Aloin pitämään puoliani, tulee riitaa kaikkien kanssa

Vierailija kirjoitti:

Jaa tämänkö takia keski-ikäiset naiset ovat niin vmäisiä asiakkaita.

Oletko gigolo?

Vierailija kirjoitti:

Sama täälläkin. Yksityiselämässä menee päin v*ttua mutta työmaailmassa itsekkyys on ollut pelkkää plussaa!

Olen 34v, ja aloin pitämään puoliani kunnolla reilu 3v sitten (muistan hetken hyvin). Nykyään riitelen miehen kanssa ihan kaikesta mistä vaan voi kun hän ei voi sietää, että teenkin omalla tavallani jos haluan enkä taivu enää hänen tahtoonsa enkä ilmaiseksi lastenhoitajaksi, jolle saattoi lykätä kaiken vastuun. Sama joidenkin sukulaisten ja ”ystävien” kanssa. Sukujuhlissa en ole kuulevinankaan kutsuja tulla köökin puolelle, en sen kummemmin hoida ja huolehdi mieheni lapsista ed.liitosta (ruokaa teen, leikin ja olen läsnä tietenkin, luen iltasadut, ns normijuttuja).

Töissä onkin sitten mennyt aivan päinvastoin. Olen edennyt urallani ylemmän tason päälliköksi asti, palkkani on ainakin kaksinkertaistunut enkä enää alistu töissä mihin vaan (sihteerinhommiin, olen erittäin miesvoittoisella teollisilla alalla, erityisasiantuntija-tason hommissa). En keitä enää kahvia pitkin päivää (keitän itselleni kun menen ekana anivarhaisella jo töihin) tai huolehti edes että tarvikkeita on, en korjaa tiskejä ees taas yms mitätöntä puuhaa mutta silti niin merkittävää töissä. Meillä oli pitkään toimisto sekainen läävä ja monta monituista palaveria meni vettä lipittäen mutta tilanne muuttui kun äijät itse tuskastuivat paskaan. Aikaa se vain vei... :)

En suurin surminkaan palaisi vanhaan! Mieheni mielestä olen ihan sekaisin nykyään.

Upea kirjoitus!

Olen niin onnellinen, kun saa lukea näitä kirjoituksia, missä ihmiset ovat tajunneet, että heillä saa olla oma tahto. Oma elämäni on kärsinyt myös liiasta kynnysmattoisuudesta, mutta nyt se on ohi minunkin kohdallani ja elämä hymyilee.

Hyvää kesää kaikille itsensä löytäneille!

Vierailija kirjoitti:

64 ja 65 puhuu asiaa. Olen seurannut tuttavaani, joka jokin aika sitten julisti myös lakanneensa olemasta liian kiltti ja sanovansa mielipiteensä nyt rohkeasti, mutta siitähän tuli sitten kiukkuinen keski-ikäinen täti, joka julistaa niitä mielipiteitään niillekin, jotka eivät sellaisia kaipaa. Nyt se ihmettelee, kun kaverit on lakanneet vastaamasta sen puheluihin ja soittamasta sille. 

Kaikki ei tosiaankaan osaa pitää puoliaan kohtuuden rajoissa, vaan menevät sinne toiseen ääripäähän sitten. Ei se käsitys äkäisistä vanhoista akoista ole tyhjästä tullut.

Hän selvästi vasta harjoittelee oikeaa suhdetta akselilla kiltti kynnysmatto-pidän kiinni omasta tahdostani. Nyt hän on löytänyt oman tahtonsa ja hakee sitä balanssia siihen, mihin kohtaan kiikkulautaa pitää asettua. Tämäkin asia pitää harjoitella.

Tätä puolensa pitämistä alkoi mulla tapahtumaan pikkuasioissa.

Esim.en enää anna kenenkään etuilla kassa tai missään muussakaan jonossa.

Urputan lenkkipolulla irrallaan olevista koirista omistajalle.

Tarkistan kassakuitista tuliko tarjouksista oikea hinta yllättävän usein ei tule.

Palautan virheellisiä tavaroita tai heti hajonneita ennen saatoin vain kärsiä nahoissani.

