Tuntuuko teistä pahalta, että miehenne on kanssanne vain koska ei ollut mahdollista saada juuri sellaista naista kuin haluaisi?

Heh, eli ap ei tiedä mitään rakkaudesta? Kun rakastuu tulisesti, se ei ole tyytymistä!

TOSIN yksi suhde minulla oli, missä mies haikaili eksäänsä. Tuntui hvetin pahalta. Minä olin hullun rakastunut, hän ei. Kivaa oli yhdessä - välillä. Yleensä kun ei puhuttu eksästä. No, myöhemmin kävi ilmi, että hän halusi p*nna myös muita naisia. Siis monikko. Kyllä. Ei osannut rakastaa, kiintyä. Oli kertonut minulle tämän etukäteen mutta minähän ajattelin, että minun rakkauteni muuttaa kaiken, ha ha.

No, siinäpä opin kantapään kautta. Kun ihminen on rikkinäinen, luonnevikainen tai tunne-elämältään epänormaali eikä halua hakea apua (vaikka koko elämä oli ollut samaa pafkaa) niin ei toinen sitä voi rakastaa ehjäksi.

Kuitenkin sanoisin että lähemmäs 100 % menee yhteen rakkaudesta eikä jonkun listan perusteella mikä on ihanne.

Eteeni voisi tulla mies, joka täyttää listan (ei minulla kyllä ole listaa) kaikki kohdat, mutta jos ei ole kipinää eikä tule ihastumisen tunnetta, niin ei se vain toimi.

Hän otti sen, minkä sai. Minun elämäntilanne oli tavatessamme hankala ja kaipasin jotain kiintopisteitä. Sitoutumisen taso on siis tässä suhteessa kummallakin samoissa.

Eksä varmaan tyytyi, koska yritti kouluttaa minua ja seksikin loppui. Oli kuitenkin sairaan mustasukkainen, ehkä kuvitteli minunkin haluavan parempaa. En tajua, miksi ei lähtenyt itse, kun kuitenkin heti eromme jälkeen meni kilhloihin seuraavan kanssa (no, eroon päätyi sekin).

Seuraava mies on paljon eksää tasokkaampi ja molemmat koemme olevamme superonnekkaita, että olemme löytäneet toisemme ja superhyvän yhteyden välillämme, koska tuntuu että olemme luodut yhteen.

Että se siitä tasoteoriasta.

Näissä älynväläyksissä parisuhde on aina jotain, mihin valitaan joukosta ihmisiä joku "oikeantasoinen" ja sitten siihen parisuhteeseen _ryhdytään_. Ikään kuin aikuisella ihmisellä olisi vielä idoleita ja he olisivat se ykkösvalinta (povipommi, NHL-pelaaja, you know). Mutta kun sellaista ei saa niin tyydytään tavikseen.

Ei se niin mene. Kun kohtaa sen ihmisen, joka "vie jalat alta", niin ei hänelle laske jotain tasonumeroa ja mieti, pitäisikö kuitenkin yrittää jotain vielä tasokkaampaa.

Näen puolisoni katseista ja teoista, että hän haluaa, rakastaa, arvostaa ja jopa ihailee minua (ei varmaankaan ulkonäköä, se ei ole minun valttini). Samoin minä häntä. Muunlaisessa suhteessa en edes olisi.

Onpas surullinen tapa katsoa maailmaa, mutta näköjään tässäkin ketjussa on paljon kokemuksia siitä kun kumppani ryhtyy parisuhteeseen ikään kuin varmuuden vuoksi jos parempaa ei löydykään. Pohdiskelen vain valitsevatko nämä ihmiset ystäviäkin sillä verukkeella että hengaillaan nyt tämän kanssa kun ei muuta ole ja se on heippa vaan heti kun viehättävämpi ihminen osuu kiikariin.

On tässä maailmassa onneksi sellaisiakin ihmisiä jotka aidosti välittää toisistaan, eikä vain etsi jotakin optimaalista statussymbolia rinnalleen.

En olisi yhdessä kyseisen henkilön kanssa, tämä pätee molemmin puolin. Mies on minulle sanonut että olen paras nainen hänelle koko maailmassa eikä vaihtaisi hetkeäkään pois, tunnen samoin myös miestäni kohtaan. Kukaan ei olisi minulle parempi kumppani kuin hän.

Kyllä me ihan rakastuttiin toisiimme, toki mies ei juurikaan itseään arvosta koska ei ole komea ja rikas, mutta en ole minäkään kaunis ja rikas, ihan ollaan tavallisia pulliaisia molemmat joilla synkkaa keskenään. Miksi ihmeessä kukaan tyytyisi mihinkään parisuhteessa? Jos tietäisin ettei mieheni rakasta minua niin eroaisin sillä sekunnilla, samoin jos huomaisin että itse en rakasta enää häntä. Ei me kumpikaan varmaan enää uutta puolisoa saataisi, mutta parempi yksin kuin onnettomassa avioliitossa.

