"Kaikillahan on jotain haasteita elämässä"

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut, että toisinaan heikommista olosuhteista tulevat suhtautuvat jo lähtökohtaisesti negatiivisesti niihin, joilla olosuhteet ovat olleet paremmat. Ovat näitä "kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ymmärrä todellisesta elämästä mitään". Ei ehkä täysin ymmärretä, että ihan samalla tavalla hyviin olosuhteisiin syntyminen on ollut sattumaa kuin huonompiinkin. Ei se kultalusikkakaan ole ollut ihmisen oma valinta.

Olen miettinyt ihan samaa!

Mun puolison lapsuus oli kaikkine väkivaltaisuuksineen aivan kammottava, pitkä terapia takana ja vielä on jatkettava. On silti menestynyt työelämässä ja ihmissuhteissaan. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään aihetta olettaa, että kaikki jaksavat tai pärjäävät tai vähätellä muiden ongelmia. Me ollaan kaikki erilaisia, toinen kestää enemmän kuin toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.

Ei kai kukaan luule kenenkään elämän olevan täysin ongelmatonta. Vaikka tietäisi toisen harmeista suht realistisesti, voi silti olla kateellinen - jos itsellä on vielä suuremmat harmit. Pitkään köyhänä ollut ehkä haluaisi vaihtaa tilanteensa paremmin pärjäävän tilanteeseen ongelmineen - olisi varaa syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta voi tulla esim. työuupumus. Ja ruma ja yksinäinen ehkä vaihtaisi miellyttävän näköisen tilanteeseen ongelmineen - helpompi löytää välittävä ihmissuhde, mutta ehkä todennäköisempää kokea satuttavia menetyksiä, sydänsuruja ym.

Mutta kannattaako kateus? Riippuu siitä, aiheuttaako se omaa tilannetta parantavaa toimintaa vai onko seurauksena vain syvempi itseinho ja toivottomana lamaantuminen.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo loppu aina nostaa niskavillat pystyyn. Ei tietenkään kateus kannata, mutta ei kukaan valitse kateutta. Kuinka lopetetaan kateellisena oleminen? Kun se vain olisikin niin helppoa.

No tässä taas yksi vastuunpakoiluesimerkki.

Tietenkin teet itse aktiivisesti työtä kehittääksesi itseäsi ja elämääsi! Monet ihmiset lukevat kirjoja, opiskelevat ja pyrkivät kehittämään omaa ajattelutapaansa, löytämään itsestään syitä negatiivisiin asioihin elämässään jne. Jotkut sen sijaan syyttelevät ikuisesti kaikkea muuta kuin itseään kaikista vastoinkäymisistään. Vain katsomalla itse itseään rehellisesti ja tunnustamalla oman vastuunsa voi aidosti kehittyä paremmaksi ja paremminvoivaksi ihmiseksi. Jos se ei onnistu omin eväin voi mennä ihan terapiaankin.

Moni käy terapiassa vuosia ja kehittää aktiivisesti itseään, mutta kärsii siitä huolimatta isoista henkisistä ongelmista. Ei se terapia ole mikään kaiken korjaava ihmelääke.

Kannattaa ehkä vaihtaa terapeuttia.

On vaihdettu. Mitä vielä ehdotat? Ongelma on lähipiirin tuen puute. Millä korvaat sen?

Ohis...ei lähipiirin tuen puutetta voikaan korvata millään, koska siihen liittyy tuen lisäksi aitoa välittämistä ja rakkautta. Ongelmasi on ne asiat, joista et tunne selviäväsi ilman tukea. Mistä voisit saada tukea näihin asioihin? Mitkä asiat niistä ovat sellaisia, että ehkä pystyisitkin selviämään niistä ilman kenenkään tukea? Onko mahdollista muuttaa elämääsi siten, että osa tuen tarvetta aiheuttavista asioista jäisi kokonaan pois? Miten voisit saada riittävästi itseluottamusta ja rohkeutta pärjätä edes joissain näistä asioista ilman tukea?

