Sisarusten välinen kilpailu ja sen ihmeelliset ilmenemismuodot

Ihmettelen tätä ap:n lyttäämistä koska olen itse kokenut sen mistä hän kirjoittaa. Minulla on kaksi sisarusta joista toinen on menestynyt minua paremmin, toinen taas huonommin. Kumpikin on tasan yhtä kateellinen ja katkera minulle ihan tavallisista asioista. Esim. työpaikasta, ystävistä, harrastuksista jne... En voi kertoa mistään omasta asiastani sisaruksilleni mitään koska he eivät vaan kestä vaikkapa sitä että olin kahvilla ystäväni kanssa. Tai että teen muita, täysin tavallisia asioita.  Tällaisia ihmisiä on olemassa aivan oikeasti. Olen katkaissut välit sisaruksiin käytännössä kokonaan ja neuvon sinua ap tekemään samoin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä? Siis eikö myös erilaiset valinnat ole mielestäsi normaalia?

Niin. Normaali elämä.

Ei sitä että kyhjötetään huonossa vuokra-asunnossa liikkumatta sieltä ikinä mihinkään, ei edes keskustassa käydä, ja keskitytään päätoimisesti haukkumaan muita. Koko elämä jäänyt tällä lailla elämättä ja nyt se se katkeruus on ihan kamalaa.

Ja kyllä, olen kutsunut kylään, olen tarjonnut mökkiäni, olen pyytänyt sinne ja tänne, olen antanut rahaa.

Ainoa elämisen malli on toi elämättä jättäminen ja muiden silmitön mollaaminen. Ja mitä vanhemmaksi eletään, sitä enemmän se kiukku ja viha kaadetaan minun niskaani kun en halunnut itselleni tai lapsilleni tuollaista. Kas kun lapsiakaan ei olisi saanut laittaa kunnon kouluun, vaan tuoda siihen siskojen viereen homeiseen lähiökouluun.

Ap

Mikä kumma siinä on, että tuollaista siedät vuosikaudet? Osaatko vastata? 

Tätä minäkin ihmettelen. Ei niiden katkerien ja hankalien sukulaisten kanssa tarvitse todellakaan olla tekemisissä! Tai sitten ilmoittaa jämäkästi, että ottavat tai jättävät - eli mielipiteitä saa olla, mutta niitä ei tarvitse tuoda joka mutkassa esille. Jos ei kykene olemaan arvostelematta, ei tarvitse olla enempää sitten yhteyksissäkään, aina voi toimia toisin! 

Minkä takia sitä pitää aikuisten olla kateellisia, jos toinen on paremmin koulutettu tai toisella parempi työpaikka.

Keskittyy omaan elämään ja tekee asioita jotka tuo hyvää mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä? Siis eikö myös erilaiset valinnat ole mielestäsi normaalia?

Niin. Normaali elämä.

Ei sitä että kyhjötetään huonossa vuokra-asunnossa liikkumatta sieltä ikinä mihinkään, ei edes keskustassa käydä, ja keskitytään päätoimisesti haukkumaan muita. Koko elämä jäänyt tällä lailla elämättä ja nyt se se katkeruus on ihan kamalaa.

Ja kyllä, olen kutsunut kylään, olen tarjonnut mökkiäni, olen pyytänyt sinne ja tänne, olen antanut rahaa.

Ainoa elämisen malli on toi elämättä jättäminen ja muiden silmitön mollaaminen. Ja mitä vanhemmaksi eletään, sitä enemmän se kiukku ja viha kaadetaan minun niskaani kun en halunnut itselleni tai lapsilleni tuollaista. Kas kun lapsiakaan ei olisi saanut laittaa kunnon kouluun, vaan tuoda siihen siskojen viereen homeiseen lähiökouluun.

Ap

Mikä kumma siinä on, että tuollaista siedät vuosikaudet? Osaatko vastata? 

Tätä minäkin ihmettelen. Ei niiden katkerien ja hankalien sukulaisten kanssa tarvitse todellakaan olla tekemisissä! Tai sitten ilmoittaa jämäkästi, että ottavat tai jättävät - eli mielipiteitä saa olla, mutta niitä ei tarvitse tuoda joka mutkassa esille. Jos ei kykene olemaan arvostelematta, ei tarvitse olla enempää sitten yhteyksissäkään, aina voi toimia toisin! 

Siinäpä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ei sukulaisilta tarvitse sietää sen enempää kuin muiltakaan. Jos joku tuttava tuntee kovasti tarvetta arvostella, niin tuskin monikaan hankkiutuu lähempiin tekemisiin. Välttelee parhaansa mukaan tällaisia, niin elämä muuttuu paljon helpommaksi. Samat periaatteet sukulaisten kanssa kuin muidenkin tuttavien ja ystävien. Jos siltä pohjalta ei synny mitään hyvää, niin parempi olla erossa. 

