Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
ihmettä odottaen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihmettä odottaen.. kirjoitti:
Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.
Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..
Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..
Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa.. ;(
Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..
Ehkä on turha neuvo ja oletkin sitä jo miettinyt, mutta olisiko sinulla jotakuta läheistä jolta voisit lainata tuon 3000 euroa. Tuo ei ole vielä mahdoton summa ja ystävälle se olisi helpompi maksaa takaisin vähitellen ilman älyttömiä korkoja.
Kiitos siitä että vastasit! Tuntuu hyvältä että täälläkin tuntemattomat välittävät toisistaan. <3 Mutta kuten arvasitkin, niin olen jo kysynyt, mutta kukaan ei pystynyt auttamaan..
Takuusäätiöön hakemus että se vaihdetaan matalakorkoiseen lainaan. Alemmilla koroilla tuon pitäisi olla maksettavissa, laskurin mukaan satasen kuukausilyhennyksellä alle kolmessa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi sanoa koska mies lukee vauvapalstaa. (Yrittää sovinistina oppia täältä miten tehdä "siirtoja")
Pettämisestä ei kyse mutta koska mies on äärimmäisen itsekäs monissa asioissa olen minäkin tehnyt selän takana asioita,ei mies sentään mikään jumala ole joka päättää yksin ihan kaiken..ja pettämisestänei oöe kyse ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paska äiti, huusin lapselle pian 3v täyttävälle tänään, menetin hermoni ja huusin täysillä "hiljaaaaaaa". Vituttaa ja ahdistaa. Olen ollut viime aikoina ihan burn outissa ja pelkään etten pysty hillitsemään itseäni. Meillä on myös pienempi hieman reilu 1v , ja näitä kahta pitää tietysti vahtia koko ajan.. Aina sanotaan hermojen menettämiseen neuvoksi "poistu hetkeksi tilanteesta", "laske kymmeneen" jne, mutta mihin oikein poistut kahden pienen luota rauhoittumaan kun he huutavat/itkevät/kitisevät kilpaa ja pitää vahtia ettei kummallekaan satu mitään..... Tai lasket siihen kymmeneen kun et kuule omia ajatuksia. Itkettää.
Älä enää piinaa itseäsi tällä. Olet huutanut, mitä sitten. Jos sätit itseäsi tästä, olet entistä hermostuneempi ja huudat lisää huomenna.
Varmasti olet myös rakastava äiti ja kerrot lapsillesi, että he ovat ihania ja rakkaita. Olet väsynyt, se on ymmärrettävää. Olen ollut sinun tilanteessasi. Koeta saada tukea ja apua, että et olisi niin hermona. Katso tulevaan, älä murehdi mennyttä. Kukaan meistä äideistä ei ole täydellinen.
Omien lasten huutoa on raskasta kuunnella. Tulee voimaton olo ja tunne, että minun pitää nyt ratkaista tämä. Se voisi auttaa, että hyväksyy sen, että ei aina osaa ja pysty. Toivottavasti sinulla on ihmisiä, joita voit vaikka kutsua kylään tai tavata leikkipuistossa. Omat lapseni ovat jo teinejä, mutta osaan eläytyä tuohon hetkeen, jota kuvasit. Olen varma, että olet aivan ihana äiti lapsillesi. Nyt vaan olet hermojesi äärirajoilla väsymyksen takia. Haleja!
Kiitos tästä viestistä, kyynel vierähti ja toinenkin. Kiitos, mukavaa kesää sinulle! T. Se Äiti
Mä oon ihan törkeen ihastunut tapailemaani mieheen, mutta mies ei ole puhunut mitään seurustelusta. Mies on kaikkea sitä, mitä olen halunnut ikinä miehestä. En vaan voi kertoa sitä miehelle vielä, koska eihän me edes seurustella virallisesti enkä halua säikyttää häntä tiehensä. Olen kysynyt kuukausi sitten, että mikä tää meidän juttu on niin ei halunnut mies vielä määritellä. On sovittu ettei tapailla muita ja kesäloma vietetään yhdessä. On nähty toistemme ystäviä ja on tosi kivaa.
