Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
Ajoittaiset itsemurha-ajatukset teinista lahtien. En myoskaan ole koskaan kertonut kenellekaan, etta luovutin munasoluja kun muutin parikymppisena ulkomaille yksin, ja olin rahapulassa ensimmaisen vuoteni aikana. Kasitteekseni minulla on kolme biologista jalkelaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erään ammatinharjoittajan tekemä huumaus ja kehoni kokonaisvaltainen pahoinpitely. En edes poliisille ole asiasta vielä voinut mennä... Sen verta sairas tapaus ja sairasta se mitä ympärilläni tapahtui sen jälkeen.
Lintukodon ihmiset eivät usko sairaaseen pahuuteen, ellei se osu omalle kohdalle. Ne televisioin kierot toisi tapahtumiin perustuvat sarjat eivät ole fiktiota. Sellaista tapahtuu. Osa ihmisistä on todella pahoja ja se pahuus leviää, kun uhri ei saa tukea mistään, vaan koitetaan leimata vain mt-potilaaksi.
Yläasteella suunnittelin kouluampumista. En kuitenkaan koskaan toteuttanut sitä, koska en olisi saanut tapettua kaikkia kiusaajiani, he olisivat kuolleet liian nopeasti (fantasioin heidän kiduttamisestaan) ja minä olisin muiden silmissä ollut ihmishirviö, niin kuin muutkin ampujat. Sen sijaan minä olin uhri ja minua kidutettiin lähes joka päivä. Olen sen takia myös kiduttanut itseäni mm. viiltelemällä, syömishäiriöillä ja muilla rangaistuksilla. Tällä hetkellä en siedä edes veren näkemistä esim. leffoissa, ja olen päässyt yli kiduttamis- ja tappamisfantasioista. En tosin ole saanut kavereita ja vanhatkin ovat poistuneet elämästäni, joten näen vian itsessäni. En näe itseäni samalla tavalla kuin muut näkevät ja rankaisen edelleen itseäni monin mahdollisin tavoin.
N25
Olen 25-vuotias, omillani asuva korkeakouluopiskelija. On kavereita, seurustelen kolmatta vuotta ja välit vanhempiin on hyvät. Ulospäin vaikutan aivan normaalilta. Todellisuudessa olen alkoholisti. En mikään kovimman luokan, kossupulloa en saisi alas, mutta juon monta kertaa viikossa ja joka kerta reilusti yli riskirajan. Rakastan olla humalassa, olen silloin ehdottomasti parhaimmillani. Kaikki on mukavaa, olen itsekin paljon hauskempi ja ulospäinsuuntautuneempi. Olisin ehdottomasti aina kännissä jos olisi mahdollista.
Olen yksinäinen ja mietin päivittäin itsemurhaa. Tuntuu, että olen pilannut kainen ja olen taakka muille. Olen kaiken ulkopuolella. Paperilla näyttää hyvältä, säästöjä on kertynyt, kiva koti, koira ja puoliso. Arki tuntuu suorittamiselta, tuntuu että voimia ei ole. Olen itkenyt joka ikinen päivä lähes vuoden ajan, olo on niin lohduton. Tuntuu kuin elämäni olisi iso umpikuja :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella suunnittelin kouluampumista. En kuitenkaan koskaan toteuttanut sitä, koska en olisi saanut tapettua kaikkia kiusaajiani, he olisivat kuolleet liian nopeasti (fantasioin heidän kiduttamisestaan) ja minä olisin muiden silmissä ollut ihmishirviö, niin kuin muutkin ampujat. Sen sijaan minä olin uhri ja minua kidutettiin lähes joka päivä. Olen sen takia myös kiduttanut itseäni mm. viiltelemällä, syömishäiriöillä ja muilla rangaistuksilla. Tällä hetkellä en siedä edes veren näkemistä esim. leffoissa, ja olen päässyt yli kiduttamis- ja tappamisfantasioista. En tosin ole saanut kavereita ja vanhatkin ovat poistuneet elämästäni, joten näen vian itsessäni. En näe itseäni samalla tavalla kuin muut näkevät ja rankaisen edelleen itseäni monin mahdollisin tavoin.
