Lue keskustelun säännöt.
Raskaana ja haluaisin naimisiin, mies ei halua
13.06.2019 |
Ja kyseessä on vielä toinen lapsemme. Tuntuu jotenkin äärettömän epäkunnioittavalta lasta kohtaan, että vanhemmat eivät ole naimisissa. Lisäksi tuntuu, että mies on epäkunnioittava minua kohtaan, koska on valmis hankkimaan lapsia ja asuntolainan kanssani, mutta ei menemään naimisiin.
Olen ehdottanut avioehtoa (joka ei muuttaisi mitään, koska omaisuus on jo puoliksi), ja sanonut että saa itse valita, onko isot vai pienet häät tai ei juhlia ollenkaan. Ei silti kuulemma halua naimisiin periaatteen vuoksi. Minun tekisi mieli lähinnä dumpata ukko jorpakkoon periaatteen vuoksi, vaikka rakastan miestä kovasti. Asiasta väännettiin jo esikoisen odotusaikana, mutta kärsin silloin niin pahasta synnytyspelosta, että olin varma kuolevani, eikä asiasta puhuttu sitten niin paljoa.
Suhteessa ei ole mitään muita ongelmia mutta tästä ei vain päästä yksimielisyyteen. Minun mielestäni olisi ihanaa, että elämänkumppani tuntisi minua kohtaan niin syvästi, että haluaisi kanssani naimisiin, eikä se leskeneläkekään pahimman sattuessa mikään huono juttu olisi, jos se nyt säilyy. Miehen mielestä se ei muuttaisi mitään, mutta jos se ei muuttaisi, miksi ei voida mennä naimisiin? Miten päästä mielipahasta yli? Tuntuu tosi alentavalta.
Kommentit (65)
Olen ollut samassa tilaneessa ja ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi täysin. Menimme lopulta naimisiin noin 12 vuoden päästä, eikä mies edelleenkään pysty selittämään mikä asiassa oli niin vaikeaa. Rakkautta riittää edelleen, mutta olen hänelle edelleen asiasta vihainen. Sain surkeat pikkuhäät, liian vähän, liian myöhään. Lasten takia taivuin, muuten olisi jääneet häät minun puolelta pitämättä. Eli siinä vaiheessa kun miehen mieli oli muuttunut, olin jo niin katkera ja vihainen, etten itse olisi enää edes naimisiin halunnut. Muuten olisikin kaikki avioliitossamme hyvin, mutta en ole pystynyt antamaan anteeksi kaikkea sitä nöyryytystä, minkä tiesi hyvin minulle aiheuttavansa. Rakkaus on sokea, nyt en enää häitä pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naimisiinmeno on kynnyskysymys, niinkuin näyttää muutamalla olevan, niin eiköhän se olisi ihan etukäteen varmistaa sen toisen suhtautuminen asiaan. Siis ennen kuin edes aloitetaan mitään yhteenmuuttoja saatikka tehdä niitä lapsia?
Kun se naimisiin menemättömyys voikin olla sille toiselle ihan yhtä tärkeä asia kuin teille se naimisiinmeno. Jos te vaaditte, että toinen muuttaa mielensä on sillä toisellakin oikeus vaatia, että te muutatte mielenne
No näinhän juuri pitäisikin toimia ja ap oli yrittänyt asiasta puhua jo ennen esikoisen syntymää.
No ap nyt ei ainakaan ole toiminut näin. Jos vasta siinä vaiheessa kun on pulla uunissa tällaisesta keskustellaan niin vähän on myöhäistä
Mitä se avioliitto muuttaisi? Parin vuoden päästä voit olla yhtä tyytymätön, kun mikään ei ns. muuttunut.
Itse vaatisin syntyvän lapsen omalle sukunimelle jos ei naimisiin mentäis. Eikö nyt voinutkin olla lapset erillä sukunimellä?
Minä olen puhunut moottoripyörän ostamisesta, puoliso ei ymmärrä eikä halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noita miehiä vaivaa? Ymmärrän jos nainen vaatisi spektaakkelimaisia prinsessahäitä mutta jos ei suostu edes juhlattomaan vihkimiseen muka periaatteesta. Haluaako jotenkin lapsista ja avopuolisosta huolimatta antaa ns vapaan miehen vaikutelman vai mistä mahtaa kiikastaa. Jotkut eivät kasva aikuisiksi ikinä.
Hyvä tuo viimeinen lause. Taas naista kuvataan ikään kuin lapsen tasolle typistettynä viattomana uhrina. Nainen tekee ensin lapset ja sitten kiukuttelee kuin pikkulapsi, jolta on viety kaikki lelut ja karkit, kun ei ole päässyt naimisiin.
