Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Etäinen suhde sisaruksiin
Minua ihmetyttää tämä että joillakin on todella läheinen ja luja suhde sisaruksiin kun itselläni ei tällä hetkellä ole... aikuisena kaikki on muuttunut. Lapsena oli eri, kun jouduimme olemaan yhdessä saman katon alla. Nyt kun olemme muuttaneet erillemme ja perustaneet perheen olemme myös kasvaneet erillemme.
Voi olla että johtuu myös isosta ikäeroista (toiseen 9 vuoden ka toiseen 11 vuoden ikäero). Nykyään tunnen olevani ainoa lapsi kun en edes soittele heille eivätkä he minulle. Olemme luonteeltammekin todella erilaiset. En löydä heidän kanssaan mitään yhteistä. Jos tapaamme niin reaktiolle toisiimme ei ole erityisen lämmin tai mitenkään sen ihmeellisempi. Rakastan kyllä heitä mutta en halua olla yhteydessä.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Edelleen haluan muistuttaa , että puolisolla ei ole mitään oikeutta estää yhteydenpitoa toisen kavereihin ja sukulaisiin. On väärin että toiset joutuvat hoitamaan yhteydenpidon isään tai äitiin työajallaan mesen ja muun viestinnän kautta. Jos ei ole itsellä enää vanhempia olemassa, se ei oikeuta erottamaan lapsia vanhemmistaan. Olisi hyvä kun joku vähän toisi julkisuuteen tällaisiakin uusia salattuja parisuhdesääntöjä. Joulun lähestyessä taas ne hirviöminiät terottavat veitsiään.
Terve ja tasapainoinen ihminen ei anna puolisonsa erottaa itseään yhtään kenestäkään. Aivan naurettava ajatuskin. Tajuan, että tällaista dynamiikkaa joissakin parisuhteissa on, mutta jotta tämä "hirviöminiä" onnistuisi tavoitteessaan, hänen puolisollaan täytyy olla piirteitä jotka sen mahdollistavat. Nämä piirteet ovat usein tulosta lapsuudenperheen oloista ja vanhemmilta saadusta esimerkistä. Kannattaa siis aina pohtia asiaa myös tästä näkökulmasta. Erityisesti sen henkilön, joka suhtautuu miniään vihamielisesti, kannattaa miettiä omaa itseään ja sitä, olisiko itsessäkin samanlaisia kontrolloivia piirteitä ja johtuisiko ärsytys kenties siitä, että sisarus jota on ollut kiva pompotella ja alistaa, onkin nyt siirtynyt toisen henkilön (miniä) alistettavaksi ja itse tuntee jäävänsä osattomaksi.
Jos henkilöllä ei ole persoonallisuudessaan sellaista rajattomuutta, että hän antaa muiden kontrolloida itseään ja kävellä ylitseen, ja silti hän ottaa etäisyyttä perheeseensä, niin silloin kyseessä on ensisijaisesti hänen oma tahtonsa - ei kenenkään toisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirviömimiät ottavat vain kontrolloivam äidin paikan ja mies on tossukka, joka antaa eri naisien pompottaa ja vaikka sitten näin pahantahtoisesti yrittää alistaa ja erottaa sisaruksistaan - sisarussuhteista, joita ei koskaan ollutkaan, hallitsevan äidin vuoksi.
Näinhän tämä menee. Momi suomalaismies on täysin alistettu tossukka ja siksi aggressiivinen sisaruksilleen, kun pääsevät äitinsä hallintapiiristä siirtyen vaimonsa kilven taakse. Onhan näitä nähty. Persoonattomia ja mielisairauden rajoilla juonittelebia hirwiöminiöiden manipuloituja sisarpuolia.
En mielelläni soittele siskolleni. Olen kokenut, että en saa kovinkaan paljon myötätuntoa tai ymmärrystä häneltä osakseni oman elämän asioihin liittyen. Omista asioistaan hän tekee, pienistäkin, suuren numeron ja itsestään koko suvun asioiden keskipisteen. Suureen ääneen toitottaa joka puolelle omia juttujaan ja olettaa, että kaikki pyörivät hänen ympärillään. En vaan jaksa.
"Olimme 4 vuotta vanhemman siskoni kanssa todella läheisiä,kunnes äitimme kuoli ja perunkirjoituksessa hänelle selvisi kuinka menestyvä minun ja äitimme omistama yhtiö olikaan.
Siitä alkoi vuosien piina,haukkuminen ja rahojen vaatiminen! Hänellä siis oli pokkaa vaatia itselleen minun tuloistani puolet jotka olin äitin kanssa perustamassani firmassa tienannnut.
