Lue keskustelun säännöt.
"Kaikillahan on jotain haasteita elämässä"
Filosofiaa
26.06.2019 |
Tällaisia "viisauksia" viljelevät usein mielellään ne ihmiset, jotka ovat päässeet elämässä melko helpolla. Helppo tapa kuitata noin isotkin yhteiskunnalliset ongelmat, syrjintä ja huono-osaisuuden kerääntyminen. Ei, kaikki ihmiset eivät todellakaan ole tässä elämässä samalla viivalla lähtökohtiensa tai mahdollisuuksiensa puolesta. Elämässä onni näyttelee isoa osaa siinä miten elämä menee.
Kommentit (502)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen havainnut, että toisinaan heikommista olosuhteista tulevat suhtautuvat jo lähtökohtaisesti negatiivisesti niihin, joilla olosuhteet ovat olleet paremmat. Ovat näitä "kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ymmärrä todellisesta elämästä mitään". Ei ehkä täysin ymmärretä, että ihan samalla tavalla hyviin olosuhteisiin syntyminen on ollut sattumaa kuin huonompiinkin. Ei se kultalusikkakaan ole ollut ihmisen oma valinta.
Oisko sekin ettei niiden kanssa pysty keskustelemaan omista asioista, kun yhteistä pohjaa ei ole?
Tarvitseeko omista asioista keskustelemiseen aina yhteisen pohjan? Minusta ei. Parhaimmillaan erilaisista lähtökohdista tulevan ihmisen kanssa keskusteleminen voi rikastaa omaa maailmankuvaa. Kannattaa joskus kokeilla.
Säästä voi keskustella, samoin muista yleisistä asioista. Mutta kun perhekerhossa pari äitiä keskustelee asunnon ostamisesta, tuhansien keittiöremonteista, ja ulkomaan matkoista, ja toiset pari kela-päätöksistä, ja miten lasten kanssa ei voi käydä missään, kun ei ole rahaa, ja lapset eivät kelpaa minnekään tai että taas rahat on vähissä. Ei siinä rikastu kenenkään maailmankuva. Paha mieli tulee molemmille. Kyllä siinä huomaa miten ihmiset elävät keskenään erilaista elämää.
Sinun mielestäsikö ei kannata edes pyrkiä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia tai eläviä ihmisiä?
Ei sillä ymmärtämisellä mitään väliä ole. Kun on ihmisiä, joilla on samanlainen elämäntilanne, ja jotka ymmärtävät ja joilla voi olla järkeviä neuvoja, niin miksi keskittää aikaa ihmiseen, joka ei ymmärrä mistä toinen puhuu ja joka ei todennäköisesti jaksa edes kuunnella. Ja missään nimessä ei pidä epäkohtelias olla. Puheet voi pitää yleisellä tasolla.
Yllättävän paljonkin voi ymmärtää ja olla kiinnostunut kuuntelemaan. Jopa neuvot voivat olla järkeviä, vaikka itsellä ei samanlaisia kokemuksia olisikaan taustalla. Tätähän ei tietenkään voi tietää, jos toiselle ei omien ennakkoluulojen takia anna edes mahdollisuutta.
Mutta jokainen tavallaan, tässäkin asiassa.
Yritin aikani, ja ei pitänyt paikkaansa. Edelleen olen kohtelias ja puhun yleisiä asioita. Vaikka toinen ei tajua elämää, ei saa huonosti käyttäytyä toista kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on rasauttavaa tuollainen itsesäälinen ulina. Ihan kuin se auttaisi jotain?
Mitä iloa saat toisten kärsimyksen vähättelystä? Tuleeko kivat kicksit toisten painamisesta alas?
Koittaisit ymmärtää, ettei tuo itsesäälissä rypeminen ja ulina edistä tilannettasi mihinkään. Tämä ei ole kärsimyksesi vähättelyä tai toisen painamista alas.
No millaista tukea aiot tarjota minulle? Traumojen takia persoonallisuuteni on jakautunut osiin enkä saa niitä integroitua, vaikka miten ponnistelen.
Miksi sinulle pitää jotain tarjota?
No jos asian käsittely täällä siitä kirjoittamalla vaivaa sinua, niin varmaan haluat ehdottaa jotain vaihtoehtoista käsittelykeinoa minulle. Eivätkö kivat tyypit toimi niin?
