ne.
Raha on myös hyvä mitattavissa oleva esimerkki. Ylimmän tuloviidenneksen miehissä ei ole käytännössä ollenkaan vastentahtoisesti naisettomia, kun taas alimman tuloviidenneksen miehissä heitä on lähes puolet. Naisten pariutumiseen varallisuus ei vaikuta, paitsi ylimmän tuloviidenneksen naisissa on enemmän sinkkuja (hypergamia, ei tarvetta miehelle).
Selvensikö?
Tuo pituushomma ei pidä ollenkaan paikkaansa, koska naiset taas ovat keskimäärin paljon lyhyempiä kuin miehet, eli suurin osa miehistä on pidempiä kuin suurin osa naisista, ja osa on samanpituisia pariskunnissa ja osa on sellaisia että nainen on pidempi. Lyhyelle naiselle keskipituinen mies on pitkä kun taas pitkälle naiselle miehen pitää olla pitkä että hän on naiseen verrattuna pitkä. Tosin pitkät naiset ovat tottuneet siihen että ympärillä on myös miehiä jotka eivät ole heihin nähden pitkiä, ja valkkaavat kyllä miehensä ihan normaalien kriteerien valossa eikä pituuden. Jos pituus olisi se juttu, niin ihmiset voisi laittaa pituusjonoon kuin koulussa ja siitä parittaa menemään, jokaiselle olisi jonossa omansa, kolmanneksi lyhimmälle naiselle kolmanneksi lyhin miesten jonossa, ja kaikki naiset saisivat itseään pidemmän miehen ja miehet itseään lyhemmän naisen (koska miehet eivät missään nimessä halua itseään pidempää naista, ja joka vielä käyttää korkokenkiä)
Ja tuo rahajuttu, saattaa jonkin verran pitääkin paikkaansa, mutta kuitenkin miehistäkin vain hyvin, hyvin pieni määrä (oliko joku 2%) on koko ikänsä ilman parisuhdetta, oli heidän taloudellinen tilanteensa mikä hyvänsä. Sinkkujen määrää köyhissä miehissä lisää varmaan se, että sinne kasaantuu ne pahimmista päihdeongelmista ja ehkä mielenterveysongelmistakin kärsivät miehet, he ovat hiukan vaikeammassa asemassa parisuhdemarkkinoilla, ihan samalla tavalla kuin naisillakin.
Miesten ja naisten keskimääräinen pituusero on 13cm. Naisten keskimääräinen toive pituuserosta on 20cm. Mitä lyhyempi nainen, sitä suurempi pituusero on toiveena. Vasta lyhyet naiset suosivat keskipituisia miehiä.
Miesten keskimääräinen pituustoive on tismalleen naisten keskipituus. Enemmistö lyhyistä miehistä on halukkaita ottamaan itseään pidemmän naisen, enemmistö pitkistä naisista ei halua itseään lyhyempää miestä.
Mitä sillä on väliä jos kaikki 150cm naiset haluaa 170cm miehen? Kun katson ympärilleni niin suurin osa pariskunnista on sellaisia että mies on vähän pidempi, vanhemmillani on vain pari senttiä pituuseroa, vain lyhimmillä tuntemillani naisilla on mies sen verran pidempi että sen oikein huomaa, eli saattaa olla että eroa on 20cm, mutta ihan reilusti isoja pituuseroja ei ole kellään, eli 155cm naisilla ei ole mitään 185cm miehiä. Ja tunnen myös pariskuntia joista molemmat on minua lyhempiä ja silti mies on vähän pidempi kuin nainen.
20cm on keskimääräinen toive pituuserosta. Keskiverto 165cm nainen siis haluaa 185cm miehen, keskiverto 150cm nainen haluaa yli 20cm itseään pidemmän miehen.
Naiset myös arvioivat pituuseron täysin hutiin. Kun mies on 13cm pidempi, on se naisten mielestä olematon pituusero. 5cm pidempää miestä naiset pitävät samanpituisena ellei peräti lyhyempänä.
Haluatko esimerkin?
"vain lyhimmillä tuntemillani naisilla on mies sen verran pidempi että sen oikein huomaa, eli saattaa olla että eroa on 20cm, mutta ihan reilusti isoja pituuseroja ei ole kellään"
Tässä. Omasta viestistäsi.
Laita joku linkki? Ja todiste siitä, että naiset kulkevat tuollaisen vaatimuslistan kanssa tosimielessä eli antavat pakit jos mies onkin vain 10 cm pidempi tms...
Ei löydy? No ei ihme..
Ensirakkauteni, siis todellakin eufoorisin rakastumiseni oli 168 cm pitkä mies, tai teinejähän me olimme. Ja kouluttautui sähkäriksi, ei siis mitään kunnianhimoa vaikka pää olisi riittänyt. Tai sellaiset arvot silloin. Ehkä hän oli sitten henkiseltä tasolta täydellinen, en jaksa edes luetella adjektiiveja.
Itse olen 162 pitkä enkä ikinä ole haaveillut erityisesti 185/100 kokoisesta jättiläisestä. Eli "lyhyemmät haluavat vieläkin pidemmän" ei päde. Toki pidän maskuliinisuudesta ja testosteronista miehessä kun olen heteronainen. Niinkuin heteromiehet pitävät tisseistä ja pepusta. Miten nämä tasot siis määräytyvät, minun silmissäni jokainen nainen saa -100 pistettä, miesten silmissä heidät saa mahtumaan gaussin käyrälle?
Olisin ensirakkauteni kanssa ehkä tänäkin päivänä jos hän olisi elossa. Sen jälkeen olen tapaillut ja antanut pakit mm. m.u.lkulle 185-190 (en tiedä tarkkaan) pitkälle insinöörille ja nykyinen mieheni on 180 pitkä (miesten keskipituus 179, eli 180 senttisen kohtaaminen oli ihan sattumaa). Ja mieheeni olen kyllä tyytyväinen kun tunteet lopulta ystävyyden jälkeen syttyivät. Olimme about "samantasoisia" melko pitkään, mutta joku henkisesti puutteellinen asetelma vaadittiin, että rakastuminen tapahtui. Lajina kun kaipaamme seuraa. Toisaalta hänen sosioekonomisen "tasonsa" noustessa hänen ruvetessaan yrittäjäksi halusin häntä kaikkein vähiten. Silloin se "henkinen taso" sitten kai laski stressin sivuilmiönä. Ja kun hän on järjestänyt yrityksensä asioita ja taas enemmän kotona noin tasokin nousi.
Eli miten tämä tasoleikki toimii? Miehet tietenkin haluavat harrastaa missikilpailuja ym. että ymmärrän tämän lapsellisuuden taipumuksen kyllä. Mutta tosi elämässä ette edes osaa määritellä mikä on taso vaikka maailma olisi ihana yksinkertaistaa ja kangistaa.
