Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin psykiatrisessa sairaalassa kesätöissä. Olen mies. Osasto oli ns naisten suljettu. Kolmivuorotyötä. Olin yötyövuorossa (yksin), istuin makuupään kanslian nojatuolissa. Annoin potilaiden istua kansliassa kanssani, muut hoitajat ei antaneet. Jossakin vaiheessa yötä sinne tuli istumaan nuori skitsofreenikko. Hän siitä suoraan kysyy, mennäänkö harrastamaan sukupuoliyhdyntää. Sanoin tyynesti, olen täällä hoitajana ja menettäisin siitä hommani. Olin silloin 24 vuotias. Sanat sai kuitenkin mun kiihottuun. Otin riskin. Sanoin tytölle, että et sitten kerro tästä kellekään. Ei kerro. Hänellä oma huone, fiksumpi tyyppi. Ja ryhdyimme toimeen, pelkään että osastolle tulee joku. Olin hirveän kiihottunut. En alkanut nuoleen. Kädellä hyväilin häntä. Sitten hän asetteli kaluni sinne. Jostain syystä naiminen tuntu paremmalta kuin muiden kanssa. Rytmikkäästi huohotettiin yhdessä. Tyttö tai potilas painoi mua kiinni, pian Oli pakko päästää. Sitten suudelmiin yhdessä. Minä kiittelin en tiedä miksi. Aktin jälkeen hän laittoi alushousut suoraan jalkaan ja alkoi nukkumaan. Tarkistin osaston. No tyttö oli sanojensa mittainen ei kertonut kellekään. Oli siinä sen jälkeen muutakin mutta en jaksa kirjoittaa.
Jaahas että sellainen yksityiskohtainen fantasia. Jospa alkaisit kirjoittaa mieluummin johonkin eroottiseen lehteen, mutta mieti vähän parempia kehyskertomuksia, tuo oli aika vastenmielinen.
Juu, ja kirjoittaja teini, joka ei ikinä ole ollut mielisairaalassa töissä saati jonkun kanssa sängyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole luuranko mutta yhteiskunnan silmissä ei-hyväksyttävää ja moraalitonta. Meillä on puolison kanssa avoin suhde.
Yhteiskunta muodostuu ihmisistä. Jos osa onkin pikkusieluisia hölmöjä, niin sanoisin, että laillanne ajattelevia on paljon enemmän. Minäkin elän avoimessa suhteessa ja piut paut "yhteiskunnasta" piittaan.
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
Nää ne jaksaa, monesti halutaan kongretiaa apuna, vaikka rahaa laskuihin. Maailmalla ei ole uutisoitu vielä yhtään tapausta jossa tämä huuhaa ukko olisi maksanut laskut yön aikana. Eli ihan turhaa hommaa.
Konkretiaa. Konkreettinen, konkretia.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani on HIV. Eivät tiedä, että tiedän. Ovat vielä hartaita uskovaisia ja tuomitsivat rankasti sen, että olen elänyt avoliitossa...
Anteeksi etukäteen, mutta saivatko he kenties HIV:n rukousvastauksena Jeesukselta?
T. Ateisti
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Kieltämättä uteliaisuus herää... Mikä voi olla niin kokonaisvaltaisen kamalaa että itsemurha on ainoa ratkaisu? Vakava parantumaton sairaus tiettyyn pisteeseen edettyään? Tän voin ymmärtää. Muuten ei kyllä riitä mielikuvitus. Jos on tehnyt jotain muiden silmissä erittäin paheksuttavaa, sitä pääsee pakoon muuttamalla uudelle paikkakunnalle ja hankkimalla uusia ihmisiä ympärilleen. Toisaalta voi sitten olla ettei itse kestä elää itsensä kanssa jos on tehnyt jotain peruuttamatonta mitä ei itse voi antaa itselleen anteeksi. Vai voisiko jokin erittäin traumaattinen tapahtuma olla syynä? Tuskin, kun terapioiden avulla sellaisia asioita voi käsitellä.