Ehdotan sinulle sitä, että pyrit pääsemään irti itsesäälissä vellomisesta, koska niin kuin kaikki muutkin, joudut tekemään sen tuskallisen kasvun ja kehittymisen työn aivan itse. Kukaan ei tuo sinulle tarjottimella ratkaisun avaimia elämäsi solmuihin. Tässä asiassa jokainen meistä on samalla viivalla. Oikotietä ei ole. Ulina ja itsesääli ovat merkkejä enemmän siitä, että haluat ihmisiltä sääliä, muttet oikeasti halua kehittyä ja edistyä tilanteessasi, koska uhrin roolista on tullut niin iso osa elämääsi ja identiteettiäsi. Suutut tästä kommentista ja saan alapeukkua. Kyllä märkivään haavaankin kirvelee, kun siihen laittaa desinfiointiainetta, mutta se paranemisprosessin alkamisen ehto. Tsemppiä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on rasauttavaa tuollainen itsesäälinen ulina. Ihan kuin se auttaisi jotain?
Mitä iloa saat toisten kärsimyksen vähättelystä? Tuleeko kivat kicksit toisten painamisesta alas?
Koittaisit ymmärtää, ettei tuo itsesäälissä rypeminen ja ulina edistä tilannettasi mihinkään. Tämä ei ole kärsimyksesi vähättelyä tai toisen painamista alas.
No millaista tukea aiot tarjota minulle? Traumojen takia persoonallisuuteni on jakautunut osiin enkä saa niitä integroitua, vaikka miten ponnistelen.
Miksi sinulle pitää jotain tarjota?
No jos asian käsittely täällä siitä kirjoittamalla vaivaa sinua, niin varmaan haluat ehdottaa jotain vaihtoehtoista käsittelykeinoa minulle. Eivätkö kivat tyypit toimi niin?
Sinun pitää itse skarpata, kasvaa ja reipastua. Tai sitten hyppäät kaivoon ilmaa pilaamasta.
Hyppää itse, urpo. Olet häpeäksi koko ihmiskunnalle.
Grow up, ruikuttaja!
Olen varmasti kasvanut henkisesti paljon aikuisemmaksi kuin sinä. Toimimattomassa perheessä en koskaan saanut olla lapsi, vaan jouduin alusta asti huolehtimaan toisista.
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen havainnut, että toisinaan heikommista olosuhteista tulevat suhtautuvat jo lähtökohtaisesti negatiivisesti niihin, joilla olosuhteet ovat olleet paremmat. Ovat näitä "kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ymmärrä todellisesta elämästä mitään". Ei ehkä täysin ymmärretä, että ihan samalla tavalla hyviin olosuhteisiin syntyminen on ollut sattumaa kuin huonompiinkin. Ei se kultalusikkakaan ole ollut ihmisen oma valinta.
Oisko sekin ettei niiden kanssa pysty keskustelemaan omista asioista, kun yhteistä pohjaa ei ole?
Tarvitseeko omista asioista keskustelemiseen aina yhteisen pohjan? Minusta ei. Parhaimmillaan erilaisista lähtökohdista tulevan ihmisen kanssa keskusteleminen voi rikastaa omaa maailmankuvaa. Kannattaa joskus kokeilla.
Säästä voi keskustella, samoin muista yleisistä asioista. Mutta kun perhekerhossa pari äitiä keskustelee asunnon ostamisesta, tuhansien keittiöremonteista, ja ulkomaan matkoista, ja toiset pari kela-päätöksistä, ja miten lasten kanssa ei voi käydä missään, kun ei ole rahaa, ja lapset eivät kelpaa minnekään tai että taas rahat on vähissä. Ei siinä rikastu kenenkään maailmankuva. Paha mieli tulee molemmille. Kyllä siinä huomaa miten ihmiset elävät keskenään erilaista elämää.
Sinun mielestäsikö ei kannata edes pyrkiä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia tai eläviä ihmisiä?
Ei sillä ymmärtämisellä mitään väliä ole. Kun on ihmisiä, joilla on samanlainen elämäntilanne, ja jotka ymmärtävät ja joilla voi olla järkeviä neuvoja, niin miksi keskittää aikaa ihmiseen, joka ei ymmärrä mistä toinen puhuu ja joka ei todennäköisesti jaksa edes kuunnella. Ja missään nimessä ei pidä epäkohtelias olla. Puheet voi pitää yleisellä tasolla.