Ulottuvuuksia on useampia ja kun elämät kulkevat eri reittejä eivät ne aina kohtaa vaikka kaikki olisivat samalla tasolla.
- Viisi 10 tason naista voi olla täysin eri paikoissa kuin vastaavat viisi 10 tason miestä. Eivät halua toisiaan.
- Ja yksi 5 tason mies kadehtii vain kuudetta 10 tason miestä, joka on siellä minne hän haluaisi sen ensimmäisen 10 tason naisen.
- Mutta tämä 5 tason mies ottaa 4,5 tason naisen, joka on ainakin matkalla samaan paikkaan. Naisen, jossa on potentiaali päästä sinne minne mies haluaa olemaan se ensimmäinen 10 tason nainen.Jotenkin näin minusta tasot ja ihanteet toimivat eli ovat hullujen mielikuvitusleikkiä.
Huoh... Ja taas sorrutaan kertomaan omista kokemuksista ymmärtämättä, että niillä ei ole mitään merkitystä isommassa kuvassa. Miehen pituudella on esimerkiksi kiistaton vaikutus siihen kuinka houkuttelevana kumppanina keskimääräisesti naiset hänet näkevät. Pituus on siis selkeä attribuutti, joka nostaa miehen tasoa ja onkin täysin absurdia väittää ettei pituudella olisi mitään merkitystä - myös silloin jos asia sattuu nyt olemaan juuri sinulle merkityksetön.
Alla vielä minuutin googlaamisen jälkeen asiaan liittyviä linkkejä:
https://yle.fi/uutiset/3-8298663
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000577697.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuinka-paljon-miehen-pituudella-on-…
https://www.iltalehti.fi/nainen/a/2014021218034700
https://www.terve.fi/artikkelit/miksi-pitka-mies-vetaa-puoleensa
Kyselyihin perustuvien tilastojen arvo on lähellä pyöreää nollaa oikeassa parinvalintatilanteessa. On helppo rankata kymmenen tuntematonta järjestykseen kuvan perusteella ja sanoa että tuo on komein, tuo vähiten. Isolla otoksella saadaan keskimääräiset houkuttelevuuspiirteet selvitettyä näin. Mutta. Iso mutta. Kun ihminen oikeasti havittelee kumppania, niin ulkonäkö on enintään kiinnnostuksenheröttäjä, usein ei sitäkään. Se on vain bonus. Ratkaisevaa on luonteiden yhteensopivuus, arvot, joskus käytännön elämän yhteensovittamisen mahdollisuudet jne. Se unelmakumppani todellisuudessa voi olla juuri yleisesti tai jopa omissa vastauksissa vähiten arvostettu ventovieras.
Siksi koko tasoteoria on täyttä tuubaa. Puhumattakaan, että sille olisi esimerkkksi tieteellistä näyttöä. Jotkut katkeroituneet poikamiehet vaan haluavat selittää muiden syyksi, miksi jäivät yksin.
Tasoluokittaja kirjoitti:
Moni nainen kieltää tasojen olemassa olon yksilöllisiin eroihin vedotin. Tasojen idea on kuitenkin asian keskimääräisyys. Eli miten suosittu joku on suuren joukon keskuudessa. Silloinhan on mahdollisuus valita kumppani suuremmasta joukosta.
Sanottakoon kuitenkin, että se, mikä toteutuu yleisellä tasolla, ei välttämättä toteudu yksilötasolla.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta näissä keskimääräisyyksissä on kyse kuitenkin todennäköisyyksistä. On todennäköisempää, että pyörätuolissa olevan on vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin terveen ja urheilullisen. Koskee niin miehiä kuin naisiakin. Samoin on todennäköisempää, että sosiaalinen ja sosiaalisesti lahjakas tapaa paljon enemmän ihmisiä kuin kotona viihtyvä ja sosiaalisesti taitamaton, joten luonnollisesti hänellä on myös suurempi todennäköisyys löytää puoliso. Kuitenkin esimerkiksi pihin kotona viihtyvän miljonäärin on todennäköisesti vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin paljon ihmisiä tapaavan sähköasentajan.
Keskimääräisyydet ovat aina keskimääräisyyksiä, mutta ihastuminen ja rakastuminen on aina yksilöllistä. Ihastumiseen ja rakastumiseen vaikuttaa monet tekjät, mutta erityisesti aiemmat kokemukset. Toinen voi olla paperilla tasokas, mutta sattuu tuntemaan vaikka suvustaan tai kaveripiirinsä kautta samanlaisia paperilla tasokkaita, jotka ovatkin ihan mulkeroita. Silloin se paperilla tasokas ei kiinnosta, koska liittää tiettyihin ominaisuuksiin epämiellyttäviä piirteitä. Esimerkiksi jonkun mielestä varallisuudella lesoilu on äärettömän vastenmielistä, mutta jonkun toisen mielestä ei. Tutustuin aikoinaan mieheen, joka oli keskimääräistä komeampi, menestyvä ja varmaan tasoltaan kympin luokkaa. Hän halusi viedä mut ravintolaan syömään, mutta koko aterian ajan hän vain kertoi, mitä kaikkea hän omisti, kuinka paljon tienasi, mitä suunnitelmia hänellä oli kasvattaa varallisuuttaan entisestään. Hänen tapansa toimia ensitreffeillä on varmasti toiminut monen naisen kohdalla, mutta varakkaassa kodissa kasvaneena minusta koko illallinen oli kiusallinen ja mies pikemminkin niljakas kuin viehättävä. Lopulta kysyin häneltä, oliko hän ajatellut ostaa minut vai minkä sen lesoilun tarkoituksena oikein oli. Noh, ei nähty toista kertaa ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tasoihin uskominen jakautua naisten ja miesten välillä niin selvästi koska miehillä tasojen hajonta on suurempaa? Ihan heitto vaan. Vaikka molempien sukupuolten välillä hajonta on toki todella suurta. Miehillä se on vain vielä asteen suurempaa kuin naisilla.
Helpostihan 7 ottaa kumppaniksi 6:n tai 8:n. Heidän on helppo uskoa romanttiseen rakastumiseen kun oman tasoisia on niin paljon, mutta vain harvan kanssa kolahtaa. Jos taas olet 5 % vähemmistöön kuuluva -2 tason mies, ei ole olemassa -2 tason naisia. Eikä kovin moni rakastu romanttisesti aivan erilaiseen ihmiseen, -2 tason ihmiseen. Silloin asian näkee niin, että vain tasolla on merkitystä. Kun on -2 eikä saa ainuttakaan mahdollisuutta (siihenkin asiaan voi usein vaikuttaa).
