Lue keskustelun säännöt.
Todella epäreilu asetelma yhteishuoltajuudessa :(
28.06.2019 |
Avioliiton aikana tein kaiken yksin. Yöheräilyt, vaipanvaihdot, kiukut ja sairastelut. Olin 6 vuotta kotona ja yritin epätoivoisesti ylläpitää jonkinlaista tolkkua lapsiperheen rytmiä, jota ex puolestaan pyrki kaikin tavoin rikkomaan. Hän ei vain kertakaikkiaan kyennyt muuttamaan elämäntyyliään lasten tultua, ja syytti minua määräilystä. Väsyin olemaan ainoa aikuinen perheessä ja otin eron.
Nyt meillä on yhteishuoltajuus 50-50. Lapset on ehtineet teini-ikään ja todelliseksi ongelmaksi on muodostunut se, että hän toimii kuin hauska ja jännittävä hurlumhei-isoveli, eikä tippaakaan kuin vastuullinen isä. Hänen luonaan ostetaan, herkutellaan, pelataan tuntikausia (hän itse ehdottaa pelaamista eikä pyri mitenkään rajoittamaan sitä), valvotaan myöhään ja syödään miten ja milloin sattuu, otetaan aurinkoa ilman aurinkorasvaa, ei käytetä kypärää (kun olivat nuorempia), eletään kuin pellossa kaikin puolin.
Nyt etenkin yksi lapsista on aivan isänsä pauloissa, käyttäytyy minua kohtaan kuin isänsä aikoinaan ja vaatii että meillä pitäisi olla samanlaista kuin isän luona. Mitään ei suostu kanssani tekemään, murjottaa vain viestitellen ja soitellen isälleen, ja ehdottelee tälle ulos menemistä vielä puoli kymmeneltä illalla. Ja isä on heti valmis, jolloin minä joudun taas olemaan se kurja tyyppi joka kieltää kaiken hauskan. Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan.
Mielestäni en ole itsekään kohtuuttoman tiukka, mutta paljon ei jää hassuttelulle tilaa ja aikaa, kun lasten tullessa isältään alkaa vääntö samantien. Ja yhdellä lapsista on vieläpä krooninen sairaus, joka ehdottomasti vaatisi säännöllisyyttä elämään.
Pitääkö minun vaan luovuttaa? :/
Kommentit (32)
"Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan."
Anna jäädä isänsä luo pidemmäksi aikaa. Kyllä ennen pitkää lapsikin huomaa, ettei se jatkuva humputtelu niin hauskaa olekaan, vaan alkaa kaivata säännöllisyyttä ja rutiineja. Ja ehkä lopulta isäkin tajuaa, että jos antaa asioiden mennä päin mäntyä, ne myös lopulta menevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-ikäinen ei osaa itse ottaa vastuuta kroonisesta sairaudestaan?
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Lässyn lässyn. Ei lapset siitä rikki mene että ottaa teininä vähän rennommin. Kyllä ne vielä ehtii sitä aikuista leikkimään ihan riittävän monta vuotta.
Ikävä asetelma, mutta toisaalta tuossa on hyvät puolensakin. Jossain aamutv-ohjelmassa lastenpsykiatri puhui, että isän tehtävä on tuoda lapsille hauskuutta. - Voi ärsytys!
Kaipa tuo on hyväksyttävä, mutta jotain rajoja voisi yrittää sopia isän kanssa esim. noihin iltamyöhäisiin juttuihin, jotka vaikuttavat sinuunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tavallinen tarina. Kaikissa tuntemissani eroperheissä on tämä sama kuvio. Ero tullut, koska isä ei kestänyt perhe-elämän rutiineja. Eron jälkeen isä mennä porskuttaa kuin yksi lapsista, hänen luonaan ei sääntöjä juuri tunneta.
Äiti yrittää pitää kiinni säännöllisestä arjesta ja joutuu olemaan edelleen se ainoa kasvattava, rajat asettava aikuinen lasten elämässä. Jolle kiukutellaan ja jota vastaan uhmataan.
Ikävä tilanne, olen itse samassa liemessä. Ja niin on moni muukin eroperheen äiti. Ei auta perheneuvolat, ei lastenvalvojat, ei mitkään. Kun se nyt vaan on kuulemma lapselle hyväksi, että kummankin vanhemman luona on erilaiset säännöt. Ja isälle on annettava tilaa olla sellainen vanhempi kuin on. Vaikka lapsi ei siellä muuta tekisi, kuin roikkuisi tabletilla tai pelikoneella. Vaikka ei ole juuri ulkoilua, nukkumaanmenoaikoja, ei aina kunnon ruokaakaan.
