Etäinen suhde sisaruksiin

Surullista että miten etäinen yhteys sisaruksiin on... joka kerta kun tapaamme, tuntuu kuin tapaisi jonkun random ihmisen ilman että edes oikeasti tuntee toista. En ymmärrä miksi tunnen näin. Eihän kehenkään voi väkisin luoda sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta jos sitä ei vain ole. Olen tuntenut jopa parasta ystävääni kohtaan paljon enemmän kuin sisaruksiini. En saa heiltä henkistä tukea eikä oikeastaan rakkauttakaan, en halua jakaa mitään heidän kanssaan. En pysty vain olemaan oma itseni. Joku tunnelukko takana.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sisko, ei olla yhteyksissä. Hän sanoi sisaruutensa irti ja ei se minua haittaa. Ei olla oltu mitenkään läheisiä. Kunhan on asuttu saman katon alla. Hän tuntuu olevan katkera ja vihainen minulle kaikesta. Odotan jo kypsyneenä päivää kun vanhemmat kuolee ja minulla on ristinä hänet ja vaikeasti myytävä omaisuus, että miten paljon kiusaa haluaa tehdä. Usein mietin annanko mennä satojen tuhansien eurojen omaisuuden vai kohtaanko sen helvetin minkä hän minulle siitä tekee. Minusta mielenterveyteni ja onnellisuuteni ei ole noin pienestä rahasta kaupan. Vihjailen välillä vanhemmilleni voisiko he myydä omaisuutensa ja käyttää sen nyt itseensä kun vielä on hieman terveyttä. Toteuttaisi vaikka haaveitaan, mutta he ei ymmärrä yskää.

Mulla sama. Sisko vaan vihaa kaikkia ja on jo valmistautunut "ottamaan kaikki, mikä hänelle kuuluu".

Jotkut on vaan vihaa ja ahneutta täynnä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sisko, ei olla yhteyksissä. Hän sanoi sisaruutensa irti ja ei se minua haittaa. Ei olla oltu mitenkään läheisiä. Kunhan on asuttu saman katon alla. Hän tuntuu olevan katkera ja vihainen minulle kaikesta. Odotan jo kypsyneenä päivää kun vanhemmat kuolee ja minulla on ristinä hänet ja vaikeasti myytävä omaisuus, että miten paljon kiusaa haluaa tehdä. Usein mietin annanko mennä satojen tuhansien eurojen omaisuuden vai kohtaanko sen helvetin minkä hän minulle siitä tekee. Minusta mielenterveyteni ja onnellisuuteni ei ole noin pienestä rahasta kaupan. Vihjailen välillä vanhemmilleni voisiko he myydä omaisuutensa ja käyttää sen nyt itseensä kun vielä on hieman terveyttä. Toteuttaisi vaikka haaveitaan, mutta he ei ymmärrä yskää.

Voithan sinä palkata asianajajan hoitamaan homman puolestasi. Miksi luopuisit perinnöstäsi, varsinkin jos sinulla on lapsia. Vanhempasi haluavat jättää omaisuutta myös sinulle.

Tee näin, niin minäkin tein. Aioin myös ensin luopua perinnöstä mutta kyllä se raha vaan helpottaa elämää kummasti. Sanot vaan että kaikki yhteydenotot asianajajan kautta ja laitat numeron estoon. Teet niin tai näin niin hyvä se ei ole kumminkaan joten ihan sama mitä hän ajattelee. Tsemppiä, eihän tällainen kivaa ole mutta yleistä.

Ei ole sama tilanne.

Joskus etäisyyteen on syynsä. Kärsittyäni vanhemmasta sisarestani yli 30 vuotta laitoin välit vihdoin poikki. Lapsena kärsin siis henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Aikuisenakin vielä henkisestä.

En voi olla tekemisissä, hän on minulle hyvin vahingollinen ihminen. Olen korjannut itseäni traumaterapialla.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa oli paljon alkoholismia ja mt-ongelmia. Itse olen saanut elämän järjestykseen, mutta sisarus jatkaa vanhempien tiellä joten emme pidä yhteyttä. Joskus harmittaa, kun tuttavilla on läheiset välit perheisiinsä ja meillä ei edes syntymäpäivinä onnitella. Yritän muistaa, että kukaan ei sairauksiaan valitse ja elää elämää oman perheen kanssa.

Sairaatkin ihmiset pystyvät kyllä ihan hyvin onnittelemaan syntymäpäivinä. Itsellä on kokemus siitä, miten veljeni käyttäytyy äärimmäisen itsekkäästi ja vaativasti ja kaikki aina laitetaan sukulaisten parissa sen syyksi, että hän on jotenkin lapsesta saakka ollut erikoinen, on nyt masentunut eikä suostu apua ottamaan vastaan jne. 