Pelottaa, että tämä ei silti johdakaan mihinkään ja että olen miehelle vaan kesäheila. Minun luurankoni on rakkaus. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En rakasta kolmatta lastamme. Hän on inhottava ja pilaa päivittäin muun perheen elämän. Olen menettänyt elämänilon hänen takiaan jo aikoja sitten.
Jännitän kuin hullu autolla ajoa,vaikka hyväksi kuskiksi tulo on ollut aina haaveeni.Eli haluan vaan en meinaa uskaltaa :( Heitän aina vitsiä ajamisenpelostani vaikka se onkin täyttä surullista totta.Paras on että tällä hetkellä joudun säännöllisesti ajamaan työautoa,joka tuntuu vempulakytkimineen olevan pahin painajaiseni.Kai se tästä,kun pääsisin jännittämisestä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytin suonensisäisiä aineita 5 vuotta, aloitin juuri ja juuri parikymppisenä. Koulut jäi käymättä, sain c-hepatiitin, minut hakattiin narkkiporukoissa kahdesti sairaalakuntoon, hampaat ja terveys menivät. Aloin taistella itseäni irti tosissani vasta, kun eräs läheiseksi tullut "kanssa - käyttäjä" kuoli selkäytimeen levinneen bakteerin takia ja näytti sairaalansängyllä hirvittävältä, korisi halvaantuneena, ennenkuin menehtyi.
Vaihdoin paikkakuntaa ja numeroa ja laitoin salaisen osoitteen, kun olin käynyt ensin läpi 2kk helvetin vieroitusoireiden kanssa. Hampaat korjattiin vuosi tämän jälkeen, aloin opiskella ja valmistuin ammattiinkin. Olin hirveän yksin aina, häpesin itseäni enkä kyennyt ystävystymään kenenkään kanssa.
Tapasin kuitenkin miehen, normaalin, saunaolut-tyyppiä, ei siis päihteidenkäyttäjä.
Nyt olemme naimisissa, 2 lasta, normaali arki. Mies tietää menneisyydestäni mutta kukaan muu tällä paikkakunnalla ei tiedä. Omaan perheeseeni välit katkesivat kun valehtelin ja huijasin rahaa niinä aikoina kun käytin.
Olin siis rapanarkki, juuri sellainen kalpea haahuilija joka rännittää sokoksen vessassa.
Häpeän sitä edelleen niin että ihoa polttaa. Minulla on kuoppia käsissä, pitkään jatkuneesta piikityksestä tulleita. Ne eivät ole vieläkään kadonneet.
Vierailija kirjoitti:
Olin ulkomailla hutsuna.
au pair?
alle 20veenä?
kilttinä tyttönä tunnettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ämäkk kirjoitti:
Seksi mieheni kanssa on ikävä velvollisuus, tai en siitä mitään saa enää irti. Olen viehättynyt meidän toimarista ja jos joudun hänen kanssaan tekemisiin pikkarit on pari päivää märkänä. En sitä tietenkään voi kenellekään kertoa. Siinä lienee luurangot, eihän nää kummosia ole muttei niistä voi kenellekään puhua
ja tälläsia on vaimoinakin vielä joillakin raukoilla kuten minulla. sanotaan juuri ennen sisäänmenoa että mua väsyttää ja lahnaaminen alkaa
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Ei ne ammattiauttajat ja vapaaehtoiset meille muillekaan suoraa apua tai hyviä neuvojakaan yleensä anna varsinkaan terapian tms. alussa. Eiväthän he vielä edes tunne asiakasta, hänen taustaa ja sitä mikä tekisi tyypin suht. onnelliseksi.
