Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (794)
Vierailija kirjoitti:
ihmettä odottaen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihmettä odottaen.. kirjoitti:
Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.
Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..
Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..
Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa.. ;(
Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..
Ehkä on turha neuvo ja oletkin sitä jo miettinyt, mutta olisiko sinulla jotakuta läheistä jolta voisit lainata tuon 3000 euroa. Tuo ei ole vielä mahdoton summa ja ystävälle se olisi helpompi maksaa takaisin vähitellen ilman älyttömiä korkoja.
Kiitos siitä että vastasit! Tuntuu hyvältä että täälläkin tuntemattomat välittävät toisistaan. <3 Mutta kuten arvasitkin, niin olen jo kysynyt, mutta kukaan ei pystynyt auttamaan..
Takuusäätiöön hakemus että se vaihdetaan matalakorkoiseen lainaan. Alemmilla koroilla tuon pitäisi olla maksettavissa, laskurin mukaan satasen kuukausilyhennyksellä alle kolmessa vuodessa.
https://www.takuusaatio.fi/raknar
Kiitos myös sinulle kun vastasit! <3 Yritän saada jostain voimia ja rohkeutta, että pystyisin ottamaan sinne yhteyttä.
Olen mies. Jos kaikki rikokset ynnättäisiin istuisin tämän ja seuraavankin elämän vankilassa. Ei muuta.
Olen varakas, naimisissa ja äiti parille lapselle. Asun hyvin, matkustelen ja käytän rahaa itseeni (enemmän kuin olisi tarpeen). Minulla on niin inhottavia luurankoja kaapissa, etten edes pysty kertomaan niistä täällä nimettömänä. Ja jos kertoisin, ne tulisivat liiankin tosiksi. Parempi unohtaa ja teeskennellä.
Seurustelin pari vuotta samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta en koskaan kertonut siitä vanhemmilleni, vaikka asuin vielä kotona. Ystäviä mulla ei juurikaan ollut, kun mua pidettiin erilaisena. Kyläintiin molempien luona viikonloppusin ja uskoisin ettei vanhemmat tajunneet mitään. Asuimme noin 50km päässä Helsingistä ja monesti salaa junalla mentiin sinne ja käveltiin avoimesti kadulla käsikädessä. Eihän tää mikään kamala luuranko ole, mutta pari vuotta on aika pitkä aika pitää suhdetta salassa.
Minulla on epilepsia, joka pysyy kurissa lääkityksellä. Tästä tietää vain suku, perhe ja lähimmät ystävät. Nykyisessä asuinpaikassa en ole kertonut kenellekään, eikä töissä kukaan tiedä asiasta. Opetan melko suuressa yläkoulussa, ja voin vain kuvitella sen sipinän ja päin naamaa huutelun, jos teinit saisivat tietää asiasta. Lisäksi kohtausherkkyys kasvaa suuresti jo pienestä kuumeesta, ja siksi jään herkästi kotiin, kun flunssaa pukkaa, ja minusta tuntuu, että työkaverit vähän katsovat kieroon minua silloin. Muut käyvät töissä, vaikka olisi toinen jalka haudassa. Kaikenlaiset liikuntapäivätkin ja ylipäänsä hengästyminen ovat haitaksi, ja tavallisesti pyydän saada jäädä koululle "rampojen" oppilaiden kanssa, ja tämäkin hiukan hävettää minua. Eihän minussa ole ulkonaisesti mitään vikaa. Siitä huolimatta en aio kertoa kenellekään töissä, koska en halua joutua selän takana puhumisen kohteeksi - niin mukava työyhteisö kuin minulla onkin.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys, (nolot) sairaudet
Laita sairaudet tänne vaan, näkyy ne kaikille Kannasta kumminkin.
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Selvääkin selvemmin joku paha rikos??
Vierailija kirjoitti:
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Jos on tappo tai jokin muu rikos ne on vanhentuneet. Ainoastaa murha ei vanhene.
