Onko sun elämä mennyt kuten oot toivonut?

Olen saanut paljon enemmän kuin joskus nuorena osasin edes kuvitella. Minulla on ja on ollut varsin mielenkiintoinen elämä ja se on hyvällä mallilla.

Lähdin heti yo-kirjoitusten jälkeen ulkomaille töihin, palasin Suomeen opiskelemaan, perustin perheen ja siirryimme taas ulkomaille. Lisää lapsia siunaantui, kävimme Suomessa kääntymässä, mutta veri veti jälleen ulkomaille.

Olen saanut hoitaa lapset kotona ilman stressiä ja meillä oli mahdollisuus taata heille erinomainen koulutus ja alku omaan elämään.

Olemme matkustelleet ympäri maailmaa, nähneet ja kokeneet paljon sellaista, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan. Olemme yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa ja sekin tuo elämään paljon kivaa mukanaan.

Meillä on pari ihanaa taloa puutarhoineen. Meillä on onnellinen avioliitto vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Jo aikuistuneihin lapsiin on todella hyvät välit. Minulla on mukavia harrastuksia, joista nautin.

En tiedä, mitä muuta olisin voinut toivoa? Kunhan suht terveenä saisi pysyä edelleenkin vaikka ikää karttuukin.

Ei ole. Minua henkisellä väkivallalla kasvattanut äiti pilasi elämäni. Henkinen väkivalta naamioitiin niin, etten itse käsittänyt ollenkaan, että olen uhri. Minua pidettiin syyllisenä kaikkeen. Pahimpia eivät ole olleet vain äitini, joka kiusasi minua, vaan myös kodin ulkopuoliset ihmiset, teille haluaisin sanoa, että syökää hatullinen kakkaa, olette sen ansainneet. Aina käyttämässä hyväksi kotonaan kiusattua henkisen väkivallan uhria niin, että saatte purettua omat paskat patoumanne minuun. Vihaan teitä, ja halveksin.

Onneksi maapallolla on olemassa hyviäkin ihmisiä, jotka aidosti välittävät minusta, joten kunhan saan käsiteltyä haavat, jotka henkisestä väkivaltakohtelusta syntyivät, elämälläni on paljonkin toivoa mennä parempaan. Kiusaajat sen sijaan jäävät ikuisiksi ajoiksi sikolätteihinsä mätänemään. Röh.

Sairastuin ja menetin työkykyni 21-vuotiaana. Elän jatkuvassa rahapulassa enkä koe että elämässä on mitään mieluista. Ei kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiin. Olisin halunnut päästä töihin ja reissata, en elää jatkuvissa kivuissa.

Ei kai. En edes muista mitä halusin elämältä. Tai sitten halusin elää traumatisoituneena ja työkyvyttömänä lopun elämääni vuokralla lähiössä ilman ainuttakaan rakastavaa ihmissuhdetta elämäni aikana. Mutta jos joku joskus rakastaisi minua oikeasti niin se olisi enemmän kuin voisi ikinä toivoa. Tuskin niin käy, kun ei tähänkään asti. Onneksi minussa ei ole enää mitään vietävää.

Eipä oikeastaan. Kaikki mitä olen yrittänyt ja lähtenyt tavoittelemaan, on mennyt pieleen. Synnyin paskaan perheeseen ihmisille, joiden ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia. Lapsuus oli väkivallan, vihan ja alkoholin sekä päivittäisen kiusaamisen säväyttämää. Kiusattiin myös koulussa. Osastojaksoja, asuminen lastensuojelulaitoksessa, traumaoireilua läpi koko elämän, ahdistuneisuushäiriö ja ikuinen masennus. Koulut ovat menneet aina tavalla tai toisella vähän penkin alle, avioliitto on kariutumassa, ei vakiduunia, ei perhettä. Olen aika juureton ja turvaton ihminen. Päivässä suurin osa energiasta menee siihen, että pidän pääni ja mielenterveyteni edes jotenkin kasassa. Tätä se tulee olemaan varmaan koko loppuelämä. Olen aidosti sitä mieltä, että olisi ollut parempi jos en olisi koskaan syntynytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen

Olet ihan v*tun ällöttävältä vaikuttava k*sipää. Et olekaan ansainnut mitään hyvää.