Välimme ovat nykyään asiallisen viileät"
Jouduitko siis antamaan tuloistasi puolet hänelle?
Eräs ystäväni on ainoa lapsi ja suree sitä, koetin lohduttaa sanomalla ettei kaikilla aikuisilla sisaruksilla tosiaan ole mitään lämpimiä ja läheisiä välejä ! Esim minä ja veljeni olemme tekemisissä sen verran että oltiin toistemme häissä ja syntymäpäivinä laitetaan onnittelutekstarit. Ei meillä ole puhuttavaa. Emme vihaa toisiamme, emme vain viihdy toistemme seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuveli on alkoholisoitunut sossupummi jonka yhteydenotot ovat luokkaa "oisko sullaa vippaa 5 egee", isosisko taas huokuu kylmyyttä ja vihaa koska pilasin kuulemma hänen teini-ikänsä syntymällä. Väittää vahtineensa minua aina tuntikaupalla, äitini kumoaa tämän ja sanoo kyseessä olleen muutaman kerran ja vähäsen aikaa. Veljeä ei syyllistä koska muutti kotoa pois kun veli syntyi . Sisko on siis 41, minä 33 ja veli 25.
Minulla kaksi siskoa ja molempiin melko etäinen suhde. Nuorempaan ikäeroa 10vuotta ja häneen minulla on etäiset välit varmasti jo siitä syystä että elämme niin erilaista elämää. Minulla perhe ja pikkusiskolla opiskeluelämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä olla missään tekemisissä. Olen kyllä sitä mieltä että ei nyt sukulaistenkaan kanssa tarvitse olla missään tekemisissä, jos ei vain kemiat synkkaa. Mitä sitä suotta yrittämään? Jos ei pidä toisesta ja yhteistä pohjaa ei löydy, niin sitten ei löydy. Kunhan sen verran asiallisesti vain saisi välit hoidettua että esimerkiksi saisi vanhemmat hoidettua kunnialla läpi vanhuuden ja hautaan.
En minä sillä, tiiviit ja toimivat sisarussuhteet olisivat varmasti ihania ja tärkeä tukiverkko.
Vierailija kirjoitti:
Eipä olla missään tekemisissä. Olen kyllä sitä mieltä että ei nyt sukulaistenkaan kanssa tarvitse olla missään tekemisissä, jos ei vain kemiat synkkaa. Mitä sitä suotta yrittämään? Jos ei pidä toisesta ja yhteistä pohjaa ei löydy, niin sitten ei löydy. Kunhan sen verran asiallisesti vain saisi välit hoidettua että esimerkiksi saisi vanhemmat hoidettua kunnialla läpi vanhuuden ja hautaan.
En minä sillä, tiiviit ja toimivat sisarussuhteet olisivat varmasti ihania ja tärkeä tukiverkko.
Niinpä. Jos ei ole yhdessä mukavaa, niin miksi väen vängällä pitää olla yhteyksissä? Jos pitää sopivan etäisyyden, niin ne pakolliset asiatkin sitten toivottavasti sujuvat paremmin, kun ollaan vieraskoreita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Panin poikki tuhoisan ja ahdistavan suhteen sisarukseen.
Lopullisesti.
Ei enää ikinä, ei mistään syystä kontaktia.
Asia on tarkkaan ja perustellusti päätetty.
Ensimmäistä kertaa vuosiin nukuin 9 h yön painajaisia näkemättä. Verenpaine on normaali, ei rytmihäiriöitä, mielessä rauha.
Voiko elämä tuntua tosiaan tältäkin?
En tunne katkeruutta, en vihaa, vaikka syytä olisi. Tunnen vain "Se on viimeinkin loppu."
Vierailija kirjoitti:
Eräs ystäväni on ainoa lapsi ja suree sitä, koetin lohduttaa sanomalla ettei kaikilla aikuisilla sisaruksilla tosiaan ole mitään lämpimiä ja läheisiä välejä ! Esim minä ja veljeni olemme tekemisissä sen verran että oltiin toistemme häissä ja syntymäpäivinä laitetaan onnittelutekstarit. Ei meillä ole puhuttavaa. Emme vihaa toisiamme, emme vain viihdy toistemme seurassa.
En ole koskaan surrut että olen ainoa lapsi. Jotkut muut ovat muutaman kerran surkutelleet sitä :) Jo aika nuorena huomasin, että suurin osa ei näytä kovin paljon sisaruksistaan pitävän. Loukkaavat toisiaan, on mustasukkaisuutta ja kateutta.
