Sisarusten välinen kilpailu ja sen ihmeelliset ilmenemismuodot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi saanut hankkia toista lasta koska olen huono äiti. En saa matkustaa, en ostaa mökkiä, en opiskella lisää. Kaikesta mussutetaan ja mollataan ja aletaan se ”kyllä se kohta mokaa”-mantra. Siis kirli pitkällä odotetaan että epäonnistun.

Ap

Voi olla näin. Tai sitten voi olla, että sinusta näkymättömänä keskilapsena on tullut maaninen suorittaja joka ei tunnista rajojaan ja aiheuttaa sillä hallaa sekä itselle että muille. Voi olla, että sisaresi näkevät että komeiden kulissien suorituselämä ei tuo onnea (sinulle tai lapsille) ja se mikä sinun korvissasi on "kyllä se kohta mokaa" on oikeasti "ei sinun tarvitse pystyä kaikkeen yhtä aikaa ja koko ajan lisää - hengähdä ja nauti kaikesta mitä olet saanut".

Ei ole näin. Juttuni ovat normaaleja. Minulla ei ole konsernia, kymmentä lasta, miljoonaa luottamustehtävää ja kartanoa. Vaan normaaleja järkeviä juttuja. Koulutus, kaksi lasta, kiva talo jne.

Ja muuten, siskoni eivät voi sietää sitä että minulla vaikuttaa olevan hauskaa. Siskoni oli kuullut jostain että olin ollut kaupungilla kaverini kanssa ja hän paheksui valtavasti miten kehtasin sillä lailla laiminlyödä lapswni ja se kaverinikin on liian lihava.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletpa ikävä ihminen kun arvotat muita norsunluutornistasi. Minäkin asun vuokralla, työmenestys ei ole ollut kummoinen, eikä ole lapsia, mutta olen silti ihan saman arvoinen kuin sinä. En tunne tarvetta painaa toisia alaspäin kiillottaakseni itseäni.

Ei ap ole sellaista tehnyt, vaikka näkyykin sanavalinnoissa, että on tainnut saada tarpeekseen siskoistaan. Itse muuten teet viestissäsi samaa kuin mistä syytät ap:ta. 

Kuulostaapa tutulta. Liiankin tutulta.

Olen huomannut, että siinä vaiheessa kun sisarus alkaa saavuttamaan elämässään asioita, alkaa lempilapseksi syyttely - aiemmin ei puhettakaan asiasta. Vaikka kaikilla sisaruksilla olisi ollut tasan samat lähtökohdat ja vanhemmat olisivat suunnilleen sentilleen ja minuutilleen laskeneet, ettei kukaan saa toista enempää rahallista tukea tai huomiota, niin yhden silmissä asiat ovatkin yllättäin olleet toisin. Tuolla pyritään ikään kuin mitätöimään toisen saavutus, sen sijaan että oltaisiin iloisia hänen puolestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi saanut hankkia toista lasta koska olen huono äiti. En saa matkustaa, en ostaa mökkiä, en opiskella lisää. Kaikesta mussutetaan ja mollataan ja aletaan se ”kyllä se kohta mokaa”-mantra. Siis kirli pitkällä odotetaan että epäonnistun.

Ap

Voi olla näin. Tai sitten voi olla, että sinusta näkymättömänä keskilapsena on tullut maaninen suorittaja joka ei tunnista rajojaan ja aiheuttaa sillä hallaa sekä itselle että muille. Voi olla, että sisaresi näkevät että komeiden kulissien suorituselämä ei tuo onnea (sinulle tai lapsille) ja se mikä sinun korvissasi on "kyllä se kohta mokaa" on oikeasti "ei sinun tarvitse pystyä kaikkeen yhtä aikaa ja koko ajan lisää - hengähdä ja nauti kaikesta mitä olet saanut".

Ei ole näin. Juttuni ovat normaaleja. Minulla ei ole konsernia, kymmentä lasta, miljoonaa luottamustehtävää ja kartanoa. Vaan normaaleja järkeviä juttuja. Koulutus, kaksi lasta, kiva talo jne.