No, sisarusten kanssa on aina kilpailua. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että minun siskot (nuoremmat) ovat kauniimpia kuin minä, molemmat ovat hyvissä ammateissa ja hankkinut itselleen hyvän koulutuksen ja jatko koulutusta. Minä olen ihan tavallinen merkonoomi, ollut koko ajan töissä, saanut kaksi lasta ja omakotitalo. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo 25 vuotta, eli ihan normi tallaaja. Painon kanssa ollut ongelmia, mutta vihdoin löytänyt itselleni liikuntamuodon ja ruokavalion joka sopii.

Mutta, viikonloppuna puhuin yhden sisaren kanssa ja hän oli kateellinen minulle. Kuulemma kauneudesta, minun rauhallisuudesta, tavasta hoitaa asoita, kivasta talosta jne.

Tämä ei tarkoita, että me riideltäisiin koko ajan, voin edelleen sanoa, että rakasta minun siskoja. Mutta edelleen heillä on jotain mitä minulla ei ole. Terveellinen kilpailu on hyväksi, ja Apn aloituksesta jäi semmoinen käsitys, että hän ei arvostanut omia sisaruksia. Ja, silloin katellisuus muuttuu ikäväksi, koska silloin ne sisarukset huomaavat tämän, ja mitlä se tuntuisi olla jonkun kanssa tekemisissä joka ei arvosta heidän valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään juuri pohdin kuinka ihmeelliseen kieroon voidaan asioita vääntää.  Ei ehkä kannata vakuuttaa tarkoittavansa hyvää?  Kun liika tunteilu menee järjen edelle, kauheaa.  Asiat pakosti hoidettava.

Kyllä sanon silti töissä käyminen oli usein niin rankkaa, ettei siinä kukaan ole hävinnyt jos oman hyvinvoinnin laittoi etusijalle.

Aika yleistä on se, että sanotaan tarkoittavansa hyvää, mutta sen varjolla sitten arvostellaan toisen elämää ja tulkitaan ihan omista tarkoitusperistä lähtien. Jos on hyvä ihmissuhde, niin eihän siinä tule tilannetta, että pitäisi sanoa, että "tarkoitan vain hyvää, mutta..."

Paljon olen itsekin pohtinut, tahdoinko todella olla vain yläpuolella.  Asioita olisi kyllä mitkä kesken.  En ainakaan valehdellut liikoja rakastamisesta, sisar kumminkin ainoa jäljellä oleva.

Vierailija kirjoitti:

No, sisarusten kanssa on aina kilpailua. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että minun siskot (nuoremmat) ovat kauniimpia kuin minä, molemmat ovat hyvissä ammateissa ja hankkinut itselleen hyvän koulutuksen ja jatko koulutusta. Minä olen ihan tavallinen merkonoomi, ollut koko ajan töissä, saanut kaksi lasta ja omakotitalo. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo 25 vuotta, eli ihan normi tallaaja. Painon kanssa ollut ongelmia, mutta vihdoin löytänyt itselleni liikuntamuodon ja ruokavalion joka sopii.

Mutta, viikonloppuna puhuin yhden sisaren kanssa ja hän oli kateellinen minulle. Kuulemma kauneudesta, minun rauhallisuudesta, tavasta hoitaa asoita, kivasta talosta jne.

Tämä ei tarkoita, että me riideltäisiin koko ajan, voin edelleen sanoa, että rakasta minun siskoja. Mutta edelleen heillä on jotain mitä minulla ei ole. Terveellinen kilpailu on hyväksi, ja Apn aloituksesta jäi semmoinen käsitys, että hän ei arvostanut omia sisaruksia. Ja, silloin katellisuus muuttuu ikäväksi, koska silloin ne sisarukset huomaavat tämän, ja mitlä se tuntuisi olla jonkun kanssa tekemisissä joka ei arvosta heidän valintoja.

Jos kateudesta voi puhua noin myöntäen olevansa kade, eikä se tule esille vain arvosteluna ja mollaamisena epäsuorasti, niin se on minusta paljon terveempää.

Mutta en silti näe kateudessa mitään hyvää. Vertailussa ei ole järkeä, koska jokaisen jutut johtuvat siitä, millainen hän on ja mitä on sattunut, siten jokainen on ainutlaatuinen, toista samanlaista ei voi olla. Vaikka siis saisi sen kadehtimansa asian, tuskin kade olisi tyytyväinen, koska oma persoona on edelleen sama. Haitallinen kateus lähtee syvemmästä tyytymättömyydesta omaan itseen. 