Jos itse sanoisin neuvolassa, että joo, en pidä lapsella ruutuaikaa, syötän lähinnä herkkuja, ulkoilemme joskus ja jouluna, ja nukutaan, jos nukutaan, niin varmasti puuttuisivat asiaan. Jos saman tekee etövanhempi, niin se on vaan lapselle hyväksi.
Niin makaa, kun petaa...Avioliiton aikana teit kaiken yksin ja naiivinaa kuvittelit, että yhdessä yössä miehestä herää vastuunsa kantava huolehtiva aikuinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillähän isä pilasi lapsemme elämän tuolla tyylillä. Lapsi sai isän luona ollessaan tehdä itä huvittaa, ja kun lapsi tuli teini-ikään, isä mm. haki lapsellemme ja hänen kavereilleen alkoa ja tupakkaa, Isä oli suurimman osan lapsen siellä viettämästä ajasta humalassa, seurustellen jatkuvasti eri naisten kanssa ja hämäräporukoissa pyörien. Lapsi alkoi sitten kotona ihan mahdottomaksi siinä 14-15v ikäisenä, ja hänestä tehtiin lastensuojeluilmoituksia sieltä täältä, ja lopulta jouduin itse soittamaan kotiimme poliisit. Tuosta seurasi lapsen sijoitus, koska apsi ei pärjännyt enää normaalissa ympäristössä, missä muidenkin perheenjäsenten piti pysyä hengissä kuin vain hänen itsensä.
Mitä teki lastensuojelu? Sijoitti lapsen isällensä asumaan, vaikka alkoholismi ja muut ongelmat olivat tiedossa. Meidä päässä ei ollut mitään ongelmia, muuta kuin se että lapseni hallitsi koko perhettä kauhulla, karkaili, ja häntä olisi pitänyt etsiä öitä myöten, ja piilottaa kaikki kotoa ettei hän varasta mitään. Lopulta kukaan meistä ei enää jaksanut sitä hevlettiä. Nyt lapsi on jo aikuinen, mt-ongelmainen, ja elelee sossurahoilla kun ei kykene töihin eikä ole saanut edes ammattia opiskeltua itselleen.
Arvatkaapa muuten kenen syytä kaikki tämä on lapsen ja häen isänsä mielestä??
Oikein arvasitte, minun tietenkin...
Vierailija kirjoitti:
Ikävä asetelma, mutta toisaalta tuossa on hyvät puolensakin. Jossain aamutv-ohjelmassa lastenpsykiatri puhui, että isän tehtävä on tuoda lapsille hauskuutta. - Voi ärsytys!
Kaipa tuo on hyväksyttävä, mutta jotain rajoja voisi yrittää sopia isän kanssa esim. noihin iltamyöhäisiin juttuihin, jotka vaikuttavat sinuunkin.
Minustakin tuntuu, että jossain neuvolan käsikirjassa lukee, että isän tehtävä on olla hauska ja äidin tehtävä se tylsä aikuinen. Niin paljon sen puolesta olen kuullut. Että se nyt vaan menee niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Lässyn lässyn. Ei lapset siitä rikki mene että ottaa teininä vähän rennommin. Kyllä ne vielä ehtii sitä aikuista leikkimään ihan riittävän monta vuotta.
Teini-iässä lukiossa ja yläasteen lopussa tulevaisuus ratkaistaan aika pitkälle. Jos silloin ei pysty ottamaan vastuuta asioistaan niin elämä lähtee helposti huonoon kierteeseen. Olet varmaan lukenut, kuinka paljon Suomessa on syrjäytyneitä nuoria, erityisesti miehiä. Omaa lasta aion kannustaa eteen äin kaikin mahdollisin keinoin. Minusta teini-ikä ei ole enää normaalille teinille mikään aika löysäillä vaan valmistautua aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
"Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan."
Anna jäädä isänsä luo pidemmäksi aikaa. Kyllä ennen pitkää lapsikin huomaa, ettei se jatkuva humputtelu niin hauskaa olekaan, vaan alkaa kaivata säännöllisyyttä ja rutiineja. Ja ehkä lopulta isäkin tajuaa, että jos antaa asioiden mennä päin mäntyä, ne myös lopulta menevät.
Veikkaan, että jos asiat alkavat mennä päin mäntyä, niin siitä aletaan taas syyllistää äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä asetelma, mutta toisaalta tuossa on hyvät puolensakin. Jossain aamutv-ohjelmassa lastenpsykiatri puhui, että isän tehtävä on tuoda lapsille hauskuutta. - Voi ärsytys!
Kaipa tuo on hyväksyttävä, mutta jotain rajoja voisi yrittää sopia isän kanssa esim. noihin iltamyöhäisiin juttuihin, jotka vaikuttavat sinuunkin.