Meillä esimerkiksi häntä aina piti muistaa syntymäpäivinä. Asuikin vielä vanhempien kanssa yhdessä. Itse hänen ei tarvinnut edes toivottaa mitään. Muistan vieläkin sen, kun olin äidin kuoltua puoli vuotta myöhemmin jälleen kerran siellä talossa käymässä pitkästä matkasta ja tein sitä ja tätä taloustyötä. Ainut, mitä pyysin, oli, että olisi suusanallisesti toivottanut minulle hyvää syntymäpäivää. Hän suorin sanoin kieltäytyi sitä tekemästä.

Tämä nyt sinänsä oli vain pieni juttu, mutta kuvaa sitä kaikkea, mitä tuon takia olen joutunut kestämään. Yhtään missään asiassa ei tule pyydettynäkään apuun, vaikka hänen terveydentilansa kyllä hyvin riittäisi, mutta kaikkea olisi itse vailla. Vaatii, vaatii ja vaatii, ja jollei saa tahtoaan läpi, niin uhkailee itsemurhalla. Mitään yritystäkään siihen suuntaan ei kuitenkaan ole ollut eli kyse on vain toisten ihmisten henkisestä painostamisesta tanssimaan hänen pillinsä mukaan.

Emme ole enää tekemisissä. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa oli paljon alkoholismia ja mt-ongelmia. Itse olen saanut elämän järjestykseen, mutta sisarus jatkaa vanhempien tiellä joten emme pidä yhteyttä. Joskus harmittaa, kun tuttavilla on läheiset välit perheisiinsä ja meillä ei edes syntymäpäivinä onnitella. Yritän muistaa, että kukaan ei sairauksiaan valitse ja elää elämää oman perheen kanssa.

Sairaatkin ihmiset pystyvät kyllä ihan hyvin onnittelemaan syntymäpäivinä. Itsellä on kokemus siitä, miten veljeni käyttäytyy äärimmäisen itsekkäästi ja vaativasti ja kaikki aina laitetaan sukulaisten parissa sen syyksi, että hän on jotenkin lapsesta saakka ollut erikoinen, on nyt masentunut eikä suostu apua ottamaan vastaan jne. 

Meillä esimerkiksi häntä aina piti muistaa syntymäpäivinä. Asuikin vielä vanhempien kanssa yhdessä. Itse hänen ei tarvinnut edes toivottaa mitään. Muistan vieläkin sen, kun olin äidin kuoltua puoli vuotta myöhemmin jälleen kerran siellä talossa käymässä pitkästä matkasta ja tein sitä ja tätä taloustyötä. Ainut, mitä pyysin, oli, että olisi suusanallisesti toivottanut minulle hyvää syntymäpäivää. Hän suorin sanoin kieltäytyi sitä tekemästä.

Tämä nyt sinänsä oli vain pieni juttu, mutta kuvaa sitä kaikkea, mitä tuon takia olen joutunut kestämään. Yhtään missään asiassa ei tule pyydettynäkään apuun, vaikka hänen terveydentilansa kyllä hyvin riittäisi, mutta kaikkea olisi itse vailla. Vaatii, vaatii ja vaatii, ja jollei saa tahtoaan läpi, niin uhkailee itsemurhalla. Mitään yritystäkään siihen suuntaan ei kuitenkaan ole ollut eli kyse on vain toisten ihmisten henkisestä painostamisesta tanssimaan hänen pillinsä mukaan.

Emme ole enää tekemisissä. Ikinä.

Ja tällä, että ei suostu ottamaan apua vastaan, tarkoitan tietenkin, että ei suostu ottamaan apua vastaan lääkäriltä, sosiaaliviranomaisilta yms. tahoilta, vaikka nämä kirjaimellisesti tulisivat hänen kotiovelleen apua tarjoamaan. Sitäkin kun on yritetty.

Hän kun haluaisi, että sukulaiset auttaisivat häntä kaikessa. Enää ei onnistu, kun minä asun kaukana enkä edes halua auttaa, äiti on kuollut, isä on tehostetussa ympärivuorokautisessa ja loppuporukka on yli 80-vuotiasta. Tosin vielä hän on onnistunut näitä viimeksi mainittuja painostamaan asioihinsa, mutta ne ovat sentään uskovaisia, niin varmaan ajattelevat saavansa palkkion taivaassa tjsp.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä yksi veli. Saatetaan löytää joskus parin vuoden välein yhteinen sävel, ja sitten se taas samantien katkeaa. Veljeni on hanakka arvostelemaan ja hyvin kärkevä mielipiteissään, ja siihen se yleensä katkeaa, vaikka kuinka luulen että nyt...