Vierailija kirjoitti:

No, sisarusten kanssa on aina kilpailua. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että minun siskot (nuoremmat) ovat kauniimpia kuin minä, molemmat ovat hyvissä ammateissa ja hankkinut itselleen hyvän koulutuksen ja jatko koulutusta. Minä olen ihan tavallinen merkonoomi, ollut koko ajan töissä, saanut kaksi lasta ja omakotitalo. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo 25 vuotta, eli ihan normi tallaaja. Painon kanssa ollut ongelmia, mutta vihdoin löytänyt itselleni liikuntamuodon ja ruokavalion joka sopii.

Mutta, viikonloppuna puhuin yhden sisaren kanssa ja hän oli kateellinen minulle. Kuulemma kauneudesta, minun rauhallisuudesta, tavasta hoitaa asoita, kivasta talosta jne.

Tämä ei tarkoita, että me riideltäisiin koko ajan, voin edelleen sanoa, että rakasta minun siskoja. Mutta edelleen heillä on jotain mitä minulla ei ole. Terveellinen kilpailu on hyväksi, ja Apn aloituksesta jäi semmoinen käsitys, että hän ei arvostanut omia sisaruksia. Ja, silloin katellisuus muuttuu ikäväksi, koska silloin ne sisarukset huomaavat tämän, ja mitlä se tuntuisi olla jonkun kanssa tekemisissä joka ei arvosta heidän valintoja.

Arvostiko ne siskot ap:n valintoja? Tai omia valintojaan? Oliko siskot ees tehneet valintoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, sisarusten kanssa on aina kilpailua. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että minun siskot (nuoremmat) ovat kauniimpia kuin minä, molemmat ovat hyvissä ammateissa ja hankkinut itselleen hyvän koulutuksen ja jatko koulutusta. Minä olen ihan tavallinen merkonoomi, ollut koko ajan töissä, saanut kaksi lasta ja omakotitalo. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo 25 vuotta, eli ihan normi tallaaja. Painon kanssa ollut ongelmia, mutta vihdoin löytänyt itselleni liikuntamuodon ja ruokavalion joka sopii.

Mutta, viikonloppuna puhuin yhden sisaren kanssa ja hän oli kateellinen minulle. Kuulemma kauneudesta, minun rauhallisuudesta, tavasta hoitaa asoita, kivasta talosta jne.

Tämä ei tarkoita, että me riideltäisiin koko ajan, voin edelleen sanoa, että rakasta minun siskoja. Mutta edelleen heillä on jotain mitä minulla ei ole. Terveellinen kilpailu on hyväksi, ja Apn aloituksesta jäi semmoinen käsitys, että hän ei arvostanut omia sisaruksia. Ja, silloin katellisuus muuttuu ikäväksi, koska silloin ne sisarukset huomaavat tämän, ja mitlä se tuntuisi olla jonkun kanssa tekemisissä joka ei arvosta heidän valintoja.

Arvostiko ne siskot ap:n valintoja? Tai omia valintojaan? Oliko siskot ees tehneet valintoja?

Niinpä. Hyvät ihmissuhteet ovat vastavuoroisen arvostavia. Ei niin, että vain toinen arvostaa ja ymmärtää. Vanhemmiten olen karsinut kaikki ne ystävät pois, joita itse koen tarvetta arvostella tai jotka arvostelevat minua verhoten sen mihin tahansa tekosyyhyn. Ei se ole mitään ystävyyttä, jos toisen elämää ja persoonaa ei arvosta ja monet tuollaiset ystävyydet eivät edes alunperinkään mitään ystävyyttä olleet.

Sisko ei minua ole ikinä arvostellut, mistä nostan isosti hänelle hattua, koska hän voisi olla minulle kateellinenkin näiden tässä mainittujen asioiden takia, paremmasta koulutuksesta tai hyvästä avioliitosta. Mutta sisko on niin mahtava ja henkisesti kypsä nainen, etten voisi kuvitellakaan häneltä mitään vastaavaa kuin tässä kerrottu. Hän pystyy näkemään, miten paljon sattumakin elämään vaikuttaa. Ja kaikki ne vaikeudet, joita meillä molemmilla on ollut, ovat yhdistäneet meitä. Kateellinen ei kai näe kenenkään muiden vaikeuksia kuin omansa, ei pysty asettumaan toisen asemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Kertokaa nyt, miten perustelette itsellenne, että jaksatte aikuisina muistella montako lelua ja matkaa se sisko tai veli sai pienenä enemmän kuin minä? Mikä järki tässä on? Siis ei riitä vain todeta, että joku sai enemmän, vaan usein se on niin, että jokainen tavara ja asia luetellaan tarkasti ja pidetään näin yllä omaa katkeruutta ilmeisesti? Eikö mieluummin pitäisi pyrkiä elämään tätä päivää ja käsitellä vanhat asiat ja antaa olla. 