Eikä tuo todellakaan tarkoita ettei asiat voisi järjestyä. Noilla voivotteluillaan he ehkä lähinnä toteavat, että kunnioittavat sinua ja kertomaasi.
Kun asioita työkseen selvittelevä neuvoja sanoo, että tilanteesta ei voi selvitä, ei siitä voi selvitä. Tämä neuvoja haki miettimään myös kokeneemman esimiehensä, joka päätyi samaan tulokseen. Minä en ole asiantuntija, mutta he ovat.
Minun tilannettani ei muuteta suuntaan eikä toiseen terapialla tai puhumisella. Ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin, että puhumista pidetään avunhuutona. Ei ole oikein huudella apua ihmisiltä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan; kasaisin vain taakkaa muiden harteille vähentämättä kuitenkaan omaani. Tälle palstalle voin purkaa mieltäni, koska kenelläkään ei ole moraalista tai työn puolesta tulevaa velvollisuutta ottaa itselleen paineita minun asioistani.
Pahoitteluni ap:lle siitä, että rohmusin hänen ketjunsa omien asioideni vatvomiseen.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei se asiantuntija titteli tai monen vuoden työkokemus joltain alalta tarkoita vielä sitä, että kyseiset henkilöt olisivat oikeasti huippu päteviä tekemässään työssä ja osaisivat kaiken. Monien ihmisten tietämättömyys ja työssään kehittyminen tyssää siihen, että asiat alkavat menemään rutiinin omaisesti. Esim. sanotaan että olet jollakin viranomaisvirkalijalla käynyt näyttämässä/esille tuomassa omaa huonoa tilannetta. Kyseinen virkailija on pitkän työuransa aikana nähnyt jos jonkinmoista ja kohdannut hankalia ja pahoja tilanteita MUTTA ne hankalat ja pahat tilanteet ovat kuitenkin jollakin tavalla seuranneet samaa kaavaa ja siksi ne on pystytty ratkomaan ja ihmisiä jotka huonoissa tilanteissa ovat niin auttamaan. Sun tilanne on varmasti paha koska noin hirveitä ajatuksia päässä pyörii, siltikään en usko että tilannetta ei voisi jollakin tavalla parantaa siedettäväksi. Sulla on myös sellainen tilanne jota tulee ihmisillä erittäin harvoin vastaan joten siksi voi tuntua ja myös tuntuu että kaikki nostavat kätensä ylös sinun kohdallasi. Olet täällä pyydellyt vuodattamiasi tuntoja anteeksi ja myös tuonut selväksi sen seikan ettet halua lähipiiriäsi kuormittaa omalla tilanteellasi koska se ei auta ja minun mielestä ymmärrettävä näkökanta. MUTTA voisitko ajatella,että kun viranomaisilta ja lääkäreiltä pyydät apua ja vaikka eivät osaakkaan nyt ehkä sinua auttaa niin olisit vähän niinkuin edellä kävijänä muille jotka joskus saattaisivat joutua yhtä huonoon tilanteseen kuin sinä olet nyt? Toisit ongelmat esille ja vaiket saisi apua niin ne tahot jotka sun tarinas tietää niin ja sut on kohdanneet niin tosiaankin huomaisivat että näin pahoja tilanteitakin voi tulla vastaan ja ehkä seuraavan kohdalla osaisivat toimia hieman paremmin? Voisitko ajatella tuosta saavasi jotain syytä siihen että luopuisit hetkeksi itsemurha ajatuksista? Ja mulla jäi käsitys sun viesteistäs täällä että sulle on tosiaan pitemällä aika välillä sattunut paljon pahaa jonka vuoksi oot joutunut tekemään huonoja päätöksiä jotka kaiken päälle pahentavat tilannetta ja syytät itseäsi tilanteista niin paljon että näet itsemurhan ainoaksi vaihtoehdolsi, lopulta. Toivoisin että pystyisit hetkeksi aikaa muuttamaan ajatukset hieman objektiivisemmaksi omaa tilannettasi kohtaan ja näkemään missä oikea syy on ja ketä oikeasti kannattaa syyttää asioista ja ketä ei koska uskon että sillä tavalla löydät sen juuri syyn omille ongelmillesi ja pystyisit hakemaan itsellesi oikeammanlaista apua. Myöskin jos hetkeksi pystyisi ajattelemaan niin, että jos sun läheinen ois samassa tilantessa nyt kuin sinä niin miten sä tekisit ja miten auttaisit? Silläkin tavalla saisit uutta perspektiiviä tilanteeseen ja ehkä taas uuden reitin löytäisit miten ratkaista omia onglmia. Tsemppiä ystävä hyvä!
