Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Etäinen suhde sisaruksiin
Minua ihmetyttää tämä että joillakin on todella läheinen ja luja suhde sisaruksiin kun itselläni ei tällä hetkellä ole... aikuisena kaikki on muuttunut. Lapsena oli eri, kun jouduimme olemaan yhdessä saman katon alla. Nyt kun olemme muuttaneet erillemme ja perustaneet perheen olemme myös kasvaneet erillemme.
Voi olla että johtuu myös isosta ikäeroista (toiseen 9 vuoden ka toiseen 11 vuoden ikäero). Nykyään tunnen olevani ainoa lapsi kun en edes soittele heille eivätkä he minulle. Olemme luonteeltammekin todella erilaiset. En löydä heidän kanssaan mitään yhteistä. Jos tapaamme niin reaktiolle toisiimme ei ole erityisen lämmin tai mitenkään sen ihmeellisempi. Rakastan kyllä heitä mutta en halua olla yhteydessä.
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä30287 kirjoitti:
Tuli vielä mieleen, että ei hän hoe mitään kannustavia tai arvostavia hokemia. Ei mitään tämän tyylisiä
Anna arvo toisellekin
Yhteistyössä on voimaa
Aina kannattaa yrittää
Paistaa se päivä risukasaankin
Sortumatta souda vaikka ois vastatuulta
Aikainen lintu madon nappaa
Kaksin aina kaunihimpi
Sen suu napsaa jonka jalka kapsaa
Vaan hänen rakastamissaan sanonnoissa on aina mukana se toista ihmistä halventava komponentti ja samalla itseä korottava. Niillä voi tehdä asiansa selväksi ja silti sanoa ettei ole sanonut mitään! Miten kätevää.No anna ihan kunnon esimerkki, kun en tajua sua.
Kerro joku keskustelu ja sitten minkä sanonnan hän siihen sanoo. Ja miten tulkitset tuon sanonnan.
No minäpä kerron, vaikka en ole alkuperäinen asian kirjoittaja, mutta minullakin on sisar, joka on aivan samanlainen.
Lue nuo lausahdukset monella eri tavalla vaikkapa ääneen, niin alat tajuta. Lausu ne sitten ensin vaikkapa monotonisesti ja sitten iloisesti, sitten vaikka vahingoniloisesti, vertaillen, letkautellen (nostat siis nokkaasi samalla), vihaisesti, ahdistuneesti, monella eri tavalla. Kovalla äänellä, hiljaisella äänellä jne ..
Alkaako selvitä? Kyse on siitä mihin sävyyn nuo lausahdukset sanotaan ja mitä lauseen osaa painotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaksi siskoa, ei isolla ikäerolla. Haluaisin olla läheisissä väleissä mutta surukseni meillä ei vaan klikkaa. Olen miettinyt, pitäisikö lopettaa yhteydenpito, koska koen itseni ei-toivotuksi ja itken yksinäisyyttäni monta päivää tapaamisten jälkeen.
Toinen siskoni oli jo lapsena minulle etäinen, ilkeä ja pahimmillaan väkivaltainen. Aikuisiällä tämä on jatkunut tylyytenä ja mykkäkouluina, mikäli puolustan itseäni häntä vastaan harvoin tavatessamme. Hän ottaa minuun yhteyttä ehkä pari kertaa vuodessa, kun hänelle tapahtuu jotain hienoa. Viesteihini hän ei yleensä vastaa. Silti olen niitä lähetellyt - olen kai idiootti.
Toisen siskon kanssa minulla oli hyvät välit viime vuosiin asti. Teimme paljon yhdessä ja meillä on samat kiinnostuksen kohteet. Yhtäkkiä hän alkoi käyttäytyä tuon ensin mainitun siskon tavoin. Jos juttelen hänelle, hänestä huokuu ärsyyntyminen. Ennen pidimme yhteyttä paljon, nyt harvoin.
Kun näemme vanhempien luona tai sukujuhlissa, siskoni ottavat hyökkäävän asenteen minua kohtaan. Ihan kuin jonkun olisi oltava heitä heikompi.
En ole näinä vuosina muuttunut ihmisenä huonommaksi vaan päin vastoin, saanut sellaisen hyvän elämän, josta en ennen osannut edes haaveilla. Huonoina vuosinani, kun taistelin mielenterveysongelmia vastaan, toinen sisko oli vielä läheinen.
