Kuivan maan mökkien ja saarimökkien kysyntä on vähentynyt merkittävästi koko Suomessa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006154233.html
Rahallista arvoa näillä on käytännössä enää Etelä-Suomessa.
Kommentit (74)
En ikinä haluaisi saarimökkiin! Lapsuudesta asti olen mökkeillyt järvenrantamökissä, josta hurauttaa 25 minuutissa kaupunkiin palvelujen ääreen esim.päivystävään terveyskeskukseen ja kauppoihin. Kyse ei ole ruuhka-Suomesta ja alue on rauhallista.
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni kanssa joskus haaveiltiin omasta mökistä. Onneksi tultiin toisiin aatoksiin ja "mökkirahat" tullaan käyttämään uuteen asuntoon, joka halutaan rakennuttaa itse. Kyllä, kaikilla mukavuuksilla.
Ihan hirvittää, että joskus haaveiltiin mökistä järven rannalla. Hyvin romanttista kuvaahan siitä saakin rakennettua. Viinilasit kädesesä, terassilla löhötuoleissa istuen, ilta-auringon laskiessa taivaalle, pieni tuulenvire jne. Todellisuus olisi varmasi miljoona ötökkää kimpussa, kauhea punkkivaara, pihassa niin paljon tekemistä, ettei alas ehtisi istua, mieli kireänä ja olo hikinen. No thanks! :)
Ne hinnat tulee tippumaan 5-10v aikana sellaiseksi, että jokaisella on siihen varaa. Vanhan polven mökit jäävät perikuntien käsiin ja tulevat myyntiin. Nyt ei kannata ostaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkos kämäset merenrantahökkelit maksavat helposti sata tuhatta euroa, monesti enemmänkin. Hyvä mökki maksaa jo kaksinkertaisen hinnan. Kun näin kaupunkilaisjärjellä miettii, tulee nopeasti mieleen, että sillä parilla sadalla tuhannella viettää lomansa Välimerellä loppuikänsä ja jää vielä törsäysrahaakin. Niin että kumpihan mahtaa enemmän houkutella...purjehtiminen turkoosilla merellä lämpimässä säässä vai räntä ja itikat jossain perävitskärin homehökkelissä, jonka arvo toisekseen putoaa ihan samaan tahtiin kuin ulkomailla matkailuun menee rahaa. 20 vuoden päästä siitä nyt 200 000 euroa maksavasta hienosta mökistä tuskin saa edes kymmenesosaa takaisin, jos yrittää myydä.
Meinaat siis lentää ja tuhlata hupenevia luonnonvaroja vielä seuraavia kymmeniä vuosia? Onko se varmasti hyvä idea, kannattava ajatus ja hyvä ajatusmalli opettaa lapsille? Not.
Miten ilmasto muuttuu siellä sun rakkaalla välimerellä tässä ihan lähivuosina? Saattaapi ole kärventävät olosuhteet jossain tulikuumalla, eroosion kuivattamalla kalliorannalla? Ei paljon ulkoilmassa tule vietettyä aikaa, kun pitää pyrkiä varjoon ihan henkiinjäämisen kannalta.
Tutustu luontoon, tarkkaile ympäristöäsi, mene tosiaan saareen viettämään lomaa, jonnekin Itämeren rannoille. Mökkejä riittää. Huomaat , että yhden lomasi aikana elät ekologisemmin, rauhallisesti, lataat akkuja ja kulutat vähemmän. Kaikki tämä opeta lapsille.
Ei vois vähempää kiinnostaa.
Menopaluu lentoja Eurooppaan sai kesälle 60€. Eihän tuolla hinnalla pääse edes menomatkaa mökille autolla Suomessa. Ja nyt vielä korotetaan polttoaineen hintaa ja muutenkin autoilusta tehdään kallimpaa. Kuka enää haluaa mökin kun ei sinne ole varaa matkustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkos kämäset merenrantahökkelit maksavat helposti sata tuhatta euroa, monesti enemmänkin. Hyvä mökki maksaa jo kaksinkertaisen hinnan. Kun näin kaupunkilaisjärjellä miettii, tulee nopeasti mieleen, että sillä parilla sadalla tuhannella viettää lomansa Välimerellä loppuikänsä ja jää vielä törsäysrahaakin. Niin että kumpihan mahtaa enemmän houkutella...purjehtiminen turkoosilla merellä lämpimässä säässä vai räntä ja itikat jossain perävitskärin homehökkelissä, jonka arvo toisekseen putoaa ihan samaan tahtiin kuin ulkomailla matkailuun menee rahaa. 20 vuoden päästä siitä nyt 200 000 euroa maksavasta hienosta mökistä tuskin saa edes kymmenesosaa takaisin, jos yrittää myydä.
