Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo yli vuoden ajan ollut tunteita naispuolista työkaveriani kohtaan. Olen itsekin nainen. Olen jo aikuisessa iässä oleva perheenäiti, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen näin selkeästi vetoa naiseen. En voi kertoa kellekään, koska en halua hajottaa perhettäni. Mutta ajattelen päivittäin, miten ihanaa olisi, jos...

Mutta tämähän on ihanaa, ei siinä ole mitään hävettävää :) Luulisin että on jossain määrin yleistä myös. Olen itsekin ihastunut työkaveriini, vaikka minä kyllä tiesin pitäväni naisista jo tätä ennen. Joskus viikonlopun tai loman jälkeen kuvittelen, että tunteeni ovat laantuneet, kunnes näen hänet taas ja kaikki perhoset palaa vatsaan! Ja olen myös aikuinen perheellinen, me molemmat olemme.

Suunnitelma, miten lopettaa tää kurja elämä. Tää on ollut pian 10v jatkuvia kipuja, apua niihin on mahdotonta saada, toki välillä on kohdalle osunut lääkäri, joka on aidosti kuunnellut ja edes yrittänyt auttaa. Viimeisin lääkäri kysyi suoraan että "ootko miettiny että olisko siinä tapahtunut ihan suoria hoitovirheitäkin?" On varmasti, mutta mitä niistä enää auttaa kannella, kun aikaraja niissä on jo umpeutunut tässä vuosien aikana.

Kesällä olis vielä muutamat iloiset juhlat tulossa, eikä ne juhlat siihen jää, vikoissa juhlissa vaan on yksi ihminen lähipiiriin kuuluvilla vähemmän. Ne juhlat tulee olemaan mun hautajaiset. Vaikka lupasinkin eräälle, etten tee itselleni mitään, mutta en vaan jaksa enää. Kaikki selviää sitten kun tää on ohi. Läheisille on kirjeet jo tekeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun luurankoni on se,että vaimoni poissa ollessa pukeudun hänen alusvaatteisiinsa ja oleskelelen kotonamme nauttien silkinpehmeiden asujen,ja stay-uppien kosketuksesta ihollani.En haaveile olevani nainen,enkä himoitse itselleni miestä,vaan yksinkertaisesti nautin hänen laadukkaista asusteistaan ylläni.

A) sinulla ei ole vaimoa

B) et tiedä mitään laadukkaista asusteista

C) olet transu, mikä on ihan ok, mutta lisäksi valehtelet todella kömpelösti.

Tiedätkö mikä paljastaa? Se, että vaimosi laadukkaat alusvaatteet muka mahtuvat sinulle venymättä ja ratkeamatta eikä hän muka huomaa, että niihin on koskettu. Sehän tarkoittaa, että vaimosi on melkoinen järkäle, joka on lähes sokea ja hajuaistia vailla.

Ohiksena, olemme mieheni kanssa suunnilleen saman kokoisia. Alusvaatteet ja sukat ovat joustavaa materiaalia. Mieheni käy suihkussa. Hän voisi hyvin sovittaa vaatteitani ilman että ihmettelisin mitään.

Eikö suomalaisilla ole muita salaisuuksia kuin seksifantasiat 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Tää ei ole edes paha verrattuna moniin muihin luurankoihin täällä, mutta mulla on ovulaation aikana toistuva "ongelma" josta ei tiedä kukaan.

Olen onnellisesti naimisissa, 2 lasta, toinen vielä taapero, ja seksiä riittää ja haluja miestäni kohtaan. Mutta ovulaatio tekee mut aivan hulluksi, muutun ihan sekopäiseksi, mikään määrä seksiä ei riitä, vapisen halusta melkein viikon ajan aamusta iltaan ja haaveilen - normaalista poiketen - vieraista miehistä ja katson interracial - pornoa öisin. Siis fantasioin nimenomaan mustista miehistä. Joudun suunnittelemaan menoni niin, ettei ovulaation aikaan tule mitään baarireissuja kaveriporukalla jne. koska kelpuuttaisin sänkyyn puliukoista lähtien varmaan kenet tahansa.

En ole pettänyt koskaan miestäni enkä aio pettää, mutta hän ei tiedä kuinka sekaisin oikeasti menen kierron puolivälissä. Tämä "vaiva" tuntuu vain voimistuneen iän myötä. Toisaalta on jännä tunne kuinka hormonit jyllää ja kroppa haluaa ja haluaa ja haluaa.[/quote

Höpöhöpö,ovulaatio ei kestä kellään viikkoa.

Jos kestää,sinulla on hormonihäiriö eli nähtävästi esivaihdevuodet.

Nähtävästi et käytä ehkäisyä koska ovuloit.