Olen myös valittanut kampaajalle huonosta leikkauksesta, vaatinut uuden, en kyllä saanut, mutta kampaaja menetti asiakkaan.

Mieleni tekisi nykyään ojentaa väärällä puolella kävelytietä käveleviä ,en vielä ole tähän mennyt kuitenkaan.

Ennen kärsin jos oli vaikka pientäkin epäsopua nykyään mulle ihan sama jos olen oikeassa.

En myöskään ota vieraita vastaan muuta kuin silloin kun se mulle sopii.

Sisaruksiin en pidä enää yksipuolisesti yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä nähdä että löytyy näinkin paljon muita. Minun kohdallani puolien pitämisen aloittaminen on aiheuttanut mm. avioeron, töissä kirjallisen varoituksen saamisen, riitoja naapureiden kanssa, edesmenneen äitini kanssa välien rikkoutumisen.

Olen ajatellut että toiset ihmiset nähdään jotenkin sellaisina että heidän ei vaan kuulu sanoa mitään vastaan ja täytyy alistua.

Jos noin monesta suunnasta reagoidaan pahasti, onko varmaa, ettei mennyt vähän ylikin? Mistä se varoitus työpaikalla tuli? En siis yritä ilkeillä, vaan kiinnostaa.

Ihana ja opettavainen ketju! Tästä näkee mistä kaikki inhottavat mulkerot ryömivät keskuuteemme!

Ja se on ihan teidän eiku meidän muiden vika! Minä olin kiltti ja te käytitte minua hyväkseni, mutta vihdoin voimaannuin ja pistin rajaa, ja ah ja voi, se ei sitten teille kelvannutkaan, ähä-kutti, ollaan sitten yksin, mutta mun yli ette kävele. 

Juu, sinä ET ollut kiltti  - sinä olit rajaton, miellyttämisenhaluinen, huomionkerjääjä. Älä yritä pilata kilttien ihmisten mainetta. Nyt kun olet saanut varmuutta iän myötä, todellinen ja rehellinen luonteesi pääse vihdoin näkyville, eikä enää piilottele milloin minkäkin naamion takana - olet ihan ehta kuspiä.  Ja tätä ne ihmiset teissä kavahtavat.

Vierailija kirjoitti:

Ihana ja opettavainen ketju! Tästä näkee mistä kaikki inhottavat mulkerot ryömivät keskuuteemme!

Ja se on ihan teidän eiku meidän muiden vika! Minä olin kiltti ja te käytitte minua hyväkseni, mutta vihdoin voimaannuin ja pistin rajaa, ja ah ja voi, se ei sitten teille kelvannutkaan, ähä-kutti, ollaan sitten yksin, mutta mun yli ette kävele. 

Juu, sinä ET ollut kiltti  - sinä olit rajaton, miellyttämisenhaluinen, huomionkerjääjä. Älä yritä pilata kilttien ihmisten mainetta. Nyt kun olet saanut varmuutta iän myötä, todellinen ja rehellinen luonteesi pääse vihdoin näkyville, eikä enää piilottele milloin minkäkin naamion takana - olet ihan ehta kuspiä.  Ja tätä ne ihmiset teissä kavahtavat.

Niinpä. Munkin tuttavapiirissäni ainoa ilkeä ihminen on se joka kehuu kuinka hän on liian kiltti. Sanomattakin selvää etten halua hänen kanssaan hirveästi olla. Eri asia sanoa ei jos joku pyytää palvelusta (mitä mä en tee) ja eri asia ilkeillä kaikille sillä varjolla että on ollut aiemmin niin mukaileva. Se siis aukoo päätänsä sellaisissakin asioissa jotka ei sille edes kuulu.

Pidä vaan puolesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä! Olet alkanut arvostaa itseäsi, muiden arvostus tulee vähän jäljessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä nähdä että löytyy näinkin paljon muita. Minun kohdallani puolien pitämisen aloittaminen on aiheuttanut mm. avioeron, töissä kirjallisen varoituksen saamisen, riitoja naapureiden kanssa, edesmenneen äitini kanssa välien rikkoutumisen.

Olen ajatellut että toiset ihmiset nähdään jotenkin sellaisina että heidän ei vaan kuulu sanoa mitään vastaan ja täytyy alistua.

