Aloin pitämään puoliani, tulee riitaa kaikkien kanssa

Minä olen joskus tuntenut itseään liian kilttinä pitäviä ihmisiä. Ongelma on siinä, että näillä ihmisillä ei ole käsitystä siitä mikä on normaalia rajojen pitämistä ja mikä taas itsekkyyttä. Kun he lopulta kyllästyvät elämäänsä ja voimaantuvat, he alkavat näkemään hyväksikäyttöyrityksiä ja huonoa kohtelua ihan kaikkialla. Lopulta nämä ihmiset saattavat muuttua todella joustamattomiksi, epäluotettaviksi ja jopa ilkeiksi, ja kuitenkin he jaksavat edelleen mainostaa olevansa liian kilttejä. Tästä syystä kaveeraan nykyään vain avoimesti k*sipäiksi tunnustautuvien ihmisten kanssa ja kierrän liian kiltit kaukaa.

On aina hienoa että ihmiset oppivat rajojen asettamisen. Kun mietitään näitä huonontuneita suhteita niin pitää aina muistaa että kaikkien sosiaalisten koodistojen oppiminen ottaa aikaa ja niitä voi olla hankala oppia hyvin enää vanhemmalla iällä. Eli jos ei ole tottunut sanomaan ei kuin vasta 50 vuotiaana, voi hyvin olla että se tapahtuu vähän kömpelösti ja jopa tavalla joka loukkaa toisia vaikka se ei olisi tarkoitus. Vika ei siis välttämättä ole siinä että asettaa niitä rajoja vaan siinä miten sen tekee.  Kyllä sitäkin pitää harjoitella ja miettiä vaikka ikäänkuin ulkopuolisena että miltä se oma tapa näyttää jos sen kohtaisi itse vastapuolena.

On eri asia pitää puolensa kuin ruveta itsekkääksi. Puolensa pitävä ihminen osaa ottaa huomioon muut ihmiset. Mihinkä vaan ei tarvitse suostua mutta haluaa joustaa silloin kun toisella on oikeasti hätä.

Osa kirjoittamistanne vastauksista tuo mieleen ihan terveen suhtautumisen asioihin eli että ei anna muiden hyväksikäyttää rajattomasti mutta osassa kuulostaa siltä että ihminen on muuttunut sairaan itsekkääksi vailla tasapainoa.

Onkohan ihan sen arvoista että jää sitten lopulta aivan yksin. Katsokaas kun jos ei auta muita niin ei ne muutkaan sitten auta teitä.

Vierailija kirjoitti:

On eri asia pitää puolensa kuin ruveta itsekkääksi. Puolensa pitävä ihminen osaa ottaa huomioon muut ihmiset. Mihinkä vaan ei tarvitse suostua mutta haluaa joustaa silloin kun toisella on oikeasti hätä.

Osa kirjoittamistanne vastauksista tuo mieleen ihan terveen suhtautumisen asioihin eli että ei anna muiden hyväksikäyttää rajattomasti mutta osassa kuulostaa siltä että ihminen on muuttunut sairaan itsekkääksi vailla tasapainoa.

Onkohan ihan sen arvoista että jää sitten lopulta aivan yksin. Katsokaas kun jos ei auta muita niin ei ne muutkaan sitten auta teitä.

Monen mielestä puolien pitäminen on itsekkyyttä, jos henkilö ei ole aiemmin pitänyt puoliaan. Koetaan, että ennen niin mukava ja joustava ihminen on muuttunut itsekkääksi. Mitä enemmän henkilöä on muut käyttäneet hyödykseen, sitä itsekkäämmältä kieltäytyminen muista tuntuu, vaikka todellisuudessa henkilö on vain muuttunut normaaliksi. 

Omalla äidillä kävi juuri tämä sama ilmiö avioeron jälkeen, myöskin viisikymppisenä. Aikuisesta naisesta tuli teini-ikäinen, itse teininä jouduin kasvamaan aikuiseksi (ja pitkäpinnaiseksi) aika äkkiä kun ne käytännön hommat täytyy jonkun hoitaa vaikka "joku" vuodattaa vuosikymmenien katkeruutta ja hokee en tee, en tee.

Työpaikalla oli samantyyppinen ja ikäinen -lady, joka keskittyi ihan muuhun kuin suht simppeliin työhön. Marttyyri ja pahantahtoinen juoruaja.