Rakastan kaikesta huolimatta siskojani niin paljon, että hätätilanteessa luovuttaisin munuaisen kummallekin heistä. Siksi olisi joskus kiva kuulla, että olen heille tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli 2 vuotta nuorempi pikkuveli. Lapsena olimme läheisiä ja leikimme paljon yhdessä, meillä oli myös yhteisiä kavereita jne. Teininä aloimme kasvaa erillemme, veljelläni oli vaikea murrosikä ja itse olin melko "kiltti" tyttö. Teininä veljeni myös tutustui kaikenlaisiin päihteisiin, hän käytti runsaasti alkoholia ja pian myös huumekokeiluja. Iän myötä huumeet veivätkin hänet mennessään. Meni monta vuotta, kun meillä ei ollut juuri minkäänlaista suhdetta, hän soitteli minulle joskus ruinatakseen rahaa, ja näimme lähinnä vanhempieni luona joskus juhlapäivinä. Adrenaliinit hyökkäsivät aina välittömästi tappiin, kun näin puhelimen ruudulla vilkkuvan veljeni nimen, ja tapaamiset ja juttelemiset ahdistivat kovasti. Kaikki tämä johtui veljen huumeiden käytöstä ja täysin erilaisista elämänarvoista. Surin paljon veljen menetystä, ja nyt aikuisena käsittelin sitä terapiassa monta vuotta. Olen aina ollut hiukan kateellinen ympärilläni oleville ihmisille, joilla on ollut läheinen sisarussuhde. Olen joskus kaivannut elämääni sisarusta, vaikka olenkin tottunut tilanteeseen.
Muutamana viimeisenä vuotena veljeni yritti saada elämäänsä hallintaan, päästä kuiville ja parannella välejään perheeseen. Lähennyimmekin hänen kanssaan hiukan, ja aloin ajatella, että ehkä voisimme sittenkin rakentaa vielä sisarussuhteen aikuisena. Hän kuitenkin kuoli yliannostukseen 30-vuotiaana. Olen iloinen, että ehdimme luoda orastavan suhteen, ja hän ehti tutustua myös pieneen poikaani. Samalla kuitenkin olen musertavan surullinen siitä, että mahdollisuus saada hänet takaisin on iäksi mennyttä. Vaikka olen käsitellyt veljen menetystä jo pitkään, lopullinen sinetti iski kuitenkin voimalla, ja tietoisuus siitä, että nyt olen yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistani. Vaikka hänen kuolemastaan on jo lähes vuosi, käsittelen menetystä yhä edelleen. Joskus tuntuu, että aloitin koko asian käsittelyn alusta.[/quote
Otan osaa. Olen pahoillani.
Tää vois hyvin olla mun veljen kirjoittama. Hän ei tosiaankaan tajua, että kaikki ei halua elämältä samoja asioita ja vähättelee minua ympäriinsä. Veli soitellut mulle vain oma hyöty mielessään. Ei kysele kuulumisiani. Joten ei kiinnosta olla tekemisissä. Varsinkin mun väheksyminen tietämättä elämästäni muuta kuin joitain kuulemiaan ulkoisia asioita on ollut tosi erikoista.
Vierailija kirjoitti:
En ole siskoni kanssa tekemisissä. Hän on ihmeen katkera minulle. Olen saanut elämässä asiat jotka hän olisi halunnut. Olen saanut ne tekemällä töitä jotka hän jätti tekemättä ja on tästä katkera.
Kyllä se minuun joskus sattui. Tajuta kuinka vihainen hän on mulle vaikka ihan omien valintojensa varassa on ollut hänenkin elämänsä. Koskaan en ole asioillani kehuskellut. En sanallakaan.
Nykyään en enää kaipaa häntä. Ilkeily sai niin hirveät mittasuhteet että lakkasin rakastamasta häntä tyystin. Toki oli ihanaa kun joskus oli sisko mutta en sitä ilkeää katkeraa kiusaajaa enää kaipaa.
Emme olleet veljeni kanssa aikuisiällä kovin läheisiä, vaikka lapsena leikimme todella paljon yhdessä. Lapsuutemme ei ollut paras mahdollinen, mutta koimme sen kuitenkin yhdessä.
