Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen niin pettynyt lasten isovanhempiin
11.06.2019 |
Joo, ite tein ja ite hoidan, siitä ei ole kyse. En oleta mitään heiltä siis, en käytä ilmaisena hoitoapuna enkä ole siis vaatimassa mitään.
Mutta nyt tilanne on, että vanhimmalla lapsella on perussairaus, jonka vuoksi joudumme ramppaamaan jonkin verran sairaalassa. Minä olen hoitovapaalla, ja nuorempi sisarus ei voi tulla mukaan. Mies venyttää työnantajan pinnaa ottamalla palkatonta minkä pystyy, maksettuja hoitajia on käytetty (mutta näitä on vaikea saada monesti päiväsaikaan, kun on opiskelijaa yms) ja kunnalla ei ole mitään palvelua edes rahalla tilapäiseen hoitoon, kun emme ole lastensuojelun asiakkaita. Eli aina sama rumba, paniikissa etsitään hoitajaa tai mies vaan työnantajan nikottelusta huolimatta pitää palkatonta.
Yksikään isovanhemmista ei suostu auttamaan, ja tämä minua suututtaa niin paljon. Miten vaikeaa voi eläkeläisille olla muutama tunti viettää aikaa rauhallisen taaperon kanssa? Kaikki kolme elossa olevaa asuvat lähellä ja kaikki kyydit olen luvannut hoitaa. Mutta ei, kun on milloin jumppaa, milloin lupaaminen aiheuttaa stressiä jne.
Joo, velvollisuutta ei ole, mutta on vaan niin paha olo ja kurja mieli jo tuosta sairaudesta, saati siitä että ketään ei kiinnosta auttaa. Itsehän autan ja mies myös milloin tietokoneiden kanssa, milloin puunkaadossa mökillä, käydään kuskaamassa peräkärryn kanssa heidän ostoksiaan jne tarpeessa pyrimme olemaan avuksi..
Kommentit (84)
Olemme pärjänneet hyvin, koska emme luota ja tukeudu isovanhempien ja sukulaisten apuun.
Isovanhemmat voivat myös kohdella aikuisten lastensa perheitä hyvin eriarvoisesti. Kyse on rankasta ja räikeästä vallankäytöstä. Sisaruksista yksi lapsi on suosikki ja suosikkia palvotaan muitten sisarusten kustannuksella. Lapsuudenkodin eriarvoinen asetelma heijastuu samanlaisena myös aikuisena. Hyvä tyttö ja paha poika. Hyvä poika ja paha tyttö. Hyvä esikoinen ja huono esikoinen. Hyvä kuopus ja huono kuopus. Jne., jne.
Puolison suvussa miehen vanhemmat ramppaavat aikuisen tyttärensä kotona monta kertaa viikossa. Onhan se koomista, kun noin 40-50-vuotias, aikuinen ihminen ripustautuu noin 70-80-vuotiaitten, iäkkäitten vanhempiensa avun varaan. Vastaavasti vanhemmat kulkevat tyttären perheen kotona omilla avaimillaan miten huvittaa. Läheisriippuvuuttako?
Me saamme isovanhemmilta apua 0 (nolla) tuntia vuodessa. Sanoisin Ap:lle, että älä odota jatkossakaan mitään apua isovanhemmilta vaan hanki itse omat tukiverkkosi! Pyydä apua naapureilta, kunnalta, Mannerheimin Lastensuojeluliitolta, seurakunnalta. Sairaalassa on sosiaalityöntekijät, jotka osaavat kertoa, mistä lapsiperhe voi kysyä apua. Älä odota mitään apua isovanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kamalia juttuja! :o Kun minun esikoiseni syntyi, isovanhemmat muuttivat samaan kortteliin. Ulkoilevat, leikkivät, hoitavat (tosin yökylään ottavat vain todella hätätilassa, äitini perussairauden takia, tarvitsee unensa). Nyt kun lapset ovat päiväkodissa, niin joko vievät tai hakevat JOKA PÄIVÄ jotta ehdimme mieheni kanssa tehdä rauhassa töitä. Hyvät isovanhemmat ovat kullankalliit, taas huomaan arvostavani heitä enemmän kun luen teidän kertomuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tilanteesi kuulostaa surullisen tutulta. Meillä on onneksi molemmat lapset terveitä, joten ollaan selvitty ihan hyvin vaikkei yhtäkään mummilakyläilyä tai muuta vierailua ole lapsille koko elämänsä aikana siunaantunut. Oma äitini on kuollut ja isälleni ja hänen uudelle puolisolle on tärkeää, että he ovat paljon menossa (isän puolison) omien ystäviensä kanssa eivätkä ehdi viettää meidän kanssa aikaa. Viimeksi pari vuotta sitten ehtivät kuopuksen synttäreille, tänä vuonna ilmoittautuivat aluksi mukaan, mutta peruivat osallistumisensa mennäkseen tuttavaparin uudelle mökille vierailulle..... Meitä nähdään lähinnä silloin kun tarvitaan apua läppärin tai jonkun muun teknisen laitteen ongelmien kanssa. Ulospäin antavat kuitenkin mielellään sen vaikutelman, että olisivat jotenkin aktiivisestikin mukana arjessamme. Tädiltäni esim. kuulin, että olivat esitelleet lasteni valokuvia puhelimestaan kun kävivät siellä viimeksi ja täti oli saanut sen kuvan, että isäni on ottanut kuvat nähdessään lapsiamme. Todellisuudessa nuo kuvat olen itse isälleni lähettänyt.
Miehen vanhemmat varmasti olisivat enemmän mukana lasten elämässä jos asuisimme heitä lähempänä. Nyt välimatka valitettavasti vaikuttaa siihen ihmissuhteeseen kun asumme 7 tunnin matkan päässä.
Paljon siis tsemppiä ap:lle ja ota ihmeessä tässä ketjussa tarjottu apu vastaan.
Meillä taitaa olla sama isä, puolisoineen? Voimia. Mun äiti on kyllä elossa, isä jätti hänet kun lähti uuden vaimon perässä toiselle paikkakunnalle. Ja näillä homma vielä vähän niin päin, että uusi puoliso taitaa haluta nähdä miehensä lapsenlapsia enemmän kuin ukki itse.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhemmat ovat suvun syöpä!