Ota e-pillerit käyttöön,kauhea salaisuutesi on sitten historiaa.

Eräs1111 kirjoitti:

Hyvä muuan vain,

Kerrot laajasti tilanteestasi ja siitä, että olet ollut valtavan sinnikäs ja rohkea etsiessäsi itsellesi avun lähdettä. On uuvuttavaa lukea, miten usein sinut on torjuttu ja miten usein olet joutunut kuulemaan, ettei sinua voi auttaa. Se ei ole oikein.

Kerrot useista koulutuksistasi, pitkästä työurasta, yrityksistä. Minulle syntyy vaikutelma älykkäästä, työteliäästä, ahkerasta ja kyvykkäästä ihmisestä. En epäile kykyäsi ottaa asioista selvää.

Haluaisin kuitenkin vielä ehdottaa yhtä tahoa - aikuissosiaalityötä. Heidän tehtävänsä on työskennellä juuri niissä tilanteissa, joissa ihminen tuntuu putoavan järjestelmien väliin. Myös asunnottomuuden uhka on tilanne, joka selvästi kuuluu heidän osaamisalaansa. Heillä on myös omatyöntekijäjärjestelmä, joten luvassa ei ole aina uutta työntekijää. Ote on myös kokonaisvaltainen, eivätkä he työstä vain omaa pientä sarkaansa.

Toivon vilpittömästi, että et luovuttaisi vielä, vaikka väsymyksesi on täysin ymmärrettävää. Kerrot rivien välissä, miten pitkälle olet elämässäsi päässyt, mitä paloa, intoa ja sinnikkyyttä sinussa on. Olet selvinnyt kaikesta tähän asti, se kertoo tarinaa siitä, että olet vahva ihminen!

Visiittiä sosiaalityöntekijän puheille ehdotettiin jo monta kymmentä viestiä sitten, jonka jälkeen tämä kirjoittaja katosi vähin äänin. Ei löytynyt selitystä, miksei sosiaalityöstäkään muka tulisi mitään apuja, vaan ainoa mahdollisuus olisi itsem*rha. Trolli, mutta toki tästä keskustelusta voi olla hyötyä muille, jotka aidosti kokevat olevansa mahdottomassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo yli vuoden ajan ollut tunteita naispuolista työkaveriani kohtaan. Olen itsekin nainen. Olen jo aikuisessa iässä oleva perheenäiti, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen näin selkeästi vetoa naiseen. En voi kertoa kellekään, koska en halua hajottaa perhettäni. Mutta ajattelen päivittäin, miten ihanaa olisi, jos...

Minullakin on ollut pitkään tunteita työkaveriani kohtaan, kylläkin miespuolista. Erään kostean illan jälkeen päädyimme yhdessä sänkyyn ja se oli vielä ihanampaa kuin villeimmissäkään kuvitelmissani. Tällä hetkellä jatkamme toistemme salarakkaina, mutta mietin päivittäin miehelleni tunnustamista ja eroamista.

Kiihotun ainoastaan pippelitytöistä.

Ketjun yhteenveto on aika selvä. Naiset sortuvat kerta toisensa jälkeen jännämiehiin, jotka lopulta pilaavat koko elämän.

Se on toi intialainen luuranko minkä ostin.

Halavalla sain yhdeltä pakistanilta.

Vain 9€.

Tosin jouduin kasaamaan sen itse.

Ja otsaluu puuttui kokonaan.

Tai sitten sitä ei ollut alun perinkään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo yli vuoden ajan ollut tunteita naispuolista työkaveriani kohtaan. Olen itsekin nainen. Olen jo aikuisessa iässä oleva perheenäiti, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen näin selkeästi vetoa naiseen. En voi kertoa kellekään, koska en halua hajottaa perhettäni. Mutta ajattelen päivittäin, miten ihanaa olisi, jos...

Mutta tämähän on ihanaa, ei siinä ole mitään hävettävää :) Luulisin että on jossain määrin yleistä myös. Olen itsekin ihastunut työkaveriini, vaikka minä kyllä tiesin pitäväni naisista jo tätä ennen. Joskus viikonlopun tai loman jälkeen kuvittelen, että tunteeni ovat laantuneet, kunnes näen hänet taas ja kaikki perhoset palaa vatsaan! Ja olen myös aikuinen perheellinen, me molemmat olemme.

On totta, että se on ihanaa, vaikka myös toisaalta kamalaa. Minua ei sinänsä yhtään järkytä olla kiinnostunut naisesta. Mutta en uskalla ajatella mitä tapahtuisi, jos tämä tunteideni kohde tietäisi, mitä hänestä ajattelen. Parempi varmaan, ettei hän tule sitä tietämään. Ja samalla surettaa, kun en kai koskaan saa kokea, miltä tuntuisi olla naisen kanssa.