Ja muuten, siskoni eivät voi sietää sitä että minulla vaikuttaa olevan hauskaa. Siskoni oli kuullut jostain että olin ollut kaupungilla kaverini kanssa ja hän paheksui valtavasti miten kehtasin sillä lailla laiminlyödä lapswni ja se kaverinikin on liian lihava.

Ap

Sehän näissä kateusjutuissa onkin surkuhupaisaa, että ihan tavallisetkin asiat voivat aiheuttaa kateutta ja ylisanoja. Talo, mies ja lapset ovat komeat kulissit mistä ulkopuoliset paremmin tietävät, miten siellä ovat asiat. Tällaista tuskin moni sietäisi ystävältään, mutta siskot voivat olla vaikka millaisia Lumikin siskopuolia ilman että sitä kyseenalaistetaan.

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Tänään juuri pohdin kuinka ihmeelliseen kieroon voidaan asioita vääntää.  Ei ehkä kannata vakuuttaa tarkoittavansa hyvää?  Kun liika tunteilu menee järjen edelle, kauheaa.  Asiat pakosti hoidettava.

Kyllä sanon silti töissä käyminen oli usein niin rankkaa, ettei siinä kukaan ole hävinnyt jos oman hyvinvoinnin laittoi etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Kertokaa nyt, miten perustelette itsellenne, että jaksatte aikuisina muistella montako lelua ja matkaa se sisko tai veli sai pienenä enemmän kuin minä? Mikä järki tässä on? Siis ei riitä vain todeta, että joku sai enemmän, vaan usein se on niin, että jokainen tavara ja asia luetellaan tarkasti ja pidetään näin yllä omaa katkeruutta ilmeisesti? Eikö mieluummin pitäisi pyrkiä elämään tätä päivää ja käsitellä vanhat asiat ja antaa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veljeni selitti minun häissäni miten osaton hän on aina ollut ja miten kiva kun edes häihin kutsutaan.

Hän sai kotoa kaikkein eniten. Hän oli ainoa jolla oli oma huone, hän sai yksityistunteja, harrastukset, kielikurssit, mittatilausvaatteet, koulutuksen ja täysikäisenä hänelle järjestettiin työ ulkomailla ja sen kälkeen hän asui ilmaiseksi 10 vuotta Helsingin keskustassa tädin asunnossa.

Mutta niin vaan piti jopa hääni pilata noilla saduillaan.

Kertokaa nyt, miten perustelette itsellenne, että jaksatte aikuisina muistella montako lelua ja matkaa se sisko tai veli sai pienenä enemmän kuin minä? Mikä järki tässä on? Siis ei riitä vain todeta, että joku sai enemmän, vaan usein se on niin, että jokainen tavara ja asia luetellaan tarkasti ja pidetään näin yllä omaa katkeruutta ilmeisesti? Eikö mieluummin pitäisi pyrkiä elämään tätä päivää ja käsitellä vanhat asiat ja antaa olla. 

En luettele pieniä tavaroita ja leluja vaan isoja todella kalliita juttuja jotka veljeni sai ja me tyttäret emme, ja silti hän pilasi ne minun hääni horinoillaan. Satun muistamaan tuon kirkkaasti koska ovat ainoat hääni.

Minä elin ja elän tätä päivää. Veli on käpertynyt jauhamaan tätä ”kaltoinkohteluaan” vielä viiskymppisenäkin.

Vierailija kirjoitti:

Tänään juuri pohdin kuinka ihmeelliseen kieroon voidaan asioita vääntää.  Ei ehkä kannata vakuuttaa tarkoittavansa hyvää?  Kun liika tunteilu menee järjen edelle, kauheaa.  Asiat pakosti hoidettava.

Kyllä sanon silti töissä käyminen oli usein niin rankkaa, ettei siinä kukaan ole hävinnyt jos oman hyvinvoinnin laittoi etusijalle.

Ap on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että siskot ovat lapsettomia ja vanhemmatkin ilmeisesti jo kuolleet. Ei ole mitään pakosti hoidettavia asioitakaan, jos haluaa pitää etäisyyttä. On vaikeampi vetää yhteydenpito minimiin sisaruksiin, jos on esimerkiksi iäkkäiden vanhempien hoitamista tai lapset ovat yhteyksissä niin kuin monilla on. Vaikkei olisikaan kateudesta kyse, niin sisaruussuhteisiin voi liittyä muunkinlaisia vaikeuksia, mitä ei enää iän myötä yksinkertaisesti jaksa. Omassa elämässä tekemistä ilmankin.