On se nyt @aatana jos mies ei saa per@ettään sen verran sohvalta, että veisi puolison vaikka siviilivihittäväksi kun se näyttää olevan ap:lle tärkeä asia. En saa ap:n kirjoituksesta kiukuttelevaa pikkulapsivaikutelmaa, äijä vaikuttaa olevan saamaton luuseri joka ei vaivaudu ollenkaan kunnioittamaan toista.
Miksi haluat naimisiin? Onko sinulla vahva uskonnollinen vakaumus asian suhteen? Vai miten perustelet ehdottoman vaatimuksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet on oikeasti niin idiootteja. Tiedän useamman tapauksen, jossa nainen on halunnut naimisiin ja mies sanoo että ei vielä. Vuodet vierivät ja nainen tulee epävarmaksi itsestään ja muuttuu katkeraksi. Sitten tulee jäätä vuoteeseen. Lopulta jompikumpi (yleensä nainen) pettää ja se on sen suhteen loppu. Mies sitten ihmettelee että mitä suhteelle kävi. Jaa-a.
Vierailija kirjoitti:
Miehet on oikeasti niin idiootteja. Tiedän useamman tapauksen, jossa nainen on halunnut naimisiin ja mies sanoo että ei vielä. Vuodet vierivät ja nainen tulee epävarmaksi itsestään ja muuttuu katkeraksi. Sitten tulee jäätä vuoteeseen. Lopulta jompikumpi (yleensä nainen) pettää ja se on sen suhteen loppu. Mies sitten ihmettelee että mitä suhteelle kävi. Jaa-a.
Mielestäsi ihmellä ei ole oikeutta olla haluamatta naimisiin? Aika ahdasmielinen tapa nähdä maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitavasti sujautit provoon leskeneläkkeen että tulis kunnon kahakka :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Itse vaatisin syntyvän lapsen omalle sukunimelle jos ei naimisiin mentäis. Eikö nyt voinutkin olla lapset erillä sukunimellä?
Ainoastaan jos eri isät. Jos sama isä ensimmäisen lapsen sukunimi määrää seuraavien lapsien sukunimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen päättää ihan itse haluaako naimisiin vai ei. Jos te pariudutte ja hankitte lapsia ihmisen kanssa, joka on asiasta erimieltä, niin se on ihan omaa tyhmyyttänne, kun sen todellakin voi keskustella läpi ENNEN kun niitä lapsia hankitaan tai ylipäätään asutaan kauemmin yhdessä. Ihan turha tulla haukkumaan miestä mulkuksi, kun se nainen on näissä tilanteissa ihan yhtä mulkku.
Vieläkin vihainen kirjoitti:
Olen ollut samassa tilaneessa ja ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi täysin. Menimme lopulta naimisiin noin 12 vuoden päästä, eikä mies edelleenkään pysty selittämään mikä asiassa oli niin vaikeaa. Rakkautta riittää edelleen, mutta olen hänelle edelleen asiasta vihainen. Sain surkeat pikkuhäät, liian vähän, liian myöhään. Lasten takia taivuin, muuten olisi jääneet häät minun puolelta pitämättä. Eli siinä vaiheessa kun miehen mieli oli muuttunut, olin jo niin katkera ja vihainen, etten itse olisi enää edes naimisiin halunnut. Muuten olisikin kaikki avioliitossamme hyvin, mutta en ole pystynyt antamaan anteeksi kaikkea sitä nöyryytystä, minkä tiesi hyvin minulle aiheuttavansa. Rakkaus on sokea, nyt en enää häitä pitäisi.
Tuosta vihasta ja katkeruudesta kannattaisi päästä eroon ja työstää sitä. Ihan itsesi takia. Koska tekemätöntä ei saa enää tehdyksi ja menneitä ei voi muuttaa.
Minä olin myös alkuvuosina katkera ja vihainen miehelle erään asian vuoksi. Miehelle se ei merkinnyt mitään ja minulle merkitsi. Vuodet kului ja mies ei tajunnut, että miksi olen niin vihainen, kun ei hän siitä niin välitä. No minä olisin välittänyt. Velloin itsesäälissä ja kierrätin ajatusta, että se mahdollisuus meni jo ja en ikinä enää voi sitä asiaa tehdä uudestaan ja saada.
Jossain vaiheessa pysähdyin oikeasti miettimään, että näinkö se tosiaan on. Olenko niin pitkävihainen, että pilaan meidän suhteen sellaisen tekemättömän asian vuoksi, mitä mies ei nuorena tajunnut tehdä.
Asiaa pohdittiin miehen kanssa ja analysoitiin, miksi se oli minulle niin iso asia, että vellon vielä vuosikausiakin. Mies oli todella pahoillaan ja on monta kertaa sanonut, että jos hän olisi tajunnut, että se on minulle niin tärkeää, niin hän olisi vaikka kuun hakenut taivaalta, mutta koska ei hän edes ajatellut, että se toiselle on tärkeää, kun hänelle se ei merkitse mitään.