Ehämmie muuten mut ko välil naitattaa ni minkäs teet

Ei, koska minä olen sellainen nainen jonka hän haluaa ja parasta mitä kukaan voi saada. :D

Ei tunnu pahalta, jos näin on. Ei näy mitenkään arjessamme.

No aluksihan sitä en tiennyt. Luulin että mies rakastui minuun yhtä palavasti kuin minä häneen. Minulle hän oli maailman komein mies, vaikka oli vanhempi, ylipainoinen ja kaljamahainen rekkamies. Olisin tehnyt hänen vuokseen mitä tahansa, mutta hän halusi koko ajan parempaa. Meillä oli yli 10 vuotta ikäeroa mutta se ei riittänyt, vaan halusi vielä nuoremman naisen. Annoin hänen mennä ja kyllähän se nuorempi nainenkin löytyi sitten heti. 

Miehille tärkeintä parisuhteessa on pääsy helppoon seksiin. Bonus on se, että vaimo olisi vielä hoikka ja antava. Luonteella ja vaimon ajatuksilla sekä muilla naisten hömpällä taas ei ole mitään merkitystä. Minua on ainakin suurin osa miehistä esitelleet kuin esinettä ja kehuneet miten on saaneet nuoremman naisen, eikä ikäero tunnu missään. Suljettujen ovien takana ollaan vertailtu exään, paruttu sen perään aina kännissä ja koitettu jopa muokata exän näköiseksi, eikä edes viimeisimmän exän vaan aikuisella miehellä tuntuu aina olevan se yksi ex menneisyydessä joka on ylitse muiden. Se josta muistutetaan että on paras ystävä ja luotettu ja sinä olet vaan joku heila kun nyt tuli otettua säälistä. Tämä ei tietenkään selviä heti vaan sitten kun suhde vakiintuu. Tieto voidaan tiputtaa ihan missä tahansa vaihetta yhteenmuuton ja naimisiin menon välissä tai jälkeen. Sen jälkeen mies olettaa että tilanne on ihan fine. Sinun pitäisi olla onnellinen nollan roolista miehen elämässä. Elää koko elämäsi tiedostaen että olet yksin ihmisen kanssa joka ei ole kiinnostunut sinusta mitenkään, olet vain tekemässä koti ja seksipalveluita.

Kyllä mies haluaa panna kaikkia naisia,  siis jotenkin siedettävän näköisiä tietenkin. Nuorempi on aina parempi, mutta vanhempi käy jos ei ole pakottavaa tarvetta suvunjatkamiselle eikä kiinnostusta enempään.

Mieheni saisi koska tahansa minua kauniimman naisen, jos se olisi hänelle ainoa tai tärkein kriteeri. Naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ei ole kauankaan siitä kun jäin hänestä jälkeen ottaessani valokuvia eräässä tilaisuudessa ja eikös taas joku nainen lyöttäytynyt hänen seuraansa kun luuli ilmeisesti hänen olevan yksin liikenteessä.

Jostain syystä hän tuntuu kuitenkin haluavan minut. Ja tuo em tilanne päättyi niin, että kun minä ehdin hänen luokseen niin hän otti minut luontevasti mukaan keskusteluun eikä kenenkään tarvinnut tuntea itseään nolatuksi.

tää on legit tyhmin keskustelu

Minusta on pelkästään tyhmää tyytyä kumppaniin ja samalla haaveilla jostakusta paremmasta, joka kuitenkin on vain omien aivojen tuotosta ja kuvitelmaa. Siinä voi mennä vuosia elämästä pilalle. Pitää myös mennä yhteen sen kanssa, josta tykkää ja jota pitää arvossa, ei sen kanssa, jota on kiva esitellä kavereille.

Seurustelun alkaessa minä olin vielä teini-ikäinen. Siinä parinkympin tienoilla me elettiin etäsuhdetta, joten miehellä on ollut aikaa ja mahdollisuutta vaihtaa minut parempaan. Ilmeisesti parempia ei ole tullut vastaann, kun tässä vielä yhdessä ollaan.

Ei tunnu, koska ilmoitin heti alkuunsa, että seksiä hän ei tule saamaan, mutta joutuu kuitenkin maksamaan minun elämisen. Joten siinä tuo surkimus nyt toimii lompakkona minulle saamatta mitään vastinetta. 

Tiedän olevani mieheni suurin intohimon kohde. Olin silloin ja olen edelleen. Mutta valitettavasti se intohimo purkautuu välillä myös rajuina riitoina (ei toki väkivaltaisina) ja välillä mietin, että olisinpa päätynyt sellaiseen suhteeseen, jossa olisi tasapainoisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa, ottaisin minäkin täydellisen miehen jos sellaisia olisi. Piti tyytyä tavalliseen mieheen. Kuinkahan paljon sitä kaivelee tämä tosiasia, mitä luulet?

 

Yök. Mieluummin olen yksin kuin tyydyn.

Siitä vaan, ei kukaan ole estämässä.