Lue keskustelun säännöt.
Todella epäreilu asetelma yhteishuoltajuudessa :(
28.06.2019 |
Avioliiton aikana tein kaiken yksin. Yöheräilyt, vaipanvaihdot, kiukut ja sairastelut. Olin 6 vuotta kotona ja yritin epätoivoisesti ylläpitää jonkinlaista tolkkua lapsiperheen rytmiä, jota ex puolestaan pyrki kaikin tavoin rikkomaan. Hän ei vain kertakaikkiaan kyennyt muuttamaan elämäntyyliään lasten tultua, ja syytti minua määräilystä. Väsyin olemaan ainoa aikuinen perheessä ja otin eron.
Nyt meillä on yhteishuoltajuus 50-50. Lapset on ehtineet teini-ikään ja todelliseksi ongelmaksi on muodostunut se, että hän toimii kuin hauska ja jännittävä hurlumhei-isoveli, eikä tippaakaan kuin vastuullinen isä. Hänen luonaan ostetaan, herkutellaan, pelataan tuntikausia (hän itse ehdottaa pelaamista eikä pyri mitenkään rajoittamaan sitä), valvotaan myöhään ja syödään miten ja milloin sattuu, otetaan aurinkoa ilman aurinkorasvaa, ei käytetä kypärää (kun olivat nuorempia), eletään kuin pellossa kaikin puolin.
Nyt etenkin yksi lapsista on aivan isänsä pauloissa, käyttäytyy minua kohtaan kuin isänsä aikoinaan ja vaatii että meillä pitäisi olla samanlaista kuin isän luona. Mitään ei suostu kanssani tekemään, murjottaa vain viestitellen ja soitellen isälleen, ja ehdottelee tälle ulos menemistä vielä puoli kymmeneltä illalla. Ja isä on heti valmis, jolloin minä joudun taas olemaan se kurja tyyppi joka kieltää kaiken hauskan. Elämä on mennyt aivan mahdottomaksi, ja pelkään että kohta ei halua tulla luokseni ollenkaan.
Mielestäni en ole itsekään kohtuuttoman tiukka, mutta paljon ei jää hassuttelulle tilaa ja aikaa, kun lasten tullessa isältään alkaa vääntö samantien. Ja yhdellä lapsista on vieläpä krooninen sairaus, joka ehdottomasti vaatisi säännöllisyyttä elämään.
Pitääkö minun vaan luovuttaa? :/
Kommentit (32)
Miksi joku tekee tuollaiseen liittoon useamman lapsen? Vai tuleeko ensin monta lasta ja sitten miehen luonne paljasruu puskista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ap samanlainen tilanne, olin lapsena itse tuo lapsi. Sanoin mm joskus äidille että haluan muuttaa isän luo ja vihaan äitiä yms kamalaa jota nyt aikuisena kadun. Olihan siellä isän luona kivaa, iltapalaksi karkkia ja sängyssä nukuttiin ilman lakanoita, rannalla sai olla vaikka koko yön 9-vuotiaana (aikana ennen kännyköitä) jne. Nyt itse aikuisena tajuan, että oikeastihan isäni oli ihan surkea vanhempi. Tiedän myös ettei maksanut äidilleni penniäkään elatusmaksuja, eikä muutenkaan ole avustanut minua rahallisesti tai antanut eväitä elämään. Minulla on siskopuoli (isän edellisestä liitosta) joka on siis asunut isällämme kokoaikaisesti. Nyt aikuisena on vakavasti masentunut, pelkää sosiaalisia tilanteita, eikä ole ollut päivääkään palkkatöissä tai opiskelemassa peruskoulun jälkeen. Ei käy kateeksi että "sai" asua isän luona, ja äidille olen älyttömän kiitollinen.
Mulla kokemusta sen uuden vaimon asemasta, edellisen liiton poika vain pelaa yötä myöten, on jo yli 20-vuotias niin isä hankkinut jokaisen kesätyöpaikan (omalta työpaikaltaan). Hän ei puhu vieraille mitän, jokaikiseen kysymykseen vastaus on en tiiä, mmm. Täysin aloitekyvytön, mitään tulevaisuudensuunnitelmia ei ole. Töissä ei halua (!!!) käydä. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aika tiukkaans ävyyn kertoisin, että elämä ei ole pelkkää pelailua ja valvomista yömyöhään vaan jos yhteiskunnassa meinaa pärjätä ja menestyä aina ei voi olla vain kivaa vaan aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus. Mitä lapsi haluaa tehdä isona? Jos ei tiedä, korkea aika alkaa miettimään. Kun olin aikoinani sijaisopettaja, aina välillä törmäsi riehuviin erityisesti poikalapsiin joita koulu ei tuntunut kiinnostavan vaan lähinnä tunneilla häiriköinti. Kun ihan ystävälliseen sävyyn hetki pohdittiin elämän realiteettejä, vähintään 80% otti kirjan kauniisti käteen ja alkoi tehdä tehtäviä. Lapsille voi ja pitää puhua rahasta, tulevasta aikuisuudesta jne. vaikka lapsuus onkin huoletonta aikaa niin sulla ei enää ole pienet lapset. Jaksamista. Mun vielä toistaiseksi aviomies on tuollainen että mikään rytmi ei kiinnosta, ruokaa ei jaksa tehdä jne. Tulee ja menee oman makunsa mukaan, mä hoidan lapsen. Mulla mitään omaa aikaa eisitten olekaan.