Ja jos mies on tasoa 12 niin joitain 10 tason naisia olisi kyllä ottajaksi valmiina rakastumaan ja vaikka kuinka monta persoonallisuushäiriöistä 6 tason naista elätettäväksi. Tämä 12 tason mies rakastuu tietenkin yhtä usein kuin ihmiset keskimäärin, 3-4 kertaa elämässään. Mutta vientiä riittää enemmänkin.
Tietenkin "tasokkaimmille" naisillekin on enemmän vientiä kuin heikompitasoisille, tämä pätee. Mutta kun se taso ei yksinään riitä silloin kun haetaan itselle täydellisintä kumppania. "Mutta miksi missit rakastuvat vain statusmiehiin?" Eivät aina raskatukaan vaikka huolivat ja joskus rakastuvat vaikka tauskiin. Eli totuus on monimutkaisempi kuin _pelkkä_ taso.
Mä olen luullut että tasoja mitataan joko asteikolla 1-10 tai Suomen kouluarvosanoilla 4-10. Tällä palstalla olen nähnyt käytettävän kumpaakin asteikkoa ja kun olen kysynyt, kumpi asteikoista on se oikea, en ole saanut selvää vastausta. Toisaalta olen ajatellut, että tasoteoria olisi kansainvälinen ilmiö eikä siis pätisi ainostaan Suomessa. Näin ollen pitäisin loogisena, että tasot määrittyisivät kansainvälisesti ymmärrettävämmällä asteikolla 1-10, kuin Suomen kouluarvosana-asteikolla.
Mutta sinun viestisi perusteella edes 1-10 asteikko ei ole pätevä? Tasoja voi siis olla myös negatiivisella asteikolla ja yläraja on 10:n yläpuolella. Ja ilmeisesti sama asteikko ei päde molempiin sukupuoliin, koska miehet ovat jotenkin rumempia kuin naiset siten ettei negatiivisen asteikon naisia ole edes olemassa mutta miehiä on? Vai miten tämä viesti pitäisi tulkita?
Kun tällä palstalla miehet niin kovasti rutisevat siitä, että naiset eivät usko tasoteoriaan, niin voisiko tässä olla yksi syy siihen? Ilmeisesti tasoteoria on jotain täysin määrittelijästä riippuvaista toisten tasokkuuden arviointia vailla minkäänlaista yhteistä ja yleisesti käytössä olevaa määritelmää? Aika monesti ihmisten pitäisi tietää mitä joku teoria tarkkaan ottaen tarkoittaa ja määrittelee, ja millaisia johtopäätöksiä se noudattaa, voidakseen pitää teoriaa uskottavana. Tasoteoria puolestaan vaikuttaisi olevan aika pitkälti eri ihmisten erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja. Tämän palstan juttujen perusteella tasoteorialla ei ole olemassa edes yhtenäistä perusrunkoa, puhumattakaan sitten siitä, että muutkaan teorian määrittelijät olisivat yhtään vähempää pelkkää subjektiivista mutuilua.
Itse asiassa tasoja taitaa olla kolme.
1. Supermalli-instapimu-miljonääri
2.Tavis
3.200-kiloinen surkealla luonteella.Ainakaan muista tasoista ei koskaan ole ollut puhetta.
Niin, ja ykkösiä on ehkä 3% ja kolmosia ehkä 1% eli loput 96% on taviksia jotka ei muka kelpaa kenellekään vaikka oikeasti lähes kaikki ihmiset on elämänsä aikana parisuhteessa vähintään kerran, jotkut sitten ei vaan edes halua. Hyvin harvinaista on se että jos haluaa parisuhteen niin ei löytäisi koko elämänsä aikana ihmistä johon rakastua ja joka rakastaisi takaisin. Ja se että löytää rakkauden on ihan eri asia kuin irtosuhteet jotka perustuu panemiseen.
Jos lähipiiriä katsotaan, niin vaikka luokkakokousten perusteella sanoisin että tasoteoria pitää ainakin 90% kutinsa.
Niin vain kaunottarilla (yksikään ei ole missi/malli kuitenkaan) on komeat ja "elämässä menestyneet", itsevarmat ja määrätietoiset tekijämiehet. Asuvat ihan jokainen kivassa asunnossa, olivat sitten itse suurituloisia tai pienituloisia.
Ja siitä kun lähdetään tasoluokituksessa alaspäin, vaikka niillä 121212:n ja L.aasasen kriteereillä, niin sama pätee keskiluokkaankin. Saman tasoiset ulkonäöltään ovat yhdessä, siis tapaamishetken perusteella. Pari epäsuosittua miestä on menestynyt urallaan, ja hupsista naiset ovat heitä paremman näköisiä. Ennen harmaavarpunen mimmi joka päätti alkaa treenaamaan, ei pariutunutkaan mätsinsä kanssa vaan hyvin toimeentulevan pitkän (mutta jonkin verran mahakkaan) yrittäjän kanssa.
Ei ulkonäöllä siunatut ovat keskenään, tai ikisinkkuina.
Jotenkin kummasti se tasoteoria vain toteutuu melkein aina, vaikka "kemia" ratkaisee.
Sillä kenelle on annettu vuosien aikana pakit, ei ole mitään väliä. Kuten ykskakkonen sanoi, vain toteutuneet pariutumiset ratkoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tasoluokittaja kirjoitti:
Moni nainen kieltää tasojen olemassa olon yksilöllisiin eroihin vedotin. Tasojen idea on kuitenkin asian keskimääräisyys. Eli miten suosittu joku on suuren joukon keskuudessa. Silloinhan on mahdollisuus valita kumppani suuremmasta joukosta.
Sanottakoon kuitenkin, että se, mikä toteutuu yleisellä tasolla, ei välttämättä toteudu yksilötasolla.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta näissä keskimääräisyyksissä on kyse kuitenkin todennäköisyyksistä. On todennäköisempää, että pyörätuolissa olevan on vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin terveen ja urheilullisen. Koskee niin miehiä kuin naisiakin. Samoin on todennäköisempää, että sosiaalinen ja sosiaalisesti lahjakas tapaa paljon enemmän ihmisiä kuin kotona viihtyvä ja sosiaalisesti taitamaton, joten luonnollisesti hänellä on myös suurempi todennäköisyys löytää puoliso. Kuitenkin esimerkiksi pihin kotona viihtyvän miljonäärin on todennäköisesti vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin paljon ihmisiä tapaavan sähköasentajan.