Jos sitten vanhempana jääkin yksin vastaamaan vanhempien hoidosta, niin eipähän tarvitse siitäkään riidellä. Itse on hoidettava, mutta välttyy myös perinnönjakoriidoilta. Yksinäiseltä vanhuudelta ei välty välttämättä, vaikka olisi kymmenen sisarusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Panin poikki tuhoisan ja ahdistavan suhteen sisarukseen.
Lopullisesti.
Ei enää ikinä, ei mistään syystä kontaktia.Asia on tarkkaan ja perustellusti päätetty.
Ensimmäistä kertaa vuosiin nukuin 9 h yön painajaisia näkemättä. Verenpaine on normaali, ei rytmihäiriöitä, mielessä rauha.
Voiko elämä tuntua tosiaan tältäkin?
En tunne katkeruutta, en vihaa, vaikka syytä olisi. Tunnen vain "Se on viimeinkin loppu."
Oliko sisaruksesi narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten vanhempana jääkin yksin vastaamaan vanhempien hoidosta, niin eipähän tarvitse siitäkään riidellä. Itse on hoidettava, mutta välttyy myös perinnönjakoriidoilta.
Kiitos tästä! Olen myöskin ainoa lapsi ja välillä tuskaillut jo etukäteen, miten selviän vanhempieni hoidosta/perinnönjaosta yms. Jotenkin en ole osannut ajatella asiaa tuolta kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni on jotenkin tunnevammainen. Epäempaattinen, ei tunneälyä. Lapsena välillä leikimme yhdessä ja joskus aikuisina tulimme toimeen ainakin näennäisesti. Myöhemmin on tullut selväksi monta vastenmielistä piirrettä. Yritän olla ajattelematta.
Olisipa joku kiva veli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten vanhempana jääkin yksin vastaamaan vanhempien hoidosta, niin eipähän tarvitse siitäkään riidellä. Itse on hoidettava, mutta välttyy myös perinnönjakoriidoilta.
Kiitos tästä! Olen myöskin ainoa lapsi ja välillä tuskaillut jo etukäteen, miten selviän vanhempieni hoidosta/perinnönjaosta yms. Jotenkin en ole osannut ajatella asiaa tuolta kantilta.
Varmaan yleisempää harmitella sitä, että on sisaruksia kuin että ei ole. Pahimmillaan on alkoholistisisaruskin hoidettavana vanhempien lisäksi, jos ketään muuta ei ole.
Voiko muuten lähiomainen kieltäytyä hoitamasta vanhempia ja sisaruksia, jos on ainoa omainen? Vai pidetäänkö sitä heitteillejättönä? Tällaisia tilanteita varmasti on paljon, ettei iäkäs päihdeongelmainen tai muuten hankala suostu ottamaan vastaan apua, ei tajua tilaansa.
Vierailija kirjoitti:
Pohijimmiltaan sisarukseni on hyvä ihminen, mutta alkoholiongelman takia suhteemme on etäinen tai oikeastaan nykyisin olematon. Se on muuttanut hänet vuosien varrella katkeraksi ja tietysti tuonut paljon muitakin ongelmia. Itse hän ei näe, että alkoholi on nuoresta asti tuonut hänen elämäänsä pelkkää pahaa. En yksinkertaisesti jaksanut enää katsoa sitä sekoilua enää. Luultavasti hän pitää minua k-päänä, joka katsoo häntä alaspäin, mutta se ei ole totta. Alkoholismi on sairaus, joka tuhoaa kaikki hyvät ihmissuhteet ennemmin tai myöhemmin. Toivon hänen lopettavan, mutta en oikein usko sitä tapahtuvan.
Voisitko sanoa sisaruksellesi, että toivot hänen lopettavan ryyppäämisen? Ilman tuomitsemista, ilman alaspäin katsomita, ilman riitelyä.
Itselläni on useampia sisaruksia. Oikeastaan olen enää vain yhden siskoni kanssa läheinen. Muiden kanssa olen kasvanut ns. erilleen, eli ei ole oikein mitään syytä pitää yhteyttä kovinkaan tiiviisti, kun minulla on lisäksi oma kaveripiiri ja ihan hyvä olla näin. Välimatkaakin on. Mutta pari sisarusta koittaa jatkuvasti saada meitä sisaruksia pitämään keskenään yhteyttä, (whatsapp rinki) ikäänkuin olisimme edelleen jokin perhe. Hiljensin sen ringin äänet ym. ja käyn vain välillä lukemassa viestejä, en kehtaa poiskaan jäädä siitä, vaikka ei tosiaan kauheasti kiinnosta ja vain joskus jotain kommentoin. Toiset vaan tykkää roikkua menneessä, vaikka elämäntilanne muuttuu, minä menen eteenpäin. Toisaalta ymmärrän, että on taas heille tärkeää pitää porukka kasassa, meitä kun on useampi sisarus.