Kertoisin, mutta en viitsi katsella enää sitä vääntöä, mikä siitä väistämättä seuraa. Kun kerran asiantuntijat ovat sanoneet minulle, että tilanteeni on poikkeuksellinen umpikuja, ei minulle kannata luetella sitä, mitä viranomaisten standarditoimintaohjeissa kerrotaan.
En ole aiheuttanut harmia muille kuin itselleni eikä terveydentilassanikaan ole vikaa; en ole edes masentunut, vaan yksinkertaisesti ylitsepääsemättömien tosiseikkojen edessä. Odottelen katastrofien jonon viimeistä tapahtumaa, minkä jälkeen ihmisarvoinen elämä on mennyttä. Jotkut haluavat rypeä vaikka loppuikänsä ihmisyyden pohjamudissa kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti nähdäkseen, osuuko se lottovoitto kohdalle, mutta minusta ei siihen ole.
Mä en kyllä usko että kukaan ”asiantuntija” jos sillä tarkoitat psykiatrian ammatilaisia, olisi sanonut että tilanteesi on toivoton. Se olisi erittäin epäammattimaista. Eri asia on todeta että menneisyyden tapahtumia tai tiettyjä asioita nykyisyydessä/ tulevaisuudessa ei voi muuttaa. Kuitenkin niihin asioihin voi saada uutta näkökulmaa ja omia käsityksiään ja arvomaailmaansa voi kyllä muokata. Oletkohan tulkinnut ”asiantuntijoiden” puheita väärin, itsesi kannalta negatiivisella tavalla...
En tarkoita. Nyt on kysymys muista kuin terveydellisistä asioista.
Ok, eli olet raskaimman kautta mokannut yrittäjä. Eihän mikään siis ole pahempaa kuin konkka ja omaisuus vasaran alle ja muutto kunnan vuokra-asuntoon elämään sosiaaliturvalla. Menee kasvot, joten menköön henkikin.
Jos osuin oikeaan niin kyllä olet lapsellinen. Sinua rakastaa moni persaukisenakin.
Joka tapauksessa tsemppiä, älä vie muita mukanasi kun pakenet elämää.
Itse yritin kolmesti, viimeksi v. 1994, ja olen sen jälkeen todella elänyt. Ei harmita että epäonnistuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin tindertreffeillä naisen luona vajaa 4 vuotta sitten. Panimme, emmekä koskaan tavanneet uudestaan. Parin kuukauden päästä tästä viestittelimme, ja nainen oli raskaana. Ei kuitenkaan tiennyt oliko minulle, vai toiselle miehelle (jonka kanssa viestitellessämme jo seurusteli). Sovimme että oli lapsi biologisesti kenen tahansa, niin tämä hänen kanssa seurusteleva mies on hänelle isä. Myös se toinen mies on tietoinen tästä. Sovimme että eivät kerro minulle isyystestin tulosta, ja yhteydenpitomme loppuu. Sopimus on pitänyt, emmekä ole yli 3 vuoteen vaihtaneet sanaakaan. En tiedä onko lapsi biologisesti minun, vai tämän toisen miehen. Tämä asia vaivaa minua ajoittain, enkä ole puhunut tästä yhtään kenellekään. Haluan pitää asian oman elämäni ulkopuolella.