Yksi päivä hän oli kahvihuoneessa niin aurinkoisena, kertoi käyneensä labroissa ja aloittaneensa horm.korvaushoidon sen seurauksena, "kumma miten on mielialakin niin pirteä päivästä toiseen" :D

64 ja 65 puhuu asiaa. Olen seurannut tuttavaani, joka jokin aika sitten julisti myös lakanneensa olemasta liian kiltti ja sanovansa mielipiteensä nyt rohkeasti, mutta siitähän tuli sitten kiukkuinen keski-ikäinen täti, joka julistaa niitä mielipiteitään niillekin, jotka eivät sellaisia kaipaa. Nyt se ihmettelee, kun kaverit on lakanneet vastaamasta sen puheluihin ja soittamasta sille. 

Kaikki ei tosiaankaan osaa pitää puoliaan kohtuuden rajoissa, vaan menevät sinne toiseen ääripäähän sitten. Ei se käsitys äkäisistä vanhoista akoista ole tyhjästä tullut.

Vierailija kirjoitti:

Sama täälläkin. Yksityiselämässä menee päin v*ttua mutta työmaailmassa itsekkyys on ollut pelkkää plussaa!

Olen 34v, ja aloin pitämään puoliani kunnolla reilu 3v sitten (muistan hetken hyvin). Nykyään riitelen miehen kanssa ihan kaikesta mistä vaan voi kun hän ei voi sietää, että teenkin omalla tavallani jos haluan enkä taivu enää hänen tahtoonsa enkä ilmaiseksi lastenhoitajaksi, jolle saattoi lykätä kaiken vastuun. Sama joidenkin sukulaisten ja ”ystävien” kanssa. Sukujuhlissa en ole kuulevinankaan kutsuja tulla köökin puolelle, en sen kummemmin hoida ja huolehdi mieheni lapsista ed.liitosta (ruokaa teen, leikin ja olen läsnä tietenkin, luen iltasadut, ns normijuttuja).

Töissä onkin sitten mennyt aivan päinvastoin. Olen edennyt urallani ylemmän tason päälliköksi asti, palkkani on ainakin kaksinkertaistunut enkä enää alistu töissä mihin vaan (sihteerinhommiin, olen erittäin miesvoittoisella teollisilla alalla, erityisasiantuntija-tason hommissa). En keitä enää kahvia pitkin päivää (keitän itselleni kun menen ekana anivarhaisella jo töihin) tai huolehti edes että tarvikkeita on, en korjaa tiskejä ees taas yms mitätöntä puuhaa mutta silti niin merkittävää töissä. Meillä oli pitkään toimisto sekainen läävä ja monta monituista palaveria meni vettä lipittäen mutta tilanne muuttui kun äijät itse tuskastuivat paskaan. Aikaa se vain vei... :)

En suurin surminkaan palaisi vanhaan! Mieheni mielestä olen ihan sekaisin nykyään.

Hienoa, että töissä on mennyt hyvin. Kahdella kaverillani on käynyt päinvastoin. Kun he alkoivat miesvoittoisella alalla pitää puoliaan, miehet savustivat heidät ulos. Tärkeistä tapaamisista ja kokouksista ei kerrottu, suljettiin aivan ulkopuolelle.

Mä olin myös nuorempana huono sanomaan ei. Varsinkin sellaisia ihmisiä, jotka puhuivat muista selän takana, halusin miellyttää, jotta eivät puhuisi minusta. Yksi päivä vaan tajusin, että tietenkin minustakin puhutaan. Muutaman hyväksikäyttäneen kaverin menetin, kun aloin pitää puoliani. Ei ollut siis suurikaan menetys.

Nähty tämä että aikuiset ihmiset ihmettelevät silmät pyöreinä, kun tapahtuu jotain noin kummaa, aina kaatopaikkana ollut yhtäkkiä pitää puoliaan.

Hyvä!!!

Tämä on niin tuttua myös minulle! 15 vuoden avioliitto takana, jossa olen aina ollut hyvin myötäilevä ja joustava. Olen vaan luonteeltani kiltti ja sovitteleva enkä pidä riitelystä. Kolmannen lapsen syntymän myötä aloin tiukemmin pitää kiinni ja huolehtia myös omasta jaksamisestani, koska työmäärän ja hoitovastuun lisäännyttyä huomasin olevani todella väsynyt. Mies ei selvästikään sietänyt ollenkaan sitä, että yhtäkkiä saatoinkin pyytää häntä jättämään viikon mittaisen miestenreissun väliin tai muuten vaan ottamaan enemmän vastuuta, olinhan kaikki vuodet totuttanut hänet ”helppoon elämään” kun en koskaan valittanut mistään. Sukulaiset hoidattivat aiemmin minulla helposti lapsiaan, kun ”serkut niin tykkää leikkiä keskenään” - myös tämä sopi minulle oikein hyvin kunnes oma lapsiluku kasvoi ja tuntui ettei enää jaksa hoitaa lisäksi muidenkin lapsia. Sama juttu näiden sukulaisten kanssa, olinkin yhtäkkiä heidän silmissään muuttunut hankalaksi. Kukaan ei välittänyt minun jaksamisestani, olinhan aina ennenkin tehnyt niin paljon muiden eteen. Tästä valitettavasti saan syyttää paljolti itseäni, kun olin niin pitkään niin joustava joka suuntaan. Mutta aiemmin se tapahtui luontaisesti ja nautin siitä, vasta oman perheen kasvaessa tarpeeksi suureksi en enää jaksanut.