Arvaas mikä sinä olet?

Onpa mennyt. Oikeastaan kaikki mistä nuorena haaveilin on toteutunut. On tutkinto, työ, fiksu vaimo, pari lasta ja mammonaa riittävästi. Välillä on toki ollut vastoinkäymisiä mutta ei onneksi hirmuisen vakavaa. Ikä lähestyy kohta kuuttakymppiä.

On tullut takapakkeja, jotkut vetäneet aivan alta kölin, kuten leskeksi jääminen nuorena, mutta nyt ei elämä ole hassumpaa. Olen keski-iässä, minulla on kaunis terve lapsi, hyvä koulutus ja työpaikka. Koti on kiva ja parisuhde toimii hyvin. Mitä sitä muuta tarvitsisi.

Ei ollenkaan. Lapsena ja nuorena oli haaveet ja suunnitelmat.

Lapsuuden traumat tuhosivat elämäni.

Elämäni on osittain mennyt, kuten olen toivonut. Koulutus ja perhe ovat juuri sellaisia kuin joskus haaveilin. Ne asiat, jotka olisin nyt toivonut olevan toisin ovat täysin omaa syytäni, syinä arkuus, kunnianhimottomuus ja se, etten uskalla heittäytyä vaan ajattelen järjellä. Jos olisin kymmenisen vuotta sitten suostunut erään nykyään korkeassa asemassa olevan ihmisen pyyntöön, voisi oma sosiaalinen asemani olla toisenlainen tai sitten ei.

Ei. Toiveena oli yliopistokoulutus, mies ja lapsia sekä omakotitalo. Sen sijaan päihde- ja mielenterveysongelmia, ammattikoulutus, avioero ja lapsia sekä vuokra-asunto. Mutta sain enemmän kun toivoin kun tulin uskoon, ikuisen elämän Jumalan kanssa ja sain myös parantua päihde- ja mielenterveysongelmista sekä ihanat lapset ja mielekkään koulutuksen. Kaikille teille joilla lähtökohdat elämään on ollut huonot tai ootte mahdollisuudet pilanneet nii haluisin sanoa että älkää menettäkö toivoa, ehkei asiat mene niinkuin itse toivoi, mutta asiat voi kääntyä hyväksi mahdottomistakin lähtökohdista. Ja kaikille että antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa niin oli ajallisessa elämässä mitä vaan nii ette oo siinä yksin ja teitä oottaa iankaikkinen ilo taivaassa tän elämän jälkeen.

Ei todellakaan. Vaikka hyvin tähän ikään monet asiat on mennyt (kuten varallisuus, terveys, työ ja lapsuuden perhe mustaa lammasta lukuunottamatta). Toiveet muuttuneet vuosien varrella kuten pitääkin mutta, se mikä ei ole mennyt kohdalleen on se etten ole saanut omaa perhettä tähän ikään mennessä ja että ex-vaimo lähti 3v sitten esimiehensä matkaan parantamaan omaa urakehitystä. Noi kaksi asiaa ovat ainoat syyt jonka takia elämä ei ole mennyt niin kuin olisin toivonut

Vierailija kirjoitti:

Eipä oikeastaan. Kaikki mitä olen yrittänyt ja lähtenyt tavoittelemaan, on mennyt pieleen. Synnyin paskaan perheeseen ihmisille, joiden ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia. Lapsuus oli väkivallan, vihan ja alkoholin sekä päivittäisen kiusaamisen säväyttämää. Kiusattiin myös koulussa. Osastojaksoja, asuminen lastensuojelulaitoksessa, traumaoireilua läpi koko elämän, ahdistuneisuushäiriö ja ikuinen masennus. Koulut ovat menneet aina tavalla tai toisella vähän penkin alle, avioliitto on kariutumassa, ei vakiduunia, ei perhettä. Olen aika juureton ja turvaton ihminen. Päivässä suurin osa energiasta menee siihen, että pidän pääni ja mielenterveyteni edes jotenkin kasassa. Tätä se tulee olemaan varmaan koko loppuelämä. Olen aidosti sitä mieltä, että olisi ollut parempi jos en olisi koskaan syntynytkään.