En voi käydä jumpissa koska jos siellä tehdään semmosta vatsalihasliikettä jossa yläkroppa ja jalat ovat ylhäällä, suoleni tyhjenee. Pari kertaa jouduin lähtemään kesken jumppatunnin kotiin, enää en uskalla mennä lainkaan siinä pelossa, että ohjaaja komentaa väkisin tekemään sen liikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Jos on tappo tai jokin muu rikos ne on vanhentuneet. Ainoastaa murha ei vanhene.
Niin on, sen kun postaat tänne vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Jos on tappo tai jokin muu rikos ne on vanhentuneet. Ainoastaa murha ei vanhene.
Milloin sit vanhenee naapurin kissan murha? Tullut itellä teilottua useampikin naapureiden katti.
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen hävettää se luuranko joka minulla kaapissa. En kenellekään ole kertonut, 18vuotiaana nuorena miehenä nussin mummoani hän oli silloin 65vuotias kiimainen nainen. Humalassa kumpikin olimme mummo alkoi hinkata minun etumusta,niinhän siinä kävi että minulla otti eteen ja mummo kaivoi sen esille ja otti suihin.Niin me päädyimme harrastamaan rajua seksiä. Vielläkin kyllä kirpaisee vaikka aikaa 30vuotta ja mummo ollut haurassa 20vuotta.
Haha toi kyllä parasta mitä olen kuulut!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla iso luuranko kaapissa 70luvun lopusta asti ollut. Tuli 20kymppisenä tehtyä pikastuksissaan vahingossa. Mutta eipä sen enempää asiasta.
Jos on tappo tai jokin muu rikos ne on vanhentuneet. Ainoastaa murha ei vanhene.
Milloin sit vanhenee naapurin kissan murha? Tullut itellä teilottua useampikin naapureiden katti.
Taitaapa vanheta 5vuodessa niin miten hirven salakaato.
Vierailija kirjoitti:
Suurin salaisuuteni on se, että olen salasuhteessa serkkuni kanssa. Olemme seurustelleet nyt salaa yli 4 vuotta. Kukaan perheenjäsenistämme tai sukulaisista ei tiedä suhteestamme, olemme ehkä koittaneet tietoisesti erkaantua heistä. Meillä on eri sukunimet, joten ystävämme tietää meidän suhteessa, mutta he eivät tiedä meidän olevan serkkuja. Välillä tuntuu kauhealta elää tälläisessä salaisuudessa ja "kulississa".
Tiedän että tää kuulostaa todella sairaalta jonkun korvaan, mutta emme vaan voineet tunteillemme mitään.
Ajattele, että näyttelijä Oskari Katajisto on jopa ollut naimisissa ja saanut lapsenkin serkkunsa kanssa
Vierailija kirjoitti:
Minulle yksi vaikea asia ovat vanhempani. Kaikki varmasti päälle päin uskovat heidän olevan ihan hyviä ja mukavia ihmisiä. Kuitenkin nyt vuosien kuluessa olen herännyt todellisuuteen, että he eivät toimi ihan normaalisti ja jotain häikkää on. Oikeastaan se alkoi jo kun olin lapsi. Yrittivät selvästi tehdä minusta sellaista kuin halusivat ja suuttuivat aina jos olin heidän mielestään heikko tai itkin jostain. Päättivät kaikki harrastukset puolestani ja niissä oli pakko käydä ja tavallaan isäni aina ylpeili sillä jos onnistuin menestymään. Muuten sainkin sitten aina haukut jos en pärjännytkään ja isäni saattoi suuttua mistä vaan pitkäksi aikaa. Äitini ei koskaan kunnolla puolustanut minua tai kysynyt mitään asioistani. Olin aika ujo lapsi joka olisi tarvinnut ihan erilaista tukea ja rohkaisua. Tämän myötä minusta tulikin sitten todella kiltti ja en osannut pitää puoliani koulussa ja yritin aina miellyttää muita. Oikeastaan sain kotona kehuja vaan koenumeroista tai menestymisestä jossain harrastuksessa. Ikinä en tavallaan riittänyt omana itsenäni. Minulta ei koskaan kysytty miten voin ja miten minulla menee. Minut opetettiin olemaan kiltti, mutta sitten suututtiin jos koulussa en osannut pitää puoliani. Oikeastaan jännitin sitten lopulta isääni todella paljon ja yritin vaan pitää hänet rauhallisena. Äitini taas ei "purkanut" kanssani niitä tilanteita vaan sain aina itse selvitä eteenpäin.