Havaitsin aikoinani etten enää jaksanut raskasta vuorotyötä.

Kävi vieraita, joista tiesin etteivät he paljoakaan töitä olleet tehneet.  Karvat nousivat pystyyn, heräsin yötöiden jälkeen kun he tulivat.  Näin että he varmasti ymmärsivät minun kuulevan, he moittivat väsynyttä olemustani ulos mentyään.

Tähän loppui luotto siihen väkeen.

Kaikkea pas. Kaa on mahtunut jopa viimeiseen vuoteen. Olen aina tullut leimatuksi introvertiksi ja viime vuonna aloin avautua. Päästin kavereita lähemmäs, mutta tämä tarkoitti että he alkoivat pyytää palveluksia ja olettaa ilmaista terapiaa 24/7. He alkoivat myös puuttua elämääni ja yrittivät määrätä mitä teen. He tulivat mustasukkaisiksi kun aloin seurustella. Aloin vetäytyä pois ja kieltäydyin auttamasta kaveria. Tiedän kaverien suuttuneen. Saan olla taas rauhassa introvertti.

Vierailija kirjoitti:

On eri asia pitää puolensa kuin ruveta itsekkääksi. Puolensa pitävä ihminen osaa ottaa huomioon muut ihmiset. Mihinkä vaan ei tarvitse suostua mutta haluaa joustaa silloin kun toisella on oikeasti hätä.

Osa kirjoittamistanne vastauksista tuo mieleen ihan terveen suhtautumisen asioihin eli että ei anna muiden hyväksikäyttää rajattomasti mutta osassa kuulostaa siltä että ihminen on muuttunut sairaan itsekkääksi vailla tasapainoa.

Onkohan ihan sen arvoista että jää sitten lopulta aivan yksin. Katsokaas kun jos ei auta muita niin ei ne muutkaan sitten auta teitä.

Jos tarvii apua niin lähes kaikkeen voi ostaa apua rahalla ei siinä tarvitse muita hyväksikäyttää. Se on kummallista kuinka avuttumia monet aikuiset ihmiset ovat.

Ja tuohon että on lopulta yksin. Te hyväksikäyttåjät ette sitten millään ymmärrä että hyväksikäytetyt ovat juurikin mieluummin yksin kuin teidänlaistenne seurassa.

Ja mitä tulee tuohon että muutkaan ei auta jos itse ei auta niin onko jotenkin vaikea ymmärtåä lukemaansa kun täälläkin hyväksikäytetyt juurikikn kertovat ettå hyväksikäytön idea on se että auttaminen on aina yksisuuntaista

Ja että ei enää anna käyttää itseään hyväksi ei ole itsekästä vaan ainoa oikea tapa toimia. Toki hyväksikäyttäjä haluaa pukea sen itsekkyydeksi kun onhan se nyt aivan kumma kun toinen ei teekään kaikkea askaa mitä hän keksii.

Menkää nyt hyvä tavaton hyväksikäyttäjät itseenne. Koskaan ei ole myöhäistä tehdä parannusta.

Ne oppivat siihen muutamassa vuodessa. Aluksi täälläkin oli närää kun en enää alistu, mutta kun pistää rajat kerralla ja pitää niistä kiinni, niin ei ne loputtomiin jaksa koittaa niiden ylittämistä. Ihmiset joille ei sopinut se että minua ei  saa enää käyttää hyväksi ja kiusata on vetäneet herneen ja häipyneet elämästäni. Ei ole ollut mikään menetys.

Vierailija kirjoitti:

Veljeni suoranaisesti veettuili Facebook-päivitykseen. Laitoin hänelle viestin, jossa sanoin että hänen kommenttinsa ei ollut kiva, vaan itse asiassa aika törkeä ottaen huomioon asiat X ja Y jotka liittyivät hänen aikaisempaan käytökseensä. Mitä tekee veli? Suuttuu ja laittaa välit poikki.

Näin käy mulle usein. Minulle sanotaan jotain suoraan tai epäsuoraan tai ignoorataan. Minä sanon, että ei tunnu kivalta, ja se kaveri - tai sukulaisuussuhde oli sitten siinä.

Miksi enää kaipaat tuollaista veljeä?