Jos noin monesta suunnasta reagoidaan pahasti, onko varmaa, ettei mennyt vähän ylikin? Mistä se varoitus työpaikalla tuli? En siis yritä ilkeillä, vaan kiinnostaa.

Tottakai se on menny yli siinä vaiheessa.

Koska se ongelma ja syy miksi näille puoliensa pitäville ihmisille käy noin, on se, että

Ei ole oivallettu, että kaikille ihmisille tulee välillä paskaa niskaan ym ei niin hauskaa tai joku pyytää palveluksia ym.

Ja kun on saanut mittansa täyteen siitä, ettei itse vaan ole ihan normaalisti sanonut "ei" sillon kun ei huvita tai joku vaatii kohtuuttomia, niin sillon alkaa ylireagoimaan noihin tilanteisiin ja muut ihmiset todellakin huuli pyöreenä ihmettelee. :)

Ap laita esimerkki tilanteesta

1. jossa pidät puoliasi äitiäsi vastaan

2. jossa pidät puoliasi veljeäsi vastaan

Vierailija kirjoitti:

Noin siinä juuri käy.. 

Sama juttu, Äitini juuri sanoi että olen kovasti muuttunut, että vedän herneen joka asiasta nenään. Niin, kun en enää jaksa kuunnella ja sietää kaikkea. Ikää 46v.

Liiallinen kiltteys valitettavasti houkuttelee puoleensa ihmisiä, jotka haluavat vain käyttää kiltteyttäsi hyväkseen. Nämä ihmiset karsiutuvat elämästäsi nyt pois. Jäljelle jäävät ne, jotka näkevät sinut ihmisenä eivätkä välineenä. Älä siis säikähdä, jos konflikteja syntyy ja lieskaa lyö kovemminkin. Olet kaskeamassa elämästäsi henkisesti hedelmällistä maaperää.

Vierailija kirjoitti:

Sama täälläkin. Yksityiselämässä menee päin v*ttua mutta työmaailmassa itsekkyys on ollut pelkkää plussaa!

Olen 34v, ja aloin pitämään puoliani kunnolla reilu 3v sitten (muistan hetken hyvin). Nykyään riitelen miehen kanssa ihan kaikesta mistä vaan voi kun hän ei voi sietää, että teenkin omalla tavallani jos haluan enkä taivu enää hänen tahtoonsa enkä ilmaiseksi lastenhoitajaksi, jolle saattoi lykätä kaiken vastuun. Sama joidenkin sukulaisten ja ”ystävien” kanssa. Sukujuhlissa en ole kuulevinankaan kutsuja tulla köökin puolelle, en sen kummemmin hoida ja huolehdi mieheni lapsista ed.liitosta (ruokaa teen, leikin ja olen läsnä tietenkin, luen iltasadut, ns normijuttuja).

Töissä onkin sitten mennyt aivan päinvastoin. Olen edennyt urallani ylemmän tason päälliköksi asti, palkkani on ainakin kaksinkertaistunut enkä enää alistu töissä mihin vaan (sihteerinhommiin, olen erittäin miesvoittoisella teollisilla alalla, erityisasiantuntija-tason hommissa). En keitä enää kahvia pitkin päivää (keitän itselleni kun menen ekana anivarhaisella jo töihin) tai huolehti edes että tarvikkeita on, en korjaa tiskejä ees taas yms mitätöntä puuhaa mutta silti niin merkittävää töissä. Meillä oli pitkään toimisto sekainen läävä ja monta monituista palaveria meni vettä lipittäen mutta tilanne muuttui kun äijät itse tuskastuivat paskaan. Aikaa se vain vei... :)

En suurin surminkaan palaisi vanhaan! Mieheni mielestä olen ihan sekaisin nykyään.

Mulle kävi vähän samoin, paitsi eri järjestyksessä. Sain töissä yllättäen kunnon ylennyksen ja palkan tuplauksen, ja tajusin että mun on alettava johtamaan tätä hommaa . Sitten tajusin että hei, mustahan on tähän! Sitten äkkiä tajusin, että wtf, miksi mä nielen tuolta mieheltä kaiken enkä ikinä pidä puoliani? Miksi hänen kaveri-illat ja työt menee aina mun ja perheen edelle? Miksi minä aina raadan orjana kodin ja lasten eteen ja toinen vain luistelee vastuusta?