mies, 33 vuotta
Todennäköisesti lapsi sitten on sun, koska muutenhan lapsen äiti olisi voinut ilmottaa sinulle ilouutisen, että et ole isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin psykiatrisessa sairaalassa kesätöissä. Olen mies. Osasto oli ns naisten suljettu. Kolmivuorotyötä. Olin yötyövuorossa (yksin), istuin makuupään kanslian nojatuolissa. Annoin potilaiden istua kansliassa kanssani, muut hoitajat ei antaneet. Jossakin vaiheessa yötä sinne tuli istumaan nuori skitsofreenikko. Hän siitä suoraan kysyy, mennäänkö harrastamaan sukupuoliyhdyntää. Sanoin tyynesti, olen täällä hoitajana ja menettäisin siitä hommani. Olin silloin 24 vuotias. Sanat sai kuitenkin mun kiihottuun. Otin riskin. Sanoin tytölle, että et sitten kerro tästä kellekään. Ei kerro. Hänellä oma huone, fiksumpi tyyppi. Ja ryhdyimme toimeen, pelkään että osastolle tulee joku. Olin hirveän kiihottunut. En alkanut nuoleen. Kädellä hyväilin häntä. Sitten hän asetteli kaluni sinne. Jostain syystä naiminen tuntu paremmalta kuin muiden kanssa. Rytmikkäästi huohotettiin yhdessä. Tyttö tai potilas painoi mua kiinni, pian Oli pakko päästää. Sitten suudelmiin yhdessä. Minä kiittelin en tiedä miksi. Aktin jälkeen hän laittoi alushousut suoraan jalkaan ja alkoi nukkumaan. Tarkistin osaston. No tyttö oli sanojensa mittainen ei kertonut kellekään. Oli siinä sen jälkeen muutakin mutta en jaksa kirjoittaa.
Jaahas että sellainen yksityiskohtainen fantasia. Jospa alkaisit kirjoittaa mieluummin johonkin eroottiseen lehteen, mutta mieti vähän parempia kehyskertomuksia, tuo oli aika vastenmielinen.
Kirjoittaja vastaa. Tämä on totta, jos kertoisin kaikki, kuuloistais liian pahalta. Ei tässä ole leuhkimista, mulla on impulssikontrollin häiriöö ja muuta. En ole ikinä tehnyt kuitenkaan mitään pahaa kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minut on raiskattu 2011.
Ja minut vuosina 1985 ja 2003. Supisuomalaiset miehet, eka oli poikaystäväni ja toka luotettu työkaveri työpaikan koulutustilaisuudessa.
En tehnyt ilmoitusta, koska ei olisi mielestäni ollut riittävää näyttöä, vaikka oli ruhjeet ja siemenneste. Tiedän kyllä miten raiskausilmoituksiin suhtaudutaan, ja se osaltaan ylläpitää tämän väkivallan muodon pysymistä piilossa.
Mutta öhöm, näistäkin olen kyllä yhdelle ihmiselle puhunut.
Vierailija kirjoitti:
Aina yksin kotona ollessani olen alasti ,
Ja masturboin jatkuvasti
Tuohan on normaalia kuin mikä. Niin minäkin teen ja miesystävä sanoi tekevänsä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myynyt seksiä.
Luuletko oikeesti että tuo sun luurankosi on pysynyt siel kaapissa? Hah, kuvittelet muut ihmiset tyhmiksi, kyllä he tietää sun likaiset harrastukset. Moni vatipää nuori nainen rahapulassaan on valmis vaikka nuoleen yritysjohtajan pers*reikää saadakseen meikkejä ym. turhaa krääsää. Mieti sitä mielikuvaa oikein antaumuksella.
Sinun luurankosi paljastuikin paukahtaen: olet inhottava persoonallisuushäiriöinen vihaaja. Ja luulet vihaavasi muita, kun oikeasti et vain kestä itseäsi.
Harrastin ensimmäisen kerran seksiä rahasta kun olin 14v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen varakkaasta perheestä, jossa kaikki lapset opiskelemme jotain ns. arvostettua alaa, lääkis jne. Olen eräässä harrastuksessani korkealla tasolla ja tuttavapiirini on laaja, sekä mielenkiintoinen. Olen sosiaalisesti taitava, fiksu ja kaunis. Kultalusikka törröttää perseestä.