Myöhemmin elämääni tuli paljon suuria muutoksia kuten muutto ja koulunvaihto. Nämäkin tilanteet menivät niin ettei mistään puhuttu vanhempien kanssa. Itse joskus kerroin jotain, mutta he eivät oikeastaan välittäneet kuin siitä millaisia arvosanoja sain ja että kävin vaikka väkisin niissä harrastuksissa. Muuten elämä menikin sitten vähän aikaa hyvin ja onnistuin saamaan kavereita. Myöhemmin alkoi kiusaaminen ja sekin asia jäi tavallaan täysin minun "vastuulleni". Vanhemmat eivät koskaan tehneet mitään sen eteen ja kysyneet miten pärjään. Eivät tukeneet ja en saanut olla se heikko, joten asiasta ei edes puhuttu juuri mitään. Jäin myös täysin yksin ja eivät tavallaan piitanneet edes siitä ,vaikka näkivät sen kyllä.
Lopulta olin sitten todella ahdistunut ja en tiennyt enää miten selvitä eteenpäin. Pyysin viimein heidän apuaan. Siitä tuli vaan yksi elämäni tähän mennessä kamalimmista päivistä. Muistan vaan kun itkin ja sanoin etten jaksa enää elää. Se oli heidän mielestään vaan jotain valitusta ja lopuksi minun piti pyytää anteeksi. Olin tuolloin ihan valmis kuolemaan. Tiedän, että vanhempani saattoivat järkyttyä, mutta olin kuitenkin yrittänyt selvitä niin pitkään itse. Asiasta tekee ikävämmän se, että he kyllä tiesivät millaista minulla oli koulussa ja kuinka yksin olin. Tietenkin asioita on vaikeaa muuttaa, mutta olisin tarvinnut edes jotain tukea heiltä. Asiat vaan sivuutettiin täysin. Tuon päivän jälkeen päätin, että selviän itse ja en voi pyytää heiltä koskaan apua. Välillä on ollut vaikeaa ja olin ahdistunut, voin pahoin, oli rytmihäiriöitä sekä pari paniikkikohtausta yms. Selvisin ne vuodet, mutta kiusaaminen ja toisaalta vanhempien kylmä käytös tekivät paljon pahaa ja yhdessä vaiheessa menetin oman arvoni täysin. En vieläkään tavallaan tunne itseäni ja oma identiteetti hakusessa. Minun on vaikeaa ilmaista mielipiteitäni tai luottaa sekä itseeni että muihin. Vanhempani eivät tavallaan ole koskaan myöntäneet mitään.
Välillä on vaikeaa ymmärtää kuinka huusivat minulle kun "heikkona" itkin. Uskon senkin vuoksi etteivät he "mene ihan täysillä". Äidillä ehkä jotain narsismia ja isäni muuten epävakaa ihminen, jonka mieliala muuttuu hetkessä. En sano tätä mielelläni ja haluan ajatella heistäkin hyvää. Minusta "normaali" vanhempi ei vaan toimi näin.
