Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo se olisi valtava palannus jos saisin kehitettyä itsekuria sen verran, etten koskaan sortuisi stressin takia herkuttelemaan tai juomaan, niin ulkonäkö ja vaatekoko pysyisivät varmemmin kunnossa ja olisin tyytyväisempi itseeni tässäkin elämäntilanteessa. Ap
Hei älä syyllistä itseäsi herkuttelusta, se on itsestä huolehtimista ihan siinä missä liikunta ja kauneudenhoito sekä salaattien syönti on kohtuudessa. Avainsana kohtuus. Mitä enemmän se on kiellettyä, sitä todennäköisemmin et pysty nauttimaan herkuttelustasi täysillä ja "sorrut" vain useammin kuin haluaisit. Anna itsellesi täysi lupa herkutella. Edes viikonpäivällä ei ole väliä, päivän voi vaihtaa kunhan pysyy kohtuudessa. Ei ole epäonnistumista se, et herkutteleekin keskiviikkona.
Kun lakkasin syyllistämästä itseäni herkuttelusta, sain viimein laihdutettua 20kg. Koska syyllistäminen sai vetämään niitä kaksin käsin.
Päivä kerrallaan.
En syyllisty herkuttelusta enkä juomisesta joka ei turvota mahaa eikä nosta painoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinot
Voi kotona mutta muiden läsnäolo välillä ahdistaa niin ettei pysty, ei saa 100% varmuutta ettei kukaan keskeytä millään tavalla. Pääsen kyllä lenkille jos jaksan neuvotella ajankohdan. Jumpissa en todellakaan käy koska haluan liikkua yksin rauhassa. Lopetin salillakäynninkin siksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän samanlainen kuin ap. Seurauksena on ollut, että olen etäännyttänyt itseäni omasta elämästä, jotta pysyisin selväjärkisenä. Olen asettautunut äidin rooliin, joka ei ole minulle kovin luonteva olotila, minkä vuoksi tavallaan esitän koko ajan. Esitän, että olisin kiinnostunut lasten kanssa touhuilusta. Esitän, että olisin aurinkoinen ja touhukas, vaikka oikeasti haluaisin vetäytyä omaan rauhaani, tehdä vain välttämättömät kotityöt silloin tällöin ja muuten olla omissa oloissani lukien, katsellen jotain sarjaa ja harrastaa liikuntaa 5-10 krt/vko.
Minullakaan lapset eivät ole enää pieniä, vaan koululaisia, mikä oikeastaan on vielä pahempaa, koska menevät myöhään nukkumaan. Lisäksi koen epäonnistuneeni jossain määrin äitinä, mikä lisää syyllisyyden taakkaa. Lapsilla sujuu koulu loistavasti, ovat hyviä ystäviä ja muutenkin muiden ihmisten kanssa aina hyväkäytöksisiä mitä nyt vilkkaita, mutta kotona kiukuttelevat jatkuvasti.
Miksi ihmeessä? Mitä hyötyä siitä on kenellekään että esität? Todella, todella omituista. Minä olen aina lukenut kirjoja ja katsonut sarjoja telkkarista vaikka mulla on ollut lapsia 25 vuotta. Ja teen vain välttämättömät kotityöt, kuka pakottaa tekemään mitään muuta? Ei mua ole ainakaan kukaan pakottanut, minä teen osan töistä ja mies osan, ja jos kumpikaan ei jotain halua/jaksa tehdä niin jätetään tekemättä, ei siihen kuole. Tekee sitten kun iskee inspiraatio tai on rahaa palkata joku muu tekemään. Pääasia että lapset on onnellisia, on puhtaat vaatteet, puhtaita astioita ja ruokaa, ja että joskus siivotaan jotain. Miksi tuhlata oma elämänsä turhaan suorittamiseen?
En oikeastaan varsinaisesti suorita yhtään. Meillä ei ole mikään erityisen siisti koti, mutta esimerkiksi ruokaa on pakko silloin tällöin tehdä, pyykkiä on pestävä, joskus on imuroitavaa jne. En todellakaan tekisi kotona ruokaa, jos lapsia ei olisi.
Lisäksi haluan olla hyvä äiti ja mielestäni siihen kuuluu, että lapselle luetaan, hänen kanssaan käydään liikkumassa luonnossa (kävisin muutenkin, mutta ei ole sama asia kuin yksin), pelataan lautapeliä joskus jne. Minusta hyvä äiti ei vain voi keskittyä omaan tekemiseen, vaan lapset pitää huomioida ja heidän kanssaan nyt vain on jo paljon pakollistakin tekemistä.