Voin kuvitella, että viisi vuotta sitten olisin itsekin ollut tuota mieltä. Asiat ovat vain päässeet niin pitkälle, että niitä ei enää voi korjata; kaikki lähti aikoinaan vyörymään töiden loppumisesta, ja puolitoista vuotta sitten velaton elämä kääntyi joka kuukausi lisää velkaantuvan elämään.
Nämä kätensä pystyyn nostaneet viranomaistahot useamman virkailijan voimin kukin ovat yrittäjien neuvontapalvelut, vakuutusyhtiöt, työvoimaviranomaiset, oma pankki, Kela, Oikeusaputoimisto ja muutama muu. Kun ei ole neuvoja antaa, minulle (kuten tässäkin ketjussa) on ehdotettu mielenterveyspalveluja, mutta ongelma ei ole minun päässäni vaan siinä, että en enää pysty pitämään yllä kymmenien vuosien aikana rakentamaani työssäkäyvän kotihiiren hiljaista elämääni.
Rukoilen puolestasi, toivottavasti et pane pahaksesi.
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Mä niin toivoisin että olisi enemmän konkreettista apua tarjolla. Että helposti saisi apua terveys- ja talousongelmiin, elämänhallintaan ja -suunnitteluun ja kaikkeen väkivaltaan. Ei pelkkää kuuntelua, vaan selkeää apua. :( Tietysti jos on kyseessä termiaalivaiheen sairaus, on aika vähän tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Käytin suonensisäisiä aineita 5 vuotta, aloitin juuri ja juuri parikymppisenä. Koulut jäi käymättä, sain c-hepatiitin, minut hakattiin narkkiporukoissa kahdesti sairaalakuntoon, hampaat ja terveys menivät. Aloin taistella itseäni irti tosissani vasta, kun eräs läheiseksi tullut "kanssa - käyttäjä" kuoli selkäytimeen levinneen bakteerin takia ja näytti sairaalansängyllä hirvittävältä, korisi halvaantuneena, ennenkuin menehtyi.
Vaihdoin paikkakuntaa ja numeroa ja laitoin salaisen osoitteen, kun olin käynyt ensin läpi 2kk helvetin vieroitusoireiden kanssa. Hampaat korjattiin vuosi tämän jälkeen, aloin opiskella ja valmistuin ammattiinkin. Olin hirveän yksin aina, häpesin itseäni enkä kyennyt ystävystymään kenenkään kanssa.
Tapasin kuitenkin miehen, normaalin, saunaolut-tyyppiä, ei siis päihteidenkäyttäjä.
Nyt olemme naimisissa, 2 lasta, normaali arki. Mies tietää menneisyydestäni mutta kukaan muu tällä paikkakunnalla ei tiedä. Omaan perheeseeni välit katkesivat kun valehtelin ja huijasin rahaa niinä aikoina kun käytin.
Olin siis rapanarkki, juuri sellainen kalpea haahuilija joka rännittää sokoksen vessassa.
Häpeän sitä edelleen niin että ihoa polttaa. Minulla on kuoppia käsissä, pitkään jatkuneesta piikityksestä tulleita. Ne eivät ole vieläkään kadonneet.