Hyviä vanhempia ja sisaruksia ei saa välinpitämättömien tai edesmenneiden tilalle. Mikään terapia ei anna sinulle sellaisia. Ei terapiakaan mahdottomuuksiin pysty. Terapian tarkoituksena ei ole keksiä sinulle lähipiirin tuen korvaajaa vaan että löytäisit ratkaisuja, joiden avulla pärjäät ilman lähipiirin tukeakin. On ihan tavallista, että terapiassa käyvä näkee vain yhden ongelman (lähipiirin tuen puutteen)  ja yhden ratkaisun (tukea antavan lähipiirin), eikä tällöin koe saavansa terapiasta mitään hyötyä (koska terapiasta ei saa tukea antavaa lähipiiriä). Tilanne ei muutu miksikään terapeuttia vaihtamalla, mutta toisen terapeutin avulla voisit oppia hyväksymään sen, että toivomasi ratkaisu ei ole mahdollinen ja sen jälkeen miettiä muita vaihtoehtoja. 

Kyllä nyt jokainen tarvitsee tukea elämässään! (Toiset eivät ehkä tarvitse/halua, mutta kaikki eivät ole samanlaisia) Mieluummin kai säännöllisesti kuin vain silloin tällöin ja ehkä maksetusti. Kyllä silloin kuitenkin on helpompi pärjätä, kun on tukea ja turvaa. Toki tuen ja turvan saaminen pitäisi olla vastavuoroista mieluusti, mutta jos jompikumpi tarvitsee jossain vaiheessa enempi tukea ja turvaa, muttei juuri sillä hetkellä kykene sitä tarjoamaan, niin ehkä myöhemmin se hyvä tulee takaisin, mitä on antanutkin, ellei toinen vain hyväksikäytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun siskoni jaksaa jauhaa, että ”hyvähän sinun on” ja selittää sillä ihan kaikki omat mokansa ja menestymättömyytensä.

Se on tapa selittää itselle miksi ei pärjää eikä mistään tule mitään.

Ihan jokaisella on haasteita. Toinen selviää, toinen ei.

Mittakaavassa on eroa, samoin sillä millaiset voimavarat on käytössä. Suurin osa ei selvinnyt keskitysleireiltä.

Loppujen lopuksi kaikki on silti ihmisestä itsestään kiinni. Jos aina ja kaikkialla heti ekana luovuttaa ja vyöryttää syyn muille ja universumille ja natseille, niin se on voi voi.

Olen huomannut että ihmiset jotka sanovat : Voi voi. Ovat epäempaattisia.

Niiden kahden sanan perusteella? Sinun tilanteestasi en tiedä, mutta joskus ne sanat tulevat kyllä ihan oikeaan paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.

Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.

Ja blääblääblääblää.

Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.

Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.

Itsestä kiinni. Asenteesta.

Onko ministerin asema sinulle menestyksen mittari? Vaikeuksien kompensoiminen vimmaisella ylisuorittamisella harvoin tuottaa kovin hyviä tuloksia, jos siis onnellisuutta on etsimässä.

Defenssit iskee.

Et siis viitsi tehdä mitään ettei tule vahingossa ylisuoritettua? Mariseminen on mukavampaa.

Harvinaisen heikosti väsätty olkiukko. On muitakin tapoja elää kuin ylisuorittaminen ja laakereillaan lepääminen.

Minusta on melkoista itsensä nostamista jalustalle vähätellä muiden murheita. Oli ne suuria tai pieniä. Toki tilannetajua tarvitaan, ei märistä finnistä naamassa, jos toinen on kuolemaisillaan, mutta noin yleisesti kärsimysten vertailu on aivan naurettavaa. Maailmassa on aina niitä, joilla menee huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.

Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.

Ja blääblääblääblää.

Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.

Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.

Itsestä kiinni. Asenteesta.

Onko ministerin asema sinulle menestyksen mittari? Vaikeuksien kompensoiminen vimmaisella ylisuorittamisella harvoin tuottaa kovin hyviä tuloksia, jos siis onnellisuutta on etsimässä.