Tähän pitää vielä kirjoittaa se, että tulen aina surulliseksi kun välillä on ollut sellaisia tilanteita joissa on puhuttu esim jonkun tutun nuoren elämästä tai kiusaamisesta ja silloin varsinkin äidilläni riittää kyllä myötätuntoa. Joskus käsitelty jonkun kuolemaa oman käden kautta tai muita ikäviä asioita. Näistä on vanhempien aina helppo puhua ja äitinikin on sitten olevinaan niin järkyttynyt. Ei näytä tajuavan sitä kuinka lähellä "lähteä" minäkin olen ollut ja mitä kaikkea olen saanut kestää. Oikeastaan se aina järkyttää minua, kun eivät näytä tajuavan asioita tai sitten eivät vaan välitä. Suutuinkin kerran todella ja sanoin ettei se helppoa ollut minullakaan ja sekin päättyi siihen kun minulle ei voi puhua mitään. En vaan voinut olla hiljaa, kun asiat tulivat niin lähelle omaa elämääni. Jotenkin sivuuttavat täysin oman elämäni ja en voi edes kunnolla puhua mistään. Kertaakaan eivät ole edes myönteneet mitä olen konenut ja asiat ovat heistä vaan jotain pientä joka pitää unohtaa, eivätkä mitenkään ymmärrä etten voi vieläkään hyvin. Koskaan asioista ei ole puhutta oikeilla nimillä ja jopa koko kiusaaminen sanana ollut kielletty, kun enhän minä nyt niin pienestä välitä ja olen heikko jos en kestä.
En silti tarkoita etten itse surisi jonkun kuolemaa tai vaikeuksia vaan olen hyvin empaattinen ihminen kuitenkin. En vaan meinaa kestää jos asiat tulevat liian lähelle elämääni ja vanhemmat puhuvat niistä kuin ne olisivat minulle täysin vieraita. Eivät he ehkä jotenkin edes tunne minua, kun eivät koskaan ole "tutustuneet" tai kysyneet mitään. Olettavat vaan paljon. Isääni olen vihdoin vähän alkanut ymmärtää ja on välillä ihan ok. Äitini taas paljon suunnitelmallisempi ja hänen kanssaan ollut vaikeaa. Ei koskaan pyydä anteeksi ja kaikki käytöstavat kateissa muutenkin. Mistään ei oikeastaan voi puhua ettei vaan valita ja rasita häntä. Ei häpeä mitään ja riitelyt menevät aina siihen, että hän on marttyyri ja loukkaantuu. On toistanut täysin oman äitinsä käytöksen jota sanojensa mukaan yritti välttää. Itse on vaikeaa toimia heidän kanssaan, kun olen itse empaattinen herkkä ihminen joka hyväksyy kaikki ihmiset ja omaan kuitenkin sellaisen asenteen, että muita pitää kohdella hyvin. Siinä mielessä nämä vuodet eivät ole minua muuttaneet. Muuten onkin sitten vaikeaa saada itseään näkyväksi ja oma ääni esiin. Olen tottunut olemaan huomaamaton ja menemään muiden mukaan. Eräällä kaverillani oli myös vaikeaa nuorempana, mutta hänet tavallaan pelasti todella ihana äiti joka aina tuki häntä kaikessa. Välillä ajattelen kumpa olisin edes kotona saanut saman tuen. Nyt olen aika hukassa monin tavoin. En tavallaan ole koskaan ollut hyväksytty, vaikka itse olen yrittänyt kohdella muita hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Juon viinaa, vaikka lähipiiri luulee minun olevan raitis...
Minäkin sanon lopettaneeni juomisen. Mutta nytkin vedän lonkeroa posket lommolla. Lisäksi olen korviani myöten ihastunut työkaveriin. Ja olen ajanut kännissä autoa aika pitkän matkan.
Meinasin sanoa, ettei sellaisia ole, mutta onpa sittenkin ystävien puute. Minulla ei ole omia ystäviä juurikaan, vain miehen kautta perhetuttavia.
Ehkä ammatilliset epävarmuudet myös. Kaikki aina vaan kehuu mua miten fiksu olen, niin niistä on vaikea puhua aidosti.
Itse asiassa kun alan oikein miettimään, taidan olla aika epäaito ihminen ylipäätään. Taidan vetää roolia että kaikki on paremmin kuin onkaan, ja piiloutua huumorin taakse. Olipas kiinnostava kysely, en ole oikeasti ikinä tajunnut tätä itse. Ainoa kenelle olen aito, on mieheni. Hänellekään en pysty puhumaan ulkonäköepävarmuuksista.
Serkun kanssahan on ihan sallittua olla suhteessa, vaikkei Suomessa kovin yleistä olekaan.
Monissa muslimimaissa enemmistö avioliitoista solmitaan serkkujen kesken. Onnea suhteellenne!