Etäinen suhde sisaruksiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielestäni sisarussuhteiden on tarkoitus kantaa läpi elämän. Kun vanhemmat jää pitäisi olla ne sisarukset mukana jollakin tavalla loppuelämän. Outo ajatus että emme olisi lähisukulaisten kanssa tekemisissä. Onhan ystävät mutta ihan eri asia kuitenkin kuin verisukulaiset.

Entäs, jos vanhempasi molemmat ovat narsisteja ja erottaneet sisarukset mentaliteetillä hallitse ja hajoita?

Tuo "kyllä sisarrussuhteiden on tarkoitus kantaa läpi elämän" on ihan sinun oma uskomus. Missä niin on sanottu tai kirjoitettu?

Puhun yleisellä tasolla. Toki aina on mutkikkaita suhteita jotka ei vaan syystä tai toisesta toimi vaikka mitä tekisi.

Joskus voi olla terveempää itselle pysyä kauempana jos ei muutoksiin ole realistisia mahdollisuuksia.

Missään ei sanota että sisarus tai muidenkaan suhteiden olisi pakotetusti tarkoitus kantaa läpi elämän, sellaista en edes väittänyt. Se oli oma toteamus, mielipiteeni että näin tulisi lähtökohtaisesti ja ideaalitilanteessa olla. Toki useinkaan ei ole, kuten näistä vastauksista ketjussa on todettavissa.

Minulla on sisko ja veli jotka n.10v minusta vanhempia. Veljelle olen aina ollut tärkeä, nytkin minä ja perheeni olemme, veli ei asu itsenäisesti mutta olemme yhteyksissä ja äitiin varsink8n hän monta kertaa viikossa.

Siskon olen kokenut aina vihaavan minua, lapsesta asti. Ei todellakaan ollut kannustava ja opastava isosisko vaan tylytti ja nolasi minua julkisestikin, olin ihan ali-ihminen. Muuten hän pidetty ihminen työpaikassa jossa tekemisissä koko kylän kanssa.

Minun jo aikuistuttuani tulimme paremmin toimeen ja olimme paljonkin yhteyksissä, mitään kovin rentoa yhteys ei kyllä koskaan ollut.

Mutta lopputulemana, nyt pari vuotta sitten sisko sulki ensin äitimme, sitten minutkin elämästään pois. En ole pystynyt keksimään syytä tälle, sen tiedän että en ole itse tehnyt mitään loukkaavaa. Esim. Fb:ssa hän näkyvästi ja tiuhaan kommentoi ylenpalttisesti sukulaisten juttuja, mutta minusta tuli näkymätön. Kun tajusin joskus että hän oli peittänyt minulta oman seinänsä, työstin asiaa vähän aikaa, mietin että jos annan vain sitten olla noin, nähköön silti minun juttuni jne, mutta puol3n vuoden päästä heitin siskoni pihalle omista kavereistani. Ja se olikin tosi helpottavaa. Olen hyväksynyt sen tosiasian että siskoni on minulle ja näin myös lapsilleni ihan vieras. Juurikin vanhemman poismeno sitten joskus tulee olemaan melkoinen koetinkivi, miten hoituu pakolliset byrokratiat asiallisesti.

Joskus surettaa kun luen tai kuulen läheisistä sisarussuhteista, mutta kun tiedostan että en ole itse tehnyt muuta pahaa kuin sattunut syntymään tuohon perheeseen, menee suru ohi ja lähinnä toivotan onnea siskolle demoniensa kanssa taisteluun. Lisäksi muistot lapsuudesta, ilkeistä sanoista ja teoista minua kohtaan, auttavat jättämään asian taka-alalle.

Asutaan samassa kaupungissa mutta ei juuri pidetä yhteyttä. Sisarus on ilmeisesti päihdeongelmainen ja soittaa lähinnä kun tarvitsee rahaa. Aikani lainasin ja luulin että meillä olisi jotenkin hyvät välit mutta sitten tajusin että hän ei ole aikoihin (vuosiin) ottanut yhteyttä minkään muun syyn vuoksi. Ymmärsin että hän ei edes kysynyt minun kuulumisia.