Eli olet omasta päästäsi keksinyt minkälainen on "hyvä äiti"? Mulla oli erittäin hyvä äiti, ja on vieläkin, eikä eläissään ole pelannut lautapelejä enkä muista että olisi kirjoja lapsille lukenut, luettiin itse sitten kun opittiin lukemaan.
Ei se lapsen huomioiminen ole sitä että pitää tehdä asioita lapsen kanssa joita itse ei halua tehdä. Minun parhaita muistojani lapsuudesta on esim. se kun äidin ja isoäidin kanssa leivottiin kaikki kakku ja kilpailtiin kenellä nousee parhaiten ja minä voitin, olin alle kouluikäinen. Minä nautin myös siitä kun katsoin kun äiti meikkasi ja kiharsi hiuksiaan kun oli lähdössä tansseihin ja kun äiti ompeli mulle barbin vaatteita samalla kun ompeli itselleen ja lapsille vaatteita. Isän kanssa pääsi traktorin kyytiin, puimurin kyytiin jne. jännittävää, käytiin veneellä soutelemassa, ongittiin jne.
Isoäiti opetti mua tekemään jauhelihakastiketta ja pajupillejä ym. hän oli paras ihminen maailmassa eikä koskaan pelannut lautapelejä mun kanssa. Isoäiti otti mukaan kauppaan talvella potkukelkan kyydissä ja kesällä pyörän tarakalla, käytiin joskus kirkossakin ja hautausmaalla viemässä kukkia tai kastelemassa kukat papan haudalla. Nautin vieläkin hautojen hoitamisesta koska siitä tulee aina ne ihanat päivät isoäidin kanssa mieleen.
Onhan se ärsyttävää jumpata jos on yleisöä.. Anteeksi, mutta eihän sulla oo asperger? Nyt vaikuttaa siltä että liiallinen sosiaalisuus ja virikkeet ahdistaa ja toisaalta toi vyötärö- (ei siis ees paino-) retoriikka vaikuttaa vähän yksipuoliselta elämänhallintametodilta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ärsyttävää jumpata jos on yleisöä.. Anteeksi, mutta eihän sulla oo asperger? Nyt vaikuttaa siltä että liiallinen sosiaalisuus ja virikkeet ahdistaa ja toisaalta toi vyötärö- (ei siis ees paino-) retoriikka vaikuttaa vähän yksipuoliselta elämänhallintametodilta
Joitain piirteitä varmaan on, sitä on suvussa voimakkaamminkin ja toisella lapsella myös. Jossakin mielentilassa olen kyllä erittäinkin sosiaalinen mutta välillä (kuten nyt) on koko ajan epävarma ja epämukava olo, jolloin haluaisin olla yksin rauhassa ja jolloin esimerkiksi kauppaan meno tuntuisi lähes ylivoimaisen ahdistavalta tehtävältä. Tällainen olo tulee aina, jos olen syönyt tai juonut liikaa ja häviää yleensä samassa ajassa kuin turvotus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinotVoi kotona mutta muiden läsnäolo välillä ahdistaa niin ettei pysty, ei saa 100% varmuutta ettei kukaan keskeytä millään tavalla. Pääsen kyllä lenkille jos jaksan neuvotella ajankohdan. Jumpissa en todellakaan käy koska haluan liikkua yksin rauhassa. Lopetin salillakäynninkin siksi. Ap
Ei elämässä mitenkään muuten kuin erakkona pysty varmistamaan sitä ettei kukaan koko maailmassa 100% varmuudella häiritse sinua mitenkään. Miten ihmeessä pystyit elämään vanhempiesi kanssa?
Mun mies on aina 20 vuotta kun ollaan yhdessä oltu käynyt joka ikinen ilta kävelylenkillä (nuorena toki juoksi) ja koskaan siitä ei ole pitänyt mitenkään neuvotella. Hän käy silloin kun minä olen lasten kanssa, ja nyt kun lapset on jo koululaisia niin silläkään ei ole väliä olenko minä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinotVoi kotona mutta muiden läsnäolo välillä ahdistaa niin ettei pysty, ei saa 100% varmuutta ettei kukaan keskeytä millään tavalla. Pääsen kyllä lenkille jos jaksan neuvotella ajankohdan. Jumpissa en todellakaan käy koska haluan liikkua yksin rauhassa. Lopetin salillakäynninkin siksi. Ap
Ei elämässä mitenkään muuten kuin erakkona pysty varmistamaan sitä ettei kukaan koko maailmassa 100% varmuudella häiritse sinua mitenkään. Miten ihmeessä pystyit elämään vanhempiesi kanssa?