N25
Olen pahoillani sinulle tapahtuneesta. Et ole ainoa, olen nimittäin kuullut 1-2 miehen sanoneen samaa. Onneksi eivät toteuttaneet tekoaan. Kiusaaminen on vakava asia ja siihen pitäisi olla matalan kynnyksen palvelu saada apua. Kiusaajat poistettaisiin koulusta, ei kiusattua. Tai jos hän haluaisi, niin voisi vaihtaa koulua.
Itsellä kiusaamiskokemuksen kääntyvät itseäni vastaan ja ainoa ketä vahingoittaisin on minä itse.
Tuntemukset ovat yksilöllisiä.
Toivon sinulle elämään onnea ja että vaikea ajanjakso elämässäsi jää mielestäsi taka-alalle. Hyvää jatkoa!
Tutustuin yhteen kaveriporukkaan joitain vuosia sitten, johon kuului mm. yksi mukava mies. Kutsutaan häntä nyt vaikka Janiksi. En edes ajatellut varattuna naisena, että pitäisin hänestä romanttisessa mielessä eikä hänkään vaikuttanut olevan kiinnostunut sillä lailla. Olin kertonut Janille olevani parisuhteessa, hän taas sanoi olevansa sinkku. Jossain vaiheessa aloimme juttelemaan enemmänkin kaikesta maan ja taivaan välillä ja joskus myöhemmin hän tunnusti ihastuksensa minuun. Itsellänikin oli sitten kehittynyt romanttisia tunteita häntä kohtaan, mutta halusin olla uskollinen miehelleni ja otin etäisyyttäkin Janiin. Silti ajattelin häntä tosi paljon, koska meillä oli niin paljon yhteistä ja hän oli tosi viehättävä.
Tilanne rauhoittui joksikin aikaa, mutta yhtäkkiä eräs nainen otti yhteyttä raivoissaan ja väitti minun vietelleeni Jani-miehensä. Tässä kohtaa ihan oikeasti ihmettelin, että mitähän ihmettä; ei Jani ollut kertonut mitään mistään vaimostaan vaan oli omien sanojensa mukaan sinkku. En flirttaillut, vaan otin nimenomaan etäisyyttä. Selvitin asian hänen vaimonsa kanssa. Jani ei halunnut puolestaan selvittää asiaa kanssani. Kamalinta tämä on ollut varmasti hänen vaimolleen. Luin kuitenkin rivien välistä, ettei tämä ollut heidän suhteessaan ensimmäinen kerta tällaista settiä. Lienee toki selvää, että tilanne ällistytti kaikkia muitakin. Ukko eleli kaksoiselämää sujuvasti.
Häpeän jotenkin tätä asiaa, vaikka en päätynytkään onneksi pettämään. Mieheni ei edelleenkään tiedä että minä olin todella ihastunut tähän Janiin. En yleensä ihastu kehenkään helposti ja vieläkään en käsitä miksi menin ihastumaan juuri hänen kaltaiseen sikaan, vaikka minulla on jo ihana mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-iässä ja vähän vanhempanakin vedimme kaverini kanssa toisiltamme käteen ja otimme suihin. Emme koskaan puhuneet akteista niiden jälkeen. Tiedän, etten pysty koskaan miehen kanssa seurustelemaan, mutta haluaisin vielä joskus olla sillai toisen miehen kanssa. Olen vaan miesten suhteen erittäin valikoiva, vielä pahemmin kuin naisten.
m38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo viisikymppinen, ja käyttänyt valtaosan elämästäni pohtien, mikä aiheutti esiteini-ikäisenä (ehkä 12-vuotiaana) yliseksuaalisen käytökseni. Enimmäkseen tuo ilmeni pakonomaisena itsetyydytyksenä. Minulla on ollut vahva tunne että jotain on tapahtunut, jota oireilin noin. Kasvoin suuressa, uskonnollisessa perheessä jossa kaikki asiat eivät olleet ihan ok.