Minustakin tuntuu, että jossain neuvolan käsikirjassa lukee, että isän tehtävä on olla hauska ja äidin tehtävä se tylsä aikuinen. Niin paljon sen puolesta olen kuullut. Että se nyt vaan menee niin.
Niinpä. Meillä perheneuvolakin vain kehui isää kun kuitenkin osallistuu vaikka tyrkkäsi alle puolivuotiaan vauvan pöydän alle jos se itki sylissä. Kun isän mielestä sillä ei ollut hätä... Samoin ruokaa antaa jos jaksaa, usein ei. Ruoka-aikoja ei ole, syövät kerran päivässä tms. Jos äitinä tekisin edes lähelle samaa niin lapsi olisi ollut huostassa varmaan jo kauan. On ollut todella masentavaa todeta Suomen lapsipalveluiden tila. Voitaisiin ottaa järki käteen ja todeta että joo, vauvaa ei voi laittaa pöydän alle ja ei, pelata ei voi pelkästään. En yhtään ihmettele miten asiat on sekaisin ja lapset voi huonosti, kun perheneuvolat ym. ovat tuollaisia pellepaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Lässyn lässyn. Ei lapset siitä rikki mene että ottaa teininä vähän rennommin. Kyllä ne vielä ehtii sitä aikuista leikkimään ihan riittävän monta vuotta.
Teini-iässä lukiossa ja yläasteen lopussa tulevaisuus ratkaistaan aika pitkälle. Jos silloin ei pysty ottamaan vastuuta asioistaan niin elämä lähtee helposti huonoon kierteeseen. Olet varmaan lukenut, kuinka paljon Suomessa on syrjäytyneitä nuoria, erityisesti miehiä. Omaa lasta aion kannustaa eteen äin kaikin mahdollisin keinoin. Minusta teini-ikä ei ole enää normaalille teinille mikään aika löysäillä vaan valmistautua aikuisuuteen.
Millä 70-luvulla sinä elät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillähän isä pilasi lapsemme elämän tuolla tyylillä. Lapsi sai isän luona ollessaan tehdä itä huvittaa, ja kun lapsi tuli teini-ikään, isä mm. haki lapsellemme ja hänen kavereilleen alkoa ja tupakkaa, Isä oli suurimman osan lapsen siellä viettämästä ajasta humalassa, seurustellen jatkuvasti eri naisten kanssa ja hämäräporukoissa pyörien. Lapsi alkoi sitten kotona ihan mahdottomaksi siinä 14-15v ikäisenä, ja hänestä tehtiin lastensuojeluilmoituksia sieltä täältä, ja lopulta jouduin itse soittamaan kotiimme poliisit. Tuosta seurasi lapsen sijoitus, koska apsi ei pärjännyt enää normaalissa ympäristössä, missä muidenkin perheenjäsenten piti pysyä hengissä kuin vain hänen itsensä.
Mitä teki lastensuojelu? Sijoitti lapsen isällensä asumaan, vaikka alkoholismi ja muut ongelmat olivat tiedossa. Meidä päässä ei ollut mitään ongelmia, muuta kuin se että lapseni hallitsi koko perhettä kauhulla, karkaili, ja häntä olisi pitänyt etsiä öitä myöten, ja piilottaa kaikki kotoa ettei hän varasta mitään. Lopulta kukaan meistä ei enää jaksanut sitä hevlettiä. Nyt lapsi on jo aikuinen, mt-ongelmainen, ja elelee sossurahoilla kun ei kykene töihin eikä ole saanut edes ammattia opiskeltua itselleen.
Arvatkaapa muuten kenen syytä kaikki tämä on lapsen ja häen isänsä mielestä??
Oikein arvasitte, minun tietenkin...
Tuttavani on samassa tilanteessa. Haastava lapsi, isä ei aseta rajoja ja äidin voimavarat alkaa olla lopussa. Jos äiti ei enää jaksa, niin ensisijaisesti kuulemma sijoitetaan sitten isälle, vaikka siellä iso syy niihin äidin luona ilmeneviin ongelmiin. Ja asiantuntijatkin sanoneet, että ongelmat tulee rajattomuudesta isän luona - silti lapsi ensi sijassa laitettaisiin sitten sinne asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan."
Anna jäädä isänsä luo pidemmäksi aikaa. Kyllä ennen pitkää lapsikin huomaa, ettei se jatkuva humputtelu niin hauskaa olekaan, vaan alkaa kaivata säännöllisyyttä ja rutiineja. Ja ehkä lopulta isäkin tajuaa, että jos antaa asioiden mennä päin mäntyä, ne myös lopulta menevät.