Itsestäni olen monesti ajatellut tuota viimeistä lausetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Osa omaa syytä ja osaan en oo voinu vaikuttaa.

Alapeukuttaja kertokoon miten voin vaikuttaa kaikkeen?

Vierailija kirjoitti:

Ei.

Synnyin mielisairaaseen perheeseen, jossa väärinkäytettiin alkoholia ja huumeita. 

Eskarista amikseen koulukiusaamista. Nuorena aikuisena mielenterveys romahti, nyt kolmekymppisenä kuusi diagnoosia ja työkyky nolla, eläkepaperit vetämässä. 

Olisin halunnut olla joku. Jotain. Mitä, sitä en osaa sanoa, sillä lapsuuteni takia minulle ei koskaan kehittynyt persoonaa. Minulla ei ole erityisiä ajatuksia tai toiveita enää mitään koskien, kunhan vaan olen olemassa. En väärinkäytä mitään. En harrasta mitään. Minulla ei ole yhtään ystävää. 

Nyt kun asiaa mietin, minulla oli pari toivetta. Olisin halunnut osata lentää, ja taikoa. Kumpaankaan ei ole tässä elämässä mahdollisuuksia, eli se siitä.

Mulla on vähän samankaltainen tarina, tosin olen töissä. Paskassa työssä ja pää ei ole tarpeeksi terävä opiskelemaan lisää. Ei ystäviä, ei enää miestä (olen sen ikäinen että mies vaihtoi jo nuorempaan). Käyn töissä ja tulen kotiin ja sama seuraavana päivänä uudestaan. Ei ole mitään odotettavaa tältä elämältä paitsi kuolema.

Ei ole. Olen niin traumatisoitunut ja rikkinäinen ihmisraunio kuin vain voi olla.

Lapsesta asti olen halunnut kuolla, jotta tämä loputon tuska ja yksinäisyys lakkaisi.

Osittain on mennyt.

Halusin elää syrjäisessä paikassa, puutalossa ja antaa kodin mahdollisimman monelle kodittomalle eläimelle. Halusin olla (lotto)miljonääri ja pyhittää elämäni ja rahani eläinsuojelutyöhön.

No, asun puutalossa järkevällä sijainnilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Minulla on järkevä työ ja olen keskituloinen. Olen antanut kuudelle kodittomalle eläimelle kodin ja olen paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa mukana.

Olen siis saanut realistisen version haluamastani.

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut paljon enemmän kuin joskus nuorena osasin edes kuvitella. Minulla on ja on ollut varsin mielenkiintoinen elämä ja se on hyvällä mallilla.

Lähdin heti yo-kirjoitusten jälkeen ulkomaille töihin, palasin Suomeen opiskelemaan, perustin perheen ja siirryimme taas ulkomaille. Lisää lapsia siunaantui, kävimme Suomessa kääntymässä, mutta veri veti jälleen ulkomaille.

Olen saanut hoitaa lapset kotona ilman stressiä ja meillä oli mahdollisuus taata heille erinomainen koulutus ja alku omaan elämään.

Olemme matkustelleet ympäri maailmaa, nähneet ja kokeneet paljon sellaista, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan. Olemme yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa ja sekin tuo elämään paljon kivaa mukanaan.

Meillä on pari ihanaa taloa puutarhoineen. Meillä on onnellinen avioliitto vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Jo aikuistuneihin lapsiin on todella hyvät välit. Minulla on mukavia harrastuksia, joista nautin.

En tiedä, mitä muuta olisin voinut toivoa? Kunhan suht terveenä saisi pysyä edelleenkin vaikka ikää karttuukin.

Oletko ikinä ajatellut, kuinka paljon elämäntapaan on kuormittanut ja kuormittaa edelleen ympäristöä? 🤔

Ei. Puoliso päätti toisin.

M

Kyllä ja ei.

Kyllä siksi, että tulin äidiksi, mitä elämältä toivoinkin.

Ei siksi, että olin väkivaltaisessa parisuhteessa yli 10 vuotta, ja edelleen 2v eron jälkeen mietin, että miten ihmeessä tuollaiseen suhteeseen päädyin. Kauaskantoiset seuraukset.