Olen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Pahin mieltä painava muisto on, että olen kuvailemassani vaiheessa kerran yöllä hieronut itseäni nukkuvaa sisarusta vasten, sen sijaan että olisin vain kosketellut itseäni. Tämä on painanut minua kymmeniä vuosia, eikä häpeä ja katumus ole lieventynyt yhtään. Tapaus oli kertaluonteinen, luojan kiitos.
Kertokaa te, miten pahana tuon näette? En itse ole kyennyt tähänkään ikään mennessä päättelemään, pitäisikö minun antaa itselleni anteeksi, tai päin vastoin käydä jossain suunnilleen ilmoittautumassa rikolliseksi yms.
Toivon, että pääset sinuiksi tuon kokemuksesi kanssa. Et ole paha, huono tai vääränlainen ihminen. 12-vuotias sinä on toiminut noin, et sinä nyt ja sillä 12-vuotiaalla sinulla ei varmasti ole ollut keinoja toimia toisin tai käsitellä seksuaalisuuteen ja itsetyydytykseen liittyviä asioita niin kuin sinä nyt ajatellessasi asiaa toivoisit. Toivon, että et jää tuon asian tai sen aiheuttaman häpeän vangiksi vaan pystyt elämään elämää ilman sen varjoa. Jos haluat, niin terapia voisi olla hyvä apu tuosta yli pääsemiseksi. En tiedä mistä päin olet, mutta Sexpo säätiö voisi varmasti olla hyvä paikka kysyä neuvoa. Mutta ehdottomasti annat tuon anteeksi. Saman suuntaisia ajatuksia myös minulla. Yksi luurankoni on hyvin korostunut seksuaalisuus lapsuudessa. Taisin aloittaa itsetyydytyksen jo 7-8 vuotiaana. Tykkäsin myös pukeutua äidin pitsiyömekkoihin tuotakin nuorempana ja tiedostin, että se on jotenkin "tuhmaa", eikä siis mitään viattomia prinsessaleikkejä. Olen pohtinut tuota varhain herännyttä voimakasta seksuaalista käyttäytymistä... Toinen luurankoni onkin se, että olen pohtinut onko minulle mahdollisesti tapahtunut tai tehty jotain lapsuudessa liittyen seksuaalisuuteen. Joku täällä pohtikin, että on elämänsä pelännyt, että isä tekisi itselle jotakin, vaikka mitään selkeätä syytä tähän ei ole ollut. Minulla on ollut tuo sama tunne. Kaikki on isäni kanssa hyvin ollut periaatteessa aina, mutta jokin on aina tuonut tätä ajatusta esiin. Voisiko se vain sitten liittyä johonkin turvattomuuden tunteeseen, minkä isän kova kasvatustyyli on muuten luonut... En tiedä. Se lohduttaa, että tiedostan, että syitä voi olla monia, tällaiset ajatukset voivat olla ihan luonnollisia, eivätkä ne välttämättä liity mitenkään siihen, että jotakin seksuaalista/pahaa olisi oikeasti tapahtunut.
Minä ainakin aloitin jo nuorempana, ja olen ajatellut että se on ihan normaalia. Mitään seksuaalista hyväksikäyttöä tai sen tapaista ei ole ollut. En edes pidä itseäni kovin seksuaalisena ihmisenä ja neitsyyden menetin vasta yli 30-vuotiaana.
Minäkin aloitin tuossa iässä, ja olen ajatellut, että se on normaalia kehitystä. Vähän kuin että ensin vauva löytää kätensä ja laittaa ne suuhun.