Keskimääräisyydet ovat aina keskimääräisyyksiä, mutta ihastuminen ja rakastuminen on aina yksilöllistä. Ihastumiseen ja rakastumiseen vaikuttaa monet tekjät, mutta erityisesti aiemmat kokemukset. Toinen voi olla paperilla tasokas, mutta sattuu tuntemaan vaikka suvustaan tai kaveripiirinsä kautta samanlaisia paperilla tasokkaita, jotka ovatkin ihan mulkeroita. Silloin se paperilla tasokas ei kiinnosta, koska liittää tiettyihin ominaisuuksiin epämiellyttäviä piirteitä. Esimerkiksi jonkun mielestä varallisuudella lesoilu on äärettömän vastenmielistä, mutta jonkun toisen mielestä ei. Tutustuin aikoinaan mieheen, joka oli keskimääräistä komeampi, menestyvä ja varmaan tasoltaan kympin luokkaa. Hän halusi viedä mut ravintolaan syömään, mutta koko aterian ajan hän vain kertoi, mitä kaikkea hän omisti, kuinka paljon tienasi, mitä suunnitelmia hänellä oli kasvattaa varallisuuttaan entisestään. Hänen tapansa toimia ensitreffeillä on varmasti toiminut monen naisen kohdalla, mutta varakkaassa kodissa kasvaneena minusta koko illallinen oli kiusallinen ja mies pikemminkin niljakas kuin viehättävä. Lopulta kysyin häneltä, oliko hän ajatellut ostaa minut vai minkä sen lesoilun tarkoituksena oikein oli. Noh, ei nähty toista kertaa ja hyvä niin.
Kuinka monta kertaa se pitää sanoa ettei tuo vaikuta yhtään mihinkään.
"Tasoteoria" perustuu toteutuneisiin pariutumisiin, ei toteutumattomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä jokin Tinder-ajan ilmiö, jossa treffeillekin mennään kuin työhaastatteluun? Omassa nuoruudessani ei ollut vielä World Wide Webiäkään vaan ihmiset tapasivat ja tutustuivat reaalimaailmassa. Kun mies kiinnostui ravintolassa jostain naisesta tai nainen miehestä, silmäpelin jälkeen kävi hakemassa toista tanssimaan. Jo siinä hyvin huomasi, tuntuiko toisen vartalo omaa vartaloa vasten miellyttävältä vai kenties epämukavalta. Kähmijöiden kanssa ei huvittanut tanssia toista kertaa.
Jonkun tyypin saattoi tavata useammankin kerran samassa tanssipaikassa eikä tästä tiennyt oikeastaan kuin etunimen. Mitä ravintolassa toisen kanssa jutteli, ei liittynyt millään tavalla hänen pankkitilinsä saldoon, kavereiden lukumäärään yms asiaan, jotka liittyvät noihin tasoihin. Yleensä puhuttiin musiikista, festareilla käymisestä, millaisista elokuvista tykkää yms. Tärkeintä oli yhteinen huumorintaju ja se, että toisen seurassa oli hyvä olla. Mies saattoi joskus saattaa naisen taksiasemalle tai peräti kotiovelle asti valomerkin jälkeen. Kun ihastus oli riittävää, vaihdettin puhelinnumeroita ja aloitettiin seurustelu. Raha-asiat, urasuunnitelmat, sosiaalinen status yms tulivat ajankohtaiseksi vasta sitten, kun oltiin jo lyömässä hynttyitä yhteen, mutta silloinkin ne olivat merkityksellisiä vain sen suhteen, missä ja minkä hintaisessa asunnossa asutaan sekä millaiseen elämään (esim toisen vuoksi edustustilaisuuksia tms) oli astumassa. Seurusteluaikana tietysti tutustuttiin toisen ystäviin ja kavereihinkin, mutta ei kukaan ystävien tai kavereiden lukumäärää laskenut. Jos toinen osoittautui kovin suosituksi, se oli yleensä suhteen kannalta huono asia, koska yhteistä aikaa oli silloin vähemmän ellei toinen suostunut vähentämään ystävien ja kavereiden tapaamisia.
Kuinka monilla Tinder-treffeillä olet ollut kun tiedät noin hyvin millaisia ne ovat?
Itse tuhlasin kaksi iltaa tutustumalla baarissa tavattuun mieheen, ennen kuin paljastui että elämänarvomme ovat täysin erilaiset. Nettideittailu on paljon helpompaa ja ainakin introverteille sopivampaa.
En ole käynyt yksilläkään ja juuri sen vuoksi ihmettelinkin, että ihanko tosiaan nykyisin ensin selvitetään, onko toinen riittävän tasokas ja vasta sen jälkeen jatketaan tutustumista niin, että voisi ihastuakin?
Ymmärrän kuitenkin pointtisi, koska olen elänyt nuoruuteni aikana, jolloin kaikilla oli aika samanlainen arvomaailma. Arvostettiin työssäkäyntiä ja omillaan toimeentulemista (ammatilla ei ollut niin väliä) , arvostettiin kotia ja perhettä, arvostettiin uskollisuutta suhteessa, arvostettiin rehellisyyttä ja lainkuuliaisuutta jne Valtaosa kuului vielä kirkkoonkin, vaikka ei varsinaisesti edes uskonut mihinkään. Nykyisin ihmisten arvomaailmoissa on enemmän erottavia tekijöitä kuin vielä 1970- ja 1980-luvuilla.
Niinpä. Jos ajatellaan esim. sellaistakin jokapäiväistä asiaa kuin ruoka, niin vielä muutama vuosikymmen sitten periaatteessa kaikki söivät samaa ruokaa, eikä puolisoa valitessa ruualla ollut täten mitään merkitystä.
Nythän ruokavalio alkaa olla kohta tärkeimpien valintakriteerien listalla.