Yllättävän paljonkin voi ymmärtää ja olla kiinnostunut kuuntelemaan. Jopa neuvot voivat olla järkeviä, vaikka itsellä ei samanlaisia kokemuksia olisikaan taustalla. Tätähän ei tietenkään voi tietää, jos toiselle ei omien ennakkoluulojen takia anna edes mahdollisuutta.
Mutta jokainen tavallaan, tässäkin asiassa.
Yritin aikani, ja ei pitänyt paikkaansa. Edelleen olen kohtelias ja puhun yleisiä asioita. Vaikka toinen ei tajua elämää, ei saa huonosti käyttäytyä toista kohtaan.
Mitä tarkoitat tuolla, ettei tajua elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
Ja blääblääblääblää.
Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.
Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.
Itsestä kiinni. Asenteesta.
Todellakaan ei ihmiset ole samalla viivalla, ei edes Suomessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos on kärsivällinen, sisukas ja ahkera saa todella paljon elämästä irti. Ei se, että on varakkaasta, onnellisesta perheestä ole mikään takuu menestykseen.
Älykkyys ei auta, jos on esim. sellainen täydellisyyden tavoittelija, että asiat ei valmistu. Työpaikkoihin etsitään ahkeria, sosiaalisia, kommunikaatikykyisiä ihmisiä.
Vaikka olisi kuinka huonot lähtökohdat, kannattaa pysyä irti kokonaan päihteistä ja purra hammasta yhteen,niin onnikin kääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
Ja blääblääblääblää.
Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.
Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.
Itsestä kiinni. Asenteesta.
Onko ministerin asema sinulle menestyksen mittari? Vaikeuksien kompensoiminen vimmaisella ylisuorittamisella harvoin tuottaa kovin hyviä tuloksia, jos siis onnellisuutta on etsimässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
On tuokin aika ylimielinen ja vähättelevä näkökulma. Luulisi vaikeuksien herättäneen sinussa ymmärrystä katsoa asioita laajemmin. Julistat kovin itsevarman oloisena, että nämä ja nämä asiat kun täyttyvät, niin ongelmia ei voi olla. Ainakaan niin pahoja kuin sinulla. Mistä sinä sen tiedät niin hyvin? Pääsetkö ihmisten pääkopan sisään, kokemaan kaiken, mitä he ovat kokeneet? Vaikka näennäisesti asiat olisi kunnossa, niin ei asiat ole aina sitä, miltä päällisin puolin näyttää. Mieli voi olla sirpaleina silti ja romahdus voi tulla myöhemminkin. Menestyneiden sukujen jälkeläisillä on varmaan vielä tavanomaisten paineiden lisäksi suuret paineet olla olematta luuseri kaikkien niiden menestyneiden joukossa, jotka hengittävät niskaan ja painostavat. Raha ja menestys ei kuitenkaan ole takeita onnesta ja terveestä psyykkeestä, vaan rakkaus ja läheiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
Ja blääblääblääblää.
Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.
Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.
Itsestä kiinni. Asenteesta.
Tunge se asenne persuksiis. Kaikille ei todellakaan käy niin hyvin kuin kyseisille kansanedustajille. Moni sairastuu psyykkisesti loppuelämäkseen. Ja se ei ole mistään asenteesta kiinni. Kaiva pää persuksistas ja hanki tietoa niin opit häpeämään nykyisiä näkemyksiäsi. Vakavista mielenterveysongelmista ei parannuta oikealla asenteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
On tuokin aika ylimielinen ja vähättelevä näkökulma. Luulisi vaikeuksien herättäneen sinussa ymmärrystä katsoa asioita laajemmin. Julistat kovin itsevarman oloisena, että nämä ja nämä asiat kun täyttyvät, niin ongelmia ei voi olla. Ainakaan niin pahoja kuin sinulla. Mistä sinä sen tiedät niin hyvin? Pääsetkö ihmisten pääkopan sisään, kokemaan kaiken, mitä he ovat kokeneet? Vaikka näennäisesti asiat olisi kunnossa, niin ei asiat ole aina sitä, miltä päällisin puolin näyttää. Mieli voi olla sirpaleina silti ja romahdus voi tulla myöhemminkin. Menestyneiden sukujen jälkeläisillä on varmaan vielä tavanomaisten paineiden lisäksi suuret paineet olla olematta luuseri kaikkien niiden menestyneiden joukossa, jotka hengittävät niskaan ja painostavat. Raha ja menestys ei kuitenkaan ole takeita onnesta ja terveestä psyykkeestä, vaan rakkaus ja läheiset.