En luettele pieniä tavaroita ja leluja vaan isoja todella kalliita juttuja jotka veljeni sai ja me tyttäret emme, ja silti hän pilasi ne minun hääni horinoillaan. Satun muistamaan tuon kirkkaasti koska ovat ainoat hääni.

Minä elin ja elän tätä päivää. Veli on käpertynyt jauhamaan tätä ”kaltoinkohteluaan” vielä viiskymppisenäkin.

Hyvä, mutta ymmärsit varmaan mitä tarkoitin. Olivat ne asiat sitten suuria tai pieniä, niin se on menneisyyttä, jota ei voi muuttaa ja noiden menneiden vääryyksien vatvominen ei edistä mitään hyvää. Ei edes sen vatvominen, että sisarus on kateellinen, koska silloin on mukana siinä samassa sopassa. Annetaan olla, ei ripustauduta siihen, mitä vääryyksiä on koettu kenenkin taholta. Lapsuudesta jos puhutaan, on se 10 vuotta ihmisen elämästä. Jos teini-ikäkin otetaan mukaan, niin silti on kyse vain pienestä osasta elämää, jos itse olet jo vaikkapa neli-viiskymppinen. Itsensähän se veli siellä häissä nolasi, tuskinpa monikaan ottaa ihan todesta aikuista, joka vatvoo tuollaisia muiden kuullen ja katkeruus on myös tehokas ystävien karkoittaja.

Vaan ehkä en vain tätä asiaa pysty ymmärtämään, kun itselläni ei ole sisaruksia. Ne ovat enemmän kuin tavallisia ihmissuhteita, koska tavalliset säännöt eivät päde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Kertokaa nyt, miten perustelette itsellenne, että jaksatte aikuisina muistella montako lelua ja matkaa se sisko tai veli sai pienenä enemmän kuin minä? Mikä järki tässä on? Siis ei riitä vain todeta, että joku sai enemmän, vaan usein se on niin, että jokainen tavara ja asia luetellaan tarkasti ja pidetään näin yllä omaa katkeruutta ilmeisesti? Eikö mieluummin pitäisi pyrkiä elämään tätä päivää ja käsitellä vanhat asiat ja antaa olla. 

En luettele pieniä tavaroita ja leluja vaan isoja todella kalliita juttuja jotka veljeni sai ja me tyttäret emme, ja silti hän pilasi ne minun hääni horinoillaan. Satun muistamaan tuon kirkkaasti koska ovat ainoat hääni.

Minä elin ja elän tätä päivää. Veli on käpertynyt jauhamaan tätä ”kaltoinkohteluaan” vielä viiskymppisenäkin.

Hyvä, mutta ymmärsit varmaan mitä tarkoitin. Olivat ne asiat sitten suuria tai pieniä, niin se on menneisyyttä, jota ei voi muuttaa ja noiden menneiden vääryyksien vatvominen ei edistä mitään hyvää. Ei edes sen vatvominen, että sisarus on kateellinen, koska silloin on mukana siinä samassa sopassa. Annetaan olla, ei ripustauduta siihen, mitä vääryyksiä on koettu kenenkin taholta. Lapsuudesta jos puhutaan, on se 10 vuotta ihmisen elämästä. Jos teini-ikäkin otetaan mukaan, niin silti on kyse vain pienestä osasta elämää, jos itse olet jo vaikkapa neli-viiskymppinen. Itsensähän se veli siellä häissä nolasi, tuskinpa monikaan ottaa ihan todesta aikuista, joka vatvoo tuollaisia muiden kuullen ja katkeruus on myös tehokas ystävien karkoittaja.

Vaan ehkä en vain tätä asiaa pysty ymmärtämään, kun itselläni ei ole sisaruksia. Ne ovat enemmän kuin tavallisia ihmissuhteita, koska tavalliset säännöt eivät päde.

MINÄ en niitä vatvo mutta kylläkin sitä että toinen kehtaa tulla häihini marisemaan juhlapuheessaan tuota miten häntä on niin sorrettu. Oikeasti. Niin paksua valetta ettei ole tosikaan ja sen piti olla minun päiväni. Olin vielä just itse parantunut vaikeaata sairaudesta ja sitten piti kuunnella tuollaista paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Kertokaa nyt, miten perustelette itsellenne, että jaksatte aikuisina muistella montako lelua ja matkaa se sisko tai veli sai pienenä enemmän kuin minä? Mikä järki tässä on? Siis ei riitä vain todeta, että joku sai enemmän, vaan usein se on niin, että jokainen tavara ja asia luetellaan tarkasti ja pidetään näin yllä omaa katkeruutta ilmeisesti? Eikö mieluummin pitäisi pyrkiä elämään tätä päivää ja käsitellä vanhat asiat ja antaa olla. 