Meinaat siis lentää ja tuhlata hupenevia luonnonvaroja vielä seuraavia kymmeniä vuosia? Onko se varmasti hyvä idea, kannattava ajatus ja hyvä ajatusmalli opettaa lapsille? Not.
Miten ilmasto muuttuu siellä sun rakkaalla välimerellä tässä ihan lähivuosina? Saattaapi ole kärventävät olosuhteet jossain tulikuumalla, eroosion kuivattamalla kalliorannalla? Ei paljon ulkoilmassa tule vietettyä aikaa, kun pitää pyrkiä varjoon ihan henkiinjäämisen kannalta.
Tutustu luontoon, tarkkaile ympäristöäsi, mene tosiaan saareen viettämään lomaa, jonnekin Itämeren rannoille. Mökkejä riittää. Huomaat , että yhden lomasi aikana elät ekologisemmin, rauhallisesti, lataat akkuja ja kulutat vähemmän. Kaikki tämä opeta lapsille.
OT, mutta veneetkö ei sinun mielestä kuluta polttoainetta? Tai tokihan sitä voi purjeveneellä aina lähteä mökillä käymään.
Saarimökin ottaisin millon vaan kunhan sijainti ja mökki oisi sopivat. Mökin ei tarvitsisi olla mitään priimaa eikä juoksevaa vettä tarvitse mutta rempattavissa ja remonttia ennen pitäisi olla asumiskelpoinen hetken aikaa. Mutta kuivalle maalle en mökkiäni haluaisi ikänä. Minulle mökillä oleiluun kuuluu uiminen ja melominen ja niitä ei hirveämmin kuivalla maalla tehdä.
Jopa vähän haaveilen saarimökistä jossa olisi kantovesi, aurinko ja tuulivoimalla sähköt kameran akkujen lataukseen. Kaasujääkaappi ja kaasuliesi, mutta enemmän sitten käytettäisiin kesäkeittiötä. Oih! Mutta isän mökki on silti nyt se paras kun siellä on se oman näköiseksi rempattu huonekkin :)
Vierailija kirjoitti:
Seuraan mökkikauppaa omalla lähialueellani, ja juuri eilen ihmettelin, että mikähän ihmisissä ja heidän taidoissaan tai halussaan mökkeillä on muuttunut niin paljon, että saaressa olevat mökit ei vaan mene kaupaksi , ei millään!
Myynnissä on muutama aivan ihana, oma paikka, siis parikin kohdetta, joissa saa omakseen kokonaisen saaren. Sekä hyvän, tilavan mökin ja erilaisia ulkorakennuksia ja vierasaittoja! Yhtäkin kohdetta alettiin myymään vuosia sitten ja hintaa on sen jälkeen tiputettu satoja tuhansia. Kohde on erittäin kaunis, hyvin pidetty, oma saari, upeat maisemat ulkosaaristossa, mielestäni aivan upea.
Samoin vähemmän askeettinen, perinteinen hirsitalo kaikilla terasseilla ja laitureilla sekä upea ranta aurinkoon koko päivän, se on varmaan ollut 5 vuotta myynnissä eikä mene.
Katselen noiden kohteiden kuvia jotenkin haikeana. Ne on aikoinaan rakkaudella rakennettu, näkee että niissä on vietetty kymmeniä ihania kesiä. Perhettä, sukua, lapsia. Nyt näyttää vuosi vuodelta seisovan tyhjänä.
Eipä tarvi kuin ajaa jonnekin vierasvenesatamaan, niin huomaa että veneilytaitoja ei oikein olekaan. Niitä rusetteja, millä ne surraa veneitään kiinni, ei kestä katsoa.
Ei osata ajaa, ei osata huoltaa, pelätään myrskyjä, ei haluta asua saaressa kun "siellä ei ole ketään".
Perheet ei halua eikä jaksa kantaa tarvikkeita saareen, eikä varsinkaan sieltä pois. Huoltaminen on vaikeaa, jos ei itse ole taitava hoitamaan kiinteistöjä ja laituria.
Joten sinne haarmaantuu kallioilleen, jäävät tyhjiksi, kukaan ei enää tule sinne. Venematkallamme on kaunis pieni mökki, kalliolla ulkosaaristossa. Suojainen satama, ihanat lämpimät kalliot ympärillä, pieni sauna suojasen salmen rannalla. Kerran kesässä sinne ilmestyy pieni moottorivene, yhden yön viipyy, sitten taas häipyy.
Minä olen romantikko, ja haaveilija, ja asun vuoden ympäri saaressa.
Mietin vaan sitä, että miksi nykyään ihmiset ei halua saarimökkiä, mikä siinä voi olla niin pelottavaa tai epämiellyttävää.
Saarimökin remppaaminen ja jo omien tavaroiden vieminen sinne on vaikeaa. Tarvikkeet pitäisi jotenkin saada sinne ja konert sen jälkeen pois. Tämän takia itse päädyimme maalla sijaitsevaan mökkiin.