Monilla nyt kuitenkin on eheä koulu-, opiskelu- ja työhistoria ja se on todella paljon sellaisen ihmisen näkökulmasta jolla näin ei ole. Sinä osoitat ylimielisyyttä sanomalla "vaikka näennäisesti asiat olisi kunnossa", se on monelle pitkäaikaistyöttömälle ja työkyvyttömyyseläkeläiselle lottovoittoa vastaava asia ja yhtä mahdoton saavuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
Ja blääblääblääblää.
Jo tolla energialla mitä olet käyttänyt tuon jankkaamiseen olisit voinut tehdä jotain fiksua.
Suomessa on helppo ponnistaa ministeriksi asti vaikka olis paskat vanhemmat ja juoppo koti. Siellä niitä hallituksessa on kaksikin. Ja yksi adoptoitu.
Itsestä kiinni. Asenteesta.
Minun äidilläni ei ollut samaa ymmärrystä kuin näiden kansanedustajien äideillä: hän ei jättänyt kännäävää isääni ollessani aivan pieni. Ei jättänyt lainkaan. Mielelläni olisin tässä suhteessa vaihtanut osia Marinin tai Ohisalon kanssa. Meillä ei perhehelvetti koskaan rauhoittunut.
Helsingin sanomien toimittaja kertoo seuraavaa eilisen päivän kolumnissaan.
Berliinin lomalla hotellissa oli ilmastointi rikki.
Rohkeasti pyysimme rahat takaisin ja repa sanoi YES.
Eli traumaa pukkaa kun joutuu lomalla vaatimaan oikeuksiaan
yrittäjä (ei lomaa/vapaata kahteen vuoteen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei kannata olla kateellinen heidän menestyksestään. Jokaisella ihmisellä on omat haasteet ja surut elämässään. Jos muuta väittää niin ei tunne kateutensa kohdetta riittävän hyvin.
Jokaisella on haasteita ja suruja joo mutta on ihan eri asia kohdata niitä hyvän lapsuuden eläneen terveellä psyykellä ja eheällä koulu-, opiskelu- ja työhistorialla kuin jo valmiiksi murtuneena. Vaikeudet yleensä kasaantuu jo valmiiksi huono-osaisille, kaikki eivät kykene esim. mielenterveysongelmien takia ponnistamaan parempaan elämään.
On tuokin aika ylimielinen ja vähättelevä näkökulma. Luulisi vaikeuksien herättäneen sinussa ymmärrystä katsoa asioita laajemmin. Julistat kovin itsevarman oloisena, että nämä ja nämä asiat kun täyttyvät, niin ongelmia ei voi olla. Ainakaan niin pahoja kuin sinulla. Mistä sinä sen tiedät niin hyvin? Pääsetkö ihmisten pääkopan sisään, kokemaan kaiken, mitä he ovat kokeneet? Vaikka näennäisesti asiat olisi kunnossa, niin ei asiat ole aina sitä, miltä päällisin puolin näyttää. Mieli voi olla sirpaleina silti ja romahdus voi tulla myöhemminkin. Menestyneiden sukujen jälkeläisillä on varmaan vielä tavanomaisten paineiden lisäksi suuret paineet olla olematta luuseri kaikkien niiden menestyneiden joukossa, jotka hengittävät niskaan ja painostavat. Raha ja menestys ei kuitenkaan ole takeita onnesta ja terveestä psyykkeestä, vaan rakkaus ja läheiset.
Joiltakin ihmisiltä puuttuu sekä menestys, terve psyyke, läheiset että rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni jaksaa jauhaa, että ”hyvähän sinun on” ja selittää sillä ihan kaikki omat mokansa ja menestymättömyytensä.
Se on tapa selittää itselle miksi ei pärjää eikä mistään tule mitään.
Ihan jokaisella on haasteita. Toinen selviää, toinen ei.
Mittakaavassa on eroa, samoin sillä millaiset voimavarat on käytössä. Suurin osa ei selvinnyt keskitysleireiltä.
Loppujen lopuksi kaikki on silti ihmisestä itsestään kiinni. Jos aina ja kaikkialla heti ekana luovuttaa ja vyöryttää syyn muille ja universumille ja natseille, niin se on voi voi.
Entä jos ei ole ikinä oppinut toisin? Kuinka paljon on itsestä kiinni, jos ei edes ymmärrä voivansa tehdä toisin?