Totta. Samoin puoluekannalla tuntuu olevan nykyisin suuri merkitys. Ei aiemmin olut väliä, äänestikö puoliso demareita vai kokkareita. Arkielämässä täysin merkityksetön asia. Puoluekanta oli usein perualapsuuden olosuhteista tai liittyi sen hetkiseen työhön. Keskeistä oli, että se liittyi sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Jos vaurastui, puoluekanta saattoi kääntyä vasemmalta oikealle tai jos jäi 1990-luvun lamassa työttömäksi eikä uutta duunia löytynyt, mahdollisesti velkaa niskassa, puoluekanta saattoi kääntyä oikealta vasemmalle. Oli ihan normaalia, että ihmisten mielipiteetkin muuttuivat sitä mukaa kuin heidän elämänsäkin muuttui. Nykyisin tuntuu, että kaiken pitäisi olla jo suhteen alkuvaiheessa kiveen kirjoitettu ja ikuisiksi ajoiksi sinetöity, vaikka todellisuudessa ihmiset muuttuvat iän ja elämänkokemusten myötä. Asia, joka on aiemmin ollut tärkeä ja merkityksellinen, voi muuttua merkityksettömäksi. Ja päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Tasoa nostavia ominaisuuksia (miehet):
- pituus, optimi 185-190cm
- komeat ja maskuliiniset kasvot, mm. voimakas leuka
- matala ääni
- geneettinen raamikkuus
- sosioekonominen status, siis kaikki rahasta ja statuksesta siihen että mies on kaveripiireissä arvostettu ja mielellään johtajatyyppiä
- henkiset ominaisuudet joilla nostetaan sosioekonomista statusta. Itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimo, hauskuus
- romanttinen ja seksuaalinen taitavuus + dominanssi. Esim. mies on aloitteellinen ja mieluummin viejä kuin naiselle alistuva, kokemus, taito lukea naista ja laittaa asiat vain tapahtumaanMitä enemmän näitä piirteitä, sitä kovempi kysyntä ja sitä paremmat mahdollisuudet vaatia kumppanilta tasokkuutta koska kysyntä on tarjontaa suurempi. Ja päin vastoin: esim. lyhyitä miehiä on paljon enemmän kuin lyhyitä miehiä suosivia naisia, ja seksuaalisesti alistuvia miehiä on paljon enemmän kuin seksuaalisesti dominoivia naisia.
Valitsin nuo kaksi esimerkeiksi koska ne ovat helpoimmin mitattavissa. Ylivoimainen enemmistö suosii pitkiä miehiä ja keskimääräinen pituustoive on yli 185cm. Kuitenkin miesten keskipituus Suomessa on 179cm. Miehistä seksuaalisesti submissiivisia on 20-25, naisista seksuaalisesti dominoivia on 1-4%. Tarkoittaa sitä että 185-190cm dominoiva mies pääsee valkkaamaan, kun taas lyhyt ja submissiivinen mies kilpailee muiden kaltaistensa kanssa harvoista naisista jotka suosivat näitä ominaisuuksia, tai edes hyväksyvät ne.
Raha on myös hyvä mitattavissa oleva esimerkki. Ylimmän tuloviidenneksen miehissä ei ole käytännössä ollenkaan vastentahtoisesti naisettomia, kun taas alimman tuloviidenneksen miehissä heitä on lähes puolet. Naisten pariutumiseen varallisuus ei vaikuta, paitsi ylimmän tuloviidenneksen naisissa on enemmän sinkkuja (hypergamia, ei tarvetta miehelle).
Selvensikö?
Tuo pituushomma ei pidä ollenkaan paikkaansa, koska naiset taas ovat keskimäärin paljon lyhyempiä kuin miehet, eli suurin osa miehistä on pidempiä kuin suurin osa naisista, ja osa on samanpituisia pariskunnissa ja osa on sellaisia että nainen on pidempi. Lyhyelle naiselle keskipituinen mies on pitkä kun taas pitkälle naiselle miehen pitää olla pitkä että hän on naiseen verrattuna pitkä. Tosin pitkät naiset ovat tottuneet siihen että ympärillä on myös miehiä jotka eivät ole heihin nähden pitkiä, ja valkkaavat kyllä miehensä ihan normaalien kriteerien valossa eikä pituuden. Jos pituus olisi se juttu, niin ihmiset voisi laittaa pituusjonoon kuin koulussa ja siitä parittaa menemään, jokaiselle olisi jonossa omansa, kolmanneksi lyhimmälle naiselle kolmanneksi lyhin miesten jonossa, ja kaikki naiset saisivat itseään pidemmän miehen ja miehet itseään lyhemmän naisen (koska miehet eivät missään nimessä halua itseään pidempää naista, ja joka vielä käyttää korkokenkiä)
Ja tuo rahajuttu, saattaa jonkin verran pitääkin paikkaansa, mutta kuitenkin miehistäkin vain hyvin, hyvin pieni määrä (oliko joku 2%) on koko ikänsä ilman parisuhdetta, oli heidän taloudellinen tilanteensa mikä hyvänsä. Sinkkujen määrää köyhissä miehissä lisää varmaan se, että sinne kasaantuu ne pahimmista päihdeongelmista ja ehkä mielenterveysongelmistakin kärsivät miehet, he ovat hiukan vaikeammassa asemassa parisuhdemarkkinoilla, ihan samalla tavalla kuin naisillakin.
Miesten ja naisten keskimääräinen pituusero on 13cm. Naisten keskimääräinen toive pituuserosta on 20cm. Mitä lyhyempi nainen, sitä suurempi pituusero on toiveena. Vasta lyhyet naiset suosivat keskipituisia miehiä.
Miesten keskimääräinen pituustoive on tismalleen naisten keskipituus. Enemmistö lyhyistä miehistä on halukkaita ottamaan itseään pidemmän naisen, enemmistö pitkistä naisista ei halua itseään lyhyempää miestä.
Mitä sillä on väliä jos kaikki 150cm naiset haluaa 170cm miehen? Kun katson ympärilleni niin suurin osa pariskunnista on sellaisia että mies on vähän pidempi, vanhemmillani on vain pari senttiä pituuseroa, vain lyhimmillä tuntemillani naisilla on mies sen verran pidempi että sen oikein huomaa, eli saattaa olla että eroa on 20cm, mutta ihan reilusti isoja pituuseroja ei ole kellään, eli 155cm naisilla ei ole mitään 185cm miehiä. Ja tunnen myös pariskuntia joista molemmat on minua lyhempiä ja silti mies on vähän pidempi kuin nainen.
20cm on keskimääräinen toive pituuserosta. Keskiverto 165cm nainen siis haluaa 185cm miehen, keskiverto 150cm nainen haluaa yli 20cm itseään pidemmän miehen.
Naiset myös arvioivat pituuseron täysin hutiin. Kun mies on 13cm pidempi, on se naisten mielestä olematon pituusero. 5cm pidempää miestä naiset pitävät samanpituisena ellei peräti lyhyempänä.
Haluatko esimerkin?
"vain lyhimmillä tuntemillani naisilla on mies sen verran pidempi että sen oikein huomaa, eli saattaa olla että eroa on 20cm, mutta ihan reilusti isoja pituuseroja ei ole kellään"
Tässä. Omasta viestistäsi.
Laita joku linkki? Ja todiste siitä, että naiset kulkevat tuollaisen vaatimuslistan kanssa tosimielessä eli antavat pakit jos mies onkin vain 10 cm pidempi tms...
Ei löydy? No ei ihme..
Ensirakkauteni, siis todellakin eufoorisin rakastumiseni oli 168 cm pitkä mies, tai teinejähän me olimme. Ja kouluttautui sähkäriksi, ei siis mitään kunnianhimoa vaikka pää olisi riittänyt. Tai sellaiset arvot silloin. Ehkä hän oli sitten henkiseltä tasolta täydellinen, en jaksa edes luetella adjektiiveja.
