Miltä synnytys tuntuu?

Ei miltään. Tavallista touhua eikä yhtään erikoista.

Minä olen synnyttänyt 3 kertaa, yksi vielä kaksosten synnytys. Hyvä kipulääkitys niin ei tule traumoja, mukavat muistot jäänyt ja voisin synnyttää vaikka tänään jos vaan saisin tuoksutella vastasyntynyttä :)

Ajattelin aina, että tuli mitä tuli, niin ei se voi sattua sillä tavalla, että kivusta menisi paniikkiin. Olin väärässä. Eikä kipu loppunut synnytykseen. Eikä tullut mitään "sitten kun lapsi on siinä, niin kaikki unohtuu". Ei se kaikilla unohdu ja joillain, kuten minulla, kroppaan jää pysyviä vauriota. Nämä on asioita, joista ei puhuta.

Minulla on vain yksi lapsi, koska toista kertaa en synnytä. Se oli täysin selvää heti synnytyksen jälkeen. Never again.

Vierailija kirjoitti:

Minusta supistuskivun kyllä kestää. Se tuntuu tavalliselta. Siltä kuin kuukautiset mutta kovalta. Ponnistuskipu on pahempi. Se on niin friikkiä. Tuntuu kuin takapuoli halkeaisi. Tuntuu siltä että kroppa kerta kaikkiaan ratkeaa. Se on kauhea tunne. Eikä siinäkään se kipu, vaan se tunne että ruumiillesi tapahtuu jotain mitä se ei mitenkään voi kestää. Se kestää vain hetken, mutta sen hetken se tuntuu kuolemiselta.

Mulla myös tuntui että lantio halkeaa sen tuhansiksi sirpaleiksi, kun ponnistuskipu oli niin tajutonta. Ei halennut kuitenkaan ja kaikki kipu hävisi hetkessä kun lapsi oli ulkona. Taisin huutaakin, että ” ei tää tuu ulos, mä halkeen!”

Varmaan samalta kun paksusuolen tähystys, klup...

Elä rupee tähän....koko raskaus aika on yhtä tuskaa

- alussa pahoinvointia, etoo kaikki monta kuukautta ( kuin 24/7 paha krapula aamu)

- Kroppa muuttuu kummalliseksi, kertyy nestettä, jalat, kädet ja naama turpoaa. Hoijat reituukset oli kuin itäsaksalaisella kuulantyöntäjällä

- Sisuskalut työntyy melkeen kurkkuun, mahaan ei mahdu paljon mitään, pitää syödä jatkuvasti ja sitten närästää ihan tajuttomasti kaikki mitä syöt.

- Valkovuotoa tulee sen 9kk + se limatulppa mistä kukaan ei ole koskaan puhunut ääneen.

- Tunteet heilahtelee ihan miten sattuu ja itket jos mansikka tippuu rasiasta lattialle

- Tekee mieli syödä mitä sattuu ja milloin sattuu

- Yöllä kuorsaat kuin hirnuva hevonen, vaikka koskaan ennen et ole kuorsannut

- paino nousee ihan tajuttomasti ( kauniisti puhutaan raskauskiloista) + 20-30kg joista sitten synnytyksessä poustuukin vain 6....jää 15-25kg laihdutettavaa

- Ennen terhakat ha kiinteät rinnat kasvoi tolkuttomiksi, mutta "tyhjeni" sitten riippareiksi - silari leikkaus tilattu

- raskaus arpia reisiin ja vatsaan - ne ei poistu ikinä

- Loppuraskaudesta niin tukala olo että olisin maksanut miljoonan että vauva olis syntynyt

- Supistukset ja synnytys pahinta tuskaa mitä voi kuvitella

- Alapää repeää lähes 100% varmuudella jos synnytät täysiaikaisen lapsen.

- Seksiä ei tee mieli 6-7 kk raskauden aikana ja sen jälkeen sitten 3-4kk et pysty, eikä se nyt miltään tuntuisikaan. Tuntuu samalta kuin jos miehesi kävisi heiluttamassa pippeliään tunnelissa

Lista on pitkä ja tässä vain muutama muut voi jatkaa...ja se sitten jatkuu synnytyksen jälkeen PAAALJON pidempänä.

+Takapuoli täynnä peräpukamia.

Kaksi kertaa olen synnyttänyt ja ne ovat olleet kaksi parasta hetkeä elämässäni, kivuista huolimatta. Synnytyskipu on luonnollista, "positiivista kipua" ja parhaiten sen kestää jos pysyy rauhallisena ja keskittyy aaltoina tulevaan kipuun. Itselläni oli helpointa kestää supistukset seisten ja nojaten käsillä johonkin, sängyn reunaan vaikka. Ajattelin, että supistus on iso vesiaalto, joka tulee vastaan ja hengitin puuskuttamalla, että pysyn pystyssä kun aalto menee ohi.

Kovimpien supistusten ajaksi sain epiduraalin, jolloin kivut katosivat kokonaan. Esikoista en oikein jaksanut liian hyvin tehonneen puudutuksen takia kunnolla ponnistaa, joten vauvaa autettiin ulos ihan lopussa imukupilla. Nuoremman lapseni ponnistamisvaiheessa tunsin kipua, mutta jaksoin ponnistaa, kun ei ollut liikaa puudutusta enää. Sekin kipu oli täysin siedettävää.