Käytiin vakava ja rakentava keskustelu, jolloin mies ymmärsi pointin, mutta parin seuraavam vuoden aikana selvisi, että eipä tuo tykännyt lainkaan uudesta työnjaosta ja tasa-arvosta. Lipsui koko ajan entistä enemmän vanhoihin tapoihin, teki ohareita, perui viime tingassa sovitun lastenhoidon kun mun piti olla työedustuksessa jne. Sen jälkeen lopulta halusi erota ja löytää "ymmärtäväisemmän ja lämpimämmän" (=alistuvan kotiorjan, joka amtaa miehelle vapauksia ilman velvollisuuksia).

Myöhemmin löysin itse ihanan kumppanin, jonka kanssa tuetaan toisiamme arjessa sekä koti- että työasioissa. Kotityöt tekee se joka kerkee, ja tuntuvat menevän aika tasan. Hemmotellaan ja huomioidaan toisiamme, toinen paikkaa kun toista väsyttää. Pyöritämme nyt tärkeintä yhteistä yritystämme, oy perhe ab:ta.

Huvittavinta on se, että uusi mieheni on huomattavasti vaativammassa työssä kuin entinen duunarimieheni.

Nim. Ei enää ikinä liikaa kiltteyttä, N38

Vierailija kirjoitti:

Ap laita esimerkki tilanteesta

1. jossa pidät puoliasi äitiäsi vastaan

2. jossa pidät puoliasi veljeäsi vastaan

Niinpä.

Käsittääkseni puoliensa pitäminen tarkoittaa sitä, ettei esim töissä tee jotain mikä ei itselle kuulu tai liikaa tms.

Kaikki muut tilanteet voikin päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä tarvitse alkaa näyttämään ja todistamaan jokaikiselle ihmiselle kuinka "arvostaa itseään" , koska kaikki eivät todellakaan kaikesta huolimatta osaa arvostaa muita, jos edes itseään.

Vierailija kirjoitti:

Tätä puolensa pitämistä alkoi mulla tapahtumaan pikkuasioissa.

Esim.en enää anna kenenkään etuilla kassa tai missään muussakaan jonossa.

Urputan lenkkipolulla irrallaan olevista koirista omistajalle.

Tarkistan kassakuitista tuliko tarjouksista oikea hinta yllättävän usein ei tule.

Palautan virheellisiä tavaroita tai heti hajonneita ennen saatoin vain kärsiä nahoissani.

Olen myös valittanut kampaajalle huonosta leikkauksesta, vaatinut uuden, en kyllä saanut, mutta kampaaja menetti asiakkaan.

Mieleni tekisi nykyään ojentaa väärällä puolella kävelytietä käveleviä ,en vielä ole tähän mennyt kuitenkaan.

Ennen kärsin jos oli vaikka pientäkin epäsopua nykyään mulle ihan sama jos olen oikeassa.

En myöskään ota vieraita vastaan muuta kuin silloin kun se mulle sopii.

Sisaruksiin en pidä enää yksipuolisesti yhteyttä.

Eihän nämä liity miitenkään puolensapitämiseen. Sinä vaan haluat räksyttää

Minäkin olen liian kiltti. Olen yrittänyt opetella siitä pois ja yritän pitää puoliani, mutta aika usein sorrun vieläkin kynnysmatoksi. Suurelta osin olen ratkaissut ongelman niin, että olen mahdollisimman vähän tekemisissä ihmisten kanssa. Olen oppinut aika hyvin haistamaan tilanteet, joissa on mahdollisuus joutua käytetyksi hyväksi, joten välttelen niitä kaikin keinoin. 

Jokin aika sitten irtisanouduin työpaikasta, jossa olin pelkkä sylkykuppi. Työ oli muuten ihan ok, en vain jaksanut enää sitä, että kaikki paska kaadettiin mun niskaan, mutta minä en olisi saanut ikinä olla stressaantunut/väsynyt tai ylipäätään mitään muuta kuin hymyillä ja nyökkäillä. (Työssä ei tarvinnut olla jatkuvasti asiakkaiden kanssa tekemisissä, jos joku miettii, että tietyissä töissä ei muuta voikaan kuin hymyillä, vaikka miten ketuttaisi.)