En luettele pieniä tavaroita ja leluja vaan isoja todella kalliita juttuja jotka veljeni sai ja me tyttäret emme, ja silti hän pilasi ne minun hääni horinoillaan. Satun muistamaan tuon kirkkaasti koska ovat ainoat hääni.

Minä elin ja elän tätä päivää. Veli on käpertynyt jauhamaan tätä ”kaltoinkohteluaan” vielä viiskymppisenäkin.

Hyvä, mutta ymmärsit varmaan mitä tarkoitin. Olivat ne asiat sitten suuria tai pieniä, niin se on menneisyyttä, jota ei voi muuttaa ja noiden menneiden vääryyksien vatvominen ei edistä mitään hyvää. Ei edes sen vatvominen, että sisarus on kateellinen, koska silloin on mukana siinä samassa sopassa. Annetaan olla, ei ripustauduta siihen, mitä vääryyksiä on koettu kenenkin taholta. Lapsuudesta jos puhutaan, on se 10 vuotta ihmisen elämästä. Jos teini-ikäkin otetaan mukaan, niin silti on kyse vain pienestä osasta elämää, jos itse olet jo vaikkapa neli-viiskymppinen. Itsensähän se veli siellä häissä nolasi, tuskinpa monikaan ottaa ihan todesta aikuista, joka vatvoo tuollaisia muiden kuullen ja katkeruus on myös tehokas ystävien karkoittaja.

Vaan ehkä en vain tätä asiaa pysty ymmärtämään, kun itselläni ei ole sisaruksia. Ne ovat enemmän kuin tavallisia ihmissuhteita, koska tavalliset säännöt eivät päde.

MINÄ en niitä vatvo mutta kylläkin sitä että toinen kehtaa tulla häihini marisemaan juhlapuheessaan tuota miten häntä on niin sorrettu. Oikeasti. Niin paksua valetta ettei ole tosikaan ja sen piti olla minun päiväni. Olin vielä just itse parantunut vaikeaata sairaudesta ja sitten piti kuunnella tuollaista paskaa.

Huh, tuota juuri tarkoitan ihmetellä, että vain sisarus voisi esittää moisen juhlapuheen häissä.  Ystävällä ei olisi pokkaa tai ystävä olisi heivattu ajat sitten. Tavalliset säännöt eivät päde, sisarussuhteissa kestetään shittiä monenkertainen määrä verrattuna tavalliseen ihmissuhteeseen. Ja ehkä kestämisen velvollisuus saa aikaan sen pitkän aikaa kestävän pahan muistelunkin, kun kynnys on korkea nyt vaikka olla kutsumatta veljeä häihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kilpaile, elän ihan vaan omaa elämääni, autan aina kun pyydetään.

Siskot sitten yhdessä haukkuu taloni, lapseni, työni, mieheni jne ja selittää minun huijanneen perinnönjaossa. Vaikka todellisuudessa sain vähemmän kuin he. Kaikkea tällaista kivaa.

Ap

Kyllä sinä kilpailet.

"Minä olen meistä se joka olen opiskellut pitkälle, menestynyt työelämässä, hankkinut lapsia ja elänyt muutenkin normaalia elämää. Siskoni eivät ole päässeet oikein mihinkään. Vuokralla kyyhöttävät vierekkäin, ei lapsia ja työmenestyskin olematon."

Sisaruksesi tuskin kilpailevat, mutta heitä varmasti ärsyttää asenteesi heitä ja heidän elämänvalintojaan kohtaan. Sinusta tuleekin mieleen veljeni, joka ei voi käsittää että kaikki eivät halua samoja asioita kuin hän, eivätkä siksi tee samoja valintoja kuin hän. Jos hänelle on tärkeää vaimo, lapset, okt, vene, auto ja mökki, niin minulle on tärkeää aivan muunlaiset asiat elämässä. Kyllä hän vaan jaksaa aina muistuttaa minua siitä, minkä näköinen minun elämäni tulisi hänen mielestään olla.

/1

Minä en vertaa. Heillähän tässä on ongelmana minun valintani, ei minulla heidän.

Ap

Korostit aloituksessa selvästi sitä, miten hyvin SINÄ olet pärjännyt ja he eivät niinkään. Sait sen kuulostamaan siltä, että nostat itsesi heidän yläpuolelleen. Käytätkö usein riitojen/erimielisyyksien aikana argumenttina ja puolustuksena tuota mitä aloituksessa mainostit? Että sinä olet sentään itse ponnistanut lähes tyhjästä, sulla on sentään sitä ja tätä mitä heillä ei ole? Mistä sitä paitsi oikeasti voit tietää, kokevatko he saaneensa henkisesti niin paljon tukea kuin sinä asian näet?