Jossain vaiheessa kun muutin pois kotoa, ja veljellä oli murrosikä, välimme kylmenivät. Meillä molemmilla oli omat kuviomme ja omat ongelmamme. Itselläni oli sekava seurustelusuhde joka vei ulkomaille ja veljeni sekoili huumeiden kanssa.
Olimme kyllä tekemisissä hieman jonkin verran myöhemmin veljenikin muutettua kotoa. Hän kärsi vaan koko ikänsä erilaisista mielenterveysongelmista, lähinnä soittelin kysyäkseni hänen kuulumisiaan ja hän soitti kun tarvi apua johonkin. Hän kuoli lopulta huumeisiin vain hieman päälle 30v.
Välillä mietin, että olisiko tilanne ollut toinen, jos olisimme olleet läheisiä nuo kriittiset vuodet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli 2 vuotta nuorempi pikkuveli. Lapsena olimme läheisiä ja leikimme paljon yhdessä, meillä oli myös yhteisiä kavereita jne. Teininä aloimme kasvaa erillemme, veljelläni oli vaikea murrosikä ja itse olin melko "kiltti" tyttö. Teininä veljeni myös tutustui kaikenlaisiin päihteisiin, hän käytti runsaasti alkoholia ja pian myös huumekokeiluja. Iän myötä huumeet veivätkin hänet mennessään. Meni monta vuotta, kun meillä ei ollut juuri minkäänlaista suhdetta, hän soitteli minulle joskus ruinatakseen rahaa, ja näimme lähinnä vanhempieni luona joskus juhlapäivinä. Adrenaliinit hyökkäsivät aina välittömästi tappiin, kun näin puhelimen ruudulla vilkkuvan veljeni nimen, ja tapaamiset ja juttelemiset ahdistivat kovasti. Kaikki tämä johtui veljen huumeiden käytöstä ja täysin erilaisista elämänarvoista. Surin paljon veljen menetystä, ja nyt aikuisena käsittelin sitä terapiassa monta vuotta. Olen aina ollut hiukan kateellinen ympärilläni oleville ihmisille, joilla on ollut läheinen sisarussuhde. Olen joskus kaivannut elämääni sisarusta, vaikka olenkin tottunut tilanteeseen.
Muutamana viimeisenä vuotena veljeni yritti saada elämäänsä hallintaan, päästä kuiville ja parannella välejään perheeseen. Lähennyimmekin hänen kanssaan hiukan, ja aloin ajatella, että ehkä voisimme sittenkin rakentaa vielä sisarussuhteen aikuisena. Hän kuitenkin kuoli yliannostukseen 30-vuotiaana. Olen iloinen, että ehdimme luoda orastavan suhteen, ja hän ehti tutustua myös pieneen poikaani. Samalla kuitenkin olen musertavan surullinen siitä, että mahdollisuus saada hänet takaisin on iäksi mennyttä. Vaikka olen käsitellyt veljen menetystä jo pitkään, lopullinen sinetti iski kuitenkin voimalla, ja tietoisuus siitä, että nyt olen yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistani. Vaikka hänen kuolemastaan on jo lähes vuosi, käsittelen menetystä yhä edelleen. Joskus tuntuu, että aloitin koko asian käsittelyn alusta.
Ei voi olla totta, aivan kuin minun tarinani! Voisi olla minun kirjoittama tämäkin pätkä. Oma veljeni kuoli myös viime vuonna. Otan myös osaa suruusi. T. 161
Vierailija kirjoitti:
Aika moni täällä syyttelee huonoista väleistä sisarusten puolisoja, epäilen kyllä vahvasti tätä.
Koska se on joidenkin kohdalla totta.
Tietenkin sisarus on itsekin syyllinen kun antaa asian tapahtua mutta kyllä tuollaista " vieraannuttamista" tapahtuu.
Se että sinulla ei ole kokemusta siitä, ei tee siitä tarua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksi siskoa, ei isolla ikäerolla. Haluaisin olla läheisissä väleissä mutta surukseni meillä ei vaan klikkaa. Olen miettinyt, pitäisikö lopettaa yhteydenpito, koska koen itseni ei-toivotuksi ja itken yksinäisyyttäni monta päivää tapaamisten jälkeen.