Defenssit iskee.

Et siis viitsi tehdä mitään ettei tule vahingossa ylisuoritettua? Mariseminen on mukavampaa.

Harvinaisen heikosti väsätty olkiukko. On muitakin tapoja elää kuin ylisuorittaminen ja laakereillaan lepääminen.

Mitä sinä sössötät? Ensin selität koko päivän ettet voi tehdä mitään koska traumat ja sitten kuitenkin lepäilet laakereilla?

Kovin on raadollinen elämänasenne joillain tässäkin ketjussa. Olisiko kuitenkin niin, että itselläkin on sen verran ollut vaikeuksia elämässä, niin kaikkien muidenkin on kestettävä yhtä ja toista? Tai kasvatus ollut syynä?

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Jotkut elävät todella helppoa elämää ja ovat shokissa jostain pienestä vastoinkäymisestä.

Välttelen nykyään tällaisten seuraa.

Elämä ei ole reilua.

Vierailija kirjoitti:

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Kyllä sillä menneisyydellä vaan on vaikutusta nykyhetkeenkin, enemmän tai vähemmän. Et taida ymmärtää sitä täysin, kuinka paljon loppujen lopuksi, jos on ollut kuitenkin kohtuu helppo menneisyys ja lähtökohdat. Nykyhetkessäkin ihmiset voivat olla huonosti kohdeltuja, enemmän tai vähemmän.

Joku viisas on joskus aikoinaan sanonutkin, että jos ei ymmärrä historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Toisilla ei tunnu olevan ymmärrystä toisten nykyisyyttä kohtaan ja mistä se oikeastaan saattaa johtua. Menneisyydellä on vaikutusta fysiikkaankin, jos on tosi kovia joutunut kokemaan. Sitähän ei välttämättä pysty edes enää korjaamaan.

Mulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat elämään. Kaikki muuttui, kun nuorena aikuisena 2/3 perheenjäsenestäni kuoli ja kolmaskin melkein (jäi kuitenkin pysyvästi sairaaksi), kaikilla eri syyt eli eivät missään onnettomuudessa. Niin huonoa tuuria, että psyykeeni ei kestänyt sitä ja nyt vielä vuosien jälkeenkin taistelen vakavien

mielenterveysongelmien kanssa. En ole koskaan kuullut kokemusteni vähättelyä, päinvastoin kuulen jatkuvaa kauhistelua enkä edes uskalla puhua kokemuksistani kenellekään, kun olen jo väsynyt kauhisteluun ja haluaisin päästä eteenpäin.

Hyvistäkin lähtökohdista ja omasta ahkeruudesta huolimatta voi tapahtua hirveitä asioita, joille ei vain voi mitään. En tosin kyllä tunne ketään muuta, kenellä olisi ollut näin huono tuuri, ja siksi mieleni sekosikin. On hirvittävää kantaa näitä asioita yksin ilman minkäänlaista mahdollisuutta vertaistukeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Kyllä sillä menneisyydellä vaan on vaikutusta nykyhetkeenkin, enemmän tai vähemmän. Et taida ymmärtää sitä täysin, kuinka paljon loppujen lopuksi, jos on ollut kuitenkin kohtuu helppo menneisyys ja lähtökohdat. Nykyhetkessäkin ihmiset voivat olla huonosti kohdeltuja, enemmän tai vähemmän.

Joku viisas on joskus aikoinaan sanonutkin, että jos ei ymmärrä historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Toisilla ei tunnu olevan ymmärrystä toisten nykyisyyttä kohtaan ja mistä se oikeastaan saattaa johtua. Menneisyydellä on vaikutusta fysiikkaankin, jos on tosi kovia joutunut kokemaan. Sitähän ei välttämättä pysty edes enää korjaamaan.