Sinulle, jolle asiantuntijat ovat kertoneet ettei ole mitään tehtävissä.

Pahoillani olen puolestasi. Kerrot, että ylipääsemättömät ongelmasi eivät liity terveyteen/parisuhteeseen. Onko kysymys pahoista veloista/rikoksesta ja ehkäpä julkisuuden henkilönä odotat kaiken paljastuvan ja sinut "lynkataan mediassa", jolloin maineesi on mennyt?  Kyllä tästäkin helvetistä voi selvitä, vaikka raskasta se on. 

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

  Ymmärrän sinua. Milloin olet ajatellut lopettaa itsesi vai oletko vielä elossa? Ei kukaan halua tappaa itseään mutta joskus tilanteet käyvät niin ylivoimaiksi, ettei muuta ulopääsyä ole. Kirjoita tälle palstalle, jos ole vielä elossa. Kirjoitin sinulle aiemmin jo samantyyppisen viestin mutta se poistettiin. Halusin olla vain rehellinen sinulle, enkä antaa perusteettomia toiveita tai neuvoja. 

Sekoilin teininä ja valitettavasti myös nuorena aikuisena tosi pahasti, vieläkin hävettää ja ällöttää se mitä tuli tehtyä. En ole kertonut näistä koskaan kenellekään enkä kirjoita niitä tännekään tämän tarkemmin. Olin myös epäluotettava ja typerä, sillä petin silloista poikaystävääni. En suosittele kenellekään.

Jos tuosta sekoilusta jotain positiivista yrittää keksiä, niin tiedänpähän ainakin etten enää koskaan tule tekemään mitään vastaavaa. En ikinä kohtelisi nykyistä miestäni noin.

Todella huonot välit vanhempiini. Kukaan ei tiedä, koska en halua puhua heistä pahaa.

Luin lapsena salaa äitini nuoruuden päiväkirjaa. Sain tietää hyvin suuria salaisuuksia, joita en tietenkään voi kertoa kenellekään. En kirjoita edes tähän. Anteeksi, äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

  Ymmärrän sinua. Milloin olet ajatellut lopettaa itsesi vai oletko vielä elossa? Ei kukaan halua tappaa itseään mutta joskus tilanteet käyvät niin ylivoimaiksi, ettei muuta ulopääsyä ole. Kirjoita tälle palstalle, jos ole vielä elossa. Kirjoitin sinulle aiemmin jo samantyyppisen viestin mutta se poistettiin. Halusin olla vain rehellinen sinulle, enkä antaa perusteettomia toiveita tai neuvoja. 

Olen elossa, kuten näkyy. En ole lukenut näitä juttuja moneen päivään, enkä luekaan viimeisiä kymmentä sivua, koska kommenteissa alkoi olla liikaa päällekäyvyyttä, vahingoniloa, ilkeyttä ja silkkaa sadismia.

Odottelen sitä, että minut poistetaan kotoani väkisin. Olen jo odotellut sitä kuukausikaupalla, ja hämmästyttää, että olen vielä tässä. Ei byrokratia aina toimi niin nopeasti kuin voisi luulla. Näin taas viime yönä unta siitä, että ajoin tutuilla kaduilla ilman huolia. Saisinpa ne ajat takaisin.

Olen käyttänyt kaikennäköisiä huumeita ja alkoholia 12-vuotiaasta lähtien. Viimeiset viisi vuotta amfetamiinia lähes kokoajan päivittäin, reilu puoli vuotta sitten alkaen suonensisäisesti. Olen aina ollut jollaintapaa ahdistunut, mutta viimeiset pari vuotta elämässäni on ollut yhtä väsymystä ja selviytymistä. Arjen normaalit asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän raskailta ja stressaan kaikesta niin paljon että oireilen usein fyysisesti sen takia. En pysty nukkumaan kunnolla ja olen aina väsynyt. Olen parisuhteessa miehen kanssa jolla on vihanhallinan kanssa ongelmaa ja välillä saan osakseni henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mieheni on kuitenkin muulla tapaa parasta mitä tiedän, enkä ikinä jättäisi häntä tämän asian takia ja rakastamme toisiamme. Ongelmani eivät myöskään johdu hänestä. Päihteitä käytän nykyään vain ja ainoastaan jotta jaksaisin selvitä elämästä edes vähän eteenpäin. Lopetin käyttämisen moneksi kuukaudeksi mutta aloitin uudelleen kun äkillisesti niinsanotusti vedettiin matto jalkojen alta useassa vaikeassa asiassa. Itsemurhaa mietin usein, ja muutaman kerran olen meinannut toteuttaakkin. Tunnen olevani riittämätön kaikissa asioissa. Niin, ja nyt kun luulette että olen vain likainen yhteiskunnan saasta muiden nistien joukossa: minulla on hyvä työ tasokkaassa paikassa ja käyn siellä tunnollisesti, aina olenkin. Saan töissä kehuja siitä miten olen niin reipas ja ystävällinen. Minulla on kaunis, siisti koti, hoidan raha-asiani hyvin ja ajallaan sekä pidän ulkonäöstäni huolta. Päällepäin näytän aivan tavalliselta ihmiseltä eikä minusta edes kuvittelisi mitään tuollaista. Olen nuoresta asti oppinut salaamaan asioita hyvin ja kukaan lähipiiristäni ei tiedä tuntemuksistani, vain muutama päihteiden käytöstä enkä kykene puhumaan asioista kenellekkään. Olen väsynyt elämään.