Upea juttu, että olet selvinnyt noin vaikeista tilanteista ja asiasi ovat nyt hyvin! Älä yhtään häpeä, voit olla ylpeä itsestäsi! Moni sinun menneisyytesi kokenut ei olisi täällä kirjoittelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytin suonensisäisiä aineita 5 vuotta, aloitin juuri ja juuri parikymppisenä. Koulut jäi käymättä, sain c-hepatiitin, minut hakattiin narkkiporukoissa kahdesti sairaalakuntoon, hampaat ja terveys menivät. Aloin taistella itseäni irti tosissani vasta, kun eräs läheiseksi tullut "kanssa - käyttäjä" kuoli selkäytimeen levinneen bakteerin takia ja näytti sairaalansängyllä hirvittävältä, korisi halvaantuneena, ennenkuin menehtyi.
Vaihdoin paikkakuntaa ja numeroa ja laitoin salaisen osoitteen, kun olin käynyt ensin läpi 2kk helvetin vieroitusoireiden kanssa. Hampaat korjattiin vuosi tämän jälkeen, aloin opiskella ja valmistuin ammattiinkin. Olin hirveän yksin aina, häpesin itseäni enkä kyennyt ystävystymään kenenkään kanssa.
Tapasin kuitenkin miehen, normaalin, saunaolut-tyyppiä, ei siis päihteidenkäyttäjä.
Nyt olemme naimisissa, 2 lasta, normaali arki. Mies tietää menneisyydestäni mutta kukaan muu tällä paikkakunnalla ei tiedä. Omaan perheeseeni välit katkesivat kun valehtelin ja huijasin rahaa niinä aikoina kun käytin.
Olin siis rapanarkki, juuri sellainen kalpea haahuilija joka rännittää sokoksen vessassa.
Häpeän sitä edelleen niin että ihoa polttaa. Minulla on kuoppia käsissä, pitkään jatkuneesta piikityksestä tulleita. Ne eivät ole vieläkään kadonneet.Upea juttu, että olet selvinnyt noin vaikeista tilanteista ja asiasi ovat nyt hyvin! Älä yhtään häpeä, voit olla ylpeä itsestäsi! Moni sinun menneisyytesi kokenut ei olisi täällä kirjoittelemassa.
Kiitos paljon noista sanoistasi.
Olen yrittänyt omaksua ajattelutapaa, että minä olen selviytynyt ja olen vahva ja kaikkea. On silti vaikeaa päästä yli siitä miten tuhosin nuoruuteni ja terveyteni. Miten säälittävä silloin olin. Nykyään neulojen näkeminen saa minussa aikaan hillittömän ahdistuksen, käännän katseen pois jos tv:ssä käytetään huumeita ja verikoetta minulta ei saa ilman vahvaa esilääkitystä. Muistan kuinka etsin suonia jaloista, kun käsiin ei enää saanut pistettyä, muistan kuinka painoin pumppuun valuneet verihyytymätkin suoneen, olisin voinut kuolla koska tahansa.
Jos ihmiset tietäisivät taustastani, olisin siitä edes "se ex-nisti" eikä lapsillani olisi kavereita. Raskausajat ja synnytykset olivat täynnä pelkoa - jos heihin tarttuisi c-hepatiitti, ajatus sai minut valvomaan yöt ja vihasin saastunutta kehoani. Onneksi se ei tartu infektiovaiheen jälkeen, tämän sain tietää vasta kuopuksen kohdalla.
Joskus laskin että tuttaviani kuoli oman käyttöni aikana yhteensä 16.
