Lue keskustelun säännöt.
Tunteiden loppuminen
28.06.2019 |
Kun tunne-elämä tuntuu katoavan,mistä kertoo? Taustalla pitkittynyt stressi. Mikään Ei siis oikein tunnu miltään enää, suurimmaksi osaksi aikaa.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko naisilla oikeasti tunteita?
Luulisin. Mulla oli mutta nyt on ongelma. :(
En tunne oikein iloa, en surua, en ahdistusta, en häpeää, en intohimoa, en mitään. Olen vaan tyhjä kuori.
Ap: ymmärrän sinua enemmän kuin voit ikinä tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap: ymmärrän sinua enemmän kuin voit ikinä tietää.
Ei tähän voi varmaankaan vastata että "kiva" mutta on meitä sentään muitakin. Kauanko sulla on jatkunut tuota?
Menee ohi mutta vie aikansa ( mahdollisesti vuosia) ja pitää itse jaksaa kuntouttaa itseänsä (löytää asioita joista tulee intohimo esim joku urheiluharrastus). Mulla meni 1.5v ja muutin sillä välin ulkomaille 5kuukaudeksi. Ja palasin takaisin Suomeen muuttuneena ja stressittömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: ymmärrän sinua enemmän kuin voit ikinä tietää.
Ei tähän voi varmaankaan vastata että "kiva" mutta on meitä sentään muitakin. Kauanko sulla on jatkunut tuota?
Pitkään. Vuosia. On ollut aika isoja kuormittavia asioita elämässä. Kun sain lopulta verenpainelääkkeet, lakkasin tuntemasta isoja tunteita. En tiedä, mitä mömmöjä niissä on, mutta selvästi kytkeytyy tunne-elämän latistuminen noihin sydämrn muotoidiin pillereihin. Se on toisaalta hyvä, koska isot tunteet eivät ole minulle hyvä juttu. Mutta ei tämä tasapaksu elämä kovin paljon anna, kun on isoihin tunteisiin tottunut.
Niin, siis juuri noinhan ne tunteet kuolevat: pitkän stressin takia. Voihan sille olla hienojakin nimiä niinkuin esim traumat ja PTSD ja masennus tai mitälie, ja voithan sä kokeilla ottaa hermolomaa ja mielenterveyshoitoja ym, mutta kun tunteet kerran kuolevat niin se on pysyvää, niitä ei saa takaisin ikinä.
Mutta sulla on se säkä että sä olet jo aikuinen. Jos kasvoit aikuiseksi asti terveesti tunteiden kanssa niin on suhteellisen vaikeeta saada niitä kuolemaan.
Mulla on paljon pahempi tilanne kun mulla kuoli tunteet tuolla lailla jo pikkulapsena. Loppuelämä nyt sitten tunteeton ja onneton. Jee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: ymmärrän sinua enemmän kuin voit ikinä tietää.
Ei tähän voi varmaankaan vastata että "kiva" mutta on meitä sentään muitakin. Kauanko sulla on jatkunut tuota?
Pitkään. Vuosia. On ollut aika isoja kuormittavia asioita elämässä. Kun sain lopulta verenpainelääkkeet, lakkasin tuntemasta isoja tunteita. En tiedä, mitä mömmöjä niissä on, mutta selvästi kytkeytyy tunne-elämän latistuminen noihin sydämrn muotoidiin pillereihin. Se on toisaalta hyvä, koska isot tunteet eivät ole minulle hyvä juttu. Mutta ei tämä tasapaksu elämä kovin paljon anna, kun on isoihin tunteisiin tottunut.
Sulla kytkeytyy siihen lääkitykseen toi tunteiden katoaminen... itsellä ei ole mitään lääkityksiä lukuunottamatta minipillereitä. Haluaisin (hyvät) tunteet takaisin. Nyt ei oikein mikään tunnu miltään. Eikä oikein kiinnosta mikään.