Itse olen 162 pitkä enkä ikinä ole haaveillut erityisesti 185/100 kokoisesta jättiläisestä. Eli "lyhyemmät haluavat vieläkin pidemmän" ei päde. Toki pidän maskuliinisuudesta ja testosteronista miehessä kun olen heteronainen. Niinkuin heteromiehet pitävät tisseistä ja pepusta. Miten nämä tasot siis määräytyvät, minun silmissäni jokainen nainen saa -100 pistettä, miesten silmissä heidät saa mahtumaan gaussin käyrälle?
Olisin ensirakkauteni kanssa ehkä tänäkin päivänä jos hän olisi elossa. Sen jälkeen olen tapaillut ja antanut pakit mm. m.u.lkulle 185-190 (en tiedä tarkkaan) pitkälle insinöörille ja nykyinen mieheni on 180 pitkä (miesten keskipituus 179, eli 180 senttisen kohtaaminen oli ihan sattumaa). Ja mieheeni olen kyllä tyytyväinen kun tunteet lopulta ystävyyden jälkeen syttyivät. Olimme about "samantasoisia" melko pitkään, mutta joku henkisesti puutteellinen asetelma vaadittiin, että rakastuminen tapahtui. Lajina kun kaipaamme seuraa. Toisaalta hänen sosioekonomisen "tasonsa" noustessa hänen ruvetessaan yrittäjäksi halusin häntä kaikkein vähiten. Silloin se "henkinen taso" sitten kai laski stressin sivuilmiönä. Ja kun hän on järjestänyt yrityksensä asioita ja taas enemmän kotona noin tasokin nousi.
Eli miten tämä tasoleikki toimii? Miehet tietenkin haluavat harrastaa missikilpailuja ym. että ymmärrän tämän lapsellisuuden taipumuksen kyllä. Mutta tosi elämässä ette edes osaa määritellä mikä on taso vaikka maailma olisi ihana yksinkertaistaa ja kangistaa.
Ulottuvuuksia on useampia ja kun elämät kulkevat eri reittejä eivät ne aina kohtaa vaikka kaikki olisivat samalla tasolla.
- Viisi 10 tason naista voi olla täysin eri paikoissa kuin vastaavat viisi 10 tason miestä. Eivät halua toisiaan.
- Ja yksi 5 tason mies kadehtii vain kuudetta 10 tason miestä, joka on siellä minne hän haluaisi sen ensimmäisen 10 tason naisen.
- Mutta tämä 5 tason mies ottaa 4,5 tason naisen, joka on ainakin matkalla samaan paikkaan. Naisen, jossa on potentiaali päästä sinne minne mies haluaa olemaan se ensimmäinen 10 tason nainen.Jotenkin näin minusta tasot ja ihanteet toimivat eli ovat hullujen mielikuvitusleikkiä.
Huoh... Ja taas sorrutaan kertomaan omista kokemuksista ymmärtämättä, että niillä ei ole mitään merkitystä isommassa kuvassa. Miehen pituudella on esimerkiksi kiistaton vaikutus siihen kuinka houkuttelevana kumppanina keskimääräisesti naiset hänet näkevät. Pituus on siis selkeä attribuutti, joka nostaa miehen tasoa ja onkin täysin absurdia väittää ettei pituudella olisi mitään merkitystä - myös silloin jos asia sattuu nyt olemaan juuri sinulle merkityksetön.
Alla vielä minuutin googlaamisen jälkeen asiaan liittyviä linkkejä:
https://yle.fi/uutiset/3-8298663
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000577697.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuinka-paljon-miehen-pituudella-on-…
https://www.iltalehti.fi/nainen/a/2014021218034700
https://www.terve.fi/artikkelit/miksi-pitka-mies-vetaa-puoleensa
Kyselyihin perustuvien tilastojen arvo on lähellä pyöreää nollaa oikeassa parinvalintatilanteessa. On helppo rankata kymmenen tuntematonta järjestykseen kuvan perusteella ja sanoa että tuo on komein, tuo vähiten. Isolla otoksella saadaan keskimääräiset houkuttelevuuspiirteet selvitettyä näin. Mutta. Iso mutta. Kun ihminen oikeasti havittelee kumppania, niin ulkonäkö on enintään kiinnnostuksenheröttäjä, usein ei sitäkään. Se on vain bonus. Ratkaisevaa on luonteiden yhteensopivuus, arvot, joskus käytännön elämän yhteensovittamisen mahdollisuudet jne. Se unelmakumppani todellisuudessa voi olla juuri yleisesti tai jopa omissa vastauksissa vähiten arvostettu ventovieras.
Siksi koko tasoteoria on täyttä tuubaa. Puhumattakaan, että sille olisi esimerkkksi tieteellistä näyttöä. Jotkut katkeroituneet poikamiehet vaan haluavat selittää muiden syyksi, miksi jäivät yksin.
Sen onko tasoteoria totta vai tuubaa, voi testata yksinkertaisella tavalla.
Kas näin:
1. uskotko että kaikki ihmiset ovat yhtä suosittuja parisuhdemielessä?
2. uskotko että suosiolla on vaikutusta pariutumismahdollisuuksiin tai siihen keiden kanssa olisi mahdollisuus pariutua?
3. uskotko että suositummilla on keskimäärin tapana pariutua keskenään?
Jos vastaat yhteenkin kyllä, uskot tasoteoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa hyvän esimerkin suoraan omasta elämästä.
Kun olin ujo mutta liikunnallinen/hoikka opiskelija ja työuraansa aloitteleva tradenomi, minusta kiinnostuivat vain ylipainoiset naiset jotka inhosivat liikuntaa. Kun sain paremman ammatin ja ilmeisesti komistuin ainakin jonkin verran, minusta alkoivat kiinnostua myös hoikat ja liikunnalliset naiset.
Ehkä minä olin ainoa joka mietti "tasoja", mutta naiset kellon tarkkuudella noudattivat niitä arvioiden ulkoisen viehättävyytensä suhteessa miehen tasoon.
Minä en nyt kyllä ihan usko tuota, sinähän tässä nyt laitat naisia lokeroihin sen mukaan paljonko painoa heillä on ja tykkäävätkö urheilla. Mun mielestä on yleensäkin outoa että jos nainen inhoaa urheilua niin hän kiinnostuisi urheilijamiehestä yleensäkään, pitää olla sitten jo aika voimakas kemia joka vetää tuollaisia vastakkaisia ihmisiä puoleensa. Minkäsuuruinen otanta sulla tässä on, eli montako kymmentä lihavaa tai laihaa susta kiinnoistui kuin olit vain tradenomi (eli korkeasti koulutettu ja oletus siitä että tulet saamaan hyvän työpaikan pian) verrattuna siihen että olet edelleen tradenomi ja saanut työpaikan?