Saarimökin huollon vaikeus on yksi syy ja toinen on matka-ajan piteneminen.
Katselin juuri eilen mökejä ja samalla sivulla oli lainalaskuri. 100 000 euron mökin lainan kulut on noin 500 euroa kuussa nykykoroilla. Tämä tarkoittaa noin 6000 euroa vuodessa. Karkeasti muut kiinteät kulut näyttää olevan äkkiä 500 - 1000 euroon. Ja jos haluaa pitää mökin kunnossa voi varutua 500 - 1000 euron vuosikorjauksiin.
Eli mökki maksaa 7000 - 8000 euroa vuodessa.
Ostaja miettii tuota vuosimenoa, mutta myyjä ei välttämättä ajattele asiaa samoin. Eli kun se mökki on, niin ei osata ajatella että myymällä mökki pois saadaan rahaa muuhun. Ja kuten tuossa jutussakin kirjoitettiin , siihen mökkiin liittyy muistoja ja niistä on vaikea luopua.
Minä tykkään ajatuksesta, että saisi olla ihan rauhassa, mutta toisaalta en tykkää punkkipöpeliköistä enkä kyykäärmeistä yms, joita saaristossa pitää aina varoa. Jos olisin ostamassa mökkiä, se voisi olla vaikka Kroatiassa, eikä maksais paljon mittään.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäisin näistä.
https://www.etuovi.com/kohde/9420721?haku=M1383893750
...
Aika harvassa ovat sellaiset, joilla on varaa tuollaiseen. 370k€ on iso summa ja sitten siihen pitäisi vielä hankkia kunnollinen vene. Ja melko ankea mökki tuohon hintaan nähden. Harvassa ovat ne, joilla on varaa maksaa noin paljon, ja veikkaisin tuolla rahalla haluttavan jotain vähän hienompaa.
Kyllä täällä sisäsuomessa taitaa kohta olla ostajan markkinat. Lokakuu lähestyy ja jätevesiasetuksia ei voi enää lykätä.Aamulehdessäkin oli juttua kuinka selvityksiä ei ole toimitettu niistä. Uhkasakko vaan joka kiinteistöön. Järvenranta mökeistähän nyt aloitetaan.
1) ei ole tarpeeksi rahaa ostaa sellaista mökkiä, minkä haluaisin.
2) ei ole aikaa pitää sitä kunnossa.
3) paljon helpommalla pääsee kun vuokraa mökin silloin tällöin.
Miten nuo Suomen saarimökit on tuon hintaisia, kun Tukholman saaristostakin myydään mökkejä alle 1 000 000 kr (100 000€)? Aivan mielipuolisia pyyntöjä, lähemmäs 400 000 € jostain 70-luvun mökistä.
Pitäisköhän tosiaan ostaa mieluummin se saarimökki Tukholman saaristosta?
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäisin näistä.
https://www.etuovi.com/kohde/9420721?haku=M1383893750
...
Katselin Varsinais-Suomen mökkejä ja tällainen tuli vastaan:
https://www.nettimokki.com/taivassalo/6756#adInfo
Jos minun pitäisi valita, niin valitsisin tuon vuokramökin, koska meidän perheellä ei olisi käytännössä aikaa viettää mökillä kuin maksimissaan kaksi viikkoa.
Tuohon 400k€ hintaan saisi vuokrattua tuollaisen huvilan 150 kertaa kahdeksi viikoksi. Paljon helpompaa, havempaa ja hienompi miljöö.
Eri asia sitten jos joskus pääsee eläkkeelle, mutta tuskin silloinkaan tulee innostuttua mökin ostamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisköhän tosiaan ostaa mieluummin se saarimökki Tukholman saaristosta?
Ruotsin lainakäytäntökin on paljon helläkätisempi. Maksamme omasta mökistä lähinnä korkoja. Tarkoitus pitää mökkiä sen aikaa kun lapset siellä viihtyy ja sen jälkeen myymme pois. Ihan turhaa yrittää maksaa lainaa pois ja vetää talous tiukalle mökin takia.
Hinnat on hurjat, täytyy myöntää. Itse olemme perineet mökkimme, ja se on aika alkeellinen, joten en osaa oikein hahmottaa että miten paljon pitäisi olla taloudessa rahaa ostaakseen oman saaren rakennuksineen saaristosta, sekä veneen ja ylläpitää niitä.
Kyllä sinne vielä jotkut rakentaakin, meidänkin lähellä näkyy muutama uusi rakennus, ja aivan tosiaan saaristossa. Ei maantietä lähimaillakaan. Vielä jotkut kuitenkin jaksaa lähteä.