Minulla on loistavat välit siskooni, mutta jos puhun hänelle siitä henkisestä eriarvoisuuden tunteesta mitä lapsena ja nuorena koin, hän vähättelee sitä ja sanoo että kuvittelen, että kyllä me saimme saman verran. Vaan kuka HÄN on niin sanomaan, miten hän tietäisi minun tunteeni ja kokemukseni paremmin kuin minä?

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikös sisarusten pitänyt olla autuus kaikille. Näin ainakin täällä väitetään.

Eiköhän valtaosa sisarussuhteista ole suuri voimavara, vaikka tietenkään kaikki eivät tule toimeen keskenään.

Minullakin yksi sisaruksista on ollut koko ikänsä kateellinen. Lapsena kuuntelin jatkuvaa nälvimistä ja tunsin koko ajan nahoissani, että en kelpaa hänelle, olinpa miten päin tahansa. Nyt aikuisena tämä sisarus on sentään myöntänyt kateutensa ja osittain saanut käsiteltyä sitä, vaikka edelleenkään välimme eivät ole aivan mutkattomat - osin hänen mielenterveysongelmiensa vuoksi. Osaltaan toki vaikuttaa sekin, että meidän välillä on lapsesta asti ollut jonkinlainen kilpailuasetelma, emmekä ole kumpikaan oppineet arvostamaan ja kunnioittamaan toisiamme samoin kuin muita sisaruksia.

Teillä keillä on lapsia, niin tehkää työtä lastenne sisarussuhteiden eteen! Keskustelkaa ristiriitatilanteista, ja koittakaa saada kumpikin osapuoli ymmärtämään toista. Ja arvostakaa aidosti kaikkia lapsianne heidän saavutuksistaan riippumatta, ja tukekaa heitä henkisesti elämässä eteenpäin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kilpaile, elän ihan vaan omaa elämääni, autan aina kun pyydetään.

Siskot sitten yhdessä haukkuu taloni, lapseni, työni, mieheni jne ja selittää minun huijanneen perinnönjaossa. Vaikka todellisuudessa sain vähemmän kuin he. Kaikkea tällaista kivaa.

Ap

Kyllä sinä kilpailet.

"Minä olen meistä se joka olen opiskellut pitkälle, menestynyt työelämässä, hankkinut lapsia ja elänyt muutenkin normaalia elämää. Siskoni eivät ole päässeet oikein mihinkään. Vuokralla kyyhöttävät vierekkäin, ei lapsia ja työmenestyskin olematon."

Sisaruksesi tuskin kilpailevat, mutta heitä varmasti ärsyttää asenteesi heitä ja heidän elämänvalintojaan kohtaan. Sinusta tuleekin mieleen veljeni, joka ei voi käsittää että kaikki eivät halua samoja asioita kuin hän, eivätkä siksi tee samoja valintoja kuin hän. Jos hänelle on tärkeää vaimo, lapset, okt, vene, auto ja mökki, niin minulle on tärkeää aivan muunlaiset asiat elämässä. Kyllä hän vaan jaksaa aina muistuttaa minua siitä, minkä näköinen minun elämäni tulisi hänen mielestään olla.

/1

Minä en vertaa. Heillähän tässä on ongelmana minun valintani, ei minulla heidän.

Ap

Korostit aloituksessa selvästi sitä, miten hyvin SINÄ olet pärjännyt ja he eivät niinkään. Sait sen kuulostamaan siltä, että nostat itsesi heidän yläpuolelleen. Käytätkö usein riitojen/erimielisyyksien aikana argumenttina ja puolustuksena tuota mitä aloituksessa mainostit? Että sinä olet sentään itse ponnistanut lähes tyhjästä, sulla on sentään sitä ja tätä mitä heillä ei ole? Mistä sitä paitsi oikeasti voit tietää, kokevatko he saaneensa henkisesti niin paljon tukea kuin sinä asian näet?

Minulla on loistavat välit siskooni, mutta jos puhun hänelle siitä henkisestä eriarvoisuuden tunteesta mitä lapsena ja nuorena koin, hän vähättelee sitä ja sanoo että kuvittelen, että kyllä me saimme saman verran. Vaan kuka HÄN on niin sanomaan, miten hän tietäisi minun tunteeni ja kokemukseni paremmin kuin minä?