- aiempi
Äiti. Täysi alkoholisti, joka rahapulassa myy itseään juopoille, jotta saisi viinaa. Jäi eläkkeelle vuosi sitten ja alamäki on ollut hurja. On asunnoton tällä hetkellä, koska ulosotto möi hänen asuntonsa. En tiedä missä hän nykyään on. Hänellä ei ole enää puhelinta, enkä tiedä keken kanssa hengailee päivät. Autoin aikani häntä ja yritin saada kuiville, mutta turhaan. Viranomaiset ovat soitelleet minulle ja koittaneet saada minut ottamaan vastuuta hänestä ja pyytäneet, että ottaisin asumaan hetkeksi luokseni. En halua pilata arkeani hoivaamalla sairasta, joka ei halua auttaa itseään. Olen hänelle ainut lapsi eikä sukulaisetkaan enää pidä yhteyttä. Ystävät kaikonneet. Vanha koulukaveri oli nähnyt hänet kylän raitilla ja kertoi, että oli hakatun näköinen. Naama mustelmilla ja nukkui puiston penkillä. Kyllä hävetti, vaikka itsekin kertoi, että isänsä on alkoholisti.
Toivon salaa, että yläkerta ottaisi hänet luokseen. Näistä ajatuksista tunnen syyllisyyttä.
Olen kohta 25- vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä. Ja olen normaalipainoinen ja tavallisen näköinen.
senttipeli kirjoitti:
Ämäkk kirjoitti:
Seksi mieheni kanssa on ikävä velvollisuus, tai en siitä mitään saa enää irti. Olen viehättynyt meidän toimarista ja jos joudun hänen kanssaan tekemisiin pikkarit on pari päivää märkänä. En sitä tietenkään voi kenellekään kertoa. Siinä lienee luurangot, eihän nää kummosia ole muttei niistä voi kenellekään puhua
ja tälläsia on vaimoinakin vielä joillakin raukoilla kuten minulla. sanotaan juuri ennen sisäänmenoa että mua väsyttää ja lahnaaminen alkaa
Niin, eukkosi on kyllästynyt sinuun, ei siinä muuta.
On asioita, eli näitä "luurankoja" , joista en puhele uusille tuttavuuksille,
mutta en niitä erityisemmin peittelekkään. Jos kuulisivat jostain tai kysyisivät suoraan,
voisin kertoa oman kokemusperäisen kantani näistä asioista/ilmiöistä.
En kuitenkaan koe että monet asiat menneisyydessä edustavat sitä ihmistä ja niitä arvoja, joita minulla on tänä päivänä, joten en
niistä välttämättä tule maininneeksi, ellei aasinsiltaa tule.
Ei mielestäni kenenkään pitäisi omalla kohdallaan, koska koko ajanhan ihmiset kasvaa ja kehittyy, "erikoistuu elämänkoulussaan":
Jos 6 vuotta sitten oltiin kolmos luokalla, ehkä nyt ollaan jo nelosella.
Itselleen ei tulisi olla ankara, ja ymmärtää mikä on mihinkin johtanut. Omaa elämääni on vahvasti ohjaillut mm. lapsuus ja vanhemman narsismi.
Läheisriippuvuus on ollut syynä monille väärille päätöksille, ja jos olisin siitä aikaisemmin tiennyt, olisin välttynyt monelta virhearviolta,
nyt mielipuolisilta tuntuvilta päätöksiltä.
Virhearviot ovat mm. erilaista järjestötoimintaa, kauneuskirurgia, kulttiin liittyminen, eroon johtanut avioituminen absurdissa tilanteessa,
huonot (OUDOT) ihmissuhteet, jne.
Olkaa armollisia itsellenne. Kukaan ei ole kulkenut saappaissanne, ja jos olisi, joku olisi "luurankoutunut" enemmänkin.
Alue: Aihe vapaa
Syön rautalisää ja muita ravintolisiä, ylipäätään ruokapuoli on kunnossa. Se on tämä väsymys ja melu, jatkuva saatavilla olo, jatkuva tarpeisiin vastaaminen, univaje.. jotka ajavat minut tähän väsymykseen. Kiitos kuitenkin kun kerroit vinkkisi. T. Se paska äiti..