Vierailija kirjoitti:
Helsingin sanomien toimittaja kertoo seuraavaa eilisen päivän kolumnissaan.
Berliinin lomalla hotellissa oli ilmastointi rikki.
Rohkeasti pyysimme rahat takaisin ja repa sanoi YES.Eli traumaa pukkaa kun joutuu lomalla vaatimaan oikeuksiaan
yrittäjä (ei lomaa/vapaata kahteen vuoteen)
Kannattaisiko ajaa liiketoiminta alas, jos se noin raskaaksi käy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on rasauttavaa tuollainen itsesäälinen ulina. Ihan kuin se auttaisi jotain?
Mitä iloa saat toisten kärsimyksen vähättelystä? Tuleeko kivat kicksit toisten painamisesta alas?
Koittaisit ymmärtää, ettei tuo itsesäälissä rypeminen ja ulina edistä tilannettasi mihinkään. Tämä ei ole kärsimyksesi vähättelyä tai toisen painamista alas.
No millaista tukea aiot tarjota minulle? Traumojen takia persoonallisuuteni on jakautunut osiin enkä saa niitä integroitua, vaikka miten ponnistelen.
Miksi sinulle pitää jotain tarjota?
No jos asian käsittely täällä siitä kirjoittamalla vaivaa sinua, niin varmaan haluat ehdottaa jotain vaihtoehtoista käsittelykeinoa minulle. Eivätkö kivat tyypit toimi niin?
Ehdotan sinulle sitä, että pyrit pääsemään irti itsesäälissä vellomisesta, koska niin kuin kaikki muutkin, joudut tekemään sen tuskallisen kasvun ja kehittymisen työn aivan itse. Kukaan ei tuo sinulle tarjottimella ratkaisun avaimia elämäsi solmuihin. Tässä asiassa jokainen meistä on samalla viivalla. Oikotietä ei ole. Ulina ja itsesääli ovat merkkejä enemmän siitä, että haluat ihmisiltä sääliä, muttet oikeasti halua kehittyä ja edistyä tilanteessasi, koska uhrin roolista on tullut niin iso osa elämääsi ja identiteettiäsi. Suutut tästä kommentista ja saan alapeukkua. Kyllä märkivään haavaankin kirvelee, kun siihen laittaa desinfiointiainetta, mutta se paranemisprosessin alkamisen ehto. Tsemppiä sinulle.
Tuo on upeasti kirjoitettu. On totta, ettei lähtökohdat ole kaikilla samat, mutta matka omaan itseensä on jokaisen tehtävä. Se, että ottaa uhrin roolin omakseen, voi johtua malliesimerkistä, mutta aikuinen ihminen ymmärtää oman osuutensa omassa onnessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella usein niillä vaikeudesta vaikeuteen seilaavilla suurin ongelma on elämänhallinta. Tehdään liikaa lapsia, otetaan turhia riskejä, ei huolehdita terveydestä, ostetaan talo tunteella.
Johtuisiko siitä, että kova stressi ja traumat heikentävät toimintakykyä? On helppo viisastella sivusta miten itse toimisi täysin toisin, jos ei ole itse joutunut koskaan todella pahaan pulaan täysin yksin.
Vai siitä että on vaan tyhmä.
Olen joutunut todella pahaan pulaan yksin monta kertaa, orvoksikin jäi 14-vuotiaana. Kahdesti sairastunut vakavasti.
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
No minkäs teet, jos on tyhmä? Älykkyys on geneettistä, ja minkäs sitä ihminen geeneilleen voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta niin alkuperäiseen aiheeseen: ei omat ongelmat ole minusta hyvä kättäpäivää -esittely itsestään. Minun taustoistani tietää harva. Vastaan kyllä, jos kysytään. Mutta miksi kertoisin? Siksikö, että saisin vielä enemmän raahattua sitä pskaa perässäni? Toisillekin pahan mielen? Saadakseni jotain erikoiskohtelua, säälipisteitä, mitä ikinä? Ei. Minulle ja läheisille on ihan armollisinta, jos vain voi todeta, että harva kolhuitta selviää. Ja niinhän se on. Minä olen murjotumpi kuin moni muu, mutta kyllä minussa silti henki pihisee.
Ja, ihmisiä me kaikki olemme. Myös ne kauramaitoihmiset. Samat surut, samat ilot, sama tarve tulla rakastetuksi ja arvostetuksi sellaisenaan kuin on."