Mitä varten siskosi pitäisi hyväksyä sinun näkemyksesi ja kokemuksesi, mihin sitä tarvitset? Mulle on ainakin täysin selvää, että jokaisen lapsuudessa on eriarvoisuuden kokemuksia, vaikkei olisi edes sisaruksia kuten minulla ei ollut. Jo lähtökohdat ovat erilaiset, toinen on kauniimpi, toinen pärjää koulussa paremmin, eikä se ole mitenkään eriarvoista, vaan se on pelkkä tosiasia. Elämästä ei saa poistettua eriarvoisuutta paraskaan vanhempi, vaan nuohan kokemukset pitäisi itse käsitellä. Ei siihen tarvita siskon tai muidenkaan sinettiä päälle, vaan kyse on ihan siitä, miten elämän eriarvoisuuteen ja epäreiluuteen suhtautuu. Mitä järkeä on junnata tällaisissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kilpaile, elän ihan vaan omaa elämääni, autan aina kun pyydetään.

Siskot sitten yhdessä haukkuu taloni, lapseni, työni, mieheni jne ja selittää minun huijanneen perinnönjaossa. Vaikka todellisuudessa sain vähemmän kuin he. Kaikkea tällaista kivaa.

Ap

Kyllä sinä kilpailet.

"Minä olen meistä se joka olen opiskellut pitkälle, menestynyt työelämässä, hankkinut lapsia ja elänyt muutenkin normaalia elämää. Siskoni eivät ole päässeet oikein mihinkään. Vuokralla kyyhöttävät vierekkäin, ei lapsia ja työmenestyskin olematon."

Sisaruksesi tuskin kilpailevat, mutta heitä varmasti ärsyttää asenteesi heitä ja heidän elämänvalintojaan kohtaan. Sinusta tuleekin mieleen veljeni, joka ei voi käsittää että kaikki eivät halua samoja asioita kuin hän, eivätkä siksi tee samoja valintoja kuin hän. Jos hänelle on tärkeää vaimo, lapset, okt, vene, auto ja mökki, niin minulle on tärkeää aivan muunlaiset asiat elämässä. Kyllä hän vaan jaksaa aina muistuttaa minua siitä, minkä näköinen minun elämäni tulisi hänen mielestään olla.

/1

Minä en vertaa. Heillähän tässä on ongelmana minun valintani, ei minulla heidän.

Ap

Korostit aloituksessa selvästi sitä, miten hyvin SINÄ olet pärjännyt ja he eivät niinkään. Sait sen kuulostamaan siltä, että nostat itsesi heidän yläpuolelleen. Käytätkö usein riitojen/erimielisyyksien aikana argumenttina ja puolustuksena tuota mitä aloituksessa mainostit? Että sinä olet sentään itse ponnistanut lähes tyhjästä, sulla on sentään sitä ja tätä mitä heillä ei ole? Mistä sitä paitsi oikeasti voit tietää, kokevatko he saaneensa henkisesti niin paljon tukea kuin sinä asian näet?

Minulla on loistavat välit siskooni, mutta jos puhun hänelle siitä henkisestä eriarvoisuuden tunteesta mitä lapsena ja nuorena koin, hän vähättelee sitä ja sanoo että kuvittelen, että kyllä me saimme saman verran. Vaan kuka HÄN on niin sanomaan, miten hän tietäisi minun tunteeni ja kokemukseni paremmin kuin minä?

No minä en ole saanut minkäänlaista henkistä tai muutakaan tukea. Siitä en tiedä mitä he kokevat saaneensa, mutta he ovat oikeasti todellisuudessa saaneet paljonkin apua, ihan keski-ikään asti. Myös minä olen tukenut heitä monella tavalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kilpaile, elän ihan vaan omaa elämääni, autan aina kun pyydetään.

Siskot sitten yhdessä haukkuu taloni, lapseni, työni, mieheni jne ja selittää minun huijanneen perinnönjaossa. Vaikka todellisuudessa sain vähemmän kuin he. Kaikkea tällaista kivaa.

Ap

Kyllä sinä kilpailet.

"Minä olen meistä se joka olen opiskellut pitkälle, menestynyt työelämässä, hankkinut lapsia ja elänyt muutenkin normaalia elämää. Siskoni eivät ole päässeet oikein mihinkään. Vuokralla kyyhöttävät vierekkäin, ei lapsia ja työmenestyskin olematon."

Sisaruksesi tuskin kilpailevat, mutta heitä varmasti ärsyttää asenteesi heitä ja heidän elämänvalintojaan kohtaan. Sinusta tuleekin mieleen veljeni, joka ei voi käsittää että kaikki eivät halua samoja asioita kuin hän, eivätkä siksi tee samoja valintoja kuin hän. Jos hänelle on tärkeää vaimo, lapset, okt, vene, auto ja mökki, niin minulle on tärkeää aivan muunlaiset asiat elämässä. Kyllä hän vaan jaksaa aina muistuttaa minua siitä, minkä näköinen minun elämäni tulisi hänen mielestään olla.