Kun uusi rahan lähde (mies) löytyi, ei pitänyt minuun pariin vuoteen ollenkaan yhteyttä. Itse koitin mutta hyvin harvoin puheluun/viestiin edes vastattiin. Lopetin sitten minäkin. Kun rahan lähde poistui, palasi pyytämään minulta, mutta en enää lainannut tai sitten kyselin häiritsevän tarkasti mihin tarvitsee. Ruinaaminen muuttui epäsuoriksi sääliviesteiksi joissa oltiin aina niin dramaattisen sairaita eikä rahaa lähteä sairaalaan/lääkkeisiin yms.

En enää lankea noihin. Sisko on silloin tällöin ottanut yhteyttä enkä tiedä miksi, en osaa enää luottaa siihen että olisi jotain muuta vailla kuin rahaa tai kyytiä. Yleensä laittaa viestiä jotka on täynnä ihme selitystä eikä niissä aina ole päätä eikä häntää. Ei enää ruinaa rahaa mutta tuo usein. vähävaraisuuttaan esille kuinka nyt ei voi tehdä sitä, tuota eikä tätä. En noteeraa..

Vierailija kirjoitti:

Minä en käsitä ihmisiä, jotka eivät pidä yllä hyviä välejä sisaruksiin, onhan jokaisella 50 % samat geenit kuin kullakin sisaruksella. Outoa, jos ei tule toimeen. - Minulla on kaksi siskoa ja yksi veli. Veljen kanssa on hyvät välit, mutta hän ei voi vammaisuutensa takia matkustaa, emmekä tapaa usein. - Mutta nämä siskot ovat ongelma. Lapsena rakastin heitä. Kun kasvoin kouluikäiseksi, siskot alkoivat syrjiä minua, tai olla välinpitämättömiä. Minut uhattiin laittaa pimeään kellariin, jos en syö siskon tekemää ruokaa. Aloin itkeä, mutta vain se sisko, joka ei ruokaa ollut tehnyt, oli myötätuntoinen. Toinen ei pyytänyt edes anteeksi. - Kun sitten vielä vanhenimme, tilanne meni siihen, että me kolme sisarusta ikäänkuin kilpailimme vanhempiemme suosiosta! Uskomatonta. - Nyt vanhempamme ovat jo kuolleet, ja nämä kaksi siskoa tapaavat toisensa max 2 krt/vuosi. - En vaan käsitä!

No minä yritin pitää yhteyttä, mutta 19/20 kerroista puheluun tai viestiin ei vastattu koskaan. Joskus lyötiin jopa luuri korvaan kun koitin soittaa. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Ratkaisepas nyt mun puolesta tämä, että miten saisin yksin loihdittua kunnon välit sisareen? Kun et saa edes yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

[

Jep. Sen huomaa siitä, että muutos on yhtäkkiä niin totaalinen. Mihinkään ei voi tulla eikä osallistua ja jostain kumman syystä sitä aika löytyy aina tälle puolison suvulle ja ystäville. Aina kun tämä henkilö innostuu jostain ehdotuksesta, puoliso kuiskii puhelimessa jotain ja mieli muuttuu. Tai tämä puoliso hyökkää keskusteluissa "MEILLE ei käy" "ME ei haluta" jne.

!

Aikaa löytyy ennemmin vaikka mille harrastuspiirin kissanristiäiselle, jos samana päivänä olisi suvun juhla - varsinkin sisaruksen tärkeä päivä. Tai silloin harvoin kun osallistutaan, heittäydytään hankalaksi ja kaikki oon niin vaikeaa. Ovelimmat kieroilevat miehensäkin suhtautumaan sisarukseensa ja tämän puolisoon epäilevästi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään dramaattista tarinaa, mutta suhde sisaruksiin on silti etäinen. Tullaan hyvin toimeen ja meillä on ihan mukavaa yhdessä, mutta ei silti olla juurikaan tekemisissä. Se mua harmittaa, koska olen aika erakkomainen luonne eikä minulla ole hirveästi ihmisiä elämässäni, mutta sisarukseni ottaisin mielelläni osaksi sitä. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tullaan, sitä kauemmas ajauduin heistä. Nähdään kyllä melko usein, mutta ei tosiaan olla mitenkään läheisiä. Surettaa. En tiedä miten asiaa enää voisi korjata, kun ollaan jo aikuisia ja tuntuu etten kunnolla edes tunne heitä.