Toinen siskoni oli jo lapsena minulle etäinen, ilkeä ja pahimmillaan väkivaltainen. Aikuisiällä tämä on jatkunut tylyytenä ja mykkäkouluina, mikäli puolustan itseäni häntä vastaan harvoin tavatessamme. Hän ottaa minuun yhteyttä ehkä pari kertaa vuodessa, kun hänelle tapahtuu jotain hienoa. Viesteihini hän ei yleensä vastaa. Silti olen niitä lähetellyt - olen kai idiootti.
Toisen siskon kanssa minulla oli hyvät välit viime vuosiin asti. Teimme paljon yhdessä ja meillä on samat kiinnostuksen kohteet. Yhtäkkiä hän alkoi käyttäytyä tuon ensin mainitun siskon tavoin. Jos juttelen hänelle, hänestä huokuu ärsyyntyminen. Ennen pidimme yhteyttä paljon, nyt harvoin.
Kun näemme vanhempien luona tai sukujuhlissa, siskoni ottavat hyökkäävän asenteen minua kohtaan. Ihan kuin jonkun olisi oltava heitä heikompi.
En ole näinä vuosina muuttunut ihmisenä huonommaksi vaan päin vastoin, saanut sellaisen hyvän elämän, josta en ennen osannut edes haaveilla. Huonoina vuosinani, kun taistelin mielenterveysongelmia vastaan, toinen sisko oli vielä läheinen.
Rakastan kaikesta huolimatta siskojani niin paljon, että hätätilanteessa luovuttaisin munuaisen kummallekin heistä. Siksi olisi joskus kiva kuulla, että olen heille tärkeä.
Toivottavasti ei tule tilannetta,jossa joudut kummallekin luovuttamaan munuaisen- jäisit itse ilman.
Mulla on veli ja sisko, mutta emme ole missään tekemisissä ihan vain siksi, koska meillä ei ole mitään yhteistä. Emme myöskään ole riidoissa. Nähdään kerran vuodessa vanhemmilla ja se on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli 2 vuotta nuorempi pikkuveli. Lapsena olimme läheisiä ja leikimme paljon yhdessä, meillä oli myös yhteisiä kavereita jne. Teininä aloimme kasvaa erillemme, veljelläni oli vaikea murrosikä ja itse olin melko "kiltti" tyttö. Teininä veljeni myös tutustui kaikenlaisiin päihteisiin, hän käytti runsaasti alkoholia ja pian myös huumekokeiluja. Iän myötä huumeet veivätkin hänet mennessään. Meni monta vuotta, kun meillä ei ollut juuri minkäänlaista suhdetta, hän soitteli minulle joskus ruinatakseen rahaa, ja näimme lähinnä vanhempieni luona joskus juhlapäivinä. Adrenaliinit hyökkäsivät aina välittömästi tappiin, kun näin puhelimen ruudulla vilkkuvan veljeni nimen, ja tapaamiset ja juttelemiset ahdistivat kovasti. Kaikki tämä johtui veljen huumeiden käytöstä ja täysin erilaisista elämänarvoista. Surin paljon veljen menetystä, ja nyt aikuisena käsittelin sitä terapiassa monta vuotta. Olen aina ollut hiukan kateellinen ympärilläni oleville ihmisille, joilla on ollut läheinen sisarussuhde. Olen joskus kaivannut elämääni sisarusta, vaikka olenkin tottunut tilanteeseen.
Muutamana viimeisenä vuotena veljeni yritti saada elämäänsä hallintaan, päästä kuiville ja parannella välejään perheeseen. Lähennyimmekin hänen kanssaan hiukan, ja aloin ajatella, että ehkä voisimme sittenkin rakentaa vielä sisarussuhteen aikuisena. Hän kuitenkin kuoli yliannostukseen 30-vuotiaana. Olen iloinen, että ehdimme luoda orastavan suhteen, ja hän ehti tutustua myös pieneen poikaani. Samalla kuitenkin olen musertavan surullinen siitä, että mahdollisuus saada hänet takaisin on iäksi mennyttä. Vaikka olen käsitellyt veljen menetystä jo pitkään, lopullinen sinetti iski kuitenkin voimalla, ja tietoisuus siitä, että nyt olen yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistani. Vaikka hänen kuolemastaan on jo lähes vuosi, käsittelen menetystä yhä edelleen. Joskus tuntuu, että aloitin koko asian käsittelyn alusta.