Veikkaan, että jos asiat alkavat mennä päin mäntyä, niin siitä aletaan taas syyllistää äitiä.
Kyllä, näin se juuri menee. Teet niin tai näin, niin sinun vika se on, mikäli olet lapsen äiti. Mä olen jo sinut tämän asian kanssa, koska oma kuppi tuli vain täyteen vuosikausien syyllistämistä, syyllistymistä, ja kaikkeni tekemistä. Jos se mitä tein ei riittänyt tai oli väärin, niin so be it, en voi asiaa enää muuttaa miksikään, koksa en osannut aiemminkaan, vaikka miten yritin, ja minulle on nykyään ihan sama kuka minua syyttelee. Olen rakentanut oman elämäni itseni varaan, ja olen jopa onnellinen vuosikausien hevletin jälkeen, ja aion jatkaa onnellisena olemista, sillä minullakin on ihmisenä oikeus elää ja olla turvassa, sekä saada onnea osakseni, varsinkin kun itse koen että olen kaikkeni tehnyt.
T: se jonka lapsen elämän isä pilasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan."
Anna jäädä isänsä luo pidemmäksi aikaa. Kyllä ennen pitkää lapsikin huomaa, ettei se jatkuva humputtelu niin hauskaa olekaan, vaan alkaa kaivata säännöllisyyttä ja rutiineja. Ja ehkä lopulta isäkin tajuaa, että jos antaa asioiden mennä päin mäntyä, ne myös lopulta menevät.
Veikkaan, että jos asiat alkavat mennä päin mäntyä, niin siitä aletaan taas syyllistää äitiä.
Ihan varmasti. Äidin luona jotakin mystisiä ongelmia.
Meillä kun isä ei muista edes antaa ruokaa 1-vuotiaalle niin se ei ole ongelma vaan isän erilainen tyyli hoitaa. Jos mä annan ruokaa, joka on tehty sileäksi niin se on ongelma kun onhan se lapsi 1-vuotias. Parempi olisi siis pitää nälässä.
Teinit saavat jo itse päättää missä asuvat. Ei sinun tarvitse tapella niiden kanssa, muuttakoot isällensä. Ei siinä mene kauaa, että huomaavat rajojen olevan rakkautta.
Minulla oli ap samanlainen tilanne, olin lapsena itse tuo lapsi. Sanoin mm joskus äidille että haluan muuttaa isän luo ja vihaan äitiä yms kamalaa jota nyt aikuisena kadun. Olihan siellä isän luona kivaa, iltapalaksi karkkia ja sängyssä nukuttiin ilman lakanoita, rannalla sai olla vaikka koko yön 9-vuotiaana (aikana ennen kännyköitä) jne. Nyt itse aikuisena tajuan, että oikeastihan isäni oli ihan surkea vanhempi. Tiedän myös ettei maksanut äidilleni penniäkään elatusmaksuja, eikä muutenkaan ole avustanut minua rahallisesti tai antanut eväitä elämään. Minulla on siskopuoli (isän edellisestä liitosta) joka on siis asunut isällämme kokoaikaisesti. Nyt aikuisena on vakavasti masentunut, pelkää sosiaalisia tilanteita, eikä ole ollut päivääkään palkkatöissä tai opiskelemassa peruskoulun jälkeen. Ei käy kateeksi että "sai" asua isän luona, ja äidille olen älyttömän kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Lässyn lässyn. Ei lapset siitä rikki mene että ottaa teininä vähän rennommin. Kyllä ne vielä ehtii sitä aikuista leikkimään ihan riittävän monta vuotta.
Teini-iässä lukiossa ja yläasteen lopussa tulevaisuus ratkaistaan aika pitkälle. Jos silloin ei pysty ottamaan vastuuta asioistaan niin elämä lähtee helposti huonoon kierteeseen. Olet varmaan lukenut, kuinka paljon Suomessa on syrjäytyneitä nuoria, erityisesti miehiä. Omaa lasta aion kannustaa eteen äin kaikin mahdollisin keinoin. Minusta teini-ikä ei ole enää normaalille teinille mikään aika löysäillä vaan valmistautua aikuisuuteen.
Millä 70-luvulla sinä elät?
Ihan tässä 2010-luvulla. Vilkaise itsekin vähän ympärillesi.
Älä luovuta. Uskon että tulee vielä aika, kun lapset arvostaa sun rajoja ja rakkautta. Lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen vierelleen ja se ikävä kyllä on jäänyt sun tehtäväksi. Teini-iässä muutenkin on hankalaa ja kaikkea kyseenalaistetaan.
Tsemppiä.