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän. Itselläni on nyt sellainen tilanne, että asun lähellä vanhempiani ja muut sisarukset toisella puolella Suomea. Nyt on muutaman kerran käynyt niin että sisarukset ovat käyneet vanhempiemme luona, mutta minä kuulen tästä vasta jälkikäteen, tai tyyliin samana päivänä ja yleensä en sitten pääse niin lyhyellä varoitusajalla. Tuntuu pahalle ettei minua selvästi haluta paikalle, vaikkei kovin läheisiä olla koskaan oltukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni välit sisaruksiin aikanaan, kun riitelin mutsin kanssa. Oon entinen huumeiden käyttäjä, sisarusten edessä en(onneks) oo sekoillu. Oon ollut yli 4v. Raittiina, mutta mun sisarukset ei haluu olla missään tekemisissä. Tuntuu pahalta, ja yhdessä vaiheessa jopa suututti tosi paljon. Parempi vissiin vaan antaa olla. Mä oletan että mutsilla on näppinsä pelissä. Surullista.

Oletko varma? Mitä tapahtuu, jos yrität ottaa yhteyttä?

Laitoin pari vuotta aika ahkeraan viestiä ja pyysin kylään/ehdotin näkemistä jossain,niihin viesteihin ei vastattu mitään. Sitten jossain vaiheessa loppu ihan kokonaan vastailut, kun kyselin kuulumisia. Mihinkään kuviin ei enää reagoitu, yritin soittaa, ei vastata :(. En tosiaan tiedä mistä on kyse. Kun kysynyt mutsilta, mutsi toteaa että on hankala ja kylmä ihminen, en sitten tiedä mitä musta on puhuttu toiseen suuntaan. Musta olis kiva olla tekemisissä, mutta he ovat aikuisia ihmisiä, ja tekevät itse omat päätöksensä. Olis vaan tosi kiva tietää, että mikSi näin. Tuntuu tosi pahalta.tiedän, en oo aina ollu hyvä sisko, ja monta vuotta meni omaa elämää pilatessa. Ehkä ne on ne syyt sitten, en tosiaan tiedä.

Mutta nyt musta tuntuu siltä, että tää mun kohtelu ei oo reilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni välit sisaruksiin aikanaan, kun riitelin mutsin kanssa. Oon entinen huumeiden käyttäjä, sisarusten edessä en(onneks) oo sekoillu. Oon ollut yli 4v. Raittiina, mutta mun sisarukset ei haluu olla missään tekemisissä. Tuntuu pahalta, ja yhdessä vaiheessa jopa suututti tosi paljon. Parempi vissiin vaan antaa olla. Mä oletan että mutsilla on näppinsä pelissä. Surullista.

Oletko varma? Mitä tapahtuu, jos yrität ottaa yhteyttä?

Laitoin pari vuotta aika ahkeraan viestiä ja pyysin kylään/ehdotin näkemistä jossain,niihin viesteihin ei vastattu mitään. Sitten jossain vaiheessa loppu ihan kokonaan vastailut, kun kyselin kuulumisia. Mihinkään kuviin ei enää reagoitu, yritin soittaa, ei vastata :(. En tosiaan tiedä mistä on kyse. Kun kysynyt mutsilta, mutsi toteaa että on hankala ja kylmä ihminen, en sitten tiedä mitä musta on puhuttu toiseen suuntaan. Musta olis kiva olla tekemisissä, mutta he ovat aikuisia ihmisiä, ja tekevät itse omat päätöksensä. Olis vaan tosi kiva tietää, että mikSi näin. Tuntuu tosi pahalta.tiedän, en oo aina ollu hyvä sisko, ja monta vuotta meni omaa elämää pilatessa. Ehkä ne on ne syyt sitten, en tosiaan tiedä.