Ei se siinä iässä ole sillä lailla seksiä, kun ei edes tiedä mitä seksi on, mutta tulee mukava olo.
Neitsyyden menetin vasta 18 v ja olen ollut hyvinkin yksiavioinen ja rauhallinen elämäni, vaikka olenkin melko seksuaalinen ja ylipäätään aistillinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ei ole edes paha verrattuna moniin muihin luurankoihin täällä, mutta mulla on ovulaation aikana toistuva "ongelma" josta ei tiedä kukaan.
Olen onnellisesti naimisissa, 2 lasta, toinen vielä taapero, ja seksiä riittää ja haluja miestäni kohtaan. Mutta ovulaatio tekee mut aivan hulluksi, muutun ihan sekopäiseksi, mikään määrä seksiä ei riitä, vapisen halusta melkein viikon ajan aamusta iltaan ja haaveilen - normaalista poiketen - vieraista miehistä ja katson interracial - pornoa öisin. Siis fantasioin nimenomaan mustista miehistä. Joudun suunnittelemaan menoni niin, ettei ovulaation aikaan tule mitään baarireissuja kaveriporukalla jne. koska kelpuuttaisin sänkyyn puliukoista lähtien varmaan kenet tahansa.
En ole pettänyt koskaan miestäni enkä aio pettää, mutta hän ei tiedä kuinka sekaisin oikeasti menen kierron puolivälissä. Tämä "vaiva" tuntuu vain voimistuneen iän myötä. Toisaalta on jännä tunne kuinka hormonit jyllää ja kroppa haluaa ja haluaa ja haluaa.
Mulla oli tämä sama, on helpottanut vaihdevuosi-iässä. Kerran tosissani sanoin yhdelle opiskelukaverille, että lähdettäiskö, onneksi hän vain naureskeli.
Oli kauheaa jos osui vaikka pikkujoulut kierron siihen vaiheeseen. Erityisesti kun mies sairastui masennukseen ja hänestä tuli alkoholisti, ja häneltä loppui kaikki toiminta ja kiinnostus.
Mielenterveys heittää tavalla jos toisella, juon aivan liikaa ja fyysinenkin terveys alkaa reistaamaan tämän takia pikkuhiljaa.
Ne muutamat ihmiset, joiden kanssa olen enemmänkin tekemisissä tietävät toki tästä ja pystyme puhumaan aiheesta kuin aiheesta.
Todella harva tuttu tai edes oma äitini ei tiedä. Hoidan kaikki velvollisuudet, käyn töissä ja saan ns. pakolliset normielämään liittyvät asiat tehtyä, mutta oikeastaan muuta en ole aikoihin jaksanut. Kaikki siis näyttää päällepäin ihan hyvältä tällä hetkellä niille, jotka eivät minua joka päivä tapaa pidemmällä ajalla.
Juuri olen lähtenyt pikkuhiljaa hakemaan apua, äitini tietää nuorempana minulla olleista vastaavista ongelmista mutta nyt tuntuu etten halua hänelle kertoa lainkaan näistä ja harmittaa.
Olisi kiva kun hän tietäisi elämästäni ja olostani tarkemmin, mutta pelkään että tulee tuomitsemaan koko homman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ei ole edes paha verrattuna moniin muihin luurankoihin täällä, mutta mulla on ovulaation aikana toistuva "ongelma" josta ei tiedä kukaan.
Olen onnellisesti naimisissa, 2 lasta, toinen vielä taapero, ja seksiä riittää ja haluja miestäni kohtaan. Mutta ovulaatio tekee mut aivan hulluksi, muutun ihan sekopäiseksi, mikään määrä seksiä ei riitä, vapisen halusta melkein viikon ajan aamusta iltaan ja haaveilen - normaalista poiketen - vieraista miehistä ja katson interracial - pornoa öisin. Siis fantasioin nimenomaan mustista miehistä. Joudun suunnittelemaan menoni niin, ettei ovulaation aikaan tule mitään baarireissuja kaveriporukalla jne. koska kelpuuttaisin sänkyyn puliukoista lähtien varmaan kenet tahansa.