Olen myös jo pidemmän aikaa ottanut etäisyyttä kaveriin, joka ottaa yhteyttä lähes aina vain silloin, kun tarvitsee jotain. Vuosikaudet annoin hyväksikäyttää ammattitaitoani, mutta enää en jaksa. Ärsyttää ihmiset, jotka ajattelevat, että jos tuttu/sukulainen on kampaaja/putkiasentaja/lääkäri tai mikä vaan, häneltä voi sumeilematta pyytää hänen ammattiinsa liittyviä palveluksia ilman minkäänlaista korvausta tai vastapalvelusta. Itse olen todella tarkka siitä, etten yritä saada keneltäkään mitään ilmaiseksi, vaan maksan tehdystä työstä ystävälle tai sukulaiselle ihan samalla tavalla kuin vieraallekin tekijälle.

En ole ilkeä, enkä rähise ihmisille kaupungilla siitä, jos he kävelevät väärällä puolella kävelytietä, mutta ihan kaikkeen en enää viitsi alistua. Kiltteys on lähtökohtaisesti hyvä ominaisuus, mutta silloin kun se menee yli, kiltti alkaa kärsiä. En siis ymmärrä sitä, että aikaisempaa ylikiltteyttä käytetään tekosyynä olla ihan totaalinen n*rttu. Sellainen on vain tyhmää ja lapsellista. On todella hyvä tiedostaa omat rajansa ja tehdä ne selväksi muillekin, mutta järkeä voi silti käyttää. Joissain tilanteissa on viisainta vain antaa olla ja vetäytyä syrjään, eikä alkaa haastaa riitaa.

Täällä myös yksi oman tilan ottaja. Riidoissa kahden veljen kanssa, aikuisen narsisti tyttären kanssa ja ex miehen kanssa ja osa muka ystävistä on nyt pois. Eikä kukaan tykkää sellaisesta ihmisestä joka nauttii itsestä ja ylipäätään elämästä. Elämäänsä tyytyväinen ihminen on kummajainen.

Oudon kuuloista. Itse olen aina sanonut vastaan kaikille, jos olen tullut kohdelluksi epäreilusti. Jo ala-asteella ilmaisin mieltäni esimerkiksi opettajalle, kun yritti laittaa tytöt harjoittelemaan jotain kaunoluistelua kun pojat saivat pelata lätkää. Tätä olen jatkanut työelämässä kun yritettiin esimerkiksi laittaa ilmaisiin ylitöihin.

Ikinä ei ole mennyt välit kehenkään.

Kyllä mä ajattelen että meidän ystäväpiirissä kaikki auttaa toisiansa parhaansa mukaan. Kaikki vuorollaan ollaan autettu toisiamme jossain. Annetaan myös toisillemme tavaroita joita ei itse enää tarvita tai nyt kesällä oman kasvamaan tuotteita. On yksi kaveri jonka tiedän olevan liian kiltti eli aina sanoo kyllä jos pyytää palvelusta. Toivon ettei ihmiset käyttäisi häntä hyväkseen enkä ole tähän mennessä pyytänyt häneltä mitään henkilökohtaisesti. Ylipäätään meidän avunpyynnöt on ryhmäviestejä tyyliin että muutto olisi silloin ja silloin. Pääsisikö joku auttamaan?

Niille jotka sanoo että apu pitää ostaa: oikeastiko olette sitä mieltä että pienituloiset ei saisi koskaan muuttaa, lisääntyä, sairastua jne. Meidän kunnassa ei edes ole ruoan ja lääkkeiden kotiinkuljetusta vaikka rahaa olisikin.

Hyvää se on puolensa opetella pitämään ja pitäänne. Se on alussa varmaankin niin että on jyrkkä ja ehkä kulmikas. Jatkossa se varmaankin muuttuu pehmeämmäksi. Osaa pehmeä millä keinoilla pitää puolensa.