Tämä oli mielestäni aivan erinomainen kommentti aiheeseen. Toisinaan näkee paljon sitä, että haetaan säälipisteitä tai jotain vuodattamalla kaikki vastoinkäymiset muille. Sitten on taas niitä ihmistyyppejä, jotka ovat vaikeuksistaan hipihiljaa, koska eivät katso niiden kuuluvan muille. Jospa siitä saa käsityksen, että toisilla ei ole taakkoja kannettavanaan? Kuinka väärässä voikaan olla. Mitä vakavampia traumoja, sen varovaisemmin niistä puhuu. Mutta ei se ole mitään kilpailua, kenellä on vakavimmat vastoinkäymiset.
Uskon, että jokaisella on omat murheet ja vastoinkäymiset kannettavanaan, eikä niitä voi alkaa vertailla keskenään. En uskaltaisi ikinä kenenkään ulkokuoren perusteella alkaa arvuuttelemaan, miten hyvin tai huonosti kullakin menee. Voi sitä hyvätuloisen ja menestyneen ihmisen elämässä olla vaikka millaista väkivaltaa, kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä. Muiden silmissä vähäosainen voi taas olla onnellinen, paineeton ja omata hyvät ja turvalliset ihmissuhteet, ja löytää tasapainon elämässään. Ja kaikkea näiden stereotyyppien väliltä.
Riippuu niin paljon persoonallisuudesta ja resilienssistä, miten koettelemuksista toipuu. Lapsuuden turvallisuuden tunne ja identiteetin kehittyminen sekä tukiverkko ovat myös aika olennaisia, luulisin. Olen myös sitä mieltä, mitä jotkut täällä sanoivat, että itse voi paljonkin vaikuttaa suuntaan, mihin elämäänsä vie. On totta, että traumojen, mt-ongelmien ja köyhyyden loukuista on hyvin vaikea pyristellä pois. Se vaatinee moninkertaisesti enemmän työtä, mutta ei ole mahdotonta. Harmillisen usein on kuitenkin nähnyt monilla vinksahtanutta ajattelutapaa ja asennevammaa, ettei asioita voisi itse lähteä muuttamaan ja tyydytään mieluummin vellomaan kurjassa tilanteessa. Ikään kuin puuttuisi jokin sisäinen motivaattori kehittää itseään parempaan. Ei haluta ottaa vastuuta elämän tulevasta kulkusuunnasta, kun on helpompi syyttää menneisyyttään nykyisyyden epäonnistumisista.
Persoonallisuuden piirteet vaikuttavat uhriutumis/karaistumispiirteen lisäksi mielestäni myös esimerkiksi siihen, osaako toimia rationaalisen harkitsevasti ja pitkällä aikavälillä järkevästi, vaiko erittäin impulsiivisesti ja lyhytnäköisiä tarpeita tyydyttäen. Se näkyy esimerkiksi rahankäytössä ja elämänhallinnassa. Ei ole kykyä taikka halua sitoutua pitkän aikavälin projekteihin, (kuten opiskeluun, säästämiseen, elämän kuntoon laittamiseen) koska välitön tyydytys pitää saada nyt ja heti, ja mieluiten vähäisimmällä vaivannäöllä.
Entä jos on tehnyt kaiken hyvin ja oikein vaikeasta taustasta huolimatta, mutta pää ei silti pysy kasassa? Pitääkö silloin vain huonona ihmisenä tehdä itsestään loppu?
68 tässä moi.
Mitä on oikein tekeminen? Minusta se olisi ehkä hyvä purkaa ensimmäiseksi auki. Mitä tavoittelet?
Tämä tuskin on vastaus mitä halusit, mutta se on täysin sinun oma asiasi, että mitä päätöksiä elämällesi teet.
Sinänsä ehkä saatoin antaa kovin ruusuisen kuvan alkuperäisessä viestissäni. Onhan toki minulla omat kompastuskohtani edelleen. Mutta kellä ei olisi? Katso ympärille ja huomaa, että jokaisella on omat haasteensa. Ihmiset menevät aikalailla laput silmillä ja sitä tiukemmin, mitä enemmän jokin ongelma on akuutti. Muuta ei ympäriltä nähdä, oma mörkö on se isoin, tottakai, kun se on itseä lähinnä. Anna armoa itsellesi. Olet vain ihminen. Jos elämä on sinua tölvinyt ja sinua sattuu, niin se vain kertoo että olet tunteva ihminen, eli ihan tavallinen, ihan normaali. Ei sitä tarvitse kenellekään todistella, kaikista vähiten itselleen.