Tosielämässä olen masentunut ja sisältä tyhjä. En kykene opiskelemaan tai tekemään töitä. Viimeiseen vuoteen en ole saanut yhtäkään kurssia läpi. En voi puhua siitä kenellekään. Perheessäni ei epäonnistuta, eikä tuttavapiirissäni ole yhtään oikeaa ystävää. Olen hyvin yksinäinen. Minulla on syömishäiriö. En saa vanhemmiltani rahaa, toisin kuin yleisesti luullaan. Sillä rahalla olisi raskas hinta, olisin täysin heidän talutusnuorassaan. Rangaistuksena minut on eristetty perheestä, tilanne on hyvin erikoinen. Näyttelen koko ajan, kuin minulla olisi rahaa: jos käyn kahveilla, olen seuraavan päivän syömättä. En päästä ketään katsomaan missä oikeasti asun. Ostan vaatteeni seksíviesteistä saaduilla rahoilla. Välillä saan outoja pelkotiloja.
En pidä oikeasta itsestäni, enkä tiedä miksi kukaan pitäisi.
Tunnen syvää sympatiaa sinua kohtaan. Täällä oli ketju, jossa avautuivat ihmiset jotka olivat kasvaneet sairaissa, ehkä jopa nsrsistisissa perheissä. Minä mukaan lukien. Meillä monilla oli tuo yhteinen kokemus, ettei tiedä kuka on tai ei koe edes olevansa olemassa jos on yksin, tai että lähdettyään opiskelemaan, ja pääsee pois kontrollista ja ehdollisesta "rakkaudesta" , romahtaa ja käy juuri noin.
Oletko ajatellut, että vika ei olisikaan sinussa, vaan että olisitkin joutunut varttumaan sairaasti toimivassa perheessä? Se, ettei ole lupa heikkouteen eikä epäonnistumisiin, viittaisi siihen. Se, että pelkää olla oma itsensä ja pyytää apua, siinä uskossa että tulisi halveksuntaa, viittaisi myös siihen.
Esim piiloalkoholisteja, tai työnarkomaaneja, tai molempia?
Hei kiitos viestistä. Ikävä kuulla, että olet joutunut kasvamaan sairaassa ympäristössä. Perheemme ilmapiiri on kyllä hyvin sairas, mutta en jotenkin saa siitä tarpeeksi kiinni, että osaisin kuvailla. Ehdollinen rakkaus on asia jonka tunnistan, ja se ettei tiedä kuka on. Järjellä voin jotenkin ajatella, ettei vika ole minussa, mutta en kuitenkaan usko sitä oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.
Kiitos tästä viestistäsi. Avasi ymmärrystäni hieman sille, mitä kaikkea voikaan piillä sellaisen ilmiön takana, että uusi tuttavuus ei etene mihinkään, vaikka selvästi kipinää on ja kiinnostusta molemmin puolin. Muutamankin kerran olen tällaisen tilanteen kokenut, tai sivusta seurannut, ja jäänyt ilman riittävää selitystä. En tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi joku ujon oloinen mies ei uskalla lähteä suhteeseen SIKSI, että kaapissa on seksinukke. Useimmissa tapauksissa ihastus/rakkaus/himo voittaa pahemmankin ujouden ja sen yli päästään, mutta tämä ilmiö onkin jotain ihan muuta.
En tuomitse siis sinua ja nukkeasi millään tavalla. Haluaisin kuitenkin kysyä, haluaisitko mieluummin oikean ihmisen kanssa suhteeseen? Jos, niin yritä päästä sen yli, että kipinöiden lennellessä ”et voi”, koska nukke. Kyllä sä voit, eikä sun tarvitse nukesta kertoa kumppanille, se on sun yksityisasia. Jos homma sitten etenee, kannattaa varmaan nukke hävittää vähin äänin. Se olisi outoa, että kumppani sellaisen löytäisi vahingossa, jos ei tiedä että sellainen toisella on.