Ei voi olla totta, aivan kuin minun tarinani! Voisi olla minun kirjoittama tämäkin pätkä. Oma veljeni kuoli myös viime vuonna. Otan myös osaa suruusi. T. 161
Kiitos. Olen pahoillani myös sinun menetyksestäsi. Huumeet on maanpäällinen helvetti. /150
Minulla ja veljellä 15v. ikäero. Veli muutti pois kotoa kun olin joku 4-vuotias, eli ei olla juuri vietetty yhdessä aikaa niin että siitä muistaisin. Olen kyllä hänen nuorimman tyttärensä (15v.) kummi, mutta harmiksi tämäkin suhde on viime vuosina etääntynyt kun muutin kauemmaksi kotikaupungista.
Tavataan 3-4 kertaa vuodessa vanhemmillani, moikataan mutta ei juuri muuta keskenämme jutella. Mieheni tulee kyllä juttuun veljeni kanssa jossain määrin mutta eivät hekään pidä yhteyttä muuten. Jotenkin aina jännitän veljeäni enkä ole lainkaan oma itseni. Mielipiteet ja elämänarvomme poikkeavat toisistaan, ehkä tämän vuoksi jännitän. Toisinaan ahdistaa etäiset välit ja kaipaan veljeä, mutta yksin ei voi keneenkään suhdetta luoda eikä velikään ilmeisesti osaa/halua minuun tutustua joten olen päättänyt olla syyttelemättä itseäni. Miehelläni taas läheiset välit 2v. vanhempaan sisarukseensa ja tapaammekin häntä säännöllisesti, ollaan kummeja hänen lapselleen ja oltiin toistemme kaasoja.
Äidilläni ei ole sisaruksia, isälläni on mutta hekään eivät pidä yhteyttä, ehkä veljeni kanssa malli opittu kotoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isosisko. Emme ole olleet vuosiin tekemisissä. Hän on niin voimakas persoona ja piikittelevä. Aivan kun hän nauttisi muiden nöyryyttämisestä ja pilkkaamisesta. Kun asuimme vielä saman katon alla, hän oli joskus väkivaltainen ja täynnä jotain ihme vihaa?
Silloinkin kun olimme väleissä, tapaamisen jälkeen itkin pitkään sillä hänellä on niin outo tapa tappaa ihmisistä energia, jatkuvasti se negatiivisuus ja tietenkin se alkoholi. Sitä pitää olla aina jonkun verran.
Nyt kun emme ole olleet vuosiin (lähes 20vuoteen) yhteydessä en edes pysty näkemään aikaa että saisimme sanottua toisillemme jotain. Hän on niin erilainen, vieras ja kaukainen ihminen.
Harmi että muita sisaruksia ei ole. Se harmittaa aika usein.
Toivottavasti ei tule tilannetta,jossa joudut kummallekin luovuttamaan munuaisen- jäisit itse ilman.[/quote]
Kyllä minä sen tiedän. Olisin todellakin valmis vaikka kuolemaan siskojeni puolesta. Rakastan heitä. Lisäksi heillä on lapsia, minulla ei, ja nuo lapset ovat minulle valtavan tärkeitä myös. Olen miettinyt tätä ihan tosissani. En osaisi valita, kumpaa siskoani auttaisin, jos tällainen tilanne tulisi. Valitsisin molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä.. kaksi veljeä, jotka aivan vieraita.
Toiseen veljeen meni välit, kun meni naimisiin. Vaimonsa ei pidä siitä, että on yhteydessä perheeseeni.
Toinen on erakkohermanni, joka ei pidä ikinä yhteyttä ja vastailee parilla sanalla, jos soitan.Olen päättänyt antaa olla ja nykyään asia ei enää edes haittaa.
Ehkä siskoilla on lämpimämmät välit keskenään?
Niinhän sitä vois luulla, mut tiedän paaaaljon ongelmaisia sisarussuhteita, joissa osapuolet siskoja itsellekin veljet läheisempiä. Sisko pyrkii haastamaan kaikesta riitaa eikä mikään ikinä kelpaa tai ole hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni täällä syyttelee huonoista väleistä sisarusten puolisoja, epäilen kyllä vahvasti tätä.
Koska se on joidenkin kohdalla totta.
Tietenkin sisarus on itsekin syyllinen kun antaa asian tapahtua mutta kyllä tuollaista " vieraannuttamista" tapahtuu.