Löysin sisältäni hylkäämisen tunteen. Se tunne oli vellonut sisälläni ja kasvatanut vihaa. Kun en ollut lapsenakaan rakkautta saanut, kasasin miehen niskaan kaikki odotukset, että hän korvaa kaiken menetetyn, mitä en lapsena saanut. Mistäs hän olisi sen tiennyt.
Elämä on ollut helpompaa sen jälkeen, kun ei ole tarvinnut katkeruutta kehittää miestä kohtaan, koska elämä ei mene aina niin kuin haaveilee. Liian paljon muuttuvia tekijöitä ja se tausta, minkä kumpikin tuomme suhteeseemme. Ja se, että emme osaa lukea toistemme ajatuksia.
Toivottavasti saat solmun auki, koska ankeaa se on elää yhdessä vielä 30-40 vuotta, jos koko ajan mieltä kaihertaa viha, ettei mies mennyt ajoissa naimisiin ja et saanut isompia häitä. Joko hyväksyt sen tai sitten jätät miehen. Mutta sillä katkeruudella pilaat vain oman elämäsi. Se on mörkö siellä sinun olohuoneessasi, etkä voi nauttia mistään kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aargh miksi oot alunperin suostunut tommoseen? Jos haluat naimisiin sitä pitää vaatia etukäteen ja ottaa selvää haluaako mies sitä myös.
Vierailija kirjoitti:
Aargh miksi oot alunperin suostunut tommoseen? Jos haluat naimisiin sitä pitää vaatia etukäteen ja ottaa selvää haluaako mies sitä myös.
Ei tollasta vaadita, joko mennään naimisiin tai ei mennä. Oletko 16 vuotias ta jotain?
Kiitos erityisesti nro 2 ja muut samassa tilanteessa olevat! Asiasta keskusteltiin pintapuolisesti ennen kuin tulin ensimmäisen kerran raskaaksi ja mies sanoi jotain tyyliin "joo, hehheh, joskus varmaan", ja ei asia ollut minulle kovin tärkeä juuri silloin, oltiin kuitenkin lapseton työssäkäyvä pariskunta. Ensimmäinen raskaus tuli vähän puun takaa (Ei nyt varsinaisesti sillä ehkäisyä ei käytetty, pitkä juttu), ja ehkä sen avioliiton edut alkoivat vasta konkretisoitua lapsen myötä. Toisen lapsen halusin ja ehdottomasti saman miehen kanssa.
En tosiaan aio erota asian vuoksi, vaikka kyllä tämä ärsyttää ihan suunnattomasti. Ajattelen tässä samoin kun nro 2, eli olen valintani tehnyt ja tällä perusteella eroa ei edes ajatella, ennen kuin lapset ovat omillaan.
Meillä on muuten ainakin minun mielestäni oikein hyvä suhde. Seksi, hellyys ja tunteiden osoittaminen toimivat. Ei olla eri mieltä rahan- tai ajankäytöstä. Mies on hyvä isä ja molemmat teemme osamme kotihommista. Kaikki tulee toimeen appiperheiden kanssa.
Joku kirjoitti "valttikorteista", mutta minusta on tosi kurjaa ajatella parisuhdetta jonain pelinä. Ehkä olisi pitänyt, kun nyt tuntuu tosi pahalta.
Mies perustelee kantaansa sillä, että avioliitto ei muuta mitään ja on turhaa. Menee hiljaiseksi, kun mainitsen noita juridisia etuja. Omat vanhempansa ovat aikoinaan eronneet riitaisasti, tämä varmaan syy miksi vastustelee niin kovasti.
No, eipä tässä taida auttaa kuin niellä harminsa ja yrittää jatkaa mahdollisimman positiivisena.
Ap
Tyhmähän siinä saa olla että ottaa lainan ja tekee usean lapsen ennen kuin on keskusteltu naimisiin menosta.
Kunnioittakaa puolisonne toiveita. Oikeus olla tekemättä jotain on aina suurempi kuin oikeus johonkin. Jos ex-avomieheni olisi yrittänyt pakottaa minua naimisiin, olisin jättänyt hänet. Jos se ei tunnu oikealta niin se ei ole oikein.
ps. Olen nykyään naimisissa - eri miehen kanssa.
Ap, miehesi ei halua sitoutua sinuun kunnolla. Nyt kun ette ole naimisissa (tai edes avoliitossa), mies on vapaa lähtemään koska vain ja jättämään sinut ja lapset pois elämästään. Olet antanut miehelle rusinat pullasta ilman mitään velvollisuuksia.
Sulla nyt hormonit heittää häränpyllyä! Ite olin samanlainen raskaana.