Mun mies on aina 20 vuotta kun ollaan yhdessä oltu käynyt joka ikinen ilta kävelylenkillä (nuorena toki juoksi) ja koskaan siitä ei ole pitänyt mitenkään neuvotella. Hän käy silloin kun minä olen lasten kanssa, ja nyt kun lapset on jo koululaisia niin silläkään ei ole väliä olenko minä kotona.
En viettänyt vanhempien kanssa juurikaan aikaa.
Jos miehesi on aina päässyt joka päivä lenkille niin entä sinä itse, onko tullut kuntoiltua päivittäin? Ilman lapsia? Ap
..ja tosiaan koin vanhempien ja sisarusten läsnäolon hermostuttavana, jopa ahdistavana. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinotVoi kotona mutta muiden läsnäolo välillä ahdistaa niin ettei pysty, ei saa 100% varmuutta ettei kukaan keskeytä millään tavalla. Pääsen kyllä lenkille jos jaksan neuvotella ajankohdan. Jumpissa en todellakaan käy koska haluan liikkua yksin rauhassa. Lopetin salillakäynninkin siksi. Ap
Ei elämässä mitenkään muuten kuin erakkona pysty varmistamaan sitä ettei kukaan koko maailmassa 100% varmuudella häiritse sinua mitenkään. Miten ihmeessä pystyit elämään vanhempiesi kanssa?
Mun mies on aina 20 vuotta kun ollaan yhdessä oltu käynyt joka ikinen ilta kävelylenkillä (nuorena toki juoksi) ja koskaan siitä ei ole pitänyt mitenkään neuvotella. Hän käy silloin kun minä olen lasten kanssa, ja nyt kun lapset on jo koululaisia niin silläkään ei ole väliä olenko minä kotona.
En viettänyt vanhempien kanssa juurikaan aikaa.
Jos miehesi on aina päässyt joka päivä lenkille niin entä sinä itse, onko tullut kuntoiltua päivittäin? Ilman lapsia? Ap
Joskus kävin miehen kanssa yhdessä kävelemässä, joskus kaverin kanssa, joskus salilla, mutta en ole mikään urheiluihminen en kauheasti nauti kävelemisestä jos en ole edes menossa minnekään. Minä tykkään puutarhahommista ja lukemisesta, ja niitä olen aina tehnyt vaikka lapsia on ollut. Ei mun lukemista ole lapset häirinneet, ei myöskään telkkarin katsomista. Mun lapset on aina pääasiassa leikkineet keskenään, hyvä mielikuvitus kun heillä on ja leikki on lapsen työ, ei aikuisen. Olen ollut aina myös yhdistystoiminnassa mukana, ja kaikkialle olen aina päässyt jos olen halunnut mennä, toki jos lapset oli pieniä niin piti miehelle sanoa etukäteen että älä tähän aikaan lähde kävelemään kun minä olen pois kotoa, kertaakaan mies ei kieltänyt menemästä enkä minä häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ärsyttävää jumpata jos on yleisöä.. Anteeksi, mutta eihän sulla oo asperger? Nyt vaikuttaa siltä että liiallinen sosiaalisuus ja virikkeet ahdistaa ja toisaalta toi vyötärö- (ei siis ees paino-) retoriikka vaikuttaa vähän yksipuoliselta elämänhallintametodilta
Joitain piirteitä varmaan on, sitä on suvussa voimakkaamminkin ja toisella lapsella myös. Jossakin mielentilassa olen kyllä erittäinkin sosiaalinen mutta välillä (kuten nyt) on koko ajan epävarma ja epämukava olo, jolloin haluaisin olla yksin rauhassa ja jolloin esimerkiksi kauppaan meno tuntuisi lähes ylivoimaisen ahdistavalta tehtävältä. Tällainen olo tulee aina, jos olen syönyt tai juonut liikaa ja häviää yleensä samassa ajassa kuin turvotus. Ap
Hmm, lähtisköhän se ongelmien ratkaisu jotenkin tota kautta liikkeelle..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
..ja tosiaan koin vanhempien ja sisarusten läsnäolon hermostuttavana, jopa ahdistavana. Ap
Miten olet sitten päätynyt yleensäkään edes parisuhteeseen? Ja vieläpä tekemään lapsia kun tiesit että et pysty olemaan normaalisti ihmiste kanssa vaikka he olisivat omaa perhettäkin?
Ei tässä voi perhettä syyttää, sinä olet ihan itse kehittäyt kaikki ongelmat itsellesi.
Ja sinun pitää ne ongelmat itse ratkoa, sitä ei voi kukaan muu tehdä.