Mutta nyt musta tuntuu siltä, että tää mun kohtelu ei oo reilua.

Hienoa että olet päässyt kuiville huumeista. Oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että saatat siitä huolimatta edelleen olla sellainen henkisesti raskas ihminen, johon muut ottavat mielellään etäisyyttä. En toki tiedä tilanteestasi mitään, joten voin olla väärässäkin.

Itselläni on veli, joka mm. yritti saada minun osuuttani vanhempien antamasta ennakkoperinnöstä omaan käyttöönsä "väliaikaisesti", perustellen sitä minulle "sijoitukseksi" (ei ollut kuitenkaan tehnyt mitään laskelmia siitä miten varat tuottaisivat). Hänellä oli vielä pokkaa väittää, että hän tällä tavalla "auttaa" minua saamaan talouteni kuntoon (talousasiani ovat ihan kunnossa vaikka olen hyvin pienituloinen, veljeni sen sijaan käyttää rahaa holtittomasti). Ilmeisesti hän ihan aidosti näki tilanteen noin. Tässä vain yksi esimerkki hänen käytöksestään minua kohtaan.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, ettei meillä ole kovin lämpimät välit. Veljeni puhuu äidillemme kuinka minä olen niin kovin kamala sisko kun en mitään yhteyttä pidä.

Kymmeneen ja puoleen vuoteen en ole pikkuveljeäni (viisi vuotta nuorempi) nähnyt tai mitään hänestä kuullut. Se on niin sinällään klisee, kun sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Tässä tapauksessa se kuitenkin on erittäin osuva, koska tämä hänen vaimonsa ja vaimon suku on aikaansaanut veljeni välirikon minuun ja vanhempiini. Veljenpojan näin viimeksi, kun oli kolmen kuukauden ikäinen, tästä siis reilut kymmenen vuotta nyt, ja veljentyttöä en ole koskaan nähnyt, en edes tiedä nimeä. Tai jos muksuja on vielä useampia, en tiedä mitään.

Lapsina oltiin veljeni kanssa läheisiä, joten kyllä tämä riipaisee ja suututtaa. On niinkuin olisi menettänyt veljensä kokonaan.

Veljeni on ihmissuhteissa vetäytyvää sorttia ja kovin hiljainen, ellei kyseessä sitten ole hänen suuri intohimonsa tietokoneet. On onneksi löytänyt aikuisena samanhenkisiä ystäviä, joskus olin huolissaan hänen puolestaan kun ei näyttänyt olevan ystäviä. Mutta ollaan niin erilaisia ettei juurikaan tule juteltua tai nähtyä vaikka suht lähellä toisiamme asutaan, kanssakäymistä tulee perhejuhlissa muutaman kerran vuodessa. Rakastan veljeäni, mutta näin tuntuu olevan molemmille ihan hyvä. 

Sukuaan ei voi valita, mutta ystävät voi. On outoa, että naiset näkevät miehen suvun vihollisena ja sitten projisoivat tämän muihin naisiin. Niinpä syyllinen etäisyyteen on teistä veljen vaimo, ette esim. te itse.

Isosiskoni haukkui minut ja syytti että olin pilannut hänen nuoruutensa kun oli joutunut joskus olemaan lapsenvahtina miulle. Ikäeromme 12 v. Ei tämä ainakaan lähentänyt ennestään etäisiä sisaruksia.