Minusta supistukset tuntuivat samanlaisilta kuin ripulikipu. Kun se alkoi, ensin luulinkin, että nyt on maha taas sekaisin. Mutta mitään ei tullut ulos ja kipu tuli aaltomaisesti, mistä arvasin sitten, että tämä nyt onkin synnytys.

Minullakin oli kovia menkkakipuja nuorena, mutta minusta ne tuntuivat aivan erilaisilta kuin synnytyskipu.

Ilokaasu ei tehnyt mitään vaikutusta. Ainakaan en huomannut.

Sain epiduraalin ja paikallispuudutuksen. Ne veivät kivun pois.

Jokainen synnytys on yksilöllinen, minkä vuoksi kipukin tuntuu ihmisistä erilaiselta.

Kuin p.. kantaisi melonin, sanoi joku.

No kokemus taitaa olla yksilöllinen. Se kipu unohtuu nopeasti kun saa vauvelin lähelleen.

Ei miltään. Valitsin sektion.

Kyllähän se sattuu, mutta kipu on subjektiivinen kokemus ja kaikki kokevat sen tavallaan. Jossain vaiheessa muistan itse ajatelleeni etten yksinkertaisesti kestä enää, mutta kyllä sitä vaan kestää. Vaikka synnytyskipu oli todella kokonaisvaltaista ja hallitsevaa, se silti on luonnollista eikä mikään ole ns. rikki kuten vaikka jalan katkeaminen ja on tärkeää yrittää asennoitua siihen niin. Siinä se menee sellaisessa omassa kuplassaan ja keskittyy vaan tilanteeseen mikä on päällä. Pahinta oli juuri se ponnistuskipu kun tuntui että halkeaa, mutta kuitenkin kokonaisuudessaan kipu oli siedettävää ja nopeasti sen myös unohti. Se on loppujen lopuksi aika pieni hetki,vaikka synnytys olisikin pitkä niinkuin itselläni. Oma kokemukseni on, että en itse todellakaan jättäisi lasta hankkimatta synnytyskivun vuoksi ja synnytys oli kuitenkin omalla tavallaan yksi upeimmista asioista mitä olen saanut kokea.

Up

En saanut kummassakaan synnytyksessä kivunlievitystä, 2 lasta on. Olen kuulemma rauhallisimpia synnyttäjiä mitä on ollut.

Kuin vääntäisi valtavaa kakkaa liian pienestä reiästä mutta vain siitä toisesta reiästä hirveiden kipujen kera.

'Synnytin' 66 tuntia. Kamalaahan se oli, mutta enpä siitä enää mitään muista. En edes sitä, miltä supistus tuntuu.. Luonto suojaa :). Don't worry!

Mulla sattui ne supistukset enemmän, ja olivat vaikeammin kestettäviä. Esikoisen aikana olin mittareissa kiinni enkä voinut oikein liikkua, mikä ahdisti. Kakkosen kanssa pärjäilin pitkään lämpimän suihkun kanssa, mutta en tajunnut, että se uuvutti myös ihan totaalisesti. Voimat oli vähissä ennen kuin varsinainen ponnistusvaihe alkoi ja supistukset tuntui tosi tukalilta. Esikoisen kanssa sain epiduraalin ja kuopuksen kanssa ilokaasua ja puudendaali tms puudutuksen.

Itse ponnistusvaiheen kipu oli mielestäni helpompi sietää, se oli jollain lailla tutumpaa kipua, kuin jokin menisi rikki. Pään tullessa ulos tuntui kuin liha repeäisi/lihas revähtäisi, loppuvauva tuntui kuin pussillinen makkaroita muljahtaisi ulos. Sain repeämiä kummassakin synnytyksessä.

Minulla on ollut koko ikäni ongelmia kipulääkkeiden ja puudutteiden kanssa enkä ota niitä mielelläni koskaan koska eivät auta ja oksennan, menetän tajuni ynnä muuta mukavaa. Synnytyksessäkään en halunnut mitään ennen kaikkea siksi että en menetä tajuani sillä pyörtyneenä on aika hankala synnyttää jollei kyse ole sektiosta. Lapsiluku jää yhteen kunnes joku keksii miten kipujani voidaan lievittää niin että pysyn kuitenkin tajuissani.

Ennen epiduraalia kuin kovilta menkkakivuilta, sen jälkeen tuntui vain ja ainoastaan painetta muttei lainkaan kipua. Kuin pusertaisi ihan hurjaa kakkaa ja samoja lihaksia käyttäen myös. Mielestäni synnytys oli epiduraalin kanssa todella helppoa ja ensimmäinen ajatus oikeasti heti vauvan ulostulon jälkeen oli, että eihän tämä ollut niin vaikeaa ja voisin tehdä uudestaankin. Migreeni sattuu paljon enemmän mielestäni, toki en tiedä miltä olisi tuntunut ilman epiduraalia.

Supistukset oli juuri sitä luokkaa pahat menkkakivut kertaa tuhat ja kohdunsuun avautuminen tuntui siltä, että luita revitään irti toisistaan. Kokeilin vaikka ja mitä kivunlievitystä, mutta ei niistä paljon apua ollut. Ilokaasu vei ehkä pahimman terän. Jännästi pari kuukautta synnytyksestä en osaa enää oikein kuvitella sitä kipua enää. Muistan kuitenkin ne ajatukset, että kamalaa oli.

Ponnistusvaihe ei epiduraalin kanssa minusta niinkään sattunut, mutta se ponnistelu oli väsyttävää.