Kiitos ymmärtäväisestä viestistä. Voihan se este suhteeseen olla mikä tahansa muukin kuin nukke, mitä henkilö pitää ylipääsemättömän nolona. Minulla on tavallaan kuitenkin 2 "jarrua" päällä mitä intiimeihin kanssaolemisiin tulee naisten kanssa, ensinnäkin kehitin itselleni traumat nuorempana, kun tuntui ettei vaan kertakaikkiaan suju tyttöjen/naisten kanssa ja se tuli treffeillä harvinaisen selväksi, etten ollut kauhean haluttua tavaraa. Sitten vuosia myöhemmin eräs päivä netissä eksyin tällaisten nukkeharrastajien palstalle ja aloin kiinnostumaan asiasta. Ajattelin, että mitäs h*lvettiä, menköön kun en kuitenkaan mitään parisuhdetta tule koskaan saamaan. Taidan kuulua siihen joukkoon, joilla on niin suuret tarpeet välillä, ettei "oma käsi" riitä. Vaikka sitten edes se nukke, jonka kanssa kokea fyysistä intiimiyttä jonkun toisen kanssa.
Nukkepalstalla moni kertoo tekevänsä juuri noin, että tapaillessaan naista ovat nukestaan hissukseen. Sitten jos juttu etenee vakavaksi, niin nukke vaivihkaa myyntiin. Olisihan se ihan mukavaa kokea parisuhde edes kerran elämänsä aikana, mutta pahoin pelkään että olen liian syvässä kuopassa. Ja toisaalta, tuskin kukaan nainen haluaisi miestä jolla on/on ollut seksinukke, sillä onhan se kieltämättä aika hemmetin creepyä, tiedän. Joten en halua "huijata" ketään. Ja luultavasti nyt kaikki tämän viestini lukeneet naiset katsoo ujoja ja estoisia miehiä aivan uusin silmin (vaikkei heillä mitään nukkea olisikaan), sori siitä :D
Mun mies harrasti pumpattavia nukkeja ennenkuin me tavattiin. :D Ei hän toki sitä mulle ekana iltana kertonut ja oli (kai) ne jo siinä vaiheessa hävitettykin, mutta hän muhun riittävän hyvin tutustuttuaan otti riskin ja kertoi. No ei se mulle mikään ilouutinen ollut, mutta ei toisaalta vaikutttanut suhteen jatkumiseenkaan. Anna säkin nuken olla rauhassa kaapissa silloin kun deittailet ja unohda se. Ei se mikään este ole!
Ja toisaalta on naisia kuten minä, jotka voisivat haluta katsella, mitä nuken kanssa teet. Katsos kun meissä naisissakin on ennakkoluulottomia kokeilijoita ja nautiskelijoita. Itse näytin juuri ekan kerran elämässäni miehelle, miten tyydytän itseni kaksin käsin. Olin ällistynyt, miten hän siitä kiihottui. Eipä ollut hänkään moista nähnyt ennen.
Emme ole kaikki yleisen mielipiteen ja tabujen kahleissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis saako trollaamisesta muka rahaa niinkuin joku tuolla aiemmin sanoi. Onko tämä totta vai onko joku nyt super paranoidina? Minäkin tahdon palkalliseksi trolliksi!
Pietarin trollipaja maksaa (huonosti), mutta onneksi työsuhde on elinikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Minun luurankoni on se,että vaimoni poissa ollessa pukeudun hänen alusvaatteisiinsa ja oleskelelen kotonamme nauttien silkinpehmeiden asujen,ja stay-uppien kosketuksesta ihollani.En haaveile olevani nainen,enkä himoitse itselleni miestä,vaan yksinkertaisesti nautin hänen laadukkaista asusteistaan ylläni.
A) sinulla ei ole vaimoa
B) et tiedä mitään laadukkaista asusteista
C) olet transu, mikä on ihan ok, mutta lisäksi valehtelet todella kömpelösti.