Ymmärrän että on varmaan paljon ihmisiä joilla tunteet ovat latistuneet. Sitä en ymmärrä miksi on niin paljon todella kärttyisiä ihmisiä. Mitä hyvänsä tapahtuukin he reagoivat kärttyisästi, vaikka mitään ei tapahtuisi he ovat kärttyisiä, kärttyisyys on heidän perustilansa, heidän ainoa tilansa. Jos sulla tunteet latistuu niin pliis älä ryhdy kärttyisäksi, maailmassa on kärttyisiä ihmisiä jo ihan liikaa. Ryhdy mieluummin vaikkapa sellaiseksi älyttömän tyyneksi ja rauhalliseksi niinkuin jotkut budhalaismunkit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että on varmaan paljon ihmisiä joilla tunteet ovat latistuneet. Sitä en ymmärrä miksi on niin paljon todella kärttyisiä ihmisiä. Mitä hyvänsä tapahtuukin he reagoivat kärttyisästi, vaikka mitään ei tapahtuisi he ovat kärttyisiä, kärttyisyys on heidän perustilansa, heidän ainoa tilansa. Jos sulla tunteet latistuu niin pliis älä ryhdy kärttyisäksi, maailmassa on kärttyisiä ihmisiä jo ihan liikaa. Ryhdy mieluummin vaikkapa sellaiseksi älyttömän tyyneksi ja rauhalliseksi niinkuin jotkut budhalaismunkit.
En oo kärttyinen. Kun ei vaan tunnu miltään. Välillä ärsyttää ja sekin on parempi kuin ei-mitään-tunnetta-olo. Ei vaan tuu mitään reagointia mihinkään tai tulee harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa masennukselta.
Voi olla.
Masennus (toisin kuin usein luullaan, masennus ei ole vain sitä että kokee masentunutta mielialaa vaan voi näkyä niin ettei tunne yhtään mitään)
Ai masennus.. niimpä tietysti :( toivoin jotain muuta selitystä.
Moni varmaan ratkeaisi tuossa tilanteessa paheisiin. Lääkkeet, päihteet, addiktiot, mässäily, uhkapelit, himourheilu, tietokonepelit, seksi, alkoholi, aivojen turruttamista liiallisella tv:n katsomisella, ympärivuorokautinen työnteko, bilettäminen,...
Ehkä nuo paheet eivät ole yleisesti ottaen hyvä tai huono asia. Mutta tuossa sun tilanteessa ne varmaan auttaisivat sua tottumaan sun tilanteeseen. Ja se tottumus olisi huono juttu. Jos nyt ryhdyt himojuoksijaksi niin saatat juosta 20 vuotta huomaamatta ollenkaan että olet tunteeton. Sitten lopulta kun et enää jaksa juosta niin tunteita on vaikea saada enää takaisin koska ne ovat olleet poissa jo niin älyttömän pitkään.
On parempi olla tietoinen ongelmistaan kuin tottua niihin. Parempi hakea ratkaisua nyt eikä vasta 20 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ratkeaisi tuossa tilanteessa paheisiin. Lääkkeet, päihteet, addiktiot, mässäily, uhkapelit, himourheilu, tietokonepelit, seksi, alkoholi, aivojen turruttamista liiallisella tv:n katsomisella, ympärivuorokautinen työnteko, bilettäminen,...
Ehkä nuo paheet eivät ole yleisesti ottaen hyvä tai huono asia. Mutta tuossa sun tilanteessa ne varmaan auttaisivat sua tottumaan sun tilanteeseen. Ja se tottumus olisi huono juttu. Jos nyt ryhdyt himojuoksijaksi niin saatat juosta 20 vuotta huomaamatta ollenkaan että olet tunteeton. Sitten lopulta kun et enää jaksa juosta niin tunteita on vaikea saada enää takaisin koska ne ovat olleet poissa jo niin älyttömän pitkään.
On parempi olla tietoinen ongelmistaan kuin tottua niihin. Parempi hakea ratkaisua nyt eikä vasta 20 vuoden päästä.
Nuorempana koin saman olotilan ja "hoidin" sitä juurikin paheilla. Lähinnä äärimmäisellä liikuntamäärällä, tupakalla ja syömällä. Nyt ei ole mitään tarvetta edes noille, en koe, että voisin saada paheista mitään. Oikeastaan haluaisin vaan olla jossain ihan yksin, hiljaisuudessa .
Onko kellään vastaavasta kokemusta? Tuntuu (ei tunnu) oudolta kun mikään ei tunnu miltään. Aikaisemmin olen ollut aika tunteikas ja kokenut tunteita voimakkaasti. Nyt tuntuu kuin olisin tyhjä kuori. Meneekö ohi kun stressi väistyy....