Onko teidän perheessä golden child - black sheep dynamiikkaa? Se voisi selittää jotain.

Kateus. Keksivät syitä sille, miksi eivät itse menestyneet elämässä, sillä heissähän ei vikaa voi olla.

Anna olla, sinä olet omilla ansioilla tuon kaiken saanut. Äitiyttä eivät voi ne arvostella, jotka eivät siitä mitään tiedä. Ja vaikka tietäisivät, tiedät varmasti itse, millainen äiti lapsillesi on se paras.

Vierailija kirjoitti:

Tänään juuri pohdin kuinka ihmeelliseen kieroon voidaan asioita vääntää.  Ei ehkä kannata vakuuttaa tarkoittavansa hyvää?  Kun liika tunteilu menee järjen edelle, kauheaa.  Asiat pakosti hoidettava.

Kyllä sanon silti töissä käyminen oli usein niin rankkaa, ettei siinä kukaan ole hävinnyt jos oman hyvinvoinnin laittoi etusijalle.

Se vakuuttelu on yhtä tyhjän kanssa siinä vaiheessa, jos sisaruksen käytös on ollut suoraan sanottuna per*eestä. Tiettyjen sanojen tai tekojen kohdalla ei ole tulkinnanvaraa, onko ne tarkoitettu hyvällä vai pahalla. Toisille on äärimmäisen haastavaa, jos ei mahdotonta, tarkastella kriittisesti omaa käytöstään.

Tietysti todelliset terveydelliset syyt ovat peruste jättäytyä pois työstä. Kukaan ei kai muuta ole tässä keskustelussa väittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Kateus. Keksivät syitä sille, miksi eivät itse menestyneet elämässä, sillä heissähän ei vikaa voi olla.

Anna olla, sinä olet omilla ansioilla tuon kaiken saanut. Äitiyttä eivät voi ne arvostella, jotka eivät siitä mitään tiedä. Ja vaikka tietäisivät, tiedät varmasti itse, millainen äiti lapsillesi on se paras.

Samaa mieltä. Itse tiedät, mitä olet tehnyt ja mitä on elämäsi, äitiytesi. Jos oma siskoni olisi koskaan arvostellut äitiyttäni ja vielä lapsilleni, niin hän olisi kyllä sen jälkeen siskoni vain nimellisesti. Siinä mennään jo mielestäni kaikkien rajojen yli. Anoppini aikoinaan teki tuollaista, sen jälkeen en ole ollut tekemisissä kuin pakollisen verran. Kannattaa miettiä, millaista käytöstä on ollut valmis sietämään. Ainakin kerrotun perusteella vaikuttaa, että aika rankkoja juttuja olet sietänyt heiltä, moni ei olisi sietänyt, niin siskoja kuin ovatkin. Ehkä voit ottaa puheeksi tämän heidän kanssaan, miten sinua arvostelevat ja jos se ei tuota tulosta, niin sitten miettiä, voiko heitä enää pitää elämässään.

En ymmärrä näitä sisaruskateellisuuksia ja kilpailua, täytyy olla jotain vikaa kasvatuksessa tai sitten ihan mielenterveydessä. Sisarukset on elämän suuria voimavaroja, ne tyypit jotka on aina sun puolella ja auttaa sua, vielä sittenkin kun vanhemmista aika jättää. Perhe on aina perhe.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä sisaruskateellisuuksia ja kilpailua, täytyy olla jotain vikaa kasvatuksessa tai sitten ihan mielenterveydessä. Sisarukset on elämän suuria voimavaroja, ne tyypit jotka on aina sun puolella ja auttaa sua, vielä sittenkin kun vanhemmista aika jättää. Perhe on aina perhe.

Tuohan se ihannetilanne onkin ja varmasti (lähes) kaikki sellaisen haluaisivat. Ikävä kyllä se ei vaan aina toteudu. Nämä ovat joskus niin monisyisiä asioita, että yhtä selkeää tekijää voi olla mahdotonta määrittää.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä sisaruskateellisuuksia ja kilpailua, täytyy olla jotain vikaa kasvatuksessa tai sitten ihan mielenterveydessä. Sisarukset on elämän suuria voimavaroja, ne tyypit jotka on aina sun puolella ja auttaa sua, vielä sittenkin kun vanhemmista aika jättää. Perhe on aina perhe.