Tiedätkö mikä paljastaa? Se, että vaimosi laadukkaat alusvaatteet muka mahtuvat sinulle venymättä ja ratkeamatta eikä hän muka huomaa, että niihin on koskettu. Sehän tarkoittaa, että vaimosi on melkoinen järkäle, joka on lähes sokea ja hajuaistia vailla.
Minulla on jo yli vuoden ajan ollut tunteita naispuolista työkaveriani kohtaan. Olen itsekin nainen. Olen jo aikuisessa iässä oleva perheenäiti, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen näin selkeästi vetoa naiseen. En voi kertoa kellekään, koska en halua hajottaa perhettäni. Mutta ajattelen päivittäin, miten ihanaa olisi, jos...
Vierailija kirjoitti:
Minun ongelma on hieman tyhmä, mutta iso sellainen omassa mielessä. Nimittäin aina kun lähden ulos, kauppaan, terveyskeskukseen, mihin vain, niin pelkään aina että tulee isompi vessahätä kesken kaiken. Aina täytyy varmistaa että suoli tuntuu tyhjältä ja juoda ei voi moneen tuntiin jos lähtee ulos. Joo, näin kirjoitettaessa tuntuu tosi pöljältä, mutta on minulle valtava luuranko kaapissa, ei tämmöisestä oikein voi kenellekkään puhua.
Mulla oli kanssa pitkään tällainen fobia. Jonkun kerran kävi niin, että lähdin pitkälle bussi- tai automatkalle (kyytiläisenä, en kuskina) ja en muistanut käydä vessassa ensin, tai sitten hätä yllätti kesken matkan. Se tunne, kun on oikeasti pakko virtsata nyt mutta siihen ei ole vielä moneen minuuttiin mahdollisuutta, on aivan kamala. Pelkäsin pitkään automatkoja ja välttelin juomista. Ajan kanssa kammo meni ohi.
Olen 40- vuotias enkä ole koskaan saanut sairaslomaan. Työkaverit pitää mua täysin typeränä. Kerran menin märissä vaatteissa parvekkeelle mutta en tullut sairaaksi. Olen ehkä vähän yksinkertinen.
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Vaikka nyt näyttäisi toivottomalta, niin tulevasta emme tiedä; sinullekin voi tapahtua vielä vaikka mitä kivaa. Auttava puhelin, terveyskeskus, mielenterveyspalvelut, vapaaehtoiset ystäväpalvelut - kokeile jotain noista.
En halua syyllistää, mutta muistutan siitä että itsemurha ei ole oikeastaan yksityisasia. Jos päättää päivänsä, niin se koskettaa aina omaisia ja muita läheisiä myös. He tuntevat syyllisyyttä, kun eivät auttaneet ajoissa. Ja joku saattaa seurata esimerkkiä, niin on usein käynyt. Etenkin silloin, kun on uutisoitu jonkun julkkiksen itsemurhasta. Sellainenkin mahdollisuus on, että itsemurhayritys ei onnistu, vaan ihminen vammautuu loppuiäkseen. Ei siis missään tapauksessa kannata. Ongelmat ovat ratkaisemista varten, ei pidä lannistua.
Elämä on ainutkertainen, älä heitä sitä pois! Huomenna saatat olla lottovoittaja tai muuten onnenpekka.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole asiaa, josta en voisi puhua. Tietenkin valitsen tarkoin, mitä kellekin kerron. Kaikki eivät ole luottamuksen arvoisia eikä ole tarkoituksenmukaista tilittää puolen vuosisadan normaalia elämää jokaiselle vastaantulijalle.
Nuo teidän kertomat jutut ovat ihan triviaaleja, turha niistä on mitään luurankoja kehitellä. Joku rikostuomio voisi olla asia, jota en mielelläni kertoisi, mutta jos hengaisin niissä piireissä, ei se mikään tabu olisi.