Lisäyksenä vielä, että jos on päässyt myöhemmin ns. hyvää asemaan elämässä, niin onhan sen tilanne parempi kuin sellaisen, joka on koko elämänsä huonossa asemassa, niin taloudellisesti, sosiaalisesti, fyysisesti kuin henkisestikin. Ja ympäristö saattaa ylläpitää tätä asetelmaa keinotekoisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Kyllä sillä menneisyydellä vaan on vaikutusta nykyhetkeenkin, enemmän tai vähemmän. Et taida ymmärtää sitä täysin, kuinka paljon loppujen lopuksi, jos on ollut kuitenkin kohtuu helppo menneisyys ja lähtökohdat. Nykyhetkessäkin ihmiset voivat olla huonosti kohdeltuja, enemmän tai vähemmän.

Joku viisas on joskus aikoinaan sanonutkin, että jos ei ymmärrä historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Toisilla ei tunnu olevan ymmärrystä toisten nykyisyyttä kohtaan ja mistä se oikeastaan saattaa johtua. Menneisyydellä on vaikutusta fysiikkaankin, jos on tosi kovia joutunut kokemaan. Sitähän ei välttämättä pysty edes enää korjaamaan.

Minä itse juuri olen kokenut lapsena kotiväkivaltaa sekä hylkäämistä vanhemmilta. Kyllä se elämääni vaikuttaa, mutten anna sen hallita elämääni. Menneisyys muokkaa ihmistä, mutta sen ei saa antaa kahlita.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat elämään. Kaikki muuttui, kun nuorena aikuisena 2/3 perheenjäsenestäni kuoli ja kolmaskin melkein (jäi kuitenkin pysyvästi sairaaksi), kaikilla eri syyt eli eivät missään onnettomuudessa. Niin huonoa tuuria, että psyykeeni ei kestänyt sitä ja nyt vielä vuosien jälkeenkin taistelen vakavien

mielenterveysongelmien kanssa. En ole koskaan kuullut kokemusteni vähättelyä, päinvastoin kuulen jatkuvaa kauhistelua enkä edes uskalla puhua kokemuksistani kenellekään, kun olen jo väsynyt kauhisteluun ja haluaisin päästä eteenpäin.

Hyvistäkin lähtökohdista ja omasta ahkeruudesta huolimatta voi tapahtua hirveitä asioita, joille ei vain voi mitään. En tosin kyllä tunne ketään muuta, kenellä olisi ollut näin huono tuuri, ja siksi mieleni sekosikin. On hirvittävää kantaa näitä asioita yksin ilman minkäänlaista mahdollisuutta vertaistukeen.

Olet onnekas, kun olet saanut jonkinlaista tukea kuitenkin ja ilmeisesti on ihmissuhteita. Toisia kuitenkin kohdellaan läpi elämän muiden taholta huonosti, ja tukea ei välttämättä tule mistään. Ja onhan muitakin saman kokeneita kuin säkin. Ei ehkä lähipiirissä, mutta pitää katsella koko valtakunnan tasolla. Ns. heikommassa asemassa olevien joukossakin on kaikenlaisia tragedioita, miksi siihen tilanteeseen on ajauduttu.

Minä itse olen: geenit, kasvatus, ympäristö, onni, syntymävuosi, sukupuoli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.

Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.

Ja blääblääblääblää.

Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.

Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.

Itsestä kiinni. Asenteesta.

Onko ministerin asema sinulle menestyksen mittari? Vaikeuksien kompensoiminen vimmaisella ylisuorittamisella harvoin tuottaa kovin hyviä tuloksia, jos siis onnellisuutta on etsimässä.

Defenssit iskee.

Et siis viitsi tehdä mitään ettei tule vahingossa ylisuoritettua? Mariseminen on mukavampaa.

Harvinaisen heikosti väsätty olkiukko. On muitakin tapoja elää kuin ylisuorittaminen ja laakereillaan lepääminen.

Mitä sinä sössötät? Ensin selität koko päivän ettet voi tehdä mitään koska traumat ja sitten kuitenkin lepäilet laakereilla?