En ole pettänyt koskaan miestäni enkä aio pettää, mutta hän ei tiedä kuinka sekaisin oikeasti menen kierron puolivälissä. Tämä "vaiva" tuntuu vain voimistuneen iän myötä. Toisaalta on jännä tunne kuinka hormonit jyllää ja kroppa haluaa ja haluaa ja haluaa.Mulla oli tämä sama, on helpottanut vaihdevuosi-iässä. Kerran tosissani sanoin yhdelle opiskelukaverille, että lähdettäiskö, onneksi hän vain naureskeli.
Oli kauheaa jos osui vaikka pikkujoulut kierron siihen vaiheeseen. Erityisesti kun mies sairastui masennukseen ja hänestä tuli alkoholisti, ja häneltä loppui kaikki toiminta ja kiinnostus.
Ja se varsinainen luuranko. Kun oli ollut kolme vuotta ilman seksiä, sanoin että nyt haluan eron. Mies ei siihenkään sanonut kuin suunnilleen että ihan sama. Minulla oli juuri yksi yön yli seminaari tulossa, ja menin sinne vakaana tarkoituksena pokata mies. Niin teinkin, se oli ihanaa.
Jäin siitä kiinni ja se jäi ainoaksi kerraksi elämässäni, kun olen pettänyt, mutta selvisin seuraavasta kymmenestä vuodesta kun aina välillä fantasioin hänestä. Terveisiä sinne jonnekin, ihana mies. Toivon vain etteivät lapseni saa koskaan tietää, eivät ymmärtäisi. Olen äitinä hyvä ja kunniallinen, en koskaan tee mitään tuollaista, mutta fantasiat on aivan villit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen väsynyt lapseni sairauteen.
Lapsi on ollut nyt puolikymmentä vuotta vakavasti masentunut.
Ollaan puolison kanssa taas siinä tilanteessa, kuin perheessä olisi ala-asteikäinen tai välillä tarhaikäinen.
Voimat alkaa olla loppu ja tekisi mieli heittää lapsi kadulle.
Lapsella on nyt ikää 20 vuotta.
Saan joskus todella pahoja ahdistus- ja raivokohtauksia, jolloin tavarat lentelee ja lyön itseäni mustelmille. En koskaan vahingoita ketään muuta vaan raivoan yksinäni. Kukaan ei tiedä tätä minusta. Töissäkin kaikki aina kehuvat, miten olen niin herttainen ja kiltti tyttö, joka on aina niin positiivinen eikä hermostu mistään. Kotona yksinään saattaa vaan päässä pimetä jostain ihan mitättömästä syystä.
Nuorempi mies, hyvät työt molemmilla ja kaikin puolin kulissit kunnossa. Mieskin on tosi mukava ihminen, jota ystäväni kadehtivat. Olen muuten onnellinen, mutta tämä painaa ja ei ole ketään kenelle puhua tästä.
Meillä ei ole seksiä. Haluni meidän seksiä kohtaan ovat kuivuneet.
Haaveilen muista miehistä, naisista, kimppaseksistä, kiinni jäämisen pelosta, alistumisesta, dominoinnista, kaluista kaikkialla mihin ne vain mahtuvat. Kaikesta muusta paitsi silmiin tuijottelusta ja rakkaan hokemisesta, joka tuntuu riittävän tälle nuorelle miehelle. Uhratako täysin hyvä suhde seksin alttarille?