Jos puoliso estää pitämästä yhteyttä kotiväkeen, se on yksi väkivallan malli. Se on samaa määräilyä ja väkivaltaa kuin  työnteon vaikeuttaminen ja painostaminen hylkäämään kaverinsa, siskonsa, veljensä, vanhempansa. Sitten kun kaikki verkostot ja yhteydet on katkaistu tämä puoliso voi aloittaa toisenlaisen painostuksen. Joutuu ehkä tekemään epäedullisia sopimuksia. Puoliso voi painostaa velan ottoon tai tuhoamaan omaisuutta. Äärimmäistä taloudellista väkivaltaa on esim. toisem omaisuuden myyminen luvatta. Auto , koti , kodin tavarat, pankkitili. Rakastunut ihminen haluaa alkuun olla toisen mieliksi,  ettei tulisi " turhaa" riitaa. Jokaisella vapaalla ihmisellä on oikeus säilyttää sosiaaliset suhteensa myös parisuhteessa. Minun sisareni ei saa tavata ketään luokkatovereitaan eikä entisiä ystäviään, lisää tuskaa siitäkin ettei hänen miehensä osaa suomea. Heitä ei saa edes tervehtiä kaupugilla.  Arvatte varmaan mistä maailman kolkasta mies on syntyisin . Nyt on miehellä ilmainen asunto ja ylöspito ja toinen nöyrästi palvelee ja kääntää TV; n tekstit, tai tulee nyrkistä. Oi miksi,  miksi naiset.......?????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni täällä syyttelee huonoista väleistä sisarusten puolisoja, epäilen kyllä vahvasti tätä.

Koska se on joidenkin kohdalla totta.

Tietenkin sisarus on itsekin syyllinen kun antaa asian tapahtua mutta kyllä tuollaista " vieraannuttamista" tapahtuu.

Se että sinulla ei ole kokemusta siitä, ei tee siitä tarua.

No, on tilanteita joissa etäisyyden ottaminen on ihan paikallaan ja joskus se saattaa tapahtua puolison tuella. Eiväthän sisaruussuhteet ole sen kummemmin vapaita erilaisita ihmisuhteita vaivaavista ongelmista ja joskus (onneksi harvoin) ne ovat niin hankalia että kanssakäyminen on hajottavaa ja tuhoavaa. Ei sitä silloin vain sukulaisuuden vuoksi kannata ylläpitää jos korjausliikkeet eivät onnistu. Useinhan nämä tilanteet ovat juuri sellaisia että toinen osapuoli ei näe käytöksessään mitään ongelmaa, eikä suhteessa mitään korjattavaa.

Todella useissa suvuissa on niin oman kokemukseni mukaan, että miehen vaimoa, joka tietenkin on suvun ulkopuolelta, ei hyväksytä. Anoppi ja miehen mahdolliset sisarukset tuntevat kateutta ja ovat kilpailullisia suvun uutta tulokasta kohtaan. Pahinta on se, jos tulokkaalla on jotain, mitä suvun naisilla ei ole, esimerkiksi on kauniimpi, nuori, koulutetumpi tai menestyneempi. Sitten ilmeillään ja tehdään vaikka mitä temppuja, syrjitään. Kun sitten mieskään ei lopulta ole niin innnokas sukuloija, alkaa miniän mustamaalaaminen entistä pahempana. Onkohan miniä narsisti, onkohan mt-ongelmia, onkohan huumorintajuton kun leikistä suuttuu (eli ilkeydestä ja pirullisuudesta). Tällaista olen nähnyt ja kuullut paljon.

Minulla on monta sisarusta, joihin olen pitänyt yhteyttä suhteellisen paljon pitkästä välimatkasta huolimatta, lukuunottamatta yhtä heistä.

Hän ilmoitti jossain vaiheessa ettemme ole läheisiä (oli kyllä aina luonani yötä, kun tarvi yösijaa ulkomaanmatkoja varten..). Olin yllättynyt ja loukkaantunut tylyydestä, jätin hänen auttamisensa ja muutkin yhteydenpidot siihen. Näen häntä vain muun perheen kautta.

Monessa sisaruksessa on se onni, että ei haittaa jos ei yhden kanssa natsaa.