Hanki kunnollinen sisälukutaito. Missään ei ole kerrottu miten minä elän. Teet jotain aivan omia tulkintojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Kyllä sillä menneisyydellä vaan on vaikutusta nykyhetkeenkin, enemmän tai vähemmän. Et taida ymmärtää sitä täysin, kuinka paljon loppujen lopuksi, jos on ollut kuitenkin kohtuu helppo menneisyys ja lähtökohdat. Nykyhetkessäkin ihmiset voivat olla huonosti kohdeltuja, enemmän tai vähemmän.

Joku viisas on joskus aikoinaan sanonutkin, että jos ei ymmärrä historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Toisilla ei tunnu olevan ymmärrystä toisten nykyisyyttä kohtaan ja mistä se oikeastaan saattaa johtua. Menneisyydellä on vaikutusta fysiikkaankin, jos on tosi kovia joutunut kokemaan. Sitähän ei välttämättä pysty edes enää korjaamaan.

Minä itse juuri olen kokenut lapsena kotiväkivaltaa sekä hylkäämistä vanhemmilta. Kyllä se elämääni vaikuttaa, mutten anna sen hallita elämääni. Menneisyys muokkaa ihmistä, mutta sen ei saa antaa kahlita.

Entä törmää lähinnä ikäviin ihmisiin toistuvasti vielä rankan lapsuuden jälkeenkin, kun ei tiedä paremmastakaan? Moni elämäänsä tyytyväinen karttaa niitä, jotka ovat kokeneet kovia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tuossa lauseessa paljon perää, vaikka se onkin ajattelemattoman tökerösti sanottu. Melkein kaikilla ihmisillä on ne omat murheensa, joillain pienemmät ja toisilla suuremmat. Ne ei vaan aina näy päälle päin. Se varakkaaseen perheeseen syntynyt lääkäriksi opiskellut voi vaikuttaa siltä, että elämä on ollut upeaa. Mutta kulissien takana voi olla vaikka mitä. Avarakatseisuus auttaa elämässä pitkälle. On hyvä tiedostaa, että kaikilla on oma paskansa. Mun mielestä aikuiseksi kasvaminen on osittain sitä, että oppii elämään sen paskansa kanssa eikä vain ryve itsesäälissä ja pistä kaikkea kurjaa vaikka huonojen lähtökohtien tai lapsuuden trauman syyksi. Eli ottaa vähän itsekin vastuuta onnellisuudestaan.

Kyllä sillä menneisyydellä vaan on vaikutusta nykyhetkeenkin, enemmän tai vähemmän. Et taida ymmärtää sitä täysin, kuinka paljon loppujen lopuksi, jos on ollut kuitenkin kohtuu helppo menneisyys ja lähtökohdat. Nykyhetkessäkin ihmiset voivat olla huonosti kohdeltuja, enemmän tai vähemmän.

Joku viisas on joskus aikoinaan sanonutkin, että jos ei ymmärrä historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Toisilla ei tunnu olevan ymmärrystä toisten nykyisyyttä kohtaan ja mistä se oikeastaan saattaa johtua. Menneisyydellä on vaikutusta fysiikkaankin, jos on tosi kovia joutunut kokemaan. Sitähän ei välttämättä pysty edes enää korjaamaan.

Minä itse juuri olen kokenut lapsena kotiväkivaltaa sekä hylkäämistä vanhemmilta. Kyllä se elämääni vaikuttaa, mutten anna sen hallita elämääni. Menneisyys muokkaa ihmistä, mutta sen ei saa antaa kahlita.

Entä jos törmää lähinnä ikäviin ihmisiin toistuvasti vielä rankan lapsuuden jälkeenkin, kun ei tiedä paremmastakaan? Moni elämäänsä tyytyväinen karttaa niitä, jotka ovat kokeneet kovia.

Kun ei ole saanut tukea ja näkymistä....mitä ihmettä sekin on? Luuleeko että kaikki muut saavat tukea tai erityisesti huomataan?

Useimmat eivät saa, ja pärjäävät. Ja tajuavat antaa sitä tukea myös, eikä vaan vaatia.

Minä en jaksa vänisijöitä ja uhriutujia.