Se että sinulla ei ole kokemusta siitä, ei tee siitä tarua.
Jep. Sen huomaa siitä, että muutos on yhtäkkiä niin totaalinen. Mihinkään ei voi tulla eikä osallistua ja jostain kumman syystä sitä aika löytyy aina tälle puolison suvulle ja ystäville. Aina kun tämä henkilö innostuu jostain ehdotuksesta, puoliso kuiskii puhelimessa jotain ja mieli muuttuu. Tai tämä puoliso hyökkää keskusteluissa "MEILLE ei käy" "ME ei haluta" jne.
Puoliso kokee ilmeisesti toisen läheiset jonain ihme uhkana tai jotain... Yleensä siinä on jotain kontrollointiongelmaa ja/tai ihme mustasukkaisuutta ikään kuin muut rakkaat läheiset veisivät jotain tältä puolisolta. Yllättävän yleistä kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä. Muita sisaruksia minulla ei ole.
Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.
Ei. Vaimonsa alkoi aina mököttää kun harvoin kävivät kylässä. Ei oikein olisi saanut jutella. Ei olisi saanut soittaa yhdessä. ( Olemme muusikkosukua.)
Veljeni sanoi suoraan, että se kaikki on hänen vaimoltaan " pois."
Tietää ongelman, mutta ei uskalla tai jaksa enää tehdä asialle mitään. En käsitä, koska minua kukaan ihminen ei ole koskaan saanut alistumaan. Veljeäni ei ole enää olemassa minulle. Samoin veljenlapseni jäivät vieraiksi. En koskaan edes muista heidän olemassaoloaan. Kuin he olisivat kuolleet. Ja kuten mainitsin, muita sisaruksia minulla ei ole.
Tosi surullista. Kuinka elämä on lyhyt ja aikuiset ihmiset voivat olla kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.
Eikä heitä edes hävetä.
Kenen pitäisi hävetä? Minusta ainoa syyllinen on tuo kälysi. Joo, toki veljesi pitäisi pitää puoliaan, mut se voi olla todella vaikeaa tuollaisen kontrollifriikin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä. Minulla on vain yksi veli. Meni naimisiin v. 1985. Ei ole sen jälkeen kertaakaan soittanut. Vaimonsa ei tykkää että veljeni on sukulaistensa kanssa tekemisissä. Muita sisaruksia minulla ei ole.
Vai olisikohan sittenkin niin että veljesi ei välitä olla kanssasi tekemisissä? Vaimo on liian helppo syntipukki. Aikuinen mies on itse vastuussa sisaruussuhteistaan, ei niistä vaimoa voi syyttää.
Narsisteille on yleistä se, että yrittää eristää puolisonsa suvustaan ja ystävistä. Täällä palstalla on silti mahdoton ajatus, että nainen puolisona voisi tuollaista tehdä. Jostain syystä on helpompaa hyväksyä se, että mies tekee niin naispuolisolle. Mutta moni nainen tekee samaa. Kyllä suvussa useat ihmissuhteet on naisten hallitsemia.
Mulla meni välit sisaruksiin aikanaan, kun riitelin mutsin kanssa. Oon entinen huumeiden käyttäjä, sisarusten edessä en(onneks) oo sekoillu. Oon ollut yli 4v. Raittiina, mutta mun sisarukset ei haluu olla missään tekemisissä. Tuntuu pahalta, ja yhdessä vaiheessa jopa suututti tosi paljon. Parempi vissiin vaan antaa olla. Mä oletan että mutsilla on näppinsä pelissä. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni välit sisaruksiin aikanaan, kun riitelin mutsin kanssa. Oon entinen huumeiden käyttäjä, sisarusten edessä en(onneks) oo sekoillu. Oon ollut yli 4v. Raittiina, mutta mun sisarukset ei haluu olla missään tekemisissä. Tuntuu pahalta, ja yhdessä vaiheessa jopa suututti tosi paljon. Parempi vissiin vaan antaa olla. Mä oletan että mutsilla on näppinsä pelissä. Surullista.
Oletko varma? Mitä tapahtuu, jos yrität ottaa yhteyttä?
Alue: Aihe vapaa
Aika moni täällä syyttelee huonoista väleistä sisarusten puolisoja, epäilen kyllä vahvasti tätä.