Kyllä siinä ihan helkkarinmoinen hommansa on, pelkästään ruokahuollossa ja roskien kuljettamisessa. Mulla on ns. sokka irti kaupungin ruokakaupoissa ja tokmanneilla pari päivää ennen lähtöä, ja meillä on kaasujääkaappi, sekä maakellari ja oma porakaivo, ettei sentään tarvi käyttövesiä mantereelta kantaa. Mutta tosiaan siinä on hommaa.
Perillä on rauha, luonto, merikotkat, hiljaisuus, aurinko ja tuuli . Nautin kovasti. Punkkeja varmaan on, mutta en niitä ajattele, pari kesää sitten yhden löysin jalasta. Kyykäärme oli laiturilla kun ekat lämpimät alkoi, nopeasti se maastoutui ja häipyi. Enpä osaa niitäkään oikein stressata. Hyttysiä ei ole paljon, liian tuulista. Ei nurmikon leikkuuta, ei yllätysvieraita, ei nopeaa nettiyhteyttä. Pelkkää rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Seuraan mökkikauppaa omalla lähialueellani, ja juuri eilen ihmettelin, että mikähän ihmisissä ja heidän taidoissaan tai halussaan mökkeillä on muuttunut niin paljon, että saaressa olevat mökit ei vaan mene kaupaksi , ei millään!
Myynnissä on muutama aivan ihana, oma paikka, siis parikin kohdetta, joissa saa omakseen kokonaisen saaren. Sekä hyvän, tilavan mökin ja erilaisia ulkorakennuksia ja vierasaittoja! Yhtäkin kohdetta alettiin myymään vuosia sitten ja hintaa on sen jälkeen tiputettu satoja tuhansia. Kohde on erittäin kaunis, hyvin pidetty, oma saari, upeat maisemat ulkosaaristossa, mielestäni aivan upea.
Samoin vähemmän askeettinen, perinteinen hirsitalo kaikilla terasseilla ja laitureilla sekä upea ranta aurinkoon koko päivän, se on varmaan ollut 5 vuotta myynnissä eikä mene.
Katselen noiden kohteiden kuvia jotenkin haikeana. Ne on aikoinaan rakkaudella rakennettu, näkee että niissä on vietetty kymmeniä ihania kesiä. Perhettä, sukua, lapsia. Nyt näyttää vuosi vuodelta seisovan tyhjänä.
Eipä tarvi kuin ajaa jonnekin vierasvenesatamaan, niin huomaa että veneilytaitoja ei oikein olekaan. Niitä rusetteja, millä ne surraa veneitään kiinni, ei kestä katsoa.
Ei osata ajaa, ei osata huoltaa, pelätään myrskyjä, ei haluta asua saaressa kun "siellä ei ole ketään".
Perheet ei halua eikä jaksa kantaa tarvikkeita saareen, eikä varsinkaan sieltä pois. Huoltaminen on vaikeaa, jos ei itse ole taitava hoitamaan kiinteistöjä ja laituria.
Joten sinne haarmaantuu kallioilleen, jäävät tyhjiksi, kukaan ei enää tule sinne. Venematkallamme on kaunis pieni mökki, kalliolla ulkosaaristossa. Suojainen satama, ihanat lämpimät kalliot ympärillä, pieni sauna suojasen salmen rannalla. Kerran kesässä sinne ilmestyy pieni moottorivene, yhden yön viipyy, sitten taas häipyy.
Minä olen romantikko, ja haaveilija, ja asun vuoden ympäri saaressa.
Mietin vaan sitä, että miksi nykyään ihmiset ei halua saarimökkiä, mikä siinä voi olla niin pelottavaa tai epämiellyttävää.
Meilläpäin menee kaikki aika pian. Merenrantapaikkoja paljon. Kai se sijainti sijainti ja sijainti. Alle 100 km Turusta.
Turkulaiset sit juntteja ehkä : )
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana: borrelioosi.
Höpön höpön, suhteetonta pelon lietsomista. Työkaveri viettänyt kesät 25 vuotta ahvenanmaalla mökillään, jossa punkkeja paljon. Punkkitarkistus joka ilta, punkit pois ja mökkeily jatkuu. Ei mitään borreja kenelläkään.
Itse viettänyt myös reilun 20 vuotta yli puolet vuodesta punkki-saaristossa. Pari kertaa löytynyt punkki, kerran nousi kuume ja siinäpä se.
Että pitää vähän suhteuttaa siihen määrään, mitä ihmisiä niillä alueilla liikkuu ja asuu, ja sitten alkaa jännittämään ja pelottelemaan muita, jos on tarpeen. Ei ole.
Jos tuolla perusteella jättää menemättä mökille, niin sitten ei voi oikein kotoaan poistua. Niin paljon on vaaroja. Ja kotonakin on tosi vaarallista.
Niinpä. Kyllä ne romanttiset saarimökkihaaveet aika nopeasti kariutuvat, jos ei ota realismia huomioon.