Täällä kans yksi, jolta sekoaa pää perheessä. Olen koko ajan vihainen ja väsynyt. Lapsia vieläpä neljä (puolustukseksi sanottava, että osa on monikkolapsia). En ole minäkään tottunut jatkuvaan hälinään ja härdelliin. Kaipaan paljon yksinoloa ja rauhaa, yksin liikkumista, lukemista, ihan vain hiljaista olemista. Ei liene yllätys, että masennuslääkitys on ja terapiassa käyn. Muuksi tuskin muutun, lohduttaudun sillä että joskus helpottaa. Toivotan ap:lle vilpittömät tsempit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotona voi jumpata, kehonpaino HIIT treeni ei vaadi paljon tilaa tai aikaa, mutta on tehokasta. Jotenkin tuntuu että perhearjen organisointi on ylipääsemättömän hankalaa ja raskasta (sellasta säätööhän se elämä lasten kans on, luulis jo tottuneen) joten olet sisäistänyt sen kontrollin tarpeeksi. Vyötärönympärys korreloi ' oikean järjestyksen' kanssa, kun et jaksa sitä ylläpitää arjessa.
Sovi nyt miehes kans ainakin 2x1,5 h/ vko, joka on sun aikaa AINA ja sä pääset aina silloin esim jumppaan. Yleensä motivaatio (vaikka vyötärö) auttaa kyllä keksiin keinotVoi kotona mutta muiden läsnäolo välillä ahdistaa niin ettei pysty, ei saa 100% varmuutta ettei kukaan keskeytä millään tavalla. Pääsen kyllä lenkille jos jaksan neuvotella ajankohdan. Jumpissa en todellakaan käy koska haluan liikkua yksin rauhassa. Lopetin salillakäynninkin siksi. Ap
Ei elämässä mitenkään muuten kuin erakkona pysty varmistamaan sitä ettei kukaan koko maailmassa 100% varmuudella häiritse sinua mitenkään. Miten ihmeessä pystyit elämään vanhempiesi kanssa?
Mun mies on aina 20 vuotta kun ollaan yhdessä oltu käynyt joka ikinen ilta kävelylenkillä (nuorena toki juoksi) ja koskaan siitä ei ole pitänyt mitenkään neuvotella. Hän käy silloin kun minä olen lasten kanssa, ja nyt kun lapset on jo koululaisia niin silläkään ei ole väliä olenko minä kotona.
En viettänyt vanhempien kanssa juurikaan aikaa.
Jos miehesi on aina päässyt joka päivä lenkille niin entä sinä itse, onko tullut kuntoiltua päivittäin? Ilman lapsia? Ap
... niin ja kaupassa käyn aina ilman lapsia. Vain erikoistapauksessa yksi tai kaksi lapsista pääsee mukaan. Eivätkä koskaan ole käyttäytyneet huonosti kaupassa koska en raahaa kauppaan väsyneitä lapsia vaan he ovat kotona isänsä kanssa kun minä käyn kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
..ja tosiaan koin vanhempien ja sisarusten läsnäolon hermostuttavana, jopa ahdistavana. Ap
Miten olet sitten päätynyt yleensäkään edes parisuhteeseen? Ja vieläpä tekemään lapsia kun tiesit että et pysty olemaan normaalisti ihmiste kanssa vaikka he olisivat omaa perhettäkin?
Ei tässä voi perhettä syyttää, sinä olet ihan itse kehittäyt kaikki ongelmat itsellesi.
Ja sinun pitää ne ongelmat itse ratkoa, sitä ei voi kukaan muu tehdä.
Tarvitsen säännöllisesti seksiä. Ja muutenkin koen miehen kanssa olemisen enimmäkseen antoisana koska hänelläkin on tarve omiin juttuihin. Mutta toisin kuin minä, pystyy keskittymään niihin perheessäkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yksi, jolta sekoaa pää perheessä. Olen koko ajan vihainen ja väsynyt. Lapsia vieläpä neljä (puolustukseksi sanottava, että osa on monikkolapsia). En ole minäkään tottunut jatkuvaan hälinään ja härdelliin. Kaipaan paljon yksinoloa ja rauhaa, yksin liikkumista, lukemista, ihan vain hiljaista olemista. Ei liene yllätys, että masennuslääkitys on ja terapiassa käyn. Muuksi tuskin muutun, lohduttaudun sillä että joskus helpottaa. Toivotan ap:lle vilpittömät tsempit.