Minulla on pikkuveli, ikäeroa vain reilu vuosi. Lapsena leikittiin paljon yhdessä ja oltiin läheisiä mutta kaverit ei koskaan olleet yhteistä, molemmilla omat. Veli on tosi sosiaalinen, minä erakkoluonne. Ei meillä ennenkään aikuistuttua ollut juuri yhteydenpitoa, vanhempien luona nähtiin satunnaisesti, mutta kun hän muutti toiselle puolelle maapalloa loppui sekin. Viesti pari vaihdetaan vuodessa. Ihan väleissä me ollaan ja aina on kivaa kun nähdään mutta ei meillä tunnu oikein olevan enää muuta yhteistä kun lapsuus ja huumorintaju. Onhan se harmi mutta minkäs teet, ehkä joskus kun elämäntilanteet edes vähän muuttuu samanlaisemmiksi lähennytään uudelleen. Tai sitten ei...

Mies on tosi läheinen sisarustensa kanssa joten kyllähän tämä välillä harmittaa kun ei itse ole.

Harmittaahan se, että välit on viilenneet. Ei olla oikeastaan missään tekemisissä enää. Tottakai se vaikuttaa, jos sisarusten puolisoiden kanssa ei tule toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon myös lapsuudenperheestä ja vanhempien käytöksestä siellä.

Millaisia arvoja he istuttavat ja miten kohtelevat lapsiaan, tasa-arvoisesti vai ei. Rakentavatko kiinteitä suhteita ja kannustavat lapsia keskinäiseen yhteisöllisyyteen.

Mieheni perheessä anoppi on häärännyt lastensa välissä aina. Hallitsee näiden välejä omien motiiviensa mukaan. Joitakin lapsista suosii, joitakin sorsii. Joitakin arvostelee, joitakin jatkuvasti kehuu. Tämä luonnollisesti lisää katkeruutta lasten välille. Ne sorsitut eivät suoranaisesti halua olla tekemisissä suosikkien kanssa enkä ihmettele.

Yhdelle puhuu toista, toiselle toista. Kertoo lasten asioista ristiin toisille lapsille, jättää osan kertomatta. Osaa lapsista lahjoo ja jakelee ennakkoperintöjä pöydän alta.

Sanoit tässä viestissä juuri sen, mitä olisin lapsuudenperheestäni ja sisuksistani kirjottanut. Koko lapsuuden vanhempani ovat kääntäneet meitä toisiamme vastaan vertailemalla, puhumalla pahaa ja suosimalla joitain. Tämän vuoksi välit veljeeni ovat menneet 15-vuotiaana jo. En usko, että asia on enää korjattavissa, vaikka olemmekin jo aikuisia. Toinen veljeni, jota minun kanssani sorsittiin tämän kolmannen veljen kustannuksella, on kanssani ok väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään dramaattista tarinaa, mutta suhde sisaruksiin on silti etäinen. Tullaan hyvin toimeen ja meillä on ihan mukavaa yhdessä, mutta ei silti olla juurikaan tekemisissä. Se mua harmittaa, koska olen aika erakkomainen luonne eikä minulla ole hirveästi ihmisiä elämässäni, mutta sisarukseni ottaisin mielelläni osaksi sitä. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tullaan, sitä kauemmas ajauduin heistä. Nähdään kyllä melko usein, mutta ei tosiaan olla mitenkään läheisiä. Surettaa.

Minulla on kaksi sisarpuolta, toinen asuu vielä vanhempien kanssa ja tullaan hyvin juttuun, ikäero vain on suurehko (13v) ja toinen sisko vuoden nuorempi (äitini miehen entisestä suhteesta, eli ei siis oikeastaan mitään sukua). Tunnen olevani perheen musta lammas.. Vuoden nuorempi sisko alkoi rakentamaan perheineen taloa vanhempien viereen ja itse asun 500 km:n päässä.. Itse ole vain tällainen säälittävä leski jolle ei koskaan tapahdu mitään hyvää.. Sitten kun haluaisin puhua syvällisiä tai purkaa oloani niin katsellaan kiusaantuneena pitkin seiniä. Aina pitää esittää iloista ja vitsailla vaikka sisälläni kuohuu ja paha olo haluaisi purkautua ulos. Pelkään että välit viilenee entisestään, koska ainakin itselleni perhe on tärkeä. Äitinikin tuntuu juttelevan enemmän tämän vuotta nuoremman siskopuoleni kanssa, käyvät kaikissa tapahtumissa jne..