No kuulostaako siltä että ap:n siskot olisi tukena?

Vierailija kirjoitti:

Siskoni ovat kuvankauniita ja hitusen minua pitempiä. Mutta älyllisesti tyhmiä kuin saappaat, amk:n piti yrittää hakea useamman kerran. Itse olen nyt diplomi-insinööri. Siskoni ovat seurustelleet eri miesten kanssa koko ikänsä. Minä en ole koskaan käynyt edes treffeillä, koska pituutta annettiin syntymälahjaksi vain 175, kun sisarukset ovat yli 180cm. Naamakin aika ruma. Katkaisin jokin aika sitten loputki välini siskoihin. Omille vanhemmille ilmoitin, etten ole siellä samaan aikaan kun nämä ovat. Olen aivan pohjattoman katkera ja vihainen, ettei syntymälahjaksi annettu miehekästä ulkonäköä. Ainoa nainen, jonka ehkä voisin saada, on joku heikkolahjainen sairaalloisen lihava valas, mutta en voisi sellaisen kanssa kulkea julkisilla paikoilla saati koskettaa sellaista. 

M33

Onpa erikoinen syy olla menemättä treffeille. On vaikea hahmottaa näin ulkopuolisena miten se, että siskosi ovat poikkeuksellisen pitkiä estää sinun treffeillä käynnin, eihän sinun tarvitsisi edes mainita mitään siskojesi pituudesta.

Mutta eikös sisarusten pitänyt olla autuus kaikille. Näin ainakin täällä väitetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni ovat kuvankauniita ja hitusen minua pitempiä. Mutta älyllisesti tyhmiä kuin saappaat, amk:n piti yrittää hakea useamman kerran. Itse olen nyt diplomi-insinööri. Siskoni ovat seurustelleet eri miesten kanssa koko ikänsä. Minä en ole koskaan käynyt edes treffeillä, koska pituutta annettiin syntymälahjaksi vain 175, kun sisarukset ovat yli 180cm. Naamakin aika ruma. Katkaisin jokin aika sitten loputki välini siskoihin. Omille vanhemmille ilmoitin, etten ole siellä samaan aikaan kun nämä ovat. Olen aivan pohjattoman katkera ja vihainen, ettei syntymälahjaksi annettu miehekästä ulkonäköä. Ainoa nainen, jonka ehkä voisin saada, on joku heikkolahjainen sairaalloisen lihava valas, mutta en voisi sellaisen kanssa kulkea julkisilla paikoilla saati koskettaa sellaista. 

M33

Onpa erikoinen syy olla menemättä treffeille. On vaikea hahmottaa näin ulkopuolisena miten se, että siskosi ovat poikkeuksellisen pitkiä estää sinun treffeillä käynnin, eihän sinun tarvitsisi edes mainita mitään siskojesi pituudesta.

Siskoille on annettu ulkonäölliset ominaisuudet tähän aktiviteettiin. Itselleni ei. Ellei sitten tyydy viestissäni mainittuun yksiköön, mutta se ei ole vaihtoehto.

M33

Vierailija kirjoitti:

Tänään juuri pohdin kuinka ihmeelliseen kieroon voidaan asioita vääntää.  Ei ehkä kannata vakuuttaa tarkoittavansa hyvää?  Kun liika tunteilu menee järjen edelle, kauheaa.  Asiat pakosti hoidettava.

Kyllä sanon silti töissä käyminen oli usein niin rankkaa, ettei siinä kukaan ole hävinnyt jos oman hyvinvoinnin laittoi etusijalle.

Aika yleistä on se, että sanotaan tarkoittavansa hyvää, mutta sen varjolla sitten arvostellaan toisen elämää ja tulkitaan ihan omista tarkoitusperistä lähtien. Jos on hyvä ihmissuhde, niin eihän siinä tule tilannetta, että pitäisi sanoa, että "tarkoitan vain hyvää, mutta..."