Muutuin mukavasta mulkuksi, mutta nyt kukaan ei pidä minusta - thread.

Joo samanlaisia kokemuksia.. ihmiset haukkuu kun eivät saa mitä haluavat toiselta. Se vaan tosin todistaa että kannattaa suojella itseään.

Yksi syy saattaa olla, miksi lähipiiri on suivaantunut sinuun on se, että liian " kiltit" ihmiset ottavat lopulta sotaisan marttyyriasenteen. Eli olet aina pistänyt muiden tarpeet omiesi edelle. Muut ovat käyttäneet hyväntahtoisuuttasi hyväkseen antamatta mitään takaisin. Nyt sitten on mittasi tullut täyteen. Olet katkera ja triggeröidyt kaikesta hyväksikäyttöön viittaavastakin.

Ihmiset vaistoavat vihasi ja katkeruutesi heitä kohtaan. Sinulla ei ole kokemusta puolustaa rajojasi, opettelet sitä vasta Nyt, patoutuneen katkeruuden voimalla, ja saatat alussa sortua ylilyönteihin.

Jos on aina ennen ollut "kynnysmattona", niin sitä on vaikea löytää keskitie siinä, että milloin sitä on kohtuuton ja ilkeä ja milloin vain jämäkkä. Kiltti ihminen ei ole kuitenkaan mikään pyhimys ja kun kiltin ihmisen "painekattila räjähtää", niin jälki on yleensä pahaa. Sieltä purkautuu päin pläsiä vuosien tiivistynyt v.tutus.

Uskon lähimmäksesi tajuavan, jos he eivät ole katkeria ja v.mäisiä, että kiltti ihminen on nyt saanut tarpeekseen roolistaan.

Liian kiltit ihmiset tuntuvat usein, noin niinkuin kärjistetysti, ottavan kaksi roolia, joko he liukuvat kynnysmatoksi ja jeesjees-tyypiksi tai sitten he erakoituvat, kun jokainen ihmissuhde merkitsee riskiä joutua hyväksikäytetyksi ja riskiä kadottaa tietoisuus omista tarpeistaan, kun vaistoaa niin herkästi muiden tarpeita. Liian kiltti ihminen on usein empaattinen ja erityisherkkä. Hän tarvitsee paljon omaa tilaa ja tervettä itsekkyyttä, löytääkseen omat tarpeensa.

Täälläkö taivastellaan miksi ihmiset eivät viihdy katkeran, äkkipikaisen ja marttyyriasenteen omaavan ihmisen ympärillä.

Minulla on yksi sinänsä viehättävä ystävä joka kiihkeästi haluaa olla kaikkien kaveri, mutta naiset tahtovat käydä mustasukkaisiksi ja miehet tykästyvät liikaa ja koska tällä naisella on aika armoton asenne kumpaakin käytöstä kohtaan, niin jatkuvasti on käynnissä jonkinlainen kriisinpoikanen ja hänellä on aika lyhyessä ajassa kertynyt kohtuu massiivinen vihamiesten joukko. Itse tulen kaikkien kanssa toimeen ja minulla ei ole ongelmia edes tämän tyypin kanssa, mutta silti mielessä on käynyt että olenko seuraava joka erehtyy sanomaan jotain mistä vetää herneet ja se ystävyys on sitten siinä. Minulle ystävyydessä on ennen kaikkea kysymys luotettavuudesta ja nyt en voi luottaa siihen että hänelle riittää että olen oma itseni ja jos ongelmia tulee, niin niistä selvitään.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Riitelen nyt koko ajan mieheni kanssa kun olen ruvennut pitään puoleni ja sanomaan oman mielipiteeni. Ei sais olla liian kiltti mutta nuorena sitä vaan jotenkin on.  Vanhemmiten alkaa uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne oikeasti ajattelee ja sehän ei kaikkia miellytä. 

Mulla on ykskin kaveri, joka on tavannut kaataa "murhesankonsa" aina mun niskaani mutta yhden kerran sain totaalisesti tarpeeksi. Kuuntelin tunnin sen marinaa puhelimessa ja sitten olin niin uupunut, että mua ihan oksetti. Silloin päätin, että ei kiitos enää. Ja niinpä vastaan sen vain joka kolmanteen tai viidenteen puheluun ja silloinkin pidän varani, että puhun itse enemmän, enkä anna sille niin paljon suun vuoroa. 

Minun mielestäni sinun pitäisi sanoa kaverillesi suoraan (riippumatta seurauksista), mitä mieltä olet hänen avautumisistaan. Hän saattaa aluksi suuttua, mutta ihmiset leppyvät lopulta. 

Sinun mielenterveytesi on nyt tärkeintä.