Tradenomi ei ole korkeastikoulutettu ja niitä on paljon kaupankassana. Ei kyllä tuosta koulutuksesta mitään sosiaalista tai taloudellista statusta tule.
Jaa, no riippuu tradenomista. Ei varmaan mitään arvostusta akateemisten piirissä, mutta mahdollista saavuttaa arvostusta ja ura työpaikalla sekä isot tulot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos olen upea instababe, number etc alkaa suhteeseen mun kanssa, vaikka olisin tyhjäpää tai ihan kamala luonne? Onko nyt näin?
Tähän kysymykseen yksikään l*ssukka ei ole tällä palstalla vastannut: oletko koskaan rakastunut?
Miten te luulette että kestäisin katsella miestä seuraavat 50 v jos ei hän olisi ihana, huumorintajuinen, älykäs? Jos ei rakastettaisi toisiamme? Siinä ei status eikä raha auta jos ei halua katsella toista aamiaispöydässä ja jos sen jutut kyllästyttää.
En ikinä tyytyisi suhteeseen ilman rakkautta. En koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoluokittaja kirjoitti:
Moni nainen kieltää tasojen olemassa olon yksilöllisiin eroihin vedotin. Tasojen idea on kuitenkin asian keskimääräisyys. Eli miten suosittu joku on suuren joukon keskuudessa. Silloinhan on mahdollisuus valita kumppani suuremmasta joukosta.
Sanottakoon kuitenkin, että se, mikä toteutuu yleisellä tasolla, ei välttämättä toteudu yksilötasolla.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta näissä keskimääräisyyksissä on kyse kuitenkin todennäköisyyksistä. On todennäköisempää, että pyörätuolissa olevan on vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin terveen ja urheilullisen. Koskee niin miehiä kuin naisiakin. Samoin on todennäköisempää, että sosiaalinen ja sosiaalisesti lahjakas tapaa paljon enemmän ihmisiä kuin kotona viihtyvä ja sosiaalisesti taitamaton, joten luonnollisesti hänellä on myös suurempi todennäköisyys löytää puoliso. Kuitenkin esimerkiksi pihin kotona viihtyvän miljonäärin on todennäköisesti vaikeampaa löytää parisuhdetta kuin paljon ihmisiä tapaavan sähköasentajan.
Keskimääräisyydet ovat aina keskimääräisyyksiä, mutta ihastuminen ja rakastuminen on aina yksilöllistä. Ihastumiseen ja rakastumiseen vaikuttaa monet tekjät, mutta erityisesti aiemmat kokemukset. Toinen voi olla paperilla tasokas, mutta sattuu tuntemaan vaikka suvustaan tai kaveripiirinsä kautta samanlaisia paperilla tasokkaita, jotka ovatkin ihan mulkeroita. Silloin se paperilla tasokas ei kiinnosta, koska liittää tiettyihin ominaisuuksiin epämiellyttäviä piirteitä. Esimerkiksi jonkun mielestä varallisuudella lesoilu on äärettömän vastenmielistä, mutta jonkun toisen mielestä ei. Tutustuin aikoinaan mieheen, joka oli keskimääräistä komeampi, menestyvä ja varmaan tasoltaan kympin luokkaa. Hän halusi viedä mut ravintolaan syömään, mutta koko aterian ajan hän vain kertoi, mitä kaikkea hän omisti, kuinka paljon tienasi, mitä suunnitelmia hänellä oli kasvattaa varallisuuttaan entisestään. Hänen tapansa toimia ensitreffeillä on varmasti toiminut monen naisen kohdalla, mutta varakkaassa kodissa kasvaneena minusta koko illallinen oli kiusallinen ja mies pikemminkin niljakas kuin viehättävä. Lopulta kysyin häneltä, oliko hän ajatellut ostaa minut vai minkä sen lesoilun tarkoituksena oikein oli. Noh, ei nähty toista kertaa ja hyvä niin.
Kuinka monta kertaa se pitää sanoa ettei tuo vaikuta yhtään mihinkään.
"Tasoteoria" perustuu toteutuneisiin pariutumisiin, ei toteutumattomiin.
Naiset vetoavat aina niihin toteutumattomiin, ja jokainen tajuaa miksi.
Tässä keskusteluohje palstalaisille:
"No minä treffailin pitkää, komeaa ja varakasta miestä joka osoittautui m*lkuksi. Annoin pakit"
"Miksi treffailit kyseistä miestä? Mikä hänessä kiinnosti ellei pituus, komeus ja varakkuus?"
"Seliseliseli...mutta en pariutunut sen miehen kanssa eli tasoteoria on tuubaa!!!1"
"No millaisen miehen kanssa sitten pariuduit?"
"Seliseliseli...no pitkän ja komean ja menestyvän mutta se oli pelkkää sattumaa!!!1"
Vierailija kirjoitti:
Eli jos olen upea instababe, number etc alkaa suhteeseen mun kanssa, vaikka olisin tyhjäpää tai ihan kamala luonne? Onko nyt näin?
Tähän kysymykseen yksikään l*ssukka ei ole tällä palstalla vastannut: oletko koskaan rakastunut?
Miten te luulette että kestäisin katsella miestä seuraavat 50 v jos ei hän olisi ihana, huumorintajuinen, älykäs? Jos ei rakastettaisi toisiamme? Siinä ei status eikä raha auta jos ei halua katsella toista aamiaispöydässä ja jos sen jutut kyllästyttää.
En ikinä tyytyisi suhteeseen ilman rakkautta. En koskaan.
Mutta jos olisit upea instabeibe, raha, status ja niillä hankittava pöytä tyylikkäässä keittiössä olisi edellytys parisuhteelle. Sen lisäksi vaatisit ihanuutta ja huumorintajua.
Oli tylsää eräänä päivänä. Tapoin aikaa selaamalla parin tuhannen ihmisen kuvat (35-70 v) miehiä ja naisia seuranhaussa.
Miehistä noin kymmenen kiinnitti huomion siinä mielessä, että noteerasin ne hyvännäköisiksi, mutta vain kuviksi katsella.
Toinen noin kymmenkunta miestä oli tavallisen näköisiä, mutta joku pilke silmässä, ilme, olemus tms oli sellainen, että olisin voinut lähestyä. Paha kuitekaan kuvasta arvioida, olisiko ollut enempää yhteistä tarttumapintaa.