Alkaa jo olemaan luuranko. En ole ollut yhdynnässä 8 vuoteen.  Sitä ennen siis vakituisissa parisuhteita säännöllistä toimintaa, välillä hyvinkin aktiivista, vuositolkulla.

Ensin eron jälkeen ainakin pari vuotta aivan lukossa, niin ettei vastakkainen sukupuoli edes kiinnostanut. Sitten löytyi aseksuaali kiinnostuksen kohde ja siinähän meni muutama vuosi... 

Itseään tinderissä tyrkyttävät/myyvät ei kiinnosta. 

Kaikki luulevat että tämän aseksuaalin kanssa seurustellessa kaikki oli ns normaalia. Pari krt jouduin itse noloon tilanteeseen kun selvisi, ettemme olleet nukkuneet yhdessä. Nukuimme toki usein yhdessä, halasimme ja joskus jopa jotain muuta hurjaa.  Hänen kaikki kaverinsa varmaan uskoivat että oli normaalia kanssakäymistä seurustelun aikana, tiesin ettei kannata sanoa mitään. Omille kavereille en kertonut juuri mitään, mutta välilla annoin ymmärtää että seksielämässä olisi vähän parantamisen varaa.

Yks tyyppi piti usein kotonaan esillä rahaa. 50v. suomalainen mies joka oli monin tavoin kumma. Sillä kävi usein vieraita, siis kavereita myös yökylässä. Olin yksi niistä muutaman vuoden ajan, enkä voinut vastustaa muutaman kerran näitä rahoja. Yhteesä ehkä max 1000 euroa. Joskus sillä oli vain vähän rahaa esillä, esim 5 e ja 1 dollari- setelit ja kasa kolikkoja, joskus reissujen jälkeen mielettömiä setelitukkoja, joista otin selvää että esim islannin kruunut lähes arvottomia. Sai pitää ne.

Jälkeenpäin olen miettinyt mikä tämä juttu oli. Miksi pidetään isojakin seteleitä pöydällä ja kutsutaan kavereita kylään? Kerran olen aivan varma, että yhden vieraan lapset oli vieny kaikki kolikot koska olin ollut hänen luonaan ennen ja jälkeen ko. vierailun, ja ei näkynyt sitten edes 5 senttistä missään! Kolikkoja oli ollut runsaasti hyllyillä ym. Minua kyllä hävettää, että varastin, mutta tilaisuus teki varkaan ja olin rahapulassa. Olen myös melko varma ettei henkilö olisi lainannut mulle rahaa. Hän ei koskaan maininnut mistään kadonneista rahoista, ei siis syyttäny tai kyseenalaistanut minua eikä ketään muutakaan. Eikö huomannut, vai halusiko testata kavereitaan hiljaisuudessa?

Sillä ei ollut mitään arvoesineitä asunnossaan, ja auto oli todella rämänen, kulki lähinnä verkkareissa mutta oli sillä rahaa tileillä. En saanut koskaan muutenkaan selville tästä ihmisestä joten kaveruus vähän hiipui. Olen lähes satavarma että hänen nykyinen naisystävänsä käyttää häntä taloudellisesti hyväksi, ja senkin takia otan etäisyyttä. Ehkä mun näpistykset ovat pientä siihen verrattuna, mutta en silti ole teoistani ylpeä.

"Kleptomaaninen käytös liittyy usein yksinäisyyteen, masentuneisuuteen ja merkityksettömyyden kokemukseen." Ja näinhän se meni. Olin tuohon aikaa suurimman osan työttömänä, tai tympivässä työssä, ei varaa matkustaa, en seurustellut ja tällä tyypillä oli kaikkea mitä minulla ei ollut, paitsi että minulla oli terveellisemmät elämäntävat ja parempi kunto. Tavallaan petyin kuin tämä kaveri ei arvostanut näitä asioita, vaan pelkkää materiaa.