Lässyn lässyn. Ei lapset siitä rikki mene että ottaa teininä vähän rennommin. Kyllä ne vielä ehtii sitä aikuista leikkimään ihan riittävän monta vuotta.
Teini-iässä lukiossa ja yläasteen lopussa tulevaisuus ratkaistaan aika pitkälle. Jos silloin ei pysty ottamaan vastuuta asioistaan niin elämä lähtee helposti huonoon kierteeseen. Olet varmaan lukenut, kuinka paljon Suomessa on syrjäytyneitä nuoria, erityisesti miehiä. Omaa lasta aion kannustaa eteen äin kaikin mahdollisin keinoin. Minusta teini-ikä ei ole enää normaalille teinille mikään aika löysäillä vaan valmistautua aikuisuuteen.
Millä 70-luvulla sinä elät?
Ihan tässä 2010-luvulla. Vilkaise itsekin vähän ympärillesi.
Vilkaise itsekin sen syrjäytyneiden nuorien kuplan ulkopuolelle. Nuorten mahdollisuudet on nykyään mitä monimuotoisempia sen vähän huonomman alunkin jälkeen. Ei se vaan enää mene niin, että peruskoulun jälkeen kouluttaudutaan siihen yhteen ammattiin ja sitä sitten tehdään loppu ikä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku tekee tuollaiseen liittoon useamman lapsen? Vai tuleeko ensin monta lasta ja sitten miehen luonne paljasruu puskista?
Minä menin naimisiin loppuelämäksi, ja kuvittelin pitkään että kyllä se siitä lähtee sujumaan. Lapsille haluttiin sisaruksia, ja ei siinä mylläkässä ilman tuloja kotona ollessa ollut niin helppo alkaa ensimmäiseksi eroa puuhaamaan. Yritin olla positiivinen ja halusin uskoa että vielä kaikki kääntyy parempaan ja kasvamme perheeksi. Mutta kaikki menikin vain pahempaan.
Ap
Tuo ihan selkeä narsisti , siksi se niin käyttäytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vastaava tilanne. Kauhulla mietin aina tulevaa ja elämä on jatkuvaa stressaamista ympäristön ja exän ristipaineessa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ihan selkeä narsisti , siksi se niin käyttäytyy.
Just joo ja vaikka olisikin, niin miten tuo kommenttisi apeen tilannetta auttaa millään tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sympatiani sinulle, ap, kamala tilanne. Mä olen kuitenkin varma että sun lapset arvostaa ja rakastaa sua vaikka ei sitä nyt osoita. Teini nyt ei sitä valitettavasti osoita normaalissakaan tilanteessa. Ja isähän ei tuossa lapsilta saa arvostusta eikä rakkautta *isänä*, koska hän on oikeastaan kuin lasten kapinallinen kaveri, ei millään lailla isän roolissa.
Tsemppiä, neuvoja ei valitettavasti ole, paitsi yritä pitää vahvat ja läheiset suhteet lapsiin.
Pidä kiinni niistä rajoista ja säännöistä omassa kodissasi ja tarvittaessa perustele lyhyesti, miksi näin on. Puhu lapsille tulevaisuudesta ja suunnitelmista tulevaisuutta varten, ammatinvalinnasta jne. Kerro myös esim. omasta opiskeluajastasi ja ota heidät mahdollisimman paljon mukaan kotitöihin, kokkailuihin yms. arkiaskareeseen ja kerro, miksi näin tehdään, miksi syödään salaattia, miksi mennään aikaisin nukkumaan jne. Se tärkein viesti - että välität heidän hyvinvoinnistaan ja tulevaisuudestaan - ymmärretään ehkä vasta myöhemmin, mutta vaikka äiti kuinka olisi tylsä, niin ei teini pysty täysin sivuuttamaan sen, että äiti haluaa elää terveellisesti ja haluaa samankaltaista elämää myös lapsilleen. Näin ollen et ole välttämättä hirviö, ehkä vain vähän tylsä.
Jos lapsi/lapset haluaa muuttaa isälleen, niin anna muuttaa. Isä ei pysty olemaan hauska isä olematta samalla välinpitämätön isä. Tiedän tämän kokemuksesta. Teinille välinpitämättömyys on hetken hauskaa mutta ei pidemmän päälle. Kun et pakota teiniä valitsemaan sinua/sinun tapaasi vaan annat aina mahdollisuuden havaita asiat itse, pidät hänet läheisenä, vaikka asuisikin hetken muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollahan tavalla ihan normiperheissäkin lapset pomputtelee teini-iässä vanhempiaan: "kun isi antaa.. kun äiti sanoi.. " jne. Siinä pitää vaan olla tiukka ja todeta, että näin meidän perheessä tehdään.
Vanhemmuus on kahden kauppaa, jossa tulisikin aina pelkän yhden sosapuolen syyttelyn sijaan miettiä olisiko kummassakin vikaa. Teini-ikäisen pitäisi osata jo vähän ottaa itsekin sitä vastuuta, jos siihen on kasvatettu. Hyvä kasvatuspohja ei mene ihan hetkessä rikki ja teini osaa kapinoida epäjärjestetystäkin kohtaan, jos kodin esimerkki on siihen ohjaistanut.
Kuten ap heti aluksi sanoi hän on tehnyt kaiken YKSIN. Äiti ei koskaan asun yksin, joten ne lapsetkin tulee ottaa pienestä pitäen mukaan huolehtimaan kodista, itsestään, jne.