Mieti kuitenkin kuolemaa. Kuolema on ns nollataso. Ei ole enää mitään. Jos eläisit ja vielä kerran katsoisit yhden auringonlaskun, sehän on sen nollan päälle vähäsen. Mitä jos katsoisit vielä toisenkin? Mitä jos vielä heräisit yhteen aamuun? Mitä jos nauttisit kupin kahvia? Mitä jos kuuntelisit tuulen huminaa puiden latvustoissa. Kaikki, se kaikki on sen viivan päälle. Kaikki on ilmaista. Tunne, hengitä, ole. Mitään muuta meillä elämässä ei ole kuin se yksi elämä, ja vain oma itsensä. Jokaisella.
Oli hetki, jolloin elämäni pysähtyi täysin eikä se hetki ole koskaan päättynyt, vaikka elämä ympärilläni jatkuu ja osittain minun elämänikin jatkuu. Osa minusta kuitenkin kuoli sinä hetkenä. Tätä on elämä vaikean trauman kanssa.
Niin on kuule mullakin. Kilpaillaanko?
Vai oiskohan kypsempää jatkaa omaa elämää, eteenpäin. Kaikkea ei voi saada, mutta siitäkin vähästä voi nauttia.
-68
Olen jatkanut sen mitä olen pystynyt. Tätä enempään ei oma mieleni ole kyennyt. En ole tullut kokemukseni kanssa kuulluksi enkä nähdyksi, jolloin sen kipu ei ole vuosien saatossa helpottanut.
Anteeksi nyt ruma muotoilu, mutta ota nyt se pääsi pois prseestä.
Otetaan vaikka ihan alkuharjoituksena: kuuluuko sinun kantaa muiden ihmisten murheita? Onko se sinun velvollisuutesi, ihan vain että toinen saa puhua länkyttää päivät pääksytysten asiaa, jolle sinä et ole mahtanut mitään, etkä mahda edelleenkään, nyt eikä jatkossa. Oiskos vähän voimaton olo? Veikkaisin, että kyllä.
Noniin, mennäämpäs tähän sinun tilanteeseen: mikä velvollisuus muilla on kantaa sinun taakkaa? Terapia no se paikka, missä näitä puhutaan, koska näillä ihmisillä on työkalut asiaan, puolueeton näkemys ja saavat siitä palkkaa. Kun he sulkevat ovet takanansa, sinun murheesi eivät seuraa perässä. Sinä sen sijaan saat työkaluja, ratkaisuja, ajatuksia ja keinoja selvitä eteenpäin. Mutta työ on sinun. Kukaan ei sinulle sitä ojenna ilmaiseksi. Mitä syvemmällä trauma on, sitä enemmän sitä joutuu itseään purkamaan, että pääsee uudelleen rakentamaan. Kaikki työ on kyllä sen väärti, usko pois. Aina on toivoa.
Minulla on sinulle kysymys: ei kai tuosta traumasta ole tullut sinulle osa identiteettiä? Mitä sinä siitä hyödyt, jos näin on? Nythän sinä puhut täällä anonyymeille ihmisille, joille sinun kohtalo on oikeasti aivan samantekevä. Lähden tästä pian kauppaan ja jos vaikka nyt satut ottamaan itsesi päiviltä, niin ei se minua hetkauta mihinkään suuntaan. Miksi hetkauttaisi? Enhän minä edes sitä tiedä, jos siihen päädyit. Sama aurinko nousee joka aamu, uusia ketjuja ilmaantuu tänne, elämä pyörii kuin ennenkin. Ei maailma pysähdy sinun traumaasi. Ei kenenkään traumaan pysähdy. Ja se tässä maailmassa on ihanaa, vapauttavaa. Jos muilla on velvollisuus hypätä sinun traumojesi mukaan, niin sama velvollisuus koskee myös muiden ihmisten traumojen kohdalla. Niimpä. Oliko vielä hyvä idea?
Sori että silkkihansikkaat tippuivat, mutta joskus on vähän puhuttava suoremmin. Et sinä siihen säry.
Ja tästä tyhjänpuhumisesta on tykätty :D
Grow up, ruikuttaja!