Miksi pitää olla koko ajan hälinä ja härdelli? Mullakin on kaksoset ja olen halunnut aina myös yksinoloa ja lukemista ym. Ei meillä ole koko ajan hälinää ja härdelliä, varsinkaan kun menen omaan makuuhuoneeseeni ja laitan oven kiinni. Se että olet koko ajan vihainen ja väsynyt varmaan aiheuttaa lapsissa sen että aiheuttavat sitä härdelliä, jos olisit itse rauhallinen niin lapsetkin rauhoittuisivat kun tuntisivat olonsa turvalliseksi kun äiti ei ole vihainen. Ja kaipa se lasten isäkin tekee jotain sen asian eteen että saat olla yksin ja mennä mihin haluat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
..ja tosiaan koin vanhempien ja sisarusten läsnäolon hermostuttavana, jopa ahdistavana. Ap
Miten olet sitten päätynyt yleensäkään edes parisuhteeseen? Ja vieläpä tekemään lapsia kun tiesit että et pysty olemaan normaalisti ihmiste kanssa vaikka he olisivat omaa perhettäkin?
Ei tässä voi perhettä syyttää, sinä olet ihan itse kehittäyt kaikki ongelmat itsellesi.
Ja sinun pitää ne ongelmat itse ratkoa, sitä ei voi kukaan muu tehdä.
Tarvitsen säännöllisesti seksiä. Ja muutenkin koen miehen kanssa olemisen enimmäkseen antoisana koska hänelläkin on tarve omiin juttuihin. Mutta toisin kuin minä, pystyy keskittymään niihin perheessäkin. Ap
Eli ihan itse olet ongelmasi aiheuttanut, ei ne lapset.
Huoh. Vähän samanlaiset fiilikset kuin ap:lla. Koen vanhemmuuden taakkana, ja suorastaan odotan sitä hetkeä kun saan olla yksin.
Olen lapsesta lähtien ollut sellainen että viihdyn hyvin yksin, ja jos olin ihmisten kanssa tekemisissä pidempään, tarvitsin aikaa palautua jälkeenpäin.
En kuitenkaan ole introvertti vaan ehkä erityisherkkä, koska jatkuvasti tunnen ihmisten tunnetiloja ja suorastaan luen ajatuksia... lapsen kanssa on sitten jumissa jatkuvassa aivoja kiristävässä härdellissä. Kokoajan pitää järjestää, kuunnella, selvittää, tehdä tehdä tehdä .. ei vaan jaksa!
Avausviestiä lukiessani olin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin joku on osannut sanoittaa minun ajatukseni. Minullakin on kuopus menossa eskariin. Esikoinen on jo omillaan asuva aikuinen, mutta on minulla kouluikäisiäkin lapsia. Tämä turhautuminen on tullut vasta nyt parin vuoden aikana, kun elämä lasten kanssa on alkanut helpottaa.
Olen ottanut asenteen, että ne kotihommat pitää vain tehdä, mutta minulla on myös oikeus vihata niitä. Ja se, että vihaan ruoanlaittoa, ei sulje pois sitä tosiasiaa, että rakastan lapsiani. Tänä kesänä olen voinut jo jättää lapset keskenään kotiin siksi aikaa kun olen käynyt harrastukseeni liittyvissä ohjatuissa treeneissä. Tosin niillekin pitäisi löytää enemmän aikaa, samoin kuin kotona tapahtuvalle omatoimiselle treenaamiselle.
Mieheni tekee kyllä osansa kotiaskareista, silloin kun on kotona. Hän tekee töissä pitkää päivää, ja silloin kun hän on reissussa, kaikki kotityöt jäävät minun vastuulleni. Olen kyllä saanut lapsia ihan kivasti mukaan esim. juuri siihen vihaamaani ruoanlaittoon, ja tiskikoneen tyhjentämiseen ja täyttämiseen, mutta eivät he niitä oma-aloitteisesti tee.
Hei älä syyllistä itseäsi herkuttelusta, se on itsestä huolehtimista ihan siinä missä liikunta ja kauneudenhoito sekä salaattien syönti on kohtuudessa. Avainsana kohtuus. Mitä enemmän se on kiellettyä, sitä todennäköisemmin et pysty nauttimaan herkuttelustasi täysillä ja "sorrut" vain useammin kuin haluaisit. Anna itsellesi täysi lupa herkutella. Edes viikonpäivällä ei ole väliä, päivän voi vaihtaa kunhan pysyy kohtuudessa. Ei ole epäonnistumista se, et herkutteleekin keskiviikkona.
Kun lakkasin syyllistämästä itseäni herkuttelusta, sain viimein laihdutettua 20kg. Koska syyllistäminen sai vetämään niitä kaksin käsin.
Päivä kerrallaan.