/1

Minä en vertaa. Heillähän tässä on ongelmana minun valintani, ei minulla heidän.

Ap

Korostit aloituksessa selvästi sitä, miten hyvin SINÄ olet pärjännyt ja he eivät niinkään. Sait sen kuulostamaan siltä, että nostat itsesi heidän yläpuolelleen. Käytätkö usein riitojen/erimielisyyksien aikana argumenttina ja puolustuksena tuota mitä aloituksessa mainostit? Että sinä olet sentään itse ponnistanut lähes tyhjästä, sulla on sentään sitä ja tätä mitä heillä ei ole? Mistä sitä paitsi oikeasti voit tietää, kokevatko he saaneensa henkisesti niin paljon tukea kuin sinä asian näet?

Minulla on loistavat välit siskooni, mutta jos puhun hänelle siitä henkisestä eriarvoisuuden tunteesta mitä lapsena ja nuorena koin, hän vähättelee sitä ja sanoo että kuvittelen, että kyllä me saimme saman verran. Vaan kuka HÄN on niin sanomaan, miten hän tietäisi minun tunteeni ja kokemukseni paremmin kuin minä?

Höh, on se kummaa kun teet juuri sitä samaa mistä siskoasi syytät. Eli kiistät hänen näkemyksensä ja kokemuksensa asiasta eli siskosi pitäisi myöntää, että vain sun kokemuksesi asioista on pätevä. 

Aika usein on näin riidoissa, että tehdään itse sitä samaa mistä syytetään toista. Jos nyt asetut siskosi asemaan, niin mietipä onko itselläsi oikeutta kiistää hänen kokemuksiaan ja näkemyksiään siitä miten lapsuus meni.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä ap:n lyttäämistä koska olen itse kokenut sen mistä hän kirjoittaa. Minulla on kaksi sisarusta joista toinen on menestynyt minua paremmin, toinen taas huonommin. Kumpikin on tasan yhtä kateellinen ja katkera minulle ihan tavallisista asioista. Esim. työpaikasta, ystävistä, harrastuksista jne... En voi kertoa mistään omasta asiastani sisaruksilleni mitään koska he eivät vaan kestä vaikkapa sitä että olin kahvilla ystäväni kanssa. Tai että teen muita, täysin tavallisia asioita.  Tällaisia ihmisiä on olemassa aivan oikeasti. Olen katkaissut välit sisaruksiin käytännössä kokonaan ja neuvon sinua ap tekemään samoin!

Minulla on sisko joka on kateellinen siitä että matkustan ja olen lapseton, hänellä itsellään on sarjapettäjä mies joka määrää häntä sekä tietysti lapsilauma niin mahtavalle miehelle. Uskon että siskon asenne olisi eri jos hän olisi älynnyt erota ja ottaa kunnollisen miehen, eikä sarjapettäjää. Katkeroitui tuosta muille naisille.

Tuollaisia sisarusten välisiä "liittoumia" ihmettelen ja ylipäätään sitä, mikä tarve kahdella sisaruksella on jauhaa keskenään kolmannen asioista. En tiedä onko sisareni pyrkinyt luomaan liittouma-asetelmaa kolmatta sisarustamme vastaan kanssani vai mitä on ajanut takaa, kun on aina tykännyt puhua tästä minulle negatiiviseen sävyyn - omasta näkökulmastani katsottuna täysin aiheetta. Ei se, että ihminen on elämässään menestynyt, tee hänestä automaattisesti k-päätä, toisin kuin sisareni tuntuu ajattelevan. Olen tästä hänelle maininnutkin mutta taisi kokea kommenttini enemmänkin jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi kritiikiksi häntä itseään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia sisarusten välisiä "liittoumia" ihmettelen ja ylipäätään sitä, mikä tarve kahdella sisaruksella on jauhaa keskenään kolmannen asioista. En tiedä onko sisareni pyrkinyt luomaan liittouma-asetelmaa kolmatta sisarustamme vastaan kanssani vai mitä on ajanut takaa, kun on aina tykännyt puhua tästä minulle negatiiviseen sävyyn - omasta näkökulmastani katsottuna täysin aiheetta. Ei se, että ihminen on elämässään menestynyt, tee hänestä automaattisesti k-päätä, toisin kuin sisareni tuntuu ajattelevan. Olen tästä hänelle maininnutkin mutta taisi kokea kommenttini enemmänkin jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi kritiikiksi häntä itseään kohtaan.

Eikös se olekin hänen henkilökohtainen ongelmansa, niin kuin kateus yleensä on. Minkäpä se kateuden kohteeksi joutuva sille mahtaa tai muutkaan.