Ex miehen kanssa seksiä harrastaessa ajattelin seksin aikana aina muita miehiä, TVn seksikohtauksia, pornoa ym. jotta saisin orgasmin, muuten se ei tulisi enkä feikkaamaan ala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
Nää ne jaksaa, monesti halutaan kongretiaa apuna, vaikka rahaa laskuihin. Maailmalla ei ole uutisoitu vielä yhtään tapausta jossa tämä huuhaa ukko olisi maksanut laskut yön aikana. Eli ihan turhaa hommaa.
Meitä on miljardeja kristittyjä, joita Jeesus on auttanut - ei kai kukaan muuten uskossa olisi.
No ihan yksi (1) esimerkki riittää että jotain kongreettistä tämä taruolento tehnyt, kerrotko / laita linkki??
"Kongreettinen" ei ole sana, eikä "kongretia". Lakkaa inttämästä. Eri ihmiset saavat voimaa eri asioista.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Olin psykiatrisessa sairaalassa kesätöissä. Olen mies. Osasto oli ns naisten suljettu. Kolmivuorotyötä. Olin yötyövuorossa (yksin), istuin makuupään kanslian nojatuolissa. Annoin potilaiden istua kansliassa kanssani, muut hoitajat ei antaneet. Jossakin vaiheessa yötä sinne tuli istumaan nuori skitsofreenikko. Hän siitä suoraan kysyy, mennäänkö harrastamaan sukupuoliyhdyntää. Sanoin tyynesti, olen täällä hoitajana ja menettäisin siitä hommani. Olin silloin 24 vuotias. Sanat sai kuitenkin mun kiihottuun. Otin riskin. Sanoin tytölle, että et sitten kerro tästä kellekään. Ei kerro. Hänellä oma huone, fiksumpi tyyppi. Ja ryhdyimme toimeen, pelkään että osastolle tulee joku. Olin hirveän kiihottunut. En alkanut nuoleen. Kädellä hyväilin häntä. Sitten hän asetteli kaluni sinne. Jostain syystä naiminen tuntu paremmalta kuin muiden kanssa. Rytmikkäästi huohotettiin yhdessä. Tyttö tai potilas painoi mua kiinni, pian Oli pakko päästää. Sitten suudelmiin yhdessä. Minä kiittelin en tiedä miksi. Aktin jälkeen hän laittoi alushousut suoraan jalkaan ja alkoi nukkumaan. Tarkistin osaston. No tyttö oli sanojensa mittainen ei kertonut kellekään. Oli siinä sen jälkeen muutakin mutta en jaksa kirjoittaa.
Jaahas että sellainen yksityiskohtainen fantasia. Jospa alkaisit kirjoittaa mieluummin johonkin eroottiseen lehteen, mutta mieti vähän parempia kehyskertomuksia, tuo oli aika vastenmielinen.
Alue: Aihe vapaa
Tää ei ole edes paha verrattuna moniin muihin luurankoihin täällä, mutta mulla on ovulaation aikana toistuva "ongelma" josta ei tiedä kukaan.
Olen onnellisesti naimisissa, 2 lasta, toinen vielä taapero, ja seksiä riittää ja haluja miestäni kohtaan. Mutta ovulaatio tekee mut aivan hulluksi, muutun ihan sekopäiseksi, mikään määrä seksiä ei riitä, vapisen halusta melkein viikon ajan aamusta iltaan ja haaveilen - normaalista poiketen - vieraista miehistä ja katson interracial - pornoa öisin. Siis fantasioin nimenomaan mustista miehistä. Joudun suunnittelemaan menoni niin, ettei ovulaation aikaan tule mitään baarireissuja kaveriporukalla jne. koska kelpuuttaisin sänkyyn puliukoista lähtien varmaan kenet tahansa.
En ole pettänyt koskaan miestäni enkä aio pettää, mutta hän ei tiedä kuinka sekaisin oikeasti menen kierron puolivälissä. Tämä "vaiva" tuntuu vain voimistuneen iän myötä. Toisaalta on jännä tunne kuinka hormonit jyllää ja kroppa haluaa ja haluaa ja haluaa.