Oletko kertonut hänelle nuo ajatuksesi?

Se olisi tärkeää, että puhut. Nyt jättäydyt sinne jonnekin alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni  naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä.  Muita sisaruksia minulla ei ole.

Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.

Mulla on ihan samanlaista. Veljen vaimo systemaattisesti torpedoi kaikki sukujuhlat jotka järjestetään miehen puolen suvun toimesta ja yrittää muutenkin pitää puoliaan jotakin minulle näkymätöntä uhkaa vastaan. En siis ole ongelmani kanssa yksin. Tulee sellainen tunne, että veljen vaimo kokee jotenkin uhkana muutkin ihmiset. Mua nyt ei enää niin haittaa, mutta aluksi sellainen käytös tuntui jäätävältä kun ei ollut sellaista ennen kohdannut missään. Ja olin surullinenkin. Ystävyyssuhteet sukulaisten kanssa voivat olla pysyvämpiä ja syvempiä verrattuna muihin ystävyyssuhteisiin. Ainakin kuvitelmissani.

En ihan voisi allekirjoittaa tuota, että aikuinen mies on itse vastuussa sisarussuhteistaan. Sen arvaa, että veljen vaimo heittäytyisi parisuhteessa tosi hankalaksi.

.

On, on ikäeroa 6 ja 7 vuotta ja siskot akateemisia ja osaavat feikata käytöstään. Keskenämme ollessamme yleensä huutavat minulle milloin mistäkin syystä, ja varoittavat aina etukäteen mitä ei saa tehdä. Pitävät minut asioistaan, kuulumisistaan ulkona, ja myös muun suvun ulkopuolella pitävät minut. En tiedä käyttäytyvätkö he tahallisesti vai tahattomasti noin. 

Elän omasta mielestäni hyvää elämää, mutta sisarukseni mielestä olen kakkosluokan kansalainen, koska en ole korkeasti koulutettu ja tyydyn vähään. Suuttui, kun en provosoitunutkaan hänen vähättelyihin, vaan pistin hissukseen välit poikki. 

Mielenterveysongelmat yhdistettynä ilkeyteen, katkeruuteen ja kyvyttömyyteen pyytää anteeksi, ovat valitettavasti sellainen yhdistelmä, että sellaisia ihmisiä en tarvitse elämääni, vaikka sisaruksiani olisivatkin. 

Jos jonakin päivänä saan nähdä, että ovat hakeutuneet ammattiavun piiriin tai ainakin lopettaneet riitaisuuden ja halveksunnan ihmistä kohtaan, joka heitä on paljon auttanut ja rakastanut, niin voin ajatella asiaa uudelleen. Siihen saakka pysyttelen mahdollisimman etäällä. Suorastaan pelkään noin täynnä vihaa ja kaunaa olevia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni  naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä.  Muita sisaruksia minulla ei ole.

 

Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.

Mulla oli juuri tällainen exä, eli ei jaksanut mennä omien sukulaistensa juhliin, synttäreille ym ja keksi tekosyitä että mulla oli muka joku meno tms syy miksi hänkään ei voinut osallistua... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni  naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä.  Muita sisaruksia minulla ei ole.

 

Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.

Tapaus kerrallaan, yleistäminen on sontaa. Itse olen jättänyt veljen kanssa yhteydenpidon aika minimiin, koska hänen vaimonsa on mustasukkainen meidän väleistä. Olen ajatellut, että tärkeintä on, että veli on onnellinen perheensä kanssa, en halua tuoda heidän välilleen pienintäkään epäsopua. Silti tiedän, että veljen ja minun yhteys ei ole katkennut.

Itsellä yksi veli. Lapsena oltiin läheisiä, mutta nyt näin aikuisena olemme etääntyneet. Etenkin sen jälkeen, kun veljelle syntyi lapsia. Autetaan toisiamme kyllä tarpeen mukaan, mutta emme muuten pidä yhteyttä tai keskustele keskenään kun näemme vanhempiemme luona. Veljeni on myös tyypillinen suomalainen mies, joka ei juuri puhu asioista. Surullistahan se on, mutta olen oppinut elämään asian kanssa. Ei olla riidoissa ja sen pitää varmaan riittää. Mutta tuntuu, että jotain puuttuu.