Loput tuhatkunta oli sellaisia, että heistä voisi kuoriutua mitä tahansa, jos heidän kanssaan olisi juttusilla, mutta kuvasta mahdoton sanoa eikä itse kuva vetänyt puoleensa, vaikka kyseisen henkilön ulkonäkö luonnossa voisi olla ihan hyvä/riittävä/omanmakuinen.
"Kuten ykskakkonen sanoi, vain toteutuneet pariutumiset ratkoo."
No miten se mun isomahainen duunari, jota rakastin niin paljon? Me pariuduttiin.
Rakastan häntä yhä, vaikka suhde meni lopulta poikki.
Tiedän olevani kaunis ja seksikäs. Olen myös pitkälle koulutettu Olenko sitten joku tasokas, mielestäni se on ihan höpöhöpöö. Joillain on tavatessa kipinää, joillain ei.
12 kuulostaa luonteeltaan vastenmieliseltä. Tuo ihmiskäsitys olisi heti se juttu, mikä erottaisi meidät. Jos ulkonäkö kiehtoisikin, kun hän avaisi suunsa niin tsäänssit meni.
Eipä sillä, en ole kiinnostunut itseäni lyhyemmistä. S*seuraksi kelpaa muttei parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä jokin Tinder-ajan ilmiö, jossa treffeillekin mennään kuin työhaastatteluun? Omassa nuoruudessani ei ollut vielä World Wide Webiäkään vaan ihmiset tapasivat ja tutustuivat reaalimaailmassa. Kun mies kiinnostui ravintolassa jostain naisesta tai nainen miehestä, silmäpelin jälkeen kävi hakemassa toista tanssimaan. Jo siinä hyvin huomasi, tuntuiko toisen vartalo omaa vartaloa vasten miellyttävältä vai kenties epämukavalta. Kähmijöiden kanssa ei huvittanut tanssia toista kertaa.
Jonkun tyypin saattoi tavata useammankin kerran samassa tanssipaikassa eikä tästä tiennyt oikeastaan kuin etunimen. Mitä ravintolassa toisen kanssa jutteli, ei liittynyt millään tavalla hänen pankkitilinsä saldoon, kavereiden lukumäärään yms asiaan, jotka liittyvät noihin tasoihin. Yleensä puhuttiin musiikista, festareilla käymisestä, millaisista elokuvista tykkää yms. Tärkeintä oli yhteinen huumorintaju ja se, että toisen seurassa oli hyvä olla. Mies saattoi joskus saattaa naisen taksiasemalle tai peräti kotiovelle asti valomerkin jälkeen. Kun ihastus oli riittävää, vaihdettin puhelinnumeroita ja aloitettiin seurustelu. Raha-asiat, urasuunnitelmat, sosiaalinen status yms tulivat ajankohtaiseksi vasta sitten, kun oltiin jo lyömässä hynttyitä yhteen, mutta silloinkin ne olivat merkityksellisiä vain sen suhteen, missä ja minkä hintaisessa asunnossa asutaan sekä millaiseen elämään (esim toisen vuoksi edustustilaisuuksia tms) oli astumassa. Seurusteluaikana tietysti tutustuttiin toisen ystäviin ja kavereihinkin, mutta ei kukaan ystävien tai kavereiden lukumäärää laskenut. Jos toinen osoittautui kovin suosituksi, se oli yleensä suhteen kannalta huono asia, koska yhteistä aikaa oli silloin vähemmän ellei toinen suostunut vähentämään ystävien ja kavereiden tapaamisia.
Kuinka monilla Tinder-treffeillä olet ollut kun tiedät noin hyvin millaisia ne ovat?
Itse tuhlasin kaksi iltaa tutustumalla baarissa tavattuun mieheen, ennen kuin paljastui että elämänarvomme ovat täysin erilaiset. Nettideittailu on paljon helpompaa ja ainakin introverteille sopivampaa.
Minä en ole koskaan kokenut ihmisiin tutustumista ajan tuhlaamisena, vaikka olisikin paljastunut, että emme sovi kumppaneiksi toisillemme. Ja koska olen ollut viimeksi sinkku aikana ennen internettiä, tällaisia tutustumisia tapahtui paljon.
En tiedä, ehkä se kumppanin etsintä oli silloin jollain tavalla rennompaa kuin nykyään. Ei silloin kukaan kulkenut jonkun listan kanssa arvioimassa, suostunko tuon tyypin kanssa alkaa edes juttelemaan. En myöskään koe, että ihmiset olisivat olleet niin tiukasti vain ja ainoastaan elämänkumppania etsimässä, ettei toiseen kannata edes paria iltaa aikaansa käyttää, ellei voi saada etukäteen varmuutta hänen elämänarvoistaan ja luonteestaan. Siihen aikaan ihmiset kohtasivat, juttelivat, tutustuivat ja toisinaan tämä johti jopa pariutumiseen. Vähintään yhtä usein ei johtanut. Mutta se oli normaalia kanssakäymistä uusien ihmisten kanssa, ei ajanhukkaa.
Myönnän toki että nettideitit avaavat paljon uusia mahdollisuuksia ja ylipäätään laajentavat ns. tarjontaa. Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Tällainen vanha kääkkä vain saa Tinderajan pariutumisesta toisinaan aika kummallisen käsityksen, kun vähän päästä törmää valituksiin siitä, että saa mätsejä vain vääränlaisilta ihmisiltä ja varsin moni tuntuu suorastaan väheksyvän sellaisia tuttavuuksia joista ei ole seurustelukumppaniksi. Moni mies puhuu niinkuin pelkkä kaveruus naisen kanssa olisi kuolemaakin karmeampi kohtalo ja naiset pitävät ajanhukkana treffejä, jos niiden jälkeen ei tunnekaan mitään suurten tunteiden salamointia ja jopa tietää, ettei tästä pitkäaikaiseksi suhteeksi ole.
Huoh... Ja taas sorrutaan kertomaan omista kokemuksista ymmärtämättä, että niillä ei ole mitään merkitystä isommassa kuvassa. Miehen pituudella on esimerkiksi kiistaton vaikutus siihen kuinka houkuttelevana kumppanina keskimääräisesti naiset hänet näkevät. Pituus on siis selkeä attribuutti, joka nostaa miehen tasoa ja onkin täysin absurdia väittää ettei pituudella olisi mitään merkitystä - myös silloin jos asia sattuu nyt olemaan juuri sinulle merkityksetön.
Alla vielä minuutin googlaamisen jälkeen asiaan liittyviä linkkejä:
https://yle.fi/uutiset/3-8298663
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000577697.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuinka-paljon-miehen-pituudella-on-…
https://www.iltalehti.fi/nainen/a/2014021218034700
https://www.terve.fi/artikkelit/miksi-pitka-mies-vetaa-puoleensa