Onko muilla sisarta joka valehtelee jatkuvasti?
Kaikenlaisista asioista, suurista ja pienistä.
Ja valittaa, valittaa valittaa. Kenelläkään ei muka ole asiat niin huonosti kuin hänellä, ja syypää hänen "kurjaan" elämäänsä löytyy kaikkialta muualta kuin peilistä.
Lisäksi huutaa, raivoaa ja haukkuu mua.
Apu ja palvelukset kyllä kelpaa.
Tämmöstä se on ollut aina. Nyt on naisella ikää melkein 60v. Kuvioihin on tullut valitukset alkavista vanhuudenoireista. Terveydestään ei ole koskaan huolehtinut, viina ja tupakka on maistunut. Oikeasti mä se meistä olen sairaampi, vaikka oon nuorempi, mutta jouduin vakavaan onnettomuuteen, josta en toipunut ennalleni. Tästä en kuitenkaan saa puhua, ei, me puhumme hänen kuivista käsistään ja "ruoka-allergioista" jotka tulee ja menee. Pähkinäallergia muka on, mutta kun pöydässä on hyvää pähkinäkakkua, niin voi sitä palan ottaa...🙄
Oon uupunut ja pahoilla mielin kun oon puhunut sen kanssa.
En tuhlaa enää aikaa enkä voimia. Ei se tuosta paremmaksi muutu. Panin välit poikki ja tämä päätös pitää.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Panin poikki tuhoisan ja ahdistavan suhteen sisarukseen.
Lopullisesti.
Ei enää ikinä, ei mistään syystä kontaktia.Asia on tarkkaan ja perustellusti päätetty.
Ensimmäistä kertaa vuosiin nukuin 9 h yön painajaisia näkemättä. Verenpaine on normaali, ei rytmihäiriöitä, mielessä rauha.
Voiko elämä tuntua tosiaan tältäkin?
En tunne katkeruutta, en vihaa, vaikka syytä olisi. Tunnen vain "Se on viimeinkin loppu."Oliko sisaruksesi narsisti?
En tiedä.
Jos selittäisin koko stoorin, siitä tulisi kirja.
Yritin vuosikaudet että meillä olisi normaalit välit, mut se oli vaan hyväksikäyttöä hänen puoleltaan. Olin mielellään avuksi, mutta oli ikävää huomata, että mä kelpasin vain silloin kun musta oli hyötyä.
Kun mä tarvitsin apua, se ei mitenkään sopinut.
Tässä yksi pieni siivu stoorista.
Ikävää on se, kun multa kysytään siskon kuulumisia. Kun sanon ettei olla tekemisissä, saan hurskaita kehotuksia " sopia välit ettei myöhemmin kaduta, kun on ainut sisko jne jne" Näin jopa ihmisiltä, jotka eivät ole ikinä nähneet edes sidkoani eivätkä siis tiedä lainkaan millainen hän on.
Ihmiset joilla on sisko on paras kaveri jolle kerrotaan kaikki asiat ja soitellaan joka päivä, ei käsitä.
Olen yrittänyt. Se on kuin hukkuisi mustaan suohon. Eli ei enää.
Mitään pahaa en hänelle toivo.
Hän on mulle yhdentekevä, enkä tee hänelle enää yhtään palvelusta.
Enkä ole enää tekemisissä, nyt kun viimeinenkin yhteinen omainen on kuol.lut, niin ei ole pakko.
Tiedän, että hän valehtelee musta muille ihmisille, mutta sekin on mulle sama.
Onko narsisti valehtelija joka huutaa pää punaisena ja haukkuu toista asioista mitkä ei ole totta?
Luulin että narsistit on jotenkin viehättäviä ja täynnä itseään.
Alue: Aihe vapaa
Edelleen haluan muistuttaa , että puolisolla ei ole mitään oikeutta estää yhteydenpitoa toisen kavereihin ja sukulaisiin. On väärin että toiset joutuvat hoitamaan yhteydenpidon isään tai äitiin työajallaan mesen ja muun viestinnän kautta. Jos ei ole itsellä enää vanhempia olemassa, se ei oikeuta erottamaan lapsia vanhemmistaan. Olisi hyvä kun joku vähän toisi julkisuuteen tällaisiakin uusia salattuja parisuhdesääntöjä. Joulun lähestyessä taas ne hirviöminiät terottavat veitsiään.